19. kuukausi jatko-opiskelijana

Kesäkuun luku-urakan kohdalla totesin, että kirjallisuuden kerääminen on helpompaa kuin sen lukeminen. Jatkeena tälle: lukeminen ja muistiinpanojen kirjoittaminen on helpompaa kuin niiden hyödyntäminen tutkimuksessa. Viimeksi mainittu oli heinäkuun ohjelmaa, mutta tähän vielä pari sanaa muistiinpanoista ja niiden tekemisestä.

Kesällä 2019 kun ekassa tapaamisessa Ei-Vielä-Ohjaajan kanssa menin päästämään suustani klassisen typeryyden "kukaan ei ole tutkinut", sain tietenkin tehtäväksi alustavan kirjallisuusselvityksen. Siinä vaiheessa minulla oli sen verran järkeä, että läiskin löydetyt tutkimukset taulukkoon, jota järkevästi käyttäen ja täyttäen homma olisi ollut mainiossa järjestyksessä. Olisin kirjannut status-sarakkeeseen jokaisen kirjan ja artikkeliun lukutilan ja huomioihin hyvin mietityt asiasanat sekä linkin muistiinpanoihin. Heh.

Kirjallisuuden ja muistiinpanojen hallintaan tuntuu olevan yhtä monta systeemiä kuin on tutkijaa. Tai ehkä enemmän. Helpottavaa oli lukea Inger Mewburnin blogiteksti, jossa  hän totesi, ettei täydellistä ratkaisua ole. Mikä ei tarkoita, etteikö kannata miettiä vaihtoehtoja. Kirjallisuudesta muistan vain Jussi T. Lappalaisen käytännönläheisen ja yksityiskohtaisen selostuksen kirjassa Haluatko historiankirjoittajaksi?, mutta YouTubesta löytyy runsaasti videoita, joita katsellessa suu loksahtaa auki: kui se noin tekee?  Esimerkisi yksi poitsu (Literature Matrix "How-To Guide" using Google Drive) hinkkasi värimuotoiluja kauemmin kuin selitti muistiinpanojen sijoittamista. Zoteroa hyödyntävän Lucy Hargraven systeemi (How I make notes and organise my PhD research) mindmappeineen vaikutti niin monimutkaiselta, että jo pelkkä katsominen väsytti. (Hargrave julkaisi heinäkuussa jatko-osan How I Use MindMaps as a PhD Student.) Robert Karlin systeemi (Research Methods for Historians. Part 1: Secondary Sources + Best Practices) perusteellisuudessaan jäi mieleen jo pari vuotta sitten ja vaikutti jossain määrin omaan taulukkooni.

Heinäkuun alussa täydensin kyseiseen taulukkoon kesäkuun lukemiset ja niistä poimitut uudet luettavat. (Olisi ollut kätevämpää ja järkevämpää tehdä merkinnät lukemisen yhteydessä, mutta antiikkisella miniläppärilläni taulukko ei aukea.) Lopputuloksena oli aivan järkyttävän kokoinen lista, jossa luetut tai edes kosketut luettavat olivat huomattavan pieni vähemmistö. Juuri tästä syystä en kesäkuussa laittanut pystyyn mitään mittaria, joka olisi väistämättä masentanut. Varsinkin, kun olen  - kuten "heh" yllä indikoi - slarvannut lukumerkintöjen tekemisessä ja todellisuudessa lukenut osan niistä, joiden kohdalla ei ole mitään merkintää. (Hyvin pienen osan.)

Alkuperäisenä ajatuksenani oli taulukon täydentämisen ohella läiskiä muistiinpanojen pointteja huomiovärjättynä väikkärin käsiksen runkoon. Suunnitelma oli periaatteessa hyvä, mutta käytännön toteutuksessa oli selvä ongelma: pitäisi lukea omaa tekstiään. Sama ongelma oli heinäkuun loppuun mennessä kirjoitettavan konffatekstin kanssa. Niinpä runsaan viikon verran häröilin ja aloitin kirjoittamaan kahta artikkelia, jotka eivät kesän alussa edes olleet ajatuksissa, suunnitelmista puhumattakaan.

Tällä menolla kaikki dedikset jäisivät saavuttamatta, joten kävin kampaajalla lyhentämässä hiukseni sentin mittaan. Kokemuksesta kun tiedän, että aivoni toimivat paremmin, kun niiden päällä on vähemmän painoa. Vitsit (varsinkin huonot) vitseinä, keinon voima ei oikeasti tietenkään ole kevennyksessä, vaan pienen(kin) asian aikaansaannissa, joka kokemukseni mukaan suhteellisen usein auttaa tarttumaan seuraavaan hieman isompaan. Konffapaperin tekeminen ei onneksi vaatinut kuin yhden alalukuluonnoksen lukemista ja tuli tehtyä hyvissä ajoin ennen kuun loppua. 

Tekemisen momentti syntyi, mutta hiipui oitis helteessä. Istuttuani Kansallisarkiston viileydessä kolme päivää selaamassa läpi julkaisusarjoja, aloin vähän keskikuun jälkeen (vihdoin) käydä läpi syksyn seminaaripaperin aineistoja, jotka onneksi synnyttivät uuden innon tekemiseen. Elokuulle jäi kuitenkin vielä paljon kirjoitettavaa. 

Tosin en tiedä kuinka paljon, sillä seminaari-istunnon päivämäärä on mysteeri. "Pahimmassa" tapauksessa se on heti syyskuun alussa eli paperin pitäisi olla valmis elokuun lopussa. Muutakin tekemistä elokuulle on, joten ajan allokointi epävarmuuden vallitessa pikkasen ressaa. On myös epäselvää pyöriikö seminaari syksyllä yliopistolla vai verkkoistuntoina. Parhaillaan pahenevassa tautitilanteessa ja lukiessa uutisia, joiden mukaan tauti alentaa kognitiivisia kykyjä pysyvästi, ajatus tuntien istumisesta joukkoliikenteessä Opinahjoon ja takaisin ei houkuttele yhtään.

Kuvitus kirjasta "Famous adventures and prison escapes of the civil war" (1893)

18. kuukausi jatko-opiskelijana

Seisoi talli tanterella,
Lahoi läävä luomatoinna.
Nautojen navetta lanta,
Sonnien sakea sonta,
Koitui kovin korkealle,
Kasvoi kattojen tasalle.

Näin runoili Thure Johan Dahlberg Aigean talleista Yliopiston Konsistoriumin kehoitusrahalla palkitsemassa kilvoitelmakirjoituksessa Runoja Herkules uroosta. 

Kyseinen urotyö tuli väistämättä mieleen, kun katselin (ja välillä siirtelin) ainoan huoneeni lattiaa peittäviä kirjapinoja. Kirjoja kun on huomattavasti helpompi ja nopeampi kantaa kirjastosta kotiin kuin lukea. Lukemista jo 46 vuotta harrastaneena minulla ei ollut mitään harhakäsitystä siitä, miten pitkä urakka olisi edessä. Kysehän ei ollut vain näiden kirjojen ja tietokoneelle ladattujen artikkelien selvittämisestä, vaan niissä mainittujen muiden tekstien ja niissä edelleen mainittujen tekstien ja...

(Jos joku vierastaa tutkimuskirjallisuuden rinnastamista lantaan, niin muistutan sen kansantaloudellisesta merkityksestä ennen keinolannotteiden käyttöönottoa.)  

Olisin voinut käyttää väikkäriprojektissa usein toiminutta mittausmotivaattoria, mutta ajatus tavoitteellisesta kirityksestä synnytti kirjoista vielä suuremman ahdistuksen ja paniikin puolikkaan. Niinpä päätin ottaa ihan rennosti. Leikkiä kesäkuun ajan lapsuuden kesiä, jolloin omasta halustani (äidin toistuvien ovensuusta annettujen neuvojen vastaisesti) vietin kauniita kesäpäiviä sisällä lukien.

En siis asettanut tavoitteita, enkä laittanut kirjoja prioriteettijärjestykseen. Joka aamu (tietenkään viikonpäivää miettimättä, sillä kesä) tartuin siihen kirjaan, joka tuntui jostain syystä mielekkäältä. Istuin ikkunan ääressä ja tein muistiinpanot ikkunalaudalle mahtuvalla antiikkisella miniläppärillä, joka ei houkutellut sijaistoimintoihin. Kunnes aurinko alkoi paistaa kämppään. Jotain sääntöjä sentään eli joka ikinen koskettu kirja merkittiin muistiin ja ellei sisällössä ollut mitään merkittävää, niin kirjattiin miksei. Tarkoituksena oli pyrkiä (sähköpostilaatikkojen käsittelyn yleistä neuvoa seuraten) koskemaan jokaiseen kirjaan vain kerran. Tärkeimpien kirjojen kohdalla tämä ei tietenkään toimi, mutta ikään kuin periaatteessa.

Paradoksaalisesti, juuri tehokkuuspyrkimyksen vuoksi vuori oli päässyt syntymään. Vasta nyt tutkimukseni oli vaiheessa, jossa saatoin kuvitella tietäväni, mitä teemoja on mukana eli mikä on kirjallisuudessa olennaista. Ei tarvinnut hikipäässä yrittää ymmärtää kaikkea mahdollista 1700-luvun Ruotsin yhteiskunnasta ja Euroopan lehdistöstä. (Vaan vain aivan liian suuri osa.) En tiedä valitsinko lukemiselle täysin optimaalisen ajoituksen, mutta ainakin nyt lukeminen oli hauskaa ja mielenkiintoista: "Haa, tuo pala tukee sitä kohtaa tekstissäni ja tuosta saan uuden argumentin toisaalle". H*lvetin aikaavievää tosin, mutta se ei ollut yllätys. Iloisesti yllättävää (ja opettavaista) oli se, että kirjasta, jonka olisin aikaasäästävässä karsinnassa voinut laittaa pikaisesti palautuspinoon, saattoi olla runsaasti merkittävää sisältöä, kun alkoi lukemaan.

Käytännön vinkki 1: Pidempien muistiinpanojen tekemiseen painetusta materiaalista suosittelen valokuvien kierrättämistä Googlen kuviin. Irrottaa tekstin varsin siististi, jos rivit vaan on suorassa. (Muistaakseni Mikkiksen pilvisäilytys teki saman jo vuosia sitten.) Helpottaa myös konekääntäjän hyödyntämistä verrattuna kännykän sovelluksen tiirailuun. 

Käytännön vinkki 2: Jos silmälasit ovat yli viisi vuotta vanhat, kannattaa hankkia uudet. Itse satsasin toukokuun lopussa silmälääkäriin, joka alkoi puhua monitehoista, mutta päädyin erillisiin lukulaseihin, joita taisin kesäkuussa käyttää enemmän kuin varsinaisia. Varsinkin kun sopivat läppärin käyttöönkin.

Aivan auvoista kesäkuuta en kuitenkaan saanut viettää, sillä joku elokuisen konffan järjestäjän sähköposti herätti minut vihdoin tajuamaan/muistamaan, että sinne ei riitä kalvosetti vaan kesäkuun loppuun mennessä piti kirjoittaa laajennettu abstrakti. Hupsista... mutta onneksi viivyttelin kirjoittamisen aloittamista niin kauan, että dedis siirrettiin heinäkuun loppuun. Sopi paremmin sekä lukuprojektiin että kesän muihin kirjoitustehtäviin. Näitä kaikkia kyllä alkoi kuun lopussa uhata asuntoni lämpötila, joka heikensi kykyäni älylliseen toimintaan huomattavasti.

Helsingin peli, ruutu 59

"Seurakunnan kukkuloille pääseminen on raskasta ja vaivaloista. Vaan jos kerran on sinne päästy, niin katselee ylenkatseella niitä, jotka ovat alempana ja jotka suuren etäisyyden vuoksi näyttävät niin pieniltä. Kovin kolkkoa ja kylmää täällä on. Välistä tuulee idästä, välistä lännestä. Se on kuitenkin lohdutuksena, että on tullut vähää lähemmäksi tähtiä."

No niin, Helsingin peli on lopetettu näin korkealentoisesti. Torneihin olisivat sopineet tuuliviirit.

Helsingin peli, ruutu 58

"Varpunen visertelee niin tyytyväisenä ja iloisena, eikä ajatteleekaan. Suruja ja murheita. Kun sinä olet niin nuori, niin ei sinullakaan ole syytä surra."

Varpuset eivät ole keskeisessä osassa tarinaa Kun naapurilla on gramofooni, mutta yksi tavallaan mukana. Kaukana Helsingistä asuivat Pääskysrakkaudestaan muistetut sisarukset.

(Vähiin käy ennen kuin loppuu. Huomenna.)

Helsingin peli, ruutu 57

"Kiitollisuudesta Lönnrotille siitä mitä hän on tehnyt Suomen kansan hyväksi, on se pystyttänyt hänen muistoksi tämän kuvapatsaan."

Elias Löönrot on niitä ihmisiä, joilla on täällä oma aihetunniste.

Helsingin peli, ruutu 56

 

"Ennen muinoin ratsastettiin hevosilla. Nytpä tavallisesti teräshepo voittaa."

Pioneerikilpapyöräilijämme John Tourunen ja Urheillut kirjakauppias polkivat kuvan miestä rivakammin. (Myönnän pienen fuskauksen, linkitin samat tekstit jo urheilun yhteydessä.)

Helsingin peli, ruutu 55

"Tämän kauniin puiston luojan, kauppaneuvos Heikki Borgström'in muistoksi on täälle pystytetty yksinkertainen rintakuva."

Borgström esillä myös teksteissä Näitä polkuja 1: Naisten Helsinki ja Melkein historiallisella puistokävekyllä.