Schnarr i och från Norrköping

Sidoprodukt av Hohenthal&Schildt-forskning. Enligt sökningar fanns liknande inte på nätet. Källor: kyrkoböcker, bouppteckningar och Helmfrids kartotek i Norrköpings stadsarkiv.

Jonas Jacobsson Schnarr var enligt sina egna ord stadskirurg i Norrköping för 31 år (Helmfrids kartotek, RR s109 1712-02-12) och var född ca. 1650. Jonas överlemnade arbetet 1708 till sin son Jacob och flyttade sedan från Norrköping till Spolstad i Gårdeby (Helmfrids kartotek, RR s. 182-184 1708-03-02, s. 519 1708-06-03).

- Gift [1?] med Cathrina Emmewich
- Gift [2?] 1708-03-25 i Gårdeby med Christina Schildt (änka efter Joachim Hohenthal). Döpt 1665-08-03 St Olai Norrköping, begravt 1709-12-10 Gårdeby
- Gift [3?] 1711-03-23 i Gårdeby med Anna Schultz

Begravt i Gårdeby 1722-01-18. Dog i ålder av 72 år och 5 månader, alltså född ca. 1650.

Barn (förutom Jacob & Catharina, källorna husförhörslängd från år 1725 (Gårdeby AI:2 sid 46) och Johan Schnarrs bouppteckning (Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning F1A:90 sid 220))

(0) Catharina Schnarr
Husförhörslängd i Norrköping 1690, se bild ovan.

(1) Jacob Schnarr

Stadskirurg (barberare) i Norrköping från 1708. Gift 1709-9-29 i Gårdeby med Gertrud Hohenthal (dotter av Christina Schildt & Joachim Hohenthal). Dog före 1713, eftersom Gertrud Hohenthals barn döpt 1713-4-20 i Hedvig, Norrköping är från hennes andra gifte. Inga levande barn av Jacob när Johans bouppteckning skrevs.

(2) Anna Maria Schnarr

Gift 1698-11-22 Hedvig, Norrköping med Hans Schröder, handelsman i Norrköping. (Hans Schröders bror Simon Schröder gifter sig med bror/halvbror Jacobs änka Gertrud Hohenthal.)
Barn (Enligt döplistor och Norrköpings rådhusrätt och magistrat FIaaa:3 sid 257):

Catharina Juliana döpt 1699-10-09 Hedvig, Norrköping (Levande 1733, 1763, 1770)
Johan döpt 1701-05-18 Hedvig, Norrköping
Jonas döpt 1703-02-22 Hedvig, Norrköping
Anna Christina döpt 1704-05-07 Hedvig, Norrköping
Hans döpt 1705-08-23 Hedvig, Norrköping. Dog senast 1764 i Norrköping (Norrköpings rådhusrätt och magistrat FIaaa:17 sid 21)
Agatha döpt 1708-01-12 Hedvig, Norrköping. Dog 1770-06-09 i Norrköping (Norrköpings rådhusrätt och magistrat FIaaa:23 sid 627)
Charlotta Christina döpt 1709-03-17 Hedvig, Norrköping. Dog senast 1765 (Norrköpings rådhusrätt och magistrat FIaaa:18 sid 209)
Simon döpt 1710-11-06 Hedvig, Norrköping. 1733 besökare vid stora siötullen i Stockholm. Troligen då samma som "Visiteur vid Kongl Accisen" Simon Hansson Schröder som gifter sig 1733-01-14 Maria, Stockholm med Stina Persdotter Siöberg. Parets dotter Christina döpt 1738-03-05 Katarina, Stockholm. (Soldat Simon Hansson Schröder gifte sig 1744-08-26 Klara, Stockholm med Anna Hansdotter, samma man?)
Simon dog före 1763 då hans enda levande barn var 13-årig Carl Fredrik, som var målaregesäll i Stockholm år 1770.
Anna Engel döpt 1712-?-28 Hedvig, Norrköping . Dog i december 1780 i Norrköping (Norrköpings rådhusrätt och magistrat FIaaa:33 sid 1003)
Dödfödd son 1713-08-13 Hedvig, Norrköping
Johann döpt 1715-01-18 Hedvig, Norrköping
Maria Elisabet döpt 1716-06-06 Hedvig, Norrköping
Hinrich döpt 1717-?-23 Hedvig, Norrköping

(3) Johan Schnarr 

Samma (okänd) mor med Anna Maria. Regementskrivare vid Östgöta kavalleri (Helmfrids kartotek, RR s. 764-765 1713-6-27).

Gift 1714-09-16 i Nikolai, Stockholm med Catharina Elisabeth Klingenberg. 

Kommissarie vid Västmanlands inf-reg. 1721. Begravdes i Nikolai, Stockholm 1721 (Storkyrkoförsamlingen DbReg:3 sid 281; Stockholms rådhusrätt 1:a avdelning F1A:90 sid 220).

(4) Anna Catharina Schnarr

Halvsyster till Johan, troligen dotter av Anna Schultz. Jungfru A. C. i Gårdeby 1725 är troligen Anna Catharina Schnarr vars bouppteckning i Norrköping är från år 1758 (Norrköpings rådhusrätt och magistrat (E) FIaaa:11 sid 825). Hon var gift med hovrättskommissarie Axel Gustaf Roswall. Från äktenskapet då levande dotter Engel Sophia. (Rosvall nämns inte i Släktkalender 1918 men den känner Matthias Roswall som var hofrättsarkivarie i Jönköping och kunde vara t. ex. far till Axel Gustaf.)

(5) Brita Christina Schnarr
Halvsyster till Johan, troligen dotter av Anna Schultz. Brita St. i Gårdeby 1725 är troligen Brita Christina Schnarr, som var gift med frälseinspektor Sven Dubb. Sven Dubb dog senast 1745 då enligt hans bouppteckning barn från äktenskapet med Brita Christina var Johan 11 år, Lars 9 år, Jonas 6 år, Carl Gustaf 5 år och Jacob 1 år (Anbytarforum). "Med sina sex barn [inklusive styvdotter] flyttade modern då till Norrköping, der hon med handarbete skaffade medel till de sinas uppehålle och uppfostran." (Östgöta Correspondenten 1894-08-09)

Lars Dubb gifte sig i mars 1768 St.Olai, Norrköping med Anna Margareta Walldorf, änka av Carl Magnus Fischerström (Norrköpings Weckotidningar 1768-03-26; Norrköpings rådhusrätt och magistrat FIaaa:18 sid 655). "Concurs och Boskilnads twisten imellan Fabriqueuren Lars Dubb, des hustru Anna Margareta Walldorff samt Dubbs Borgenärer afkunnad å Norrköpings Rådstufwu på d. 19 Octob" (Posttidningar 1771-10-03). Lars Dubb gifte sig i november 1775 St. Olai, Norrköping med Enkan Fru Margaretha Iser (Norrköpings Weckotidningar 1775-11-18; dotter av bryggare Johan Iser och änka efter guldsmed Wetterqvist i Linköping? Norrköpings rådhusrätt och magistrat FIaaa:24 sid 117).

A. Westén: Svenska kongl. hofclericiets historia

Jonas Dubb "född uti Vester Husby Socken i Östergöthland den 11 April." Kyrkoherde i Vingåkers Församling i Södermanland 1778 "Ägtenskap ingick han år 1779 med Fröken Maria von Haussvolff en dotter af Kyrkoherden i S. Clarae Församling Doct. Justus Chr. Hausvolff och dess Fru Dorothea Charl. Boij. Död år 1780. Andra gången gift med Eva Elisabeth Martin, dotter af Kyrkoherden Mag:r P. A. Martin i Östra Ryd i Roslagen, och E. M. Qvist, år 1781. Deras barn: sonen Christian Anton, Lieut. v. Lif-Grenadier Rgm:tet, f. 1783; dotter Eva Carolina, f 1784, gift m. Kgl. Hofpred. Claes Wimmermark; dotter Elisabeth Maria, född 1786; dotter Christina Charlotta, f. 1781."

Eller enligt Annika Lindqvists sammanställning: 

"Christian Anton Dubb. Major. Född 1783 2/2. Död 1841 8/1 på Tornby.
Eva Carolina Dubb. Född 1784 2/4. Död 1841 28/1.
Elisabeth Maria Dubb. Född 1786 29/1. Död 1812 29/1.
Christina Charlotta Dubb. Född 1787 26/10. Död 1866 19/10.
Johan Peter Dubb. Född 1796. Död före 1801 1/5."

Post- Och Inrikes Tidningar 1823-10-03

Post- Och Inrikes Tidningar 1841-01-14

Östgöta Correspondenten 1841-01-30

När Eva Carolina blev änka 1834, var hennes son Claes Bernhard Wimmermark 16 år, och dotter Constancia Aurora Wimmermark 14 år (Bankekinds häradsrätt (E) FII:30 Sid 2003). Personregister på nätet tyder till att dotter dog år 1834 och släkttavla att son, som blev apotekare, hade flera ättlingar.

(6) Margareta Elisabet Schnarr

Halvsyster till Johan, troligen dotter av Anna Schultz. Jungfru Greta Lisa i Spolstad, Gårdeby 1725 torde vara Madame Margareta Elisabet Schnarr i samma plats då hon blir änka när sadelmakare och åltermannen Christian Schröder dog 1761-01-23 (Skärkinds häradsrätt FII:3 Sid 2618).

Christian Schröder, som har inte känt släktkoppling med tidigare nämnt Hans och Simon Schröder, bodde först i Norrköping där hans hustru Susanna Kyris dog 1731-05-02 (Norrköpings rådhusrätt och magistrat FIaaa:3 sid 1376 ). Enligt hennes bouppteckning var dotter Susanna Catharina Schröder från äktenskapet 14 år gammal år 1736. Vid tid av hennes fars död var Susanna Catharina gift med messingssmed Johan Werner i Stockholm. De vigdes 1738-09-17 i Hedvig, Norrköping.

Vid tid av Christian Schröders död var endast en dotter av hans andra äktenskap levande. Denna Anna Margareta Schröder var då gift med Isaac Enström, en handlande i Norrköping. Enström dog senast 1769 och Anna Margareta var sedan gift med Stephan Wennermark, en handlande i Norrköping (Inrikes Tidningar 1769-11-13; Norrköpings rådhusrätt och magistrat FIaaa:22 sid 143).
Anna Margareta dog i december 1780 i Norrköping. Av sina barn var då levande Margrareta Enström 20 år, Christian Enström 17 år, Eric Johan Wennermark 10 år, Stephan Wennermark 8 år och Susanna Catharina Wennermark 2 år (Norrköpings rådhusrätt och magistrat FIaaa:33 sid 1003).
Vid den yngre Stephan Wennermarks död var hans far ännu levande, hans syster Susanna ogift och bror Eric Johan i okända orter (Östkinds häradsrätt (E) FII:14 1801-1802 Sida 215; Norrköpings Tidningar 1801-11-04, 1803-01-22). Susanna Wennermark fick myndighet 1802 med stöd från hennes far och moders "frände" (systers son) Jonas Dubb (Norrköpings Tidningar 1803-01-29)

Susanna dog 1808-10-26 med halvsyster från faders andra äktenskap som arvingar (Östkinds häradsrätt (E) FII:18 Sida 741).

Kesävisa: Suomalaisia sankareita

Santeri Ivalon ja Kyösti Vilkunan historiallisista kertomuksista sata vuotta sitten julkaistut kokoelmat Suomalaisia sankareita I ja Suomalaisia sankareita II sisältävät otsikkonsa mukaisesti henkilökuvia, jotka Ivalo ja Vilkuna näkivät esiinnostamisen arvoisiksi. Ovatko nämä nimet nykyään tuttuja?

Tarinat ovat ilmeisesti kronologisessa järjestyksessä ja hain muutamille selkeyden vuoksi elinvuodet. Sitä, mitä erinomaista heissä oli, ei tarvitse arvailla. Kaikki kunnostautuivat sodankäynnissä tai sotaoloissa.

Matti Kurki
Konrad Bitz (kuollut 1489)
Maunu Frille (kuollut 1508)
Pietari Kylliäinen
Niilo Grabbe
Eerik Fleming
Klaus Kristerinpoika Horn (n. 1518–1566)
Juho/Pekka Vesainen
Klaus Fleming
Hannu Krankka (Liminka)
Jaakko Ilkka (kuollut 1597)
Aksel Kurki
Arvid Stålarm
Tuomas Teppoinen
Roponitsa (Liperi) ja Luukas Räsänen
Eevert ja Kustaa Horn
Torsten Stålhandske
Erik Slang
Arvid Wittenberg (1606-1657)
Klaus Laurinpoika Fleming
Pertti Simonpoika
Olavi Pentinpoika
Herman ja Kaarle von Burghausen
Taavetti Kivekäs
Juhana Henrik Fieandt (1683-1741)
Kaarlo Armfelt
Gabriel Lauraeus (1677-1753)
Taneli Luukkonen
Pietari Longström (kuollut 1718)
Niilo Ehrenskiöld
Kaarle Kustaa Creutz
Gabriel Peldan
Tapani Löfving
Tuomas von Rajalin (1673-1741)
Mikko Sallinen, Lauri Roivas (1683-1750), Tapani Räty
Carl Johan Adlercreutz
Maria Charlotta Grotenfelt
Joachim Zacharias Duncker (1774-1809)
Otto von Fieandt
Karl Wilhem Malm
Kaarle Kustaa Ramsay ja Henrik von Qvanten
Paavo Rapp (aik. Paavo Hiskianpoika Kekäläinen)
Olli Tiainen
Juho Jaakko Roth ja Kaarle Juho Spoof

Kuvalähteet
Suomen kuvalehti 103/1877
Laivastolehti 2/1928
Suomen sotilas 12/1928
Turun kuvalehti 40/1890
Pääskynen 12/1907

Puotilan kartanomuotoisella tilalla

Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta pääohjelmani oli matkustaa itään ja kokea "Puotilan kartano"n draamatehostettu opastus. Draamaopastuksia on vuosien varrella ollut moneen lähtöön. Tällä kertaa varsinainen opas historiallisesta asustaan huolimatta oli oma itsensä, yksi mies soitti kitaraa ja toinen mies tarjosi koomisia välipaloja opastukseen esittäen kartanon merkityksellisimpiä hahmoja.

Onko Puotila enemmän kartano kuin Lauttasaari? Rakennusviraston julkaisuun (pdf) on historiasta kirjallisuustutkimuksen tehnyt Julia Donner. Tekstin mukaan "Puotilan tilan kantatilaan Råånsiin liitettiin vuonna 1756 Klavisin ratsutila ja vuotta myöhemmin Domarsin ratsutila. Tällöin Puotilan tila saavutti kartanomuodon." Aah, kartanoMUOTO. Vielä vuonna 1844 (ks. alempana) oli kuitenkin virallisesti edelleen kolme erillistä ratsutilaa.

Stemmaa sen kanssa, että vuoden 1751 kartassa (yllä) Domarsin haltija oli leskirouva Helena von Köhler, Råånsin luutnantti Samuel Eenhjelm ja Kloviksen luutnantti Carl Otto Nasokin. Rajakartassa 1762 kaikki kolme tilaa ovat Carl Magnus Jägerhornilla. Tätä Wikipediaankin päässyttä maaherraa opastus ei käsitellyt, mutta noteerasi (kuten Wikipediakin) siskonsa pojan Carl Olof Cronstedtin, jonka tiedetään syntyneen Puotilassa.

Jägerhornit myivät tilansa vuonna 1775 apteekkari Wilhelm Elgille, jonka aikana rakennettiin edelleen seisova päärakennus (ylinnä oleva kuva) ja sivurakennus (yllä oleva kuva). Joten hän pääsi draaman henkilöksi opastuksessakin. Rakennusviraston julkaisun jälkeen hänet on maininnut ainakin Juha-Matti Granqvist väitöskirjassaan tiivistäen sivulla 153, että

Elg omisti Botbyn eli Puotilan kartanon Helsingin pitäjässä, oli varustajana valtamerikauppalaivoissa Enigheten ja Sveaborg, ja kävi vilja- ja mallaskauppaa ulkomaisissa satamissa. Apteekkarin liiketoiminnasta kiersi kaupungilla huhuja. Hänen kerrottiin salakuljettavan paloviinaa Venäjältä ja säästyvän syytteiltä, koska oli hyvissä väleissä viinanpolttimon vuokraajan Fabian af Enehjelmin kanssa. Hänellä väitettiin myös olevan tuottoisa yhteistyösopimus piirilääkäri Karl Henrik Wänmanin kanssa: Wänman määräsi köyhille potilailleen kalliita lääkkeitä, Elg myi ne halvalla ja laskutti erotuksen lääkintäkollegiolta.

Elgin jälkeen tila oli pojallaan vuoteen 1843. Hänestä ei ollut opastuksessa puhetta, mutta metsässä kohtasimme rakkaustuskaisen J. W. Snellmanin, joka jostain syystä, jota ei kerrottu, nimenomaan Puotilassa "oli rakastunut Sofi Tengströmiin kesällä 1843 ja kosikin tätä, mutta sai rukkaset. JVS tosiaan oli jo 37 ja Sofi T. 20 vuotta nuorempi.", kuten Reetta Eiranen asian myöhemmin ilmaisi.

Pari lyhytaikaista omistajaa ohitettiin opastuksessa. Karttoja kaivaen uskon ainakin kauppaneuvos C. E. Tunderin omistaneen tilan vuonna 1855.

Enemmän aikaa sai vielä lyhytaikaisempi omistaja Johan Henrik Lindroos, joka ilmeisesti ehti juuri ennen kuolemaansa vuonna 1862 istututtaa edelleen näkyvän englantilaistyylisen puiston ja pystyttää nykyään kappelina toimivan kivisen viljamakasiinin (yllä). Hänen vävynsä Leo Mechelin viljeli tilaa kunnes vuonna 1882 sen otti haltuunsa Lindroosin poika Johan Fredrik.

Opastuksessa kuulimme myös 1900-luvun vaiheista sekä runsaasti mainostusta pää- ja sivurakennuksessa toimivista ravintoloista. Nämä jäivät heikommin mieleen.

Lohjan museossa

Olen alle vuoden ikäisenä ollut virallisesti jonkin aikaa lohjalainen ja myöhemmin viettänyt paikkakunnalla "ikimuistoiset" rippikouluviikot, mutta kaupunki on minulle jokseenkin vieras enkä museoonkaan ollut eksynyt. Kesäkuun lauantaisella retkellä ehdin sinne tuntia ennen sulkemista ja selvisi m.m., että aikaa olisi voinut varata enemmänkin. Museolla on isohko alue lähellä kirkkoa. Pääsylippu käydään lunastamassa ylläolevassa kuvassa esitetystä rakennuksesta, jonka näyttelytila oli käyntini aikaan työn alla.

Niinpä aloitin "tilanhoitajanrakennuksesta", jossa kohtasin päivän kolmannen tupainteriöörin. Mutta ehkäpä elämäni ensimmäisen talonpoikaisten työkalujen esillepanon, johon oli luonnikkaasti ja lyhyesti upotettu esineen nimen lisäksi sen käyttötarkoitus. Mikä innovaatio!

Ison navetan alakerta täyttyi 80-luvun kesänäyttelystä, joka ei konseptina kutsunut. Kurkkasin kuitenkin sisään ja yllätyin iloisesti. Esillä oli 1980-luvun tv-ohjelmien puvustusta, musiikkivideoita sekä kaksi huonelavastusta ja kropastani löytyi kun löytyikin nostalgiaan reagoiva osa. Mutta kelloon katsoen jätin sen kutinan huomiotta.

Navetan ylisillä on Vaanilan kartanon vaunuja.

Yksi pieni rakennus oli käsittääkseni museopedagogiikkaan tarkoitettu. Pienessä keittiössä kaikkeen sai koskea ja vieressä oli työpajatilan omainen.

Eli mitä oli sitten viimeiseksi kierroksellani jääneessä talossa nimeltä pedagogio? Yhtä harvinainen ilo kuin informatiiviset esinetekstit. Nimittäin paikkakunnan historia esitettynä kronologisesti, esineiden kera, kivikaudelta 1900-luvulle. Mukana kartat ja eri säädyt. En ollut uskoa silmiäni. En rehellisesti sanoen muista koska olisin moista nähnyt suomalaisen kaupungin museossa.

Vaihtelua informaatiotiheydelle sai käynnistämällä suomen- tai ruotsinkielisen puheen, jossa oli äänessä sympaattinen hiirihahmo. Tarkoitettu lapsille eli tykkäsin.

Eikä tässäkään kaikki vaan yhdellä seinällä oli esillä henkilöhistoriaa esinein ja lyhyin tekstein.

Jos on aikaa paneutua, tilasta ei voine poistua oppimatta jotain Lohjan historiasta. Eli nimi pedagogio oli osuva, vaikka tarkoittikin (myös?) rakennuksen alkuperäistä käyttötarkoitusta.

Yllättävän mielenkiintoinen museo

Paikkarin torpalta Sammatin kirkon ohitettuani pääsin Johannes Lohilammen museolle. Museon kuvaus verkkosivuillaan oli paikan päälle päästyä jo unohtunut, joten astuin ulkopuolelta komeaan rakennukseen odotuksitta.

Ja näin sain kerrankin (tosin en viimestä kertaa kyseisen päivän aikana!) positiivisen museokokemuksen. Ja melko ainutlaatuisen. Museon nimi viittasi henkilöhistoriaan, mutta poistuin museosta yhtä tietämättömänä Lohilammesta kuin sinne astuinkin. Enkä oppinut mitään Karjalohjasta, vaikka paikalla ollut opas nimenomaisesti kiinnitti huomioni seinällä roikkuneesta kartasta selviäviin tosiasioihin.

Mutta tiedän nyt, että...

Kyläseppä osasi 1800- ja 1900-luvun vaihteessa taloa polkupyörän. Tai ainakin karjalohjalainen seppä Skogberg osasi.

Tämännäköinen loota liittyy sokerin hienonnukseen.

Jönköpingissä painoi Nils Erik Lundström vuonna 1837 suomenkielisellä tekstillä maailmanlopun ennusteen. Lundströmin tuotantoa olivat erityisesti kistebrevit, joiden mahdollisesta leviämisestä Suomeen olen ollut kiinnostunut, joten tämä oli enemmän kuin mielenkiintoista. Seinillä oli muitakin arkkipainatteita, mutta niiden tekstit olivat ruotsiksi.

Yläkerrassa oli yksi huone omistettu kirkolliselle esineistölle ja Elias Lönnrotille. Eli kaikelle pyhälle.

Krusifiksi on seinälapun mukaan 1400-luvulta ja Karjalohjan kirkosta.

Lönnrotin kanteleiden ja virsikanteleiden lisäksi esillä oli muita omistamiaan esineitä pienessä vitriinissä.

Toisessa pikkuhuoneessa huomioni kiinnittyi almanakkakokoelmaan. Kaikki talon isäntien? Onkohan niissä merkintöjä?

Yläkerran komean salin piirongin kannella oli pikkurasioissa kuivuneita kasvirinkuloita. Rasian kanteen oli kirjoitettu kenen häistä ne olivat. Mutta mitä niillä häissä oli tehty?

Museon monipuolisuuden kruunasi yläkerran päätyhuone, johon oli rakennettu kouluhuone. Muistaakseni sen penkiltä kuvasin Sammatin postilaukun 1800-luvulta.

Että tällaista. Sekä yksi kolmesta päivän tupainteriööristä. Siitä kolmannesta huomenna.

Vielä Paikkarin torpasta

Kun kykyni eivät eilisessä tekstissä riittäneet selostamaan Lönnrotin syntymäkodin olemusta ja merkitystä, pitää paikata lainaamalla muita.

Jo vuonna 1856 Lasten Suometar kolmannessa numerossaan esitteli Pakkarin torpan kuvalla (yllä) ja tekstillä, joka kuljetti lukijan torpalle, jossa

Isänmaan rakkaus syttyy sydämessämme, toivo paisuu rinnassamme ja riemu loistaa silmistämme, katsellessamme tätä vähäistä torppaa ja sen ympäristöä. Me tunnemme itsemme Suomalaisiksi ja lausumme ilolla, kiitoksella ja rohkeudella: tässä kasvatti Jumala Suomen kansallismiehen, joka töillänsä näytti ja osoitti, minkälaiset meidän pitää oleman. Jumala lähetti hänen meille juuri kuin sanomaan ja muistuttamaan: Suomen kansa! sinä kuljet väärällä tiellä, apinoit muukalaisia, ole niinkuin kaikkivaltias Luoja on sinun luonut, ole puhdas ja rehellinen Suomalainen Kansa!

Tässä vaiheessa Lönnrot itse eli ja taloa asui "Stiina Liisa isättömine lapsineen" kuten Suomen matkailijayhdistyksen vuosikirjassa 1898 kerrotaan. Saman tekstissä todetaan, että

Kun Paikkarin torpalla on merkityksensä jälkimaailmalle Lönnrotin synnyinmajana, olisi tärkeää saada se säilytetyksi samassa kunnossa, missä se oli ollessaan Lönnrotin kotina, vuosijakson 1802 —1822 aikana. Sitä on kuitenkin nykyjään mahdoton täydellisesti saada aikaan, kun miltei kaikki huonekalut ja kapineet ovat joutuneet torpasta pois, eikä enää senaikaisia ihmisiä ole ketään elossa. Onneksi on, kuten seuraavasta näkyy, melkoinen osa näitä esineitä ja paljoa suurempi kuin mitä oli voitu toivoa, saatu takaisin hankituksi. Stiina Liisa Lönnrotin haltuun oli näet tullut suuri osa Paikkarin vanhan kodin huone- ja talouskaluja, joita hän ja hänen kuoltuaan 1892 hänen tyttärensä Miina Lönnrot, syntynyt 1827, on säilyttänyt mitä suurimmalla tunnollisuudella. 

Tämän Theodor Homénin artikkelin esineluettelon ja pohjapiirroksen kanssa olisi torpalle mielenkiintoista palata. Tuskin kuitenkaan kohtaisin katsojapaljoutta, josta 30 vuotta myöhemmin kirjoitettiin.

En tiedä mistä johtui, mutta minusta tuntui, ollessani sisällä tuvassa, siltä että tällaiset paikat olisi kokonaan suljettava uteliaitten katseilta. Tai ainakin järjestettävä ne niin, että niitä ainoastaan kaukaa voisi katsella. Kun näin ihmisjoukon tuona sunnuntaipäivänä liikkuvan „Torpan" pihalla ja pirtissä, tulin ajatelleeksi sitä mahdollisuutta, että meidän jälkeemme tuleville polville ei kerran ole näytettävissä muuta kuin paikka, missä Elias Lönnrot on syntynyt ja kasvanut. Vuodesta vuoteen paikalla kulkeva katsojapaljous kyllä hitaasti, mutta varmasti kuluttaa oman kansallisomaisuutensa olemattomiin. Itsetiedotonta pahantekoa. Lattiapalkit, seinät, ovet j.n.e. eivät sentään ole ikuisuuteen kestäviä. Mielestäni esim. vieraskirja olisi voitu asettaa vaikkapa ulos, katokseen, ja säästetty siten tuvalta se markkinapaikan tuntu, jonka nimensä kirjoittavain jono tuntui aikaansaavan. No niin, tarkkaan katseltuamme nähtävyydet ja piirrettyämme nimemme vieraskirjaan ja valokuvattuamme itsemme, käännettiin vaunu takaisin majapaikkaa kohti, sillä kello läheni jo kolmea (Tuula, Kuuromykkäin lehti no 10/1928)

Lönnrotin elämän alussa ja lopussa

Museoretkien suunnittelusta pääsin vihdoin 9. kesäkuuta toteutukseen, kun pikkumuseot alkoivat avata oviaan. Lähdin länteen ja pysähdyin Paikkarin torpalle. Pari päivää aiemmin olin seissyt Kruununhaassa Ruiskumestarin talon ulkopuolella, kun ohikulkija kysyi kaveriltaan "oliko tuo Elias Lönnrotin asuintalo?" Nauratti silloin ja nauratti edelleen, mutta pilkka osui (taas) omaan nilkkaan.

Nimittäin seistessäni Paikkarin torpassa tajusin, etten tiedä paikasta mitään. Kai Elias Lönnrot täällä asui? Opas ei kertonut minulle omatoimisesti mitään, mutta vastasi kyllä asiantuntevan oloisesti kysymyksiini. Kertoi rakennushistoriasta ja siitä, että sisustus oli Eliaksen veljentyttären rekonstuktio lapsuudestaan. Eikä tila ollut torppa vaan ihan erillinen tila.

Siirtymätaipale seuraavaan kohteeseen sattui kulkemaan Sammatin kirkon ohi ja kun aikaa oli, niin pysähdyin tutustumaan tiekirkkona auki olleeseen sympaattiseen 1700-luvun puolivälin puukirkkoon. Aivan sattumalta otin muutaman askeleen hautausmuistomerkkien joukkoon ja nostin katseeni juuri Lönnrotin patsaan kohdalla. Kuvassa vasemmalla, vieressään paljon pienempi kivi vaimolleen ja lapsilleen.

Aiemmin blogiteksteissäni Elias Lönnrotin elämästä

• Tammisaari paloi 1799
• Elias Lönnrotin hautajaisista kuva ja esineitä

ja tuotannostaan

• Rusthollarin poika vuonna 1828
• Triosta kvartetti
• Ilmatar on Eliaksen keksintö!
• Rakennettu menneisyys yllätti taas

Toukokuusta kesäkuuhun

21.5.

• Hyvää perustietoa menneisyyden sanomalehtien sisällyksen muodostumisesta. [M. H. Beals: Fake News? Mapping the Pages of Nineteenth-Century Newspapers]

22.5.

• Merete Mazzarella: Alma. Edeltäkävijän tarina [Itse en päässyt kirjassa alkua pidemmälle.]

27.5.

• Ei tylsästi lukuja jaa. tai j. Kr vaan "wuonna toisna yli vijdenkymmenennen, kahdexattasataa, toista tuhannetta synnin surman synnyttyä. "
• Ellei tilaisuutta tarkistaa alkuperäistä luotanko 1910-luvun sanomalehteen vai 2000-luvun kirjaan? Jälkimmäiseen, kirjoittanut @jomanord

31.5.

• Lapsen motivointi: isän elinikä ja hedelmät. Lähde

• Testattu Historia Nu podcast (på svenska). Kuullosti mukavalta ja informatiiviselta ennen kuin nukahdin.

1.6.

• Kato, ihan oon etureunassa. Onneksi raaputuksekseni eivät sentään erotu kuvasta. Kai. [Tilaisuus Digital humanities Hackathonin töiden esittely, kuva Jukka Suomela]

• M.m. BBC History Magazine on luettavissa @HelMet_kirjasto -kortilla kesän ajan

8.6.

• Lähteäkö jonottamaan Helsinki-päivän lippuja ja jos lähteä niin milloin?

9.6.

• Mikä -ie on semmoinen kun yrittää ottaa kuvaa museoesineestä ja saa mukaan oman peilikuvansa? Näitähän kertyy.

10.6.

• Tuomiokirjat Ruotsista kotikoneella JA autokontrasti. Mikä ihana aika olla elossa.

• Varjagi-festivaali katsastettu. En jäänyt tarkistamaan kuka puhuu Itä-Helsingin keskiajan puoleen tuntiin. [Ei selvinnyt myöhemminkään, mutta kuulin, että kappeli oli ollut seisomapaikkoja myöden täynnä.]

12.6.

• Kun Kotuksesta eläköityneen aviomies kysyy minulta ruotsinkielisen sanan sopivaa suomennosta, epäilin tarkoitusperäänsä. Otin sivuaskeleen ja linkitin hallintotermien sanakirjaan [Peukutuksen kysyjältä FB-keskustelussa sai miehisen tuttavani lähdeviitteetön lausunto.]

13.6.

• Kuntabongari Tukholman museoissa [ja aiempi osa]

15.6.

• Toinen viimeaikainen (eli selvä trendi) kirja, jonka otsikon Norden tarkoittaa oikeasti nykyistä Ruotsia tai jossain määrin Skandinaviaa.

18.6.

• Kuinka lähelle tutkija saa katsoa? [Tämän Lotta Weckströmin ja Hanna Snellmanin artikkelin ohella kannattaa lukea Kirsi Vainio-Korhosen Historiantutkimus, vastuullisuus ja tietosuoja]