Egyptistä

Vapaasti käytettäviä kuvia selaillessani olen usein nähnyt hienoja kuvia Egyptistä, mutta ajatellut, ettei niille tulisi koskaan tässä blogissa käyttöä. Mutta kyllähän suomalaisia on Egyptissä käynyt ja eräs siellä kuollutkin. Näin kerrottiin "Suomenmaan yhteisisä Tidningeisä eli sanomisa siittä 15 18 ia 20 päivästä Marras kuusa edesmennena vuona 1828" ja kuulutus kerrattiin m.m. Turun Wiikko-Sanomissa 1.8.1829:

Matrosi Adam Mankull, joka lokakuusa 1826 seurais Russän laivaa Oneos Makedon nimeldä, joka Kronstadista Egyptin kulki ja sanoi itzensä olevan kotoisin Lovisan Kaupungista, jota kuitengan peränkuulustellesa ei ole todexi löytty, on sinä 27 päiv. samana vuona kuollut Egyptisä Alexandrian Kaupungisa ja jälkeensä jättänyt 52 Spannian talaria ja 3 Egyptin Piastaria, että Mankullin periliset mahtaisivat tulla tilaan, että täälä itziänsä löydyttää ja mainitut rahat ulos ottaa, sitten koska ne tänne lähetetään, niin ei ole kuitengaan ytäkään perilistä mainitun Mankullin jälken itziänsä ilmoittanut.

Miten mahtoi perinnön käydä?

Kuvat Brooklyn museum, Flickr Commons:  Egypt: Arab porters, Alexandria Egypt: Water Carriers

Isänmaallisuudesta ja anakronismin pelosta

Viime viikonloppuna julkaisemani Mystinen luettelo vuodelta 1795 ei kerännyt täällä kommentteja. Mutta FB-ryhmässä 1700-talsforskare sain kahdelta ihan oikealta historiantutkijalta huomioita. (He jäävät tässä nimeämättä, sillä kyseessä on suljettu ryhmä. Mikäs se FB-linjaukseni mahtoikaan olla? Ensi viikolle ajastetussa tekstissä olen lainannut erään FB-kaverin priva-päivitystä, nimettömänä. JSN:n äskeisen linjauksen mukaan olisin nimenkin voinut laittaa mukaan...?)

Takaisin asiaan. Ruotsalainen tutkija oli avannut blogitekstini ja lukenut muutakin kuin saatetekstini FB:ssä. Näin ollen huomannut viittauksen "viime sotaan" eli Kustaan sotaan. Tästä hän synnytti hypoteesin sotavelkojen enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesta maksamisesta kansalaiskeräyksellä.

Jotain vastaavaa olin itsekin ehtinyt ajatella, mutta tuntui vaan niin uskomattomalta, että suomalaiset olisivat innostuneet maksamaan Ruotsin kruunun velkoja. Sillä mehän olimme... sen alamaisia.

Keskusteluun osallistunut suomenruotsalainen historiantutkija piti patrioottista innostusta uskottavana selityksenä. Ja kun hetken olin ajatellut muistin viime sodan kultasormuskeräyksen. Mutta enpä olisi uskaltanut itsenäisesti lähteä maalailemaan samoja tunteita 1700-luvulle. Liian monta kertaa olen kuullut, että ihmiset olivat silloin niin kovin erilaisia.

Kuva Välskärin kertomusten kuvitusta (Projekt Runeberg)
Otsikkoa korjattu julkaisun jälkeen.

1970-luvun alusta

Pirkko Arhipan dekkareiden lukemiseni on edennyt 1970-luvun puolelle. Urheilua käsittelevä Jo katkee maalinauha (1971) sisälsi pysäyttävän tulevaisuuden vision, jonka komisarion vaimo lausui maaottelun katsomossa (s. 59):

Minä kuuntelin tässä yhtenä päivänä radiosta keskustelua tulevaisuuden tiedonvälityksestä... siitä ajasta kun kaikki ohjelmat saa kasetteina eikä ole sidottu mihinkään tiettyyn ajankohtaan tai kanavaan. [...] Silloin ihmisiltä katoaa kokemuksen yhteisyys. Esimerkiksi juuri nyt on kiva istua tässä ja tietää, että sen mitä minä koen, kokevat  myös nämä muut ihan yhtä aikaa...

Poikien joukossa tyttöjen joukko tyhjä (1973) sijoittuu Satakuntaan eikä vaadi kovin kummoista maantietämystä ymmärtää, että Pirttijärvi on Köyliö. Tosin minulla oli etunani ennakkotieto. Lähes aina kun Arhipasta on puhetta 91-vuotias mummoni muistaa kertoa, että hänestä kirjassa oli tunnistettavia köyliöläisiä. Mukaan lukien siskonsa ja tämän mies.

Mummolta olen kuullut, että 20/30-luvulla Kokemäellä hautajaiset eivät loppuneet ennenkuin tarjottiin tee. Niinpä Arhipan kuvaus tuntui tutulta, vaikka juomat olivat toiset (s. 82):

Vihdoin ovi avautui ja kahvia kaatanut tyttö tuli esiin suuri voileipätarjoitin kädessään. Häntä seurasi emäntä kantaen toista tarjoitinta jolla oli laseja sekä maito- ja kaljakannut.
- Hautajaiset päättyvät, Laila kuiskasi tarjottimien lähestyessä.

Pirttijärvi/Köyliö on kirjassa peruskoulun kokeilukunta ja tarina liikkuu koulumaailmassa, josta Arhippa kirjoittaa kovin tutun oloisesti (s. 104):

Minulla on 22 oppilasta. Niistä seitsemällä on aika pahoja lukemis- ja kirjoitusvaikeuksia. Neljä näistä on köyhistä kodeista. [...] Nyt valta on niillä, joilla on rahaa. Jos tieto on tulevaisuudessa valtaa niin nuo neljä jäävät yhä osattomiksi.

P. S. Kuten ensimmäisissäkin dekkareissa mukana oli historianharrastaja sivuosassa. Tällä kertaa melko teräväjärkinen kansakoulunopettaja, joka oli kirjoittanut vihkosen Pirttijärven historiasta ja yrittänyt saada aikaan kotiseutumuseota (s. 242).

Arvovaltainen rekireissu alkuvuodesta 1684

J. G. Sparwenfeldin päiväkirja taitaa olla varhaisin kuvaus kulkemisesta Suomen läpi Kuninkaantiellä kohti Venäjää. Luin sen (J. G. Sparwenfeld’s diary of a journey to Russia 1684-87 / edited, translated and with a commentary by Ulla Birgegård.) kirjastossa sellaisella kiireellä, etten ottanut selvää, mistä retkessä oli kyse. Arvovaltaisia ihmisiä oli liikkeellä isolla rekiletkalla.

Jäiden kestämisestä tuskin oli huolta, sillä Ahvenanmeri ylitettiin helmikuun alussa vuonna 1684. Taivassaloon saavuttiin 8.2. ja Sparwenfeld noteeraa kauniin kirkon, jossa oli runsaasti vaakunakilpiä. Näiden joukossa jopa joku katolisen ajan piispa. Ruokaa nautittiin kirkkoherran luona ja jatkettiin matkaa Turkuun.

Turusta lähdettiin 12.2. ja yövyttiin "Jordanin kartanossa". Päiväkirjan toimittajan mukaan tämä olisi "Viborgs gård / Frillans". Sparwenfeld toteaa nukkuneensa heinillä "kuten joka toinen yö". Koko porukalle ei siis riittänyt höyhenpatjoja.

Uudellemaalle päästiin 13.2. ja Sparwenfelt kirjoittaa muistiin, että kommunikointi oli nyt helpompaa, kun melkein joka paikassa puhuttiin ruotsia.

Porukka ohitti Albergan kartanon 15.2. ja saapui Helsinkiin. Siellä noin 90 porvaria esitti sotilaallisia taitojaan tavalla, jota Sparwenfeld piti lähinnä huvittavana. Kirkkoon hän oli kurkistanut ja totesi sen puiseksi ja sisältä kauttaaltaan uskonnollisilla aiheilla koristemaalatuksi.

Matkalla Helsingistä Porvooseen ei ollut metsiä. Porvoossa porvarikaartiin kuului noin 150 miestä ja he laittoivat myös parastaan vieraiden edessä. Kaksi tykkiäkin laukaistiin. Sparwenfeld ei pitänyt Porvoon ruotsinkielisten kivistä eikä suomenkielisten puista kirkkoa mitenkään erikoisena.

Vehkalahteen tultiin 17.2. Se näytti Sparwenfeldin silmissä kalastajakylältä. Vastaanottoseremoniaan löytyi kuitenkin 80 porvaria. Paikallisena erikoisuutena Sparwenfeld mainitsee 3 talonpoikaista kyytimiestä, jotka väittivät olevansa aatelisia. Näiden knaapien nimetkin olivat muistiinkirjaamisen arvoisia: Pilhierta, Brandstake ja Husgafvel.

Kuva Johan Gabriel Sparwenfeldistä Wikipediasta

Ylen oppimista

Yle uusi äskettäin Oppiminen-sivustonsa. Sen tarkoitus ei ollut itselleni itsestään selvä. joten sivuston julkaisuaikaan kyselin yleläisiltä Twitterissä tarkempaa tarkoitusperää. Ei löytynyt tietäjää. Erään linkityksen yhteydessä oli mission oloinen teksti "Yle Oppiminen on ikkuna kaikkeen sellaiseen Ylen sisältöön, jonka avulla voit oppia, oivaltaa, tietää, ymmärtää tai ylipäätään kehittää itseäsi." Kun etusivullakin on yleisesti  "Sivustolta löytyy monenlaista oppimista tukevaa materiaalia eri aihealueilta." niin eiköhän tämä sovi ihan tavallisellekin yle-maksua maksavalle kansalaiselle.

Valikossa on otsikon Ihminen, yhteiskunta alla Historia, Suomi. Ingressin kuvaus

Minkälainen maamme oli ennen? Tunnelmakuvia menneisyydestä. Historian havinaa. Tapahtumia asiantuntijoiden ja aikalaisten kertomana.

Kuullostaa lupaavalta. Ensimmäisen kerran sivun avatessani mukana ei ollut vielä ensimmäistä kohtaa Suomen arkeologiaa, mutta ilokseni se on vanhoilta sivuilta pelastettu. Mahdollisesti muitakin arkistoituja aineistoja vielä tuodaan esille? Sata vuotta eduskuntavaaleja sisältää erinomaista materiaalia. Hovimäestä oli aikanaan hyvää faktatietoa ja koska sen klippejä on Elävässä arkistossa voisi näistäkin rakentaa tänne jotain?

Jälkimmäinen paikkaisi huomattavan ammottavaa Ruotsin ajan aukkoa. Kyseistä satojen vuosien ajanjaksoa kun edustaa sisällössä tällä hetkellä vain puolikas Kahdesta luvusta Helsingin historiaa. Mistä herää ajatus, että jos Yle olisi tehnyt enemmän asiallisia kokonaisuuksia Ruotsin ajan historiasta, ei ehkä olisi ollut tarvetta propagandistiselle "Suomi on ruotsalainen" -ohjelmalle. Päätyyköhän sen sisällöstä tänne jotain?

Useat kokonaisuuksista täällä (ja osiossa Historia, maailma) perustuvat pitkäaikaisesti Areenassakin kuunneltavissa olevista historiasarjoista. Miksi vain osa? Ja miksi mukana on artikkeli Kieltolaki ja viinan salakuljetusralli, johon ei suoraan liity mitään mediaa?

Sisältö painottuu siis vahvasti 1900-lukuun. Samaa aikaa edustaa sisältörikas Elävä arkisto ja mieleen jää kysymys näiden suhteesta. Varsinkin kun sattumalta avasin blogikirjoituksen, jonka loppulinkityksessä todetaan "Ylen Elävässä arkistossa on paljon Ruotsin vallan aikaan liittyvää materiaalia".

Poistun hämmentyneenä paikalta ja kurkistan lähtiessäni ruotsinkieliseen Vetamixiin. Sen sisältökuvaus on yksinkertainen:  “video, ljud, bilder och texter för skolundervisning”. Rajaa aikuiset yksityishenkilöt ulos, mutta koska yle-maksu, niin hain ja sain esiin kymmeniä historiaan liittyviä videopätkiä. Huomio: Ruotsin ajan historia jälleen aliedustettuna. Kysymyksiä: Miksi tarvitaan erillinen portaali näille, mikseivät voi olla Arkiv-sivuilla? Jossa on osio Finland genom historien. Toisin kuin suomenkielisessä Elävässä arkistossa. Miksi on erikseen sivut molemmille kansalliskielille? Kun meidän kaikkien pitäisi kerran molempia hallita (ja ylläpitää?) niin miksi minun pitää hakea sisältöä kahdesta eri paikasta? Siksi, että Taxell?

P.S. Ruotsin sivusto UR.se voittaa sisällöllään mennen tullen molemmat kotimaiset. Esimerkiksi voi verrata näkymiä Viittomakieli ja Teckenspråk. Ilmeisesti Ylen sivuilla ei ole muuta viittomakielistä materiaalia kuin uutiset?! En uskalla tarkistaa saamen kielen tilannetta.

Historiallisesta romaanista

Viime perjantain Hesarin Nyt:stä muistaakseni pikaluin Sanna Kangasniemen kolumnin, mutta se vaikutti niin mitäänsanomattomalta, ettei herättänyt ajatuksiani eikä tunteitani. Toisin kävi blogin Kirjasfääri ylläpitäjälle, joka jäi miettimään "Mille yllä mainitussa tekstissä oikeastaan naureskellaan?"

FB:ssä julkaistavassa Kulttuurilehdessä Akku kolumniin reagoi Sirpa Kähkönen. Hän huomaa Kangasniemen lyhyeen tekstiin mahtuneen kaksi teemaa: "Ensimmäinen teesi liittyi kirjailijoiden ammatillisuuteen.""Toinen teesi liittyi kirjallisuuden aiheisiin." Aiheiden suhteen Kangasniemeä ärsytti tuoreiden kirjailijoiden "vimma kirjoittaa menneestä ja tulevasta"

Historialliset romaanit ovat esimerkiksi piinallisen täynnä kaikenlaisia outoja esineitä, joilla on oudot käyttötarkoitukset. On melkein jännittävää, miten monimutkaisia entisajan linnat ja elämät olivat – ottaen huomioon miten vähän tavaraa ihmisillä oli. Ja elinvuosia.

Eli jos nyt joku haluaa kirjoittaa Kangasniemi silmällä pitäen kirjaa sen pitäisi sijoittua nykyaikaan. Aika heppoinen kolmunin aihe, kun historialliset romaanit ovat omasta näkökulmastani edelleen turhan harvinaisia Suomessa. Siis sellaiset, jotka sijoittuvat 1900-lukua edeltävään aikaan. Mielitekoni minullakin.

Akun keskustelussa Kangasniemen tekstiä epäillään ironiseksi tai parodiseksi. Osa epäilee, mutta Markus Leikola on varma

Tota noin. Luin Kangasniemen jutun läpi, ja annan siitä subjektiivisen tuomioni: tästä ei voi parodiaa ja ironiaa enää tehdä yhtään näkyvämmäksi ilman, että mukaantuotavan rautalangan määrä riittäisi sekä historiallisten haarniskojen että tulevaisuuden lentävien lautasten kutomiseen. Nimimerkki "Kirjoitin muistiinpanoja sotaromaaniin New Yorkissa vessassa kolumnien välissä". [...]

Tässä kolumnissa viesti (käsittääkseni) on nimenomaan sen kritisoiminen, että ihmiset (tai ainakin liian monet ihmiset) odottavat kirjoilta välitöntä liittymistä heidän omaan kokemusmaailmaansa, ts. helppoa sulavuutta ja kaikki, missä on vähänkin jotakin vierasta, menee valitettavasti liian helposti vaikeuskynnyksen toiselle puolelle.

Pojan periminen

Lammen pappi Mathias Olai tuli Tukholmassa oikeuden eteen 5.4.1624 pyytämään kuolleen poikansa vaatteita, jotka olivat jääneet erään Tommos Michelssonin luo. Koska läheisempiä sukulaisia ei ollut tiedossa, Mathias sai poikansa jäämistön. Kunhan maksoi kaupungille kuuluvan osuuden.

Lammen pappisluettelo ei Mathias Olaita tunne, eikä muissakaan Turun hiippakunnan seurakunnissa tähän aikaan nimeä näy. Liekö seurakunta tullut oikein kirjoitetuksi/tulkituksi? Surullinen väläys menneisyyteen joka tapauksessa.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv,  Del XIV 1624-1625. (1979) s. 30
Kuva  Peter Sillén SHMM

Digitoitua Pirkanmaata

Lappeenrannan maakuntakirjaston digitointeihin tutustuminen herätti muistikuvan Tampereen digitoinneista, jotka oli siirretty, johonkin hankalampaan paikkaan... Mites se nyt oli?

Tampereen kaupunginkirjaston sivuilta en löydä mitään selkeää maakuntakirjasto-osuutta, mutta aikani harhailtuani Erikoiskokoelmien sivulta selviää, että

Kirjaston sivuille on kopioitu sähköiseen muotoon  aineistoa Arvo H. Nurmen kokoelmasta, lähinnä Tampereella painettuja harvinaisia arkkiveisuja 1800-luvun loppupuolelta. Muutakin vanhempaa aineistoa on tallennettu: valokuvateoksia Tampereesta, kaupungin perustusasiakirjoja, tehdaskuvastoja ja myyntiluetteloita.
Digitoidut teokset ovat luettavissa PIKI-tietokannan avulla.

Hakuohjeella saan ulos arkkiveisut.  Hetken hämää, että hakutuloksissa julkaisuajankohdaksi on kirjattu digitointiajankohta. (Tampereella oltiin liikkeellä kiitettävän ajoissa!)

Avaamalla tietueen saa tietää alkuperäisen julkaisuvuoden (tosin esimerkkitapauksessa kyse on myöhemmästä jäljennöksestä). Ratkaisu on varmasti perusteltavissa ja omalla tavallaan elegantti. Mutta jos haluaisin esimerkiksi etsiä kokoelman vanhimpia arkkiveisuja...?

Ja jos haluan etsiä sitä muuta digitoitua aineistoa, olen omien taitojeni varassa. Haku 'elektroninen aineisto' sylkee ulos 1001 tietuetta. Vasemman reunan aineistolajiin 'verkkoaineisto' rajaa 430:een. Joukossa on m.m. ulkoisia verkkosivuja eli tarkoituksena on tiedonhakijoiden palveleminen... Tosin kukahan ahertaa linkkien tarkistuksen parissa, "Lapsuus Viinikan kirkossa" vuodelta 2000 on hukkunut bittiavaruuteen.

Julkaisuvuodesta ei ole hakutulosten haravointiin apua edellä mainitusta syystä johtuen ja kustantaja ei ole rajaustekijöiden joukossa.... Mikään asiasanarajauksista ei näytä tehoavan kaikkiin arkkiveisuihin yhtäaikaa eikä ole mitään hajua siitä millä asiasanalla saisi ulos esimerkkinä annetun dokumentin Keisarillisen majestetin armollinen julistus Tambereen kaupungin säätämisestä wapakaupungiksi.

Mutta jos on hakemassa tiettyä painatetta täysin oikealla nimikkeellä... Kokotekstihakua ei ainakaan ole mahdollistettu.

P. S. Muistutuksena Tampereesta kiinnostuneille sivusto Tammerkosken kaupunki.

Kerättyä

Kuvassa suomalaisen Fabergé-kultasepän Henrik Wigströmin kädenjälkeä. (Walters Art Museum via Wikimedia.)

Janne Heinonen kokosi taannoisten museoalan teemapäivien annin inhorealistisesti. Laura Puolamäki raportoi Kauttuan kaivausseminaarista. EnniSofia Salmela analysoi kokemusta Kiasman wikimaratonista.  Kurakauppalan Kaisa osallistui perinnejumalanpalvelukseen:

Jumalanpalvelus siis toteutettiin 1860-luvulla käytössä olleella kaavalla ja virsillä, siis vuoden 1701 virsikirjaa veisasimme. Sen minkä veisasimme! Vaikka virsikuoro johti veisuuta ja osa virsistä oli hyvinkin tuttuja myös nykyisestä virsikirjasta, yksi jos toinenkin meistä tipahti "helsinkiläismurteisten" eli lopusta pätkittyjen sanojen ja milloin liian runsaasti, milloin liian vähäisinä esiintyvien tavujen vuoksi. Ei ihme, jos vanhoissa virsikirjoissa siellä täällä lukee, että "oma nuotti"...

Kim Viljanen vieraili Ylen audiovisuaalisessa arkistossa. Leena Ahonen kertoi museon kokoelmavaraston siivousprojektista. Jiri Oliver Taleva kertoi paperikonservoinnin opiskelusta.

Erkka kommentoi Hesarin kirjoitusta museoista ja lapsista. JanneH poikkesi Helsingin tietokone- ja pelikonsolimuseoon, jossa olen käynyt minäkin.


Professori ajatteli valloittajien tuloa. Ketjureaktio analysoi haarniskan painoa.

Tietokirjailija kirjoitti kahvitauolla ekonationalismista. Juuso Koponen referoi Pekka Mervolan väitöskirjan antiikvakirjasimen maihinnousua käsittelevää osiota.

Suketus vastasi m.m. kysymykseen miksi historia?

Historiassa minua kiehtoo samanaikainen tuttuus ja vieraus. Kuinka paljon yhteistä voi löytää menneisyyden ihmisen kanssa, ja kuinka vieraalta ja oudolta hän samalla tuntuu. Suuret linjat ja pienet yksityiskohdat kiinnostavat yhtä lailla, sillä muutokset, kehityskulut ja epäloogisuudet kertovat ihmiselämästä huomattavan paljon. Oppiaineena historia on koulussa tärkeä, koska se opettaa kriittistä ajattelua ja asettaa ihmisen “oikeisiin” mittasuhteisiin: minä en todellakaan ole maailman napa.

Tietysti.fi-sivustolle on  piilotettu "arkeologian valtakunnallisen tohtoriohjelman jäsenten kuukausittaisten puheenvuorojen sarja" Muinaiskalututkinnon alkeita, jossa tähän mennessä julkaistu Mistä me tiedämme, mitä tutkia? (3.10.2012), Luulöytöjä, lähdekritiikkiä ja leluineen haudattu haukku (2.11.2012),Jäniksenkäpäliä ja eläinten kalloja – taikuuden arkeologiaa (29.11.2012), Lyhyt oppimäärä rahakätköistä (7.1.2013), Arkeologinen esinetutkimus ja elinkaariajattelu (11.2.2013). Samalla sivustolla myös "videoblogissa" Helena Ruotsalan puheenvuoro Kansatieteen tutkimus linkittyy vahvasti nykyajan monikulttuurisuuteen.

Helsingin kaupunginmuseon sivuilla ilmestynyt Tarja Viitalan artikkeli Virheen kauneus. Otsikon Työn alla sitten viime katsoman ilmestynyt m.m. Hanna Talasmäen artikkeli Vue d'Optique.

Mystinen luettelo vuodelta 1795

Suurin osa ruotsalaisista 1700-luvun sanomalehdistä löytämistäni jutuista ja ilmoituksista ovat olleet ymmärrettäviä. Joko pelkän tekstinsä kautta tai sitten verrattuna aiemmin näkemiini 1800-luvun materiaaleihin verrattuna.

Merkittävin poikkeus on sanomalehden Inrikes tidningar numero 17.2.1795. Siinä on useamman sivun luettelo, jonka otsikkona on yksinkertaisesti
eli "Lista Uudenmaan ja Hämeenlinnan läänin luovuttajista/antajista, joiden vapaaehtoiset lahjat Kuninkaalliselle valtiokonttorille ovat tapahtuneet perustuen aiemmin sanomalehdissä julkaistuun kuulutukseen." Täh! Vapaaehtoiset lahjoitukset kruunulle?

Selasin läpi loput kuukauden numerot ja aiemmat vuoden numerot enkä löytänyt mitään vastaavaa. Edellisen vuoden sanomalehtiä ei ole digitoitu, joten niistä ei ole apua. En keksi mistä etsiä tietoa tällaisesta valtion talouden paikkauksesta. Joten viisaampien kommentteja kuulisin mielelläni.

Pitkästä listasta näytteenä Hämettä, jossa on mukana myös rahvaan nimiä, jotka puuttuivat joidenkin toisten paikkakuntien kohdalta.