Viime torstai-illan Tieteiden yössä olisi ollut ihanaa jakautua kahdeksi ja lähettää toinen puolisko Kansallisarkistoon ja toinen Tieteiden talolle. Kun tähän ei ollut mahdollisuutta, valitsin jälkimmäisen.
Suomen arkeologisen seuran reilun tunnin session aloitti Mikael Manninen otsikolla
Pohjoinen dominoefekti - Ihmiset ja ilmastokriisi Euroopassa 8200 vuotta sitten. Jääkauden jälkeisen ilmaston ominaisuuksista on tietoa useammista lähteistä, joissa näkyy lämpötilan voimakkaan nousun jälkeisessä tasaantumisessa noin 150 vuoden kylmä jakso 8200 vuotta sitten. Tieteentekijät ovat löytäneet tälle selityksen Pohjois-Amerikassa Atlanttiin purkautuneista jääjärvistä, joiden makea vesi sekoitti valtamerien lämpösuolavesikierron. (Sivuasiana oli merenpinnan reipas nousu.)
On helppo ymmärtää, että luonnonvaroilla elävässä kivikautisessa Euroopassa ilmastonmuutos on ollut kriisi, joka on vaatinut jonkilaista yhteiskunnan muutosta. Mutta oli jännittävää kuulla, että muutoksesta oli selviä arkeologisia merkkejä juuri "oikeaan" aikaan. Kuivuudesta kärsivässä etelässä merkittäviä asutuskeskuksia on hylätty ja arkitehtuuri on muuttunut. Kylmenneessä pohjoisessa teknologia ja elinkeinot muuttuivat ja väestö väheni.
Suomenkin kohdalla Mannisella oli kalvossaan aikasarja väestön määrästä. Mihin moinen perustui? Sain onneksi jälkikäteen esitelmöitsijän käytävällä kiinni ja kysymykseeni vastauksen. Väestön määrää oli arvioitu perustuen radiohiiliajoitettujen löytöihin. Täytyy etsiä julkaisu joskus käsiini, kun
nämä väestöpopulaatioasiat ovat ennenkin kiinnostaneet. (M. Tallavaara et al. / Journal of Archaeological Science 37 (2010) 251–260)
Mannisen esitelmä loppui suhteellisen lohdulliseen yhteenvetoon. Vaikka ilmaston muutos oli merkittävä ja arkeologisestikin todennettavissa oleva Euroopan laajuinen kriisi, olivat vaikutukset kuitenkin alueellisia ja vaihtelevia eivätkä kokonaiskatastrofi.
Sami Ranisen aihe
Valloitus ja väkivaltainen konflikti metallikausilla kuullosti lupaavalta, kun metallikausiemme yhteiskunnan kuva on melko hämärä. Valitettavasti se ei vartin esityksellä ehtinyt kirkastua. Suomen maaperässä ei säily luu, joten konflikteista kertovat pääasiassa aselöydöt ja muinaislinnat. Olivat olemassa, joten olivat tarpeen?
Kolmantena puhui Kati Salo otsikolla
Mikroskooppinen uhka - välähdyksiä luurangoissa kuvastuvasta tartuntatautien historiasta Suomessa. Veikkaan, että olin kuullut samat asiat jo
Salon esityksessä runsas vuosi sitten, mutta en kaikkea muitanut, joten kertaus opintojen äiti jälleen kerran.
Glossan osiossa Maija Ojalan aiheena oli
Villi ja vapaa? Käsityöläisleski myöhäisajan kaupunkiyhteisössä. Yleisö yritti kovasti ohjata esitystä konventionaalisille urille, mutta Ojalan viesti oli, että ammattikuntien säännöt tarjosivat vaihtelevia mahdollisuuksia leskille jatkaa miehensä ammattia ja sääntöjä ei aina sovellettu pilkuntarkasti.
Toinen Glossan puhuja oli Mari Isoaho. En uskonnollissävyisessä esityksessä
Sodat ja kärsimys venäläisissä kronikoissa - Jumalan ruoska vai tie pelastukseen pysynyt koko ajan kärryillä, mutta ainakin sain käyttöä niille tiedonmuruille, joita
Venäjän historian huitaisusta jäi päähäni. Ja olihan se aate(?)historiallisesti mielenkiintoista miten uskonnollinen ajattelu vaikutti ajan historiankirjoitukseen.
Terveellistä antia olivat myös päivän yleisökysymykset, jotka palauttivat mieleen, että itselleni nyt selvät asiat ovat muille uusia. Raniselta kysyttiin "miksi rautakausi loppui 1200, kun rautaa käytetään edelleen?" Isoahon esityksen yhteydessä taas yleisössä pidettiin kummallisena ajanlaskua maailmanluonnista alkaen. Kaikille ei siis olekaan selvää, että kristityt 1800-luvulle asti (ja tietyissä osissa Pohjois-Amerikkaa 2000-luvulle saakka) laskivat maailman iän Raamatun teksteistä. Rehellisyyden nimissä Isoahon kommentista palasi mieleen
taannoinen Glossan esitelmäilta, jossa itselleni valkeni lukuisat rinnakkaiset kalenterit keskiajalla...
P. S.
Glossan esityksiä kuunteli myös Ilona Pajari.
