Helsingin hankalin pelto

Helsingin keskustan länsipuolen peltojen ja puutarhojen setviminen on jatkunut jo vuoden ja loppua ei vaan näy... Isot palat ovat kohdallaan, mutta jäljellä on ainakin yksi mysteeri: Preståkern.

Sanomalehtien vuokrahuutokauppailmoituksissa sen rinnakkaisnimenä on Förra Collinska åkern eli entinen Collinin pelto, jonka sijainti on niinkin epätarkka kuin "Espoon tullin ulkopuolella Kampissa" (FAT 5.1.1826). Tämä kattaa Espan länsipään, Bulevardin sekä kaiken Turun tien varrelta, kunnes ollaan (jossain kohtaa) Töölössä. 

Vaikka ilmoitukseen oli kirjoitettu "Förra Collinska åkern" maistraatin pöytäkirjan kirjoittajalla oli mielessään Prestegården ja jälkijättöisesti mukaan on ahdettu Collin/Wetter (Mpk 16.1.1826 §5). 

Vuokraus kaupattiin 10 vuodeksi, mutta jo kolme vuotta myöhemmin ilmoitettiin huutokaupasta, jossa haettiin vuokralaista alueelle Collinska åker (HT 7.1.1829). Pöytäkirjassa sillä on rinnakkaisnimi Präståkern ja tällä kertaa rivien väliin on ahdettu tieto alueen koosta: 1 (?) tynnyrinala ja 23,5 kapanalaa (Mpk 14.1.1829 §9)

Pellon vuokrahuutokauppaa ehdittiin ilmoittaa vielä kertaalleen, nyt nimellä "Collinska eller Prest åkern" (FAT 4.1.1839).  Pöytäkirja kertoo, että alueen suuruus oli "1 tynnyrinala ja 23,5 kapanalaa, oikeastaan 2 tynnyrinalaa ja 2,5 kapanalaa". Sen vuokrausta ei kuitenkaan huutokaupattu, sillä edellinen vuokraaja käytti tilaisuuden vaatiakseen vuokranalennusta, kun kaupungin kaavoituksen myötä hänelle ei ollut jäänyt mitään viljeltävää vuonna 1838. (Mpk 12.1.1839 §13)

Ainoa toinen lähde, jossa Collinin pelto on tullut minua vastaan on Veikka Kilpeläisen väitöskirja Kaupunki yhteisenä tilana : kaupunkitilan käyttö kustavilaisen ajan ja autonomian ajan alun Helsingissä (1770–1820), jossa kerrotaan syksyllä 1799 kämnerinoikeudessa käsitellystä tapauksesta, jossa  "Collinin perunamaalta ilmoitettiin varastetuksi puolen tynnyrin verran perunoita". Perunamaan sijainnista ei selviä enempää kuin että se oli "Espoon tullin ulkopuolella, Töölön puoleisella osalla kaupunginmaata"(s. 79-81). 

Varastetut perunat kuuluivat pastori Fredrik Collinille, joka oli tuolloin pellon vuokraaja (Hko 7.10.1799 §1). On toki mahdollista, että hänellä oli useampia vuokra-alueita. Collin sai viran Helsingistä 1783, joten ei ehtinyt saada nimeään uudistuskartan myöhempäänkään nimiluetteloon. 

Tarkkaavaisuudelle on tarvetta

Väikkäriä tehdessäni annoin vinon pinon "palautetta" (lue:virheilmoituksia) Kungliga Biblioteketin sanomalehtiportaaliin. Yhden lehden kuvat saattoivat olla epäjärjestyksessä tai puolet kuvista kuulua aivan toiseen numeroon. Sivustolla on edelleen pätkä Inrikes Tidningaria merkittynä Posttidningariksi (tai toisin päin) ja osun niihin harmittavan usein.

Mutta silti unohdin pitää silmät auki, kun tällä viikolla diedeellistä artikkelia varten hyödynsin Alankomaiden Delpher/Kranten-sivustoa. Näin, vaikka käytin sitä vaarallisimmalla mahdollisella tavalla eli avaamalla satunnaisia numeroita tekstihaun perusteella. Eli kopsasin muistiinpanotiedostooni mekaanisesti osumasivun yläreunasta sanomalehden nimen sekä päivämäärän, URL:n ja relevantin tekstipalan. Sitten sama seuraavalle.

Vasta kun hyödynsin näitä tekstissä ja aloin kirjoittamaan Pariisista huhtikuussa raportoitua tietoa syyskuun lehdessä, tajusin että jotain oli pielessä. Jep. Kun tarkastin kuvista lehden painopäivän, huomasin näiden heittävän satunnaisesti osassa lehdistä.

Korjasin tietenkin muistiinpanoni ja viitteeni, mutta tätä kirjoittaessani tajusin, etten tarkistanut oliko lehden nimi(kään) oikein.

Sopimaton uutinen kirkkoherrasta

Savonlinnassa ilmestyneen sanomalehti Savonlinnan lukijat saivat 29.8.1889 lukea otsikon Kaikenlaista alta seuraavaa.

Kuinka sielun paimen muuttui sikain paimeneksi. Eräässä lähipitäjässä, joku aika takaperin suurella äänienimmistöllä valittiin ja saatiinkin oivallinen ja useammankin mieluinen sielun paimen seurakuntaan. Vaan ei aikaakaan kuin sielun paimen julisti seuraavan säännön: "Teidän tulee tietää, että se on minnn sääntöni jos pappilan maalle tulee sika sen lunastus maksaa 50 penniä. Ja jos tapaan lehmän, siitä saa maksaa 1:den markan." 

Säännöistä huolimatta meni kuin menikin eräs köyhän vaimon sika pappilan maalle ja joutuikin heti arestiin. Ei muuta neuvoksi kuin vaimon mennä pappilaan toivossa että saada sikansa pois sielun paimenen valvonnan alta. Hän menee sielun paimenen luo murheellisenä itkien ja nyhkien, kuten tavallista onkin sielustaan huolta pitävälle ristitylle. Sielun paimen huomattuaan murheellisen ja vaikeroivan vaimon heti juhlallisesti kysäisee: (luullen vaimolla olevan tunnon vaivat oman sielun suhteen) mikä sinun on ettäs niin itket ja valitat? Armollinen herra rovasti sitä itken ja valitan kuin oltiin siinä luulossa ja erehdyksessä että oltiin huutavinaamme seurakuntaamme hyvä sielun paimen vaan saatiinkin sikain paimen. Tuostakos sielun paimen suuttui silmittömäksi ja antoi akalle aika kyydin sikoineen päivineen ilman penniäkään lunastusta maksamatta.

Kuvauksesta tunnisti itsensä Rantasalmen kirkkoherra G. A. Westerlund, joka nosti kanteen sanomalehden päätoimittaja Maria Ramstedtia vastaan. Uutisoidessaan tämän lehti aiheellisesti totesi "Mitenkä kirkkoherra vesterlund tuon jutun itsellensä omistaa, on todellakin käsittämätöin." (Savonlinna 1710.1889). Jutun käsittelyä tietenkin seurattiin sanomalehdessä istunto istunnolta. Vaikka kirkkoherra syytti herjauksesta päätoimittajaa, hän "epäili kirjoituksen sepittäjäksi koulumestari V. Kilpeläistä, sillä V. K. oli Rantasalmella asiata levitellyt ja jutellut" (Savonlinna 28.11.1889)

Tästä todisti sääminkiläinen talollinen Abel Mielonen, "että viime kesänä kerran kunnallishuoneessa odottaessaan muiden kanssa jumalanpalveluksen alkamista, oli koulumestari V. Kilpeläinen kertonut soman jutun tapahtuneen Rantasalmen pappilassa kun akka sanoi seurakuntaan sieluupaimenen sijasta, saadun sikainpaimenen; tuopa ei olisi hullumpaa Savonlinnan lehdellekään ja sinne minun se pitää toimittaa, oli koulumestari sanonut. Muutaman ajan kuluttua olikin samanlainen kirjoitus ollutkin painettuna lehdessä, ja vierasmiehen sittemmin kerran kysyessä josko Kilpeläinen sen oli kirjoittanut ei tämä ollut myöntänyt eikä kieltänyt. Vierusmies ei voinut valallensa ottaa, josko koulumestari Kilpeläinen oli kysymyksessä olevan kaikenlaisen kirjoittaja tahi ei." (Savonlinna 19.12.1889)

Kilpeläinen itse kiisti kirjoittamisen, mutta "Abr. Pesonen kertoi kerran Elokuulla tulleensa Kilpeläisen taloon Abr. Reinikaisen kanssa. Kilpeläinen istui juuri jotakin kirjoittamassa; kirjoitettuansa oli hän lukenut ääneen vieraillensa melkein samanlaisen kirjoituksen, kuin sitten parin viikon jälkeen Savonlinnan lehdessä oli ollut painettuna. Kilpeläinen oli tuumannut, todistajan luulon ja huhun mukaan kirjoituksen tarkoittaneen Rantasalmen rovastia, jonka luona vierasmies oli jo sitä ennenkin kuullut huhuna kerrottavan että muka semmoinen tarina olisi tapahtunut."(Savonlinna 30.1.1890)

Westerlund vaati tämän perusteella "Kilpeläiselle ankarinta edesvastausta kunniansa loukkaamisesta, ainakin kuritushuonetta".(Savonlinna 30.1.1890) Raastuvanoikeus vapautti Kilpeläisen näytön puutteessa ja tuomitsi Maria Ramstedtin maksamaan 75 markan sakon ja oikeudenkäyntikulut (Savonlinna 6.3.1890). Westerlund ja Ramstedt olivat tyytymättömiä päätökseen, mutta eivät saaneet kokoon uutta todistusaineistoa, joten hovioikeus piti tuomion ennallaan, mutta tästä lähti vielä valitus Senaatin oikeusosastoon. (Savonlinna 20.11.1890). 

Ongelmallinen sulhanen Lohtajalla

Johan Jacobsson syntyi jossain 4.7.1781. Ehkä. 

Inrikes Tidningar 9.10.1804

Hän saapui Lohtajaan Halikon ruukilta saamansa todistuksen kanssa. Reittinsä ei ollut suoraviivainen, joten kun hän suunnitteli avioliittoa Alaviirteen kylän Yrjänän talontyttären Anna Michelsdotterin kanssa esteettömyytensä varmistaminen vaati sanomalehtikuulutuksen. Sen mukaan Johan oli Halikosta lähdettyään oleskellut useita kuukausia Tukholmassa ja siellä ottanut pestin lohtajalaisen Erik Niemen reservimieheksi. 

Valitettavasti Lohtajan kirkkoherra ei päivännyt ilmoitustaan, sillä vuonna 1804 tapahtui paljon. Ensinnäkin Lisa Eriksdotter Lassila synnytti 18.1.1804, jonka isäksi merkittiin kihlattunsa Johan Dahlström. Rippikirjassa Johan Dahlström on Erik Niemen reservimies ja kohdallaan on huomautus Halikosta saadusta todistuksesta (Lohtaja RK 1803-1809, 194). 

Johan Dahlström vei Lisa Eriksdotterin (s. 13.11.1782 Kälviä) vihille 2.7.1804 eli ennen sanomalehti-ilmoitusten julkaisua. Samana vuonna hän ehti vielä rippikirjamerkinnän perusteella karkaamaan. 

Anna Michelsdotter Yrjänä ei mennyt kenenkään kanssa naimisiin, hän kuoli 30.8.1806 (Lohtaja RK 1803-1809, 88)

Muutama kuva Pariisista 1878

Pariisin maailmannäyttelyssä 1878 Suomella ei ollut ikiomaa osastoa, mikä ehkä selittää niukahkoa kuvastoa Finnassa: Suomen ja Venäjän osaston esineistöä, Suomen osaston esineistöä, Suomen osaston esineistöä, Suomen osaston esineistöä. Kauppatavaran lisäksi esillä oli kansatieteellinen näyttely, josta on Finnassa yksi valokuva.

Museovirasto

Jonkinlaista lisäarvoa on siis Ny illustrerad tidningin 7/1879 julkaisemilla valokuviin perustuvilla kuvilla. Vaikka toinen niistä perustuu juuri yllä olevaan valokuvaan.

Kerstin Smedsin kirjasta Helsingfors-Paris : Finlands utveckling till nation på världsutställningarna 1851-1900 selviää, että Pariisiin lähetettiin kesän 1876 yleisen näyttelyn kansatieteellisen osan Säkylän ja Alahärmän interiöörit, savolaisvene ja mallinukkeryhmät Tenholasta, Askolasta sekä Viipurin läänistä.

Aleksanteri Leinosen nuoruudesta ja jatkokertomuksista

Kohtasin Aleksanteri Leinosen hänen omaelämäkerrallisessa tekstissään, jota julkaistiin Amerikan Suomalainen Lehdessä 21.4.1893-2.2.1894. Nimettömästi, mutta yksityiskohdat paljastivat, että kyseessä oli suomenkielisten siirtolaislehtien pioneeri. Kertomuksessaan hän ei paljasta syytä lähtöä Amerikkaan eikä myöskään perhetaustaansa, joka ei selviä myöskään Wikipedia-sivultaan.

Sekä Paltamon kastettujen listasta että Genistä voi lukea, että Aleksanterin vanhemmat olivat Erkki Leinonen ja tämän toinen vaimo Elsa Sivonen. Kajaanin Lehdessä 17.12.1902 julkaistun muistokirjoituksen mukaan Aleksanteri syntyi 28.4.1846 Paltamon Melalahden kylässä Antinlahden talossa, mutta missään ei sanota suoraan, että isänsä olisi ollut talollinen. Aleksanterin kaksoisveli Adolf kuoli 15 päiväisenä kuumesairauteen 16.5.1846. Aleksanteri selvisi, mutta menetti äitinsä vain 3-vuotiaana ja oli vain 9-vuotias isänsä kuollessa.

Näistä heikoista lähtökohdista huolimatta Kajaanin Lehden muistokirjoituksen mukaan Aleksanteri pääsi käymään Kajaanin ala-alkeiskoulua ja Kansan kuvalehden 12/1902 vastaavassa tekstissä kerrotaan hänen jatkaneen koulunkäyntiä Oulussa. Geni-profiiliinsa on Oiva Turpeisen kirjasta Anders Lönnbohm - Maanmittari ja runoilijoiden isä (2008, 38-39) saatu tieto, että Aleksanteri asui teini-ikäisenä vuosina 1860-1864 Paltamon Paltaniemen Hövelössä ja toimi maanmittari Lönnbohmin apulaisena, kunnes tämän työt isojaon päätyttyä vähenivät huomattavasti.

Nimimerkillä -der -nen alkoi ilmestyä sanomalehdissä tekstejä vuonna 1864. Aleksanterin olinpaikka ei selviä artikkelista Ruokkolaisista Pohjanmaalla (Päivätär 21.3.1864), mutta syyskuussa hän kirjoitti kuulumisia Paltamosta (OWS 8.10.1864), jossa hän oli myös seuraavana keväänä (SJS 4.5.1865). Kirjoittamisensa laajeni uusiin kirjallisuudenlajeihin. Maiden ja merien takaa julkaisi numerossa 15/1865 runonsa Toivovan huokaus ja Oulun Wiikko-Sanomissa ilmestyi jatkokertomuksensa Sulhon kosto. Iso-isän muistelmia(*). Seuraavana kesänä jatkokertomuksensa nimi oli Ihminen päättää, Jumala säätää (**) ja fiktiota oli myös kertomus Tytön pääsky ja varpunen (OWS 16.11.1867).

Lähempänä paikalliskirjettä kuin fitiota on teksti Kaksi ihmettä (Pohjan-Tähti 15.05.1867, jossa Aleksanteri antoi kaksi esimerkkiä siitä "kuinka vähäpätöisistä ja luonnollisista asioista tulevat usein suuret ja luonnottomat kummitus-jutut, taika-uskoisen rahvaankeskuudessa liikkeelle". Hän oli jo aiemmin esitellyt Taika-uskon jätteitä Kajaanin läänissä (OWS 7.1.1865).

Keväällä 1868 Aleksanteri oli todennäköisesti Oulussa, sillä Oulussa asui Sota-vanhus Johana Hiltunen eli Ridell, josta hän kirjoitti laajan kuvauksen (OWS 6.6.1868). Lokakuun lopussa 1868 Aleksanteri kirjoitti pitkän kuvauksen Pudasjärveltä, mutta tekstistä ei selviä missä asioissa hän seudulla liikkui (SWL 20., 26., 28.11 & 5.12.1868). Samoista paikoista kertoo Matkamuistelmia (OWS 2.10.1869). Tammikuussa oli ilmestynyt runo Ensimäinen suutelo (OWS 30.1.1869), helmikuussa Onneton (OWS 13.2.1869) ja kesäkuussa Pettämätön toivo (OWS 5.6.1869) sekä Eriseurainen (OWS 12.6.1869).

Ennen kuin Itämeri jäätyi Aleksanteri lähti Amerikkaan, sillä hän lähetti Minnesotasta ensimmäisen kirjoituksensa Ouluun helmikuussa 1870 (OWS 2.4.1870). Faktan ohella hän lähetti Suomessa julkaistavaksi fiktiota, ainakin jatkokertomukset Kotkan lapset (***) ja Onnen etsiät (****). Molemmat sijoittuivat Amerikkaan ja jälkimmäisen saatteeksi Aleksanteri kirjoitti:

Aina siitä ajasta kun tulin tähän maahan, olen arvellut olisiko ulosmuuttoa Suomesta kehoitettava eli ei, mutta vihdoinkin, monia eri paikkakuntia sekä niiden oloja nähtyäni ja moninaisia vaiheita koeteltuani olen tullut siihen päätökseen, että ulosmuutto tänne on kaikin voimin estettävä. Myöskin kirjoitin joukon suora-sanaisia ohjeita Amerikaan aikojille, mutta jätin ne lähettämättä, sillä soveliaammaksi arvelen nykyänsä suomalaiselle yleisölle ne vähäiset ohjeet mitä olen sovitellut jutelmaani "Onnen etsiät." Kertoelmani on monin paikoin kuiva ja vähäpätöinen, mutta siinä olen koettanut kuvaella äskentulleiden muukalaisten vaiheita juuri semmoisiksi kun olen ne todella huomainnut. (OWS 9.1.1875)

(*) Oulun Wiikko-Sanomia 10.06.1865 no 23, 17.06.1865 no 24, 01.07.1865 no 26, 08.07.1865 no 27, 15.07.1865 no 28, 22.07.1865 no 29, 29.07.1865 no 30, 05.08.1865 no 31

(**) Oulun Wiikko-Sanomia 16.06.1866 no 24, 23.06.1866 no 25, 07.07.1866 no 27, 14.07.1866 no 28

(***) Kotkan lapset, Oulun Wiikko-Sanomia 26.08.1871 no 34, 02.09.1871 no 35, 09.09.1871 no 36, 16.09.1871 no 37, 23.09.1871 no 38, 30.09.1871 no 39, 07.10.1871 no 40, 21.10.1871 no 42, 28.10.1871 no 43, 04.11.1871 no 44

(****) Onnen etsiät, Oulun Wiikko-Sanomia 27.03.1875 no 13, 03.04.1875 no 14, 10.04.1875 no 15, 24.04.1875 no 17, 01.05.1875 no 18, 08.05.1875 no 19, 15.05.1875 no 20, 22.05.1875 no 21, 29.05.1875 no 22, 05.06.1875 no 23, 19.06.1875 no 25, 26.06.1875 no 26, 03.07.1875 no 27, 10.07.1875 no 28, 17.07.1875 no 29, 31.07.1875 no 31, 07.08.1875 no 32, 14.08.1875 no 33, 21.08.1875 no 34, 04.09.1875 no 36

Ruotsalaisten kuvia Suomesta 1875

Olavinlinnan 400-vuotismuiston kunniaksi Ny illustrerad tidning julkaisi yllä olevan valokuvaan perustuvan kuvan Olavinlinnasta numeron 31/1875 kannessa. Numerossa 40/1875 muisteltiin kolmella kuvalla Suomen sotaa tai tarkemmin sanottuna Vänrikki Stoolin Sandelsia.

Virran silta Iisalmella 

Ruhtinas Dolgorukin muistomerkki Iisalmen Koljonvirralla

Sandelsin tupa Partalan kylässä:

Loppuvuodesta lehdessä julkaistiin numeroissa 46, 48 & 49/1875 runsaasti kuvitettuna Retziuksen artikkeli Från Finlands bygder. Kaikki kuvat olivat tuttuja Retziuksen kirjoista, joten jätin nämä leikkelemättä.