Satunnainen sitaatti historiatietoisuudesta

Lappeenranta 1898. Henry Pauw van Wieldrecht, Rijksmuseum

Kirsi Vainio-Korhonen kolumnissaan Mitä koulun historia on? Turun Sanomissa:

Itse kirjoitin joulukuun kolumnissani suomalaisten naisten historiallisesta huivinkäytöstä ja olin todella ällistynyt siitä, miten monelle asia oli uutinen. Osa lukijoista jopa loukkaantui, kun totesin, että vielä sata vuotta sitten suomalaisilla kansannaisilla oli ulkosalla huivit päässä niin pyhänä kuin arkenakin. Epäiltiin, että kolumnisti on kotoisin Pohjanmaan körttiseuduilta kun moista väittää.

Helsinki 1898. Henry Pauw van Wieldrecht, Rijksmuseum

Täydennysosia

1) Setviessäni englannin itseopiskeluun kannustanutta tyrvääläistä jäi epäselväksi missä välissä Oskari Söderholm (myöh Vettenranta) ehti Amerikassa käymään. Vastaus osui silmiini Uudessa Suomettaressa 5.9.1893: "Ameriikkaan matkusti Tyrvään kansakoulun opetaja Söderholm viime kuussa, Hänellä lienee aikomus jäädä sinne, jos saa sopivan paikan; muussa tapauksessa hän palannee takaisin."

2) 1600-luvun kortinpeluuseen olisi tuomiokirjaviitteitä löytynyt Tuokon lisäksi Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista. Tosin työläästi, sillä 'kort' ja 'kårt' esiintyvät myös lyhyen merkityksessä. Jaksoin kaivaa esiin Samuel Walliuksen, joka "warit medh flere andre i kammaren, där drukit och spelat kårt " (1686) ja Henrik Neostadiuksen, joka "spellt kort i wakstugun" (1646).

3) Sotasammon julkistuksesta ei syntynyt odottamaani kuhinaa. Sen videoinnit on sittemmin julkaistu Kansallisarkiston YouTube-kanavalla. (Jonka hallinnoijat eivät edelleenkään ole oppineet/viitsineet tehdä soittolistoja yksittäisen tilaisuuden videoista. Oikeesti, ei oo vaikeeta.)

4) Hyvinkäällä vierailusta on jo pari vuotta. Uudelle retkelle olisi taustamateriaalia listassa Hyvinkään julkisista teoksista ja muistolaatoista. Sen ohella mainostettiin julkisia teoksia esittelevää mobiiliopasta, johon tutustuminen olisi täydennystä viime kevään sarjalle (Hommat ja työt, Virtuaalisesti Seinäjoella, Virtuaalisesti Mäntässä ja lelumuseossa, Alvar Aaltoa virtuaalisessa maastossa ja sarjakuvana, ja Virtuaalisesti Frithjof Tikanojan mukana).

5) Olen kai joskus kirjoittanut siitä "miten ennen oli aina paremmin"? Ellen, niin lukekaa Töölöntorin reunalta blogiteksti, jossa on lainattu Gottlundin kirjoittamaa/keräämää laulunsanoitusta Nyt ja ennen eli Vertaus Vanhasta ja Nykyisestä Elämän-laitasta.

6) Tyttökuningatarta raportoidessani olisin voinut linkittää Jonna Vainion AMK-työn Avustajien roolitus kotimaisissa fiktiotuotannoissa : miten postimiehestä tuli 1600-luvun ruotsalainen sotilas?

7) Ruotsalaisten radio-ohjelmien yhteydessä mainitsemieni naisten työtä jäljittävien hankkeiden rinnalle olisi vielä sopinut Virginia Pennyn kirja The Employments of Women. A Cyclopaedia of Woman's Work (1863). Yli 500 artikkelia töistä, joita naiset ovat tehneet tai voisivat tehdä.

8) Kuvituslistalla ei ollut mitään merkittynä sanalla täydennys, mutta koska hain 'täy' osuin sanoihin "TÄYSIN OUTO", joilla olin kuvannut lautturi Charonin muotoon tehtyä karttaa Itämerestä. Tekijä Olof Rudbeck, vuosi 1701. Antiikin mytologiaa osaava ja kartan pointin ymmärtävä saa mielellään kertoa kommenteissa tulkintansa.

Suomen ja Ruotsin eroista

Myönnän, että minulla on lähes olematon tietämys Ahvenanmaan itsemääräämisoikeuden rajoista, mutta kun sieltä kuitenkin on kansanedustaja valtakunnan eduskunnassa niin kai jotkut Suomen lait siellä on voimassa? Tuli mieleen ihmetellä kun ArkivDigitalin blogissa mainostettiin tämän ruotsalaisen kaupallisen palvelun tarjoavan asiakkailleen henkikirjoja Ahvenanmaalta VUOTEEN 1933! Muusta Suomesta näitä kun on tarjolla nyt vuoteen 1915. Ja kaikesta tuoreemmasta saa täyttää anomuslapun.

Tämä tuli mieleen tuoreimmasta ArkivDigital-uutisesta, jonka mukaan Riksarkivet on muuttanut aiempaa päätöstään, jolla ArkivDigitalin kirkonkirjakuvaukset loppuivat vuoteen 1935. Nyt alkavat käyttää 70 vuoden salaussääntöä ja kuvata voi tänä vuonna vuoteen 1945 asti.

Vaikka Suomi on niin kovin ruotsalainen (hah!) niin näin näitä eroja vaan löytyy. Ilmeisesti siellä kirkonkirjat ovat kauttaaltaan paikallisen arkistolaitoksen hallinnassa kun meillä taas seurakuntien päätösvallan alaisia.

Tekijänoikeuteen Ruotsissa puolestaan on tiukempi linjaus. Digitoitujen sanomalehtien verkkonäytön rajaa ei sentään ole asetettu vuoteen 1875, kuten jossain vaiheessa ehdotettiin. Mutta siinä missä Kansalliskirjastomme jumiutui mystisisin (sopimuksellisin) perustein vuoteen 1911, Kungliga Biblioteketin uudessa sanomalehtiympäristössä viimeinen vapaasti näytetty vuosi on 1899. Tuoreemmat voi käydä lukemassa Tukholmassa.

Kyseinen betaversioksi merkitty käyttöliittymä on muuten käytettävyydeltään kamalin kaikista kokeilemistani sanomalehtipalveluista. Hakutulosten esittäminen Pinterest-malliin on tehotonta ruudun käyttöä ja tekstin eteensaanti vaatii (ellen ole toiminut epäoptimaalisesti) useita klikkauksia ja sitten se leviää kokoruudulle niin, että nopeiden näyttökaappausten tekeminen on (omalla koneellani ainakin) mahdotonta. Mitähän 'suo siellä, vetelä täällä' on ruotsiksi?

Kuva suosta tietenkin Ruotsista. Sillä RAÄ ja Flickr Commons. Valokuvaaja Mårten Sjöbeck, 1945.

Lukukokemuksia

Ensinnäkin totean rikkovani tekijänoikeutta julkaisemalla valokuvani Tampereen Hämeenpuistossa sijaitsevasta Heikki Varjan patsaasta Uutinen. Se sopii aiheeseen niin hyvin, että en voi vastustaa kiusausta.

Luin nimittäin sanomalehdestä (Suometar 28.10.1865) kuvauksen Miten sanomia maalla luetaan ja mitä ne maksavat. Josta tuli mieleeni hanke Suomalaisten lukukokemusten tietokanta, jossa "kerätään lukukokemuksia ja lukutapahtumia erilaisista historiallisista lähteistä alkaen varhaisimmista säilyneistä lukukokemustiedoista aina 2000-luvulle asti". Keruuta ollaan tämän vuoden alussa käynnistämässä, joten tässä oiva mahdollisuus testata lomaketta.

Ennen sen avaamista luin projektikuvauksen, jossa tarkennettiin, että

Hankkeessa kerätään tietoja suomalaisten lukukokemuksista ja -tapahtumista kaikilta ajoilta. Lukukokemukset ja -tapahtumat voivat kohdentua niin painettuun, painamattomaan kuin myös digitaaliseen aineistoon. Niiden tulee olla todellisia lukukokemuksia- ja tapahtumia, ei esimerkiksi kaunokirjallisuuteen sisältyviä kuvauksia lukemisesta.

Suomettaren teksti ei ole kaunokirjallinen. Jos ei pidetä todellisena niin joku siivonnee aikanaan pois.

Miten sanomia maalla luetaan ja mitä ne maksavat. [...] 

"Lord Palmerston on kuollut!" - "Oh hoh!" - Kaikki lakkaavat lukemasta; toiset tahtovat tietää mikä mies se oikeen oli, tuo Lordi, toiset jotka tietävät sen, juttelevat nyt kilvan. "K:n kappelissa on pastori N. kuollut." Taasen loppuu tuokioksi lukeminen. - "Hakeekohan meidän pastori sinne?" - "Ei hän pääse vaaliin jos hakisikin". - "Helsingissä on murha tapahtunut". - "Kuka? milloin? mikä" - "Työmies vaan". - "Kuulkaa! herra Lindberg tulee kohta kaupunkiin antamaan soitannot". - "Se Suomen suurin viuluniekka? Mamma! minun pitää pääsemän sinne, ennätänhän minä siksi laittaa uuden hameen?" 

Näin luetaan maalla sanomat. - Kaikki ovat tyytyväiset, ainahan on jotakin uutta saatu kuulla, vaikka nämä uutiset ovat kahdenkin viikon vanhat. Uutisia ne ovat kumminkin.

Lomakkeen yläosa oli melko suoraviivainen. Alapuoliskossa piti poimia tekstistä kuvailevia tietoja, jotka mahdollistavat myöhemmät haut. Lopussa lähetysnappi, joka tuotti ruudulle tekstin "Voit jatkaa lomakkeen täyttämistä osoitteessa..." Tallentuiko, vai jäikö minulta jotain olennaista täyttämättä?

Varjan veistokseen palaten. Etsin sen tiedot Tampereen julkisten veistosten ja monumenttien sivustolta. Siellä kerrottiin, että kuvanveistäjä Heikki Varja oli todennut "Nuo ihmiset ovat puhdasta mielikuvitusta, mutta lukutilanteesta on omakohtaisia muistoja: isä luki ja muut kurkkivat."

551 porilaista merimiehen vaimoa

Tänään puolustaa Jyväskylän yliopistossa Pirita Frigren väitöskirjaansa Kotisatamassa. Merimiesten vaimot, naisten toimijuus ja perheiden toimeentuloehdot 1800-luvun suomalaisessa rannikkokaupungissa. Otsikon "suomalainen rannikkokaupunki" on Pori, joka kaipasi anonymisointia?

Frigren ei ole anonymisoinut kohteitaan eli moninaisista lähteistä kerättyjä 551 merimiehen vaimoa. Historiantutkimukselle poikkeuksellisesti hän kuitenkin erikseen miettii tutkimuksensa eettisyyttä. Henkilöhistoriaa tutkiville tai harrastaville hyvää luettavaa.

Ja hyvää luettavaa kirjassa on selauksen perusteella moneen muuhunkin tarpeeseen. Tietenkin 1800-luvun merimiesperheitä miettiville, mutta esimerkiksi Frigrenin selvittämät elatus- ja asumiskuviot antavat aineksia ymmärtää muidenkin kaupunkilaisten elämää. Avioliiton solmimisen motiiveissa liikutaan myös maaseudulla.

Minulle läheisiä teemoja väitöskirjassa vilahti monta. On huomioita väestökirjanpidon suhteesta todellisuuteen, mietintää avioliittojen purkamisesta (kaikissa tapauksissa ei ilmoitusta virallisissa lehdisssä) ja rikollisuutta.

Ja onhan minulla myös väitöskirjan aikarajaukseen sopiva porilainen merimiehen vaimo esiäideissäni. Frigren lupaa, että keräämänsä tietokanta 551 merimiehen vaimosta "tullaan myöhemmin säilyttämään ja saattamaan vapaasti saataville Jyväskylän yliopiston JYX-julkaisuarkistoon (open access)". Palannen aiheeseen tuolloin.

Kuva kirjasta The fairy tales of the Brothers Grimm via Internet Archive ja Flickr Commons.

Saamelaisten keskiaika ja Vaasa-suvun kuninkaat

Jatkoin tänään viime viikolla aloittamiani työväenopiston luentosarjojen kuunteluja.

Edelleen tuntui vaikealta saada otetta saamelaisista, joita Muurimäki käsitteli nyt viikinki- ja keskiajan arkeologisten löytöjen kautta. Kuulin ensimmäistä kertaa louhikkohaudoista, joihin tehtiin ruumishautauksia, erityisesti 900-luvulta eteenpäin Pohjois-Norjan rannikolla ja muutamissa muissa Norjan osissa. Uutta oli myös Norjasta ja Suomesta tunnetut hopeakätköt, joissa on kaikissa samantapainen esineistö ja joiden uskotaan olevan rajamerkkejä. Eksoottista oli erityisesti se, että samaan muottiin osuu Halikon hopea-aarre.

Kovasti tuntui olevan ajallisia ja alueellisia aukkoja löydöissä. Montako erilaista saamenkieltä käyttävää kulttuuria, milloin ja millä alueella jäi mietityttämään.

Seppo Aalto vieritti Ruotsin hallitsija- ja osin hallintohistorian 1400-luvun alusta Kuningatar Kristiinaan. Kaiken olisi tietenkin pitänyt olla tuttua jo koulukirjoista tms. mutta aukkoja ja epäjärjestystä muististani löytyi useammasta kohdasta. Onneksi sitä vähemmän mitä pidemmälle ajassa päästiin.

Aalto promosi nyt ja edellisellä kerralla Severin Falkmanin maalausta Karl Knutson Bonde på väg från Viborgs slott till kungavalet i Stockholm 1448 ( 1886). Näköjään Ateneumin kokoelmissa eli laadukasta digikuvaa ei ole käytettävissä. Luulisin, että olisin joskus nähnyt alkuperäisenä, mutta ei ole kyllä mitään muistikuvaa. Presidentinlinnassa, jossa en ole ollut, mutta jonka taulut olivat Ateneumissa pari vuotta sitten esillä? Niin, ja taulussa kuvatun tilanteen merkitys oli yksi edellä mainittuja aukkoja.

Toisin kuin nuijasota, joten kuvitukseksi Velikullasta 26/1901 sen päähahmoja, kuten ne tuolloin Helsingin näyttämöllä nähtiin. Molemmat ukkelit muuten esivanhempieni lähisukulaisia.

Onko tosiaan niin, että jos ruissato kaskipellolla epäonnistui, niin ohra todennäköisesti menestyi pellolla? En ole moista väitettä ennen kuullut?

Ihan oikeilla historian luennoilla

Viime vuoden lopulla sosiaalisessa mediassa näin #siksiyliopisto-lapun, jossa muistutettiin yliopiston luentojen olevan julkisia eli kaikille avoimia. Ajattelin "pyh-pöh, ovat kumminkin laittaneet kaikki kurssitiedot jonnekin intranettiin niin ettei niihin pääse käsiksi". Mutta eivät olleetkaan, joten merkkasin muutaman kalenteriin ja keräsin eilen rohkeuteni ja kävin katsomassa miten kuokkijan käy. (TL;DR: ei mitenkään)

Samu Nyströmin kurssi Saunasta Soteen - suomalaisen terveydenhuollon ja lääkärikunnan historiaa käsittelee enimmäkseen 1900-lukua, mutta ajattelin alkuluennon kuuntelulla paikkaavani viime vuonna havaittua parturi-kirurgi-aukkoa. Ihan sinne asti ei kuitenkaan päästy, vaan käytiin läpi humoraalioppia Egyptistä keskiajalle ja hieman suomalaista kansanperinnettä.

Tosin monesti kyllä jo todettiin, että lääkärit ja veitsen kanssa heilujat olivat eri kastia. Siinä ei ollut mitään oppimista, sillä omaksuin tuon brittiläisistä sairaanhoitajaromaaneista viimeistään lukioikäisenä. En tosin sitä, että jako oli peräisin antiikin ajoista.

Muinaisten korkeakulttuurien kohdalta tuli yleisöstä hyvä kysymys. Vaikka ihmisiä ei olisikaan tutkittu ruumiinavauksin, niin eikö eläimien ruhojen käsittelystä herännyt fysiologisia ajatuksia? Ilmeisesti ei. Aineisto ei vastaa kysymyksiin, joita ei esitetä?

Nyström näytti meille Ylen klipit 1960-luvulla haastatellusta kupparista ja minä puolestani kuvitan kansanparannuksen Velikullan numeron 25/1901 näkemyksellä Emil Halosen maalauksesta.

Pysyin penkilläni ja tauon jälkeen Mirkka Lappalainen tuli pitämään kurssin Historiallisten aineistojen tiedonhankinta avausluentoa. Hän totesi, että kurssin nimeä pidetään omituisena, sillä tiedonhankinta mielletään nykyään googlaukseksi. Joka Lappalaisen mukaan "tärkeä taito sekin". Juu, mutta jos yliopistoympäristössä sanaa tiedonhankinta ei a) ymmärretä tai b) ymmärretään vain verkkohakuna, niin jo on aikoihin eletty.

Aiheeseen johdattelevassa luennossa ei tullut mitään uutta asiaa minulle eli ITE-opinnoista ei löytynyt vielä aukkoa. Lappalaisen esittämissä näkemyksissä oli sentään jotain ajateltavaa. Hänestä, jos arkistomateriaali ei ole jossain vaiheessa tutkimusta pelottava (ja/tai vaikeasti hallittava) mörkö, on aihe liian helppo. Ehkä näin, missä tapauksessa minä en ole vaikeaan aiheeseen koskenutkaan. Enkä aiokaan koskea. Jos työmäärä/vaikeus yllättää niin tehdään lisärajaus ja kutsutaan sitä työekonomiaksi. Minulle riittää kunnianhimotasoksi "laskea vessapaperirullia".

Digitalisaation merkityksestä Lappalainen puhui aika paljon. Hänhän on ikäluokkaani, joten selostus digitaalikameran tulosta tuntui täysin tutulta. Mutta saattoi tuntua huvittavalta sille osalle yleisöä, joka ei ole filmikameraa koskaan käyttänytkään.

Lappalaisen esityksen mukaan digitalisaation haittoja arkisto- ja kirjastohengailuun on se, että ei tule yllättäviä löytöjä, kun hakusana vie haluttuun tulokseen. Ilmeisesti haemme aivan eri tavalla. Minulle hakusanat nimenomaan tuottavat yllättäviä löytöjä niin arkistotietokannoista ( jotka "pahempia kuin WebOodi" Lappalaisen mukaan) kuin muistakin paikoista. Jos avaa vain lupaavimman tuloksen, niin ihan on oma häpeä.

Lappalaisen esimerkki Historiallisesta sanomalehtikirjastosta meni aivan yli hilseeni. Tottakai hakutulokset käydään läpi vaikka niitä olisi tuhat tai kaksi tuhatta. (Tai sitten muutetaan aikarajausta. Ks. työekonomia yllä.) Arvatkaapa mitä olen tehnyt kymmeniä tunteja tässä kuussa. Enkä tosiaankaan ole osannut lukea avatulta sanomalehden sivulta sitä varsinaista osumaa huomaamatta kerta toisensa jälkeen jotain muuta mielenkiintoista. Päinvastainen vaatisi ammattitaitoa?

Katsaus kevään uutuuskirjoihin

Kun lähes kaikki varaamani syksyn uutuuskirjat olen jo kirjastosta saanut on aika katsastaa kevään tarjonta. Savon Sanomien listaa tietokirjoista silmäilin. Juolahtipa sitten mieleeni kopioda listasta historia-otsikon alle ryhmitellyt kirjat tekstinkäsittelyohjelmaan ja värittää sinisellä kirjat, jotka liittyvät toiseen maailmansotaan, lilalla sisällissotaamme käsittelevät ja oranssilla loput. Tasapainoinen valikoima?

Kadonnut lammas Robert Gustaf Born

Petter Sund -käsistä vilkuilessa (työ ei ole edennyt, sillä olen keskittynyt esitykseeni 1800-luvun konferenssissa tammikuun lopussa - siis silloin kun en eksy ihan muualle) muistiin palasi Ester-Margaret von Frenckellin suurteokset, joista olin tehnyt Sunn-löytöjä. Kirjat Offentliga nöjen och privata i Helsingfors 1812-1827 ja Offentliga nöjen och privata i Helsingfors 1827-1832 eivät ole missään käyttämässäni kirjastossa niin framilla, että tulisivat usein käteen otetuksi, vaikka molemmissa on ensiluokkainen henkilöhakemisto ja rikas sisältö.

Jälkimmäisen henkilöhakemistosta huomasin nyt (vasta!) Axel Ludwig Bornin, jonka perhe oli esitetty loppuviitteessä 26 (s. 319). Siinä oli yksi ero omaani kirjassani Flachsenius, muistiinpanoja (s. 71-73) ja blogitekstissäni vuodelta 2011. Minä olin Helsingin rippikirjaan nojautuen lähettänyt Ludvigin veljet Johan Adolph (s. 23.10.1798) ja Robert Gustaf (s. 19.7.1800) Ruotsiin heitä sieltä myöhemmin tavoittamatta. Von Frenckell taas oli huomannut, että Robert Gustaf oli palannut Suomeen 1836 ja siirtynyt Venäjän alamaiseksi. Tästä on VSV:n akti? Jep, Robert Gustaf on samassa anomusten aktiluettelossa kuin kaksi veljeään ja siskonsa.

Loppuviittestä 45 (s. 322) taas selvisi, että isänsä kuoleman jälkeen Robert Gustaf oli ollut enonsa Daniel Meyerin ja tämän vaimon Margarethe Jägerhornin kasvattina. Tämä ei tietenkään näkynyt rippikirjassa mitenkään.

Von Frenckell tietää Robert Gustafin kuolleen vuonna 1881. Naimattomana eli Axel Ludvigin perukirjan veljenlapset Ruotsissa siis Johan Adolphin lapsia. Espoossa, jossa Axel Ludvig oli tilanomistaja samoin kuin veljenpoika Otto.

Mutta Espoon haudattuja vuonna 1881 on vain kaksi aukeamaa eikä missään näy nimeä Born. Erinomaisissakin kirjoissa on virheensä?

Töölön Taipale ja Teurastamonkatu

Uuden kotiympäristöni historia jäi vaivaamaan vielä kirjallisuuteen kurkistamisenkin jälkeen. Karttoja nykytilanteen päälle tarkemmin asemoimatta olettaisin asuintaloni Pohjoisen Hesperiankadun Mannerheimintien päässä olevan entisellä Taipaleen maapalstalla. Mitä siitä on sanottavissa?

Että se oli kaupungin omistamaa maata ja vuoteen 1846 mennessä rajattu 48 tynnyrinalan alue, jota tarjottiin vuokralle (FAT 23.11.1846). Ilmeisesti 8 vuodeksi, kuten 8 vuotta myöhemmin (Helsingfors Tidningar 12.8.1854). Kaupungin arkistoista ehkä vielä löytyisi vuokraajien nimet ja vuokrauksensa ehdot.

Ensimmäisessä digitoidussa henkikirjassa, josta löysin Taipaleen erikseen merkittynä, on sen ainoan talouden päänä muurarikisälli Isak Walhelm (1860, KA U52:794v). Kolme vuotta myöhemmin mainitaan, että Taipaleessa on "Walhelmska villan" ja että tontista on maksettu 136 ruplan vuosivuokra (Helsingfors Dagblad 6.8.1863). Walhelmin perhe merkittiin Taipaleeseen vielä henkikirjassa 1865 ainoana (KA U57:1104v). Nyt kyseessä on "huvila Taipale" (Suometar 21.2.1865). Elokuuhun 1867 mennessä huvilaan oli muuttanut entinen aliupseeri Nikiforoff (FAT 6.8.1867).

Kovin houkutteleva alue ei ollut, sillä 25 vuoden vuokra-aikaan vuonna 1865 ei kukaan tarttunut ja kaupungin isät yrittivät sitten 30 vuotta ja lopulta 10 ja 30 vuoden vaihtoehtoja (Helsingfors Dagblad 16.1.1865, Hufvudstadsbladet 12.2.1867, 22.3.1867). Viimeiseen tarjoukseen tarttui saippuatehtailija Carl Josef Causén leski 30 vuoden vuokra-ajalla ja 850 markan vuosivuokralla (Helsingfors Dagblad 28.3.1867). Rahamuseon rahanarvolaskurin mukaan vuosivuokra on nykyrahassa 3473 euroa eli keskikokoisen asunnon yhtiövastikkeen luokkaa. Asuminen kaupungin ulkopuolella oli halpaa, mutta sinne vuokrakuskin kyydissä meno kalliimpaa, kuten hinnasto vuoden 1867 osoitekalenterissa kertoo:

Maria Causélle Töölö oli tuttua aluetta, sillä miehensä saippuatehdas oli toiminut Humlebergin huvilassa (Suometar 15.10.1866). Hän ei katsonut tarvitsevansa koko tonttia omaan käyttöönsä vaan haki sille alivuokralaisia, Hufvudstadsbladet 18.8.1869:

Henkikirjassa 1870 (KA U65:1286v) Maria Causén kanssa Taipaleessa asuu vahtimestarin leski ja tytär sekä entinen pehtoori vaimoineen. Pyörittikö Causé töölöläistä saippuatehdastaankin nyt Taipaleessa (Hufvudstadsbladet 5.4.1870)?

Henkikirjassa 1875 (KA U75:1488v) väkeä on huomattavasti enemmän:

Vuoden 1878 osoitekalenterissa M Causé on tehtailijatar Taipaleessa ja Taipaleen huvilaomistajina M. Frej, M. Hegeström, G. Lindström, J. Lukander ja H. Simenoff.

Vuoden 1885 osoitekalenterin julkaisuun mennessä Taipale oli siis kehittynyt huvilasta huvila-alueeksi:

Vuokra-ajuri Lukanderille mahdollisesti sukua ollut J. R. Lukander mainosti osoitekalenterissa 1888 toimivansa Taipaleessa messinginvalajana ja vuonna 1890 Lukanderien Taipale 5:sä toimi Nya Metallfabriks Aktiebolaget. Numeron 2 kohdalla mainittu portteritehtailija Robsahm pyöritti vuosina 1882-1894 Taipaleen tontilla panimoa Porterbryggeriet i Helsingfors - Helsingin Portteri Tehdas. Panimorakennuksessa toimi myöhemmin Färgaktiebolaget Color, joka mainosti osoitekalenterissa 1898:

Tämän selvityksen yhteydessä kävi ilmi, että nykyistä Hesperiankatua kutsuttiin 1880-luvulla ja 1890-luvun alussa länsipäässään sijainneen teurastamon mukaan Slagtarhusvägeniksi, jonka huvila 4 oli "Walhelms gård " ja jonka varrella "hyrkusklägenhet i villan Taipale N:o 6 i Tölö" (Hufvudstadsbladet 13.2.1886, 23.4.1893). Helsingin kunnalliskertomuksessa 1894 (pdf) mainitaan vesiposti Läntisen viertotien ja Teurastamontien kulmassa.

Jälkikirjoitus sarjassa "uskomatonta, mutta totta". Olin saanut tämän kirjoituksen kertaalleen valmiiksi ja valitsin luonnoksista seuraavaksi käsittelyyn otsikon "Tehdaskuva, Helsinki". Siinä oli vain linkki Hohenthal-kirjan teon yhteydessä osoitekalenterista löytyneeseen komeaan kuvaan. Siitä ei tarvinnutkaan miettiä jutun aihetta, kun huomasin tehdaskuvan alla nimen Taipale! Lisätty ylle ja sattuman kunniaksi vielä lähikuva alle.

Numeroista

Medievalist.net julkaisee niin paljon keskiaikatekstejä, ettei edes kaikkia otsikkoja ehdi lukea. Why learning numbers was so hard in medieval Europe osui kuitenkin silmiin ja klikkausta kinuava muotoilu tehosi. Miksi numeroiden oppiminen keskiaikaisessa Euroopassa oli niin vaikeaa?

John Crossleyn artikkelia "Old-Fashioning versus Newfangled: Reading and Writing Numbers, 1200-1500" referoivassa tekstissä selitetään, että oltiin totuttu roomalaisiin numeroihin. Niillä on merkittävä ero arabialaisiin numeroihin: numeron merkin lisäksi sen paikalla on merkitys. 

Tapio Salmisen tuore väitöskirja Tallinnan keskiaikaisista kirjureista ei ole verkossa, mutta englanninkielisen tiivistelmän perusteella lähialueellamme aloiteltiin arabialaisten numeroiden käyttöä 1400-luvun ensimmäisellä kolmanneksella.

Mistä tuli mieleen miettiä numeroiden omaksumista ja oppimista Suomessa. Kun kirkollinen opetus keskittyi teksteihin, missä määrin osattiin kansan keskuudessa laskea? Ja miten se tehtiin?

Oliko Euroopassa ennen roomalaisia numeroita muita numeromerkkejä? Joulumatkalla Thaimaassa tuli sekoiltua seteleiden kanssa, kun niihin oli arvot merkitty paikallisinkin numeroin. Tätä ennen en edes tiennyt, että jossain olisi toisenlaisia merkkejä. 

Mutta on niitä ja myös (tietenkin!) kieliä ja kulttuureita, joissa ei käytetä kymmenjärjestelmää. Tämän opin Tom Scottilta videosta 58 and other Confusing Numbers. Videon nimen 58 viittaa tanskan kielen tapaan rakentaa sana 50 = (3- 1/2)*20. Minulle uutta ja aika ihmeellistä ottaen huomioon monet lähikielet, joissa ei hypätä käyttämään 20-järjestelmää kesken kaiken. Lisää aiheesta Ylva Byrmanin blogitekstissä Danska: 0 till 100 på tio minuter.

Asioita ei vaan aina tehdä rationaalisesti lukujenkaan kanssa. Minkä osoituksena kotimaastamme sekoilu seiskan väliviivan kanssa. Päivän byrokraatti-blogi antoikin juuri Päivän Antibyrokraatti -nimityksen tykistökenraali Nenoselle, joka keksi seiskan viivan. 

P. S. Olen ennenkin kirjoittanut numeroista. 

P. P. S. Matematiikasta kiinnostuneille suosittelen muitakin Numberphile-videoita lämpimästi ja Tom Scott kertoo omalla kanavallaan monesta mielenkiintoisesta asiasta.

Pienen laskijan kuva Norjan kansalliskirjastolta via Flickr Commons.

Maria Kristina Granlund eli pitkä Maijastiina

Varhaisin löytämäni asiakirjamerkintä Maria Kristiina eli Maijastiina Granlundista on Askaisten rippikirjan 1781-1793 sivulla 115. Hän on piikana Villnäsissä eli Louhisaaressa ja syntymävuodekseen on merkitty 1777. Yliviivattu merkintä sisältää sanan Björneborg - Porista tullut? Selvemmin on kirjattu muutto Turkuun vuonna 1793.

Muutto saa vahvistuksen Turussa 6.10.1796 kirjoitetussa muuttotodistuksessa, joka on tallella Vesilahden kirkonarkistossa. En ole näitä 1700-luvulta montaa nähnyt, joten muuttoketjun esittäminen oli iloinen yllätys. Samaisen todistuksen mukaan Maijastiina on syntynyt Vesilahdella 2.12.1778 (*).

Vesilahden rippikirjoista Maijastiinaa en 1700-luvun lopussa löytänyt eikä siinä ole onnistunut myöskään Ilmari Kohtamäki, jonka kirjoittama tutkielma Juhana Fredrik Granlund - Elämä ja kirjalliset sepitelmät (Kirjallisuudentutkijain seuran vuosikirja IV. 1936) tähän katsaukseen innoitti. Seuraava elonmerkki Maijastiinasta on hänen avioliiton ulkopuolella 10.12.1804 syntyneen Kristiina-tyttärensä kastemerkintä, jonka mukaan Maijastiina oli tuolloin Jokioisissa ja titteliltään taloudenhoitaja .

Urakulku Louhisaaren piiasta taloudenhoitajaksi sopii Kohtamäen kuvaukseen, jonka mukaan

Maijastiina Granlund osasi ruotsia ja tunsi herrasväen seurustelutapoja. Pidoissa sanotaan hänen säntilleen tienneen kenelle iän tai arvon perusteella ensin oli tarjottava. Senvuoksi häntä käytettiin niin herrasväen kuin talonpoikainkin pitojen järjestelijänä. Kansan parissa hän oli siten ikäänkuin jonkinlainen seurustelutapojen opettaja ja niiden välittäjä. 

Aviottoman lapsen saanti käänsi uran laskukierteeseen ja Vesilahdessa 12.6.1808 tehdyn kastemerkinnän mukaan hän oli Sarkilan piika. Tähän merkintään liittyy kuitenkin epäselvyyttä, sillä Maijastiina piti sitä vääränä. Hänen mukaansa poika Juhana Fredrik oli syntynyt "vuotta myöhemmin kuin ryssä maahan tuli" Porissa 8.3.1809. Sieltä hän oli tuonut pojan muutaman viikon ikäisenä Vesilahdelle. Näin kertoi Juhana Fredrik omaelämänkerrassaan, jonka ensimmäisen osan julkaisi Sanomia Turusta 12.3.1875.

Vesilahden rippikirjassa 1810-1815 Maria Kristiina on lapsineen vuonna 1814 Hinsalan Sorrilla, josta he ovat ilmeisesti muuttaneet saman kylän Säijänkulmalle, jossa ovat myös rippikirjassa 1816-1822. Hinsalan Hukiaan, jota Johan Fredrik piti Sorrin jälkeisenä asuinpaikkanaan, perhe on merkitty vasta vuodesta 1824, jolloin molemmat lapset jo muuttivat omille teilleen.

Maria Kristiina ei lähtenyt kovin pitkälle, sillä hänestä tuli piika Hinsalan Sorrille, josta hän poistui vuonna 1825, mutta merkintä ei kerro minne.

Poikansa Juhana Fredrik oli jotenkin päätynyt jo lapsena rovasti Carl Constantin Hildénin perheen pariin, jossa häntä rovastin vuonna 1822 kuoltuakin "pidettiin kuin varsin oma lapsi". Lisäksi hän sai käydä Vesilahdelle vuonna 1817 perustettua n.s. Ahlmanin koulua. Näin hän oli varsin pätevä toimiessaan 14-vuotiaana Anian kylässä lukutaidon opettajana.

Maijastiina näki kuitenkin pojalleen vihreämmän oksan Turussa kauppa-alalla ja sinne Juhana Fredrik lähti keväällä 1824. Turun tulipalon jälkeen hänen työpanokselleen ei ollut tarvetta ja omien sanojensa mukaan

ainoastansa ylläni olevat vaatteet säilyi palosta ja niillä lähdin tyhjin käsin Vesilahteen, jossa ylön raskaista kantamisista palossa rupesin kitumaan ja sairastin niin heikkona, että loppua katsottiin.

Vesilahdella oli äitinsä elossa ja todennäköisesti poikaansa hoiti, kunnes tämä vielä saman vuoden puolella lähti takaisin Turkuun, josta ura urkeni niin, että hänen oheinen kuvansa ja elämänkertansa julkaistiin Suomen Kuvalehdessä 56/1875.

Maijastiina Granlund jäi itse Hinsalan Hukialle, jossa hän kuoli 59-vuotiaana 10.1.1838.

Kohtamäeltä hänelle vielä muistosanoja

Luonteeltaan Maijastiina Granlund mainitaan tavattoman vilkkaaksi ja kieleväksi [...] Naisihmiseksi hän oli tavanomaista kookkaampi. Pitäjäläiset antoivatkin hänelle sen vuoksi "Pitkän Maijastiinan" nimen. Fredrik-poikaa sanottiin lapsuusvuosina "Maijastiinan Fredrikiksi". Mutta pojan vartuttua mieheksi vaihtui nimien suhde siten, että äitiä nyt vuorostaan kutsuttiin "Fredrikin Maijastiinaksi".

(*) Vastaavaa kastetta ei seurakunnassa ole. Hyödyntäen myöhemmin esiintyvää patronyymiä ovat vahvimmat ehdokkaat vanhemmiksi Anian Äijälän isäntäpari Michel Johansson ja Maria Mattsdotter. Heidän 19.11.1778 syntynyt Maria-tyttärensä on elossa rippikirjassa 1774-85 ja muuttaa tilalta perheensä kanssa vuonna 1788 rippikirjassa 1786-94. Lasse Iso-Iivarin talonhaltijaluettelon perusteella he päätyivät emännän syntymäpaikkakunnalle Ylöjärvelle, jonka Mutalan Heikkilän Ylisestä en Marian liikkeitä enää pystynyt seuraamaan.

Tammikuun alkupuoli

4.1.

• Kirsti Ellilä sodan ajan kirjeistä

5.1.

• Anu luki Kirsti Ellilän Tuntemattomat #1918 

6.1.

• .@V_and_A Design a Wig Jakaminen ei toiminut, mutta ihan hauska.

7.1.

• Kyllä keskiajalla tiedettiin: "Winter is damp and cold: we should turn to food"

9.1.

• Menneisyyden Finland män käytti hartiahuivia, sai palautetta eivätkä ole myöhemmät sukupolvet opetusta unohtaneet.

13.1.

• Ei ole kulttuurihenkilöiden tuotteistaminenkaan uusi ilmiö.

• Ei Fagerholm eikä Kekkonen vaan Sakari Tuomioja. #vaalit56

14.1.

• Kyllä suoma... maalaiset kohtelevat naisia asiallisesti, toisin kuin ne siellä kaupungeissa. 

• Yli-Tornio oli edelläkävijä maassamme?

15.1.

• Toimellinen vaimo vm. 1861

• No nyt on historiallinen kuva irrotettu kontekstistaan. Mutta ei harrastajan käsillä

16.1.

• Aihe historialliselle dekkarille?

Muistiinpanoja kuukaudesta Suomessa (2/4)

Viime sunnuntaina Turkuun päässyt matkalainen asettui Seurahuoneelle ja lähti melko pian kohti Poria. Raumasta hän tekee lyhyen maininnan: "At present it has few inhabitants, and its only produce worth mentioning is a kind of coarse lace." Ennen Poriin pääsyä hän selostaa suomalaisten luonnetta:

As a rule the Finns are honest and obliging, but often lazy, stubborn, given to liquor, and sometimes violent and vindictive. [...] An Englishman, who had lived many years in Finland, told me the following about its inhabitants: they are honest in so far that they will not steal your purse or pick your pocket, but a labourer will take his wages and do no work if not closely watched. This appears, however, to be rather a human weakness than any distinctive national vice. 

A characteristic feature of the Finn, and one diametrically opposed to that of the Russian, is a reverence for the law and not the individual. 

A comparison between a Finnish and a Russian driver will illustrate my meaning. To the former it is quite immaterial whether the traveller be a secretary of state or an official of the fourteenth class, the lowest class of officials in Russia: whether he be a general decorated with a star, or a poor soldier who has to doff his cap to every officer. The Finn harnesses his pony with the same readiness for all classes of travellers. Not so the Russian.

Poria ennen hän mainitsee myös Vuojoen (kuva yllä kirjasta Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists, British Library/Flickr Commons) eli kartanot ovat hänelle merkityksellisiä. Porista hän kertoo tarinan paikallisten vakuutuspetoksesta ja kuvaa tulitikkutehdasta sekä majapaikkansa konserttia

The performers were dressed in the costume of the various provinces of Sweden, and sang several Swedish airs, which strike one more by their originality than their melody. The audience consisted of the local traders, a quiet, respectable, but heavy-looking race of men, with ladies to match them, and a few Russian officers with their gold epaulettes and embroidered collars.

Kristiinankaupungin kohdalla kirjoittaja kuvaa tervanpolttoa ja sitten toteaa, että "Between Christinestad and Wasa there is nothing of interest." Vaasasta oli tarkoitus jatkaa Tornioon, mutta syyssateiden alettua matkalainen kääntyi takaisin ja kohti Tamperetta.

There was nothing attractive in the marshes and meagre woods which bordered the road. [...] When I emerged from the monotonous wood, I was struck by the number of little wind-mills of so simple and cheap a construction that every cottage or hut appeared to have a mill for its own special use.

Tampereelta lähdettyään matkailija antaa arvosanan "one of the most lovely spots in Finland" Kangasalalle, mutta ei arvosta Hämeenlinnaa eikä Hämeen linnaa, jota kuvaa adjektiivilla "clumsy".

Hämeenlinnan ja Helsingin välillä hän kohtasi jossain kestikievarissa Holsteinista lähteneen taitelija tai ehkä paremminkin temppuilijaryhmän. Nämä kysyivät englantilaiselta vinkkejä mahdollisista esiintymispaikoista eli tuntuivat olevan melko tietämättömiä.

Ajettuaan 120 virstaa 7,5 tunnissa matkailija pääsi Helsinkiin juuri ennen auringonlaskua ja lähti Tallinnaan seuraavan aamun laivalla. Seuraavana kahtena sunnuntaina vielä hänen kuulemiaan ja kirjaamiaan tarinoita Suomessa tapahtuneesta.