lauantai 7. maaliskuuta 2009

Hiihtämisestä maaliskuussa 1899


Kuva kirjasta Toinen lukukirja kansakoulujen tarpeiksi

Juhani Ahon tekstit kokoelmassa Katajainen kansani (josta kannattaa lukua alkusanat! "Ei ole suinkaan sattuman oikku, että juuri me suomalaiset olemme tänne Suomenniemelle pysähtyneet ja täällä näihin päiviin saakka pysyneet...") taitavat kaikki olla vertauskuvia tuolloisesta poliittisesta tilanteesta. Suuri adressi oli kerätty edellisessä kuussa ja viejät olivat Pietarissa maaliskuussa. Mutta kuitenkin muistutukseksi siitä, että Suomessa talvi ei ole maaliskuussa ohi otteita otsikon Miten lumen valta voitettiin alta:

Ei muisteta täällä aikoihin olleen niin paljon lunta ja niin korkeita kinoksia kuin tänä talvena. Se sama lumimyrsky, joka tämän kuun 18 p:nä katkaisi paluumatkan suurelta Suomen lähetystöltä, on riehunut täälläkin maan sydämessä vielä hurjemmalla raivolla ja vielä suuremmalla voimalla kuin Etelä-Suomessa. Kaupungit ja kylät näyttävät siperialaisilta jurttakyliltä, joista savu nousee katoilta kuin lumimättäiden keskestä. Pikkumökit ovat niin ummen peitossa, että on täytynyt ruveta kaivamaan tunneleita ovien ja ikkunoiden eteen. Kujat ja solat ovat lunta niin kukkuranaan, että aidanseipäitä tuskin näkyy. Jäillä on tie kuin korkea harju. Jokainen vastaantulija on epäluuloa herättävä vihollinen, joka uhkaa kaataa kumoon reet ja hevoset.

... Vähitellen alettiin kuitenkin tointua ja tuumailla, mitä olisi tehtävä. Lyhyt hetki ajateltiin sitä ja luotettiin siihen, että kai viranomaiset pitävät huolta siitä, että ainakin valtatiet tulevat kuljettavaan kuntoon. Niidenhän on asia katsoa, että ne, jotka ovat ottaneet teiden aukipidon urakalle, tekevät velvollisuutensa. Siellä täällä ovat lumireet olleetkin liikkeessä, mutta liukuneet kovien kinosten yli niihin juuri ollenkaan uppoamatta, jättäen pehmeämmillä paikoilla vain pieniä töyräitä kuin heikkoja vastalauseita lumen valtaa vastaan. Lapioihin, jotka ovat tehoisat aseet suurten tuiskujen jälkeen ja jotka tekevät ihmeitä silloin, kun Suomen valtion rautateiden veturiauratkaan eivät mitään voi, eivät viranomaiset ole käskeneet tarttua, vaikka heillä vanhain asetusten mukaan siihen olisi ollut oikeus--lienevätkö sen sitten tehneet näiden hankihirviöitten pelosta vaiko säälistä kansaa kohtaan, säästääkseen sitä uusista rasituksista. Sentähden seisovat kinokset täällä yhä yhtä korkeina kuin ennenkin ja saanevat, ainakin mitä virallisiin toimenpiteisiin tulee, seistä siinä siksi, kunnes Herran päivä ne kerran sulattaa.

...Vaikka hiihtäminen viime aikoina on ollut suuresti vähenemässä, paikoitellen melkein unohduksissa, teitten kunnossapito kun on vuosi vuodelta parantunut, on täällä kuitenkin joka talossa ollut sukset, jopa kahdetkin. Joskaan niitä ei tavallisina talvina ole yleisemmin tarvittu, ovat talojen vanhukset niitä kuitenkin kaikessa hiljaisuudessa huolellisesti hoitaneet ja joka kesä tervailleet, sillä eihän koskaan voi olla varma siitä, milloin taas läpipääsemättömän lumen sataa ja milloin näitä taikakaluja tarvitaan.

Ja nyt otettiin ne kuin orrelta alas, ja ihmeellinen oli se vaikutus, minkä ne tekivät. Nuo nietokset, joita oli luultu murtumattomiksi muureiksi, muuttuivat yht'äkkiä kaiken yhteyden nöyriksi välittäjiksi ulkomaailman kanssa. Ne muuttuivat siksi sillaksi, jota myöten ihmiset keveästi kuin tuulen kantamina liukuivat toistensa luo.

perjantai 6. maaliskuuta 2009

Ruttoon kuollut ja ylioppilasmatrikkeli

Petter Schäfer noteerasi päiväkirjassaan 27.11.1710 ”Jacob Commolander kuoli rutossa 24. pnä.” ”Åkerkärralla on viety tulliportin taa ilman arkkua.” (Minä Pietar ja minä Anna. Päiväkirja vuosilta 1707-1714. toimittanut Matti Piispa. 2000)

Tämä Jacob löytyy Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista ja selviää, että kyseessä oli entinen ylioppilas, entinen lukkari ja turkulainen porvari. Mutta myös alkuperä Kiikalan Komisuon Isoperheen ratsutilalta.

Kotivuori on vähitellen laajentanut alkuperäistä painettujen lähteiden koostetta tuomiokirjalähteillä. Näistä voisi kuvitella olevan jossain tapauksissa suurta hyötyä ylioppilaan sukulaisia tutkiville. Suosittelen siis hakua ”ylioppilaiden kaikkiin tietoihin” tilan- ja paikannimillä. Kuten monet muutkin verkkojulkaisut, ylioppilasmatrikkeli jatkaa kehittymistään ja vaatii näin säännöllisiä paluukäyntejä.

(SAY:n perusteella Isoperheen isännyys siirtyi Jacob Commolanderin isältä Jacob Jöranssonilta veljelle Simon Jacobssonille 1674-1675. Simonin Kirstin-tytär oli vuoteen 1684 mennessä mennyt naimisiin Thomas Johanssonin kanssa, josta tuli seuraava isäntä ~1691. Ilmeisesti näiden poika näkyy isäntänä ensimmäisessä säilyneessä rippikirjassa.
Kotivuoren transkriptiossa vuoden käräjiltä 1693 näyttää Simon Jacobssonista tuleeen Jacob Simonsson, mutta veljillä patronyymit oikein: Jöran Jacobsson ifrån Salfwela, Michell Jacobsson ifrån Suojoki sekä nuorin veli Jacob Commolander.
Vuoden 1673 käräjiltä taas näkyy, että Jacob Jöranssonilla oli veli nimeltä Clemet ja tämän poika taas oli "Christer Clemetsson i Lauthela".)

torstai 5. maaliskuuta 2009

Huittislaisista häistä 1753

Helsingin Sanomien mielipidesivuilla keskusteltiin viime viikolla häiden oikeasta viettämisestä. Kriittinen suhtautuminen häätapoihin ei ole mitään uutta, häihinhän puututtiin jo 1600-luvun ylellisyysasetuksissakin.

Huittisten kirkkoherra Nils N. Idman oli vuonna 1753 sitä mieltä että pitäjässä häitä pidettiin liian kalliisti. Rahvas laski sukuunsa kaukaisetkin niin, että vähäiselläkin talonpojalla oli kutsuttuja vieraita 60-100 henkilöä. Näille kaikille piti tarjota kestitystä vähintään 3 päivää. Idmanin laskujen mukaan yhden päivän ruuat yhdelle vieraalle maksoivat yhden kuparitaalarin. Kun rengin vuosipalkka (myöskin Idmanin mielestä ylisuuri) oli yli sata kuparitaalaria, upposi hääkestitykseen vähintään kaksi vuosipalkkaa.

Eikä tässä suinkaan ollut kaikki kulut. Pitäjän tapana oli, että morsian antoi kullekin vieraalle morsiuslahjat, tyypillisesti 4-5 kyynärää palttinaa ja sukkaparin. Näiden hinta 70 vieraalle oli Idmanin mukaan 455 kuparitaalaria. Lahjoja vastaan vieraat antoivat käteistä rahaa, mutta Idman rahanarvon ymmärtävänä oli sitä mieltä ettei sitä tullut tarpeeksi.

Lahjoja morsian oli tehnyt vuosia, Idmanin mukaan aloittanut 10-vuotiaana. Kirkkoherran kärjistetyn näkemyksen mukaan talon tyttäret olivat talon ruuissa mutta eivät käsitöiltään ehtineet talon töihin. Tämä tuskin pitää paikkansa?

Mutta myötäjäisetkin piti morsiamen vanhempien maksaa, joten on Idmanin kanssa oltava kyllä samaa mieltä. Tyttäret tulivat kalliiksi talonpojalle.

Lähde: Nils N. Idman: Kertomus Huittisten seurakunnasta 1753. Toimitus ja suomennos Raimo Viikki. 1970

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Musiikintekijöitä menneisyydestä

Suomen naisyhdistyksen vuonna 1896 julkaisemassa matrikkelissa Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla esitellään sisarukset Fredrika Gustava (s. 11.2.1800) ja Catharina Charlotta Lindström (s. 3.8.1802). Hiskin mukaan heidät on kastettu Turun ruotsalaisessa seurakunnassa vanhempinaan "Cardusmak: Carl Lindström" ja "Agatha Juliana Kempe". Nämä oli vihitty samassa seurakunnassa avioliittoon 17.11.1796. Carl Lindström kuoli 12.8.1806.

Siskojen lapsuudenkoti oli ilmeisesti heidän tätinsä luona. Ylioppilasmatrikkelin tietojen mukaan nimittäin Josef Ikalén oli asunut ilmaiseksi ja saanut hoitoa sairauksiinsa leskirouva Rotstenin talossa. Ikalén testamenttasi perintönsä, joka sisälsi musikaalisisia instrumentteja ja sävellyksiä, "leskirouva Rotstenin sisarentyttärille Fredrika Gustava ja Katarina Charlotta Lindströmille". Tämä täsmää lähes täysin Naisyhdistyksen matrikkelin tekstiin "Isänsä talossa asui maist. Josef Ikalén (s. 1778, k. 1818), tunnettu itsekseen oppineena sekä soitannon että soittokoneteollisuuden alalla ... Hänen silmäinsä alla kasvoivat sisarukset Fredrika Gustava ja Catharina Charlotta, hän opetti heidät soittamaan hyvin ensimmäistä viulua ja testamenttasi heille kaiken omaisuutensa. "

Tätiehdokkaaksi Hiskistä löytyy "j. Ulrica Charlotta Kempe", joka meni 23.3.1802 Turun ruotsalaisessa seurakunnassa naimisiin "Tracteur Thomas Rothstén"in kanssa. "Tracteuren gift Thomas Rotsten" kuoli 4.6.1812 39 7/12 -vuotiaana. Hänen leskensä kuoli 67-vuotiaana vanhuuteen joulukuussa 1828. Agathan (s. 2.2.1771?) ja Ulrikan (s. 12.7.1761?) vanhemmiksi Hiskin kastettujen haku tarjoaa kirjanpitäjä Adolf Kempen ja Helena Catharina Ingmanin.

Fredrika solmi avioliiton 25.7.1820 Turun ruotsalaisessa seurakunnassa "senaatinkopistin, sittemmin Uuden-Kaarlepyyn tullinhoitajan Pehr Lundmark’in kanssa, joka oli tunnettu viulunsoittaja m. m. kreivi Ludvig Heydenin iltamista Wiaporissa". Heille syntyi 14.1.1823 tytär Juliana Elisabeth, joka kastettiin Pietarsaaressa.

Charlotta puolestaan meni naimisiin vuonna 1827 viulunsoittaja Johan Kristoffer Downer’in (s. 1795, k. 1842) kanssa. Vasabladetissa 15.2.1894 julkaistun kirjoituksen mukaan heidän poikansa Johan Alexander syntyi Loviisassa vuonna 1827. Hänen 31.3.1830 syntynyt siskonsa Charlotta Dorothea Agatha kastettiin Raumalla.

Fredrikan aviomies Lundmark tuomittiin "ylöskantorahojen anastamisesta". Naisyhdistyksen matrikkelin mukaan tämä mursi sisaren terveyden niin, että tämä kuoli 9.12.1842 Uudessa-Kaarlepyyssä. Hänen miehensä Johan Kristoffer Downer kuoli 4 päivää myöhemmin Turussa. Entinen tullinhoitaja Pehr Lundmark haudattiin Turun ruotsalaisessa seurakunnassa 19.12.1847.

Nimimerkki C. G. arvostellessaan naisyhdistyksen matrikkelin ruotsinkielistä versiota Åbo Tidningissä 26.08.1896 jätti lukijoiden mietittäväksi, mitä hyvää Suomen kulttuurin hyväksi sisaret Lindström olivat saaneet aikaan. Hmmm... innoittivat tämän, erittäin mielenkiintoisen, tekstin?

tiistai 3. maaliskuuta 2009

Musiikkia menneisyydestä

Lainasin kirjastosta CD-levyn Musiikkia Porin Triviaalikoulun nuottikirjoista, joka oli äänitetty huhtikuussa 2008. Triviaalikoulun neljä äänikirjaa on kopioitu käsin vuonna 1725. Niiden 93:sta sävelmästä on levyllä 19.

Kouluttamattomiin korviini musiikki kuullosti lähinnä renessanssilta ja tunnistetut säveltäjät ovatkin eläneet 1500-luvun lopussa. Levyliitteen mukaan on pyritty 1600-luvun esitystapaan, eikä ole pyritty ”rekonstruoimaan isovihan jälkeisen Porin koulumusisointia, josta tiedämme melko vähän”. Porin triviaalikoulun esityksissä ei varmasti ollut naisia laulamassa eikä myöskään Sonus Borealis –yhtyeen tasoisia muusikkoja tai soittimiakaan, joten en varsinaisesti päässyt Porin menneisyyteen kiinni tätä kautta.

Meinasin kirjoittaa, että paremmin saa tunnelman kiinni laulamalla vanhan virren Sinuhun turvaan, Jumala, mutta kun kaivoin ala-asteen musiikkikirjan esille sain huomata, että se on Joonas Kokkosen Paavon virsi Viimeisistä kiusauksista. Uups. Onneksi on Vestmanviiki.

Porin triviaalikoulun ääni- eli stemmakirjat löytyvät digitoituina Joensuun yliopiston yliopiston kokoelmista (diskantti, altto, tenori, basso, ).

maanantai 2. maaliskuuta 2009

Kalenterintäytettä pääkaupunkiseudulla

Voima-lehden tapahtumakalenterin mukaan Suomen Muinaismuistoyhdistyksen kuukausikokous on avoin ja vapaa vierailijoille. Tämän viikon keskiviikkona siellä puhuu Alex Snellman aiheesta Keisarivallan vaatteissa: aatelisunivormu ja suomalainen siviiliunivormujärjestelmä.

Hanasaaren Pohjoismaisen talvipäivän ohjelmassa lauantaina 7.3. on mm. ruotsinkielinen esitelmä Kuninkaallisen Vasa-laivan historiasta ja tulevaisuudesta klo 12 sekä luento suomeksi klo 14.15 viikinkien meriretkistä. (Vuosi 1809 on niin merkillinen, että se vaatii vähintään yhden sivuston suomeksi, yhden ruotsinsuomeksi ja yhden riikinruotsiksi. Tarkemmin katsottuna vain keskimmäinen näistä on yksikielinen.)

Gallen-Kallelan museossa Tarvaspäässä on lauantaina 28.3 runonlauluesitys klo 13 ja erillismaksullinen työpaja klo 14-15. Jälkimmäiseen ilmoittauduttava etukäteen.

Tutkimustarina Espoosta

Flachsen-väsäyksen ilona ja etuna on se, että voi keskittyä pieniin paloihin kerrallaan. Viime viikolla kirjoittelin pätkää, jonka piti päättymän salaneuvos Axel Ludvig Borniin. Hänen sisaruksistaan minulla oli aluksi ollut vain määrällinen tieto, mutta kiitos SukuForumin kirjoittajan, löytyi Helsingin rippikirjan sivu, jossa koko porukka oli koossa. Siitä näkyi kuitenkin heti, että lapset olivat liidelleet sinne tänne, Ruotsiinkin asti, joten katsoin parhaaksi tilata Bornin perukirjan, jossa sisarusten kohtalo pitäisi olla esitettynä. Kun kerran kuoli lapsettomana. Mutta perukirjaa ei Hämeenlinnan maakunta-arkistosta löytynyt.

Hiski-haku osui avioliittoon Espoossa 15.10.1833 "Casseur. v. Kejs. Finsk. Sjökipaget Herr Erik Born" ja "Demois. Hedvig Maria Gust. Carolina Kurtén", joka vaikutti lupaavalta. Helsingistä löytyi 26.1.1840 syntynyt poika Otto. Hedvig Maria oli häiden yhteydessä merkitty olevan kotoisin Backbystä, joten kun tarkistin ylioppilasmatrikkelin Axel Ludvig Bornille antamaa "Omisti Espoon Kunnarlan" tietoa digitaaliarkistosta löytyvistä henkikirjoista tarkistin myös Backbyn. Ja siellä asui 1875&1880 leski H. M. Born vuonna 1840 syntyneen Otto pojan kanssa.

Aika siirtyä "Sukutilojen" antiin. Kunnarlan eli Gunnarsin kohdalla "Tilan lahjoitti Espoon kunnalle v. 1885 salaneuvos A. L. Born, hänen veljenpojallaan oli siihen hallintaoikeus kuolemaansa saakka vuoteen 1918." Backbyn kohdalla taas "Omistaja v:sta 1918 Ernst von Freymann." Tutkimushypoteesi: Otto oli salaneuvoksen veljenpoika ja kuoli vuonna 1918. (Otto lahjoitti Espoolle koulurakennuksen pitäjäntuvaksi.)

Backby ei ollut mikään pieni tila: 900 hehtaaria maata. Pienen googlauksen jälkeen selvisi, että tila on tänä päivänä Kartanokylpylä Kaisankoti. Päärakennus uusittiin 1937-1938 ja näyttää nyt tältä:

Kuva on Flicker-sivustolta ja oikeusasetustensa mukaan käytettävissä, kunhan lähde mainitaan eikä kuvaa muunneta.

Hiskistä löytyi myös toisen Axel Ludvigin todennäköisen veljen avioliitto. Seurakunnassa "Ensimmäinen Suomen meriekipaasi" vihittiin 12.7.1833 "midsk. m. herr Carl Born " ja Espoon pitäjästä "välb. jungfru Joh. Maria Ståhlhane". Oikein aatelinen morsian? Pariskunta löytyi SukuForumin avulla Martti Strangin tekemästä taulusta, jonka mukaan Carl kuoli 30.6.1845 Porvoossa ja Johanna 10.4.1867 Espoossa.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Medialöytöjä ja muuta "ajankohtaista"

Selvitin vihdoinkin miten puhelimeni podcasting-sovellukseen sai muita ohjelmia kuin hakemistosta löytyvät. Nyt on sitten muutakin kuin amerikkalaista ja englantilaista kuunneltavaa. Ruotsalaisesta tarjonnasta poimin radio-ohjelman Vetenskapradion historia, jonka rss-feedissä on ohjelmia useammalta vuodelta eli kuunneltavaa riittää. Esittelevät tutkimuksia ja arvostelevat historiallisten elokuvien todenmukaisuutta. Täysin asiallisesti, mutta ei tylsästi. Osa on tietenkin RuotsiRuotsi-spesifistä, mutta tuoreehkon jakson analyysi teloitettujen luista lienee - valitettavasti - relevantti myös Suomen historian suhteen.

Viikolla selvisi, että Ruotsissa aiotaan juhlia ensi vuonna kuninkaallisia häitä. Tarkoitus on myös muistaa Birger jaarlia.

Jos olet suunnitellut tutkivasi jotain Hämeenlinnan maakunta-arkistossa kesälomallasi, niin unohda koko juttu. Arkistoa aletaan remontoida ja se on kiinni. Sen sijaan voi mennä vaikkapa Lahden kansanopiston ja Historian Ystäväin Liiton järjestämään XXV historian kesäseminaariin Lahden kansanopistossa 15.-17.6.2009. Aiheena suomalaisuuden omakuva.

Uusi suomalainen historiallinen romaani Kolmen kuun kuningatar käsittelee Kaarina Maununtytärtä. Suvi Aholan arvio Hesarissa 26.2. ei ollut pelkästään kehuva.

Sukuhakurissa keskusteltiin siitä, kun sukulaiset haluavat uskoa "hianoihin" juuriin. Ja SukuForumissa taas siitä, miten asioita esitetään sukututkimuksissa (liian) parhain päin.

Kaikenlaista mielen museoista kertoi lämpömittarin historiasta.
Kolmas huone kirjoitti elämän dokumentoinnista.
Muinaisharrastajat pitivät hiihtokisat.
Tillman oli lukenut Arto Hautalan Luut kasaan-blogia, johon ei valitettavasti ole tullut täytettä aikoihin.
Juhani tarinoi myös sukututkimuksesta.
Söpö kuva keskiaikaisen käsikirjoituksen marginaalista.
Reijo Valta kirjoitti siitä, että Geronimon kuolemasta oli kulunut 100 vuotta.
Mielelläni laittaisin tähän kuvitukseksi Flickeristä löytyneen kuvan Kokemäen vanhasta hautausmaasta, mutta kuvaaja ei ole antanut oikeuksia moiseen. Löytänyt aivan uuden kuvakulman, tuskin paikkaa tunnistaa. Toinen upea kuva on Kokemäen Orjapaadelta.

Helsinki-infon sarjakuva Rottapoika mietiskeli Helsinkiä nyt ja 200 vuotta sitten. Koko sarkauvan näkee lehdestä.

Sananparsi sukututkijalle sunnuntaiksi (13)


Yks konst o ai jälil ja ei seekä ol viäl viimäne. Laitila


Kirkonkirjat kahlanneella on jäljellä verokirjanpito. Sen jälkeen paikalliset käräjäpöytäkirjat. Ja sen jälkeen kaikki muut käräjäpöytäkirjat. Ties missä on sisar tai serkku, joka oman oikeusjuttunsa yhteydessä mainitsee kriittisen sukulaisuussuhteen...


Oha revonahka nii kallis jot kannattoa sitä pyyteä vaikkei soakoa. Räisälä

Lähde: Suomen kansan sananparsikirja. Toim. R. E. Nirvi ja Lauri Hakulinen. WSOY 1948