Myötäjäisarpajaisvoittajia 1777

Anna Caisa Ingman Perniöstä Pernajasta (Inrikes tidningar 9.1.1777)
Catharina Jaakontytär Halikosta Kiikalasta, Lisa Mikontytär Tyrväältä (Inrikes tidningar 30.1.1777)
Maria Ollintytär Iijoelta, Catharina Olofintytär Vöyriltä (Inrikes tidningar 20.2.1777)
Sofia Matintytär Perniöstä Pernajasta (Inrikes tidningar 13.3.1777)
Catharina Juhanantytär Helsingin pitäjästä (Inrikes tidningar 3.4.1777)
Susanna Jaakontytär Uuskaarlepyystä, Elisabeth Juhanantytär Hongatar Joroisista, Brita Juhanantytär Hokkenen Limingasta (Inrikes tidningar 24.4.1777)
Regina Tanelintytär Auvikainen Pieksmäeltä, Catharina Tuomaantytär Sotkamosta (Inrikes tidningar 5.6.1777)
Inrikes tidningar 17.7.1777: Valpuri Juhanantytär Heinolasta, Maria Henrikintytär Kokkolasta
Inrikes tidningar 28.8.1777: Ulrica Jul. Tallström Helsingin pitäjästä

Oulun hautausmaalla

Maanantain kohdalla Oulun tapahtumakalenterissa oli illalla kahden tunnin hautausmaakierros, jonka kuvaus ei varsinaisesti houkutellut, mutta hinta oli kohdallaan. Ilmainen.

Olin henkisesti valmistautunut olemaan ainoa asiakas, mutta paikalla oli niin paljon väkeä, että molemmat oppaat saivat reilun kokoisen ryhmän. Kierroskaan ei ollut niin geneerinen kuin olin luullut. Joka viikolla on eri teema, nyt kirjailijat ja kuvataiteilijat.

Sujuvasanaista opasta jaksoin ihmeen hyvin kuunnella, vaikka yli puolet hautakivien nimistä olivat minulle outoja. Yhden kohdalla tuli sentään opastuksen aikanaa ahaa-elämys. Kultaseppä Juha Pekuri oli tehnyt juuri sen komean kynttelikön, jota olin Pohjois-Pohjanmaan museossa erityisesti pysähtynyt ihailemaan.

(Luulin, että olisin saanut muiden kierroksen kuvataiteilijoiden tuotantoon kosketusta seuraavan päivän käynnillä Oulun taidemuseoon, mutta siellä olikin esillä vain vaihtuvia näyttelyjä modernia taidetta. Kaikki kunnia eläville taiteilijoille, mutta eikö isosta rakennuksesta olisi löytynyt joku nurkka kokoelmien vanhempien teosten esillepanoon?)

Tatu Vaaskiven nimeä en ollut kuullut ennen blogiin Suljetut vaunut törmäämistä. (Eli en harrasta sanaristikoita enkä ole ihan jokaista Reijo Vallan blogikirjoitusta tavannut.) Oulun kaduilla tuli vastaan muistolaatta ja nyt hautakivensä äärellä sain pikakatsauksen elämänsä kulkuun.

Samuli Paulaharju oli tuttu jo nimenä ja Pohjois-Pohjanmaan museossa olin nähnyt työhuoneensa rekonstruktion.

Hautausmaa on vanha ja hautoja säilynyt 1800-luvun alusta asti. Niinpä pääsimme myös kirkkomaalari Mikael Toppeliuksen hautakivelle, josta teksti keskittymällä vielä erottui. Harmittavasti minulle selvisi vasta juuri ennen Oulusta lähtöä, että Toppeliuksen koristelemalle Haukiputaan kirkolle olisin päässyt julkisella liikenteellä. Aina jää jotain huomaamatta.

Viimeisenä kohteena kierroksella oli Oulun varmaankin tunnetuimman kirjailijan Teuvo Pakkalan hauta. Naisia ei ollut kierrokseen saatu mukaan yhtään. Ilmeisesti Sara Wacklin haudattu jonnekin muualle? Ja Liisa Tervo?

Jossain kohtaa kierrosta silmäkulmaani osui (eikö olekin erinomainen kielikuva) tuttu nimi: Hohenthal. Avot, olihan minulla tässäkin kaupungissa (kaukaisia) sukulaisia.

Genoksen kanssa Kansallisarkistossa

Aamun postaus Oulun maakunta-arkistosta käsitteli siis viime viikon maanantaita ja tänään loppuvan (nyyh!) kesäloman alkua. Jo raportoidun lisäksi otin Oulussa käsiini Genoksen numeron 1/2012, jossa Jari Tirkkonen kirjoitti paljon lupaavasti

Ruotsin vallan aikaiset perinnöksiostoasiakirjat ovat vastoin yleistä käsitystä säilyneet kamarikollegion arkistossa Riksarkivetissa. Suomen perinnöksiostoasiakirjojen konseptit eli jäljenteet säilytettiin samassa nipussa ruotsalaisten kanssa, joten ne eivät tuhoutuneet vuoden 1802 tulipalossa, kuten kävi useimmille muille Suomea koskeville asiakirjoille. Asiakirjat ovat saatavissa Riksarkivetista, mutta ne on myös mikrofilmattu Kansallisarkistossa.

No, tämäpä uutinen, kun Arkistolaitoksen oma Porttikin lakonisesti toteaa "Suuri osa Suomea koskevista perinnöksiostoasiakirjoista tuhoutui tulipalon yhteydessä 1802." Eli loman lopuksi Kansallisarkistoon. Perinnöksiostopäivät ovat jo tiedossa, joten tämähän käy suit sait sukkelaan...

Paitsi ei. Ruotsista kuvattujen mikrofilmien kansiosta löytyy "Kammarkollegiet - Register - Skattebeviskoncept" ja vaivaten hieman mikrofilmisalin päivystäjää ja enemmän varsinaista päivystäjää kyseiset kortit saadaan paikannettua eksoottisesta hyllystä. Niistä en kuitenkaan tule hullua hurskaammaksi. Hakemiston korteissa ei ole muuta tietoa kuin perinnöksiostopäivämäärä, jonka löytää huomattavasti helpommalla maakirjasta.

Vaikka kuinka vääntelen mikrofilmiluetteloa, siitä ei tule eteeni perinnöksiostokonsepteja. Jossain mättää, parasta lähteä kotiin.

Kotimatkalla on kuitenkin Kansalliskirjasto, jonne poikkean tarkistamaan Genoksen tekstin. Juuri niinkuin muistin. Kappaleen lähteenä Agneta Claessonin juttu Sukutiedossa 1/1999. Sekin on lehtisalin ykkösparvella käden ulottuvilla, joten tarkistamaan sekin.

"Suomea koskevat perinnöksiostokonseptit ovat sen sijaan säilyneet", jada-jada...

Perinnöksiostokonseptit on kortitettu ja tämä korttirekisteri on SVARin toimesta myös mikrofilmattu. (Kortit käytettävissä ainakin Kansallisarkistossa, suom. huom.)

Korostus minun. Oliko vika Tirkkosen tekstissä vai minun lukutaidossani? (Retorinen kysymys)

OMA-testaus

Olin maanantai-aamuna Oulun maakunta-arkistolla niin aikaisin, että ehdin tovin ihmettelemään/ihailemaan seinän reliefiä. Sen merkitys ei selvinnyt tuijotuksella eikä myöskään arkiston 80v-näyttelystä, jonka aiheena olikin arkiston sijaan Lapin historia. Näyttelyyn olisi tosissaan pitänyt keskittyä. Moka, että jäi tekemättä.

Arkistokäynnille minulla ei ollut tekaistujakaan tutkimuskohteita vaan tulin tutustumaan tutustumisen vuoksi. Olin kuvitellut selaavani yksityisarkistojen mappeja, mutta laskettuani, että niitä oli 40, jatkoin hyllyllä eteenpäin.

Noteerasin tila-arkistomapit, jollaisia en TMA:ssa muista nähneeni. Tosin siellä enemmän pitäjittäin järjestettyä materiaalia? Se eli Topographica oli OMA:ssa samassa mapissa kuin Biographica. Kokonaisuus oli selattavan kokoinen ja osoittautui mielenkiintoiseksi. Paljon yksittäisiä dokumentteja 1800-luvulta, hyvinkin "tavallisista" ihmisistä. Tämä kun olisi tietokoneella haettavissa...

No, ryhdyttyäni puheisiin aamun ensimmäisen päivystäjän kanssa, selvisi, että Biographica ja kortistolaatikon uteliaisuutta herättäneet "pienet lahjat" ovat Astiassa. Hiljaa mielessäni sanoin "uskoo kun näkee" ja istahdin koneen ääreen hakemaan muistiinmerkitsemiäni yksiköitä. Yhtään niistä en saanut ulos.

Turvauduin aamun toisen päivystäjän apuun. Hän neuvoi laittamaan tähtiä kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, mutta ei auttanut tulosten suhteen. Tarkistus tiskin takana kertoi, että hakemani olivat mukana syöttötyökalun näkymässä. Päivystäjä ei keksinyt meriselitystä tilanteeseen ja laittoi tapauksen muistiin. Minä kiroilin aikani arkistolaitoksen laadutonta työtä, kunnes 24 tuntia myöhemmin tajusin, että kaikki esimerkkini olivat 1900-luvun puolelta. Iskiköhän taas yksityisyyden suoja? Jos, niin Astiaan pitää saada selkeä merkintä "kaikkea ette täältä löydä!"

Luettelohuoneen koluamisen jälkeen istuin tutkijasalissa lukemassa sarjajulkaisua, jota ei ole Helsingissä avohyllyissä näkynyt. (Annista täällä joskus myöhemmin.)  Ilolla huomasin hyllyssä Oulun seutua koskevia opinnäytteitä, joita (kaikkia) ei siis tarvitse lähteä metsästämään yliopiston laitoksilta.

Tutkijasalista puheenollen, pikku vinkki kaikkien käyttäjien hyväksi. Jos aiot ottaa digitaalisella kameralla enemmän kuin yhden kuvan arkistossa, etsi käyttöohjeesta kohta "käyttöäänien vaimennus" tms ja toimi sen mukaisesti. Kiitos.

Iin Haminassa

Paluumatkalla Kierikistä tuttavani ehdotti pysäystä Iin Haminassa. Sieltä löytyi pitkähkö infokyltein varustettu kulttuuripolku, josta tarkastimme vain murto-osan. Opin, että Hamina on ollut markkinapaikka 1300-luvulta lähtien ja sai pysyvää asutusta vasta 1800-luvulla.

Nautimme virvokkeita museokahvilassa, jonka ympärillä oli Uitto-, Kotiseutu- sekä Kalastus- ja maatalousmuseo. Kaikissa avoimet ovet, mutta kävin vielä tarkistamassa kahvilan väeltä, että sisäänpääsy oli todellakin maksuton. Kyllä.

Yllä näkyvään Uittomuseoon laitoin vain pääni sisälle. Tuttavani teki perusteellisemman kierroksen, mutta aihetta ennestään tuntevana ei saanut uutta irti.

Kalastus- ja maatalousmuseossa ihmettelin viskaria, jolla oli paikallisesti toinen nimi, ja isoja kalapyydyksiä.

Kotiseutumuseossa oli kahdessa kerroksessa kaikki muu. Suutarin tarvikkeet, kirkon kalusto, minikoulu, maitotaloustarvikkeita ja paljon muuta.

Kirkosta puheenollen. Oli ihan vieressä ja muotokieleltään moderni vaikkakin kävi vuoropuhelua historian kanssa (tai jotain). Joten kysyin paksua romaania lukevalta kotiseutumuseon nuorelta päivystäjältä, milloin kirkko oli rakennettu ja missä aiempi sijainnut. Mimmi ei osannut vastata, vetosi siihen, että oli ollut paikan päällä vasta pari viikkoa. Siinä ajassa ei ilmeisesti ollut ehtinyt kivuta museon kakkoskerrokseen, jossa kirkon rakennushistoria oli kirkkoesineistön yhteydessä selostettu. (Jotain yritystä sentään, kaivoi tiskin takaa kirkkoa esittävän kortin, josta löytyi nykyisen rakennusvuosi.)

Kierikkikeskuksessa

Kierikkikeskus on Yli-Iissä, pitkän matkan päässä Oulusta, ja olisi jäänyt unelmaksi ellei paikallinen tuttavani olisi tarjonnut kyytiä. Samalla sain nähdä hieman maaseutua, jossa suurin outous oli peltojen vähyys.

Kierikkikeskuksessa tutustuimme suurella hartaudella museonäyttelyyn, joka oli pääosin silkkaa asiaa. Erityistä plussaa pienistä videopätkistä, joissa historian elävöittäjät tekivät kivikauden esineitä. Niitä olisi voinut olla enemmänkin. (Kierikin FB-sivulla on nähtävinä toukokuisia valokuvia kivikauden puunkäsittelystä.)

Yllättävin esine oli 35000 vuotta vanha mammutinhammas, sillä en tiennyt moisia Suomesta olevan. Erikoista oli myös se, että se oli löydetty vuonna 1751, toimitettu piispa C. F. Meinanderin toimesta Ruotsiin tutkittavaksi ja (!) saatu takaisin (!!).

Kulmakarvani pääsivät kohoamaan kun seinäteksti kertoi:

"Kivikauden suomalaiset olivat pitkiä ja todennäköisesti yhtä vaaleahiuksisia ja vaaleasilmäisiä kuin nykysuomalaiset." & "Kivikauden Suomen asukkaat erosivat nykyisistä suomalaisista ja skandinaaveista jykeväluisten ja leveiden kasvojensa vuoksi. Kasvojen luustonrakenne heikentyi ja kasvot kapenivat, kun esivanhemmistamme tuli maanviljelijöitä." 

Oliko kivikaudella "suomalaisia"? Miten heidän ulkonäöstään voidaan sanoa mitään? Jos esivanhemmistamme tuli maanviljelijöitä, museon vierailijoiksi ei kuvitella saamelaisia eivätkä kivikauden kierikkiläiset ole missään tapauksessa heitä muistuttavia esivanhempiaan?

Sisäaktiviteetteihin kuului myös tasatunnein pyörivät videot. Toinen oli koululaisille suunnattu aikamatka, joka ei minua puhutellut. Ensimmäinen esitteli alueen arkeologian historiaa. Siinä oli aivan ihana paikallinen isäntä Helmeri Jussila, joka selosti löytöjään asiallisen eloisesti. Kaivauksilta oli valokuvia ja elävääkin kuvaa. Kun suosta paljastui puurakenteita kivikaudelta hauoin henkeäni ja voin vain kuvitella paikalla olleiden arkeologien tunteet.

Ulos päästyämme ohitimme yleisökaivauksen lepotilassa. (Pari päivää myöhemmin sieltä löysi 11-vuotias meripihkakorun katkelman.) Olimme pian rannassa, joka muistutti aika lailla Saarijärven rekonstruktiota, vaikka tällä oli yhden ison talon sijaan käytävillä yhdistetty rivitalo. Oppaana oli nahkamekkoon pukeutunut Kierikkikeskuksen johtaja, jonka olin viimeksi nähnyt Arkeopeda-semmassa puhujana. Häneltä kuulimme, että ruokokattojen testaukseen päädyttiin, sillä tuohi+malka+turve -rakenne ei kestänyt.

Kiersimme ansapolun, jossa oli minulle uusia malleja. Suurimman osan huomiostani vei kuitenkin infokylttien piirrokset, joissa "ennen"-kuvissa on iloisesti loikkiva eläin ja "jälkeen"-kuvissa verilammikkoja. Kannanotto ansametsästykselle?

Kierros toi meidät rantaan takaisin, juuri kun ulkomaiset kaivajat testailivat ruuhia. Itse en uskaltanut, vaikka melkein teki mieli.

Pohjois-Pohjanmaan museo

Pohjois-Pohjanmaan museo ulkoa yllä. Sisällä kyltit kertoivat valokuvauksen sallimisesta enkä tällä kertaa erehtynyt kysymään kuvien käytöstä.

Esihistoria kulki kronologisesti, muuttui näppärällä luonnonhistoriahyppäyksellä historialliseksi. Molemmissa oli paikoitellen vaikeuksia erottaa Pohjois-Pohjanmaan historia yleisemmästä suomalaisuudesta. Tilannetta pahensivat alakerran pienoismallit Koiramäestä, joka tunnetusti on mallinnettu ulkomuseosta Punkalaitumella. Mutta kaksi akvarellia vuodelta 1808 ja esillä ollut arkku vuodelta 1797 olivat ainakin paikallista kulttuuria

Kaupungin historiaa esiteltiin hajanaisemmin teemoin ja kehityskulku jäi minulle hämäräksi. Plussapisteet teollisuuden mukanaolosta. Kakkoskerroksessa tykkäsin erityisesti 70-luvun opiskelija-asuntoennallistuksesta. Lisää pisteitä museo sai sisustustyylitylsyyden joukossa olleista 1800-luvun säätyläispuvuista.

Sitten kolmanteen kerrokseen. Ensisilmäys toiseen päätyyn herätti kysymyksen "esitelläänkö täällä intiaaneja?" Eläissäni en ollut telttavaatekotaa nähnyt? Enkä myöskään suomalaisessa museossa historiallisena aikana kuolleen henkilön luurankoa esillä. OK, kun kyse "shamaanista" eikä "kunnon kristitystä"?

Toisessa päädyssä oli merikalastusta, tervankuljetusta ja 1800-luvulla uponneen aluksen arkeologisia löytöjä, joissa komeita piippuja.

Lisäksi aseita ja sotaa. Jatkosodan tausta selostettiin tavalla, joka ei taida vastata nykyistä tutkijoiden tulkintaa. Saksalaisten olo Pohjois-Suomessa kuitattiin lauseella "Saksalaiset hoitivat rintamavastuun Pohjois-Suomessa linjan Oulu-Kajaani pohjoispuolella". Omituisinta oli, että vitriiniteksti päättyi rauhanehtoihin, joissa ei ollut mitään mainintaa saksalaisia vastaan käydystä Lapin sodasta. Jolle ei myöskään ollut omaa vitriiniä.

Seuraavana päivänä tapaamani tuttavani täytti tietoaukkojani toteamalla, että Oulussa oli sodan aikana "runsaasti" saksalaisia. Muistutti, että Mikko Niskasen Pojat-elokuvan tarina sijoittuu Ouluun. Ja kertoi, että Oulusta oli laivattu Tornion valtaajat Lapin sodassa. Jos tästä todellisuudesta oli jotain PPM:ssä, meni silmieni ohi.

Oulusta

Viikko sitten perjantaina aloitin lomanvieton lentämällä Ouluun. Takaisin palasin tiistaina ja tulevina päivinä saatte lukea matkan historiaan liittyvästä annista. Kahdeksan sekalaista huomiota aluksi:

1) Puolentoista tunnin meriristeilyllä ei ollut harmonikan soittoa eikä opastusta. Ihan itse päättelin kaupungin infokartasta, että käännyimme takaisin Oulunsalon kohdalla. Jos olin oikeassa niin tämä on saman kartan mukaan Varjakan historiallinen sahasaari:

2) Risteilypäivän jälkeen alkoi auringonpaiste ja ihmetellen luin some-kanavilla valitusta säästä etelämmässä. Kohdalleni ei siis osunut mitään sen kaltaista, kuin mitä kuvattiin Inrikes tidningar-sanomalehdessä 6.10.1783:


3) Lähtöpäivänä testaamani ilmaisen kävelykierroksen puolikas vaikutti erittäin hyvältä. Se hyödynsi kaupungintalon takapihalla olevaa Sanna Koiviston teosta Ajan kulku, jota olin jo ehtinyt omatoimisesti ihailla. Kaupungin historia ihmisten kautta kerrottuna, voiko parempaa olla?

4) Lähtöpäivänä kävin tähtitornin kahvilassa. Jos torniin kiipeää kantamusten kanssa, pitää tasapainon olla kunnossa, sillä kaiteet loppuvat kesken kaiken. Jos on Pohjois-Pohjanmaan museossa lukenut Oulun linna -seinän ei vasemmalla auki olevan oven takaisen kellarin "näyttelystä" opi mitään lisää.

5) Lapselliselta näyttävässä Potnapekassa oli asiallinen kuulutus, ainakin testaamallani Nallikarin reitillä. Vinkki: Jos Nallikarissa jää aikaa jaloitteluun, älä poistu kulkuvälineen luota. Palatessasi sinulla ei välttämättä ole enää istumapaikkaa paluumatkalle. Jos sitten päätät reippaasti kävellä keskustaan, niin kartasta voit hahmottaa, että Pikisaaren silta on Nallikaria vastapäisellä rannalla, eikä kannata lähteä kiertämään saaren eteläreunan kautta. Ellei sitten välttämättä halua.

6) Pikisaaressa on Merimiehenkotimuseo, kuva yllä. Kyse on rehellisesti vanhasta talosta, jonka vanhimmat osat ovat 1700-luvun alkupuolelta. Talon historiasta sai lukea multimediapäätteeltä, vaikka minulle olisi kelvannut kyllä paperiprujukin.

Rakennus oli sisustettu nimensä mukaisesti 1800-luvun merimiehen ja vuokralaisen kodiksi. Tuttua tavaraa monesta muusta paikasta ja huomiota herättävintä olivat lukuiset "älä koske"-kyltit. Niitä on alla olevassa kuvassa neljä.

Yksi kehdossa. Mieleen tuli englantilainen tv-sarja (nimi unohtunut ja DVD lahjoitettu eteenpäin), jossa vanha kartano sisutettiin reproduktioilla niin että kaikkeen sai koskea. Olisiko vastaavalle tilaa Suomessa?

7) Muistolaatat olivat Oulussa ulkoisesti tylsempiä kuin Kuopiossa. Matkailija Acerbi liittyi jostain syystä puiston pieneköön kiveen.

8) Vanhoja taloja Oulussa oli kiitettävän paljon mitään odottamattoman turistin silmissä. Ihastuksella kuljin myöskin Kaupunginojan puistoissa ja Hupisaarilla.

Pätkä heinäkuuta

10.7.

• Least Credible History Book in Print? Kuullut kahdesta ja luullut toista hyväksi. 
• "Luontosuhde voi vahvistua museossakin" 
• En vielä kuunnellut Ylen Historian ääniä, mutta radiosarja vaikuttaa lupaavalta.

11.7.

• Jukka Laajarinne kommentoi faktan ja fiktion sekoittumista. Toimintaohjeensa: "Älä usko, mitä siellä/täällä sanotaan."
• "Jos luentoja ei pidetä, niin ... mihin opiskelija esimerkiksi yliopistoja sitten tarvitsee?"
• Vau. Hämewiki oli a) kehittynyt ja b) linkittänyt blogitekstiini, jonka olin unohtanut. (Vasta 2594 julkaistua pätkää.) 
• Historiallinen taistelu piirrettynä Googlen satelliittikuvan päälle on suhteellisen viilee näky. http://neatline.org/ > Live Sandbox
• Huhtikuussa aloitettu projekti "tb" on valmis ja ajastettavana 33 blogipätkää ja kirjastoon kannettavaa. Sopivasti ennen loman alkua.

12.7.

• Hurdan var en kvinnans silverbälte på 1600-talet? Millainen oli naisen (puolikin kiloa painava) hopeavyö 1600-luvulla?
• Google-haku 'vähäkyrö mullonkylä' tuottaa yli 6 sivua pizzamainoksia. Vähäkyrön wikipedia-sivu 7:nnen sivun pohjimmaisena.

13.7.

• Kuvasitaatti tuli ruotsalaiselle bloggarille kalliiksi  Ovatko printtilehdet maksaneet korvauksia, jään ihmettelemään?
• Google Reader kertoo, että minulla on 825 tilausta. Saisikohan jotenkin helposti siivottua kuolleita syötteitä?
• Pari päivää meni, että huomasin uutisen "Monitoimimies Sakari Pälsille oma seura" 
• Jos tykkää katsoa muiden duunaamista, lentokentän Starbucks on kahvin hinnan väärtti. Mimmit ei pysää sekunniksikaan.

14.7.

• Luulin että traileri oli innovaatisen hissaleffan. Tavallaan. Abraham Lincoln vampire slayer. Tai sinnepäin.

15.7.

• Kaleva: Lumijoella "nollabudjetilla" sotaelokuvaa. 3. proggis, josta kuulen. Kuka järkkäisi näille teemafestarit?

16.7.

• Aamulla Astialla. Arkistoyksikön tietueista 106/185 ok. Voisiko joku opettaa Arkistolaitokselle käsitteen tarkistussumma?
• Jos on täynnä omaa erinomaisuuttaan on jälki harvemmin laadukasta. #arkistolaitos

18.7.

• Litra Kauppatorin mansikoita napaan ja sitten rauhoittamaan Oulun auringossa palanutta hipiää KA:n mf-saliin. Loma.

20.7.

• Onnistumisen tunne. Treffit Turun taidemuseolle samalla kellonlyömällä kun perjantain ilmaisuus alkoi. Yläkerta antoisampi kuin F. Churberg.
• Viikkokatsaus: ma OMA, ti -, ke KA, to KA ja pe TMA. Toisesta lomaviikosta tulee ohjelmaltaan yksipuolisempi.

21.7.

• Chrome tarjoutui kääntäämään Google docs otsikkoni albaniasta suomeksi. Miltähän se albanian kieli oikein näyttää?
• Miten skeida fossiloituu, @slate selittää
• Lahden takana tämän hetken ilmiönä #vadvardinfarmor #vadvardinmormor #vadvardinmorfar #vadvardinfarfar Hienoja minielämänkertoja ja muistoja

Kalastettua

Kuva Adrian Coenenin muistikirjasta 1500-luvulta

Museoliiton blogissa Satu Savia uskaltaa kysyä Voisiko hidasta sisällönkuvailua nopeuttaa ja sen laatua parantaa joukkoistamalla? Hui, parasta miettiä vähän lisää ja pitäytyä retorisissa kysymyksissä...

Kirsimaria vastasi mm. kysymyksiin Millaiselta, aivan erilaista alaa edustavalta ammattilaiselta historiantutkijalla voisi olla opittavaa? ja Jos voisit aikamatkailla kerran, minne menisit?

Riku Kauhanen päivitti Pikkumuseon haasteet -blogia teksteillä Sotatutkimusprojektin kuulumisia ja Kuopan kuopimista. Mullan alta tarjosi arkeologisen päivityksen Turusta ja Paul Hänninen kertoi terveiset Viron kaivausleiriltä. Vantaan kaupunginmuseon blogissa puolestaan Vantaan kesän kaivauksista.

Dich Harrison kirjoitti på svenska hevosen ja vuoristoratojen historiasta. Aleksis Salusjärvi savusta ennen ja nyt.

GreenWoman tutustui Savon kulttuuriperintökohteisiin. Reijo Valta esitteli Kurikan kusikiven.

Torsten Kälvemark jatkoi suomalaiseen sanomalehtikirjastoon tutustumista på svenska.

J. Tapio kertoi omakustanteeseen päätymisen syistä. Maria Pääjärvi otsikoi Olipa kerran Klyrgia tai kenestä tahansa saattoi tulla kirjailija. Juri Nummelin toteaa

Nykyaika muistuttaa muutenkin koko ajan enemmän ja enemmän 1600- ja 1700-lukuja. Minttu Vettenterä on tästä muutenkin hyvä esimerkki kuin vain Enkeli-Elisan takia. Hänen teoksensa ovat palvelukustanteita (yhtä lukuun ottamatta), toisin sanoen hän maksaa kustantajalle, että tämä julkaisisi hänen kirjansa. Tämä muistuttaa hyvin paljon noina vuosisatoina yleisiä tapoja julkaista kirjoja. Kirjapainon omistaja saattoi vaikka toimia kustantajana ja kirjailija osti teoksensa koko painoksen myydäkseen sitä itse.

Titania ei arvostanut Enni Mustosen uusimpia kirjoja ja kaipaa historiallista romaania, jossa "historiallisuus ei ole pelkkää sanahelinää". Jori lukiAntti Tuurin Kylmien kyytimiehen. Jani suosittelierästä kirjaa "Lääketieteen historiasta ja valokuvauksesta kiinnostuneille tietenkin, mutta myös muille taiteen ja historian ystäville."

Katzu sai hyviä uutisia:

Voi sitä onnen määrää kun tajusin, että olin päässyt yliopistoon! Pääsin heti ekalla läpi enkä ollut edes hakenut minnekkään muualle kuin juuri ÅA:han ja vain sitä yhtä ainetta lukemaan. Voi jumpe, miä lähden opiskelemaan historiaa yliopistoon! En voi uskoa tätä todeksi :D [...]Haluan hautautua kirjapinojen keskelle fiilistelemään mennyttä aikaa kirjojen avulla. Haluan viettää tunteja kirjastossa etsien jotain tiettyä tietoa. Haluan kirjoittaa historiasta, haluan opiskella historiaa ja haluan tutkia historiaa. Olen ihan täpinöissäni!