Henkikirjan tulkinnasta, esimerkkinä Taipale 3

Idioottimaisinta, jota seitsemän vuotta käynnissä olleessa Taipale-proggiksessa tein, oli yrittää kirjoittaa huviloista (lähes pelkästään) henkikirjojen varassa. Ensinnäkin niistä puuttuu venäläiset "epäsuomalaiset", kuten viime päivien teksteissä olen yrittänyt selittää. Toiseksi, tarkistamalla muita, nykyään helposti saatavilla olevilla lähteitä, saattoi selvitä, että "tulkintani" olivat päin helvettiä.

Esimerkkinä kuvakaappaus vuoden 1896 henkikirjasta (U150:2209). Kaupungin vuokramaalla Taipale 3:ssa näyttää asuvan huvilarakennuksen omistaja Vivika Aurora Törnroos (s. 1842), jolla on vuokralaisina neljä naimatonta naista: Adeleide Charlotta Morelius (s. 1826), Mathilda Sofia Indrenius (s. 1865), Alexandra Karhu (s. 1857) ja Edla Ahl (s. 1863).

Ensinnäkin henkikirjoja kannattaa - varsinkin nyt, kun ne ovat digitoituina saatavilla - aina tarkastella sarjana. Mieluiten käydä läpi kaikki vuodet. Taipale 3:n tapauksessa vuoden 1905 henkikirjoituksessa (U128:3993) Alexandra Karhu on jauhokauppias ja Edla Ahl piikansa, mikä on huomattavasti informatiivisempaa kuin oletus tai kuvitelma kahdesta erillisestä ja toimettomasta naisesta.

Törnroosin, Moreliuksen ja Indreniuksen yhteys selvisi Törnroosin perukirjasta. Siihen oli jäljennetty Törnroosin ja Moreliuksen keskinäinen testamentti vuodelta 1896. He totesivat eläneensä koko elämänsä yhdessä. Indrenius oli "ottotyttärensä", jolta odotettiin (ilmaista?) palvelusta, jonka palkintona odotti perintö sekä Törnroosin että Moreliuksen kuoltua. Eli kolme ensinnäistä riviä edustivat oikeasti yhtä taloutta. 

Ennen kuin ehdin kuvitella elinikäisen suhteen mahdollisia merkityksiä liian pitkälle, avasin onneksi Moreliuksen perukirjan. Siitä kävi ilmi, että hänellä ja Törnroosilla oli jonkinlainen sukulaisuussuhde eli Törnroosin perukirjassa luetellut Petter Edvard Ervastin lapset olivat molempien toissijaisia perijöitä.

Sukulaisuuden luonne ei avautunut Genistä, jossa Törnroosin profiili ei tarjonnut lisätietoa. Googlaus sen sijaan heitti eteen Erik Gullmanin kirjan Totuus on korkein hyve. Pekka Ervastin elämäkerta. (pdf). Siitä kävi ilmi. että Vivika Törnroos oli sisarensa kanssa asunut lapsena isoisänsä kakkosvaimon taloudessa. Kakkosvaimon siskontytär oli Adelaide Charlotte Morelius, joka asui samassa taloudessa. Naiset siis tosiaankin olivat eläneet yhdessä lähes koko elämänsä. Sukulaisuussuhteet olisi tietenkin voinut selvittää asiakirjoista, mutta niiden monimutkaisuuden vuoksi valmis paketti oli iloinen yllätys.

Paljonko Helsingissä oli väkeä?

Eilisestä teemasta jatkaen ja muistellen jonkun historiapalstan keväistä tiedustelua: "Onko olemassa asiantuntijoiden kesken hyväksyttyjä arvioita Suomen väestömäärästä pronssikauden lopun ja myöhäisen rauta-keskiajan loppuun. Esim. 100 vuoden periodein." Eipä ole, kun ei ole sopivia lähteitä, ja seuraavien vuosisatojenkin osalta tieto sisältää epävarmuuksia. Luotettavuus toki lisääntyy ajan myötä, mutta täydellistä tietoa ei ole mistään. Varsinkaan, jos kaipaa tietoa "kaikista" eikä tavalla tai toisella virallisista asujista.

Helsingin kaupungin tietokeskuksen työpaperissa 2016:1 (Helsingin historiaa numeroina kolmelta vuosisadalta. Opas Helsingin seudun aluesarjat -tilastotietokannan pitkien aikasarjojen käyttöön, pdf) Marjukka Vartiainen kirjoittaa

Väkilukusarjoissa vilisevät termit ”todellinen väestö”, ”kaupungissa asuva väestö” sekä ”läsnäoleva väestö” ja ”poissaoleva väestö”. Lankinen määrittelee läsnäoleviksi henkilöiksi kaikki maassa vakituisesti asuvat henkilöt, jotka voivat olla Suomen kansalaisia tai ulkomaalaisia. Poissaolevaan väestöön siirretään Suomen kansalainen, joka on muuttanut maasta (Lankinen 1984). [...] Väestökirjanpito on Suomessa siis perustunut kahteen rinnakkaiseen järjestelmään, henkikirjoihin (”henkikirjoitettu väestö”) ja kirkonkirjoihin (”maassa asuva väestö”).

(Tietääkseni Lankinen, Markku. Väkiluvun laskenta Helsingissä ennen ja nyt. Helsingin kaupungin tilastokeskuksen neljännesvuosikatsaus 1984, 35(3), s. 19–30 ei ole verkossa tavoitettavissa.) Vartiaisen selostus liittyy sivustoon Helsingin seudun avoimet tilastotietokannat, jonka historialliseen osaan on poimittu Helsingin tilastojulkaisuista tietyt numerosarjat. Väkilukutiedot alkavat vuodesta 1875 ja alaviitteen mukaan näissä henkikirjoihin perustuvissa tiedoissa "Ulkomaalaiset sisältyvät lukuihin vuodesta 1951 lähtien sekä v. 1915, jolloin lukuihin sisältyy Venäjän alamaisia." Kaikista 1800-luvun puolen luvuista puuttuvat siis Helsingissä pysyvästikin asuneet, jotka eivät olleet ottaneet Suomen kansalaisuutta.

Vuodelta 1870 on käytettävissä väestönlaskennan raportti, jossa on mukana erillisenä taulukkona "Kaupungissa olevia epäsuomalaisia alamaisia" (yhteensä 5055). Näiden suurin ryhmä ovat Venäjän alamaiset, joista miehiä oli 3512 ja naisia 920, yhteensä 4432 (Töölön osalta 220+57 eli 277). Johdantotekstistä käy ilmi, että "epäsuomalaiset" on laskettu mukaan 32113 hengen "todelliseen väestöön", jota muissa taulukoissa käsitellään. (Kyseisestä luvussa on mukana 628 matkustajaa toisaalta ja siitä puuttuu 817 kaupunkilaista, jotka olivat väestölaskentapäivänä matkoilla.) 

Venäjän alamaisten osuus "todellisesta väestöstä" Helsingissä 1.3.1870 oli näin ollen 13,8% ja alueella "Töölöö ja huvilat ulkopuolella Espoon tullia" 17,3%. Koko kaupungissa Venäjällä syntyneitä (Itämeren maakunnat+Muut Venäjän kuvernementit), joihin kuului "epäsuomalaisten" ohella Suomen kansalaisia, oli 3578 eli 11,1%. Autonomian aikaa oli takana jo 60 vuotta, joten osa Venäjän alamaisista Helsingissä oli siis syntynyt Suomen puolella.

Vuonna 1880 vastaavassa raportissa todetaan, että

Väenlaskussa vuonna 1870 nousi venäläinen sotaväki perheineen ja huonekuntineen 3,580:neen henkeen, mutta vuonna 1880 oli sen lukumäärä ainoastaan 2,965 henkeä. Kun venäjänkieltä puhuvien lukumäärä kaupungissa väliajalla kuitenkin on lisääntynyt, näkyy siitä, että tämä lisäys on yksinomaisesti venäläisen siviiliväestön tuottama, joka väestö näiden kymmenen vuoden kuluessa varmaan on enentynyt enemmän kuin kahdenkertaiseksi. 

 

Huomattavasti vaikeampaa on hahmottaa vuotta 1870 edeltävää kehitystä. Käsittääkseni yksi harvoista yrittäjistä on Marjaana Hakala, jonka gradua Helsingin venäläiset asukkaat ja heidän elinkeinonsa 1809-1840 (1997) kävin lukemassa kirjastossa asti. Hakala oli poiminut henkikirjoista (käsittääkseni) nimien venäläisyyden perusteella "venäläisiä". Näitä ei ollut vuonna 1810 yhtään, 155 vuonna 1830 ja 330 vuonna 1840. 

Vuonna 1829 perustettuun Helsingin ortodoksiseen seurakuntaan kuului vuonna 1830 Helsingissä jossain määrin pysyvästi asuneita 634 ja vuonna 1840 seurakuntalaisia oli 770. Näihin ei ole laskettu sotilaita, joita Hakala arvioi olleen molempina vuosina 1100. Samoilta vuosilta Hakalalla on kirjallisuudesta poimittuna suomalaisten siviilien ja sotilaiden määrät. Jos "suomalaisten" ja "venäläisten" siviilien ja sotilaiden yhteensä ymmärretään vastaavan "todellista väestöä" ja epäsuomalaisiksi arvioidaan ortodoksisen seurakunnan jäsenet, joita ei henkikirjoitettu, Venäjän alamaisten osuus kyseisinä vuosina on arviolta 12,1% ja 8.6%.  Näissä, samoin kuin vuoden 1870 luvuissa valtaosa venäläisistä on sotilaita. 

Henkikirjoissa esitetty väki ei vastaa vieraan maan alamaisten osalta Helsingin todellisuutta, jossa oli Venäjällä syntyneitä Suomen kansalaisia ja Suomessa syntyneitä Venäjän kansalaisia.

Venäläiset 1800-luvun henkikirjoissa, esimerkkinä Matrosoff

Kesän Töölö-aktiviteetissa heräsin vihdoin siihen, että venäläisten merkintä henkikirjoissa muuttuu 1800-luvun aikana. Sekä tietenkin riippuu siitä, onko Venäjältä tullut hakenut ja saanut Suomen kansalaisuuden.

Esimerkkihenkilöni Ivan Matrosoff saapui - todennäköisesti perheineen - Helsinkiin vihanneskauppiaaksi 1850-luvun alussa. Tästä todistaa maistraatin pöytäkirjat sekä niistä koottu hakemisto.

Ainoa viite siitä, että Matrosoff oli myös vihannestenviljelijä ja yksi monissa muistelmissa mainituista Töölön "kaaliryssistä" on Strömstenin plantaasilla vuonna 1853 henkikirjoitettu "Ryska Trädgårdsmästaren Ivan Timofej Matrosoffs dr. August Tallberg" (U45:794). Ellei Matrosoff olisi yhdeksi vuodeksi palkannut suomalaista renkiä, olisi henkikirjoja katsoen näyttänyt siltä, kuin hän olisi muuttanut Strömstenin plantaasille vasta vuoden 1877 henkikirjoitukseen mennessä (U:79:1593). 

Olisi myös näyttänyt siltä, kuin Strömstenin plantaasi oli ollut olematon tai ainakin asumaton edellisinä vuosina. Kun todellisuudessa siellä - enemmän kuin todennäköisesti - asui ainoastaan ihmisiä, jotka eivät olleet velvoitettuja maksamaan henkiveroa. (Kyllä. Olen nysvännyt  seitsemän vuotta 1800-luvun Töölöä ja kirjoittanut älyttömyyksiä asumattomattomuudesta ja vähäisistä asukkaista, sillä aivan peruslähdekritiikki unohtui.)

Matrosoffin ilmaantuminen henkikirjoitukseen 1877 selittyy sillä, että hän haki keväällä 1875 Suomen kansalaisuutta. En ole päässyt arkistoon tarkistamaan myöntöajankohtaa, mutta ehkä päätös on venähtänyt vuoteen 1876. 

Edeltävinä vuosina linjanveto kirjauksissa ei kuitenkaan kulje aivan selvästi kansallisuuden mukaan. Gradussaan ”En för bägge och bägge för en” Helsingin venäläinen kauppiasyhteisö 1840–1860 (2016) Iisa Aaltonen toteaa: "Läpikäymissäni henkikirjoissa Venäjän alamaisiksi on merkattu satunnaisesti vain muutamia henkilöitä." Omien havaintojeni mukaan viimeistään vuodesta 1873 alkaen Helsingissä on merkitty sulkuihin/kauttaviivoilla henkiverosta vapautettuja. Näiden joukossa on myös venäläisiä "på pass", mutta Matrosoff ei kuulu tähän ryhmään, joten Strömstenin plantaasille ei todellakaan kirjata ketään. Esimerkki siis toisaalta (U:71:248):

Myöhemmin - ja aiemmista Helsinki-proggiksistani tutulla tavalla, jonka näköjään "oletin" pätevän koko vuosisadalla - venäläiset on merkitty ulkomaisiksi lyhenteellä utl. Henkiverottomuudesta huolimatta heidät on kuitenkin listattu jossain määrin (?) kattavasti. Esimerkki Stömstenin plantaasilta vuonna 1901 (U:184:3132) 

Eli suosittelen varovaisuutta 1800-luvun henkikirjojen tulkintaan kaupungeissa, joihin venäläisiä tiedetään muuttaneen. Kannattaa myös muistaa, että kaupungeissa oli myös epävirallisia maaltamuuttajia eli väkeä oli enemmän kuin virallisissa asukasluvuissa.

P. S. 1900-luvun alussa Helsingissä henkikirjoitettiin jo hevosetkin.

Rakennuslupapiirustukset ja Strömstenin plantaasin huvilat

Eksyttyäni kesällä takaisin Töölö-tutkimukseen kävin aiempaa tarkemmin läpi Helsingin kaupunginarkiston rakennuslupapiirustuksia ja opin jotain. Käytän tässä esimerkkinä Taipaleen sijaan naapurissa sijainnutta Strömstenin plantaasia, sillä siellä oli vähemmän rakennuksia.

Onnekkaasti ja sattumalta(?) tutkimuskohteeni ja sen ympäristön rakennuspiirustukset on jo digitoitu alkuperäiskappaleista, joten niitä voi näppärästi katsella ruudulta. Kaikki tiedostot saa myös kerralla esille kaupunginarkiston systeemistä, mutta vaikka piirrosten signumit muodostavat kasvavan sarjan ei pidä olettaa, että piirustukset olisivat aikajärjestyksessä! Kaikki pitää käydä läpi ja tarkistaa hyväksymisleimoista tai piirtäjän merkinnöistä se, mistä ajasta on kyse! Samalla tulee huomaamaan, että alunperin yhteen kuuluneet paperit voivat nyt olla erillään. Eli jos avaat kuvan, jossa on pelkkä pohjapiirustus, julkisivun kuva on todennäköisesti toisaalla.

Tutkimieni Töölön vuokratonttien piirroksissa on hyvin harvoin käytetty sitä huvilanumerointia, joka näkyy henkikirjoissa ja osoitekalentereissa. Siitä yksinkertaisesta syystä, että numerointi otettiin käyttöön vasta 1880-luvulla. Vaaditaan siis päättelyä, jotta rakennusten ulkonäkö voidaan yhdistää asukkaisiinsa. Numerointi on merkitty Kansallisarkiston Karttaan Helsingin kaupungin äänestysalueista valtiopäiväedustajia varten (1906), josta leike ohessa. Kaupunginarkisto on digitoinut myös maistraatin pöytäkirjat, joten piirroksiin merkityllä hyväksymispäivällä voisi etsiä lisätietoa.

Varhaisimmat "Alue 59a, Strömstens Plantage" rakennuspiirustuksista ovat 866/4 & 866/5, joissa ollaan 1870-luvun alkupuolella laajentamassa vanhaa asuinrakennusta, jossa oli ollut vain kaksi kamaria, keittiö ja eteinen. Tämä sijaitsee kallion ja peltoalueen välisessä ryppäässä, jossa on ulkorakennuksien lisäksi laajentamaton ja pieni asuinrakennus.  

Signe Branderin vuonna 1913 ottamassa valokuvassa (HKM) rakennusryhmä näyttää tältä.

Oikeassa reunassa pilkottaa laajennettu rakennus, joka näkyy kokonaisena Kalle Havaksen vuoden 1927 paikkeilla ottamassa valokuvassa (HKM), jossa taustalla ovat jo Runeberginkatu 49 ja 51. Kyseessä on huvila 2.

Vuonna 1876 (866/2) rakennuslupaa haettiin selvästi erilliselle rakennuskokonaisuudelle Taipaleen rajalle. Kyseessä on huvila 5, jonka asuinrakennus rakennus oli niin yksinkertaisen näköinen, etten viitsi piirustusta leikata ja liimata.

Myöhemmin kyseinen huvila tunnettiin santrami Dimitri Ivanoffin huvilana. Hänet mainitaan osoitekalentereissa esim vuosina 1912 & 1914. Kun rakennus valokuvattiin Suomen Kuvalehteen 2/1928, se paikannettiin jo katuosoitteella Runeberginkatu 42.

Pari vuotta myöhemmin rakennuslupaa haettiin asuinrakennukselle keskellä tonttia (866/7). Keltaisella merkitty talo tulisi olemaan huvila 4.

Sen piti näyttää tältä.

Ja se on sekä paikkansa että ulkonäkönsä puolesta tunnistettavissa Signe Branderin Taivallahdelta ottamasta valokuvasta (HKM), jossa etualalla oleva vaalea talo on edelleen olemassa oleva Kivelän rakennus (Pohjoinen Hesperiankatu 27). 

Varmuuden vakuudeksi otos Suomen Kuvalehdestä 2/1928. Tässä, kuten joissakin muissa yhteyksissä Strömstenin plantaasia kutsutaan Taivallahdeksi.

Vuonna 1879 tehty rakennuslupahakemus (866/3) koski asuin- ja ulkorakennusta Taipaleen rajalla huvila 5:n eteläpuolella.

Päärakennuksen julkisivun piti näyttää tältä. 

Rakennuksesta otettiin valokuva vuonna 1928, kun kaupunginmuseon järkeilyn mukaan kyseessä on huvila 1, jonka vieressä rakennettiin Runeberginkatu 49:ää. Näin ollen talo oli nykyiseltä osoitteeltaan Pohjoinen Hesperiankatu 17.

Toisesta kulmasta Suomen Kuvalehdessä 2/1928. Vieressä Taipale 7, joka jäi alueen viimeiseksi puuhuvilaksi.

Vuonna 1880 anottiin lupaa asuinrakennukselle aivan tontin läntiseen nurkkaan (866/8).

Rakennuksen laajentamiseksi L-muotoon haettiin lupaa vuonna 1895 (866/16) ja näin syntyi Kivelän rajalle maamerkki, joka näkyi jo yllä olleessa Branderin ottamassa kuvassa. Arvi Leinon vuonna 1928 ottamassa valokuvassa (HKM) näkyy tämä huvila 3:n rakennus tarkemmin, sen vieressä huvila 2 ja taustalla huvila 4.

Sekä asuinrakennus, jolle haettiin vuonna 1881  rakennuslupa (866/6) että vuonna 1885 suunniteltu komea puuhuvila (866/1, 866/9, 866/10, 866/11) on sijoitettu huvilan 5 pohjoispuolelle Taipaleen rajalle eli kyseessä on Vega 16. Todennäköisesti jälkimmäiseen viittaa Lauri Koskivaaran muistelman virke "Erillään muista elokuvateatteria Adlonin nurkilla oli suurin näistä villoista." Helsingin kaupungin Karttapalvelun kohdennuksilla Vegan rakennukset ovat tosiaan Adlonin kulmalla eli Sandelsinkatu 8 / Runeberginkatu 44 hollilla.

Aivan yhtä komealta huvila ei kuitenkaan näytä Suomen Kuvalehdessä 2/1928.

Hyvällä tahdolla huviloiden numerointi on maantieteellinen. Idästä päin tienviertä lähestyen huvilat 1, 2 ja 3, sitten u-käännöksen jälkeen pohjoisemmassa huvilat 4 ja 5, minkä jälkeen edelleen pohjoisemmassa huvila 16.

Ääääää... (dna)

DNA-tutkimustestauksen takia oli tarpeen palata vanhoihin sukusotkuihini. Aikanaan (eli vuoden 2006 paikkeilla) olin tehnyt ensimmäisen koonnin äitiniäitini Veteli&Kaustinen -painotteisesta esivanhemmistosta. Jakelin sitä iloisesti eteenpäin ja yksi lukija oli kokenut sukututkija, joka oli eri mieltä yhdestä tulkinnastani äitilinjassa. Nyt kun itsellänikin on enemmän osaamista ja digitoituja lähteitä on käytettävissä on hyvä hetki setviä oikeasti varhaisin äitilinjan edustaja asiakirjaperusteisesti.

Äidinäitiniäitini oli Johanna Serafiina Antintytär, joka oli syntynyt Vetelissä 18.12.1886 vanhempinaan Anna Kustaava ja Antti Antinpoika Seppälä. (Veteli RK 1882-91, 273; RK 1912-21, 21; kastetut). Anna Kustaavan ja Anders Vilhelmin avioliitto oli solmittu 1.2.1880 koruttomasti ja hunnuttomasti pappilassa. Anders Wilhelm oli menettänyt vanhempansa 1860-luvun nälkävuosien alussa ja pääsi reittä myöden palaamaan entiseen säätyynsä eli talolliseksi (Veteli RK 1846-55, 185; RK 1856-63, 234; RK 1863-71, 343). 

Johanna Serafinan kasteessa Anna Kustaavalla on patronyymi Matintytär. Samaan aikaan tehdyissä rippikirjoissa syntymäpäivänään on 10.12.1859 ja paikkana Evijärvi. Aviomiehensä Antti Ville Antinpoika on merkitty vävyksi ja Seppälän isäntäparina on kirkkoraadin jäsen ja talokas Heikki Matinpoika (s. 6.12.1820 Evijärvi) sekä Anna Liisa Antintytär (s. 20.2.1823 Evijärvi). (Veteli RK 1872-81, 250; RK 1882-91, 273) Patronyymi ei siis stemmaa isäntään ja juuri Anna Kustaavan kohdalla oli introssa mainittu erimielisyys, joten varovaisuus on tarpeen.

Heikki ja Anna Liisa olivat Evijärvellä 25.5.1850 solmitun avioliittonsa jälkeen asuneet Lahdenkylän Lahdessa ja saaneet 4.4.1853 muuttokirjan Veteliin (Evijärvi RK 1846-52, 193; RK 1853-61, 283). Vetelin vastaanottokirjaus vahvistaa, ettei mukanaan ollut Anna Kustaavaa. Heikki ja Anna Lisa asettuivat Pollariin, jonne tulee 1868 Evijärveltä kasvattityttäreksi Anna Kustaava, jonka syntymätietoina on tässä 10.12.1862 Lesti. Tämä Anna Kustaava otti muuttokirjan Kaustisille 11.6.1878. (Veteli RK 1846-55, 180; 1856-63, 220; 1863-71, 337) Lienee sama kuin myöhempi "tytär", jonka syntymäpäivä ja -paikka on seonnut todennäköisesti muuttojen yhteydessä. Eli sukututkijatoverini oli vuonna 2006 oikeassa ja minä väärässä poimittuani kai jonkun virheelliseen syntymäpäivään sopineen yksilön.

Lestijärven kastetuissa on uskottava vastine, jonka perusteella Anna Kustaavan vanhemmat olivat uudisraivaaja Matts Mattsson Pietilä ja vaimonsa Anna Eriksdotter (s. 23.5.1824), jotka olivat molemmat syntyneet Evijärvellä ja tulleet Lestijärvelle Vetelistä vuonna 1858 (Lestijärvi RK 1861-70, 5). Vetelissä he olivat olleet yksi Pollarin isäntäpari samaan aikaan kun naapuristossa asui tyttärensä tulevat kasvattivanhemmat (Veteli RK 1865-63, 218).

Anna Eriksdotterin kastekirjaus Evijärvellä kertoo isäkseen Haapajärven Lassilan talollisen Eric Jacobsson ja äidikseen 21-vuotiaan Maria Jacobsdotterin. He olivat menneet naimisiin vuonna 1820 ja Maria oli syntynyt 14.9.1803 Karvosen tilalla (Evijärvi RK 1799-1805, 111; RK 1820-28, 190). Siellä Marian äiti oli Eva Ericsdotter (s. 11.10.1781) (Evijärvi RK 1799-1805, 111).

Evan vanhemmat olivat Karvosen isäntäpari Eric Davidsson ja Walborg Jacobsdotter (s. 18.4.1753)(Evijärvi RK 1760-83, 222). Vihkimerkinnässä 1.11.1771 Walborg näyttää talollisen tytäreltä Norr Enassa, mutta Lappajärven (Evijärven emäseurakunta) kastettujen mukaan vanhempansa Jacob Jöransson ja Eva Jacobsdotter viljelivät Söder Enaa tai sen osaa. Rippikirjan perusteella kyse on kuitenkin Norr Enasta (Lappajärvi RK 1752-1774, 147). Oikealla tilalla hakien pari löytyi Genistä, laiskojen "sukututkijoiden" ystävästä. Tarkistuksen vuoksi klikkailin keräämäni ketjun läpi ja päädyin Anna Kustaavaan, jonka elämän loppupuoli oli jäänyt selvittämättä. 

Genin kirjausten mukaan Evan vanhemmat olivat Jaakko Heikinpoika Ena ja Kerttu Iisakintytär Söyrinki (kast. 2.3.1673). Kertun vanhemmat Iisakki Erkinpoika Stor-Söyrinki ja Riitta Mikontytär Nykänen elivät 1600-luvulla, joten lähdepohja alkaa olla huolestuttava. Viitteettömien profiilien perusteella Riitan vanhemmat ovat Mikko Paavonpoika Tarvonen ja Maria Ollintytär Nykänen. Mutta yhteen voi luottaa: Keski-Pohjanmaalla sukututkimus päätyy kerta toisensa jälkeen Vetelin Kainu-Torppa kompleksiin. Eli Marian isä Olli Ollinpoika Torppa on jo moninkertaisesti esivanhemmissani. (Torpan sukusivulla Ollin vaimoja ei esitellä. Genin mukaan Marian äiti on Kaarina Matintytär Virkkala.)

Jos asiakirjatiedot sekä Geni-puu stemmaavat, minulle ja Kaarinalle on yhteistä mitokondriotyyppi H1n2. Samoin kuin isolle joukolle porukkaa Suomessa ja Venäjän puolella, jossa testejä on tuskin teetetty Ameriikassa yhtä ahkerasti kuin meillä. Olin tietoinen siitä, että hitaan mutaation takia mitokondriosta ei ihmeitä irtoa, mutta odotin hiukan enemmän. FamilyTreeDNA:lla oli "reittikartta" vain H:lle kokonaisuutena. Wikipediassa oli sentään H1:n levinnäisyysarvio, jossa oli tihentymä Keski-Pohjanmaalla.

Taas on "kaikki" sanomalehdet digitoitu

Kungliga Biblioteket tiedotti kesäkuun lopulla "Nu finns alla KB:s svenska dagstidningar fram till år 1906 i digital form" . Agricola-verkko työsti tekstistä uutisen "Ruotsin kuninkaallisen kirjaston ruotsalaiset sanomalehdet vuoteen 1906 asti digitoitu" todeten m.m. "Hankkeen tavoitteena oli digitoida kaikki se materiaali, mitä kuninkaallisen kirjaston lehdistöarkistosta oli jäljellä vuoteen 1906 asti."

Sama virke on tiedotteessa. Digitoitavana siis oli "pressarkiv", jossa on "framför allt från dagstidningar, men också en del tidskrifter". Rajaus on kaikkea muuta kuin selvä. Itse jäin kaipaamaan Kungliga Biblioteketin kokoelmiin kuuluvista lehdistä nimikkeitä Stockholmske Handels-Mercurius ja Stockholm Gazette. Ne eivät ole kirjaimellisesti dagstidningar, mutta ovat mukana jokaisessa laajemmassa 1700-luvun sanomalehtihistoriassa. En ole vielä saanut aikaiseksi tiedustelua KB:hen, josta vastaukset ovat yleensä menneet reippaasti ohi kysytystä.

Agricolassa sen sijaan kuultiin näkemystäni ja korjattiin alkuperäisen otsikon ruotsinkieliset sanomalehdet ruotsalaisiksi. Palvelussa https://tidningar.kb.se/ on nimittäin muutakin kuin ruotsinkieltä. Vapaasti luettavissa lehdissä suomea käytettiin ainakin Haaparannanlehdessä, Pohjolassa ja Pohjolan sanomissa.

Kuinka tosissaan perillisiä etsittiin?

Tämän kesän Töölön Taipale -ähellyksessä tuli vastaan Hufvudstadsbladetissa 22.12.1917 ilmoitus, jossa etsittiin Tuusulassa kuolleen Engla Sofia Hägerströmin (1849-1917) perillisiä minimaalisin tiedoin: polveutuu joko Packalén- tai Hägerström-suvusta.

Koska olin päätynyt ilmoitukseen Engla Sofia Hägerströmin äidin perukirjasta [1], joka ei ollut varaton, kaivoin uteliaisuudesta esiin myös tyttären perukirjan [2]. Kävi ilmi, että tämä itselliseksi hautauslistassa merkitty nainen oli jättänyt äidiltään vuonna 1895 perityt pankkitilit koskemattomaksi, mutta kasvamaan korkoa. Tileillä ja käteisenä hänellä oli 7787,92 markkaa, mikä vastaa nykyrahassa noin 11 tuhatta euroa. Ei valtava summa, mutta hyvä vararahasto. Engla Sofia Hägerström omisti myös asuinrakennuksen, ulkohuonerakennuksen ja sikahuoneen, mutta perukirjassa ei mainita eläimiä. Että sellainen itsellinen vuonna 1917. Lienee tarkoittanut maata omistamatonta, jolla ei ollut palvelussuhdetta.

Ilmoitusta varten oli varmaankin käyty selaamassa kirkonkirjoja [3], sillä Packalén oli Engla Sofia Hägerströmin isoäidin tyttönimi. Tätä Maria Lovisa Andersdotter Packalénia (s. 10.9.1797) kutsuttiin rusthollarin tyttäreksi, kun hän 15.6.1815 meni naimisiin sepänkisälli Gustaf Hägerströmin kanssa. (Gustaf Hägerström on itse asiassa vanha tuttuni, yksi keisarin mitalin saajista. Olin tosin tulkinnut nimen muotoon Hågerström.) Säätyerosta syntynyt hypoteesi ajolähdöstä vahvistuu nopeasti Hiski-haulla. Avioliitossa syntyivät

• Gustava 24.11.1815 (k. 18.1.1855), 
• Carl August 25.4.1818 (k. 14.8.1835), 
• Ulrica Lovisa 4.6.1820 (k. 6.7.1841), 
• Adolf Fredrik 1.4.1823, 
• Maria Christina 3.7.1828 (k. 28.4.1895), 
• Wilhelmina 11.9.1830 (k. 13.1.1831), 
• Henrica 24.2.1832 (k. 3.9.1832) ja 
• Gust. Robert 20.11.1834. 

Lapsijoukon isä kuoli 30.1.1839. Maria Lovisa solmi uuden avioliiton 28.10.1842 muonatorppari Isaac Lindströmin (s. 1803) kanssa. Muutamaa vuotta myöhemmin tytär Maria Christina muutti Helsingin pitäjän puolelle ja tuli raskaana takaisin tammikuussa 1849. Engla Sofia syntyi 5.2.1849. Rippikirja näyttää siltä, että Engla Sofia jäi mummonsa hoitoon, kun Maria Kristina lähti jälleen Helsingin pitäjän puolelle vuonna 1854. Tämä voi olla lähellä todellisuutta tai sitten ei. Mummon kuoltua 15.3.1867 turvaa ei ainakaan enää ollut.

Engla Sofia Hägerström eli koko elämänsä Tuusulan Hyrylässä. Äitinsä palasi Hyrylään pari vuotta ennen kuolemaansa eli he olivat pitäneet jotain yhteyttä. Mutta kyläläisten kanssa ei ollut puhetta Engla Sofian enojen kohtaloista? Silti olisi voinut ja olisi ollut tehokkaampaa kuuluttaa perinnönsaajia Engla Sofian enojen nimillä, jotka ovat tulleet kirkonkirjoissa vastaan ennen isoäidin tyttönimeä.

Erityistä vaikeutta ei myöskään ollut Engla Sofian isoäidin lapsuuden perheen löytämisessä. Hänen vanhempansa Anders Johan Packalen (s. 1772) ja Maria Henriksdotter (s. 1773) viljelivät Hyrylän Kestikievarin tilaa. Packaleneja vilisee Tuusulan kirkonkirjoissa, joten ihme on, ettei perinnölle löytynyt ottajaa.

[1] KA. Helsingin tuomiokunnan arkisto. Ec1:8 Helsingin tuomiokunnan perukirjat ja perukirjaluettelot 1895-1897, Tuusula 4/1895 II.

[2] KA. Helsingin tuomiokunnan arkisto. Ec2:1 Helsingin tuomiokunnan perukirjat ja perukirjaluettelot 1916-1918, Tuusula 12/1917 II

[3] Tuusulan srk kastetut, vihityt, haudatut RK 1809-19 s. 146, 1820-27 s. 154, 1828-39 s. 177, 1840-52 s. 193, 1855-64 s. 218, 1863-1872 s. 29, 1873-82 s. 206, 1880-1889 s. 199, 1890-99 s. 335, 1900-09 s. 558, 1910-19 s. 346 .