Toukokuusta kesäkuuhun

11.5.

• Kierrätyskelpoinen otsikointi?

 12.5.

• My "History stuff" YouTube playlist has now 745 videos. I'm not very strict curator? [Nyt yli 800 eli en ole tosiaankan kovin tiukka kuratoija]
• YouTube-soittolistallani "Historiaa Suomesta ja suomeksi" jo 128 videota.
• "Historia på svenska" on kertynyt hitaimmin - 53 videota
• Jos markka ei olisikaan ollut markka.

13.5.

• Eilen totesin, että on tylsää, kun synttärini aattona ja sen jälkeen liputetaan. No, liputetaan sitten tänäänkin, mutta ikävästä syystä. [Mauno Koiviston suruliputus]
• Näin väestönlaskennassa 1950. Onko peruskoulun opetus muuttanut tilannetta olennaisesti?

19.5.

• Kukapa sitä veroja viitsisi maailmalla olevasta lapsesta maksaa?

25.5.

• Talohistoriikkini luettiin

26.5.

• Romskuja oli jo vuonna 1943! (Boo: Nauru ei ole kortilla! )

27.5.

• Is the study of historiography relevant at all?

30.5.

• How obsessive artists colorize old photos

4.6.

• Tiedätkö, miksi Abloy-avaimessa on niin iso reikä?

9.6.

• Nykyäänhän kieli on jo paljon parempaa...

• Leikin @nypl_labs Stereogranimatorilla ja @GKmuseo kuvilla. Näkymä Erottajalle onnistui parhaiten. #Helsinki 

Turussa syntynyt hovikelloseppä

Dahlströmin kortistoa digitaalisesti selatessani tuli eteen kortti, johon on kirjattu tiedonanto (?), että Tukholmassa 1771 porvariksi otettu kelloseppä Per Printz oli syntynyt Turussa. Viereiseen korttiin oli poimittu Turun kaupunginkirjastosta tieto, että saman niminen mies oli kirjoittanut kirja(se)n Försök til en historisk beskrifning, om wägg och byXsäcks-uhr, deras olika skapnad och inrättning, orsakerna til deras mer eller mindre ordenteliga gång ...  (1769). Ei-historioitsijan kirjoittamaa esinehistoriaa eli alkoi kiinnostaa.

KB:n Libriksestä näkyy, että Pehr on syntynyt vuonna 1743. Tällä rajauksella hyvin todennäköisesti oikea syntymä 6.11.1743 löytyi Turun ruotsalaisen seurakunnan kasteista. Ulrika Juveliuksen keräämissä Printz-tiedoissa tämä Niclas Printzin ja Beata Walterin poika Pehr on ilman kuolinvuotta eli sopisi Ruotsiin siirtyneeksi.

Kellonäyttelyssä esitetyn tiedon perusteella Pehr ei ollut vain kelloseppä vaan myös kuningatar Lovisa Ulrikan hovikelloseppä. Päätellen verkosta löytyneistä kuvista kellonsa päätyivät muutenkin varakkaille henkilöille,

Digitoiduissa sanomalehdissä Printz esiintyy vähemmän hohdokkaassa valossa. Valtiopäivämiehiä majoittaessaan hän oli vuokrannut lakanoita ja näiden palauttamista puitiin julkisesti Dagligt Allehandassa 3. ja 8.10.1771.

Huomattavasti informatiivisempi on Stockholmspostenissa 27.2.1789 julkaistu oikeuspöytäkirjaote. Siinä Pehr Printz kertoo olleensa porvari 21 vuotta, ensin 10 vuotta Tukholmassa ja sitten 11 vuotta Karlstadissa. Vuodet eivät täsmää tietoon, että hänet otettiin Tukholmassa porvariksi vuonna 1771, mutta Arne Söderberg artikkelissaan Karlstads Hembygdsbladissa 2013 on varma, että kyseessä on hovikellomestari, joka Karlstadiin vuonna 1777 tultuaan perusti perheen.

Käydessään Karlstadista käsin Tukholmassa vuonna 1784 Printz kutsui itseään kellosepäksi, mutta seuraavana vuonna ensin kauppiaaksi ja sitten tehtailijaksi (Dagligt Allehanda 2.7.1784, 30.5.1785, 17.12.1785). Vaikuttaa siis siltä, että hän on laajentanut taloudellista toimintaansa, joka oli tiukasti Karlstadissa. Kuitenkin sanomalehdessä 1789 julkaistun oikeusjutun  pointtina oli kyseenalaistaa Printzin oikeus toimia kaupungin valtiopäiväedustajana. Saatu julkisuus sai Printzin kirjoittamaan pitkän vastineen, joka julkaistiin Stockholmspostenissa 3.3.1789. Hänen kirjoittamansa toinen vastine julkaistiin Stockholmspostenissa 1.5.1789. Kun sanomalehtikirjoittelu ei riittänyt Printz valitti kohtelustaan kuninkaalle, jonka vastaus julkastiin Stockholmspostenissa 17.10.1789.

Tämän jälkeen en saanut kuin yhden osuman. Edellämanitussa kirjastotietokannassa ja huutokauppojen verkkosivuilla Printzille on merkitty kuolinvuodeksi 1820. (Kuin myös sukutaulussa, jonka mukaan - tätä kirjoittaessani - hän oli syntynyt Unkarissa.) Kuitenkin Postitidningarissa 11.3.1816 julkaistu ilmoitus mainitsee edesmenneen kauppiaan Per Printz Karlstadista. Ristiriidan selventämiseen vaaditaan arkistolähteitä, joihin minulla ei tätä kirjoittaessani ole pääsyä.

Tuomiokirja vs. isäntäluettelo

Tiedostan olevani hieman (myöhäis)herännäisintoinen tuomiokirjojen käytössä ja paikallishistorian tilaomistusten kritisoinnissa, mutta kun asia on minulle valjennut vasta yli 20 vuoden harrastuksen jälkeen, toistoa voi tarvita joku muukin. (Edellinen osa)

Tämänkertainen esimerkki alkoi siitä, että googlaus(!) tarttui SSHY:n tuomiokirjatietokannan sivuun, jossa nimi Petter Sundh esiintyi yli 10 vuotta minun Petter Sundin kuoleman jälkeen. Eli todennäköisesti joku toinen?

Tai sitten ei. Nurmijärven Klaukkalan kahden isännän välisessä jutussa on todistajana yli 50-vuotias Johan Jacobsson, jonka isä oli hänen syntyessään ollut Ollaksen tilan viljelijä (åbo). Isän kuoltua tila oli jäänyt autioksi ja sitten Petter Sund (!) oli ottanut siihen viljelijän.

En löydä Klaukkalaa SAY:n osasta Helsingin pitäjä, Nurmijärvi 1694 - 1713, mutta Päiviö Tommila on Nurmijärven pitäjän historian I osassa (1958) hyödyntänyt Jalmari Finnen työtä isäntälistauksessa. Siinä Klaukkalan Olli (s. 395-6) on autiona vuodet 1697-1699. Patronyymin perusteella todistajana toimineen Johan Jacobssonin isä on Jaakko Juhanpoika, joka Finne/Tommilalla "isäntänä 1700-1707" ja sitten saumattomasti vuodesta 1708 "isäntänä" on Erkki Juhanpoika Ohlberg.

Isännän vaihdon aikaan Petter Sund teki puukauppoja Nurmijärvellä. Olisiko hän siis myös voinut ottaa yksittäisen kruununtilan nimellisesti hallintaansa ja sitten ottaa tilalle vuokraviljelijän. Mikä ettei? Ei vaan käy mistään muualta ilmi. Ja isännyys on terminä väljä, mitä olen itsekin hyödyntänyt.

Apropoo Petter Sund ja pohjoinen ulottuvuus sekä paikallishistoriat. Risto O. Peltovuori toteaa Suur-Tuusulan historiassa II (1975) sivulla 58

Buchtin vaimo Anna Liisa (Elisabet), o.s. Sund, kuului tunnettuun porvarisukuun, jonka jäsenellä kauppias ja rusthollari Petter Sundilla oli aikoinaan Helsingin pitäjän kirkonkylän majatalo. Isakilla oli varmaan krouvausasioissa suurta apua ilmeisen pontevasta vaimostaan. Leskirouva Bucht käräjöi usein kyläläisten kanssa varsinkin yhteismetsän käytöstä ja luvattomasta väkijuomien myynnistä.

Kappaleen ainoa lähdeviite (jonka olen nyt vihdoin tarkistanut) on kahten leskirouvan riitajuttuun. Ilmeisesti sukulaisuuden todisteena on vain Anna Liisalle ja Petterille yhteiset

1. sukunimi
2. kievaritoiminta
3. ahkera käräjöinti

Ei ihan riitä.

Kauppiaiden opaskirjat 1700-luvulla

Yksi verkkohakujen keväällä eteen tuomista yllätyksistä oli Wohlerfahrmer Kaufmann, jonka viidennessä, vuoden 1789 painoksessa Turun kauppaa kuvataan näin

Ensimmäiset ajatukseni: 1) olisipa muitakin Suomen kaupunkeja mukana tai 2) vastaava kirja Petter Sundin ajalta, mielellään kielellä, jota osaan lukea.

Aloitin lisätiedon haun 1700-luvun tutkijoiden FB-ryhmässä, jossa selvisi m.m. ranskalaisen vastineen nimi: Le parfait négociant. Siitä on Gallicassa painos vuodelta 1675! Valitettavasti ranskantaitoni ei riitä lukemiseen ja voin vain ihailla nimiölehden kuvaa.

Wikipedia vakuuttaa, että kirja on käännetty usealle kielelle. Alareunan WorldCat-linkki paljastaa, että englanniksi kirja on julkaistu viimeistään 1751 nimellä Lex mercatoria rediviva; or, The merchant's directory. Being a complete guide to all men in business... Digitoitua kappaletta ei ole vaikea löytää (esimerkiksi) ja sen sisällysluettelon perusteella kääntämisen lisäksi kirjaa on reippaasti lokalisoitu. Kauppa Englannista Ruotsiin ei ollut merkittävää ja se sai vain parin sivun kuvauksen.

Ranskalaisessa originaalissa (ainakin vuonna 1675) esitellään Tukholman mahdollisuuksia usealla sivulla, mutta Ruotsin hallinnoimalta alueelta on mukana sen lisäksi vain Riika.

Englantilaiset eivät toki joutuneet odottamaan opasta omalla kielellään 1700-luvun puoliväliin. Jo 1726 ilmestyi Daniel Defoen The Complete English Tradesman, joka Anthony Di Renzon (pdf) mukaan oli ensimmäinen maassaan. Defoe on tunnettu satiiristaan, mutta hän oli myös liikemies. Kirja on lentävää tyyliä, mutta ilmeisesti tarkoitettu otettavaksi tosissaan. Ainakin sen ajatuksia rehellisyydestä sekä velan käytöstä kaupanteossa pitää saada upotettua Petter Sundin tarinaan.

Credit makes the soldier fight without pay, the armies march without provisions, and it makes tradesmen keep open shop without stock. The force of credit is not to be described by words; it is an impregnable fortification, either for a nation, or for a single man in business; and he that has credit is invulnerable, whether he has money or no; nay, it will make money, and, which is yet more, it will make money without an intrinsic, without the materia medica (as the doctors have it); it adds a value, and supports whatever value it adds, to the meanest substance; it makes paper pass for money, and fills the Exchequer and the banks with as many millions as it pleases, upon demand. 

Kappaleita Kokemäen historiasta

Luulisin törmänneeni digitoiduissa sanomalehdissä jo vuosia sitten kirjoitussarjaan Kappaleita Kokemäen historiasta. Ja jos, niin tulkinnut sen melko suoraksi käännökseksi Lindströmin pitäjänkertomuksesta, tarkistamatta asiaa.

Yritin nyt saada kaikki saatavilla olevat osat yhteen listaan, mutta se ei välttämättä ole täydellinen.

• I Kirkollisten olojen kehitys: 08.09.1909 Satakunnan Sanomat no 103, 26.09.1909 Satakunnan Sanomat no 111, 12.12.1909 Satakunnan Sanomat no 144 
• II [Puuttuu otsikko, puuttuu osa?] 19.01.1910 Satakunnan Sanomat no 6 (Vuoltee, Vitikkala), 02.03.1910 Satakunnan Sanomat no 24 (Horelli, Forsby)
• III 13.04.1910 Satakunnan Sanomat no 40 
• II [!] 20.07.1910 Satakunnan Sanomat no 80, 22.07.1910 Satakunnan Sanomat no 81, 12.10.1910 Satakunnan Sanomat no 116, 02.11.1910 Satakunnan Sanomat no 125 

Ensimmäisessä osassa tosiaan viitataan Lindströmiin, jonka teksti lienee ollut ainoa lähde. Tämähän olisi vertailulla varmistettavissa, mutta jää nytkin tekemättä. Kiinnostuin nimittäin enemmän viimeisen osan (joka ilmoittaa olevansa loppu) alle kirjoitetusta nimestä.

Rudolf Rannikko. Aivan outo nimi tällä menneisyyteni kolleegalla. Verkkohaku toi esiin vuoden 1934 aikalaiskirjan, jonka Rudolf Rannikolla ei ollut ilmeistä yhteyttä Kokemäkeen. Aioin ryhtyä selvittämään vanhempiensa taustoja, mutta onneksi sen sijaan palasin sanomalehtiin.

Sieltä löytyi uskottava yhdistelmä Kokemäelle pariksi vuodeksi asettunutta toimijaa

• Ylioppilas August Rudolf Rannikko Turun kaupungista kuulutettiin Humppilassa talollisen tytär nuori neito Anna Matilda Syyrin kanssa (Forssan Sanomat 14.11.1905). Heidät vihittiin avioliittoon (Uusi Aura 19.12.1905).
• Satakunnan sanomien asiamiehenä Kokemäellä "raut. virkam. R. Rannikko" (Satakunnan Sanomat 1.1.1908)
• Kokemäellä rautatienkirjuri Rudolf Rannikko järjestämässä arpajaisia (Länsi-Suomi 8.2.1908)
• Kokemäen nuorsuomalaisten kokouksessa valittiin piirineuvostoon sähköttäjä Rannikko (Satakunnan Sanomat 4.3.1908)
• Kokemäen nuorisoseuran hiihtokilpailussa IV palkinto R. Rannikko (Satakunnan Sanomat 4.3.1908)
• Suomi-yhtiön ystävä Kokemäellä raut. virkamies Rannikko (Satakunnan Sanomat 17.4.1908)
• Henkivakuutusyhtiö Fennian edustajana Kokemäellä Rudol Rannikko (Satakunnan Sanomat 7.6.1908)
• Satakunnan sanomien avustajana rautatienvirkamies R. Rannikko (Satakunnan Sanomat 2.12.1908)
• Rudolf Rannikko Krootilasta Kokemäen taksoituslautakunnan lisäjäseneksi (Satakunta 9.1.1909)

• (Satakunnan Sanomat 3.3.1909)
• Onnea ja menestystä vuodelle 1910 toivottavat Kokemäeltä Anna ja Rudolf Rannikko  (Satakunnan Sanomat 31.12.1909)
• Kokemäen kalevalajuhlassa herra R. Rannikko piti "puheen, jossa hän selosti Kalevalan vaikutusta maamme kansallistunnon ensimmäisenä herättäjänä". (Satakunnan Sanomat 4.3.1910)
• Porin radan henkilöstöstä Kokemäen telegrafisti R. Rannikko Ojajärven asemalle (Satakunnan Sanomat 19.8.1910)
• "Hra Rannikon rouvineen olivat heidän täkäläiset tuttavansa kutsuneet läksiäisillanviettoon, jotka olivat viime perjantaina kunnantalolla. Lähteviä saattamaan oli sunnuntain päiväjunalle kokoontunut runsaasti pitäjäläisiä." (Satakunnan Sanomat 2.9.1910)

Pari kuukautta tämän jälkeen ilmestyi viimeinen kappale Kokemäen historiasta. Ilman rautateiden henkilöstönhallintaa sarja olisi voinut jatkua lehden täytteenä kauemmankin.

Sanomalehti-Rannikolla on samat etunimet kuin Aikalaiskirja-Rannikolla ja Katihasta näkyy, että 28.5.1911 virallisesti Kaukolan Ojajärvelle muuttaneella rautatievirkamies-Rannikolla on sama syntymäpäivä kuin Aikalaiskirja-Rannikolla.

Kyseessä on siis yksi ja sama mies, joka varatuomarina kuittasi työhistoriansa "Rautat. palv:ssa v:sta 03" (eli heti ylioppilaaksi päästyään!). Ensimmäinen vaimokin on siivottu matrikkelista pois, mihin voi olla monta mahdollista syytä. Hyvä muistutus siitä, että itse annetut tiedot eivät aina ole täydellisiä. Kuten eivät muutkaan.

Kun naapurilla on gramofooni

Tuulispään 32/1911 pätkässä on jotain kovin tuttua, vaikka en ole oikeaa gramofoonia koskaan tainnutkaan kuulla

Gramofoni on hauska kapine järkevän ihmisen käsissä.

Mutta varjelkoon meitä luoja joutumasta lähettyville, jos joku tomppeli on joutunut tällaisen soitto-, laulu- ja puhelukoneen omistajaksi.

Silloin voi kauniina kesäpäivänä kun loikoo riippuverkossa, tuuhean kuusen suojassa, lämpömittarin osottaessa neljättäkymmentä astetta varjossa, yhtäkkiä raukean miellyttävästä horrostilastaan herätä hosiannahymnin säveleihin.

Ensin sitä on jonkunaikaa kaihomielinen, eikä tiedä mistä on kysymys, mutta kun asia viimein selvenee, tuntuu siltä niinkuin olisi pudonnut kesähelteessä riippuverkkonsa läpi adventinaikuiseen jääavantoon.

Kyllä silloin katoaa pihkan tuoksut nenästä, ainakin vähäksi aikaa.

Eikä se yhtään paranna asiaa vaikka heti hosiannahymnin jälestä saakin kuulla Merikannon valssin: Kesäilta.

Päinvastoin!

Hosianna —Kesä-ilta. Hyvääpäivää—Kirvesvartta.

Kun sitten tämän jälkeen samaisesta Gramofonista saa kuulla jonkun kieltärääkkävän murrekertomuksen ja sen päälle Maammelaulun, jota heti seuraa Iloisen lesken kuluneet valssin sävelet, ja kun tätä riittää monta tuntia yhtäkyytiä, niin ei ole kumma että tällätavalla rääkättyyn lähimmäiseen lopulta menee pahansuopuuden perkele, ja hän toivoo että gramofonin omistajan kohtaisi äkillinen rahapula, josta tämä pääsisi ainoastaan siten, että olisi pakoitettu kulettamaan gramofoninsa lähimpään panttilaitokseen.

Eikä hänen silti tarvitse olla minkään erityisesti pahan ihmisen, jos hän edelleenkin toivoo että tätä naapurin rahapulaa kestäisi mahdollisimman kauan.

Gramofonilevyjä, joilla oli murrekertomuksia!? Valitettavasti sanomalehdet eivät läytä julkaisseen levyarvosteluja ja mainoksissa mainitaan vain "suuri valikoima".

Mitään perusteellista katsausta aiheeseen en löytänyt, mutta Kansalliskirjaston Finna-liittymässä sain haettua aineistotyyppejä Äänilevy, puhe ja Äänitallenne, puhe. Ennen vuotta 1911 myynnissä oli ainakin lausuntaesitykset Oi jos oisi (1904), Koskenlaskijan morsiamet (1904) ja Kimmon kosto (1908), Korkeataiteellisuuden lisäksi levyn raitoihin tarttui Pasi Jääskeläisen lukemia tarinoita Varpunen (1909) ja Satu/Kettu ja jänis (1904), jotka kuunnellun näytteen perusteella sopisivat riippumatossa makaavan harmiksi.

Tuskin tosia tarinoita?

Suvella joku vuosi sitten, tuli kaksi akkaa Turkuun vähäisellä ruuhella, jossa heillä oli munia ja kirnupiimää myytävänä. Kuin he olit munansa ja piimänsä myyneet päästivät he ruuhensa rannasta irki ja niin rupesivat taas kotiinsa päin soutamaan; hetken aikaa sousivat he nyt niin ahkerasti ettei kumpikaan nostanut silmiänsä ruuhen pohjasta ylös; vihdoin toinen akka, jonka nimi oli Brita, katsahti ylöspäin ja huusi: kuule, Tiina, eihän ruuhi kulje minkään, eikä kulkenutkaan sillä molemmat sousivat toinen eteenpäin ja toinen taanpäin. Vähän koettivat he vielä soutaa, mutta ei se siitä parantunut, sillä ruuhi piti paikkansa.

Mutta kuule, Brita, sanoi Tiina, tuo ruuhi pitää henkensä koska ei se minkään kulje vaikka me soudamme; voi, voi, mikä meidän nyt kotia auttaa; mitästä muuta kuin lyödään läpi pohjaan, että henki pääsee ulos, ja niin tehtiinki. Onneksi oli heillä kirves muassa ja sillä lyötiin läpi pohjaan, josta vuosi vettä ruuheen, ja Britan täytyi nyt ankarasti ajaa vettä ulos ruuhesta auskarilla ja Tiina otti airot ja rupesi soutamaan, ja nyt kulki ruuhi eteenpäin. Kah enkö minä sitä sanonut että se pitää henkensä, lausui Tiina ja sillä kurin kulkivat nämät ymmärtävaiset akat kotiinsa päin. Koska he sinne kerkesivät, sitä en tiedä.

Sanomia Turusta 21.4.1857

Muutama vuosi sitten palasi Rengon kirkolta jalkasin Hämeenlinnaan moniaita kisälliä, jotka poikkesivat metsätien sivussa olevaan torppaan pyytämään juotavata. Torpan vaimo, joka keitti päivällistä, vastasi ynsiästi, hänellä ei olevan aikaa heille juomista hankkimaan. Tästä vastauksesta nureissansa ottivat kaupunkilaiset vaimo-paran suolakontin ja kaatoivat siitä kaikki suolat ruokapataan, sanoen vaimolle: "kyllä sinuaki janottaa kuinhan keittosi syöt!"

Suometar 11.9.1857

Muuan yksinkertainen ja itara naimaton mies toivoi saapansa jostakin isosta ja varakkaasta talosta itsellensä vaimon, sillä häneltä, näet, oli mielestänsa yhtä, jos hän ihmisyyden puolesta saisi vaikka minlaisen akan, kun sillä vain olisi kosolta tavaraa. Tämän miehen kunnollisen naima-halun tiesivät kaikki asukkaat tienoilla, siksi tekivätkin kyläkunnan neitoset usein leikkiä hänen kanssansa tästä asiasta.

Muutamassa varakkaassa talossa, jossa tämä naimamies usein kävi vierastelemassa, oli kaksi naimatonta neitoa, jotka aina leikin vuoksi toivottivat jompikumpi pääsevänsä vaimoksi hänelle. Tätä puhetta vahvistivat myös yhtä leikilliset talon eli tyttöin vanhukset, jotka usein sanoivat: "Voi kuin olisimme onnelliset, jos te ottaisitte meidän tytöistämme itsellenne emännän"!

Tämä leikin teko kohotti naima-miehessä täydellisen, ehkä petollisen luottamuksen sydämmelliselle toivollensa. Ottaapa muutamana päivänä kihlat kiiltäväiset, sekä niin kutsutun "puhe-miehen" ja lähtee naimaan. Taloon tultua kysyy puhemies kumpaaka neitoa hänen tulee puhella, johon naima-mies, joka oli vähän kankia eli paksu-kielinen, sydämellisen ihastuksensa innossa kovalla äänellä sanoa tomahutti: "vaikka kumpaaka, vaikka kumpaaka"! Tähän loppui miehen naima homma.

Oulun Wiikko-Sanomia 12.03.1859

Piirros Venny Soldan-Brofeldtin, Uusi Kuvalehti 11/1894