Paikallishistoriaa, m.m. makkaratehdas

Googlaillessani Rauhankappelia osuin Kirjastokaistalle otsikolla Stadin salaisuudet talletettuihin radiopätkiin, joissa vuosina 2008-2011 oli esitelty tuolloisen Helsingin kirjaston tietopalvelukanavan kysymyksiä ja vastauksia. Niiden tekstit on siirretty uudelle alustalle kysy.fi, jota olen toisinaan selaillutkin. Mutta kaupungilla kulkiessa oli kiva kuunnella vanhaa sisältöä äänenä.

Yllätyin itselleni uuden tiedon määrästä omilta kotikulmiltani, jotka (mukamas) talohistoriikkia tehdessäni tutkin. Silloin ei kyllä tullut mieleen kysyä milloin (nykyään ainoa kulmillamme liikkuva) linja 14 aloitti liikennöinnin. Mukava tietää, että se on varsin perinteinen - runko peräisin vuodelta 1938.

Nykyään 14 kulkee Hernesaareen, jossa olevasta Henry Fordin kadusta esitettiin yksi kysymyksistä. Minulle tulee miehestä mieleen antisemitismi, mutta muut ansionsa rittänevät pitämään nimen paikallaan.

Talohistoriikkia tehdessä oli hauska ajatella näköetäisyydellä olevan Fazerin tehtaan tuottamia tuoksuja. Mielenkiintoista oli kuulla, että heidän työntekijöilleen oli vuodesta 1951 lastentarha, johon otettiin jopa parin kuukauden ikäisiä lapsia. Valitettavasti tiedonantaja ei tuntenut sen tarkempaa sijaintia Perämiehenkadulla eikä kirjaston ethtävänä ole tehdä varsinaista tutkimusta.

Lähin Alkoni on Vuorimiehenkadulla ja onhan siellä viimeisen 12 vuoden aikana tullut muutama kerta käytyä. Eipä tosiaankaan ole tullut kuviteltuakaan, että se on Helsingin toiseksi vanhin Alko alkuperäisellä paikallaan. Vuodesta 1953.

Kuuntelemaani kysymystä Wärtsilän telakan läheisyydessä 60-luvun puolivälissä sijainneesta makkaratehtaasta en löytänyt kirjallisena. Myöhemmin on joku jakanut muistitiedon, että

Olin telakalla töissä 1963-1973 ja kesällä 1966 olin itsekin ruokatunnin alussa usein jonottamassa Kniefin makkaratehtaan myymälässä pekonimakkaraa ohuina siivuina. 

Makkaratehtaista oli kysytty myöhemminkin ja vuoden 1974 puhelinluettelon mukaan Oy Carl Knief Ab, toimi osoitteessa Tehtaankatu 38, jossa sillä oli myös myymälä. Juuri tällaista ympäristötietoa yritin talohistoriikkiin löytää, mutta en näköjään käytänyt oikeita hakusanoja.

Nyt niillä löytyi Albumit auki -sivustolta kuva sittemmin puretusta puurakennuksesta, jonka "kivijalassa olevasta ovesta pääsi tehtaan myymälään, jonne äiti lähetti allekirjoittaneen usein pikkutyttönä meetwurstiostoksille." Sieltä myös "ostettiin hevosenlihaa, joka oli siihen aikaa halpaa leiväsärvintä". Nämä paikallishistoriallisesti arvokkaat kommentit ovat Albumit auki -sivuston vanhassa versiossa (Kuva 16423). Uudestakin sain saman kuvan esille, mutta kommentteja en näe.

Tapasin yhden Albumit auki -sivuston avainhenkilön pari viikkoa sitten Wiki loves maps -seminaarissa. Sivusto on yksityinen, mutta hän oli vakuuttunut, että sen kuvat saadaan pidettyä tallessa. Metadata ja sen rikastus vähemmän tärkeää? Ehkä ainoastaan makkaratehtaat innostavat muisteluun?

Makkaratehtaasta en voinut toivoa löytäväni laillista kuvaa, joten etsin sellaista vain jostain lähistöltä. (Joo, joo, Kaupunginmuseon Finnasta olisi voinut löytyä joku postimerkki.) SLS:n Flickr Commonsissa jakama näkymä Punavuoren yli tarjosikin sitten lisäpähkäiltävää. Johanneksen kirkko on selvä tapaus ja karttaa miettimällä tunnistin keskivaiheilta Fredrikinkatu 19:n Viiskulmasta. Mutta kun muissa taloissa ikkunat ovat melko moderneja, onko tämä tosiaan jo vuodelta 1900?

Rauhankappeli?

Vuoden 1909 Flugsvampen-lehdessä on tupakkamainosten ympäröimänä "Förslag till väggmålningar i det nya fredskapellet" eli ehdotuksia uuden rauhankappelin seinämaalauksiksi.

Mikä rauhankappeli? Haku vuosien 1908-1909 sanomalehtiin selvensi asiaa jonkun verran.

Nimimerkki "Venäläisen seurakunnan jäsen" kirjoittaa Hufvudstadsbladetissa 28.1.1909 kriittisesti hankkeesta Uspenskin katedraalin vierellä. Hän haluaa tehdä selväksi, että kyse on ainoastaan Nikolaj Timofejevitsch Resvoyn hankkeesta, ei koko seurakunnan. Sama nimi on Flugsvampenin kuvan viereisille sivuille painetussa runossa.

Yleinen verkkohaku vei Helsingin kaupunginmuseon verkkonäyttelyn sivulle, jossa kerrottiin, että Resvoy sai kappelin aikaiseksi, "Suomen sodan päättäneen Haminan rauhansopimuksen satavuotismuistoksi". (Sopivasti vuonna 1913, ennen seuraavaa sotaa.) Suomalaisille rakennelma oli osa sortokautta eikä ollenkaan mieluinen.

Minulta jäi kaupunginmuseon sivun viimeinen lause lukematta tai ainakin muistamatta, joten viime sunnuntain kävelyllä kiertelin Uspenskin katedraalin ympäristöä etsivällä katseella. Olin jo luovuttanut, kun huomasin energiakaappiin kiinnitetyn valokuvan (joita olen aiemminkin Katajanokalla katsellut), jonka tekstissä kerrottiin kappelin purkamisesta 1920.

Ylen Elävä arkisto näyttää elävää kuvaa kappelin vihkiäisistä

Äiti jäi matkalle

Monet Ruotsin ajan lopun sanomalehdistä tänne leikkaamani ilmoitukset ovat koskeneet matkalle lähteneitä aviopuolisoja, joista ei ole vuosiin mitään kuulunut. En muista olenko koskaan kirjoittanut auki oletustani, että kadonneet jäivät muihin maisemiin omasta tahdostaan.

Huomasin kyseisen - ainakin osittain virheellisen - oletukseni vasta kun luin sanomalehdessä Inrikes tidningar 7.3.1797 julkaistun ilmoituksen.

Edellisen vuoden huhtikuun alussa oli Karlskronasta lähtenyt leskivaimo Anna Nilsson tarkoituksenaan matkustaa maantietä Tukholmaan ja sieltä meritse Viaporiin. Mutta hän ei koskaan tullut todistettavasti Tukholmaan.

Viaporissa odottanut poikansa tykkijunkkari Stenstam epili, että äitinsä oli kuollut matkalla ja kuulutti nyt tietoja maantien varrella olevien seurakuntien kirkkoherroilta. Oliko siellä haudattu vanha nainen?

Vuoden erikoisin yhteydenotto - tähän mennessä

Tiistaina Twitterin maininnoissa odotti ylläri. Ukrainan hammaslääketieteellisessä yliopistossa oltiin kiinnostuneita Severin Tigerstedtistä.

@K_KM_K Hello Кaisa! I am an employee of the Department of Oral and Maxillofacial Surgery Bogomolets Medical University of Ukraine.
— Олександр Шпачинськи (@shpachinsky) February 17, 2015

@K_KM_K Do you wrote about Severin Tigershtedt in october 2013?
— Олександр Шпачинськи (@shpachinsky) February 17, 2015

Raapustin sitten englanniksi blogitekstini ja sen kommenttien antia lähetettäväksi Kiovaan. Kuten usein aiemminkin uudelleen kirjoittamisessa selviää enemmän. Tällä kertaa niin, että tein varmisteluhaun ja huomasin Adelsvapen-sivustolla olevan lisäyksityiskohtia Severinin armeijaurasta. Mystiset lyhenteet kunniamerkeistä avautuivat verkkohaulla löytyneellä sivulla.

Yksi kunnianosoituksista tuli Venäjän-Japanin sodasta, minkä johdosta kuvituksena Arkistolaitoksen digitoima propagandapainate (

Julistekokoelma (KA) - Julistekokoelma (KA) - Julisteet (kokoelman vanhin osa) - [Venäjän - Japanin välisen sodan sotapropagandaa (ven.)]. (JUKO Ia.* 15:/- -)). 

Hakutulosten ansiosta tiedän nyt myös, että Severinin isän eli viime kesänä käsittelemäni Napparin omistajan, mukaan on nimetty yksi Tampereen Plevnan olut. Päädyttyäni näin Turkin sotaan...

• Turkinsota. Keisarillisen Majesteetin Armollinen Ilmoitus, Venäjän sotajoukkojen samoomisesta Turkinmaahan.
• Kapteeni J. V.: Hevonen puhemiehenä. Sotamuistelma. Uusi Kuvalehti 7/1895
• J. V.: Marttyyrit. Sotamuistelma. Uusi Kuvalehti 12/1895

Puolifiktiivisesti Punavuoressa

Edith Alice Tötterman syntyi Helsingissä 28.7.1900. Hän muutti kaupungista 8-vuotiaana, meni aikuisena naimisiin erään Unnerstadin kanssa ja kirjoitti monta kirjaa, jotka julkaistiin Ruotsissa.

Ainakin kahdessa kirjassaan hän kuvasi lapsuudenkotiaan. Kirjassa Mormorsresan (suom. Isoäidin matkassa) mainitaan Merimiehenkatu eikä mikään varsinaisesti puhu tätä vastaan. Punavuoreen viittaa myös kolmannen kirjan nimi Gården vid Rödbergsgatan. Tätä en valitettavasti saanut käsiini.

Inhan kuvassa (Valokuvataiteenmuseo, Flickr) Punavuoren kulma
Hietalahdesta käsin vuonna 1908.
Iso valkoinen talo on Fazerin tehdas nykyisen Mestaritalon paikalla.

Postuumisti julkaistussa omaelämänkerrallisessa kertomuksessa Bara Sara ollaan niin tiukasti kotipihan elämässä, että se voisi sijaita lähes missä tahansa. Lasten elämä tuntuu todenmakuiselta, mutta ei hirvittävästi eroa muusta lukemastani. Mielenkiintoisinta oli kuvaus naapuritontin rakennustyömaasta, josta kerrotaan jopa työmiesten eväät.

Omalla tontilla on kaupungin suurin kastanjapuu, joka esiintyy myös kirjassa Mormorsresan. Sen esipuheessa Unnerstad sanoo, että "toiset asiat kirjassa ovat totta, toiset keksittyjä". Kirjan päähenkilöt perustuvat hänen lapsuudenmuistoonsa kahdesta taalaisnaisesta ja pojasta, jotka vahtivat Helsingin kotia yhden kesän ajan.

"Kun me tulimme kotiin he olivat juuri ehtineet jatkaa matkaa. Mutta keskellä keittiön pöytää istui suuri nukkeni. Ja entisen kaljuksi käyneen pellavaperuukin sijaan se oli saanut kaksi pitkää tummanruskeata lettiä, jotka on tehty oikeista hiuksista ja joita saattoi kammata. Ja voi kun minä letitin."

Taalaisnaiset olivat siis hiustyöntekijöitä aivan kuten edeltäjänsä puoli vuosisataa aiemmin. Unnerstadin tekstissä kuvataan heidän työtään ja kaupantekoaan Helsingissä ja Pietarissa. Esipuheen perusteella kirjailija oli kerännyt taustatietoa haastatteluilla Taalainmaalla eli fiktion taustalla lienee joukko faktaa.

(Jos joku haluaa kokeilla kyseistä käsityötä, niin perusohjeet löytyvät KB:n digitoimasta kirjasta Konsten att göra hår-arbeten (1833), josta oheinen kuvaleike.)

Faktaa löytynee myös Unnerstadin kirjan kuvauksista Ruoholahden kylpylästä ja prenikkaryssästä, joka kauppasi "eräänlaisia tavallista pitempiä piparkakkuja, suuria, hyvin kovia, siirappisia ja voimakkaasti maustettuja."

Iloa Dahlströmin kortistosta

Viime viikonloppuna huomasin ilokseni, että Arkistolaitoksen Digitaaliarkistoon oli alkanut tulla Dahlströmin nimenmukaista kortistoa. Esimerkkinä sen hyödyistä Turun tutkijoille todettakoon että, jos kortisto olisi ollut digitoitu kirjoittaessani

... 1700-luvun tapettimaakarista, kortisto olisi antanut viitteen oikeuspöytäkirjoihin ja havainnon perheestään.

... Turun tyttöjen koulusta, olisin saanut viitteen opettajan sijaintiin henkiveroluetteloissa. 

... kahvilanpitäjä Amalia Ekistä, olisin voinut ihmetellä hänen muuntumistaan inhyseskvinnasta mademoiselleksi.

... Anders Piimäsestä, olisin voinut mainita hänen poikansa. (Rehellisyyden nimessä perheestään oli kyllä verkossa muutakin tietoa, jota en liittänyt kirjoitukseen.)

Näitä hakiessani tuli tehtyä julkkisbongaus.

Omassa varsinaisessa tutkimuksessani kortistosta oli suurta apua tehdessäni kirjaa Flachsenius, muistiinpanoja. Esimerkiksi antoisa kortti, jossa olevaa tietoa en ole koskaan tarkistanut alkuperäislähteestä. Älkää tehkö kuten minä, vaan paremmin.

Historiallisen bibliografian parissa ja sen ulkopuolella

Historiallisen bibliografian paperille painettuja niteitä olen selaillut ankarasti sukututkimukseni alkutaipaleella, sillä olin tuolloinkin jo kiinnostunut henkilöiden lisäksi ajasta, jossa he elivät. Satunnaisesti olen palannut sen pariin, mutta on toisinaan unohtunutkin.

Teos palasi mieleeni, kun tänään Kansalliskirjaston blogissa mainostettiin, että

Verkosta bibliografia on saatavilla aina 1960-luvulta alkaen nykypäivään asti. Se on tuotettu Arto-tietokantaan ja on haettavissa myös Finnasta.

Siis jos sattuu ulkoa muistamaan bibliografian luokkien numerot. Jotka ovat saatavilla ARTOsta. Linkki tähän blogitekstissä olisi ollut kiva lisä.

Testailua. Ainakin 7 Keskiajan historia tuotti ennen näkemättömiä viitteitä, joita täytyy joskus rauhassa haravoida läpi. Haravointia tuntuu vaativan moni muukin hakutulos, jotka Finnan käyttöliittymä levittää tarpeettoman pitkäksi listaksi. Monissa muissa palveluissa on mahdollista valita tiiviimpi listaus, mutta sellaista en Finnasta hahmota. Lisäksi Finna tuo esiin samat artikkelit usein kahteen (ja kolmanteenkin?) kertaan, mikä ei ole omiaan tehostamaan käyttöä. Esimerkki ohessa. (ARTOsta tulee sama tulosmäärä eli ongelmasta ei pääse liittymää vaihtamalla.)

Kansalliskirjaston blogiteksti toteaa, että "Suomen Historiallinen Seura on 1920-luvulta lähtien vastannut Suomen Historiallisten bibliografioiden kokoamisesta, toimittamisesta ja julkaisemisesta." Painetuissa opuksissa taisi olla toimitusperiaatteista tekstiä, jota Finnaa hyödyntäen ei näe. Eikä ARTOssakaan. SHS:n sivulla ei selostusta ole - eikä myöskään vielä mainintaa Finnasta.

Kattavuutta testatakseni kokeilin hakua Suku- ja henkilöhistoriaan omalla nimelläni (siis "HIS:23" Kyläkoski).Tuloksena oli Genoksessa julkaistu kirja-arvostelu kirjastani, Genokseen kirjoittamani kirja-arvostelu ja esikoisteokseni Mikvalaksi ja Martinsuoksi. Paikallishistorian luokkaan ei ollut päässyt mikään tuotokseni.

Johtopäätöksien aika?

Äsh, aina pitää jaksaa yrittää. Jyväskylän yliopiston kirjaston (!) sivulta selviää, että "vuodesta 2007 alkaen aineistoa ei tallenneta enää yhtä laajasti kuin aiemmin." Edelleen jään siis kaipaamaan toimitusperiaatteiden ja -käytäntöjen esittelyä, mukaanlukien siinä tapahtuneet muutokset. Ennen kuin hakee, pitää tietää mistä on hakemassa. Asiasanat poimisivat mukaan muutakin amatöörin silmin historiallista.

Venny Soldan-Brofeldtin piirros Uudesta kuvalehdestä 24/1895.

Laskiaismäki ja laskiaistiistai

Velikullassa 4/1907 kaupunkilaisten laskiaismäki näytti oheisen kuvan kaltaiselta.

Puoli vuosisataa aiemmin Sanomia Turusta selosti 16.2.1866 tuolloisia laskiaistapoja seuraavasti.

Yli koko maan on tätä laskiais-tiistaita vietetty erityisillä menoilla. Täällä Suomessa laskee nuoriso koko tän päivän hyvin ahkerasti kelkkaa, (josta laskiainen kentiesi on saanut nimensä) huutaen kovalla äänellä: liu, liu, liinoja, hamppuja hienoja, pellavia pitkiä, lyhkäsiä kajuja eikä niitäkään paljoa. Aamulla varhain mennään kelkka hännässä talosta taloon, se paras, joka varhasempi, ja missä vaan vielä väki on levolla, huudetaan ohitsen mennessä: tuppurat tappurat tähän taloon! mutta silkkiä suonia siihen taloon! missä jo hereillä ollaan.

Laskiais-tiistain aatto-ehtoona tuomat tytöt sylillisen halkoja niin sisälle, ettei he laisinkaan lue kuinka monta halkoa siinä oli. Tiistai-aamuna, jolloin valkeata tottoon tehdään lukee kukin halkonsa; jos sitten osaa olla niitä parittain niin he myös samana vuonna tulevat naiduiksi. Muutamat taas, jotkeivät tästä keinosta tiedä, rientävät vuoteeltansa silmät ummessa puolin unessa sikalätin ovelle, jolle he potkasevat kolme kertaa; jos sika sitten röyhkäyttäa, niin he iloisena tulevat takasin ja elävät koko vuoden siinä toivossa että he pääsevät miehelään. Nyt vielä suuri tuska ja paljon tekemistä, tietääksensä mistä kohden sulhanen tulee ja minne he naiduiksi joutuvat; jonka tähden heitetään se vihta, millä viimiseksi itseänsä ovat kylpineet, ilmaan yli huoneen korstenin. Minne käsin lalvat nyt ovat, jolloin he vihtansa taas löytävät, sieltä tulee sulhanen.

Perhekunnan emäntä taas heittää vuoteelta noustuansa parin saappaita oveen niin että kimahtavat siitä takasin. Miten ne nyt menivät, se on osotteena, kuinka perhekunta sinä vuonna menestyy. Jos saappaan kärki kääntyi ovea kohden, tietää että perheestä muuttaa joku; jos taas sisälle päin, niin pysyvät kaikki kotona; jos nurin, niin joku kuolee.

Päivällä syödään yhdeksän kertaa joka nurkassa kaikki joulusta jälille jääneet sian-sorkat ja veri-makkarat sekä papuruokaa ja silavaa. Kaupungissa aterjoitaan päivälliseksi "laskiais-pullia". Permantoa lakastaan ehtimiseen, että nauriit, juuriskat ja perunat hyvin suvella kasvaisivat.

Illalla menee koko perhekunta saunaan kylpimään. Saunassa ollessa ei saa kukaan hiiskua sanaakan toisille; joka sen tekee ei saa pahaakan rauhaa mäkäräisiltä ja hyttysiltä suvella. Sydän yöllä nousevat tytöt juomaan harju-hirren alla rieskaa [eli maitoa], niin etteivät he suvella ruskettuisi y. m. m. konstia pidetään. Että Suomessa vielä ollaan näin taika-uskoisia ei mielellään voisi uskoa, jollei juuri itse olisi ollut tilaisuudessa näkemään, että näin käy.

Viikko helmikuuta

 9.2.

• Kaikkea sitä tuote-esitteistä oppii. Pääni ja sanakirjani mukaan palttina on lärft. Mitä on tuskaft? 
• Aah, tuskaft - två skaft. Kaksivartista. Eli palttinaapa hyvinkin.

 10.2.

• Gunnar Suolahti 1700-luvun kielioloista (Aika 13-14/1908). #pakkoruotsi

• Juha Vuorela on selvitellyt Georg Malmstenin sukutaustoja. 
• "Nämä kuvat on tarkoitettu vain tiedotusvälineiden käyttöön. Muu käyttö on kielletty" @Museovirasto on ihana&symppis.
• Ruotsinkielisen Wikipedian Runeberg-sivulla edaustaisto? Dick Harrison kommentoi syntymämaata.
• Pientä haastetta... Eko : illustreradt finskt familjeblad no 1/1902

• Kuuden kirjallisuuskohteen kierros Töölössä

 11.2.

• BBC Witness 10.2.2015: "Finland's Winter War" #sota39
• BBC Great Lives 27.1.2015: The Finnish Prime Minster and banker Risto Ryti is profiled by Sir Mervyn King
• Juhlasali @SKS_finlit , ohjelmassa #pyhiinvaellukset, taas. Olenko pian täysinoppinut avaamatta kirjaa ja käymättä näyttelyssä?
• #pyhiinvaellukset herättävät yleisön tunteita @SKS_finlit . Kritisoidaan vanhoja ja uusia tutkijoita.

@K_KM_K Oltiin samassa yleisössä. Aika mielenkiintoisia kommentteja. #Sisältö itsessään ei antanut #uutta.
— Ida-Maria Pankka (@idapankka) February 12, 2015

• Positiivinen näkökulma: Suomessa on aloitettu kulttuurin totinen kaupallistaminen 

• Ostin lipun Svenskanin esitykseen Fosterlandet (sotalapset, siirtolaisuus, jotain). Ilmeisesti rahalle vastinetta, kestää noin 5 tuntia?!

12.2.

• Testattu Nittonhundranånting vuodet 1957 ja 1967. Osin hyvin hauska ja osin meni ohi. #työmatka
• Keskiajalla "jo keskiajalla" oli "jo pakanuuden aikaan". Kiitos tiedosta @FruCharlotte ! 

13.2.

• Mikä ja kuka on (todellinen) asiantuntija?
• Eilen kuunneltua: Nils-Erik Forsgård om @AndersChydenius. Sivistävää, kun tiedoissa iso aukko.
• Prkl! Ryntäsin duunista @skskirjat myymälään, eikä siellä ollut enää yhtään Fibula, Fabula, Fact - kirjaa. Oikeesti, koska saan käsiini?!
• Kaupallisen toimijan tekemä taitto ei miellytä silmääni. Ylipitkät rivit, tiheys, otsikkonumerointi. Vika minussa? 

• Jukka Korpela epäilee 1500-l muuton Savo>Ruotsi olevan rinnastettavissa pakkotyöhön/orjuuteen. Mielenkiintoista.

 14.2.

• Olli Bäckström puolustaa vanhempien aikojen historiantutkimusta.
• Ruotsalainen radiopätkä helmikuussa 1940 Haaparannassa annetusta avusta #sota39
• Puolivälissä BBC:n Plants - From Roots To Riches. Kasvi(tiete)en historiaa.
• Menneisyyden simulointia: kanna vettä ämpärillä ja kauho tarpeeseen.  
• Kuuntelussa Minna Pyykön maailmassa -jakso tukkilaisten kävelyistä sata vuotta sitten.
• Kuunneltu Oikeat ja väärät muistot (Otteita suomalaisten elämästä). Mitä lapsuudesta muistetaan ja miten?
• Raija Oranen lausuu Träskändan Treeshenda. Oikein? (Esittelee Aurora-kirjaansa)  
• Aivan ihana Anni Polvan haastattelu elämästä ja kirjoittamisesta.
• Paraisten kotiseutumuseo esittelee perinteisiä rotan- ja hiirenloukkuja englanniksi. Kohdeyleisö?!  

15.2.

• Huh. Onneksi ostin Fosterlandet-lipun ennen Hesarin aukeaman juttua julkkisnäyttelijöistä. Lisännee menekkiä.
• Anu luki Leena Laulajaisen 1950-luvun körttiläiselle maaseudulle sijoitetun kirjan.

Suurmiehet postimerkeissä

Näköjään melkein mikä tahansa materiaali on (minua) kiinnostavaa. Viime maanantaina mainitsemani postimerkkiavaus antaisi varmasti aihetta todelliselle historiakuva-analyysille (varsinkin kun etsisi käsiinsä merkkien suunnittelua ja julkaisua koskevaa materiaalia), mutta myös pieneen hutkimukseen suurmiehiemme esiintymistiheyteen. Minähän en edes tiedä onko avatussa aineistossa kaikki Suomessa julkaistut postimerkit.

Aluksi julkaisupäivämäärät aikajanoilla:

Mieheksi, josta ei ole kuvamateriaalia, Mikael Agricola on pärjännyt tässä kilpailussa hyvin. Merkkejä on kaikkiaan kuusi ja neljässä niistä hänen näköisyytensä. Vai viidessä? (Tarkemmat tiedot merkeistä saatavilla Postimuseon aineistosta.)

Aleksis Kivi on myös saanut kuusi merkkiä, joista suurin osa edustaa kirjaansa Seitsemää veljestä.

Myös Elias Lönnrot on saanut yhden muotokuvan ja muut merkit edustavat hänen aikaansaannoksiaan.

Lönnrot oli asiasanana myös kolmessa Kalevala-merkissä joiden muinaisesineet eivät silmissäni yhdistyneet tiiviisti mieheen eivätkä kirjaan. Toisaalta ilman nimeään oli kolme Kalevala-merkkiä, jotka olisivat sopineet hyvin kohentamaan Lönnrotin sijoitusta:

Mutta pitäisikö siihen silloin laskea myös Akseli Gallen-Kallelan Kalevala- ja Kanteletar-kuvitukset?

Jollei, ehdoton postimerkkien kuningas on J. L. Runeberg. Kaksitoista merkkiä, joista yhden kuva oli tätä koostettaessa osoitteestaan kateissa. Ja muotokuvansa kahdessa tai tavallaan kolmessa.

Pohjasijaa pitää Snellman. Hänen kuudesta merkistään yhden kuva oli myös kadoksissa.

Pyhiinvaelluksista kolmesti kuultua

Viikko sitten maanantaina olin SKHS:n tilaisuudessa kuuntelemassa Christian Krötzlin esityksen Kun maailma pieneni - suomalaiset pyhiinvaellukset keskiajalla. Sitten kuuntelin tallenteena Sari Katajala-Peltomaan haastattelun otsikolla Suomalaisten pyhiinvaellukset keskiajalla. Ja tänä keskiviikkona kuuntelin SKS:n kirjakeskiviikossa Marjo Meriluoto-Jaakkolaa, joka puhui samaisesta aiheesta. (Mediapurskeen takana kirja, jota olen vilaissut, ja Vapriikin näyttely, jonne lähtöä suunnittelen.)

En tiedä mist olen tietoni pyhiinvaelluksista omaksunut, mutta näissä kolmessa esityksessä ei tullut esiin paljoa uutta. Hätkähdyttävin oli Krötzlin kuva Lyypekissa säilyneestä pyhiinvaeltajien käyttämästä majapaikasta. Konkreettisuus iskee. Ja tuttu kaupunki.

Olin kuullut aikaisemminkin pyhiinvaellusmerkeistä, joita matkalla hankittiin ja kiinnitettiin vaatteisiin. Mutta en ollut tullut ajatelleeksi, että niitä olisi säilynyt Suomessakin yhtenä lähderyhmänä kertomassa matkojen tekemisestä ja niiden suunnista. Toinen jännittävä lähde ovat Keski-Euroopan joissakin luostareissa säilyneet vieraskirjamerkinnät.

Matkojen määristä moni haluaisi tietää, mutta kukaan ei sitä pysty arvioimaan. Varsinkaan, jos pyhiinvaelluksiksi kutsutaan myös lähiseutujen kirkoissa käyntiä. Minusta kuullostaa käsitteen vesitykseltä.

Kuvitus Rijksmuseumilta
De pelgrims, Jan Baptist de Wael, 1642 - 1669
Gebed bij een tombe van de Heilige Hyacinthus van Polen, mogelijk Johann Sadeler (I), 1595 - 1600
Drie pelgrims, Lucas van Leyden, 1506 - 1510