Yleisen näyttelyn puuhamiehet (2/2)

Museovirasto CC BY 4.0

Rob. Lagerborg (s. 1835) ei ollut teollisuusmies vaan Helsingfors Dagbladin päätoimittaja. Ilmankos lehti oli usein ensimmäisenä kirjoittamassa Yleisen näyttelyn järjestelyistä ja suhtautui niihin muita lehtiä myönteisemmin.

E. Lekve (s. 1833) oli Norjassa syntynyt ja Saksassa kouluttautunut insinööri, joka oli vuonna 1859 kutsuttu Helsingin reaalikoulun teknisten aineiden opettajaksi. Yleisen näyttelyn aikaan hän oli insinööritieteiden opettaja, mutta osallistui aktiivisesti erilaisiin hankkeisiin koulumaailman ulkopuolella. 

Constantin Linder (s. 1836) tunnetaan enimmäkseen muusta kuin liiketoiminnasta. Wikipedia-sivun mukaan  hän työllistyi vuonna 1870 Pietariin yritykseen Wächter & Steinbock. Pitkästä tekstistä jää epäselväksi kauanko tämä vaihe kesti.

Carl Mannerheim (s. 1835) tunnetaan parhaiten marsalkka Mannerheimin isänä, kuten Wikipedia-artikkelikin heti alkuunsa toteaa. (Kun suomenkielisessä Wikipediassa hakee Mannerheim, päätyy suoraan marsalkka Mannerheimin sivulle eikä normaalimmalle täsmennyssivulle.) Yleisen näyttelyn aikaan Carl Mannerheim oli edelleen Louhisaaren kartanon omistaja. Lisäksi hän oli toimitusjohtajana Kuusankoski Osakeyhtiössä, jonka paperitehdasta ja puuhiomoa hän oli perustamassakin 1870-luvun alussa.

Oscar Osberg (s. 1836) oli virolaissyntyinen konepajayrittäjä Helsingissä yhdessä ensimmäisessä osassa mainitun lankonsa August Baden kanssa.

Walfrid Spåre (s. 1831) oli ollut Suomen komissaarina Pietarissa 1870 järjestetyssä näyttelyssä sekä Wienin maailmannäyttelyssä 1873. Näyttelyjärjestelyjen aikaan hän toimi Suomen lennätinlaitoksen päällikkönä.

Ote 1870-luvun valokuvasta,
jossa Hakaniemenra nnassakonepaja J. D. Stenberg & Söner 
Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

Joh. Stenberg on tulkinnanvarainen nimi. Kyseessä on joko Johan Daniel Stenberg (s. 1809), jonka hankkima Hakaniemen konepaja toimi nimellä Ab J. D. Stenberg & Söner tai poikansa Johan Didrik Stenberg (s.1841), joka 1870-luvulla johti isänsä yritystä. Todennäköisempää on kai, että näyttelyjärjestelyihin osallistui nuorempi mies, joka oli kouluttautunut Saksassa.

G. Strömberg (s. 1823) ei liity ilmeisin sukusitein sukunimen myöhemmin kuuluisaksi tehneeseen sähköalanyrittäjään. Georg Strömberg oli Suomen rautateiden päällikkö ja Helsingin kaupunginvaltuuston jäsen, jotka molemmat olivat näyttelyjärjestelyille olennaisia asemia.

A. F. Wasenius (s. 1829) oli käynyt Lyypekissä kauppaopiston. Hän omisti yhdessä jo edellä mainitun Leonard Borgströmin kanssa Tervakosken paperitehtaan ja toimi sen johtajana 1900-luvun puolelle asti.

Yleisen näyttelyn puuhamiehet (1/2)

Eilen listatut Yleisen näyttelyn alkuunpanijat tosiaan olivat maan teollisuusjohdon ykköskaartia, sillä lähes jokaiselle löytyi Wikipedia-sivu, joiden tietoihin kesäsarjan hengessä tukeudun.

Aug. H. Bade (s. 1832) oli syntyjään virolainen. Näyttelyn järjestämisen aikaan hän omisti ja johti yhdessä vaimonsa veljen Oskar Osbergin kanssa konepajaa Osberg & Baden, jonka toimitilat olivat Helsingin Sörnäisissä ja myyntiliike Aleksanterin- ja Unioninkadun kulmassa ainakin jossain välissä.

Ote Carl Adolf Hårdhin valokuvasta
Helsingin kaupunginmuseo CC BY 4.0

Edwin Bergroth (s. 1836) oli Saksassa kouluttautunut insinööri, joka 1870-luvulla johti Helsingin kaasulaitosta.

Leon. Borgström (s. 1832) oli Henrik Borgströmin vanhin poika. Wikipedian sijaan luotan Jari Ojalan kirjoittamaan Kansallisbiografia-artikkeliin, jonka mukaan Leonard johti isänsä perustamaa tupakkatehdasta veljensä kanssa jo 1870-luvun alusta alkaen eli myös näyttelyn aikaan. Tuolloin hän oli myös Forssan puuvillatehtaan kaupallinen johtaja. 

W. Brehmer (s. 1818) on eri sukupolvea, mutta profiililtaan joukkoon sopiva. Hän oli sekä ruukkiyrittäjä että näyttelyn aikaan vuori-intendentinkonttorin vakinaisena intendenttinä.

Th. Decker (s. 1838) oli arkkitehti. 

F. v. Frenckell (s. 1821) oli mukana monessa eikä Kansallisbiografiaankaan tukeutuminen auta ajoituksia merkittävästi. Perheen yrityksistä hän oli saanut vastuulleen Tampereen paperitehtaan. Hän muutti Tampereelta Helsinkiin vuonna 1860 ja oli siellä osakkaana Töölön sokeritehtaassa ja Helsingin Kaasuvalaistusyhtiössä. Frenckell oli saanut kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1865. Kansallisbiografian artikkelin kirjoittaneen Jari Hanskin mukaan "hän oli 1876 järjestetyn, Suomen ensimmäisen teollisuusnäyttelyn kantava voima".  

Kuvassa Frans Wilhelm von Frenckell on esitettynä Yleisen näyttelyn yhteydessä julkaistussa ryhmäkuvassa, jonka teki Ida Falander. (Ote Museoviraston kokoelmista, ryhmäkuva Vapriikin kokoelmissa) 

F. L. Heimberger (s. 1840) kuoli vain muutama vuosi Yleisen näyttelyn jälkeen, 40-vuotiaana. Kuolemaansa edeltävinä vuosina hän oli pyörittänyt vakuutusyhtiö Skandian agentuuria. Hän oli myös kauppiasyhdistyksen puheenjohtaja ja osoitti muuta aktiivisuutta, mikä sopii osallistumiseen näyttelyjärjestelyihin. (Helsingfors Dagblad 23.11.1880) 

Fredrik Idestam (s. 1838) oli Nokian paperitehtaan perustaja ja oli käynyt esittelemässä tekniikkaa Pariisin maailmannäyttelyssä vuonna 1867. 

Alfr. Kihlman (s. 1825) oli sekä sijoittaja että johtaja useissa yrityksissä, joista Wikipedia-artikkelissa mainitaan Vaasan Puuvillatehdas, Tampereen Pellava- ja Rauta-Teollisuus Osake-Yhtiö ja Suomen Yhdyspankki.

Kerjuukirje liikkeelle alkuvuodesta 1875

Näyttelyrakennuksen suunnitelma
Museovirasto, CC BY 4.0

SWL kertoi 2.2.1875, että "ympäri maata" oli lähetetty kiertokirje, jonka liitteenä oli "kuva ehdotellusta näyttelörakennuksesta, joka tulisi sijoitettavaksi runnipuistoon ja rakennettavaksi yhteen siellä olevan ravintolahuoneen kanssa". Kerjäyskirjeen, joka täytetyt sitoumuslistat piti palauttaa jo 15.3.1875, teksti meni näin:

Katsoen siihen ilahuttavaan vaurastumistilaan, johon maamme eri elinkeinot näinä viime hyvinä vuosina ovat ennättäneet, sekä tietäen, että valtionkin tulot, yleisen varallisuuden ja siitä johtuneen vilkkaamman tavarain liikkeen kautta, vasta kuluneena vuonna ovat nousseet ennen arvaamattomaan määrään, ovat allekirjoittaneet arvelleet nykyisen ajan erittäin sopivaksi panemaan toimeen tuuman, joka kauan on ollut sekä maamme hallituksella että suurella yleisölläkin, kokea nimittäin saattaa yhteen ja asettaa esille maan eri tuotteet yleisellä Suomen näyttelöllä, ja olemme me semmoista tarkoitusta varten yhtyneet yhdistykseksi, joka kokee saada toimeen Yleistä Suomen näyttelöä Helsingissä kesällä vuonna 1876 Taidetta, Teollisuutta, Maanviljelystä ja Opetustointa varten. Koska kumminkin tämän tuuman toimeen pano siinä määrässä, että 60,000 neliöjalkaa lattianalaa olisi tarjona tuleville näytteille-asettajille, tehdyn likimääräisen ehdotuksen mukaan tullee, yhdessä hallinnosta, kuljetuksesta, paikalle asettamisesta y. m. olevine suurine kulunkineen, vaatimaan lähes 300,000 Suomen markan kustannuksen ja koska tulot itse näyttelöstä, ynnä se 150,000 Suomen markan valtioapu, jota varmaan toivomme saavamme, eivät riittäne siitä laskettujen kustannusten korvaamiseksi, olemme luulleet voivamme kaikilta eri tuottavien elinkeinojen harjoittajilta, suosijoilta ja ystäviltä isänmaassamme toivoa tilaussitoumusta yhteensä vähintänsä 100,000 Suomen markasta, osoitukseksi että, he lämpimästi harrastavat niitä edistyksiä teollisuudessamme ja maanviljelyksessämme, jotka semmoinen julkinen kilpailu on myötänsä tuottava. Tämän johdosta kehoitetaan yleisöä myötäseuraaviin listoihin kirjoittamaan takaussitoumuksia."

Kirjeen olivat allekirjoittaneet Aug. H. Bade, Edwin Bergroth, Leon. Borgström, W. Brehmer, Th. Decker, F. v. Frenckell, F. L. Heimberger, Fredrik Idestam, Alfr. Kihlman, Rob. Lagerborg, E. Lekwe, Constantin Linder, Carl Mannerheim, Oscar Ösberg, Walfrid Spåre, Joh. Stenberg, G. Strömberg ja A. F. Wasenius. Mukana on muutamia edelleen tunnettuja nimiä, mutta kaikkien taustaan on syytä perehtyä seuraavissa teksteissä.

Miksi Uusi Suometar vastusti Yleisen näyttelyn suunnitelmaa?

Annamme lehden itsensä kertoa (22.1.1875):

Jo on pian kymmenen vuoden kuluessa ollut puhetta suomalaisen teollisuus-näyttelyn toimeen panemisesta Suomen pääkaupungissa. Siihen aikaan kun senatori J. V. Snellman hoiti maamme valtiovaroja oli tämä asia — ellemme väärin muista — jo edistynyt niin pitkälle että tehtävän näyttely-rakennuksen piirrokset olivat valmiit ja keis. senatin tarkastettavina. Itse paikka Kaisaniemen puistossa oli myöskin melkein määrätty. Mutta katovuodet 1866 ja 1867 tulivat väliin, ja ehdoitus raukeni, tai jätettiin vastaiseksi. Nyt näkyy se taas tehokkaasti astuvan esiin. Useat teollisuuden harjoittajat ovat hiljakkoin täällä pitäneet kokouksen tätä asiaa varten. Tehtävää rakennusta varten, jota nyt aiotaan sijoittaa Runnipuistoon, on suunniteltu välivarainen piirros ja kustannukset lasketaan nousevan 300,000 markkaan. Tästä summasta toivotaan saavansa kolmasosa kokoon vapaaehtoisen keräyksen kautta teollisuuden harjoittajilta sekä muilta tätä asiaa harrastavilta, ja kaksi kolmatta osaa hallitukselta. Muutoin lasketaan myöskin että joku osa kustannuksista tulee suoritetuksi niillä rahoilla, jotka saadaan pääsölippujen myymisellä; sillä jokaiselta näyttelyssä kävijältä otettaisiin tietysti jonkinmoinen, vaikkapa vähäinen maksu. 

Senlaisen teollisuus-näyttelyn hyötyä ja tarpeellisuutta, missä nähtäisiin koottuna Suomenmaan tehdas-, käsityö- ja koti-teollisuuden, maanviljelyksen ja muiden elinkeinojen tuotteet sekä samalla taiteen ja tieteen, sanalla sanoen kansamme koko henkisen ja aineellisen viljelyksen tuotteet, ei enään voitte kieltää kukaan, joka edes vähänkin tuntee teollisuuden edistystä tällä aikakaudella. Joka on käynyt noissa suurissa teollisuus-näyttelyissä Parisissa, Lontoossa tai Wienissä, taikkapa niissä pienemmissä, joita on ollut Venäjällä, Ruotsissa ja Tanskassa, on helposti käsittänyt mitä hyötyä senlaiset näyttelyt tuottavat sekä niille, jotka ovat tavaransa näytteille tuoneet, että katselijoille yleensä. Edelliset saattavat siten tavaransa, joita sitä ennen on tunnettu kenties ainoastaan siinä pienessä kaupungissa taikka paikkakunnassa, missä ovat asuneet, tunnetuksi kansalaisille kotimaan kaikilta tienoilta sekä myös matkustavaisille vierailta mailta. Tavaran ostajain lukumäärä, jos nimittäin tavara on hyvää ja hinta kohtuullinen, kasvaa tämän kautta samassa suhteessa, kuin se yleisö on suurempi, jolle tavara asetetaan näytteille ja kaupaksi tarjotaan. Ne puolestaan, jotka käyvät näyttelyssä ainoastaan katselemassa, saavat siellä tietää, missä he helpoimmalla hinnalla voivat ostaa parhaimmat tavarat. Tämä on kumminkin vähin hyöty näyttelystä. Tärkeämpi on että teollisuuden harjoittajain sekä katselijain siellä on tilaisuus oppia. Järjestetty kokoelma samanlaatuisia tuotteita eri paikoilta osoittaa pian missä paikkakunnassa itsekukin teollisuus paraiten on edistynyt, ja tämän paikkakunnan teokset otetaan sitten muiden malliksi. Siten joutuu jokainen keksintö ja parannettu työtapa kohta koko maan hyväksi ja teollisuus-näyttelystä tulee jonkinlainen koulu, missä jokainen saattaa oppia jotain, mitä suorastaan hyödyttää hänen ammattiansa. Kokonaisuudessaan sopii teollisuus-näyttelyitä paitsi sitä pitää tutkintoina, joissa koko kansa ihmiskunnalle esittää työnsä tuotteet ja osoittaa kuinka pitkälle se on edistynyt itsekunkin elinkeinon ja teollisuuden alalla. Suora seuraus sellaisesta tutkinnosta on että kansat keskenänsä paremmin oppivat toisiansa tuntemaan, sekä yhtyvät vilkkaampaan ja molemmille edullisempaan kauppa-keskuuteen. 

Me emme siis puolestamme saata muuta kuin ilolla tervehtiä mainittua ehdoitusta teollisuus-näyttelyn toimeenpanemisesta Helsingissä. Ehdoitettu aika, eli vuosi 1876, ei kumminkaan meidän mielestä ole hyvin valittu, monestakin syystä. Ensiksikin arvelemme että, koska rautatien rakennus Turun ja Tampereen välillä jo kerta on aloitettu, kyllä sopisi odottaa siksi kuin se on ehtinyt tulla valmiiksi ja liikkeelle avatuksi, ennen kuin näyttely pannaan toimeen. Tämä rautatie voinee nimittäin tuskin joutua täysin valmiiksi liikkeelle 1876 vuoden ensimmäisinä kuukausina, jolloin näyttely tavarat ovat tuotavat tänne. Helppo on kumminkin arvata kuinka suuressa määrässä sanottu rautatie helpoittaisi tavarain kuljetusta, sekä kuinka paljo enemmän katselijoita y. m. se tuottaisi näyttelylle. Erittäin myös tämä laajennettu rautatien verkko houkuttelisi tänne suurempaa joukkoa ulkomaalaisia ja tekisi näyttelyn käytännölliseltä kannalta edullisemmaksi. Jo tästäkin syystä sopisi ehdoitella että näyttely lykättäisiin kesään 1877. Mutta lisäksi on huomattava että Suomen säädyt kokoontuvat valtiopäiville äsken mainitun vuoden alussa. Mikä olisi soveliaampaa kuin että teollisuus-näyttely avataan maamme edusmiesten läsnä-ollessa. Varmaan tulisi sen kautta myös harrastus näyttelyn suhteen sekä sen tunteminen paljoa yleisemmäksi. 

Mitä nyt on lausuttu ei kuitenkaan ole pääsyynä, miksi me ehdoittelemme näyttelyn lykkäämistä vuoteen 1877. Me puolestamme emme nimittäin voi hyväksyä sitä suunnitelmaa, jota aiotaan noudattaa näyttely-huoneen suhteen. Jos oikein käsitämme asianomaisten tuumaa, aikovat he, niinkuin esim. Tukholmassa oli laita, rakennuttaa koreanlaisen puupalatsin, joka sitten, kohta kun näyttely on päätetty, tulisi purettavaksi. Tätä katsomme me, suoraan sanoen, jokseenkin tarpeettomaksi tuhlaamiseksi. Miksi ei paremmin ajatella pysyväisen teollisuuspalatsin rakentamista? Nuo 300,000 markkaa eivät silloin ainakaan menisi vallan hukkaan. Paraikaa on syntynyt tuuma suuren rakennuksen hankkimisesta suomalaista athenaeumia varten. Miksi ei näitä molempia yrityksiä yhdistetä? Sopii muistuttaa että niin suuri kivirakennus tulisi liian kalliiksi sekä myös liian ahtaaksi vastaisia näyttelyjä varten, kun maamme teollisuus on ehtinyt enemmän edistyä. Tämä on kyllä tosi mutta tuota rakennusta ei tarvitsekkaan tehdä isommaksi kuin että se niin sanoaksemme tulee olemaan vastaisten näyttelyin keskuksena eli keskikohtana. Helppoa on joka kerta, kun näyttelyä pannaan toimeen, liittää siihen tarpeeksi isoja kuvenneita eli lisärakennuksia, joiden vaan tarvitsee seistä yksi kesä ja jotka siis voivat olla vaikka lankuista tehtyjä. Niin on tehty esim. Amsterdamissa. Jos ahtaasti rakennetuissa, suurissa kaupungeissa, niinkuin Parisissa, Wienissä ja Tukholmassa, katsotaan tarpeelliseksi säästää maata ja ennemmin tuhlata rahoja, sekä sentähden säälimättä puretaan ne palatsit, jotka usein ovat suunnattomilla kustannuksilla rakennetut, niin meillä tuskin on samaa syytä täällä Helsingissä, missä ensi silmäys kaupungin karttaan helposti kyllä vakuuttaa jokaista siitä, ettei täällä rakentamattomia tontteja suinkaan puutu. Jos kerran suomalainen athenaeum on rakennettava, on siis järkähtämätön ajatuksemme, että sen samalla tulee olla kaikkien vastaisten Suomen teollisuus-näyttelyin päärakennuksena. Mutta tämä rakennus on tietysti tehtävä tiileistä, ja sitä tuskin saataneen valmiiksi ennen kuin vuonna 1877.

Yleinen näyttely törmäsi Ateneumiin

Tammikuun lopulla 1875 julkisuuteen tullut  tieto ykkösrivin teollisuusmiesten hankkeesta järjestää teollisuusnäyttely tilapäisessä rakennuksessa Helsingin Kaivopuistossa 1876 yllätti ikävästi ainakin yhden ryhmän, jonka oma hanke ajoi samoja asioita, mutta toisin keinoin. 

Senaatintalo, Charles Riis
HKM, CC BY 4.0

Keväällä 1874 turkulaiset liikemiehet olivat tehneet anomuksen tai ehdotuksen teollisuusnäyttelystä Helsingissä vuonna 1875. Tästä muotoutui sittemmin ajatus pysyvästä näyttelytilasta eli ikäänkuin messuhallista. Näyttelyjen lisäksi ajateltiin, että sinne voitaisiin sijoittaa myös käsityökoulu, taideyhdistys, pysyvä käsityönäyttely ja muita toimintoja. Kehittelyssä rakennusta alettiin kutsua suomalaiseksi Ateneumiksi. Hanke sai hallitukselta esiselvitykseen 3000 markkaa. Näillä teetettiin m.m. rakennuspiirrustukset, jotka olivat tulossa esityskuntoon tammikuun 1875 lopulla.

Turkulaisten projektin kannattaja esitteli hankkeet omaa asiaansa ajaen Helsingfors Dagbladetiin lähettämässään kirjoituksessa, joka lehdessä sai dramaattisen otsikon Törmäys (En kollision). Toimitus julkaisi pitkän tekstin, vaikka alaviitteessä ilmoitti olevansa asiasta toista mieltä eli kannatti tilapäistä näyttelyä.(HD 26.1.1875, 27.1.1875) 

Tilapäistä rakennusta kannattava vastine ilmestyi vain parin päivän kuluttua. Kirjoituksesta käy ilmi, että Suomen mediat olivat ottaneet jo vahvat kannat näyttelyyn. Vastustajia olivat Morgonbladet ja Uusi Suometar. (HD 30.1.1875)

Ajatus nykyisestä Ateneumista oli lausuttu ääneen jo 1870-luvun alussa. Turkulaisten ehdotuksessa mainitaan taideyhdistys, joten joku yhteys sillä on vihdoin 1887 vihittyyn rakennukseen. Tämä lienee jo jossain tutkittu, eikä kuulu tähän kesäsarjaan, sillä Yleinen näyttely ei kaatunut törmäyksessään Ateneumiin.

Yleisen näyttelyn hanke julkisuuteen

Kaivopuiston Kaivohuone 1860-luvulla Eugen Hoffersin kuvaamana
Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

Ajatus, johon kesällä 1876 toteutunut Yleinen näyttely perustui, tuli ruotsinkielisessä lehdistössä esiin 10.1.1875 Helsingfors Dagbladissa, jota 12.1.1875 lainasivat Finlands Allmänna Tidning, Hufvudstadsbladet, Wiborgs Tidning ja päivää myöhemmin Åbo Underrättelser. Varhaisin tekstihaulla löytyvä suomennos ilmestyi Hämäläisessä 14.1.1875:

Suomalaista teollisuusnäyttelöä hankitaan Helsingissä vuodeksi 1876. Huoneet sitä varten aivotaan rakentaa kaivopuistoon ja on kustannukset arvattu nousevan 300000 markkaan. Väli-aikainen toimikunta on jo asetettu. Luullaan nämät kustannukset saatavan suoritetuiksi osittain sisäänpääsymaksuilla j.n.e.

Uutista oli lyhennetty niin reippaasti, että muu kuin teollisuus oli tipahtanut tekstistä. Suomalaisessa virallisessa lehdessä 26.1.1875 täydellisemmin: 

Teollisnäyttelö Suomessa vuonna 1876. Suuri joukko teollismiehiä, maanviljelijöitä ja muita täällä Helsingissä ovat viime viikolla antaneet hallitukselle esityksen yleisestä teollis-, taide-, opetustoimen- ja maanviljelysnäyttelöstä Suomessa kesällä v. 1876. Samassa he ilmoittavat aikomuksensa perustaa maassa yhdistys, joka takaa varat näyttelön toimeenpanemiseksi, jos valtioapua saadaan 150,000 markkaa. Kulungit nousnevat yhteensä 300,000 markkaan.

— Näyttelö on aiottu pidettäväksi Runnipuistossa väliaikaisissa lauta rakennuksissa. Pohjapiirros on liitetty hakemukseen. On arveltu sopivaksi, jos hallitus suostuu hakemukseen, perustaa 14-jäseninen näyttelön toimituskunta, johon H. K. Majesteetinsa nimittää toisen ja takausyhdistys toisen puolen jäseniä, jota paitsi H. M. myös nimittää toimituskunnan esimiehen.

Kyse ei siis ollut pelkästä teollisuusnäyttelystä, kuten jo eilen selitin. 

Hanke sai nopeasti kannatusta, sillä jo pari päivää myöhemmin SWL kertoi, että

Se teollisnäyttelö, jota aiotaan panna toimeen täällä Helsingissä, näkyy saavuttavan suurta mieltymystä. Muutamain päiväin kulutessa on täällä jo saatu kokoon 70,000 markan takaussumma.

Mutta kaikki eivät olleet tyytyväisiä...

Tämä kesä on aikamatka vuoteen 1876

S'on kesä ja blogin teemana heinäkuun loppuun asti Yleinen näyttely 1876. Wikipedia-sivullaan se on nimeltään Yleinen suomalainen teollisuusnäyttely 1876, mutta omana aikanaan puhuttiin useimmiten Yleisestä näyttelystä, suomenkielisen näyttelyluettelon otsikko oli "Yleinen Suomen Näyttelö Helsingissä Vuonna 1876" ja kaikki esillä ollut ei ollut teollisuustuotteita.

Näyttely tapahtui Helsingissä, joten valitettavasti tämä kirjoitussarja on lähes yhtä pääkaupunkikeskeinen kuin viime kesän Helsingin peli. Mutta ennen kuin Varsinaisen Suomen asukkaat tästä harmistutte, niin huomautan, että näyttelyssä oli esillä tuotteita yms. eri puolilta Suomea ja monet myös matkustivat siihen tutustumaan. Ilahduttavasti myös kertoivat julkisesti kokemuksistaan. 

Suomen Kuvalehti 88/1876
Museoviraston kokoelmat

Blogitekstit eivät (tietenkään) edusta syvällistä tutkimusta vaan tulemaan olemaan pääasiassa lainauksia suomenkielisestä lehdistöstä. Valikointi kohdistuu itseäni kiinnostaviin juttuihin eli paljon jää sanomatta ja suurin osa sekä ihmisistä että liikeyrityksistä mainitsematta. Osoittaakseni kuitenkin jonkinlaista ymmärrystä historiantutkimuksen perusteista, en aloita huomenna oheisessa kuvassa esitetyistä näyttelyn avaisista vaan alkuvaiheista puolitoista vuotta aiemmin.

Kirjallisuustutkimukseni ei ole ollut alkuunkaan perusteellinen. Lähes viime tingassa löytyi kokonaisesitys Nils Wasastjernan kirjasta Helsingfors - tre kulturverk (1948). Siitä lainasin pari kuvaa. Olen tietoinen Taina Syrjämaan artikkelista Näyttelypaviljonki uudenlaisena kansainvälisenä toiminnan ja tulkinnan tilana Kaivopuistossa vuonna 1876 (HAik 2010) ja kirjoittamastaan luvusta kirjassa Cultures of International Exhibitions 1840-1940: Great Exhibitions in the Margins (2015), mutta jos näiden lisäksi on näyttelystä ilmestynyt kuvausta tai analyysiä, niin nämä eivät ole tulleet eteeni.