Kokemäeltä Amerikkaan, osa 3

Sarjan ensimmäisessä osassa Kylä-Vehkan Emil Wilhelm suuntasi vuonna 1905 osoitteeseen Duluth, Minnesota tarkoituksenaan löytää ystävänsä Frans Aakula. Ilmeisesti kyse oli Frans Juho Aakulasta, joka rantautui 12.4.1903 Philadelphiaan Liverpoolista lähteneellä laivalla Westernland. Hän oli matkalla Duluth, Minnesotaan, jossa odotti ystävä Oscar Granroos.

Frans Juho oli syntynyt 22.10.1874 Kiukaisissa ja kasvanut Aakulan talossa Kokemäellä. Sitä isännöivät hänen vanhempansa Frans Mikkel Mikkelinpoika (s. 2.1.1846 Kiukainen) ja Amanda Loviisa Kustaantytär (s. 22.5.1853 Kiukainen).

Fransin nuorempi veli Gustaf Viktor (s. 12.10.1884) saapui Southamptonista New Yorkiin 11.12.1907 laivalla Oceanic. Hän oli merkinnyt kohteekseen Duluth, Minnesota, mutta ei vastaanottajakseen veljeään vaan ystävän Frans Wehka.

Vuonna 1910, kun Halleyn komeetta oli näkyvissä, Gustaf oli töissä Cloquet, Minnesotan lähellä metsätyömaalla. Gustaf kävi ilmeisesti hakemassa lisämahdollisuuksia Kanadasta, sillä hän ylitti rajan takaisin USAan helmikuussa 1911. Rajakirjanpidon mukaan hänellä ei tuolloin ollut USAssa sukulaisia.

Vuoden 1920 väestönlaskennassa Gustaf löytyy naimattomana Fairbanksista Minnesotassa. Hän oli tuolloin osuuskaupan hoitaja. Toukokuussa 1922 hän asuu paikassa Lawler, Minnesota ja hakee passia käydäkseen vanhempiensa luona. Oikealla oleva kuva on passihakemuksesta. Gustaf palasi matkaltaan New Yorkiin 16.10.1822 Kööpenhaminasta lähteneellä laivalla Frederik VIII.

Ilmeisesti Gustaf on "Gust Aakula", joka opiskeli ja myöhemmin opetti Minnesotan työväenopistossa sekä kirjoitti siitä historiikin. Hän kirjoitti myös lehteen Tie vapauteen.

Vuoden 1930 väestönlaskennassa Gustafilla on vaimo nimeltä Tyne, joka on syntynyt Michiganissa, mutta vanhempansa Suomessa. He olivat avioituneet vuoden 1925 paikkeilla, Tynen ollessa 21-vuotias. Gustaf oli vaihtanut ammattia ja manageerasi nyt sanomalehden julkaisua, asuinpaikkanaan Duluth, Minnesota.

Gustaf kuoli 6.11.1976 Minnesotassa ja vaimonsa 2.2.1970.

Turun yliopiston siirtolaishistorian kokoelmaan kuuluu useita kirjoja, joiden lahjoittaja on Gust Aakula.

Lähteet:
Kokemäen rippikirja 1891-1900 s. 938
Ancestry.com. Philadelphia Passenger Lists, 1800-1945
Ancestry.com. New York Passenger Lists, 1820-1957
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Ancestry.com. U.S. Passport Applications, 1795-1925
Ancestry.com. Minnesota Death Index, 1908-2002
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census (Census Place: Fairbanks, St Louis, Minnesota; Roll T625_857; Page: 1B; Enumeration District: 73; Image: 624)
Ancestry.com. 1930 United States Federal Census (Census Place: Duluth, St Louis, Minnesota; Roll 1126; Page: 26A; Enumeration District: 55; Image: 731.0.)
Arthur Edwin Puotinen: Finnish radicals and religion in Midwestern mining towns, 1865-1914 (Aakula mainitaan sivulla 130)
Dirk Hoerder, Christiane Harzig: The immigrant labor press in North America, 1840s-1970s
Arkistokuvaus Records of the Work People's College (Tyovaen Opisto) 1904-1962. Immigration History Research Center. University of Minnesota
Kirjaluettelo Siirtolaishistorian kokoelma, Turun yliopisto, yleinen historia
Richard J. Altenbaugh: Worker's education as counter hegemony: The educational process at Work People's College, 1907-1941
North Country Anvil no. 19 - 1976

Käsikirjoitusaihio

Kaksi kirjaa on viimeistelemättä ja kaksi pysyvästi (ainakin viimeiset 5 vuotta?) vaiheessa. Mutta uutta aloitan. Työnimeltään Varma ja Maria Ala-Potilan esivanhemmat, enimmäkseen Kauvatsalla. Silkkaa sukututkimusta, joka on etsinyt muotoaan. Sillä (1800-luvun lopulla syntyneen henkilön) esipolvitutkimuksen esittäminen selkeällä tavalla on haastavaa. Tähän yhdistettynä se, että kyseisistä talollisista ei ole juuri mitään "lisätietoa", on jättänyt kyseisen sukuhaaran dokumentoinnin kesken.

Mutta jossain vaiheessa tätä vuotta sain sellaisen ajatuksen, että teen esityksen nimenomaan talojen (ja kylien) kautta. Näin lukijat saavat ainakin pieniä loogisia kokonaisuuksia, vaikka kokonaisuus on isohko palapeli.

Tekeminenkin on palapeliä. Olisin voinut jatkaa vanhan tutkimuksen tarkistelua ja tarkastelua sen alkuperäisessä muodossa, mutta oli paljon kivempaa leikata ja liimata palaset suunnilleen oikeille uusille paikoilleen. Pystyn hahmottamaan missä (maantieteellisesti) on henkilöiden ja tekstin massa. Ja voin alkaa (sitten joskus) tuottamaan tekstiä oikeisiin kohtiin.

Ja kuvia. (Kävin jo kuvaamassa Kauvatsan karttoja. Alla kuvituksena Rutunan talo ja vanha Kauvatsan kirkko.) Työn alla olevien käsikirjoitusten tekemisestä tuli paljon hauskempaa, kun pääsin siihen vaiheeseen, että lukujen pituudet on suunnilleen selvillä ja aloin länttäämään kuvia mukaan. Olisi tehokkaampaa tehdä tämä vasta työn lopussa sillä nyt pari sanaa tai riviä voi siirtää kuvan seuraavalle sivulle ja aiheuttaa siivousoperaation. Mutta käsikirjoitus näyttää paljon valmiimmalta ja motivoi jatkamaan kohti loppusuoraa.

TVAK

Joskus sitä sentään yllättää itsensä positiivisesti. Olin etsimässä jotain tiedostoa kotikoneelta. Mikä on stressaavaa, sillä Vista onnistuu sekoittamaan tiedostoselailussa päivämäärämuotoilut niin etten saa järjestettyä tiedostoja ajan mukaan.

Ja kansiorakenteeni on vähemmän harkittu. Ei kai minulla mitään ole kansiossa "Omat kuvatiedostot", sen voisi deletoida... No ei oikein voi kun siellä oli enemmän tai vähemmän havainnollisesti nimettyjä kuvakansioita. Yksi sentään selvä: TVAK.

Siis Tilattoman väestön alakomitea. Kokemäenkartanon tietoja (joita en loppujen lopuksi käyttänyt) valokuvatessa olin sen verran järkevä, että kuvasin samalla muita mahdollisesti tulevaisuudessa tarvittavia. En tietenkään ihan kaikkia, mutta parempi kuin ei mitään. Seuraavana sateisena viikonloppuna voi nakutella Vähtärin ja Ala-Potilan käsikirjoitusaihioon ja huolehtia lopuista myöhemmin.

TVAK tiedot kerättiin 1901 tiloittain ja ruokakunnittain. Valokuvassa Ala-Potilan ruokakunnat (=72 henkeä!). Sarakkeet lukemissani lomakkeissa:

• 1 Kylän ja manttaaliinpannun maan tai muun kiinteistön (tilan, parsellin y. m.) nimi
• 2 Tilan numero
• 3 Ristimä- ja sukunimi
• 4 Ammatti, (maanviljelijä, sahan- tai tehtaanomistaja, kauppias, virkamies j. n. e., tai kruunu, kunta, pappila, lukkarintalo, saha- tai muu yhtiö, armeliaisuuslaitos y. m.)
• 5 Nimi
• 6 Ammatti eli se toimi, josta hän saa pääasiallisimman elatuksensa tai tulonsa
• 7 Ruokakuntaan kuuluvien henkilöitten koko lukumäärä (isäntä- ja palvelusväki, lapset, hoitolaiset y. m.)
• 8 Miehiä, Pääasiallisesti maanviljelystyöllä
• 9 Naisia, Pääasiallisesti maanviljelystyöllä
• 10 Miehiä, Muulla työllä
• 11 Naisia, Muulla työllä
• 12 Omia, huoneita
• 13 Toisen omistamia, huoneita
• 14 Ruokakunnalla ei ole erityistä huonetta, vaan asuu se loisena yhdessä toisen ruokakunnan kanssa. (Vastaus merkittävä 1:llä)
• 15 Peltoa
• 16 Luonnonniittyä
• 17 Missä määrin ruokakunnalla on kelvollista laidunta (haka- tai metsämaata) käytettävänä? (Vastaus numeroilla: 0=ei ollenkaan, 1=vähän, 2=riittävästi
• 18 Maanviljelys on itsenäinen tai hoidetaan yhdessä toisen kanssa. (Vastaus i tai yhdysviljelyksessä N:o______ kanssa)
• 19 Hevosia, 3:n v. tai vanhempia
• 20 Lypsylehmiä
• 21 Lampaita, 1 v. Vanhemmat
• 22 Sikoja, ½ v. Vanhemmat
• 23 Poroja
• 24 Muistutuksia

Hilda Nyström

Jarl Pousarin Genos-artikkelissa Släkten Nyström från Sjundeå esiintyy mm. Karl Henrik Nyström, jonka tyttärestä todetaan yksinkertaisesti "Hilda Lovisa Margareta, f. i Tavastehus 20.7.1838."

Suomen naisyhdistyksen vuonna 1896 julkaisema matrikkeli Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla tarjoaa hieman rikkaamman kuvan Hildasta:

"Vanhemmat: kauppias Henrik Nyström ja Lovisa Kristina Sirelius. Perhe muutti sitten Urjalaan, jossa tytär Hilda sai isältään Matkun rustitilan hoidettavakseen, koska hänellä oli erinomainen taipumus maanviljelykseen. Hoidettuaan menestyksellä tätä muutaman vuoden, osti hän velaksi Pantalan rustitilan, pani sen mallikelpoiseen kuntoon, möi sen ja sai 19,000 mkk. voittoa. Osti sitten Laurilan tilan Hattulassa. Täällä teki hän väsymättä työtä yli 10 vuotta, raivasi uutisviljelystä, paransi karjanhoitoa ja maanviljelystä ja asuu nyt Mäkelän rustitilalla Urjalassa, jossa hän yhä jatkaa tarmokasta tointaan maamme pääelinkeinon palveluksessa. "

Heikkilän eli Mäkelän lainhuudatuksessa oli jotain epäselvää ja niin siitä löytyy kuulutus Suomalaisesta Wirallisesta Lehdestä 17.8.1894. Tampereen Uutiset kertoi 7.10.1896, että "maanviljelijä neiti Hilda Nyström" oli myynyt omistamansa Iso Kartanon 1/2 mantt. perintörustitilan Teiskon pitäjän Värmälän kylästä euralaiselle Frans Rauvolalle. Talon kauppahinta oli 50,000 markkaa ja irtaimiston 15,000 markkaa. Muunnettuna Rahamuseon laskurilla (tuntipalkalla), summat vastaavat yhteensä 240 000 euroa nykyrahassa.

Miten rahaa lainattiin 1600-luvun Suomessa

Vuosituhansien ajan on tilapäistä tarvetta varten lainattu rahaa tai tavaraa. K. R. Melander aloittaa artikkelinsa Luotosta ja rahan korosta maalaiskunnissa maassamme 1500- ja 1600-luvuilla (Kirjassa Historiallisia tutkimuksia J. R. Danielson-Kalmarin kunniaksi 7.V.1923) muinaisista kreikkalaisista.

Rahataloutta ei 1600-luvulla Suomen alueella voi kutsua kehittyneeksi eikä kovin toimivaksikaan. Rahan puutetta syntyi Ruotsin jokseenkin jatkuvista sodista ja toistuvista katovuosista. Mutta toki (aina?) löytyi niitä, joilla oli lainata. Varsinkin kuin tällä tavoin ansaitsi lisää rikkautta.

Osa lainoista on muotoa, joka nykyäänkin tunnetaan, eli suoraviivaisia rahalainoja määrätyllä korolla. Näissä käytetyt korot ovat 5-12%, tavallisimmin 8-10%. Rahan lisäksi oli yksinkertaista lainata viljaa. Näiden lainojen korkoprosentit vaihtelivat 10 ja 33 prosentin välillä. Korkeampia korkoja pyydettiin, jos laina annettiin katovuotena. Lisäksi koronmaksun rasite tuntui tietenkin vielä voimakkaampana, jos laina-ajalle osui katovuosia.

Kauppiaat, virkamiehet ja aateliset tekivät varsinaisia velkakirjoja. Kansan keskuudessa oli käytössä pykäläpuu. Lainaa otettaessa oli paikalla vieraat miehet, jotka leikkasivat merkit.

Lainan vakuudeksi annettiin tavanomaisesti pantti. Jos se oli maakappale kuten niitty tai peltosarka, niin sen tuotto toimi lainan korkona. Mutta toisaalta pantinsaaja maksoi osan talon veroista. Tuomiokirjoista löytyvissä esimerkeissä tällaisia velkasuhteita saatettiin pitää yllä vuosikymmeniä. Velan panttina saattoi olla kokonainen tilakin. Esi-isäni professori Johannes Flachseniuksella oli 1600-luvun lopulla panttina ainakin kolme tilaa Piikkiöstä ja kaksi tilaa Paimiosta. Pantteina käytettiin myös pieniä arvoesineitä kuten hopealusikka, vaatekappale, kultaketju ja niin edelleen.

Ja jos velanmaksusta tuli myöhemmin epäselvyyttä, niin mentiin käräjille, ja näin meille ovat edellä esitetyt piirteet talouselämästä tiedossa.

Puhtaudesta

Kirjakaupasta tuli ostettua Katherine Ashenburgin Clean. An Unsanitised History of Washing, joka oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä. En ollut tullut ajatelleeksi, että kristinusko tuhosi antiikin kylpyläkulttuurin keskittymällä muuhun kuin maalliseen. Mistä heräsi mieleen kysymys, miten Pohjolassa? Muuttuiko uskonnollisiin rituaaleihin liittynyt saunominen sujuvasti lauantai-illan kirkkovalmisteluksi?

Valitettavasti dokumentointi Suomen alueen kristinuskoon käännyttämisestä on niin olematonta, ettei kukaan pysty minulle vastaamaan. Tartuttuani Risto Vuolle-Apialan tuoreeseen kirjaan Savusauna ennen ja nyt sain tietää, että saunan menneisyydestä on varsin hajanaista tietoa.

Jossa oli minulle paljon uutta. Esimerkiksi se, että saunaa on länsi-Suomessa kutsuttu myös pirtiksi. Mistä kaltaiseni maalikko alkaa ajatella, että kaksiosainen pirtti-tupa rakennusmalli on syntynyt saunan laajennuksesta?

Vuolle-Apiala oli löytänyt Briennen herttuan Loménien tekstin vuodelta 1655:

"Siellä näimme kummaksemme ja inhoksemme naisia ja miehiä, sikoja ja hevosia, poikia ja tyttöjä, kanoja ja lehmiä -- sikin sokin saunassa ilkialastomina, ei vaateriekalettakaan edessä, hikoillen kauheasti kuin kuolemantaudista toipuvat. Meidät nähtyään he menivät huuhtomaan ruumistaan pienelle purolle, johon he olivat varta vasten tehneet avannon jäähän. Sitten he palasivat aivan vakavina ja alastomuuttaan punastumatta tulikuuman uuninsa soppeen." (s. 15)

Ashenbergin kirjan mukaan ajan keski-eurooppalaisille puhdistautuminen tarkoitti paidan vaihtoa eli on siinä ollut ihmettelemistä kerrakseen.

Sivulla 10 todetaan "Kaupunkien yleiset saunat olivat ensimmäisiä, jotka jo 1800-luvulla varustettiin umpinaisella muuratulla kiukaalla ja savupiipulla." Mutta C-B. J. Petanderin kirjaa Kungliga Österbottens infanteriregemente under Gustaf III:s tid lähteenä käyttäen olen kirjoittanut syksyltä 1772 "Helsingissä oli paloturvallisuuden nimissä purettu kaikki savusaunat ja savupiipullisia oli ehditty rakentaa vasta vähän." ...

... Perjantaisessa Helsingin Sanomien NYT-liitteessä Kysy mitä vaan palstalla kirjoitettiin "Olemme sitä varmempia mitä vähemmän tiedämme. Jos historioitsijalta kysyy menneisyydestä, vastauksena on luvassa kakomista, ottiatuota, voi olla, mutta toisaalta taas ei."

Jyväskylään?

Kuva Jyväskylän tuolloin uusista seminaarirakennuksista julkaistiin Helsingin Viikko-Sanomissa 22.12.1882. Jyväskylään olisi taas kartta-asiaa, Kauvatsa tutkimukseen mahtuisi lisää kuvitusta. Ja näillä aasinsillan palasilla Keski-Suomen verkkomateriaalia esille.

Keski-Suomen maakuntakaavaan liittyviä arkeologiaraportteja:
B 138 Historiallisen ajan muinaisjäännösten arkeologinen inventointi Keski-Suomessa 2004.
B 145 Leivonmäen muinaisjäännösten inventointi.
B 146 Luhangan muinaisjäännösinventointi 2004.
B 147 Viitasaaren ja Pihtiputaan muinaisjäännösten arkeologinen täydennysinventointi 2005

Aineistoa Keski-Suomen historiasta

Jyväskylän kartta vuodelta 1899

Keski-Suomen Päivä eilisessä opetuspaketissa on asia-artikkelit:
Talonpoikaista elämää Keski-Suomessa
Pukeutuminen 1900-luvun alussa
Keski-Suomen talonpoikainen rakennuskulttuuri
Nikkaripajan puuhat
Sepät ja paja
Tuohikulttuuri
Naisten käsityöt
Arkista aherrusta
Pyykinpesu
Perinteinen maanviljelys – elonkorjuu
Sauna
Maalaiskauppa
Leikki

Vuonna 1827 painetussa kirjassa Finland och dess invånare kerrotaan oleellinen Suomesta. Keski-Suomea ei silloin vielä oltu keksitty:

Projektikatsaus

Pikkumimmi lehdestä Barnavännen.

Viikonloppuna ryhdistäydyin ja sain Tavarantasaajat Österholm ja Sutki -käsikirjoitusta hieman eteenpäin. Sutkista on nyt kaikki materiaali aukikirjoitettuna, mutta aukkoisena.

Österholmin osalta asiat menivät viime viikolla hyvään, mutta työlääseen suuntaan. Hiffasin nimittäin tilata senaatin oikeusosaston valitusaktit. Ja niissä oli oikeuspöytäkirjojen kopiot, joissa paljon kivoja yksityiskohtia. Ja luettavaa. Olin jo aikaisemmin keväällä (?) käynyt diaarit läpi, mutten ollut niistä tajunnut, että keisseissä oli jotain materiaalia. Diaarissa ei nimittäin ollut mitään selvää viitenumeroa. Mutta olen viime aikoina ryhtynyt niin tuttavalliseksi Kansallisarkiston päivystys-Villen kanssa, että ei ollut kynnystä mennä sinne asiasta kysymään ja saamaan tilausohjeita.

Flachsenius on ollut käsikirjoituksen osalta pysähdyksissä toukokuun lopusta. Järkyttävää, mutta tietokone muistanee asian paremmin kuin minä. Käsittelemättömän materiaalin pinoa on siis Turun reissulta asti. Sittemmin sain Loviisan reissulla idiksen hakea Johan Petter Flachsenin perukirjaa kadonneiden tyttärien jäljittämiseksi. Löytyi dokumentti ja yksi "ylimääräinen" aikuiseksi kasvanut tytär.

Gabriel Nikanderin Loviisan kaupungin historiakin tuli vihdoin avattua ja löysin sieltä kaupungin kartan 1750-luvulta. Tonttien haltijoiden nimet oli kirjoitettu tonttien kohdalle, joten hakeminen oli hieman kinkkistä, mutta löysin Johan Petterin hetken silmäilyn jälkeen. Onneksi tontilta, jota minulla ei ollut vaikeuksia sijoittaa nyky-Loviisaan. Se oli nimittäin sama kadunkulma kuin missä 1700-luvun markkinoita pidettiin! Ja "rouva Clayhills" asui kadun toisella puolella, joten todellakin ihmettelen miksei hän muistanut sukulaistani...

Miten höyrylaivalla matkattiin ja maksettiin 1900-luvun alussa

Kuopion laivasataman tunnelmaa yllä Into Inhan valokuvana kirjasta Finland i bilder = Suomi kuvissa = La Finlande pittoresque (1896).

Kaapro Jääskeläinen eli August Bernhard Mäkelä kertoo (Iloisia juttuja III, 1908):

Oli ensimäisiä kesäkuun päiviä, ilma ukkosen sekainen, särmikkäitä pilviä kaikilla taivaan rannoilla. Mutta päivä paistoi vielä, ja paistoikin "imelästi", niinkuin Heikki sanoi. Jos minulla olisi ollut enemmän aikaa viipyä Kuopiossa, olisin odottanut vakavampaa matkasäätä, vaan nyt täytyi tyytyä tähän. Kello 3 menin laivarantaan ja etsein "Tähteä", niinkuin ne kolme kuningasta itäiseltä maalta. Kävin edestakasin satamalaiturin reunaa ja tarkastelin lähteviä laivoja, joilla kaikilla oli oma saattoväkensä. Mutta siellä oli vaan "Kainoja", "Neitiä", "Lempiä", "Sukkelia" ... ahaa, tuolla pilkistää "Tähti" toisen takaa. Niin, mutta meneppäs sinne! Siinä oli vesi välissä.

"On kierrettävä lammakon taite", kuulin jonkun sanovan.

Toisten laivain kello oli jo 3, koska alkoivat yksi toisensa perästä puikkia selälle, mutta onneksi seisoi "Tähti" paikallaan niin kauan, että ennätin kiertää "lammakon taite." Se näet kuuluu aina lähtevän muita jälemmä, että sitte saapi ajaa niiden sivu. Onhan se iso kunnia laivalle, ja ylpeältäpä se tuntuu matkustajastakin. Tuossa jäi jo "Sukkela", ja nyt jää "Lempi" ... ei, ei jäänyt; pääsi parahiksi kääntymään toiselle reitille.

Ähkäin puhkain kierretään Puijonnientä. Vesillä tuntuu sangen kylmältä. Järvi ei ole vielä ehtinyt lämmetä, kun niin äsken on päässyt jäävaipastaan. Tuuli puskee kohtivastaan, pitkin suurta selkää. Kiihtyy kiihtymistään. Vedenkalvo on ihan musta, hirveän vihaisen näköinen. Ukkonen jyrähtää kaukaa ja alkaa roiskuttaa sadetta. Mutta laivan kannelta ei kukaan lähde alas salonkiin. Uskollisesti vaan istuvat ja ottavat vettä niskaansa.

"Kun tulis antamaan piletit!" huokaa vieressäni istuja niin hartaasti, että se herätti uteliaisuuteni. "Mikäpä kiire sillä asialla on?" kysäsin. "Pääsis tästä paleltumasta", oli vastaus. Tarkemmin asiaa tutkittuani sain selville, että maksu Kuopiosta Tuovilanlahteen on kannella 1 mk. 25 p., etusalongissa 2 mk. ja peräsalongissa 2 mk. 50 p. -- ja että paikan määrääjänä on se, missä kippari pilettejä jakaissaan tapaa kunkin matkustajan. Sitte piletin saatua voi vapaasti oleskella missä tahansa.

Mutta tällä kertaa ei kippari ollenkaan ollut kiireinen piletin antoon. Näkyi olevan tulossa oikein ankara sadekuuro, ja hän luultavasti ajatteli, että se väkisin ajaa matkustajat salonkiin. Eikä hän siinä erehtynyt. Muutaman minutin kuluttua oltiin keskellä myrskyn myräkkää. Satoi ja tuuli kuin viimeistä päivää. Yksitellen painautuivat kansimatkustajat salonkiin. Ja kun siellä näytti olevan mahdollisimman suurin määrä väkeä, astui kippari pilettipönttöineen sisälle. Ainoastaan kaikkein urhoollisimmat olivat enää kannella. Minä heidän mukanaan jo iloitsin saaneeni urhoollisuuden palkinnon, 75 penniä säästettyä rahaa.

Ilomme oli kuitenkin ennenaikainen, sillä kippari oli meitä ovelampi. Salongista noustuaan hän keskeytti rahankannon eikä ollut millänsäkään meistä kannella olijoista. Kävi vaan tyynesti vääntämään peräsimen kehrää. Taisi olla tärkeä käänne tekeillä.

Tiesin, että ennen ensimäistä pysäyspaikkaa hänen täytyy ottaa raha, ja koetin kärsiä kuin mies. Mutta oli jo mennyt selkä selän perästä ja tullut salmi salmen jälestä, eikä mitään pysäyspaikkaa kuulunut. Kylmä kosteus kävi läpi luiden ja ytimien. En enää olisi kauan kestänyt tässä 75 pennin taistelussa. Sentähden päätin pikimältään pistäytyä salongissa, sillä aikaa kun kippari oli käänteen teossa. Ehkäpä sitte kestäisin, kun näin varkain saisin lisätyksi lämpövarojani.

Mutta tuskin olin ennättänyt tuntea salonkilämpimän hyväilevän ruumistani, ja hampaani vähä asettuneet loukkua lyömästä, kun näen edessäni kipparin kiertävän pilettisuikaletta salaperäisestä tötteröstään. Kenties oli hän jättänyt laivan keskelle käännettä tahi pannut täkkimiehen jatkamaan sitä manööveriä.

Silloin, ihan viime tingassa, vilahti mieleeni vielä yksi toivon kipinä.

"Myydäänkö pilettiä edestakasin?" kysyin. "Minä en muuta kuin käväsen Korkeallakoskella ja palaan aamulla Kuopioon. Eikö siitä saa alennusta?"

"Onkos herra _huvimatkailija_?"

"Kyllä -- kun vaan ilma myötenantaisi."

"Huvimatkailijoilta on maksu ainoastaan 2 mk. 50 p. edestakasin, salongissa."

Ja minä kun olin kannella värjötellyt turhanpäiten, kärsinyt kylmää ja ehkä ijäksi turmellut terveyteni! Samalla maksulla olisin saanut vapaasti oleskella salongissa. Viisaasti kyllä, ne eivät julkisuudessa ilmota mitään taksoistaan ja alennuksistaan. Sanomalehdistä olin nähnyt ainoastaan laivojen matkasuunnat ja lähtöajat. Mutta kaikesta muusta "antaa tietoja kippari aluksella."

Valkeakosken kotiseutuarkistosta, joka on linkitetty Pirkanmaan aluetietokantaan, löytyy höyrylaivakuvat: Höyrylaiva Wellamo, Höyrylaiva Wanaja, Höyrylaiva Urho , Höyrylaiva Pälkäne Valkeakosken kanavan rannassa , Höyrylaiva Luopioinen ja Höyrylaiva Into. Mikko Mankin gradu Näsijärven matkustajalaivaliikenteen kehitys ja laivayhtiöiden toiminta kansallisen liikennejärjestelmän murroksessa vuosina 1918–1939 liittynee myös aiheeseen jonkin verran.

Matkustusteemaa venyttääkseni, naapurimaan digitoidun kirjallisuuden joukosta löytyi teologian tohtori John Ternstedtin matkamuistoja Suomesta vuodelta 1900:
Stockholm-Mariehamn-Åbo
Ekenäs-Helsingfors
Borgå
Viborg-Villmanstrand-Imatra
Imatra
Sordavala och Valamo
Punkaharju-Nyslott-St. Mickel
Tavastehus-Alavo-Kuortane-Lappo-Nykarleby-Vasa-Hernosand.

Verkosta saalistettua

Pari viikkoa sitten linkitin nimijuttuja. Tällä viikolla googlasin Kokemäkeä ja löysin Kokemäeltä kotoisin olevan naisen blogin. Siitä löytyi nimistöasiaa, ja selvisi että blogin tekijä oli mukana tekemässä Nimi-wikiä, jonka linkaan tähän nyt vielä uudelleen.

Blogia selatessa huomasin kirjoittajan julkaisseen runokirjan. Harvinaisesta etunimestä syntyi aivoyhteys. Soitin mutsille ja kysyin "niin, sanoitko vähän aikaa sitten, että se lapsuuden tuttuni oli tehnyt runokirjan". Juu. Että sellainen linkitys.

Kissa on kotoisin Randolph Caldecottin kuvakirjasta The House That Jack Built.

Blogissa Kolinaa PANUhuoneesta assosioitiin keskiajasta.

Rikollissikermäni tutkimisen yhteydessä törmäsin sanomalehtijuttuun, jossa nälkävuosien aikana kahdella vangilla testattiin jäkäläleivän terveydellisiä haittoja. Matin madonluvuissa oli maistettu jäkälää ja tiedettiin, että osa lajeista on myrkyllisiä. Turun vankilan ihmiskokeessa testattiin "peuran jäkäliä" (Tähti 8.1o.1867)

Vuodatuksen syövereistä löytyi jo päättynyt lapsuusmuistojen blogi "Sut olis pitänyt huostaanottaa". Itseni on pitänyt kirjata lapsuudenmuistoja ylös jo kauan, mutta kun ei saa vaan aikaiseksi...

Käsitöitä ja kaakaota esittelee valmistunutta 1700-luvun pukua.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa arkistojen aukioloa ja palveluja leikataan. Eastmanin blogin kautta löytyi Independentin uutinen, jossa kerrotaan Ison-Britannian kansallisarkiston suunnitelmasta siirtyä kuuden päivän aukiolosta viiteen. Erona Suomeen on se, että pudotettava päivä ei ole lauantai vaan maanantai.

Iloinen havainto kotoisesta Kansallisarkistosta oli, että keväällä säästöjen vuoksi irtisanottu päivystäjä oli palannut projektityöhön. Ja projektityön tuloksena Digitaaliarkistoon pitäisi tulevat sotapäiväkirjoja. Löysin jo otsikoita talvisodan ajalta, mutten ole nähnyt vielä yhtään kuvaa.

Arkistoista puheenolleen, pidemmälle suunnitteleville tiedoksi, että Museoviraston muuton johdosta (lainattu Museoposti-listalle lähetetystä tiedotteesta päiväyksellä 11.6.2009)

Museoviraston kirjasto

• kirjaston lainaustoiminta päättyy 1.5.2010
• kirjasto suljettu 1.6.2010 - 30.4.2011

Museoviraston kuva-arkisto

• kuva-arkisto suljettu 1.5.2010 - 31.7.2011

Arkeologinen kokoelma ja keskusarkisto

• arkeologian arkisto suljettu 1.10.2010 - 30.4.2011
• kokoelmien muutto vaiheittain (aikataulu tarkentuu myöhemmin)

Rakennushistorian osaston arkisto

• käyttö rajoitettua 1.10.2010 - 30.4.2011

Suomesta sunnuntaiksi kuvia

Piirros Viipurin linnasta julkaistiin Graphic-lehdessä 18.2.1882

Ajottamaton valokuva Viipurin satamasta (LC-DIG-ggbain-26282, Library of Congress Prints and Photographs Division Washington, D.C. 20540 USA)

Sergei Mikhailovich Prokudin-Gorskiin ottama valokuva Viipurin linnasta (LC-DIG-prok-02005, Library of Congress Prints and Photographs Division Washington, D.C. 20540 USA)