lauantai 11. joulukuuta 2021

Edesmennyt (?) Kansalaismuisti

Eilen huomasin sukututkijan FB-tiedustelusta, että Helsingin yliopiston verkkosivu-uudistus on tuhonnut Kansalaismuistin. Ainakaan siitä ei löydy sivuiltaan sanaakaan ja googlaus yhden sivun sisällöllä ei tuota mitään tulosta.

Mutta googlaus kertoi asiaa, jota en tiennyt, vaikka tässä taannoin yritin kartoittaa historiantutkimuksen ja internetin varhaisvaiheita.

Hesari kertoi (jo!) 6.11.1998, että "Kansalaismuistiin" toivotaan mukaan satoja asukkaita. Idean toimivuutta testattiin tuolloin Koillis-Helsingissä.

Projektin ideoinut Raimo Parikka on onneksi vuonna 2000 kirjoittanut perusteellisen esittelyn ajatuksistaan Agricolan tietosanomiin, jotka onneksi on huolellisesti (vielä) säilytetty. 

Projektin taustalla ovat toisaalta pitkäaikainen kiinnostukseni paikalliseen historiaan ja sen eri tavoin tapahtuvaan keräämiseen ja esittämiseen (julkaisemiseen) ja toisaalta ns. uuden digitaalisen tekniikan antamat sysäykset. Viimeksi mainituista tärkeimpiä olivat Opetusministeriön tietoyhteiskuntaohjelma (rahoitusmahdollisuus, joka ei toteutunut) ja Pittsburghin kaupunginkirjaston (Carnegie Library of Pittsburgh) projekti Bridging the Urban Landscape , jossa 500 valokuvan avulla esiteltiin kaupungin historiaa verkossa. Kiinnostus, esimerkki ja rahoitus tuottivat vuonna 1997 projektisuunnitelman ja ensimmäisen konkreettisen kokeilun Pukinmäen ala-asteen valinnaiskurssina "Virtuaalimatka Pukinmäen historiaan". Virallisesti projekti aloitti toimintansa vuoden 1999 alusta, jolloin kohde- ja kokeilualueena on ollut Helsingin Koillinen alue eli Malmi ympäristöineen...

Lopputuloksena oli sivusto, joka Internet Archiven Wayback Machinen säilyttämässä muodossa sisältää aineistoa Helsingistä, Espoosta, Vantaalta sekä muutamista muista paikoista.

HELSINKI:
Kantakaupunki: Kallio
Koillinen Helsinki: Matapupu-alueen Kansalaishistoria - päivitetty viimeksi 19.1.2011
Itä-Helsinki: Siilitien tarinat (Herttoniemi) - päivitetty viimeksi 29.8.2008, Kontulan tarina
Länsi-Helsinki: Pitäjänmäki muistelee - päivitetty viimeksi 18.5.2011
Linkkilista: Helsingin virtuaalihistoriaa, päivitetty 9.1.2008
Konalan historiaa (Konala-Seuran omat sivut)
Pohjois-Haagan tarinoita (Markun Nostalgia sivut)
ESPOO: Kansalaismuisti Espoossa
VANTAA: Kansalaismuisti Vantaalla, päivitetty 8.9.2010
VIHTI: Nummelan kylähistoria, päivitetty viimeksi 27.4.2011
KOTKA: Urpo Paavola: "Tattarisuon ukkojen juttuja" Kymistä
KEITELE: Seitsemän sisarta - Rikkamäen Saastamoisen sisarten kirjeenvaihtoa 1920 – 1939, Rakkaat siskot - Rikkamäen Saastamoisen sisarten kirjeenvaihtoa kotirintamalla 1939 – 1945
SAVONLINNA: Hilma Rämänen: Elämäni taustapeiliesipuhe

Itse eksyin sivuille vuosien varrella lähinnä Vantaan alla olevien Helsingin pitäjä -sarjan artikkelien takia, ja sellaista kaipasi alussa mainitsemani sukututkijakin. Jos tietää mitä hakee, niin Wayback Machinesta sivu todennäköisesti löytyy, mutta avoimien sivujen hyöty on nimenomaan satunnaisissa löydöissä. 

Tuttavalta eilen kuulin, että Kansalaismuistin aineisto on tallessa, mutta esityspaikkaa ei ole keksitty/löydetty. Ehkä jonain päivänä. 

Vastaava aarrehan oli häviämässä, kun Turun yliopiston sivu-uudistus tai -siivous tuhosi Länsi-Suomen sukututkijoille kullankalliit Lasse Iso-Iivarin talohaltijaluettelot. Kiitos Iso-Iivarin reagoinnin ja Suomen sukuhistoriallisen yhdistyksen ne ovat edelleen saatavilla jälkimmäisen sivuilla (valikossa vasemmalla "Hämeen ja Satakunnan talonhaltijat"). 

perjantai 10. joulukuuta 2021

Täydennysosia

1) Vuodenaikaan sopimattomasti ruohonleikkurin ilmoituskuva Helsingfors Dagbladista 17.7.1875. Kirjoitin laitteen historiasta lyhyesti muutama vuosi sitten, mutta en löytänyt tämän mallin kuvaa.

2) Muutama vuosi sitten kävin Tallinnassa ihailemassa Michel Sittowin maalauksia. Tutustumiseen innosti Tapio Salmisen esitys, josta kävi ilmi Sittowin Suomesta lähtenyt äiti. Salminen on yhdessä Anu Mändin kanssa kirjoittanut äskettäin julkaistun ja vapaasti luettavan artikkelin "Michel Sittow’s Maternal Grandfather and His Identification in Medieval Sources" (Acta Historica Tallinnesia Vol 27(2))

3) Virsikanteleesta kirjoitin lähes 10 vuotta sitten. Soittopeli tuli vastaan Kaarlo Wesalan muistelmassa Waikka kokee, eipä hylkää Herra. Tosikuvaus erään kansanlapsen elämän taistelusta. (1892) 

Vähän vaihetusta yksitoikkoisessa ja ilottomassa elämässäni sain sittemmin, ollessani noin 10-vuotias, kun rupesin soittamaan virsikanteletta. Sen toi isäni lukkarista lainaksi. Semmoista soittokonetta ei silloin ollut toista koko paikkakunnalla, ja sen soittaminen oli tietysti sitäkin harvinaisempi taito. Ensin opettelihe sillä isäni soittamaan ja minä kohta opin perässä itsestäni, melkein ilman neuvomatta. Pian mielistyin vasta oppimaani yksinkertaiseen taiteeseni niin, että unohdin kaikki entiset lapsuuteni huvit ja vietin kaikki jouto-ajat sävelten maailmassa. Se loi minuun ikäänkun uuden hengen ja kohotti mieltäni aatteellisempiin ajatuksiin. Kun alinomaa istuin soittimeni ääressä, oli siitä sekin hyöty että taisin jonkun ajan perästä soittaa ja laulaa ulkoa melkein kaikki virret Nordlundin koraalikirjan mukaan ynnä sen lisäksi suuren joukon muita lauluja. Korvani sai silloin semmoisen kehityksen ja varmuuden että aikamiehenä saisi vuosikausia uutterasti harjoitella päästäkseen yhtä pitkälle.

4) Kulosaaren lastenkodin 1700-luvun puutarha tuli uudelleen vastaan Carl Linnen julkaistussa kirjeenvaihdossa. August Augustin Ehrensvärd mainitsee Stralsundissa 6.5.1758 päiväämässään kirjeessä kapteeni Gerdesin. Linne oli lähettänyt tälle edellisenä vuotena raparperin siemeniä, joista oli kasvanut 70 planttua. Raparperi oli tuohon aikaan lääkekasvi. 

5) Kirjoittaessani äskettäin kaupunkien ruokakaupasta 1800-luvun puolivälissä mukana ei ollut Helsinkiä. Paikkona pätkä Kaarlo Wesalan (painettuna) julkaisemattomasta muistelmasta syyskuulta 1878:

Aamulla läksin kävelemään ja katselemaan pääkaupunkia. Kovin suuremmoiselta ja komealta kaikki näytti varsinkin tällaisen maalaisen silmissä, jommoinen minä olin. Helsinki oli silloin monella tavalla toisellainen kuin nykyään. Senaatin (nyk. valtioneuvoston) toria ympäröivät pääasiassa samat rakennukset, kuin nytkin m.m. yliopisto ja vastapäätä valtioneuvoston (silloisen senaatin) päärakennus. Mutta Aleksanterin patsaan siassa hääräilivät maalaiset heinäkuormineen ja koko alue oli kauppatorina. Siellä oli kahvitarjoiluja, ruoka-annosten kauppaajia, vieläpä kuumat keittopadatkin höyryävine puuroineen ja lihasoppineen odottelivat, samoin nisuleivoksilla ynnä kaikenlaisilla herkuilla ja ruokavaroilla varustetut pöydät houkuttelivat ostajia puoleensa ja hyvin näyttivät kaikki kapaksi käyvänkin. Myös muita tavaroita kaupattiin.

torstai 9. joulukuuta 2021

Vaarin valokuva-albumin äärellä

Eilen minulla oli ilo istua vaarini Erkki Ilmavallan teinivuosien valokuva-albumin äärellä tätini ja enoni kanssa. Jostain syystä tämä albumi ei ole selailussa kulunut. Tätini ja enoni eivät muistaneet sen sisältöä nähneensä. Minulle sitä näytettiin kerran ennen vaarini kuolemaa, mutta kun 2007 tein kirjaa Ilmavallaksi ja Ilmavaltana. Erkki Ilmavallan esipolvet ja nuoruusvuodet albumia ei joko löytynyt tai en saanut aikaiseksi sen perään kysyä.

Iloksemme vaari oli ilmeisesti tuoreeltaan kirjoittanut kuviin selitteet. Tosin lyijykynällä tummalle pinnalle, joten lukukokemus ei ollut helpoin mahdollinen. Varsinkin kun unohdin ottaa lukulasit mukaan. Onneksi oli sentään kännykkä, jolla räpsin käsivaralta muutaman kuvan, jotka eivät tietenkään laadullaan päätä huimaa.

Alun koulukaverikuvat muistin, varsinkin oheisen kulissin edessä otetun. (Vaarini oikealla.) Heinolassa oli ikuistettu pienemmässä koossa hiihtokilpailuja, koulun seinän pystyssä pitoa ja poseerausta rautatiesillalla.

Tädilleni oli yllätys, että vaarin konfirmaatio oli Heinolassa eikä Asikkalassa, jossa hän oli kirjoilla. Tilaisuus oli ilmiselvästi ollut vaarille tärkeä, sillä hän oli paikan lisäksi kirjannut kellonajan sekä kirkossa (12:30) että kirkon ulkopuolella (13:00). Ison joukkokuvan lisäksi oli pienempi ja siitä oli kirjattu kaikki nimet, mutta emme tunnistaneet yhtään, joten  en tiedä mihin poiminta perustui.

Täysin yllätyksellinen oli sitten sivua käännettyä esiin tullut moderni kirkkorakennus Varsinais-Suomesta. Mutta se toi enolleni heti mieleen muiston partiolaisten Naantalin retkestä, josta minä ja tätini emme tienneet mitään. Naantaliin liittyviä kuvia tuli sitten vastaan enemmän ja kuvailuteksteistä selvisi, että kyse ei ollut partiosta vaan suojeluskunnan poikatoiminnasta. 

Kaksi kuukautta konfirmaation jälkeen, heinäkuussa 1939, vaarini poseerasi kuvissa, jotka hän sanoitti "Minä mörssärin piippua suojelemassa saaristossa" & "Minä muutamien toisten kaverien kanssa uljaaseen tussariin tutustumassa". Selkäpiitä kylmäsi, kun tiesi mitä muutaman kuukauden kuluttua tapahtui.

Kuvia leiriltä oli paljon ja kuvateksteistä kävi selväksi, että poikia oli eri puolelta Suomea ja tyttöjäkin oli paikalla. Turun Sanomien jutusta selvisi kotiin päästyä, että paikka oli Turunmaan suojeluskunnan leirikeskus Nauvon Pensarissa. Haastateltu Eila Becks oli 16-vuotiaana pikkulottana kesällä 1939 osallistunut leirille, jossa "Opeteltiin antamaan ensiapua, harjoiteltiin lastoittamista, kolmioliinan käyttöä ja siteiden sitomista."

Sotilaspoikatoimintaan en ole koskaan perehtynyt, sillä en ollut tiennyt vaarini osallistuneen siihen. Yhdessä tätini ja enoni kanssa ihmettelimme, miksi tästä ei ollut puhetta, vaikka vaari ei montaa saavutustaan jättänyt vakan alle. Tarkentaakseni kuvien kontekstia väärinkäytin yliopistotunnareitani ja tein haun heinäkuun 1939 lehtiin. Uusi Aura 17.7.1939 kertoi, että 15.7. oli Naantalin suojeluskuntaleirissä päättynyt suojeluskuntain yliesikunnan järjestämä poikatoiminnan ohjaajakurssi. Minkähän ikäisiä tällaisella kurssilla oli? Yhdessä kuvassa on päiväys 16.7. eli ehkä tämä oli kuvien aiheena. Jos on vinkkejä tiedonlähteistä Heinolan/Asikkalan sotilaspojille tai Naantalin/Pensarin leirille heinäkuussa 1939, niin jättäkää toki tietoa kommenttikenttään. 

Kun lehdet olivat auki tuli tietenkin tehtyä nimihaku. Selvisi, että vaarini sai ennen konfirmaatiotaan todistuksen ja palkinnon Suomen opiskelevan nuorison raittiusliiton alemmasta raittiustutkinnosta (Heinolainen 31.5.1938). En tiennyt, että vaarini oli ollut toverikunnan puheenjohtaja, mutta se ei ole kovin yllättävää (Heinolainen 30.1.1941). Radio-ohjelmissa oli todellinen yllätys. Ensinnäkin se, että Yleisradiossa oli paikallista ohjelmaa. Toiseksi uutta oli, että vaarini oli 22.2.1953 Mikkelin seudulla kuuluneessa ohjelmassa selostanut "maidon kulkua ja käsittelyä kiulusta kannuun" (Länsi-Savo 21.2.1953). Tässähän alan vihdoin ja viimein ymmärtämään, miksi ihmiset toivoisivat tuoreita lehtiä vapaaseen hakuun. Olihan se makeaa nähdä mutsin syntymäilmoitus Uuden Suomen etusivulla.

Vasemmalla vaarini 16-vuotiaana konfirmaatiopäivänään. Sotapolkunsa olen tallentanut toisaalle.

keskiviikko 8. joulukuuta 2021

Kuukaudessa kuultua (2/2)

Eilen aloitettu muistiinpanosiivous loppuun.

3.12. hypin paikasta toiseen. Koko päivän oli käynnissä tutkimusetiikkaan keskittynyt Kirkkohistorian päivä, joka oli erinomaisen mielenkiintoinen. Pääpuhuja Anu Koskivirran esitelmässä lomittui kuolemantuomion historia, rikoshistorian tutkimushistoria ja hänen henkilökohtainen kokemuksensa kuolemantuomioiden tutkimuksesta ja näkemyksensä historiantutkimuksen etiikan kehityksestä. Itselleni tuli paljon uutta tietoa viimeksi mainitusta, mikä viittaa siihen, että jotkut osat kirjasta Historiantutkimuksen etiikka ovat jääneet kevyehkölle luennalle. (Koskivirta oli yksi kirjan tekijöistä ja totesi jossain vaiheessa päivää sen keskittyneen liikaa henkilötietojen käsittelyyn eli jättäneen muuta tutkimusetiikkaa vähemmälle.)

Yleisön vallitsevan aatemaailman huomioonottaen Koskivirta lopetti hieman provokatiivisesti heittäen ilmaan ajatuksen siitä, että evankelis-luterilaisen kirkon pitäisi käsitellä omaa historiallista vastuutaan. Ei ainoastaan kannattamiensa kuolemanrangaistusten suhteen vaan myös näihin lastenmurhien kautta limittyvää aviottomien äitien ja lasten kohtelua.

Seuraavana puhunut väitöskirjatutkija Tuomo Törmänen joutuu tutkimustyössään luokittelemaan ihmisten uskonnollista vakaumusta ja hän kertoi tähän liittyvästä pohdinnasta. Loppusanoissaan Törmänen totesi, että "Kirkkohistorian tutkijan eettinen velvollisuus on tehdä oikeutta tutkimuskohteena olevan henkilön uskonnolliselle vakaumukselle." Hän ei siis kyseenalaistanut selvittämisen eettisyyttä vaan näki etiikan toteutuvan huolellisella tutkimuksella, jota hän enimmäkseen selittikin. 

Koska Törmäsen työn otsikossa on myös sana kommunisti, heitin loppukeskusteluun kysymyksen poliittisen ja uskonnollisen vakaumuksen tunnistamisen käytännön ja eettisestä erosta. Eihän sitä paljoa ollut.

Sitten hypähdin SLS:n kirjavirtaan, jossa haastateltiin sanomalehtien ja historiantutkimuksen tiimoilta Henrik Meinanderia ja Maren Jonassonia. Meinanderilta on juuri ilmestynyt kirja Terävää jälkeä. Henrik Tikkasen ajankuvia 1967–1972, jossa analysoidaan sanomalehdissä julkaistuja tekstejä ja kuvia. Mielenkiintoista oli kuulla, ettei työtä Meinanderin mukaan olisi voinut tehdä digitoimattomista lehdistä, mutta lyhyen haastattelun puitteissa metodeihinsa ei menty pidemmälle.

Maren Jonasson käytti sanomalehtiä laajasti seuratessaan 1800-luvun viihdetaiteilijoita, joista kirjoittamansa artikkeli Föreställningar, platser och rum. Två afroamerikanska marknadsartisters vistelse i Finland 1881–1883 julkaistiin äskettäin vapaasti verkossa saatavilla olevassa kirjassa Att mötas kring varor. Plats och praktiker i handelsmöten i Finland 1850–1950. Tehtävänään kirjavirrassa oli myös mainostaa SLS:n Topelius-julkaisujen uutta, sanomalehtikirjoitukset kattavaa osaa. Sitä oli promottu myös 18.11. seminaarissa Tidningen som tidsspegel, jota seurasin pätkän, josta ehdin saada vinkin väikkäriini liittyvästä tekstistä. (Valitettavasti jälkimmäisestä ei ole julkaistua videotallennetta. Bokström on nähtävissä SLS:n YouTube-kanavalla.)

Siirryin sitten Oulun arkeologien lounasseminaariin, jossa Tiina Äikäs päivitti Piippumuistoja-projektin tilannetta. Ilolla kuulin, että muistitiedon keräämistä ei oltu jätetty yleisen kuulutuksen ja valtamedianäkyvyyden varaan, vaan paikallishistoriasta kiinnostuneita oli tavoitetlu yksittäisiin FB-ryhmiin jalkautumalla. Tuli mieleen Arkistoyhdistyksen syysseminaarista Tuomas Nolvin esitys, jossa hän kertoi kuunnelmaharrastajien FB-ryhmän tärkeydestä Ylen metatietojen paikkauksessa.

Palasin Kirkkohistorian päivään juuri kun Katja Weiland-Särmälä oli aloittamassa osuuttaan Pappisperheen aineeton perintö -kysymyksiä sukuarkiston äärellä. Weiland-Särmälän eettinen pohdinta liittyi aikanaan salattujen asioiden esittämiseen. Kyse ei ollut vain perheen sisäisistä asioista vaan papin seurakuntalaisista tekemistä muistiinpanoista, joissa oli esimerkiksi tietoja (tai näkemyksiä?) aviottomien lasten isistä. Näiden dokumentointia sukututkijoita silmällä pitäen Weiland-Särmälä piti asiallisena. Muutakin on muistaakseni ajateltu, esim. edellä mainitun Historiantutkimuksen etiikka -kirjan yhdessä artikkelissa. 

Perheen sisäisissä asioissa Weiland-Särmälä oli käyttänyt rajanvetoon sitä oliko hän itse tuntenut kyseisen henkilön. Tästä tuli mieleen Eerika Koskinen-Koiviston isoäidistään tekemä väitöskirja, jossa historian sijaan onkin kysymys etnologiasta. 

Etnologiassa on historiaa tyypillisempää pohtia julkaistussa tutkimuksessakin suhdetta tutkimuskohteeseen. Tämä teema tuli esiin Weiland-Särmälän esityksen alussa, kun hän totesi, ettei oman suvun tutkimus aluksi tuntunut tarpeeksi tieteelliseltä. Loppupaneelissa pyörittiinkin sitten kysymyksessä sisäpiirin ja ulkopuolisen "oikeudessa" sekä kyvyissä/mahdollisuuksissa tutkia. Vähemmän yllättävästi nähtiin esitiedon ja -ymmärryksen edistävän tutkimusta, mutta pohdittiin myös tämän paljastamisen merkitystä lukijoille. 

tiistai 7. joulukuuta 2021

Kuukaudessa kuultua (1/2)

En edelleenkään osaa tehdä verkkoesityksistä blogilleni perinteisiä tapahtumarapsoja, mutta pöydältäni löytyi joidenkin tilaisuuksien muistiinpanoja, joista vielä saan tolkkua.

17.11. ruotsalaisessa Agrarhistoria-seminaarissa esiteltiin hanketta Fideikommiss i Sverige under 400 år. Tähän sääntöperintöön tutustuin hyvin kevyesti vuosia sitten. Tuolloin jäi käsitys, että kyse oli vain aatelin jutusta, mutta esityksestä kuulin, että porvaristokin oli fideikomissioita perustanut. Ilmeisesti joissakin tapauksissa ehdot olivat huomattavasti haastavampia kuin "vanhin poika", joten Pohjolaankin voisi sijoittaa historiallisesta romantiikkaviihteestä tutun juonikuvion, jossa sankarin tai sankarittaren pitää solmia tietynlainen avioliitto taloudellisen edun turvatakseen.

Aatelin piirissä fideikomission yleisyydestä kertoo se, että noin 10% Ruotsin kartanoista olivat jossain vaiheessa järjestelyn piirissä. Hankkeen ulkopuolella fideikomissiota onnekkaasti tutkii Suomen osalta Bo Lönnqvist, joten tässä tutkimuksessa ei jämähdetä nykyrajoihin.

26.11. hanke Tie meren yli piti päätösseminaarinsa. Liikkuvuutta kerrottiin tutkitun mm. Kotivuoren ylioppilasmatrikkelia hyödyntäen, mutta tästä itseäni kiinnostavasta puolesta en kuullut esitystä. Ilmeisesti tätä olisi käsitellyt ohjelman päättänyt Mari Välimäen esitys Liikkuvat nuoret - Yliopisto-opiskelijoiden liikkuminen Turun ja Uppsalan yliopistojen välillä 1600-luvulla. Tuloslistalla väikkärini aiheeseen osui viimeinen rivi "Intellektuella debatter sträcker sig över havet; växelverkan med den skrivna offentligheten", mutta tätä en valitettavasti tunnistanut tähän astisten julkaisujen listasta enkä myöskään ohjelmasta. 

Kuuntelin vain aamupäivän osuuden (*), jossa aluksi Topi Artukka selitti kaupunkitilan käyttöä akateemisissa seremonioissa. Vaikka tykinlaukauksiin olen monien juhlien kohdalla 1700-luvun sanomalehtiteksteissä tottunut, promootion yhteydessä ne yllättivät. 

Gudrun Anderssonin tarkastelu professorien suhteesta kaupunkitilaan oli tähän mennessä rajoittunut Uppsalaan ja perukirjojen kertomaan. Näissä oli mielenkiintoista havainto suhteellisen suurista käteismääristä. Onkohan käteisrahan jakauman näkökulmasta katseltu esim. Helsingin painettuja perukirjatietoja ja havaittu jotain korrelaatiota?

Laura Hellstenin esitys herätti ajattelemaan elohopeaa tuontitavarana. Sitä käytettiin lääkkeenä sekä kultaseppien ja hatuntekijöiden työssä. Jäi mietityttämään jääkö näistä maahan pitoisuuksia, joita arkeologissa tutkimuksissa voitaisiin havaita. Ehkä ei, elohopeahan on nimensä mukaisesti liikkuvaa.

(* Iltapäivä seminaarista jäi kuulematta, sillä seurasin Opinahjosta Lauri Julkusen väitöskirjan Kynällä ja Sanalla: Yrjö Karilas poikien kasvattajana 1910–1960-luvuilla puolutustilaisuutta.)

30.11. Uppsalan yliopiston sosiaalihistorian seminaarissa Henrik Forsberg kertoi 1860-luvun nälkävuosien tutkimusprojektistaan, joka kohdistuu Pohjanmaahan ja Länsi-Pohjaan. Valintaa Forsberg motivoi tutkimuksen aukolla: Suomessa ruotsinkieliset alueet on tutkimuksessa ohitettu ja Ruotsissa varsinaista tutkimusta on tehty vain Norrlannista. Forsberg oli kiinnittänyt huomionsa huomattaviin eroihin maantieteellisesti lähekkäin olevien pitäjien välillä ja jos ymmärsin oikein, niin näiden selittäminen oli tutkimuskysymyksenään. Pääasiallisena lähteenään on viranomaisten asiakirjat.

1.12. Agrarhistoria-seminaarissa puhunut Ann-Catrin Östman esitteli kahta samana päivänä alkanutta tutkimushanketta, jotka käsittelevät karkoituksia. Svenska kulturfondet on rahoittanut projektin Packa sin kos'– förvisade och utvisningsdomar under under fyra sekler ja Suomen akatemia projektin Vågor av förvisning – reglering och praktiker i norra Europa ca 1450–1900. Mukana on eri aikojen osaajia ja karkotuksia lähestytään tapaustutkimuksin.

maanantai 6. joulukuuta 2021

Itsenäisyyden ajasta tutkittua

Perinteiseen tapaan (aik. 2020, 2019, 2018, 2017, 2016, 2014, 2013, 2011) blogissa huomioidaan isänmaan itsenäisyyden juhlapäivä listaamalla edellisen itsenäisyyspäivän jälkeen löytyneitä opinnäytteitä Suomen itsenäisyyden ajasta (lopettaen epämääräisesti bloginpitäjän lapsuus-/nuoruusvuosiin).

Autonomiasta itsenäisyyteen
Ensimmäiset vuodet

Ensimmäiset vuosikymmenet

Sotavuodet seurauksineen

Modernisoitumisen aika

Historiakulttuuri, kulttuuriperintö ja muistaminen
Lipun kuva leikattu Hakkapeliitta 25-26/1927 kannesta