Myötäjäisarpajaisvoittajia 1785

Maria Antintytär Limatia Kuortaneen Takalasta (Inrikes tidningar 13.1.1785)
Anna Henrikintytär Hauhon Pudikkalasta (Inrikes tidningar 24.2.1785)
Cecilia Peerintytär Hertuain Kerimäeltä (Inrikes tidningar 17.3.1785)
Lisa Juhantytär Mynämäeltä (Inrikes tidningar 7.4.1785)
Anna Mikontytär Halvari Rovaniemeltä (Inrikes tidningar 28.4.1785)
Rovaniemellä vihitty 29.4.1786 "Gs.dr. Anna Mickels dr. Halfvari "
Maria Ryhäin Iisalmen pappilasta, Lisa Matintytär Akaan Kylmäkoskelta (Inrikes tidningar 9.6.1785)
Anna Lisa Juhantytär Espoon Gammelgårdista (Inrikes tidningar 30.6.1785)
Kristina Erkintytär Espoon Kurtbystä(Inrikes tidningar 21.7.1785)
Espoossa vihitty avioliittoon 28.12.1786 Kurtbyn Malmilta "frälse b.:de d:rn Christina Erics d:r "
Lisa Henrikintytär Vynikka Muhokselta (Inrikes tidningar 11.8.1785)
Muhoksella vihitty 7.7.1793 "P. Lisa Henrici Wijnikka "
Brita Henrikintytär Vallia Pielisjärven Lieksasta, Margareta Juhantytär Lalli Iistä (Inrikes tidningar 13.10.1785)
Pielisjärvellä on 15.1.1785 vihitty Lieksasta "Hemm:s dr Brita Wallius "
Iissä 14.12.1780 "p Marg Johdr Lalli "
Margareta Kustaantytär Lapinjärven Pirttikylästä (Inrikes tidningar 24.11.1785)
Helena Juhantytär Nauvon Ehrenholmista(Inrikes tidningar 15.12.1785)
Hiskin litteroinnilla paikasta Ermdholm on avioitunut 8.10.1786 " Bd dr Lena Johans dr "

Vanhahko kuva Suomesta

Vuonna 1557 (?) painettu Sebastian Münsterin La cosmographie universelle, contenant la situation de toutes les parties du monde, auec leurs proprietez & appartenances. on päässyt/joutunut Googlen digitointiohjelmaan. Yllä nimiölehden kuvitusta ja alla näkymä Suomeen. Luterilainen työmoraali oli jo ihan mukavasti tarttunut väestöön ja joku turisminedistäjä oli saanut tekstin alkuun läpi tiedon, että Suomi on kaunis maa ja jopa kauniimpi kuin Ruotsi!

Onnettomuuksia merellä

Kertakaikkiaan pimeässä törmäsivät 8.8.1892 höyrylaivat Runeberg ja Ajax yllä olevan kuvan perusteella. A Holopaisen piirtämä kuva julkaistiin Turun lehdessä 25.08.1892, jossa kerrottiin, että törmäyksen seurauksena Ajax upposi meren pohjaan. Se oli matkalla Porvoosta Helsinkiin kyydissään huvimatkailijoita, joista lähes puolen sataa kuoli.

Viisi vuotta myöhemmin ajoi Marianhaminasta lähtenyt höyrylaiva Sofia pohjaan Tukholman edustalla. Haverista tehtiin asiallinen selitys ja sen asiakirjoja on digitoitu Stockholmskällaniin.

Kotimaisista sanomalehdistämme todennäköisesti löytyisi jokaisesta 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun haaksirikosta uutinen. (Sama pätee osittain 1700-lukuun. Uudestakaupungista raportoitiin sanomalehti Inrikes Tidningariin 7.10.1782 paikalliselle laivalle tapahtuneesta onnettomuudesta.) Aikanaan laivoja upposi muutenkin kuin vahingossa. Evening public ledger kertoi 7.12.1914 sotauutisten lomassa että miinat olivat upottaneet ruotsalaisen höyrylaivan Lunan ja suomalaisen Everildan Porin edustalla. Everildan miehistö menehtyi yhtä henkilöä lukuunottamatta.
Nämä laivathan eivät jääneet ainoiksi miinojen uhreiksi I maailmansodan aikana Suomen rannikolla. Viime kesänä löydettiin Rauman edustalta 23.12.1916 miinaan ajaneen ruotsalaisen höyrylaiva s/s Friggan jäänteet. Laivan upotessa sen 13 hengen miehistöstä kuoli yksi henkilö.

(Ulkomaisista lehdistä voi myös löytyä suomalaisten merimiesten tietoja. Esimerkiksi The Daily morning astorian Oregonissa julkaisi 8.1.1888 ilmoituksen, joka alkoi "John Anton Rosendahl, native of Bjorneborg, finland; last heard of on May 21st, 1887; supposed to be drowned....")

Ennen viimeistä haaksirikkokuvaa Turun lehdestä 11.11.1893 yksi onnellisempi linkitys. Eli Esa raatikaisen opinnäyte Lahtis-siipiratashöyrylaivan entistäminen perinteisin laivanrakennusmenetelmin.

Kirjoitusta tuohelle(kin)

Tiistaille osui mukava sattuma. Olin julkaissut aamulla täällä tekstin Kirjoitusta puussa, jonka luettuaan tuttavani lähetti minulle tiedot saman illan SKAS-tilaisuudesta. Viime hetken tiedotus, joka tarjosi minulle mielenkiintoisen illan.

Ensimmäinen puhuja oli virolainen Rivo Bernotas, joka tekee väitöstutkimusta Liivinmaan kaupunkimuureista. Ensin olin että "täh, mikä häh", mutta valokuva Tartossa säilyneestä muurin pätkästä palautti mieleen, että olin nähnyt sen ihan luonnossakin. (Oma kuvani keväältä 2009.)

Nyt opin, että kaupunkimuureja oli ollut ainakin 10 kaupungissa. Bernotaksen analyysin perusteella ne ovat kaikki 1300-luvulta ja yksi osa saksalaisten tulokkaiden kulttuurituontia.

Olisin mielelläni kuullut tarkemmin muurien tuhoutumisesta, sillä Bernotas sanoi tämän tapahtuneen pitkän vihan vuosina. Tarkemmin sanottuna, jos muistiinpanoihini on luottamista, vuosien 1578-83 välillä. Olof-hutkimuksessani olen tuolla välillä ehkä keskittynyt jo Raaseporin läänin verorasitukseen ja muurien murtuminen jäänyt huomaamatta?

Kiviseinistä oli kyse myös seuraavassa esityksessä, jossa puhuja oli Knut Drake ja aiheena Turun tuomiokirkon rakennusvaiheet. Kuuntelin tarkasti, mutta en omaksunut juuri muuta kuin, että malleja on monia.

Kolmas ja viimeinen puhuja oli Janne Harjula otsikkonaan "Turun Tuomiokirkontorin kaivausten tuohikirje - alustava tulkinta". (Tuttavani: Puu > Tuohi > Lähetä-nappi).

Harjulan esitys oli perusteellinen ja mielenkiintoinen alusta loppuun. Tuohen monikäyttöisyyden olisi pitänyt varmaan olla tuttua, mutta uutta oli sen farmakologinen käyttö sekä vainajien kääriminen tuoheen. En edes muistanut/tiennyt, että se oli yksi 1500-luvun moninaisista veroparseleista.

Venäläisistä tuohikirjeistä olin perusasioita lukenut, mutta en ollut nähnyt aikaisemmin riemastuttavia fragmentteja, joille lapsi 1200-luvulla oli sekä harjoitellut kirjoittamista että piirtänyt vauhdikkaita hevosia. Enkä tajunnut tekstien laajaa kirjoa. Ruotsalaiset esimerkit (2 kpl) olivat myös uutta tietoa.

Vuonna 2006 Turussa löytynyt kirje on toistaiseksi ainoa Suomessa. Hieman järkytyin kun Harjula kertoi, että oli vain sattumaa, että tämä tuohimytty oli avattu ja moni muu ohitettu. Yleisöstä tuli tosin kommentti, että joitakin oli avattu nimenomaan vitsaillen, että kyseessä voisi olla tuohikirje. Aika vakavoitua, arkeologit!

Suomalainen kirjallisuus ei saa lappusesta uutta alkupistettä. Tekstistä ei ole vielä saatu tolkkua, mutta sen on todennäköisesti latinankielinen fraasi. Harjula esitti 3 mahdollista käyttötarkoitusta ja niin kauan kuin teksti ei ole selvillä, voi päästää mielikuvituksen valloilleen. Koulupojan lunttilappu? Yrittäjähenkisen koululaisen tekstaama taikateksti, jonka hän on myynyt kovalla rahalla (tai rukiisella leivällä) maaseudulta tulleelle tollolle, joka on pudottanut aarteensa ennen kotiin lähtöä?

Hups! (Sain vastauksen Riksarkivetista)

Leikkiessäni Beta-NAD:lla olen toki työntänyt hakukenttään muutakin kuin entisen kotipitäjäni nimen. Enimmäkseen tutkimukseni sukunimiä Ruotsin vallan ajalta. Kuten esimerkiksi Gottleben ja Gravander. Kyseisten nimien kantajat avioituivat suuren Pohjan sodan loppuessa, joten olin hieman yllättynyt hakuosumasta:

Siis arkistonmuodostaja "Statens kriminaltekniska anstalt (1939 – 1964)"?? Varsinaisen NAD:n puolelta ei löytynyt enempää tietoa. Eli tiedustelua Riksarkivetiin menemään. Täytyyhän tästä saada tolkku.

Tiedusteluni lähti 14.3. ja vastaus tuli tänään iltapäivällä. Varustettuna tuttuun tapaan diaarinumerolla (nyt RA 2012/01402), joka tekee joka kerran vaikutuksen. Mutta vastauksen tyylilaji ei ollut viranomaishenkinen vaan iloisen ystävällinen Hej!-aloituksesta alkaen. Itse asia esitettiin näin

... det du har fått träff på genom www.betanad.ra.se är serien Passansökningar 1952-1960 (SE/RA/420341/01/FIIIab:973). För att lättare se detta kan du göra en sökning på www.nad.ra.se eller använda länken http://www.nad.ra.se/search_arch.aspx. Skriv in sökord "Gottleben", välj "alla fält" och ändra sedan under "visa fler sökbegrepp" till "alla" under rullmenyn "typ". Klicka på träffen du får i Statens Kriminaltekniska anstalts arkiv. Du ser då att du fått träff i serie F III ab Passansökningar 1952-1960. Passansökningshandlingarna är ordnade årsvis i ljudalfabetisk ordning. Någon koppling mellan Gottleben och Grawander finns alltså inte här. Men vilket spännande sammanträffande! Förstår att du blev nyfiken då du kände till koppling mellan dessa båda i början av 1700-talet.

Yksiselitteisen ja yksinkertaisen arkistokannan rakennus ei siis ollut onnistunut länsinaapurissakaan. Mutta asiakaspalvelu pelaa A-luokkaisesti.

Arvoitus

Mitä eroa on seuraavilla?

1) A saapuu Kansallisarkistoon aamuvarhaisella. Kirjoittaa enemmän tai vähemmän luettavan nimmarin päivystäjän kirjaan. Sanomatta päivystäjille sanaakaan istahtaa luettelohuoneen koneen ääreen ja tekee n.s. sähköisen tilauksen. Edelleen sanomatta päivystäjille sanaakaan odottaa asiakirjanoutoa ja hakee tilauksensa hyllystä.

2) Hyvissä ajoin ennen matkaa Kansallisarkistoon A istahtaa kotitietokoneensa ääreen ja tekee n.s. sähköisen tilauksen. Saapuu Kansallisarkistoon aamuvarhaisella. Kirjoittaa enemmän tai vähemmän luettavan nimmarin päivystäjän kirjaan. Sanomatta päivystäjille sanaakaan hakee tilauksensa hyllystä.

Jessica Parland-von Essenin eilisessä blogitekstissään referoiman Arkistolaitoksen vastauksen perusteella ero on siinä, että vaihtoehdossa 1 ei ole mitään pakkoa antaa oikeaa nimeään, kun taas vaihtoehdossa 2 pitää henkilöllisyys (ja luottokelpoisuus) todistaa verkkopankkitunnusten voimalla.

Varsinainen rationaalisuuden riemuvoitto.

Arkistolaitoksesta puheen ollen,

a) Digitaaliarkisto oli alhaalla maanantai-iltana ja tiistaiaamuna. Tämän huomasin Annelin ajatuksista, SukuForumin viesteistä ja tuttavani valituksesta FB:ssä. Arvatenkin SukuHakurissakin olisi ollut surkuttelua yhden illan tutkimuksen menetyksestä.

b) Alhaalla olo saattaa selittää maanantaina kokemani mustan ruudun.

Onneksi SSHY toisinaan antaa tuskaan helpotusta.


Kiirastuli yllä on 1400-luvulla painettu saksalainen puupiirros, jonka amerikkalainen National Gallery of Art tarjoaa vapaaseen käyttöön.

Pommeri kutsuu...

Saksaan suuntautuvasta tutkimuksesta kerroin viimeksi tammikuussa. Silloin annoin saksalaiselle sukututkimusbyroolle tehtäväksi tarkistaa aikaisempien tutkijoiden esittämät syntymät kirkonkirjoista. Piti olla mielestäni simppeli juttu ja ihmettelin laskun loppusumman suuruutta.

Vielä enemmän ihmettelin sitä, kun sain tutkimusraportin. Tyyppi oli hakenut sukunimellä hakemistoista, ei siihen olisi pitänyt paria tuntia enempää mennä. Olisi pitänyt reklamoida, mutta olen niin huono valittamaan. Asiallisesti.

Entäs ne tulokset? Ei mitään, nada, abso-f***ing-lutely nothing. Skidit ovat syntyneetkin jossain muualla kuin Stralsundin kaupungin alueella tai sitten tulleet kastetuiksi seurakunnassa, jonka kirjat ufo on imaissut mukaansa. Tai jotain.

Nielin katkerat kyyneleet ja yritin unohtaa koko jutun. Onnistuin kohtuullisen hyvin, kunnes toissapäivänä huomasin rss-lukijani kautta Rötter-päivityksen: Följ med på släktforskarresa till Pommer. Kiinnostus heräsi heti eikä laantunut matkaohjelmaan tutustumisesta. Eli varausta menemään. Kielipuoli ruotsalaisten sukututkijoiden (lue:eläkeläisten) kanssa Saksassa ohjelmalla, johon on huolellisesti merkitty ateriat, joiden hintaan kuuluu olut. Mitä muuta siitä voisi tulla kuin antoisaa... Näen uusia asioita, saan kieliharjoitusta ja jos onnistun ymmärtämään jotain, opin jotain.

Alla oleva mimmi ei ole Pommerista vaan hieman lännempää Syltin saarelta. Viehättävän kuvan tarjosi jälleen kerran The Swedish National Heritage Board Flickrin kautta.

Maaliskuun keskikohtaa

6.3.

• Miten saa ihmiset reagoimaan FB-statuksen? Väittämällä, etteivät ruotsalaiset olleet missään sodassa 1900-luvulla. Kommetteja riitti...
• Puolen tunnin päästä alkaisi kulttuuriperintösessio Puistokadulla. Mutta en viitsi. Täytyy tiskata.
• Iloinen ylläri, tietokoneelta löytyi valokuva Inkoon kuolemantanssista. Kun vielä tunnistaisi Uudenmaan kirkot ulkopuolen otoksista.
• Ruotsalaisen kirkon sisämaalauksen viitetiedot ovat hukassa. Täytynee kysyä kaverilta kun ei järjestelmällisyyteen kykene.
• Kuuntelin Ian Mortimerin haastattelun. Influenssa 1500-l tappoi suht. enem. kuin WWI ja espanjalainen yhteensä.

7. 3.

• Vitsi vm 1903: "Hallwood married a girl from Finland." "Oh, I can see his Finnish." Hah-hah-haa...
• "Bread made from pine tree bark is eaten in Finland and is almost the only food that can be obtained by the poorer inhabitants" (1.12.1903)
• Pietarista tietoa: "this historic museum features a wealth of military hardware, making it perennially popular with children" Täh?
• Taas meni matkasuunnittelussa mönkään. Pietarissa onkin vanhakantaisesti kaikki museot maanantaisin kiinni, prkl.
• "I’ve been pondering the idea of self-publishing history, and I think the time has nearly come."
  
• Kristina från Duvemåla oli ok siirtolaishissan oppitunti. Tekstityslaitteella olisi ollut parempi sellainen.

8.3.

• Tilastonootti (itselleni): blogi-idealappuja 96, luonnoksia 101 ja ajastettuja tekstejä 91. Pian pääsee kirjoittamaan...
• Olavinlinnan muurien korjaaminen tyssäsi
• Tuore Time team dvd-setti ja siideri. Aika unohtaa murheet ja suorituspaineet.

9.3.

• Jees, saan karttoja ilmaiseksi! "there is no fee for using it in You publication, but You have to note the source"

10.3.

• Digitaaliarkistoon tullut ekat uudistusarkiston kartat Kokemäeltä! Enkä ehtinyt Asikkalastakaan vielä iloita kunnolla.
• Blogiin tuli korjauskommentti. Ihanaa, että joku välittää laadusta.

11.3.

• Lisää Kokemäen karttoja Digitaaliarkistoon. Joku *** on lukenut Krootilan Krostilaksi. Kyllä on hienot prosessit ammattilaisilla.
• Arkistolaitoksen hakemistot ovatkin (yksikönjohtajan mukaan) tarkoitettuja lukukyvyttömille, joten niitä voivat tehdä kirjoituskyvyttömät.
• Jos amerikkalaiset ovat tottunet hakemaan väärin litteroituja sukunimiä, sopii Suomessa kirjoittaa paikannimet vaikka väärinpäin.
• Kokeilin Jorma Kalelan kirjan Making history(2012) lukemista. Ei onnistunut kerralla.
• Bbc witness: 1960-l ajateltiin ettei naisen fysiikka kestä maratonin juoksemista. Vanhat hyvät ajat.

12.3.

• Blogissani nyt julkisia seuraajia 109! Just kun omat jutut tuntuvat tylsiltä ja kirjoittaminen samoin. Virheitäkin vilisee teksteissä.
• Latasin mp3:n Ylen Areena-betasta, nimenä edelleen kryptinen merkkisarja, mutta erilainen kuin ennen. Ei vieläkään metatietoja!

13.3.

• "Tulevaisuuden museoblogissa jaetaan tietoja" Sairaan hyvä idea.

14.3.

• En tiedä mitä lauletaan, enkä osaa määritellä genreä.. saameksi kai teksti, joskus melkein tuttu sana, tykkään kovasti

15.3.

• Onneksi minulta on mennyt ohi Google Books download-peloitus. Juuri kun lakkasin tallentamasta kaiken varalta...
• Tiedustelu Riksarkivetiin. Vastausta voi odottaa parissa päivässä toisin kuin eräässä toisessa arkistossa lähempänä kotiani.
• Tampereella [p.o. Sastamalassa] näin: Taistelu Näsilinnasta 1918 vakavoitti nuoren yleisön. Hesassa Härmässä teinit kikattivat ja ymmärsin tunteen.

16.3.

• Hyvät uutiset: Topeliasta saa pitkiä lainoja (ep 30.9.). Huonot: parin kuukauden kuluttua sieltä ei saa mitään. Lainaa kesälukeminen nyt!

17.3.

• Listalla x kysyjä kaipaa isäntäluetteloita. Ainoana mahdollisena lähteenä ennen rippikirjoja. Voi itku.
• Kuopiossa julkaistu Savon tuomiokirjatietokanta SSHY:n sivuilla. Ehtaa vapaaehtoistyötä tai muodikkaammin crowdsourcingia!

19.3.

• Esko Korkeamäki: "kuninkaallisten sukunimiä ei käytetä, koska ne ovat yleisessä tiedossa" Tota, tota...

Kirjoitusta puussa

Teppo Korhosen kirjassa Tekniikkaa, taidetta ja taikauskoa. Kirjoituksia aineellisesta kansankulttuurista on artikkeleita sauvoista, isännän tuolista, taljoista uhreina, hääryijystä, pääsiäiskortin symboleista, laukkujen kehityskulusta, kampisirpistä, vintilästä sekä rakennuskulttuurimme taustoista.

Selauksessani kiinnitin eniten huomiota artikkeliin Kävikö Giuseppe Acerbi Hurulassa? En otsikon tähden, vaan siksi, että "Kaivertajat tyytyivät merkitsemään Hurulan majan seiniin pääosin nimikirjaimiaan, nimiään - myös naisten - ja oleskeluajankohtaa osoittavia vuosilukuja."

Mutta muutakin oli joukossa. Raamatunlause, kronikan pätkä ja kalasaalistilastoa. Joku kirjoittajista mahdollisesti sivistyneistöä (kuten Acerbi), mutta mieleeni tuli Anna Kuisminin kumppaneineen tutkima rahvaan kirjoittaminen. Kaikissa kuulemissani salongin esityksissä on kirjoittaminen tehty paperille, mutta tekstiähän päätyi myös seiniin, eläviin puihin ja esineisiin. Oliko tällä merkitystä kirjoitusstaidon leviämiselle?

Lisää oppiakseni rekisteröidyin Artefacta-sivustolle ja laitoin keskustelupalstalle kysymyksen: "Onko tehty kartoitusta tahi tutkimusta esineistä, joissa on kirjainkoristelua nimikirjaimia/vuosilukua laajemmin? Yleisyys sekä ajallinen ja paikallinen jakauma kiinnostaisivat.". Vesa Immonen vastasi todeten

Aiheena vuosiluvut ja inskriptiot esineissä on niin laaja (tutkittavaa aineistoa on todella paljon), että en usko Suomessa tehdyn tilastollista ja kronologista yleiskatsausta aiheesta.

ja

Uudemmassa tutkimuksessa vuosilukujen ja tekstien merkitystä on kuitenkin ryhdytty pohtimaan reflektiivisemmin:

Kiuru, Elina & Sääskilahti, Nina 1998. Esine ajassa – aika esineissä. Teoksessa Junkala, Pekka (toim.), ”Toinen” sivilisaatio: Arkielämä, sivilisaatio ja kansankulttuuri Suomessa noin 1500–2000. (Jyväskylän yliopisto, etnologian laitos: Tutkimuksia 36.) Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 125–132.

"Toinen sivilisaatio" kuullosti yleisemminkin kiinnostavalta, joten lähdin sitä kirjastosta hakemaan. Kiurun ja Sääksilahden artikkeli käsitteli vuosilukujen merkitsemistä esineisiin. Eipä ole itselleni tullut koskaan mieleen kysyä, miksi sitä tehdään. Itsekin olen moisia kirjannut, en kylläkään muistaakseni käsitöihini. Kiuru ja Sääksilahti pohtivat syitä ja paljastavat samalla, että voisi olla hedelmällistä myös miettiä nimen tai pidempien tekstien roolia kansanesineissä.

Teksteihin ei artikkelissa puututa, mutta lainataan erään eväsvakan pidempi teksti, joka esimerkiksi tähänkin. Vakassa oli myös vuosi(?)luku 1772, joka ajoittaa esineen - tai sitten ei.

Suojele omaisiani kotona, ettei mikään onnettomuus heitä kohtaisi. Levitä siipesi heidän ylitsensä, niin he ovat rauhassa. Vihdoin rukoilen sydämeni pohjasta: salli minun palata kotiin. Hyvän aikaa tahdon Sinua siitä syystä lämpimästi ylistää ja kunnioittaa.

Kosken Astiaan

Do-diin. Tänään todettiin Kansallsarkiston FB-sivulla

ASTIA-verkkopalvelun kahden viikon testijakso on alkanut! Palvelun avulla voit mm. hakea arkistolaitoksessa säilytettäviä aineistoja ja tilata niitä käytettäviksi arkistolaitoksen tutkijasaleissa.

Linkit takaa löytyvät aineiston haku, kirjautuminen, rekisteröityminen ja video-ohjeet. Käytä myös mahdollisuuttasi antaa palautetta.

Asiastahan tuli jo viime viikolla tiedotetta, jonka johdosta Jessica Parland-von Essen twiittasi
Onneksi haun testailuun ei tarvita rekisteröitymistä. Ammattiuteliaisuudesta tarkistin silti, että käyttöliittymästä löytyy rekisteriseloste. Hienoa, on vain parin klikkauksen takana. Käyttötarkoitus on kyllä kirjattu tavanomaisen ympäripyöreästi:

Henkilötietoja käsitellään tilauksen, laskutuksen, asiakkaan käyttölupapyyntöjen, palveluiden kehittämisen, raportoinnin, ja muiden asiakkuuden hoitamiseen liittyvien toimenpiteiden yhteydessä.

Mihin näistä tarvitaan sosiaaliturvatunnusta? Selosteen sisällöstä ei myöskään selviä, mitä tietoja tallennetaan (ja kuinka kauan) tehdyistä hauista tai tilatuista ja nähdyistä dokumenteista. Mielestäni oleellinen puute.

Sitten varsinaiseen testailuun. Arvatkaapas millä hakusanalla... Sekä perinteisesti, että relevantisti Kokemäki tuottaa "noin 1016 osumaa". Muista palveluista tutulla tavalla niitä pääsee rajoittamaan vasemman reunan arkistonmuodostaja- ja säilytyspaikkalistojen kautta. Sekä yläreunan aikajanalla. Molemmat näyttävät visuaalisesti kököiltä, mutta suurempi ongelma on, että valinnan tehtyään sitä ei voi poistaa millään intuitiivisella konstilla.

Ei kun, höh, ylhäällä


Mutkun mä tykkäisin, että se olisi vasemmalla niinkuin NAD:n beta-versiossa (kuvaote oikealla). Joka on muutenkin stylemmän näköinen kuin Astia.

Josta en keksi mitään lisänipottamista. Olisi hienoa, että aikajana asettuisi kuvaamaan hakutulosten jakaumaa, mutta olisi se kai liian hienoa.

Mutta kun tuli nyt tuota NAD:ia selailtua (hakusanalla Kumo, tottakai) niin huomasin, että siellä on kartoista tiedossa alkuperäiset mitat. Sarjassa metatietoja, joita en muista arkistolaitoksen materiaalissa nähneeni.

Mistä tulikin mieleeni avata yksi Kokemäki osumista, joka on digitaaliarkistossa.

Ei enää pinkkiä. Vaan mustaa. Siinähän ne on kaikki värit sekaisin. Ja kun klikkaa yläreunan Kokemäkeä saa kaikki 6 pitäjäkartan osaa listattuna eikä takuulla muista, mitä niistä oli katsomassa. Perus"use case" lähdeviitteen luomisesta kuvan katsonnasta jää siis edelleen unelmaksi. Ruotsalaisilla on sekin. Ollut. Jo kauan.

Selvisin Härmästä hengissä

En ole lähtökohtaisesti kotimaisten elokuvien ystävä. Nähtyäni Härmän trailerit teatterissa ja YouTubessa (tässä ja tässä) olen psyykannut itseäni viikkotolkulla astumaan elokuvateatteriin. Sillä pitäähän minun pysyä kärryillä siitä minkälaista historiakuvaa kansalle tyrkytetään.

Minut olisi saanut helpommin Tennispalatsiin, jos joku olisi kertonut, että Härmään liittyy mininäyttely.


Toisaalta oli ihan hyvä, että näin sen vasta lipun ostettuani.

Selviytymisstrategiaksi olin jossain vaiheessa ajatellut alkoholia. Mutta vanhassa vara parempi. Muistiinpanoja kirjoittaen olen selvinnyt monesta paikasta hermoja menettämättä. Leffan tunnelmasta meni tällä tekniikalla ehkä jotain ohi, mutta päätellen vieressä istuneen teinin kikatuksesta yhden kuolinkohtauksen kohdalla, olisi oikea vire ollut hukassa popcornienkin kanssa.

Alun taustoitustekstien avulla tiesimme leffan sijoittuvan lavealle Pohjanmaan 1800-luvulle "puukkovallan aikaan". Sen loppuna voitaneen pitää Kauhavan vallesmannia, joka Sutki-kirjastani luntaten oli virassa 1870-luvun alkaessa. Samaisesta kirjasta palautui mieleen Sutkista otetttu epäonnistunut valokuva eli elokuvassa esiintyvä kuvan otto sopii nipin napin mukaan. Kun tapahtumat mahtuvat yhteen kesään, miksei voitu tarkentaa aikaa vuosikymmeneen vuosisadan sijaan? (Pressihaastattelussa JP Siili hahmottaa ajankohdan 1800-luvun puoleenväliin.)

Oli vuosikymmen mikä tahansa 1800-luvun puolella, oli naisilla aivan liian vähän huiveja. Naispäähenkilön kampaus... Mutta perhe oli varhaisesti ja vahvasti kansallismielinen kun jo 20 vuotta ennen tapahtuma-aikaa oli tyttärelle annettu nimeksi Aino.

Juonelle oli olennaista perinnönjako. Käsikirjoittaja oli käsiään säästääkseen unohtanut, että testamentti tarvitsi enemmän kuin yhden todistajan. Käsittääkseni. Ainakin kaikissa näkemissäni kauppakirjoissa 1800-luvulla on kaksi todistajaa. Ympäristön laittomuus ilmeisesti selittää sen, ettei perunkirjoitusta edes yritetty. Kuten myös neitsyytensä menettäneelle järjestetyt kruunuhäät.

Tervahaudan teosta en tiedä mitään, toivottavasti oli oikeaoppista ahertamista. Näyttävää halon heitäntää ainakin. Tiedoissani on myös aukko Pohjanmaan hautauskulttuurin kohdalla. Isoäitini isovanhemmat löysin tavanomaiselta Vetelin kirkkomaalta, joten hieman ihmettelin elokuvan kotihautausmaata, jossa haudat oli peitetty mukulakivin.

Jälkeenpäin ajateltuna leffa vaikutti lupaavalta niin kauan kuin Esko Salminen oli mukana ja sitten mentiin pellolle. Leffan daideellisuutta oli kai miespäähenkilön saamattomuus (paitsi sillä yhdellä tavalla). Tehokkuuden ystävälle tarinan kerronta oli kovin hidasta ja suurelta osin ennalta arvattavaa. Kuorrutettuna ylenmääräisellä melodraamalla.

Huvimajassa toisen bloginkirjoittajan näkemys elokuvasta.

Lauri Tähkän Poltetta ei leffassa muuten kuultu.

Kalastettua

Kuva kirjasta Simple Simon.

Historianopiskelija raportoi Kansallisarkistosta:

Arkistolähteet ovatkin siksi mielenkiintoisia, että pääsin kahtena viime päivänä kunnolla käsiksi mm. erilaisiin henkilöristiriitoihin, joita tiesin olleen olemassa, mutta joista en alkuperäisläheteistä ennen tätä vielä ollut lukenut. Kirjeissä ja pöytäkirjoissa on aika paljon mustamaalaamista ja haukkumista, jopa niinkin paljon, että eräs lähetti on niiden perusteella käsketty Ambomaalta pois.

Julia oli arvatenkin myös istunut arkistossa ja lukenut kaukaisen sukulaiseni kirjeitä. Kirjoitti tästä på svenska.

Charlotte Vainio havainnoi på svenska ja kuvin 1500-luvun myllynkivikauluksen paluun muotiin.

Ilona Kemppainen kirjoitti aikalaiskäsitteistä.

Kotuksen blogissa Lasse Koskela hupaili(?)

Nykyään on paljon vapaanpaa kun viimeisellä vuosisadalla tuhat vuotta sitten. Silloin isännät ja rengit ei voineet pariutua vaan oli pakko pitää kulissia ja avioliitto oli järki-asia.

Köyhä talonmieskin saattoi kosia hevos retkellä ja naisen oli pakko suostua.

Ennen ja nyt julkaisi Aija Kaartisen Lectio praecursorian.

F-blogissa Jael Tuomisen kirjoitus otsikolla Minna Canth – feminismi ennen ja nyt.

Norpatti kertoi sarjakuvallisesti aterioinnista Tallinnan Olde Hansassa.

Riksantikvarieämbetin blogissa kerrottiin på svenska, että paikallisessa Kringla-museotietokannassa pääsevät nyt käyttäjät valloilleen. Täytyy muistaa kokeilla.

Kantti.net trajoaa sivuillaan ikäihmisten yliopistoin luentoja. Katariina Husson otsikkona Sodan ja jälleenrakennuksen ikonit ja Hilkka Lassilan Kestikievareista hyvinvointimatkailuun - matkailu osana maailmaamme.

Jori oli lukenut artikkelikokoelman Ruma sota. Pienen piirin lukukokemuksissa Katja Ketun Kätilöstä olivat kirjoittaneet Samuli ja Tarmo. Aino-Maria Savolainen oli jatkanut Antti Tuurin parissa ja lukenut Ikitien. Kirsi Hietanen käsitteli neljä Kaari Utrion kirjaa yhdessä blogikirjoituksessa. Luru oli lukenut Satu Koskimiehen Hurmion tyttäret, joka on romaani Katri Valasta ja Elina Vaarasta sekoittaen faktaa ja fiktiota. Putte Wilhelmsson julkaisi blogissaan arvionsa Kaiho Niemisen kirjasta Suomenniemeltä.

Polkkamania 1845

Helmikuun lopulla Mike Pohjola twiittasi ylläolevan ja mieleeni tuli varastoon jäänyt kokoelma polkkalinkkejä. Ennenkuin pahaantuvat lopullisesti, esille.

Wikipediasta on hyvä aloittaa: "Suomeen polkka tuli tiettävästi ensiksi länsirannikolle 1840-luvulla". Täydennystä toisaalta: "Suomeen polkkaa tuli tiettävästi ensiksi ruotsinkieliselle alueelle vuonna 1843. Helsinkiin sen kerrotaan saapuneen kesällä 1844. Aluksi vain muuutama uskalias pari yritteli sitä Helsingin Kaivohuoneella, mutta puoli vuotta myöhemmin kaikki kynnelle kykenevät olivat sen valloissa. Tanssi levisi nopeasti myös kansan keskuuteen ja saavutti maaseudulla suuren suosion. "

Sanomalehdet tukevat verkkolähteitä hyvin. Åbo Underrättelser toteaa 10.7.1844, että oli kuultu polkkaa tanssitun Helsingissä "brunnibaaleissa", mutta oli muualla asuville tarpeen jakaa Pariisissa oleskelevan ruotsalaisen kuvaus tanssista. Turkulainen tanssinopettaja Fredrika Granberg haistoi markkinaraon ja ilmoitti jo 18.9.1844 Åbo Tidningarissa antavansa opetusta myös polkassa.

Rouva Granbergin polkka oli kotimaista versiota, selosti ÅU 14.1.1845. Sillä oli vähän ja merkityksettömiä seuraajia. Merkittävämpi oli Hampurin polkka ja kolmas variaatio oli juuri saapunut Helsinkiin.

Että polkkamania oli levinnyt jo Pietariin, kertoi Morgonbladet 3.2.1845. Suomessa polkattiin idässä ja lännessä, etelässä ja pohjoisessa. Viipurissa ja Hämeenlinnassa. Ilmiöstä oli myös pitkä teksti Wasa Tidningissä 8.3.1845. Siinä oli myös runo polkasta ja sellainen löytyy myös Helsingfors Tidningarin etusivulta 22.2.1845: All verlden polkar, äfven jag vill polka / Sol, måne, stjernor och kometer polka. / Och menskligheten fram till grafven polkar.

Polkka levisi turhan nopeasti kansan keskuuteen ja oli huonossa huudossa Tukholmassa jo alkuvuodesta siksi, että sitä olivat jotkut tanssineet kadulla. Helsingissä saatiin tämä tiedoksi Helsingfors Tidningarin numerossa 12.3.1845, josta löytyy myös paikallisen tanssinopettajan ilmoitus polkan opettamisesta.

Sanomalehtimainintoja on kymmenittäin näinä ensimmäisinä vuosina. Massamedian tukema muoti-ilmiö oli iskenyt Suomeen. Ensimmäistä kertaa?

Suomenkielisen kansan tanssitavoista on mainio kirjoitus Hämäläisessä 5.2.1864. Siinä todetaan:

Kumma on, ettei kielessämme löydy oikein omituista nimeä tanssille. Toisn puhutaan joskus "hypystä," vaan ei sillä sanalla juuri voi ymmärtää tanssia, ja "tanhuaminen" on vieläkin kehnompi sana. Tulleko se siitä, ettemme Suomalaiset ole alun luodut oikeiksi sievällä muodolla tanssioiksi, vaan ainoastaan hyppiöiksi. Meillä ie myöskään ole minkäänlaista hyppyä, jota tietääksenio sopisi sanoa meidän omituiseksi ja kansalliseksi. Sillä "polskat" ja "polkat", "valssit" ja "katrillit" ovat lainatuita, niinkuin heidän nimensäkin ja itse "tanssi on saatu saksalaisesta sanasta "Tanz".