Kun Gandhi oli tulossa Suomeen

Hakuiluni osui Wikisourcen sivuun Chronology of Mahatma Gandhi's life/India 1926 sillä siinä on rivit

1926, March 20: In letter to Lala Lajpat Rai, explained his attitude to invitations to visit America and Finland.

1926, April 13: In letter to K.T. Paul on the subject of his visit to Y.M.C.A. World Convention in finland, explained his conditions in the matter of his dress and diet, his preference for "heart to heart conversations" over "speech-making", etc.

1926, May 22: In letter to K.T. Paul, suggested dropping of his trip to Finland.

1926, June 6: In letter to K.T. Paul, cancelled his trip to Finland.

YMCA:n eli NMKY:n kansainvälisestä kokouksesta Helsingissä en ollut koskaan kuullut. Verkkosivujen mukaan sinne tuli mies Kiinasta, amerikkalainen, joka puhui rotujen tasapuolisesta kohtelusta ja kuusi muuta amerikkalaista. Sekä monta muuta. NMKY:n verkkosivuilla on luettavissa lehti Ykkösketju 3/2009, jossa on komea joukkokuva Johanneksen kirkon viereltä.

Tekstissä todetaan

Suomen NMKY isännöi 1.-6.8.1926 NMKY:n Maailmankonferenssin Helsingissä. Kokoukseen osallistui yli 1.000 osanottajaa yli 50 maasta ja se oli ennen Helsingin Olympialaisia kansainvälisin tapahtuma Suomessa.

Kokouksen kansainvälisessä tunnelmassa syntyi Suomen ensimmäinen Rotary-klubi.

Edelleen syyskuuta

7.9.

• Jyrki Heinon Kellarin eka 1/3 on kulkenut mallikkaasti. Dekkarissa ohuet hahmot ok, historiallisuus helpompaa? 
• Osallistuivatko naiset hautajaisiin Turussa 1792? Myytiinkö kirjat valmiiksi sidottuina? #kellari

8.9.

• Kävin ekaa kertaa Kaisa-talon kirjastossa. ARC ei enää ole pienen piirin salaisuus, nyyh. 
• Ysissä matkalla Verkkokauppaan testaamaan kompuutterimuseota. Jäin liian aikaisella pysäkillä pois. 
• Luettu Jon Wiener: Historians in Trouble. Suomessa niin pienet piirit ettei vastaavaa julkisuuteen?  

9.9.

• Luettu Shalom Auslander: Beware of God. Totuutta fiktiolla, loistava divarilöytö. 

11.9.

• Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunta puolustaa Kluuvikadun nimeä. Hienoa!
• Blogspam: "Wow, amazing weblog format! How lengthy have you been running a blog for? you make blogging glance easy." 
• Blogspam: "I will be sure to bookmark it and come back to learn extra of your useful info. Thank you for the post. I will certainly return."  
• Parin viikon päästä Helsingissä Autonomia-festari. Mielenkiintoisat(kin) ohjelmaa luvassa.
• Agricola-sivuston resurssilinkit nyt uudessa järjestyksessä ja wiki-pohjalla:
• Jummi-jammi, englannin kieleen jäi sanoja niiltä kamalilta viikingeiltä!  
• Perjantaina dl 15 sivulle esseitä. Koossa nafti 9. Hyvät aikomukset plus vilustuminen viime metreillä. 

12.9.

• "Tiedoksi kaikille Wikipedian lukijoille: kenraalikuvernööri von Rosen ei ollut vampyyri!" 
• Luumäkeläinen morsiuskruunu mytyssä @nordiskamuseet 'n kokoelmissa. Onko Luumäki ruotsiksi Lumäki?
• Sodan aikaisesta kullan keruusta @nordiskamuseet in kokoelmiin päätynyt suomalainen (?) tohtorinsormus 
• Puolentoista tunnin kuluttua eka sessio Arbis-kurssia soldatforskning. Aloitetaankohan siellä päästä vai jaloista? Kumpi haisee vähemmän?  

13.9.

• "10.9.2012 Digitaaliarkistossa on yli 13 800 000 tiedostoa arkistolaitoksen aineistoja."
• R&A verkkosivut hyytyneet - yllättävästi. Yhden ainokaisen lipun haluaisin. Suomen marsalkkaan tietenni.  
• R&A-sivujen avausta odotellessa kokosin Horrible Histories -videot kivikaudesta listaksi
• Onnistumisen iloa! Sain varattua Suomen marsalkan ensi-iltaan lipun. Duunipäivän jälkeen yrittämään finnkinon teattereiden esityksiä. 
• Essee 60-luvulla ja sivulla 8/10. Vielä omat elinvuodet kirjoittamatta. Olisinpa seurannut päiväkodissa ulkopolitiikkaa tarkemmin.  

14.9.

• Esseet palautettu,viikonloppu voi alkaa. Ai, niin työpäivä. 
• Hupsista keikkaa. Mummon serkun näyttely on ollut Atskissa ja julkaisu verkossa ilman että meikäläinen huomasi mitään.
• Nyt on GoogleNotes suljettu kunnolla. Väittävät siirtäneensä sisällön docs:ihein, mutta siellä näkyy vain monet omat varakappaleeni. Sillee. 
• Arkistolaitoksen Astia saa pyyhkeitä - taas.  

15.9.

• Huh, joku otti heinäkuisen ruotsalaismeemin minielämänkertoja talteen. [ Vad var din farfar? Vad var din mormor? Vad var din farmor? Vad var din morfar?]

16.9.

• Kansalliskirjasto "kiskoi koko ajan koko kaistan leveydellä kahdella yhteydellä sivustoa talteen"

 17.9.

• Lähdössä kuuntelemaan Tietoa näkyväksi. Kuulemma sali tulossa täyteen. 
• Tieto näkyväksi toistaiseksi hyvä. Terike Haapojan esitys herätti paljon ajatuksia.  

18.9.

• Eilinen Tieto Näkyväksi
• Naisten asemasta ranskalaisissa aikakauslehdissä 100 vuotta sitten. 
• Auctions: the weird and the wonderful | BBC History Magazine
• Eka luento @coursera kurssista A History of the World since 1300. Heti hyvä pointti, maailmankuva aivan toisenlainen 700 vuotta sitten. 
• Vuoden 1300 paikkeilla ympäri maailmaa elettiin kylissä. Meillä oli kaikilla jotain yhteistä!  
• Keskisarja ei säästele sanojaan kommentoidessaan edellisen HAik:n kirja-arvostelua. Itsekin sitä hieman ihmettelin.
• Otto:"digitointi pitää tehdä niin, että dokumentit ovat lukukelpoisia. Työ pitää tehdä kunnolla."

 19.9.

• Blogspam: "Fantastic beat ! I would like to apprentice while you amend your site, how could i subscribe for a blog website?[...] "  
• Blogspam. "Hi there, I check your blogs on a regular basis. Your writing style is awesome, keep up the good work! " 
• Blogspam: "I was just searching for this info for some time. After 6 hours of continuous Googleing, at last I got it in your website."  
• Blogspam: "І hope that you will be elabοrating a little more on this iѕsue. I am used to a bit more information. Have a look at my web site" 

20.9.

• Loukkaannuin aikuisten oikeasti Tikan @Alustalehti tekstistä.  
• Päivän positiivinen verkkolöytö: Kardemimmit
• Skippaan illan esitelmäkuuntelun. Kaikki oleellinen Espoon kouluhistoriasta taitaa olla tällä verkkosivustolla.
• Lappalaisen Jumalan vihan ruoskassa on luku Kokemäenkartanosta! Jees!  
• Lappalainen viittaa Kotivuoren YOmatrikkeliin urlilla, lähdeluettelossakaan ei tekijän nimeä.

Muistutukseni itselleni ja muillekin. Ylioppilasmatrikkelin viittausohje näyttää tältä:

21.9.

• Tsekkaan Edson esitystä, jota @JPvE suositteli ja josta eilen näkyi twiittejä
• Ihanaa kuunnella Edsonia eilisen Tikka-tekstin jälkeen. Joku sentään osaa arvostaa suuren yleisön kiinnostusta historiaan ja kulttuuriin. 

Sain palautetta

Eilen oli puuhakas päivä. Piti esittää draamakuningatarta kaikilla mahdollisilla kanavilla Tikan tekstin takia. Sitten piti loukkaantua uudelleen kun FB-keskustelussa sain kuulla, etten ollut ymmärtänyt tekstiä "oikein". Ettei se tarkoittanut minua. Jaa miksi? Siksi, että "Etkös sinä ole aina profiloitunut selkeästi sukututkijana, etkä historiantutkijana? "

Juu, en ole yrittänyt profiloitua "historiantutkijana" vaan "historianharrastajana". Useamman vuoden olen välttänyt määrettä "sukututkija" siitä yksinkertaisesta syystä, etten ole tehnyt aikoihin sukututkimusta enkä siitä myöskään paljoa kirjoittanut. Ilmeisesti kyseinen verkkotuttuni ei ole siis tekstejäni lukenut.

Mutta onneksi joku on. Tämä selvisi, kun avasin Heikki Halosen tuoreen e-kirjan Arkistosta suvuksi (josta enemmän lähiaikoina) ja löysin tätä blogia esittelevän sivun. Halonen oli tiivistänyt blogini sisällön paremmin kuin kukaan tähän mennessä:

... keskittyy varsinaisen ahtaasti ymmärretyn sukututkimuksen sijaan enemmänkin sen historialliseen taustaan. Blogissa on hyvin erilaisia artikkeleita Suomen ja sen lähinaapurien historiasta. Näkökulmat vaihtelevat artikkelista toiseen ja tulkinnat ovat useimmiten hyvin tuoreita ja virkistäviä.

Ilo lukea. Eikä tunnelma (onneksi) laskenut, kun sähköpostilaatikossani odotti Jason Laveryn palaute kurssinsa esseistä. Osoittautui, etten osaa enää kirjoittaa englanniksi, mutta onneksi se ei ollut arvosteluperuste. Eli pääsin läpi ensimmäisestä (ja todennäköisesti viimeisestä) yliopistotasoisesta Suomen historian kurssista! Muistoksi pieni pätkä suoritteestani korjauksineen. (Lapsuudessani pukki oli virheen merkki mutta oletan, että tässä tarkoitti jotain positiivista.)

Sähköpostitse sain myös eilen tietää, että eräs mielestäni tervejärkinen ihminen oli lukenut Olof Ångermanin ajan ja elämän JA ymmärtänyt, että siinä tavoiteltiin 1500-luvun arkielämän kuvausta JA oli sitä mieltä etten ollut täysin epäonnistunut. Erittäin mukava kuulla.

National Gallery or Art:in kokoelmista Sebald Behamin 

syys- ja lokakuuta esittävä kaiverrus, jonka ajoitus on 1546/1547.

Kun maatiaiskarjaa palkittiin

Ote tarinasta, joka julkaistiin kirjallistaiteellisessa joulualbumissa Nuori Suomi 1901

Moniaita päiviä ennen näyttelyä kysyttiin Villen mieltä, niin vastasi:

- En minä usko, että tämän kylän lehmistä annetaan yhdestäkään ensi palkintoa. -

Mutta siitä nousi tuima keskustelu ja huuto hirmuinen.

Ison Herralan Taavetti huusi Villelle melkein korvan juuressa, kämmenillään yhteen iskien:

- Sen minä sanon, että kauvan saavat ajaa agronoomit ennenkun löytävät semmosen lehmän kuin meidän Kullankukka ... Kun viistoista litraa lypsää vahetonta maitoa kantamisen jälkeen ... ja jos ei se palkintoa saa ... niin ...

Ja Lintalan hoikkasäärinen isäntä huusi yhteen ääneen Herralan Taavetin kanssa:

- Entäs meidän Reesantti ... Nytkin kun poiki niin neljä kertaa on lypsetty päivässä ... ja lehmä lihava kuin tunkio ja karva kuin silkki ...

Ja samaan kiljui Pullolan emäntäkin:

- Ja meillä Leijona ... Viimeksikin kun agronoomi kävi kasvitarhaa katsomassa, niin Leijonaa lautaselle taputti ja puheli kuin ystävälle ja kiitteli, että eipä hän ole semmoista lehmää nähnyt kuin suurissa rustholleissa Etelä-Suomessa.

Niin huusivat Mikkolan Villelle vasten naamaa, mutta Ville ei sittenkään luopunut mielipiteestään, nimittäin ettei hän usko Heinäkylän lehmäin saavan ensi palkintoa.

Elämäntapahistorioitsija kommentoi

Äsken ilmestyi tuoreessa verkkolehti Alustassa Marko Tikan teksti Alustus! Elämäntapahistorioitsijoista, joka suoraan sanottuna loukkasi. Puretaan paha mieli kommentteihin.

Ikävä kertoa teille, mutta olen tehnyt kaikki tutkimukseni – no, ehkä yhtä tai kahta kirjaa lukuun ottamatta – rahasta. Olen ammattitutkija. [...]
Tästä seuraa, ettei minulla ole noin yleisesti ottaen ollut työhöni palavaa intohimoa.

Tikka lienee todellakin uppoutunut historiaan, kun ei ole huomannut, että nykyaikaiset yksityiset työantajat odottavat, että palkan edestä työhön suhtaudutaan nimenomaan intohimoisesti.

Mutta kun maltan lukea muutaman kappaleen eteenpäin, selviää, että Tikka tarkoittaa intohimoisella suhteella historiaan sitä, että etsisi "lopullista totuutta joillekin tietyille historian tapahtumille" ja rakentaisi "jonkin historiallisen ilmiön tulkintaa oman ennakko-oletuksen ympärille tapahtuneen menneisyyden kustannuksella". Käsitteiden luonti/sekoitus jatkuu kun Tikka esittelee elämäntapahistorioitsijan, jonka elämä on niin sisällyksetöntä, että

he innostuvat historiasta niin kovasti, että he mielellään ryhtyvät ”historioitsijoiksi” tai jopa ”historiantutkijoiksi,” vaikka tähän titteliin heillä ei olisikaan koulutusta.

(Lähes yhtä järkyttävää kuin se, että Suomessa kirjoitetaan kirjablogeja ilman kirjallisuustutkimuksen opintoja.) Tikka palaa teemaan vielä kirjoituksen lopussa todeten "On se sinänsä outoa, että insinööri, opettaja tai juristi tuntevat elämänsä niin tyhjäksi, että he tarvitsevat sen täytteeksi – historiaa." Tuota, eiköhän kiinnostusta historiaan ole ollut vuosituhansia. Ennen akateemisia ammatteja, jopa yhteiskunnissa, joissa ei osattu kirjoittaa. Niin tyhjää on ihmiselämä useimmiten ollut. Mutta vain harvoilla on ollut mahdollisuus unohtua historian pariin kokopäiväisesti. Kun pitää sitä leipääkin ansaita.

Ystävällisesti Marko Tikka antaa toki kaikille luvan kirjoittaa historiaa. Mutta antaa ymmärtää, että ilman koulutusta

itsensä historiantutkijaksi nimittämä harrastelija a) kopioi ”tutkimuksensa” tiedot jonkun oikeasti tekemästä tutkimuksesta tai b) kirjoittaa puuta heinää.

Eikä tässä kaikki, pahimmat tapaukset yrittävät oikeasti tutkimusta!

Astetta pahempi versio elämäntapahistorioitsijoista ovat ehkä kuitenkin ne, joille historia on mennyt päähän. Eräs eläkeläinen oli innostunut kansalaissodasta. Hän meni seurakunnan kirkkoherranvirastoon, pyysi nähtäväkseen 1910-luvun historiakirjan ja alkoi poimia sieltä vuonna 1918 kuolleita.

Tikka palaa julkaisuihin

Valitettavaa on, että se, mikä on tutkimusta, mikä jotakin muuta, näyttää hämärtyneen jopa asiaa harrastavilta ja työkseen julkisuutta tuottavilta tahoilta. Historiantutkija sisälläni kokee tulleensa viillellyksi, kun kirjakaupassa näen kaupalliselta kustantajalta tulleen kirjan, jossa on raflaava aihe, mutta tuote ei sisällä tutkimuskysymystä, ei jäsennystä, ei lähdekritiikkiä eikä minkäänlaista historiantutkimuksen ammattitaidon kosketusta. Ja tällaista kirjaa myydään ”historiantutkimuksena”.

Elämä on. Olen minäkin katsellut kriittisesti akateemisten historiantutkijoiden tilastotaulukoita, jotka on selvästi koottu ja esitetty ilman minkäänlaisia tilastotieteen opintoja.

...jonkinlainen kuluttajansuoja olisi hyvä saada koskemaan myös sitä, mitä saa nimittää historiantutkimukseksi, mikä on rehevillä jutuilla täytetty tötterö. Sama kuluttajansuoja saisi koskea myös nimikettä historiantutkija.

Leimojen lyönti näyttää olevan Tikan mielestä hedelmällistä toimintaa. Ettei vaan kuitenkin uskoisi "lopullisen totuuden" olemassaoloon.

Lisää saksalaisia kuvia keväältä 1918

Esittelin eilen Jens-Olaf Walterin skannaamia kuvia, jotka keräsin yhdestä setistään. Mutta kaikki Suomea koskevat kuvat eivät olleetkaan siellä. Setissä WWI Eastern Front Part 2 oli ilmeisesti samasta arkistosta skannattuna alla olevat.

Jatkoa Kallion kirkosta kuvattuun sarjaan

Kallion kirkko ulkoa, Kansallismuseo ja näkymä Snellmaninkadulta, jonka kommenteissa Jens-Olaf on 66 kuukautta sitten todennut:

Still it is very hard to find out how much historical value these photos have. We published them cause we knew that from WWI there are not that many images from the eastern part of the war scenery. WWI commonly is only the Western Front. These photos here were hidden, kept by the family over decades. I am wondering now, so many people have seen the two WWI sets but historians are obvisiously not among them ( at least two of them). Is it because historians expact important things in dusty archives only? I am wondering.

Kommentoijat ovat todenneet, että seuraava sotainen kuva on Latokartanosta. Toinen näyttää samasta paikasta ja kuvakulmasta otetulta.

Punaisten kasarmin poltto, jonka Jens-Olaf on löytänyt toisaalta painettunakin.

Saksalaisen sotilaat rentoutumassa Imatran kosken äärellä?

Ja lopuksi juhlintaa Kämpin edustalla Helsingissä

Ratkaiseva vuosi

Kun tiistaina työpäivän loppuessa tuijotin kalenterin merkintää "Avgörandets år 1812, Arbis" teki mieli ensisijaisesti lähteä kotiin ja maata ilta sängyllä viihderomaanin kanssa. Mitä ihmeen kiinnostavaa on vuodessa 1812? En osannut vastata, joten oli tarpeellista lähteä kiltisti kuuntelemaan Henry Raskin esitelmää.

Selvisi, että kuulun siihen kansanosaan, joka hahmottaa Suomen loistavan tulevaisuuden Venäjän osana olleen selvää samalla hetkellä kun vuonna 1809 lakattiin ampuminen. Mutta eihän se niin ollut, sillä Napoleonin sotaretket olivat edelleen käynnissä ja Euroopan tulevaisuus monella tavalla epäselvä.

Eikä tässä kaikki. Vaikka olen tiedotusvälineistä seurannut Turun tapaamisen juhlintaa ja venäläisten taisteluelävöityksiä, en ollut tajunnut yhdistää näitä kahta asiaa. Uups, jälleen kerran. Raskin tietoisen kronologisesen esityksen ansiosta palaset menivät paikalleen ja toivottavasti siellä pysyvätkin. Kaksi itsevaltiasta tekivät salaisen hyökkäämättömyyssopimuksen 5.4. ja tämän jälkeen keisari teki Helsingistä pääkaupungin 8.4. Napoleon hyökkäsi Venäjälle 24.6. Keskellä venäläisten perääntymistä Aleksanteri I pyrähtää Turkuun tekemään rauhaa Ruotsin kanssa ja Napoleon aloittaa pakituksen Venäjältä 19.10.

Kronologian lisäksi Rask korosti Suomea osana ympäristöään, mikä jää turhan usein kansallisessa historiassa tekemättä. Hän kuvitti tämän oivasti esittämällä Suomen autonomian ajan kartan, jossa kaikki Suomen ympärillä oli valkoista. Pietarin miljoonakaupunkiakaan ei oltu merkitty paikalleen. Vastaparina oli eurooppalainen kartta, jossa Suomen alue oli samaa vitivalkoista kuin muukin Venäjä. Ei mitään erottavaa viivaa. Vähän niinkuin alla olevassa kartassa, mutta kuivemmin.

Eräiden silmissä meistä tuli venäläisiä, hui.

Carte drôlatique d'Europe pour 1870 / dressée par Hado, Gallica

Helsingissä keväällä 1918?

Tuomo Hiippala linkitti Twitteriin saksalaisten tiedusteluvalokuvan Helsingistä ensimmäisen maailmansodan aikaan.

Hieno! Mutta mistä se on peräisin, mikä on ajoitus? Kuvan on digitoinut vuonna 2005 Flickr-tililleen Jens-Olaf Walter. Se kuuluu hänen settiinsä WWI Eastern Front Foto- Nachlass eines Soldaten, jonka esittelyn perusteella kaikki kuvat ovat Erwin Biesenbachin ottamia. Niin tavalliset kuin tiedustelukuvatkin? Setissä on nimittäin myös kaksi muuta ilmakuvaa sekä kuvia Helsingin satamasta. Ainakin yksi näkymä on tuttu sisällissodan esityksenä, ovatko kaikki kuvat keväältä 1918?

Kallion kirkosta otettujen kuvien yhteydessä on keskustelua, josta selviää, että Jens-Olaf on digitoinut kuvat Infobalt-arkistossa Bremenissä.

Parissa kuvassa on saksalaisia joukkoja, epäilemättä sisällissotamme loppuvaiheissa.

Missähän nämä suomalaiset (?) olivat vahdissa?

Ja sitten vielä ne toiset tiedustelukuvat

Lehtileikepinosta

Hesarissa oli 31.8.2012 sivun juttu Tornion Kukkolankosken kalastusoikeuksista, jotka kuningas antoi 1700-luvun lopulla ympäristön tilallisille, joille ne edelleen kuuluvat. Lippoaminen on ilmiselvästi onnistuttu tuotteistamaan turisteille ja koski on komia. Mutta tiesihän kalastusoikeuden omistajia siika-aatelisiksi kutsunut toimittaja, että Suomessa on muitakin koskia, joiden kalastusoikeudet edelleen kuuluvat maanomistajille?

Samana päivänä ilmestyneessä Nyt-liitteessä bloginpitäjä Jussi Katajala on päässyt asiantuntijaksi arvioimaan Helsingin Viikinkiravintola Haraldin autenttisuutta. Ilmeisesti ei hääppöinen, sillä lautasilla oli tomaattia ja perunaa.

Hesarissa 2.9. julkaistu Laura Saarikosken kolumni Kiitos vapaudesta Hanna, Kati ja muut! sai sosiaalisessa mediassa kiitoksia ja mielelläni minäkin luin suomalaisen päivähoidon historiasta. Otsikon Hanna oli Pohjoismaiden ensimmäisen kansanlastentarhan perustaja Hanna Rothman (s. 1856).

Hesarin tiede-sivuilla 4.9. oli ruokaympyrät kivikaudella, rautakaudella, keskiajalla, 1800-luvun lopussa ja nykypäivänä. Ympyröissä oli yllättävän reiluja eroja, kuten kalan osuuden kutistuminen 30%:sta yhteen. Tekstissä Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogeholm kertoo, että "ravintomme suurin ongelma pienen jääkauden lopulta 1970-luvulle asti oli vitamiinien ja kivennäisaineiden puute".

Arkistolaitoksen asiakaslehti Aktissa Pertti Vuorinen kertoo keväällä Antiikkia, antiikkia -ohjelmassa käsitellystä 1700-luvun asiakirjasta. Omistaja oli kutsunut sitä rälssikirjaksi. "Asiantuntija" oli samaa mieltä ja oli sitä mieltä, että sen kaltaisia on Suomessa paljon (!). Vuorinen oli tv-ruudusta pystynyt toteamaan, että kyseessä oli perinnöksiostokirja, jotka ovat tuolta ajalta melko harvinaisia.

Hesarin kulttuurisivuilla 6.9 kerrottiin mielenkiintoisesta teatterihankkeesta. Ensin oli kerätty vanhuksilta muistoja Neuvostoliitosta, sitten näistä kirjoitettu näytelmä ja tätä esitetään palvelutaloissa sekä 9.11. alkaen Kansallisteatterissa.

Nyt-liitteessä 7.9. Esiteltiin yhdysvaltalainen Hanna Pylväinen, joka on lestadiolaissiirtolaisten jälkeläinen. Hän on työstämässä "1800-luvun puolivälin Ruotsin Lappiinsijoittuvaa romaania End of Drum Time. Se käsittelee lestadiolaisen uskon alkuperää."

Ostamassani Aku Ankassa 36/2012 ei ollut vain arkistoaiheista tarinaa vaan myös aikamatkailua, joka liittyi täälläkin esillä olleeseen Tunguskan katastroofiin vuonna 1908. Alaviitteiden perusteella vastaavia aikamatkoja on ollut aiemmissakin numeroissa. Mahtaako nuorilla lukijoilla pysyä totuus ja keksitty erillään?

Tieto näkyväksi

Maanantaina minulla oli ilo istua työajalla erinomaisessa "Tieto näkyväksi" -seminaarissa koko päivä. Annista sopii tännekin muutamia pointteja.

Heikki Mannila toi aloitussanoissaan esiin (luonnon)tieteellisen tutkimuksen muuttumisen hypoteesi-lähtöisyydestä data-lähtöisyyteen. Mistä heräsi kysymys onko se todellakin niin kamalaa, jos historiantutkimusta aloitetaan lähteen hyödyntämisestä eikä tutkimuskysymyksestä lähtien? Ja kesällähän Toshin kirjasta opin, että vastaus on "ei". (Kyseinen kirja on muuten vieläkin kesken...)

Mannilan esimerkki tutkimuksen muutoksesta oli paleontologi, joka oli aikanaan kirjoittanut artikkelin kerättyään kirjastossa kymmenen vuotta tietoja tietokantaansa. Nyt tiedot olisivat valmiina tietokannassa, mutta edelleen tarvitaan tutkimuskysymys sekä paljon työtä ja osaamista. Ennestään tuttua, mutta tervetullutta toistoa oli Mannilan toteamus siitä, että valmiiksi kerätystä datasta sen rajoitukset ja heikkoudet eivät välttämättä tule esiin. Koskee myös humanistisia tietokantoja!

Aalto-yliopiston lehtori Paula Ahonen-Rainio puhui kartan mahdista ja sen rajoista. Hän aloitti muistuttamalla, että liikumme vain rajatuilla nauhamaisilla alueilla ja jäsennämme muun alueen karttojen kautta. Mutta miten jäsensimme sen ennen karttoja? (Suunnistajien Karttapullautimen kulttuuriperinnölliset mahdollisuudet pitää tarkastaa, kunhan ehdin.)

Kuvataiteilija Terike Haapoja esitteli projektejaan, joissa ilmiöistä kerätystä datasta on luotu kokemus. Kimmo Vehkalahti kertasi tilastollisen datan visualisoinnin perusteet ja esitteli lähihistoriaa kuvaavan "Suomen vointi"-graafin. Ville Tietäväinen puhui kuvituksen roolista journalismisssa. Kommentti, johon sisältyy viesti, eikä tunnelmatapetti. Kannattaa katsoa kriittisesti.

Tuomas Siitonen kertoi ilmastomuutosnäyttelystä, jonka hän oli suunnitellut elämykselliseksi, jotta asia painuisi mieleen. Kuullosti fiksulta. Erityisesti siksi, että kävijät olivat joutuneet tekemään valintoja eli soveltamaan tarjottua tietoa. Onnistuisiko museossa?

Stefani Passera ja Helena Haapio yrittävät tehdä sopimuksista luettavampia hyödyntämällä ikoneja, vuokaavioita, aikajanoja ja valokuvia. Ei rakettitiedettä, mutta yksinkertaisia asioita ei aina älyä ottaa huomioon. Samaa asiaa puhui Rob Waller, joka esitteli viranomaisten yms. lomakkeita parannusehdotuksineen.

Yannick Assogba kertoi verkkosivustosta mycrocosm, jonne käyttäjät tallettavat tietoa itsestään ja saavat sen ulos graafina. Assogba esitteli esimerkkejä, jotka hänestä olivat datalähtöisiä muotokuvia. Hän esitteli myös IBM:n historiahankkeen visualisoinnin, jossa sadan vuoden historia oli tiivistetty ympyrään, jossa aika kulki sisältä ulos ja säteille mahtui useita erilaisia tarinoita. Verkkosivulla ei näytä aivan yhtä hienolta, mutta sama idea siinäkin.

Moritz Stefaner oli osallistunut projektiin, jossa tämän kesän olympialaisten twitter-viestejä oli analysoitu verkkosivustolla. Kisojen lopuksi tilastolliset graafit oli työstetty veistokseksi, jossa on tulevaisuuden arkeologeille ihmeteltävää. Stefaner kertoi myös viime viikonloppuna pidetystä työpajasta, jossa etsittiin tapoja esittää ruualla tietoa. Joku oli tehnyt lasagnen, jonka toinen reuna oli mausteeton. Mausteisuus lisääntyi kohti toista reunaa ja siivu kuvasi Suomen maahanmuuttajaväestön kasvua. Stefanerin mukaan leikillinen kokeilu on hyvä tapa oppia enkä väitä vastaan.

Farida Vis palautti mieleen sen, että visualisointi ei välitä tietoa yksinään vaan vaatii selostuksen aivan niin kuin uutiskuvatkin.

Viimeisenä puhunut Jer Thorp oli tarkastellut puhelimensa kerämää paikkadataa ja muistanut tärkeitä hetkiä. Mutta datasta merkitykset eivät näkyneet.

Yksi monista Thorpin esittelemistä visualisoinneista perustui Popular Science magazinen numeroihin vuodesta 1872 alkaen. Ihan tavallista sana-analyysiä, mutta Thorp oli ottanut mukaan myös kansien värit, joiden muuttuminen näkyi myös lopullisessa muodossa. Taiteilijat ovat oma ihmisryhmänsä.

Varastettu vaimo

Helluntain aikaan 1628 (vai kuitenkin 1629?) Matts Kockin Kirstin-vaimo asui Pernajan pitäjän "Kusskossby"-kylässä (Kuuskoski?) ja kohtasi Hans Jönsson Rödhin. Matts oli Venäjällä ja Kirstin, Hansin myöhemmän kertomuksen mukaan, väitti hänen kuolleen. Niinpä Hans jäi talven yli taloon ja saattoi Kirstinin siunattuun tilaan.

Seuraavana keväänä pariskunta pakeni ensin Tukholmaan ja sitten Hansin vanhempien luo Strängnäsiin, jossa Kerstiniä piiloteltiin kolme viikkoa. Kun vanhemmille selvisi, että pari ei ollut keskenään naimisissa, oli matkaa jatkettu Västeråsiin. Lapsi syntyi Västeråsin linnan kirjurinkamarissa, eli 14 päivää ja haudattiin Västeråsissa. Pariskunnan tiet erosivat tämän jälkeen. (Toisessa todistuksessa Strängnäs ja Västerås olivat toisessa järjestyksessä.)

Matts selvisi Venäjästä hengissä, tuli kotiin ja sai kuulla vaimonsa lähteneen. Jollain tavalla hän pääsi Hans Rödhin jäljille ja miehet kohtasivat tukholmalaisessa oikeudessa 27.5.1633. Kirstinistä ei ollut kenelläkään havaintoja, liekö Matts koskaan löytänyt kolmen lapsensa äitiä. Tai Kirstin saanut tietää, että häntä niin kovasti kaivattiin.

Hansia syytettiin vaimon varkauden lisäksi myös konkreettisista varkauksista ja hänet tuomittiin kuolemaan 11.12.1634.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XXI 1633 (2006) s. 25-26, 151-153, 160, 197, 296, Del XXII 1634 (2008) s. 331, 334, 337-338, 340

Korujen lumosta

Viime viikolla aukesi Tukholman Nordiska museetissa tuhannen korun näyttely. Sen ohessa avattiin sivusto, jossa voi selailla kymmentä tuhatta museon kokoelmissa olevaa korua. Aloitin siihen tutustumisen tavanomaiseen tapaani hakusanalla 'Finland'.

Ensimmäinen yllätys oli isohko määrä tuloksia: 65. Toinen yllätys oli tutut kasvot. Äskettäin tutuksi tulleen Årstan rouvan sormukseen istutetun miniatyyrin on nimittäin maalannut Suomessa vuonna 1756 syntynyt  Jacob Henric Rönngren, josta en aiemmin muista kuulleeni. Enkä nytkään onnistunut löytämään hänestä enempää tietoa kuin NM:n kannassa luki. Mies oli kone-kapteeni armeijan laivastossa, joten on voinut vaikuttaa Viaporissa ja olla vaikka siellä syntynytkin. Hänen taiteellisesta tuotannostaan tunnetaan "muutamia tusinoita" miniatyyrimuotokuvia, joista useimmilla on yhteys upseerikuntaan. Yksi on päätynyt Suomen Kansallismuseoon ja seitsemän Tukholman Nationalmuseumiin. Rönngren kuoli Tukholmassa vuonna 1822.

Årstan rouvan kasvoilla todennäköisesti myydään näyttelyä, joten sormuksesta oli tietokannassa runsaammin tietoa. Muiden osumien kohdalla anti oli huomattavasti heikompi, monesta puuttui jopa hankintapäivämäärää tarkempi ajoitus. Näin m.m. toisesta miniatyyrimuotokuvasta, jonka tekijä jää tuntemattomaksi, mutta kohteeksi tiedetään Oulussa 1700-luvun lopussa syntynyt Henrik Robert Carger. Hänen isänsä oli tohtori Carger, jonka löysin ylioppilasmatrikkelista.

Suomalaista kulttuurihistoriaa on siis Ruotsissa näköjään tallessa.  Morsiuskruunuja on tietokannassa komea kappale Porvoosta ja lyttyisämpi Luumäeltä.  Kultainen kihlasormus on ajoitettu vuosiin 1750-1800 ja kirjattu vehmaalaisen Gadolinin tilaamaksi.

Hankintapäivämäärän taaksekin voi kätkeytyä historiaa. Suomen valtion myymien kultakorujen osalta vuosi 1944 esiintyy usein ja kertoo omaa tarinaansa, josta voisi vaikka järjestää Suomen puolelle näyttelyn. (sormus vuodelta 1791, sormus vuodelta 1833, rannekoru vuodelta 1825, kaulaketju vuodelta 1809, kaulaketju vuodelta 1809, sormus vuodelta 1839, rannekoru vuodelta 1842, kaulaketju vuodelta 1776, sormus vuodelta 1851, sormus vuodelta 1839, ) Sodan aikaiseen varojen keruuseen liittyy myös kultainen tohtorinsormus ja vuonna 1974 kokoelmiin liitetty kultasormus.

Mielenkiintoista olisi tietää, miten Jenny Tanner päätyi antamaan vuonna 1951 Väinö Tannerin omistamat sormukset Nordiska museetille. Sekä luinen että hopeinen sormus ovat Lapista.

Muita Suomessa käytössä olleita koruja ovat

• G. Retziuksen 1876 luovuttama solki Karjalasta ja toinen samanmoinen
• Ingeborg Tauströmin 1881 luovuttamat kaulakoru, ristiriipus ja solki
• Kirkkonummelaisen Viktor Rosbergin 1884 luovuttama kaulakoru
• Kirkkonummelaisen Herman Adlercreutzin 1884 luovuttama koru, jonka siluetti mahdollisesti esittää Margareta Rudenschöldiä.
• G F M Stjernvallin 1885 luovuttama kultainen korvakoru on ehkä hukannut parinsa tanssiaisissa?
• Hugo Samtzeliuksen 1891 luovuttama koru Enontekiöltä, sormus Enontekiöltä, solki Enontekiöltä, solki Inarista, sormus Enontekiöltä, 1893 vaatesolki Kittilästä, 1898 hiuskoriste Muoniosta.
• Theodor Schvindtin 1894 luovuttama kaulakoru Uudeltamaalta.  
• A G Haganderin 1902 luovuttama Viipurissa käytetty mitalista muokattu kaulakoru, sormus, sormus, sormus, solki Loviisasta ja solki Loviisasta
• E V  Hübinetten vuonna 1903 myymä Loviisassa käytetty hopeasormus, toinen, kolmas, neljäs sekä solki Loviisasta.
• G A Sandellin 1911 myymä solki Jurvasta ja solki Jurvasta
• Vuonna 1970 on museoon ostettu komea ahvenanmaalainen kultasormus 1800-luvulta.

Kohdattua

Yllä SLS:n Flickrissä tarjoama kuva keisarin vierailusta Lappeenrannassa 1891. Keisarin vierailuun liittyy myös keisarin asema, jota kirjoitettiin Willimiehen jälijllä -blogissa.

Anu Lahtinen twittaili eilen Tiina Miettisen väitöstilaisuudesta.

Kauttualta kaivauskertomuksia:

Oli sateinen päivä. Olimme Kauttualla vehnäpellolla. Kaivoimme ylös vanhoja esineen paloja. Tuntui jännittävältä ja kivalta olla siellä. Löysimme hampaita, lasia, luita, rautaa, keramiikkaa, palanutta savea ja tiiltä.

Tuuve jakoi hetken historiantutkijan elämästä.

Robert Kosara analysoi kahta erilaista visualisointia Napoleonin Venäjän retkelle in English.

J. Tapio kommentoi Kari Kokon Parnasso-artikkelia "Päiväperhoja”, jossa käsiteltiin perhemuistoja. Kungliga Biblioteketin Vardagstryck esitteli på svenska surukirjeiden kokoelmaa ja paljasti yhden Elgenstiernan lähteen.

Raili Mikkanen mietti historiasta kiinnostumista ja toteaa

Riittävän hurjia tarinoita vain kehiin, niin eivätköhän ne pärjää puhtaasti kuvitteellisille kertomuksille. Ja niitä hurjia tarinoita historiassa ainakin riittää.

Tampereella pidettiin "vapaamuurarikorfferenssi", josta syntynettä keskustelua kommentoitiin Marko Nenosen blogissa ja Aikalaisessa.

Andreas Koivisto kertoi, että Vantaan keramiikkatutkimuksia esiteltiin kansainvälisesti. Nautelankosken museosta lähdettiin pyöräretkelle muinaisjäännöksille.

j.y.n.t.k. esitteli Johan/Hans David Alopaeuksen muistomerkin. Kari Hintsala 1700-luvun karttoja Turun linnan lähiympäristöstä.

Jan Granath (på svenska) luki sukututkijan silmillä  Jan Guilloun romaanisarjan ensimmäisen osan Brobyggarna. Jaana luki Sirpa Kähkösen uutuuden Hietakehto. Olli Seppälä luki Kjell Östbergin kirjan Olof Palme 1927-1986. Luru luki Tove Janssonin muistelmakirjan Kuvanveistäjän tytär. Olli Bäckström oli lukenut Mirkka Lappalaisen kirjaa Jumalan vihan ruoska: Suuri nälänhätä Suomessa 1695-1697. Kirjavinkkien Irja oli tutustunut P. A. Mannisen albumiin Kumma historia. Jukka Mallinen luki Ville Ropposen kirjan Uralilainen ikkuna, joka on "on tärkein ja pysähdyttävin puheenvuoro uralilaisesta yhteydestämme vuosikausiin. Se ei rajoitu museoihin, kulttuuri- ja kielireservaattien tekohengitykseen, vaan nostaa esiin uralilaisuuden kohtalonkysymykset."

Huomioita Meinanderin Suomen historiasta

Torstai-iltana ähkin kokoon elokuun alussa kuuntelemani Suomen historian kurssin esseitä. Ei mitään pakkoa tehdä, mutta kun oli kerran aloitettu, niin tulipa tehtyä.

Tiedostamattoman onnekkaasti olin lainannut kirjastosta Henrik Meinanderin Suomen historian, josta oli kätevä tarkistaa, ettei juttuihini ollut jäänyt suurempia aukkoja. (Kuten esimerkiksi liian monta tyhjää sivua.) En muista olinko kirjaa aiemmin katsonut. Nyt se vaikutti kevyellä läpiluvulla järkevältä katsaukselta, joka pitäisi lukea kunnolla läpi alkukielellä, jotta tietäisin oikean syyllisen epäonnistuneempiin kielikuviin.

Nimittäin. Sivulla 10 saamme varhaisimman väestömme etelästä tai kaakosta. Heitä kutsutaan paimentolaisiksi? Onkohan alkutekstissä lukenut nomad, joka voi kyllä olla sanakirjan mukaan paimentolaiskansa, mutta on tässä tarkoittanut liikkuvaa elämänmuotoa, johon ei välttämättä ole kuulunut eläimien paimentaminen?

Sivulla 11 Lapissa "asuva saamelaisväestö polveutuu lähinnä paimentolaisista, jotka vaelsivat aikoinaan Pohjois-Norjaan ja Jäämeren rannikolle Norjan kautta Atlantin rannikkoa myöten". Siis nousivat Pohjanmerestä kaloja paimentaen ja jatkoivat siitä pohjoiseen? Eivätkä missään tapauksessa ole idästä päin, sillä Meinander korostaa samassa kappaleessa voimakkaasti etelän ja lännen osuutta. Eikös miestemme geneettinen perimä ollut selkeästi itäistä?

Sivulla 12 ollaan viikinkiaikaa edeltävässä ajassa. (Minkä kunniaksi kuvituksena "viikinki" Riksantikvarieämbetin Flick-tililtä.) Kovasti on Lounais-Suomella yhteyksiä Ruotsiin päin. Klaanimme "saattoivat jopa vannoa uskollisuudenvalan Keski-Ruotsin mahtavimmille päälliköille". Jasso. "Yhteydet niin länteen kuin eteläänkin olivat tuolloin jatkuneet jo lähes kaksituhatta vuotta." Täh? Siis yhteyksiä oli vasta pronssiajan puolivälistä alkaen vaikka todistettavasti Suomessa oli tullut ja mennyt useita eurooppalaisia kulttuurivaikutteita sitä ennen. Eivätkä ne kivikauden meripihkahelmet tulleet pohjoisesta. Kai?

Sivulla 63 "on myös mainittava vuoden 1695 ruotsinkielinen virsikirja, jonka kauneimmat sävelmät säilyivät koko valtakunnan yhteisenä kulttuuriomaisuutena aina 1800-luvulle saakka." Ei kuitenkaan ole tarvetta mainita vuoden 1701 suomenkielistä virsikirjaa, joka oli Suomessa käytössä pari vuosisataa eikä ollut suora käännös ruotsalaisesta.

Lopettaakseni positiviisemmin totean, että sivulla 61 minulle selvisi, että vuonna 1608 "Kaarle IX määräsi laatimaan sovelluksen Mooseksen kirjan ankarista rangaistusmääräyksistä". Näin siis päädyttiin jakamaan kuolemanrangaistuksia m.m. aviorikoksesta, minkä jätin selkeästi sanomatta taannoisessa tositarinassani Tukholmasta.