Opiskelijoiden asenteet arkeologian harrastamiseen

Helsingin yliopiston suomenkielisten historian opiskelijoiden lehdessä Kronikka III/2014 julkaistiin Tuuli Marikki Kasson ja Paula Mitikan artikkeli Multaa varpaiden välissä - arkeologiset kaivaukset. Siinä oli haastateltu kolmea opiskelijaa, joilta oli kysytty m.m. "Mitä mieltä olet arkeologian harrastajien osallistumiseta kaivauksiin?"

Kolmatta vuotta opiskeleva, joka oli osallistunut yhteen opetuskaivaukseen ja muuten 10 kaivaukseen:

"Harrastajien osallistuminen kaivauksiin on aina hyvä asia. Kuitenkin itse kaivaukseen liittyvät päätökset ja vaativa tieteellinen tulkinta tulisi jättää ammattilaisille"

Toista vuotta opiskeleva, joka oli osallistunut kuudelle eri kaivaukselle:

"Yleisökaivaukset on mun mielestä tosi antoisa ja tarpeellinen osa arkeologian alaa. Näin tavalliset ihmiset pääsee valvotusti toteuttamaan innostuneisuuttaan arkeologian parissa, ja samalla lisääntyy tieto arkeologiasta. Kuitenkin arkeologien tulisi kouluttautuneina asiantuntijoina olla lähtökohtaisesti se ensisijainen työvoima, jonka osaamista ei tulisi vähätellä."

Kolmatta vuotta opiskeleva, joka oli ennen opiskeluaan ollut kahdella yleisökaivauksella:

"Hyvä juttu. Jos jokin kiinnostaa niin mitä sitä nyt ihmisiltä kieltämään. Olinhan itsekin kaivajana ennen opintoja"

Kuvassa norjalainen arkeologi Anne Stine Moe Ingstad. Smithsonian Institution, Flickr Commons

Museotutkimusta

Koti- ja naapurimaasta kerättyä, uudempaa ja vanhempaa. Kuvitus kirjasta Samantha at the World's Fair.

Museoiden rooli ja roolit

• Aurasmaa, Anne: Salomonin talo : Museon idea renessanssiajattelun valossa
• Strålberg, Maria: Museets påverkan på människans identitet
• Borgström, Ulrika & Svalqvist, Louise: Att berätta historia: En studie om museers verksamhet
• Fältskog, Eva: Museets roll som historieförmedlare. Om autencitet, urval och rekonstruktioner
• Svensson, Carl-Johan: Festligt, folkligt, fullsatt?: Offentlig debatt om Historiska museets publika verksamhet från Den Svenska Historien till Sveriges Historia
• Landberg, Linda: ”WARER SWENSKE”? Länsmuseernas roll som samlare och deras relation till begreppen lokal, regional och nationell identitet 
• Wallin, Catharina: Att visa gamla gårdar. Vad är det egentligen man visar? 
• Lundin, Ola: Museernas roll i samhället: En intervjustudie av Stockholms stadsmuseum, Länsmuseet Gävleborg och Världskulturmuseet
• Hammelev jörgensen, Mikael: Privata museer och förtjusande ting. En museologisk undersökning av privata museer 
• Loord, Elin: Kvinnohistoriskt museum i Umeå: Och varför det behövs
• Bergkvist, Moa & Lönner, Pernilla: "Vi är ju inget museum!" En undersökning av Uppsala studentnationers kulturarvshantering

Esineet ja kokoelmat

• Backman, Anna: När autenticiteten utmanas: En föremålsundersökning och dess tänkbara konsekvenser för museiobjektet
• Karlsson, Jacob: Flygplan och kaffekoppar: En undersökning av kulturarv, autenticitet och turism på Flygvapenmuseum
• Blomkvist, Ingrid: Att musealisera ett fängelse Utmaningar i samlandet och förmedlingen för kriminalvårdshistoriska museer
• Erstorp, Aron: Krigsbytets många ansikten. En undersökning av krigsbytet ur en museal och historisk synvinkel
• Fjellström, Daniel: Gåvan 2.0: En museologisk studie av förmålsdonationer och dess bakomliggande motiv
• Fjellström, Daniel: Mot en museologisk värdeteori: Varför vi ger och varför vi samlar
• Glenning, Clas: Insamling - policy, praktik och museer
• Forsberg, Johanna: Att lämna tillbaka eller inte? Om återförande av kulturföremål till dess ursprungsplats
• Larsson, Sofia: Forskning och museer: en kartläggning av fältet
• Einarsson, Christopher: Pottery in Museums: How, Why and What do we exhibit?
• Mäki-Petäjä, Kaisa: Aesthetic engagement in museum exhibitions

Digitaalisuus

• Pursiainen, Pasi: Suomen kulttuurihistoriallisten maakuntamuseoiden verkkopalvelut ja niiden käytettävyys
• Kettula, Suvi-Päivikki: Semanttisen webin ontologisen tekstiilikäsitteistön kehittäminen ja liittäminen museoiden luettelointitietoihin
• Chelsea Graham: Applications of digitization to museum collections management, research and accessibility
• Månson, Martin: Museer och Internet. Digital samtidsbevaring 
• Karlsson, Matilda: Bevarande av digitalt kulturarv - en del av museets ansvar? 

Oppiminen ja opastaminen

• Kellokoski, Reetta-Mari: Runolaulun jäljillä : Musiikkia ja museopedagogiikkaa Parppeinvaaran runokylässä
• Westerlund, Juli : Oppimista erilaisissa ympäristöissä: Seurasaaren ulkomuseon uusi kuvataiteen oppimateriaali oppimisen tukena
• Lindholm, Caroline: Berätta något!: Att använda berättelser på museer
• Fransman, Lotta: Den mörka upplevelsen : Guidning på Kastelholms slott
• Lindskog Krasznai, Maria: Att tala om konst: Kulturella skillnader ur ett museipedagogiskt perspektiv 
• Paakkinen, Joel: Opastusjärjestelmä automuseoon

Näyttelyt

• Naskali, Tiia: Digitaaliset pelit museossa – kokemuksia ja havaintoja näyttelyjen suunnittelusta ja toteutuksesta
• Agrell, Tandi: Från översättning till undersökning: om att överbrygga klyftan mellan innehåll och form i utställningsprocessen
• Kempe, Lova: Hur berättar en utställning? En studie av tre dräktutställningar
• Engström, Cecilia: Tillgänglighet, en förmån eller en avlägsenhet?: tillgänglighet för synskadade på museer och förmedling av arkeologi
• Bergström, Johanna: Barnvänliga utställningar. En analys av barnens situation i dagens kulturvärld
• Andersson, Helena & Wilhelmsson, Sara: Utställningsdokumentär?
• Össbo, Åsa: Spår av fragment ur minneskärvor. En studie kring bevarande av utställningsmaterial och -dokumentation 

Markkinointi

• Stenberg, Sanna: Lemin kotiseutumuseo Särätuvan tunnettuus ja matkailullinen potentiaali

Ylläpito

• Rasi, Elina: KAUPPIAANTALONMUSEON KIINTEISTÖJEN JA KELLARIN KUNNOSTUSSUUNNITELMA

Find My Past ilmainen tämän viikonlopun

Postilaatikkooni tuli juuri viesti, että englantilaisen sivuston Find My Past ilmaisviikonloppu on alkanut. En tiedä paljonko ehdin sitä hyödyntämään, mutta katsastin pikaisesti Suomeen liittyviä aineistoja. Hakutulosluvut ovat todennäköisesti yläkanttiin, sillä joukossa on väärin tulkintoja.

"Birth, Marriage, Death & Parish Records" alkaa parilla merikuolemalla eli voi auttaa merimiesten/matkustajien jälkien etsintään. Sitten tulee hyvin tuoreita tietoja brittien kanssa naimisissa olevista. Satunnaisselailulla selviää, että joukossa on myös 1800-luvun avioliittoja Australiasta eli voi auttaa siirtolaistutkimuksessa.

Kuva siirtolaisista s/s Uranian kannella vuonna 1893 Suomen merimuseon tarjoamana (Flickr, lisenssi CC BY 2.0)

"Census, land & surveys" antaa 609137 tulosta. Päällimmäiset Yhdysvaltojen väestölaskentoja eli sopii siirtolaisten etsimiseen.

"Directories & social history" 514 tulosta.

Luokassa "Education & work" on 3258 osumaa, joista päällimmäiset liittyvät brittien kauppalaivastoon eli sisältänevät tietoja merimiehistä.

"Institutions & organisations" tuotti 122 osumaa, jotka näyttävät kaikki Irlannin vankilatiedoilta, joita toisaalta kävin läpi täällä taannoin FamilySearchin perusteella: Vankina Irlannissa 1800-luvulla ja 1900-luvulla.

Luokassa "Military, armed forces & conflict" sain 23019 osumaa. Ensimmäisellä sivulla ensimmäistä maailmansotaa. Esimerkiksi Turussa vuonna 1880 syntyneen Emil A Aaltosen sotaan lähtö Australiasta.

Luokassa "Travel & Migration" hakuni tuotti 30480 osumaa. Ensimmäisellä sivulla kaikki Amerikan Yhdysvaltoihin liittyviä samoin kuin muilla satunnaisesti avaamillani. Voi siis auttaa jonkun siirtolaisen etsinnässä.

Huomioita digitoiduista kartoista

Aamun ilona oli Tomin hienon blogin Ahoilta ja rannoilta - sukelluksia Suodenniemen historiaan kirjoitus Mouhijärven kartasta. Koska omakin tutkimukseni mahdollisesti aikanaan paikkakunnalle palaa laitoin kirjoituksen URL:n talteen ja varmuuden vuoksi kopioin myös karttaviitteen sen alareunasta.

Yllätyksekseni se oli Jyväskylän yliopiston julkaisuarkistosta. Viimeinen muistikuvani tästä kokoelmasta Heikki Rantatupa - Historialliset kartat oli, että tiedostojen käyttö oli maksullista tai jotenkin rajattua. Aika tarkistaa tilanne.

Sivuston oma ilmoitus oli löysempi kuin muistin:

Kuvat ovat joko jpg- tai tif-formaateissa, joista kaikki jpg-kuvat ovat vapaasti selailtavissa ja kopioitavissa opetus- ja tutkimustyöhön sekä muuhun ei-kaupalliseen käyttöön. 

OK... Tiedostot ladataan julkaisuarkiston puolelta, jossa etusivulla puolestaan lukee

Pääosa kokoelmasta toimii Open Access -periaatteella eli aineisto on avoimesti kaikkien saatavilla. Mukana on kuitenkin jonkin verran myös tekijänoikeudellisista syistä käyttöoikeuksiltaan rajoitettua aineistoa. 

Käyttöoikeusrajoituksiin olen toisinaan graduja haravoidessani törmännytkin. Se on selvä lukko, joka näkyy myös karttojen sivulla tif-tiedostojen kohdalla (esimerkiksi tämän Mouhijärven kartan sivulla).

Eli jos löydän kartan hakemalla julkaisuarkistossa olen siinä uskossa, että se kuuluu open access -aineistoon. Mutta jos aloitan Historiallisten karttojen puolelta, on tietooni saatettu, että kaupallinen käyttö on kielletty.

Kiitokset Arkistolaitokselle, jonka karttadigitoinnit ovat vapaita. Vaikka olen puuttuvista metatiedoista valittanut (ja tulen tätä jatkamaan), ainakin tiedostot ovat jossain kontekstissa. Vasta nyt huomasin, että Historiallisissa kartoissa alkuperä ei ole näkyvissä ollenkaan. Eli on vaikea/mahdotonta tarkistaa olisiko sama Mouhijärven seudun kartta Arkistolaitoksen kuvaamana olemassa. (Rakennus leikattu kartasta

Maanmittaushallitus > Maanmittaushallituksen kartat - Alue- ja rajakartat - * Geogr. Del...fördelte till efterfölliande Pastorater Ikalist, Kyrå, Mohijerfwi, Karku, Törfwis, Wässilaks, Lämpilä, Birkala, Messukylla, Kangasala, Årriwessi, Keuru och Rowessi. (MH MH 10/- -))

Mutta Historiallisissa kartoissa on joissakin kartoissa (Esim Karkku) alueellinen kattavuus määriteltynä koordinaateilla... Karttapohjainen haku suunnitteilla? 

Posetiivien paluu

Runsas vuosi sitten ihmettelin täällä posetiivarien kiertämistä 1800-luvun Suomessa. Tekstin kommentoija kysyi asiakirjatietoja näistä. En osannut vastata, mutta selattuani läpi Turun ulkomaalaisten kortiston voin sanoa, että ulkomaalaisista musikanteista pidettiin ainakin siellä kirjaa.

Musikantteja kortistossa oli niin paljon, etten vaivautunut heitä poimimaan. Sen sijaan keräsin ne, joissa tittelinä oli posetiivin soittaja tai kuvauksessa mainittiin posetiivin soitto elantona. Näitä kertyi 33 vuosien 1831 ja 1851 välillä. Varhaisin näistä oli vaimonsa kanssa kulkeva hollantilainen kirjanpitäjä, joka "reser för att låta höra ett litet positiv". Turussa he olivat elokuun alkuviikot vuonna 1831. Seuraava kortitettu on saksilainen musikantti, joka Turussa vuodenvaihteessa 1842-43 "går omkring staden med ett positiv".

Kolmantena oli erikoinen yrittäjä. Ruotsalainen armeijasta eronnut luutnantti Samuel Sohlberg, joka matkusti neljän alaikäisen lapsensa kanssa "Söker medelst positivspelning erhålla någon inkomst." Hän tuli Tukholmasta Turkuun 13.9.1843 ja lähti sieltä29.9.1843 Viipuriin. Saapui uudelleen Turkuun 26.10.1844 Tammisaaresta ja lähti 6.12.1844 Tampereelle.

Parmalaisten valtavirta alkaa syksystä 1845. Turussa kirjatuista tiedoista ei saa koko kuvaa liikkeistä Suomessa, mutta liikkumisen laajuus Ouluun, Kuopioon, Viipuriin yms. käy selväksi. Esimerkiksi 29-vuotias Antonio Reboly oli tullut Helsingistä Turkuun 14.11.1846 Tallinnassa 2.10.1846 annetulla passilla. Lähti 7.12.1846 Helsinkiin. Tuli Uudestakaupungista Turkuun 28.4.1848 Oulun läänissä 22.3.1847 annetulla passilla. Lähtenyt 3.2.1849 Kuopioon. Tullut Mikkelistä Turkuun 26.5.1849 Oulun läänissä 13.4.1849 annetulla passilla. Lähti 29.8.1849 Kuopioon.

Toinen pidempään maatamme kiertänyt oli 21-vuotias Guiseppe di Giovanni. Hän oli tullut Hämeenlinnasta Turkuun 3.6.1847 Oulun läänissä Viipuria varten 12.9.1846 annetulla passilla. Lähti 5.8.1847 Mikkeliin. Tuli Tampereelta Turkuun 30.12.1847 Turun läänissä Mikkeliä varten 5.8.1847 annetulla passilla. Lähti 8.8.1848 Helsinkiin. Tuli Tampereelta Turkuun 25.5.1849 Hämeen läänissä 27.3.1849 annetulla passilla. Lähti 13.3.1850 Kuopioon. Tuli Uudestakaupungista Turkuun 4.6.1851 Turun läänissä Kuopiota varten 13.3.1850 annetulla passilla. Lähti 12.12.1851 Kuopioon. Tuli Viipurista Turkuun 23.4.1852 Turun läänissä Kuopiota varten 12.12.1851 annetulla passilla. Lähti 20.11.1852 Viipuriin.

Verkkohaut katusoittajista kertovat esiintymisestä Lontoossa ja New Yorkissa, mutta eivät tarjoa mitään kokonaiskuvaa tai selitä ilmiön taloudellisia realiteetteja.

Ylempi kuva Mrs. Woods Bakerin kirjasta The Golden House, joka näytti kertovan italialaisesta kiertäjästä Ruotsissa. Toinen kuva kirjasta Child-Land. Picture-Pages for the Little Ones.

Hiekkalan lasten elämää

Ala-asteikäisenä muistan lukeneeni kirjaston hyllystä kotimaista sarjaa, jossa ensimmäinen luku oli tikkukirjaimin ja tavuviivoin, toinen luku tavuviivoin jne. Kirjastotietokannassa Vuokko Niskasen Hiekkalan lasten tarina (2006) tuntui hämärästi tutulta ja lainasin tarkistettavaksi.

Lukemisen jälkeen en ole varma olinko lukenut aiemmin, mutta nyt luin mielelläni. Samojen kansien väliin  oli koottu Niskasen kahdeksan kirjaa, joissa seurataan yhtä perhettä vuoden 1938 paikkeilta vuoteen 1943. Alussa oltiin Karjalassa, joten mukana on myös evakkokokemuksia toisaalta Suomessa.

Kuvituksena ote SA-kuvasta 7396 "Evakuoituja Huuhanmäen asemalla. Huuhanmäki 1940.03.17". Vasta kuvitusta etsiessäni tuli mieleen, että sanalla evakko voisi olla etymologinen yhteys evakuointiin?

Niskasen tarinassa ei ole turhaa dramatiikkaa, vaan se pysyy realistisen tuntuisena. Esimerkiksi evakkojen vastaanotosta näytetään nurjiakin puolia.  Kuvauksessa oli minulle aivan uusiakin asioita. Erityisesti sotilaspoikatoiminta oli kerrottu mieleenpainuvasti ja yksityiskohtaisesti.

Takatekstin mukaan Hiekkalan lasten tarinat saivat alkunsa Niskasen lapsenlapsilleen kertomista iltasaduista. Arvatenkin hän on siis ammentanut omista kokemuksistaan ja muistoistaan. Loppusanojensa mukaan Niskanen on tarkoittanut tarinan "ennen kaikkea muistomerkinnöiksi Suomen kansan menneisyydestä kaikelle nyky-Suomen lukeville lapsille". Mutta sopii mielestäni siis myös aikuisille.

Kurjasta Viaporista, jälkijättöisesti

Vuoden 2010 kierros Viaporissa jätti minut kaipaamaan tietoa vangeista. Niinpä innostuin suuresti, kun 1700-luvun seminaarissa Sofia Gustafsson vinkkasi tulossa olleesta opastuksesta Kurja Viapori.

Osallistuin sen ensimmäiselle kierrokselle tuulisena perjantai-iltana, Twiittasin, mutta en blogannut. Lähinnä siksi, että kierroksen paras osuus oli yllätys, jota en halunnut keneltäkään pilata. Eikä valokuvausta pimenevässä illassa viitsinyt lähtöpisteen jälkeen yrittää.

Mutta kun nyt vihdoin sähköpostiini tuli kierroksen kyselylomake, niin kopsaan vastaukseni kysymykseen "Mitä olisitte odottanut enemmän/vähemmän?"

Enemmän pakkotyövankeja. Haapoja oli aika kaukaa haettu, olisin luullut jotain sopivampaakin löytyvän. Esimerkiksi Yleisradion ohjelmasta Viaporin viimeinen kahlevanki
Nyt viikkoja myöhemmin en enää muista missä määrin 1918 sotavankileiriä mainittiin. Eli ei ilmeisesti tarpeeksi.

Vankeja ei voi koskaan olla tarpeeksi? Muuta kurjuutta kierroksella oli sairaus, jonka merkitys Kustaa III:n sodassa oli minulle uutta tietoa. (Sillä en ole siitä äskettäin ilmestyneitä kirjoja - enkä muitakaan - lukenut.)

Luin Tekniikan Waiheita

Teknologian historian aikakauslehteen Tekniikan Waiheita tutustuminen on jäänyt odottamaan sopivaa hetkeä ja kirjastoa jo vuosia. Olisiko sillä annettavaa vanhemmista ajoista kiinnostuneelle henkilö- ja paikallishistorian harrastajalle? Osittaisen vastauksen sain, kun keräsin parin viikon takaisella Tampereen matkalla Aaltosen taidemuseon eteisen pöydältä tarjolla olleen valikoiman lehden numeroita. 

Selailu alkoi erittäin lupaavasti, sillä numerossa 3/2011 oli Niina Lehmusjärven artikkeli Catharina Elisabeth Kijk – Teijon kartanonrouva ja ruukinomistaja, joka täytti kaikki kriteerit ja oli vielä naishistoriaakin. (Ruukin omistuksista puheen ollen. Suureksi hämmästyksekseni ruotsalainen Erik Lindbergin raportti Förteckning över svenska bruksägare 1695-1844 (2009) kertoo tietoja myös nykyisen Suomen alueen ruukeista.)

Samaisessa numerossa 1900-luvun paikallis- ja henkilöhistoriaa tutkivia kiinnostanee Mikko Kylliäisen artikkeli Polkupyörien rekisteröinti Hämeenlinnan kaupungissa vuosina 1904-1928. (Alla oleva kuva lehdestä Helsingin kaiku : kuvallinen viikkolehti no 49-50/1904)

Numerossa 3/2012 kiinnosti Maria Vainio-Kurtakon artikkeli, jossa hän oli kartanonväen kirjeenvaihdosta vuosina 1884-1891 etsinyt ajatuksia puhelimen tulosta Pernajaan. Ylläri-pylläri: eri ihmiset suhtautuivat uutuuteen eri tavoin. Moninaista on voinut olla myös ajattelu Robert Runebergin lentokokeista 1879 Viipurissa. Näistä kirjoitti Pertti Kolari.

Englanninkielisessä numerossa 3/2012 on Carl-Fredrik Geustin katsaus Gunnar Lihriin, joka oli tuttu nimi vanhasta törmäyksestä. Tiina Männistö-Funkin katsaus käsittelee varhaisten polkupyörien muistoa ja Tapani Maurasen varhaista auton vastustusta Suomessa.

Numeron 4/2013 teemana oli mallinnettu menneisyys. Analyysin metodina olisi minua kiinnostanut, mutta jutut keskittyivät museomaailmaan.

Numero 1/2014 oli ensimmäinen vähäantinen. Teija Förstin väitöskirjastaan kirjoittama tiivistys oli ainoa kiinnostava aihe. (Förstiä kävin kuuntelemassa syksyllä. Kuten tuolloin mainitsinkin äitöskirjansa Vauhtikausi. Autoilun sukupuoli 1920-luvun Suomessa on verkossa luettavissa.)

Numeron 2/2014 teemana oli teollisen kulttuuriperinnön monet muodot eikä sisältö vedonnut. Mutta tämän otoksen perusteella voisi joku päivä kirjaston kellarissa selata koko setin läpi. Tai ehkäpä "jonain päivinä", sillä tänä vuonna ilmestyy jo 32. vuosikerta.

Uusimaa keskiajalla, 3. luento

Tämän iltaisen luennon aiheena oli kristinuskon tulo Pohjolaan ja keskiajan kirkkorakennukset. Ei aivan outo aihe, mutta aina oppii uutta. Tässä tapauksessa itäisen Saksan myöhäisemmän kristillistymisen, jolle Haggrén piti selityksenä kuulumista toiseen kultuuripiiriin kuin länsi ja siihen liittynyt Skandinavia. Jonka yhteyden selventämiseksi Haggrén huomautti, että yksi Tanskan kuningas hallitsi jopa Englantia. Jossa on tosin jäänyt aikakirjoihin lähinnä tokaisustaan vuoroveden hallitsemisesta.

(Itselleni Knut-kuningas tuli tutuksi sukututkimuksessa. Muistaakseni esienoni.)

Kristinuskon tulo Suomeen tuo mieleen tietenkin piispa Henrikin. Eräs opiskelija kävi kysymässä hänestä tauolla ja saimme sitten kaikki tietää, että Henkan suhteen pitää olla varovainen vanhemman tutkimuskirjallisuuden kanssa. Viime viikkoisen sukulaisvierailun  perusteella voisin jatkaa varovaisuuskehoitusta "ja vanhempien sukulaisten". En muista mistä aihe tuli emännän mieleen, mutta hänen mielipiteensä piispa Henrikin kyseenalaistavasta tutkimuksesta tulivat selväksi.

Minä en pantannut kysymyksiäni tauolle vaan esitin niitä joka välissä. En tiedä hermostuttiko yleisöä tai luennoitsijaa, mutta en näe mitään järkeä täyttää luentomuistiinpanojani kysymysmerkeillä. Kyllä niitä kuitenkin muutamia jää.

Uudenmaan keskiajan kirkkoja olen kiertänyt vuosia asiantuntijoiden opastuksella, joten luennon loppuosan olisi pitänyt olla mitä suurimmassa määrin tuttua. Elleivät kyseiset kirkot olisi päässäni siinä määrin sekaisin, etten uskalla vannoa Sipoon kirkon olevan katsastamatta. Luulisin, että on.

Ohimennen Haggrén täräytti syksyllä 2010 katsastamani Siuntion Sjundbyn kartanon lähellä keskiaikaiseksi markkinoidun kappelin pohjan 1600-luvulle. Täh, kirjoitin paperin reunaan, mutta en kysynyt mitään.

Toinen marginaalihuomio. Jos haluaa tehdä yleisön ymmärryksen vaikeaksi, voi puhua Karkun Pyhän Marian kirkosta "Sastamalan kirkkona". Sastamalan seurakunnan sivujen mukaan "Sastamalan seurakunnalla on yksitoista kirkkoa ja niiden lisäksi kaksi kesä- tai siunauskappelia." Näistä yksi on "Sastamalan Pyhän Marian Kirkko", jotka en itse tunnistaisi ilman keskimmäisiä sanoja. (Enkä välittäisi suuntaan enkä toiseen, ellei olisi ollut esi-isien työpaikka.)

Kuva jälleen Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.

Ei niin onnistunut 28 euron sijoitus

ArkivDigital-viikon alussa tiesin, että tarjolla oli Norrköpingin perukirjoja. (AD:n avoimilla verkkosivuilla voi tarkistaa ilman tilausta, mitä on nähtävissä.) Luulin, että niiden hyödyntämiseksi tarvitsisin Mari-Anne Olssonin tekemän hakemiston, josta vuosia sitten joku ystävällinen kirjasto minulle lähetti kopioita. Googlailu viittasi siihen suuntaan, että Olssonin työ olisi käytettävissä Genealogiska föreningenin sivuilla, joten liityin pikaisesti yhdistykseen.

Päästyäni jäsensivuille jouduin pettymään. Tarjolla olikin hakemisto Olssonin hakemistoon. Schröderien perhesuhteiden selvittämiseksi, minun olisi pitänyt pyytää GF:n toimistoa kopioimaan kymmenien perukirjojen tiedot Olssonin hakemistosta.

Onneksi huomasin ajoissa, että AD oli digitoinut myös Olssonin työtä yksinkertaisemman hakemiston, joka alkuperäisten perukirjojen kanssa riitti tarpeisiini. Mutta ennen seuraavaa AD-pätkää (joskus) pitää rohkaistua ja pyytää niitä perukirjahakemiston tietoja joidenkin kriittisimpien/mielenkiintoisimpien nimien osalta.

Meneekö GF:n jäsenmaksu kokonaan tappiotilille? Osa jäseneduista on käytettävissä vain fyysisesti Ruotsissa, mutta jäsensivuilla on tosi muutakin kuin "Bouppteckningsregister Östergötland".

Toinen sivuston aineisto on sanomalehtien perheilmoitukset (familjenotiser) ajanjaksoilta 1760-1830 (306 000 uutista) ja 1936-1990. Ensiksimainittu tuotti (jälleen) pettymyksen. On digitoitu käsinkirjoitettu hakemisto ja varsinainen ilmoitus pitää metsästää muualta. Jälkimmäisessä on (yhden nimen testauksen perusteella) alunperin leikattu sanomalehtiä ja liimattu paperille. Nämä ovat käytettävissä digitoituina ja voisivat olla hyvinkin käyttökelpoisia, jos olisi kiinnostunut jälkipolvien hakemisesta. (Hohenthaleista oli kaksi paperia, useimmat ilmoitukset koskivat Suomessa asuneita.)


Kolmas (ja viimeinen) aineisto on käynnissä oleva projekti sisäisten passien indeksoimiseksi. Suomi-haku tuotti tuloksia! Minulla oli jo idealistalla odottamassa paluu Tukholman kaupunginarkiston digitoimien passidokumenttien pariin, joten saatuani tämänkin käsiini, on ensi vuonna blogissa todennäköisesti runsaasti matkustamista.

Kokonaisuutena GF:n tarjoama oli siis pettymys, joten pitää muistaa etsiä jostain tieto eroamismekanismista. Positiivisesti antoivat kuitenkin vuoden 2015 jäsenyyden kaupanpäälle, joten jää aikaa selailla passitietoja ja tilailla perukirjahakemiston tietoja.

Kuva Allen Lewisin puupiirros kirjassa Journeys to Bagdad. Project Gutenberg

Onnistunut 5 euron sijoitus

Saatuani syyskuussa mieltäni kaihertanutta tutkimusta Ruotsissa askeleen eteenpäin sorruin taas epätoivoiseen googlaukseen ja lottovoitosta haaveiluun. Syklin rikkoi Kansallisarkiston kirjastossa selaamani ruotsalainen sukututkimuslehti, josta huomasin lokakuun lopussa vanhenevan tarjouksen viikosta ArkivDigitalia vitosella.

Joustamattomat aikarajat ovat omiaan jouduttamaan asioiden aikaansaantia ja viisi euroa ei talouttani kaada. Joten aloitin viikkoni 28.10.

Heti aluksi täytyy mainita AD:stä puute. Se ei kerää tutkimus-(lue:surffaus)-historiaa. Aikapaineessa hypin paikasta toiseen ja nyt viikon lopussa en muista mitä kävin (jokseenkin kunnolla) läpi ja mitä en. Taiv. kiitos älysin heti alussa ottaa tutkimukselle oleellisista asiakirjoista näyttökaappauksia talteen. Tekee jatkon helpommaksi.

Jatkoa täytyy jossain vaiheessa harkita, sillä aukkoja jäi ja aivot eivät ehtineet kaikkea kerättyä tietoa prosessoida. Lukematta jäi kymmenien sivujen perunkirjoitukset, joissa oli kirjojakin! Mutta onneksi huomasin sentään Norrköpingin perukirjojen hakemiston, joka perukirjojen etusivujen ohella oli tärkeä lähde 1700-luvun alun perherakenteiden selvittämiseksi.

Sain Norrköpingin Schröderit järjestykseen ja huomattavan määrän nanoserkkuja, joiden jälkipolvia innostuin seuraamaan turhankin pitkälle. Vihdoinkin "sukulaisia", joille voi kuvitella muotivaatteet päälle. Ainakin siihen asti kunnes saan tavattua perukirjojensa käyttövaatelistat läpi.

(Kuva: Jacoba de Jonge Collection in MoMu - Fashion Museum Province of Antwerp, www.momu.be / Photo by Hugo Maertens, Bruges. Wikimedia, lisenssi CC BY-SA 3.0)

Uudetkaan Schröder-nimet eivät tuottaneet monia Google-osumia, mikä tuntui oudolta. Suomessa kun on mutu-tuntumalta erittäin harvinaista, että 1700-luvun säätyläisistä ei olisi mitään tutkimusta verkossa. Ja tässä tapauksessa perheenisä oli varakas kauppias, jota luulisi olevan hauska kunnioittaa esi-isänä. (Itselleni hän on siis vain esitädin aviomies.)

Mysteerisimmät henkilöt olivat tietenkin niitä, joilta ei ollut perukirjaa eikä montaa historiakirjamerkintääkään. Mutta koin hienon hetken, jossa yksi historiakirjan merkintä (toiseen kertaan luettuna) avasi keräämieni kryptisten tietojen merkityksen. Ja historiakirjojen sivu sivulta lukeminen, jolta Suomessa säästyy HisKin ansiosta, paljasti ennestään tuntemattoman Flachsen-avioliiton. (Joka ei olisi ollut tuntematon, jos Ruotsissa olisi HisKin tapainen tietokanta.)

Tarkistelin niitäkin tietoja, jotka jo "tiesin". Genos-artikkelin kirjoittajan Vadstenasta saama avioliittotieto jäi ilman vahvistusta, mutta toisaalta innostuin soveltamaan parin vuoden takaisen sotilastutkimuskurssin oppeja ja käymään läpi katselmuslistoja urakalla. Huomattavasti helpompaa ja hauskempaa originaaleista otetuista valokuvista kuin tuhruisia mikrofilmejä kelaten!

Enimmäkseen lähteet toimivat kuin Suomessakin. Hätkähdyttävin ero oli perukirjan maininnasta äkkäämäni tieto siitä, että esiäiti oli ostanut tilansa perintöoikeuden vuonna 1706. Kuningas oli avannut mahdollisuuden 1701 sodan rahoittamiseksi. Samaan aikaan Suomessa perintöoikeuksia lähinnä menetettiin.

Uusimaa keskiajalla, 2. luento

Viime tiistain (olisi tämän voinut vähän aikaisemminkin kirjoittaa?) luento kertasi osittain ensimmäistä, mutta kertaus on opintojen äiti. Jopa siinä määrin, että muistin vielä lauantaiaamuna opetuksen "Helsinki ei ole saanut nimeään Hälsinglandista tulleista siirtolaisista, sillä sieltä ei Uudellenmaalle muutettu".

Niinpä luin mielenkiinnolla kyseisen aamun Hesarin juttua Alkuperäiset helsinkiläiset elivät Vantaalla. Ingeressin ensimmäinen lause oli "Helsinki sai nimensä ruotsalaisilta maahanmuutajilta". Leipätekstissä oli kyllä mukana "toinen tulkinta". Hyvä esimerkki uuden tutkimuksen popularisoinnista?

Luennon ahaa-hetki oli huomio Porvoon linnattomuudesta ja Viipurin linnan alaisuudesta. Ajatukseni lensivät oitis länteen, jossa eräs Kokemäenkartanon lääni oli vastaavalla (?) tavalla Turun läänin alaisena. Uudenmaan itäosat alkoivat yhtäkkiä kiinnostaa.

Varsinaisena teemana oli autioituminen, joka jättää arkeologille tutkittavaa. Haggrénin selostaessa maanluontoja, miellen pulpahti kysymys: milloin perintöoikeuksia alettiin menettää?

Sitä en kysynyt ääneen. Edellisellä kerralla olin hätäillyt ja kysynyt rutosta. Se käsiteltiin tällä kertaa perusteellisesti. Kertauksena täälläkin: kiistatta Norjassa, varmasti Ruotsissa ja arvattavasti Suomessa. Virostakaan ei tiedetä juuri mitään.

Autioitumisen yksi selitys on ilmaston muutos. Minulle uutta (tai ainakin totaalisen unohtunutta) tietoa oli, että vuoden 1601 katoja selittää Perussa 19.2.1600 purkautunut Huaynaputina. (Tuoreemmista tulivuorten vaikutuksista kirjoitin tämän vuoden puolella.)

Edellisellä kerralla mysteeriksi jäänyt ero kirkko- ja hallintopitäjien välillä selittynee toisella luennolla selostetulla hallintosysteemillä, jossa koottiin tasapäisen maksukykyisiä verokuntia.

Kuva Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.

Pieni suomalainen serkkumme

Bostonilainen kustantamo julkaisi 1910-luvulla suuren määrän kirjoja sarjana The Little Cousin. Jokainen kirja esitteli kansallisuuden nuorisolle sopivana kertovana tekstinä.

Our Little Finnish Cousin ilmestyi huhtikuussa 1918 ja sai uusintapainoksen vielä vuonna 1930. Kirja osoittautui minusta lukukelpoiseksi. Kirjoittajalla Clara Vostrovsky Winlow on täytynyt olla käytettävissään erinomaiset lähteet, sillä teksti pursuaa faktoja eikä virheitä ollut montaakaan.

Esimerkkinä ahtamiskyvystä päähenkilöiden esittely:

Both unsmiling faces had the same candid capable air, but that was the only resemblance. Ten-year-old Juhani was like his father who belonged to the Tavastian type of Finn. He was pale, with high cheek bones, thin hair, and a strong chin that seemed to say: "I won't give in! I won't give in!" He might have been taken for sulky until you met the look of sincere inquiry under his well-formed brows.

Six-year Maja was fairer. She was brown-eyed and brown-haired, like her Karelian mother who belonged to the other decided type of Finn. Despite the silent gentleness of her face, she looked as if, on occasion, she could be high spirited and even gay.

Juonessa oli myös pientä epärealistisuutta, jolla oli saatu mukaan retki Lappiin. Mutta jos joku kääntäisi kirjan nyt suomeksi, editoisi hieman ja julkaisisi historiallisena lasten kirjana, en usko että kukaan huomaisi mitään.

Project Gutenbergin sivuilla on monia muitakin sarjan kirjoja, joihin en ole tutustunut. Spin-off sarja Little cousins of long ago voisi olla kiinnostavampi. Sen kirjoja on digitaalisessa muodossa toisaalla verkossa.

Palkitut miehet meren rannalla

Kolmantena ja viimeisenä poimintana Arkistolaitoksen digitoimista Luotsi- ja majakkalaitoksen valokuvista kunniamerkillisiä miehiä.

Luotsi- ja majakkalaitos - Luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto - Henkilökuvat - Tuntematon paikka; ryhmäkuvassa kuusi miestä talon edustalla (Uah:592)

Luotsi- ja majakkalaitos - Luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto - Henkilökuvat - Tuntematon paikka; ryhmäkuva (Uah:247)

Samoja ihmisiä on myös toisessa kuvassa.

Luotsi- ja majakkalaitos - Luotsi- ja majakkalaitoksen arkisto - Henkilökuvat - Tuntematon paikka; ryhmäkuva (Uah:246)