Lainsuojatomaksi julistettu Matts Tikkanen

Pyhäjoen haudattujen lista ei alla mitään selitystä 31-vuotiaan nimismies Johan Elfvingin kuolemalle 6.12.1781. Siihen liittyvä rikos paljastuu Vaasassa 27.12.1783 päivätystä lääninhallinnon kuulutuksesta. Kuulutuksessa ei etsitty murhaajansa vaan kerrottiin, että Vaasan hovioikeus oli päätöksellään 14.11.1781 julistanut talonpoika Matts Olofsson Ticka Kiuruveden kappelista ja Iisalmen pitäjästä lainsuojattomaksi Elfvingin tappajana.  

Päivämäärän avulla tapaus löytyy hovioikeuden pöytäkirjasta (*). Siitä selviää, että Matts iski Johan Elvingiä päähän ja tämä oli kuolinsyynsä. Mattsin syyllisyys oli siis selvää ja suurin osa pöytäkirjan tekstistä käsittelee hakemistaan. 

Kiuruvedellä on runsaasti Tikkasia, mutta ilmeisesti kyseessä oli vuonna 1757 syntynyt Matts, joka oli lautamiesisänsä taloudessa vielä henkikirjassa 1778, mutta ei enää vuonna 1783. (**)

(*) KA. Vaasan hovioikeuden arkisto - Ca:8 Rikosasiain pöytäkirjat 1783-1783, 321v-326

(**) KA. Savon ylisen kihlakunnan henkikirjoittajan (Savon ja Karjalan lääni) arkisto - Bba:1 Iisalmen henkikirjat 1779-1785, 71, 89

Helsingissä vuonna 1803 kaivattuja aviopuolisoita

 

Inrikes Tidningarissa 1.7.1803 julkaistulla ilmoituksella haettiin Anna Christina Ribergiä, jonka aviomiehensä laivakirvesmies Anders Bågman oli viimeksi nähnyt 30.9.1790. Bågman aikoi uuteen avioliittoon, mutta hän ei hakenut virallista avioeroa, toisin kuin

Maria Catharina Träskman o.s. Lilja, joka oli naimisissa armeijan laivaston Viaporin eskadroonassa vapaaehtoisena palvelleen Adolf Träskmanin kanssa ja Hedvig Ahlberg o.s. Frisk, jonka aviomies oli matruusi Christian Ahlberg. Näitä miehiä kuulutettiin Helsingin kämnerinoikeuden päätösten nojalla Inrikes Tidningarin ilmoituksessa 28.12.1803 ja heillä oli lain mukaiseti vuosi ja päivä aikaa ilmaantua pelastamaan avioliittonsa.

Selkeät viitteet innoittivat avaamaan kämnerinoikeuden pöytäkirjat, joiden rekisteristä löytyi jopa tarkat sivunumerot. Maria Catharina Lilja oli solminut avioliittonsa Viaporin seurakunnassa 4.10.1801 ja samassa kuussa syntyi poikansa Gustaf Adolph. Adolf Träskman oli armeijan todistuksen mukaan kadonnut viimeistään marraskuussa 1802 ja Maria Catrinan mukaan ottanut ja jättänyt jo kaksi vuotta sitten eli pian avioliiton jälkeen. (KP 11.11.1803 §11 s. 1452-1456)

Toisesta tapauksesta ei ole yhtä runsasta tietoa eikä todistuksia edes papilta. Christian Ahlberg oli vaimonsa tahdon vastaisesti lähtenyt merille vuonna 1800 eikä ollut antanut kuulla itsestään. (KP 22.11.1803 §6 s.1558-1559)

Säämingin oppineet miehet

J. P. Raivion Opintotoverissa 7/1937 julkaistun artikkelin otsikko Kaksi omatekoista koulumestaria yhdistää kaksi lempiaiheistani eikä sisältökään pettänyt.

Ensimmäinen miehistä on Vilhelm Kilpeläinen (1846-1917), joka ei varojen puutteessa

voinut ajatellakaan mihinkään kaukaiseen kouluun pääsemistä. Hänen lukuhalunsa oli tavaton: Raamatun historia ja Katekismus kannesta kanteen ulkoa kysymyksineen, vastauksineen sekä Virsikirjan virsistä kaikki tavallisimmat. Sattuipa hän saamaan käsiinsä Kalevalan ja Seitsemän veljestäkin. Näistä kahdesta viimemainitusta hän tilaisuuden tullen puhui koko ikänsä.

Koti 10/1920

Toverinsa oli Aaprami Reinikainen (1854-1920),  joka pääsi

juoksu- ja puotipojaksi läheisen kaupungin erääseen kauppaliikkeeseen. Opinhalu hänellä oli veressä. Hän oli myös mies tyydyttämään opinhaluansa. Kaupungissa puhuttiin ruotsia, kauppiaan perheessä oli ruotsalaisia alkeisoppikirjoja. Reinikainen opetteli ruotsinkieltä niin paljon, että saattoi käyttää näitä kirjoja hyväkseen. Kaikki hyvin! Hän harjoitteli laskentoa, vieläpä algebrata myöten, kielioppia, maantietoa, musiikkia, aivan nuottien mukaan, ja monta muuta ainetta. Viulunsoitossa esim. hän pääsi sangen pitkälle, soitellen nuoteista melko vaikeitakin kappaleita.

Säämingissä käydessään Aaprami välitti omaksumaansa tietoa Vilhelmille ja he kävivät myös kirjeenvaihtoa.

Kilpeläinen kirjoitti »lipun» ja lähetti sen jonkun kaupunkiin menevän mukana Reinikaiselle, tiedustellen selvitystä johonkin pulmaan — ja vastaus saapui heti »paluupostissa». 

Näin Vilhelm pätevöityi kiertokoulunopettajaksi. Raivio esittää Vilhelmin Säämingin ihka ensimmäisenä kiertokoulunopettajana, mutta Kalervo Kaartisen artikkelista Miten Säämingissä opittiin lukemaan viime vuosisadalla? (Savonmaa 3.8.1935) käy ilmi, että hänellä oli edeltäjiäkin. Sekä se, että seurakunta oli ollut neljä vuotta opettajatta, kun Vilhelm vuoden 1876 paikkeilla valittiin toimeen. Laajassa seurakunnassa aikansa ei riittänyt joka kulmalle, joten hän otti apulaisekseen Aapramin vuoteen 1889 mennessä (Savonlinna 19.12.1889). Aaprami toimi myös kihlakunnan oikeuden määräämänä perunkirjoitusten pitäjänä (Savonlinna 1.4.1886). Ja hänet valittiin vuoden 1893 lopulla seurakunnan toiseksi vakinaiseksi kiertokoulun opettajaksi (Savonlinna 16.11.1893). 

Kaartisen artikkelin perusteella Vilhelm erosi opettajantoimesta vuosisadan lopulla, mutta Aapramin ura venyi lähes 40-vuotiseksi. 

J. K. Vilhelmin persoonasta ja toiminnasta on lisää kuvausta Säämingissä 1874 syntyneen J. P. Raivion (oik. Otto Lindroos) artikkelissa Kansanomaisia kasvatustapoja viime vuosisadan loppupuolella (Alkuopetus 3-10/1918, 11/1918 ja 12/1918). Ilmeisesti Raivion omiin muistoihin perustuu myös artikkelinsa Kun meitä lapsia opetettiin lukemaan, Alkuopetus 20/1918, 21-22/1918, 23-24/1918. Hän on kirjoittanut lisäksi laajemman katsauksen Kansanopetusta Keski-Karjalassa ja Itä-Savossa 1890-luvulla (Alkuopetus 1/1919, 9/1919, 20/1919 ja 21/1919 ja 1/1920).

Aaprami taas on keskiössä O. L.:n artikkelissa Raittiuspyrkimyksistä 1880-luvulla Itä-Savossa (Kylväjä 13/1930).

Agneta ja toisaalla kuolleet aviomiehensä

Agneta Johansdotter syntyi vuonna 1739, todennäköisesti jossain Vaasan ja/tai Vöyrin ympäristössä. Hän meni Korsholman seurakunnassa 28.4.1765 naimisiin Michel Jacobssonin kanssa. He asuivat ensin Vöyrin Jöralassa, mikä viittaa siihen, että Michel oli kylän talollisen 5.9.1742 syntynyt poika. Nuorelleparille syntyi siellä 12.7.1766 tytär Carin.

Michel ryhtyi sotilaaksi ja kirjattiin 23.4.1767 Pohjanmaan rykmentin rulliin, joiden mukaan hän oli syntynyt Pohjanmaalla ja 26-vuotias vuonna 1770 eli syntynyt vuoden 1744 paikkeilla.[1] Työetuihinsa kuului asunto Rekipellon kylässä, jossa syntyivät Jacob 12.12.1767, Maria 4.9.1769 (k. 13.2.1770) ja Anna 2.11.1772 (k. 8.2.1774).[2] Elettiin rauhan vuosia, mutta ilmeisesti Michel komennettiin rykmentin mukana linnoitustöihin, sillä hän kuoli Viaporissa 7.4.1773.[3] 

Lombyn kylässä kuoli 63-vuotiaana 8.3.1774 Beata Mattsdotter ja 17 vuotta nuorempi miehensä jäi leskeksi. Tämä armeijasta eronnut sotilas Petter Ahlgren vei Agnetan vihille 28.4.1776 ja kahdeksan kuukautta myöhemmin heille syntyi poika Johan 30.12.1776. Talouteen kuului myös ainakin kirkonkirjoissa Agnetan ensimmäisen avioliiton Jacob-poika.[4]

Elämä muuttui merkittävästi Kustaa III:n sodan myötä. Petter Ahlgren liittyi takaisin armeijaan 61-vuotiaana vuonna 1788 ja lähti seuraavana vuonna kuormarenkinä kohti Venäjän rajaa. Eikä koskaan palannut. Johan-poika kuoli 16-vuotiaana 24.10.1790.[5] 

Kului seitsemän vuotta ennen kuin Agneta suunnitteli uutta avioliittoa, jota varten tarvittiin varmempi tieto Petterin kuolemasta. Niinpä seurakunnan pappi lähetti puolestaan kuulutuksen Inrikes Tidningariin.

Petter Ahlgren merkittiin rippikirjaan kuolleeksi, mutta Agnetan avioliittoaikeet raukesivat. Hän kuoli 64-vuotiaana 5.10.1803.[6] 

[1] Generalmönsterrullor - Österbottens regemente 1058 (1770) Bild 570 / sid 109 (AID: v997892.b570.s109, NAD: SE/KrA/0023)

[2] Vöyri RK 1764-1769 Rekipelto soldater; RK 1770-1775, Rekipelto, soldater; Kastetut; Haudatut

[3] Generalmönsterrullor - Österbottens regemente 1059 (1775) Bild 300 / sid 51 (AID: v997893.b300.s51, NAD: SE/KrA/0023)

[4] Vöyri RK 1776-1780, Lomby soldater; RK 1781-1787, Lomby Soldater; 

[5] Vöyri RK 1788–1793, Lomby Soldater; Inrikes Tidningar 11.9.1795

[6] Vöyri RK 1794-1799, Lomby soldater; RK I 1800-1809, Lomby

Mahdollisesti onneton Anders Appelgren

Anders Appelgren saapui Turkuun 1782 leipurin kisälliksi ja lähti kaksi vuotta myöhemmin takaisin Tukholmaan 1784 (RK Turku(ruots) 1780-1785, 208). Siellä hänet vihittiin 25.11.1784 avioliittoon Catharina Agata Fribergin kanssa (Adolf Fredrik EI:1 (1775-1813), 229). Nuoripari tuli Turkuun, jossa Anders jatkoi pari vuotta kisällinä (KA 7741:765 (1786); 7746:765 (1787))

Vuoteen 1790 mennessä pari asui oman katon alla Kirkkokorttelin tontilla 107 1/2 (KA 7763:838 (1790)). Kaikki ei ollut kunnossa, sillä Catharina lähti yhteisestä kodista 27.3.1792. Toukokuun alussa Anders ilmoitti julkisesti, ettei vastaa vaimonsa veloista (ÅT 7.5.1792).

Anders maksoi vaimostaan henkirahan vuonna 1794 (KA 7783:704).Vaimo lähti toistamiseen 31.3.1795 ja Anders ilmoitti jälleen, ettei vastaa veloista (ÅT 13.4.1795). Tonttinsa myytiin joulukuussa huutokaupalla (ÅT 30.11.1795). 

Hiski, FamilySearch tai Arkiv Digital eivät tarjonneet reittiä pariskunnan elämän jatkoon ja sen loppuun.

Google tarttui tietokoneen(kin) luomaan FamilySearch -profiiliin, joka väitti Andersilla ja Catharinalla olleen Tukholmassa 13.7.1794 syntynyt poika, joka päätyi Etelä-Afrikkaan. Profiiliin liitetyt lähteet Etelä-Afrikasta eivät tarjonneet mitään selitystä maantieteellisesti epätavalliseen siirtymiseen. 

Helsingin silakkamarkkinoilla 1887

Yllä oleva rauhallinen tunnelma Helsingin silakkamarkkinoilla kuvattiin Helsingin Kaikuun 7-8/1903. Kuusitoista vuotta aiemmin nimimerkki Markkina-Aappo raportoi samasta tilaisuudesta Uuteen Suomettareen 30.9.1887:

Saaristolaisia ei ole tullut kovin paljo niitäkään. Mastometsä on sentään jotenkin tiheä ja anastaa useita sillanhaaroja, joita tavallisesti käytetään suurten laivain laskemasijoiksi. Tähän mastometsään on antanut koko Suomenlahden rannikko osansa, näkeepä aina Dagöstä saakka tulleita jaaloja. Täällä sitä myöskin kuulee kieliä: Helsingin sataman „alle vier" (suomi, ruotsi, viro ja venäjä) kaikuu täällä lakkaamatta yhdessä sekamelskassa. Silakkatynnyrit ovat täällä tietysti ensimmäinen ja pääasiallisin tavara, mutta onpa jaalojen kansilla paljo muutakin, "merihöyhenistä" kotikutoisiin villasukkiin saakka. Koska nyt olemme järjestyksessä katselleet koko kalarannan, voimme luopua siitä ja lähteä muualle. …  

 

Kauppatorilla, jossa jo sipuliryssän luona rantaan mennessä poikkesimme, ei ole kovin paljo katselemista. Lihapuodit, pitkät rivit Viipurin rinkilöitä, Porvoon tippuja, omenia ja pääronia, piittinä- ja kahvi-anniskeluja, sekä aivan Pohjois-Esplanadikadun varrella poslini- ja ruukkutavaroita, siinä pääasiallisimmat ryhmät. Ainoastaan tavallisesta poikkeava järjestys ja ehkä muutamat ryhmät osoittavat täällä että on jotain muuta käsillä kuin tavallinen vilkas toriaika. 

Senatintori on milt'ei täydempi kuin ennen. Kaupunkien käsityöläiset, läkki-, vaski- ja kultasepät sekä satulamaakarit y. m. käyvät vierailemassa toisiensa kaupungeissa ja alentamassa ennestäänkin halpaa hintaa. Joskaan siitä tavasta eivät kaikki pidä, niin ainakin on sillä se puolustus että niin kauvan kuin markkinoita pidetään ja yleisö niissä etupäässä ostaa tarpeensa, sekä markkinain tapaan kuuluu että mikäli mahdollista kaikki ostetaan torilta, menisi ulkomaalaisten, etupäässä venäläisten käsiin sekin vähä tavaran levittäminen, mitä oman maan miehellä vielä on jäljellä, jollei tuo oman maan mies kävisi markkinoilla tavaransa kanssa. 

 

Pitkin myyntirivien väliä kulkiessamme näemme erään pöydän päällä kyltin „Conditori". Menemme paikalle ja huomaamme, että tuota sanaa vastaa suomalainen: Leipätehdas. Siinä myydään rouva W. Löppösen aina Englannissa asti tunnetuita "oikeita Viipurin rinkeliä", viipurilaisempia kuin viipurilaisten omat leipomat. Mietiskellen, lieneekö "conditori" oikea sana tämmöisen pöydän kyltiksi, jossa ei ole edes hienoja leivoksia ollenkaan, astumme edelleen. Täällä on tsherkessien kangaspöytiä, joiden ääreen ei ole hyvä mennä sillä myyjät tarttuvat siellä ostajaan niinkuin iilimato, eivätkä laske pois ennenkuin kauppa on tapahtunut, jollei tahdo kuulla sanoja: ei ole rahaa miehellä. …

Jatkamme kiertokulkuamme rautatientorille. Oho! mihinkäs täältä myyjät ja ostajat ovat joutuneet! Kymmenkunta henkilöä istua kököttää puutavarainsa luona, turhaan tähystellen joka ilmansuuntaan; ostajia ei näy. Konkordia palatsin siimeessä ei näytä kaupan jumala viihtyvän.

Kampin kentällä on hevosmarkkinat. Tavallinen sääntö on että kapakkain hyvä vaikutus markkinoilla parhaiten kuvastuu hevostorilla. Siitä päättäen ei kapakat tällä kertaa kovin paljo olleet vaikuttaneet. viina oli pantu telkien taakse ja olut ei sentään kohoa niin äkkiä ihmisen yläkamariin. Häiriötä sekin neste tekee, eikä raittiusliike maassamme ennen ole tyydytetty, ennenkuin saadaan olut ja viina saman lain alle, ja vielä niin kovan lain alle että — —. Pitikin puhua hevosmarkkinoista. Hevosia oli tuotu runsaasti ja olivat ne kohtalaisen hyvässä lihassa, niinkuin hevoset tavallisesti syksyllä ovat, nekin, jotka ovat keväällä unohtaneet taidon ottaa itse askeleita. Hevosien hinta ei ole kallis; 100—150 m. kuuli tavallisesti vaadittavan. Raha on kallista maalla eikä auta ottaa kaikkia eläimiä talvelle.

Narinkassa mahdettiin tehdä hyviä affäärejä. Väkeä oli ja tavaraa, uutta sekä vanhaa. 

Markkinahuvituksista ei ollut myöskään puutetta. Erityisiä markkinanäytäntöjä sirkuksissa (saadaan meilläkin kerta käyttää tätä sanaa monikossa niinkuin ennen Jyväskylässä puhuttiin kaupungin sianpistäjistä, kun nim. vakinaisen, Jannen, linnassa ollessa Jeru oli v. t. sianpistäjänä), karusellit y. m. on ollut tarjona huvitusta haluavalle markkina-väelle.

Jäitkö miettimään piittinäanniskeluja? Maistuisiko spiittinä? Mainitusta W. Löppösestä on Viipuri-sivustolla Anu Kaarina Hämäläisen artikkeli Walborg Löppönen – Wiipurin ja maailman kuuluisin rinkelileipuri.

Ruotsalaisten kuvia Suomesta 1867

Ny illustrerad tidningin suhteelliseen kuvapaljouteen Suomesta vuonna 1867 kuuluivat numeron 25/1867 muotokuvat saman vuoden valtiopäivien säätyjen johtajista. Kuvat oli kaiverrettu Tukholmassa ja Mäki-Peskan esitys perustuu selvästi edellisten valtiopäivien aikana otettuun valokuvaan.

Samassa numerossa oli myös C. Janssonin piirrokseen perustuva kuva Turun tuomiokirkosta. Kuvakulma on samantapainen kuin Finnaan säilötyssä valokuvassa, mutta tätä painokuvaa en sieltä löytänyt.

Numeron 41/1867 kuvalle Viipurista ei ole paljastettu lähtökohtaa. Finnassa on samalta paikalta otettu valokuva, jossa siipiratasalus on lähes samassa paikassa. Sekä kolmesti digitoituna tämä painokuva.

Numerossa 43/1867 hyödynnettiin jälleen C. Janssonin piirrosta Hämeenlinnan esittämiseksi.