Ympäristöhistoriaa, laajasti ymmärrettynä

Tuulispään 34/1907 oheinen piirros "Vantaanjoen lavntaudin lähde" kommentoi vuoden lavantautiepidemiaa, mutta toimii tässä ympäristöhistorian kuvituksena.

• Timmerbacka, Ville: Viemäristä virkistyskeitaaksi - Vantaanjoen tila ja uutisointi 1945 - 2005 
• Juuti, Petri: Haiseva historia, tuoksuva tulevaisuus? 
• Kilpeläinen, Mika: Mitä on ympäristöhistoria systeemisen psykologian pohjalta?
• Kuoppa, Jenni: "Se mokoma" Rehevöityminen osana arjen käytäntöjä ja historiaa Pyhäjärvellä - Tapaustutkimus ja kertomus 
• Leskinen, Juha: ”Vihreää vai punaista”. Tampereen vasemmiston osallistuminen paikalliseen ympäristökeskusteluun 1950-luvulta 1990-luvulle 
• Alanko, Venni: Perinneympäristöjen monimuotoisuudesta huolehtiminen tehokkaasti ja kestävästi – nyt ja tulevaisuudessa : WWF Suomen talkooleiritoiminnan kehittäminen sidosryhmänäkökulmasta 
• Törrönen, Miikka: Öljyntorjunnan suorituskyvyn kehittäminen vuosina 1979–2007
• Viirilä, Päivi: Helsingin ympäristöesteettiset merkitykset muistitietoaineistossa

Ympäristöä on rakennettukin ympäristö

• Seppänen, Liisa: Rakentaminen ja kaupunkikuvan muutokset keskiajan Turussa. Erityistarkastelussa Åbo Akademin päärakennuksen tontin arkeologinen aineisto
• Lintunen, Sinikka: Korsholman vallit – Aspelinin Korsholma - Maakunnallinen ja kansallinen kulttuurimuisto
• Salo, Laura: Kyminlinnan maalinnoituksen päämuurin kunto- ja korjausselvitys 
• Rummukainen, Christian: Ruotsinsalmen merilinnoitus ja tykkipatteri Katariinan toimenpide-ehdotuksia
• Kaisto, Marko: Ensimmäisen maailmansodan aikainen linnoitusjärjestelmä Etelä-Karjalassa
• Seppälä, Essi: Kouvolan sydän on puusta : Puurakentamisesta Kouvolassa 1890–1950
• Valtonen, Mika: Vanhan Rauman portit
• Kuhanen, Ilkka: "Se oli pyhä paikka!" : Seminarium-rakennus Jyväskylän seminaarin ja kasvatusopillisen korkeakoulun yhteisöllisyyden keskiössä 
• Kankaanranta, Annu: Ostrobotnia-talo merkitysten paikkana
• Karppinen, Emilia: Harmonisia rivitaloja ja väestödiagrammeja. Munkkiniemi-Haagan suunnitelma osana ylirajaista eurooppalaista kaupunkisuunnittelukenttää 
• Lehtinen, Hannele: Kymenlaakson linja-autoasemien varhaiset vaiheet : Linja-autoasemarakentaminen Kymenlaaksossa vuosina 1920-1960
• Alanko, Suvi: Tampereen kantakaupungin maankäytön muutos 1940-luvulta nykypäivään
• Lillbroända-Annala, Sanna: Från kåk till kulturarv : en etnologisk studie av omvärderingen av historiska trästadsområden i Karleby och Ekenäs
• Valkama, Ville: ''Ja kasvaa kuin riivattu'' : Kokkolan rakentaminen vuosina 1945 - 1976 
• Karhu, Jani: Tilasta taajamaksi. Reijolan kehitys taajamaksi ja taajama-asuminen kunnan sekä asukkaan näkökulmasta
• Koski, Minerva : Kokeellinen lähiö : Alvar Aallon kaupunkisuunnittelun periaatteet 1960-luvun lopulla Porvoon maalaiskunnan Gammelbackassa 
• Javanainen, Riikka: Suojella vai ei? - rakennussuojelun päätöksenteko : Hotelli-ravintola Wanhan Jokelan ja Jyväskylän Shellin huoltoaseman suojelutapaukset  

Ja ympäristöön vaikuttaa ilmasto

• Lakiasuo, Lauri: The Mongols, their Wars and Climate Change
• Huhtamaa, Heli: Frosts, floods and famines - climate in relation to hunger in north-east Europe A.D. 1100-1550
• Huhtamaa, Heli M: Climate, conflicts and crises - temperature variations in relation to violent conflict, subsistence crisis and social struggle in Novgorod and Ladoga region AD 1100-1500
• Lilja, Sven: Lokala klimatkriser och kronans intressen : en fallstudie av Södertörns kustsocknar ca 1570-1620 

Ja ympäristöön liittyy kulttuurimatkailukin

• Simolin, Sanna: Kulttuurimatkailun jakelukanavat - kohteena Turun linna 
• Malkavaara, Asta: Markkinointi- ja konseptisuunnitelma historialliseen kohteeseen : case Enonsaari
• Tani, Jenni: Kulttuurihistoriallisen alueen hyödyntäminen matkailupalveluissa : case: Ankkapurhan alue 
• Laiho, Maiju: Take it Slow - Pyöräillen Kokemäenjokea pitkin 
• Huhtanen, Iida: Satakunnan historiaesitteen suunnittelu ja toteutus 
• Turunen, Henna: Uitto- ja tukkilaisperinteen tuotteistaminen 
• Uutela, Emilia: Tarinoita Kyrönjoen varrelta

Hyvinkäältä Amerikan kautta ensimmäiseen maailmansotaan

Anu Lahtinen kirjoittaa parhaillaan Hyvinkään paikallishistoriaa. Ei piilossa vaan avoimesti m.m. Twitterissä ja Facebookissa. Tällä viikolla on (esimerkillisesti) avattu muistitietokeräyskin. Mikä aiheuttaa minulle frustraation, kun herää halu kontribuoida enkä tiedä Hyvinkäästä yhtään mitään. (Mahdollisesti käynyt paikallisessa taidemuseossa 90-luvun puolella? Ellei ollut kuitenkin Järvenpää?)

Mutta mikään ei estä leikkimästä avuliasta ja testata (jälleen kerran) ulkomailla digitoidun materiaalin soveltuvuutta paikallishistorialliseen tutkimukseen. Haku 'Hyvinge' tuotti Hathi Trustissa juuri sopivan määrän tuloksia. Siis sellaisen, jonka jaksoi käydä läpi.

Joukossa oli vanha tuttu Finska Läkaresällskapets handlingar, tällä kertaa osa 7 (1858). Tartuntoja ja rokotuksia, eikä toisinaan esiintyviä "riemastuttavia" pitäjäläisten kuvauksia. Mistä todettakoon, ettei Hyvinkää ollut tähän aikaan pitäjä vaan tuolloista Nurmijärveä ja Hausjärveä eli oikeasti hakuja pitäisi tehdä toisillakin nimillä.

Livret-Chaix continental; guide officiel des voyageurs sur tous les chemins de fer de L'Europe. (1869) tietenkin mainitsi Hyvinkään, sillä pitäähän koko Euroopan tietää milloin juna siellä pysähtyy.

Erikoisin osuma oli lehdessä Dogdom, jossa Indianan Loogooteessä asuva C. S. Freel kertoi lähettäneensä 6.6.1907 setterin nimeltä "Noble Nick" New Yorkin ja Kööpenhaminan kautta Hyvinkäälle. Koiran oli ostanut Suomen Kennelliiton johtaja Rafael Reinius rodunjalostukseen sekä metsästykseen.

Who's who among Finnish-Americans; a biographical directory of persons of Finnish descent who have made noteworthy contributions to the pattern of American life. (1949) sisälsi yhden Hyvinkäällä töitä tehneen. Mutta ei yhtään Kokemäeltä lähtenyttä tai veteliläistä?! Jaa, useimmille ei ole merkitty syntymäpaikkaa ja joukossa on myös toisen polven maahanmuuttajia.

Mielenkiintoisin löytö oli tarina "5000 guests in small town", joka oli julkaistu sekä kokoelmassa Best stories of the 1914 European war että E. H Johnsonin kirjassa Torpedeoed in the Mediterranean. A true story by a survivor. Tukholmasta höyrylaivalla 31.7.1914 kohti Pietaria  lähteneen amerikkalaisen turistiryhmän matka toppasi venäläiseen sotalaivaan, joka saattoi laivan Pietarin sijaan Hankoon. Matkalaiset majoitettiin hankolaiseen hotelliin ja ryhmää kyydittänyt höyrylaiva räjäytettiin yhdessä sataman nostokurkien yms. kanssa sataman tukkimiseksi. (Olen pari vuotta sitten esittänyt Hangon satamasta ja rautatieasemalta kuvia, joiden luulin liittyvän vuoteen 1918. Hups. Olivatkin vuotta 1914.)

Rautatieaseman kääntöpyörän (?) tulipalon vuoksi amerikkalaiset pääsivät yrittämään paluuta Tukholmaan vasta 3.8. Juna oli täynnä pakolaisia. Ja:

Arriving at Hyvinge we found at least 3000 persons waiting for the next train north. The town was already filled and people were sleeping on the staircases of the overflowing hotels and in the parks. We finally found lodging in a sanitarium outside of the town. The next day we continued our trip in a train loaded with Germans who had been expelled from the country.

We next arrived at Seinajoki, a hamlet near Tammerfors, which boasts of only one hotel but was trying to entertain 5000 strangers. Every private house was filled to its capacity,...

Näissä tunnelmissa alkoi maailmansota Suomessa.

Pääkallojen paluu

Pari vuotta sitten kauhistelin ruotsalaisten keräämiä suomalaisia pääkalloja ja kerroin päänsä menetystä pelänneestä miehestä. Sittemmin vastaantulleita pääkalloja

1) Tuoreessa Kuriositeettikabinetissa artikkelit

• Päätoimittajadialogi: arkeologin näkökulma ihmisjäännöksiin 
• Joonas Kinnunen: Eettisen raja-alueilla – vuoden 2013 Body Worlds -näyttely Heurekassa ja keskustelu ihmisruumiiden esittämisestä näyttelytarkoituksessa
• Ulla Moilanen: Ihmisjäänteiden näytteilleasettamisen eettisyydestä museoissa

2) Talouselämä poimi numeroonsa 28.2. esille prinssi Williamin idean poistaa norsunluuesineet kuninkaallisista kokoelmista. Jutussa haastateltu Kulttuurien museon intendentti Heli Lahdentausta on kommentoinut myös kokoelmiin kuuluvia ihmisjäänteitä:

"Kokoelman vainajat olivat niin sanottuja anasazi-intiaaneja, joiden kulttuuri hävisi jo 1300-luvulla. Ei siis ole mitään tahoa tai etnistä ryhmää, joka voisi vaatia jäänteitä palautettaviksi."

3) Saamelaisten kansalaispäivänä joku Ylen sosiaalinen media linkitti Arkivet-sivustolle ohjelmaan Om tvåhundra samiska skallar, jossa raportoitiin vuonna 1934 Inarin hautausmaasta kaivettujen pääkallojen uudelleenhautauksesta.

4) Hesarissa oli ollut 11.7.1993 suomalaisesta luukokoelmasta iso Jorma Korhosen kirjoittama juttu, joka tuli eteeni marraskuussa Kaisan kellarissa selaamassani Muinaistutkija 3/93:ssa. (Lehdethän löytyivät vähän myöhemmin verkosta)

Kyseessä oli tuolloin Helsingin yliopiston Anatomian laitokselle sijoitettu Suomen antropologinen kallokokoelma. Sen keräämisen oli aloittanut 1830-luvulla Carl von Haartman ja työtä jatkoi laitoksen esimiehenä 1846-71 toiminut professori Evert Julius Bonsdorff. "Professori Konrad Hällsten hankki kokoelman antropologiseen osaan parisataa kalloa Inarin ja Utsjoen rannan vanhoista kalmistoista." Näiden "saumojen salaisuuksia" selvitti Väinö Lassila vuonna 1921 valmistuneessa väitöksessään. (Eli onko yllä mainitussa Ylen ohjelmakuvauksessa väärä keräysvuosi vai toiset kallot?) 

"Kalloja kerättiin järjestelmästi myös Hämeestä, Savosta ja Karjalasta. Oulujärveen vyöryneestä Paltaniemen hautausmaasta talletettiin runsaasti aineistoa." Ruotsalainen Retzius kaiveli vuonna 1873 Pälkäneen hautausmaata ja "lahjoitti suomalaisille kollegoilleen malleiksi skandinaavisia kalloja sekä etiopialaiskallon." Kaukomailta saatiin muitakin lahjoituksia. "Kalloja kerättiin ja vaihdettin kuin postimerkkejä."

"Vankilat ja vaivaistalot lähettivät säännöllisesti vainajia opetus- ja tutkimusaineistoksi." "Suomenlinnan vankilan johtaja J. D. Danielsson lähetti kymmenien vuosien ajan vainajia tutkijain käyttöön." "Helsingin Bulevardi 5:n ja 7:n uudistalojen perustuksia kaivettaessa kokoelma karttui kovasti: Vanhankirkon hautausmaasta tuli esiin satoja yksilöimättömiä kalloja."

Jutun lopussa ihmetellään mitä näille 1950-luvulta alkaen käyttämättömille luille pitäisi tehdä. Professori Anto Leikola toteaa

"Hautaan ikivanhoja luita on turha viedä. Ei Galileo Galilein keskisormea ja Pyhän Antoniuksen kuivunutta kieltäkään haudata vaan näytetään kaikelle kansalle."

Mitähän kokoelmalle on tapahtunut vuoden 1993 jälkeen?

Kuvituksena otteet etsauksesta In a room filled with skulls of the famous, the phrenologist Gall examines Pitt the Younger and Gustavus IV, the King of Sweden, both currently plagued by Napoléon. (1806) Wellcome Library, London

Minna Canth ja järjen käyttö

Huomenna vietetään Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Canthin tuotantoon voi tutustua Kotuksen aineistopalvelussa.
— Minna Pyhälahti (@minnapyhalahti) March 18, 2014

Jep. Ja Canthin tuotantoa voi lukea myöskin

• Project Gutenbergissä
• Projekti Lönnrotissa
• SKS:n Digikirjastossa
• Kansalliskirjaston digitoimana 
• Wikisourcessa

Ja luonnollisestikin myös Minnan salongissa sekä käsikirjoituksina että painettuina versioina. 

Sillä jokainenhan ymmärtää, että digitoidun materiaalin pointti on siinä, että kaikki tarvitsevat ikioman ja hieman erilaisen version.

Päivän pisteet menevät Kansalliskirjastolle, jonka kappaleet on linkitetty Fennicaan eli ovat kirjojen etsijöiden löydettävissä järkevimmällä tavalla, ja SKS:lle, jonka digitointi näkyy Helkassa. Jälkimmäinen tosin epästabiilin oloisella URL:lla, mutta positiivinen yllätys kuitenkin.

(Klassikkodigitoinneista kirjoitin toisesta suunnasta tammikuussa.)

Päivän nimihenkilöön liittyen lopuksi kuva Kuopiosta British Libraryn digitoimasta kirjasta "Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. (Editor, L. Mechelin.)" via Flickr.

Mainio susivouti

Pietari Päivärinnan kirjassa Minä ja muut. Sakeus Pyöriän kokemuksia (saatavilla Lönnrot projektin sivuilta) esiintyy Susivouti. Kertoja törmää hänen jälkiinsä näin

"Minkätähden puiden vesoja on niityllä sidelty monenvärisillä langoilla ja resuilla?" kysyin minä eräänä ruoka-aikana isännältä.
"Puiden vesoja sidelty! -- Onhan vielä jotain muutakin tehty", sanoi isäntä ja katsoa muljautti jokaista erikseen silmiin, ikäänkuin peläten, että joku vaarallinen keskustelu olisi syntymäisillään.
"Niin ja pensasten latvoja on vedelty kummallisiin solmuihin", lisäsin minä.
"Ne ovat tarpeellisia laitoksia ne", sanoi isäntä umpimielisesti.
"Mihin ne ovat tarpeellisia?" kiilasin yhä.
"Ne ovat sutten pelättimiä ne", selitti isäntä jo avonaisemmin.
"Sutten pelättimiä! Kuka niitä on laittanut?"
"Susivouti." [...]
"Ilmaiseksiko hän tekee tuota kauhean isoa hyvää työtään?"
"Ei; mitäs mahdotonta."
"No, mitenkäs sitten?"
"Hänelle maksetaan kapat."
"Kapat! Jyväkapatko?"
"Niin."
"Joka talosta koko piiristään?"
"Joka talosta, missä hän vaan käypi kapoillaan."
"Hän on sitten rikas?"
"Eipä niinkään."
"Mihin se hyvyys sitten joutuu?"
"Hän on juoppo."
"Mutta jos ei huolisikaan maksaa hänelle kappoja?"
"Hän kostaisi."
"Miten?"
"Hän syöttäisi karjan susilla."
"Joutavia! Mistä hän ottaisi sudet karjoja syömään, koska ei niitä ole olemassakaan näin metsättömillä mailla ja koska hän luulee sudet karkoittaneensa pois mailta halmeiltakin, kenties aina Viron maalle asti?"
"Kyllä hän sudet saa löytymään vaikka maanraosta, silloin kun hän niitä tarvitsee", arveli isäntä toimessaan.

Ilmari Havun kirjasta Pietari Päivärinta, kirjallisuushistoriallinen tutkimus s. 124 selviää, että J. F. Gutzén Oulunsalosta oli kertonut samaa systeemiä käyttävästä susivoudista Oulun Wiikkosanomissa 24.2.1855: "Tämä täällä mainio Susivoudi asuu Iin pitäjässä Hauki-Putaan seurakunnassa; ja lieneekin hänellä tämän toimensa alla monta pitäjässä." Havun tietojen mukaan kyseinen mies "lienee sukuisin Kurtteja".

Kuva susista ote Fritz von Dardelin piirroksesta "Wargjagt i Westergötland." En släde med tre män och en gris förföljs av två vargar. Nordiska museet, Wikimedia 

Oikeus tulla unohdetuksi

Slatessa oli pari viikkoa sitten juttu amerikkalaisesta henkilökohtaisen tiedon keruusta ja myymisestä. Sai olemaan kiitollinen Euroopassa asumisesta. Yhdysvalloissa esimerkiksi jahdataan osamaksulla ostettuja autoja, joiden maksut ovat jääneet kesken, valokuvaamalla liikenteessä olevien autojen rekkareita. Tämä yksityisyrittäjä suunnittelee tietokantansa edelleen myyntiä eikä mikään sitä estäisi.

Atlantin takana on myös mahdollista ostaa toisten ihmisten tietoja. Luottotietoja, osoitetietoja, rikosrangaistustietoja... Kun tähän lisätään sosiaalinen media ja muut digitaaliset lähteet menneisyyttään on yhä vaikeampi paeta ja syntyy aitoja tragedioita. Näistä kertoo Viktor Mayer-Schönbergerin kirja "Delete: The Virtue of Forgetting in the Digital Age". En ole sitä nähnyt, mutta olen kuunnellut miehen puhetta aiheesta useampaankin kertaan. Saatavilla m.m. YouTubesta  tai kolmena versiona Oxfordin yliopistosta (1, 2, 3)

Mayer-Schönberger puhuu siitä, että ihmisille on helpompaa unohtaa kuin muistaa. Muistaminen on ollut kallista ja olemme harkinneet mitä haluamme säilyttää ja yrittää muistaa. Nyt ulkopuoliset tietovarannot muistavat sen, mitä me emme. Ja mahdollistavat tiedon löytymisen.

Eurooppalaistakaan lainsäädäntöä kaikki eivät pidä tarpeeksi kattavana. On puhuttu (osana EU:n tietosuojalainsäädännön uudistusta) "oikeudesta tulla unohdetuksi" eli oikeudesta vaatia tietojensa poistamista verkosta, kun niiden säilyttämiseen ei ole enää perusteltua syytä. (Suomeksi aiheesta keskustelua Julkisen sanan jaksossa.)

Veikkaan, että pari sataa vuotta sitten esivanhempamme eivät ajatelleet, että heistä kirkonkirjoihin ja käräjäpöytäkirjoihin merkityt tiedot olisivat jälkipolvia suuresti kiinnostavia. Pysyminen ensiksi mainittujen ulkopuolella vaati erityistä elintapaa varsinaisen yhteiskunnan ulkopuolella. Ja jos joku kävi anomassa nimensä pyyhkimistä pois, tuskin onnistui siinä.

Kuva Cornell University Collection of Political Americana, Cornell University Library / Flickr

Maaliskuun alkupuoli

28.2.

• .@reijovalta jatkoi minua rauhallisemmin SKR:n tekijänoikeusväitteestä ja huomautti myös henkilörekisteriasiasta.
• Kenkä kulki Europaeuksen jäljillä.

1.3.

• Hietzun raportti Helsingin luonnontieteellisestä museosta
• Sain luettua Anna Miskon Armovuoden. En tiedä mikä oli, täytyy googlailla kirjablogistien näkemyksiä.
• Vinttikamarissa Miskon kirjasta samantapaiset fiilikset kuin minullakin  
• Matti Lahdenmäki: Sesonkityöläisen päiväkirja. Suosittelen lämpimästi. Hieno omaelämäkerta 1900-l alun taloudesta ja työelämästä.

2.3.

• Uru luki Koirien maailmanhistorian
• Julia miettii samanaikaisuutta

3.3.

• Keskiaika ja veden juonti. Nyt löytyi samoinajattelija, jolla on lähteitä.  

4.3.

• Sotasurmakannassa ei ole tehty mitään mekaanista datalaatutarkistusta? Kuollut mies vangittu.
• Deutsche Hilfe für Finnland (1918) (Kemppisen blogista) 

5.3.

• Länsi-Käpylän ympäristöhistoriaselvitys on julkaistu
• Salpalinjan uutinen: rasvatut saranat ja ruostesuojalla sivellyt ovet!  

7.3.

• Professori ajattelee suomalaisen dna:n erikoisuutta: "meidät pitäisi suojella tulevien sukupolvien ihmeteltäväksi!"
• "Me heitettiin ne kaikki valokuvat pois..." En kestänyt kuunnella, pakenin kahvitilasta.
• Väitös: Taide ja kulttuuri Suomen maakuvan viestinnässä 1937-1952  

9.3.

• Torsten Kälvemark hyödyntää taas Suomen historiallista sanomalehtikirjastoa 
• Kävelyä muistojen jäljillä

10.3.

• Support '80s awareness!  

11.3.

• "Vapaan sivistystyön kentälläkin on reliikkejä, joiden syntyhistoria on omituinen ja nykyinen rooli hämärä."

 13.3.

• Kunnon humanistitapahtuma Antikvariaatti Sofiassa. Järjestäjät aloittavat tuolien asettelun 10 minuuttia ennen alkua.
• Jep, kunnon humanistijuttu, alkaa useita minuutteja myöhässä. Puolan historiaa, puhujina mm. Miia Ijäs, @j_o_jalonen. Myöhemmin keskustelua.
• KV-yleisössäkin löytyy besserwisser, joka katsoo oikeudekseen kommentoida kaikkea eli varastaa aikaa muilta. Ehkä stara tässä piirissä?

14.3.

• Ekaa kertaa osui @HelMet_kirjasto haku varastokappaleeseen, jota ei lainata. 1800-luvun painoksia olen kantanut kotiin, mutta tätä en saa. [Jalmari Finnen Lapset : kuvauksia lapsille lapsista. 1 : Sankariajan lapsia (1908)]

15.3.

• Mielijohteesta olen kerännyt koko päivän tietoja Suomessa kuolemaantuomituista ennen v. 1825. Jossain olisi varmaan valmis tilasto?
• Kotiarkisto palautti mieleen, että nimeni on ollut kerran Hesarissa.  

16.3.

• Kustaa III vaati aatelille yhtenäiset vaatteet ja sitten hänet tapettiin. Jotain opittavaa?
• @kaarne2 esittelee hämäläisen paikannimistön rikkautta .
• Laura Honkasalo on lukenut varhaisen suomalaisen chick lit -kirjan 
• Seppo luki 20-luvun romaanin Kannaksen huvilaelämästä.
• Anun lukemassa muistelmassa päädytään Viipurin Papinsaarelta Englantiin. 
• "Kun alkaa tökkiä, palaa taustatyöhön." Auttaisikohan, vai jäänkö tekemään lähdemateriaalin keruuta lopuksi iäkseni?
• Olli Bäckström esittelee freesin historiallisen vertauskohdan Krimin tilanteelle. Jos joku kaipaisi moista.
• "Silloin kun minä olin pieni." 

Dirty dancing

Kirjallisuudessa ja mummon tarinoissa on esiintynyt lato- ja nurkkatanssien paheellisuus, jota minun on ollut vaikea ymmärtää. Varmaankin siksi, että en kouluaikoina lähtenyt Lallintalon diskoon, enkä ystävieni tavoin myöhemmin harrastanut lavatanssia. Olisin saanut perspektiiviä. (Kuva yllä Tuulispäästä 34/1911)

Erityisen vaikeaa on ollut ymmärtää mitä pahaa tanssissa tai piirileikeissä oli 1800-luvulla. Mikään ei ollut silmissäni siveellisempää kuin kansallistanssiesitysten kuviot ja ala-asteikäisenä meille opetettiin "viimeinen pari uunista ulos" -meininkiä, jonka piti olla sitä entisaikaista ja lapsillekin sopivaa.

Senkään jälkeen kun olin historian harrastuksen myötä oppinut, että Kalevala ja kansallispuvut olivat muokattua ja jäädytettyä kansanperinnettä ei juolahtanut mieleen, että kansantanssille on tehty sama. Silmäni avautuivat vasta kun lainasin kirjastosta pienen Petri Hopun toimittaman vihkosen Suomen kansan oudot tanssit (2006).

Johdannossa Hoppu toteaa, että seksuaalisia ja eroottisia piirteitä sisältävät tanssit ovat jääneet julkaisematta "tai sitten niitä on jotenkin muutettu kansantanssinharrastajien arvomaailmaan sopiviksi". Eroottisuutta oli usein tanssin säestyksenä käytetyissä lauluissa ja toisinaan myös tanssiliikkeissä. "Vaikka kaikki eivät tuolloin pitänetkään hyväksyttävinä rivoja tansseja tai tanssilauluja, ne eivät olleet mikään outo ja vieras ilmiö kontekstissaan, alempien sosiaaliryhmien tanssitilaisuuksissa." "Vaikka näiden tanssien olemassaolo on ollut jossain määrin tiedossa, ne on työnnetty taka-alalle marginaalisena ja merkityksettömänä ilmiönä, joka ei kuulu suomalaiseen kansantanssiin."

Lambadansa ollut heilläkin. Valitettavasti paikoissa, joissa kansanperinteenkerääjät eivät olleet paikalla. Tai vaikka olisi ollutkin, Petri Kauppisen sanoin, "Näitä tansseja on pidetty rivoina ja sopimattomina, minkä vuoksi niitä on usein voinut jäädä taltioimatta."

P.S. Pari opinnäytelinkkiä

• Kavakka, Ottilia: Oli juhla ja juhannusilta: Aikamatka 1930-luvulle Ilmari Hannikaisen laulunäytelmässä Talkootanssit 
• Taskula, Anni: Suomalaisen tanssin lähihistoria tietokannaksi : Word of Mouth markkinointi kehityssuunnitelman tukena

Palkittuja opettajia vuonna 1896

"Sanna Wassberg, lastenopettaja Munsalan Harjulan kylässä. Hän on syntynyt v. 1827, on neljäkymmentä vuotta erittäin uskollisesti ja taitavasti, hyvällä menestyksellä vaikka köyhissä ja ahtaissa oloissa vaikuttanut lasten opettajana pienessä mökissään, jossa hänellä sitä paitsi on ollut kivuloinen tytär hoidettavana."

Sanna Wassberg oli syntynyt Munsalan kirkonkirjojen mukaan Monån kylässä sotilas Johan Abraham Vassbergin ja Brita Larsdotterin perheeseen 23.11.1827. Isä kuoli 5.3.1854. Sanna Wassberg meni 30.11.1856 naimisiin Harjuxin leski-isännän Johan Samuelssonin kanssa. Sannan siveellisyydessä on ollut sen verran puutetta, että vihkiminen tapahtui "utan skrud". (Pariskunta näkyy rippikirjassa 1854-60 f. 4 .) Palkintohakemuksen tekstin mukaan opetustoimi on alkanut tässä vaiheessa. Aviomies kuoli syytinkiläisenä 22.9.1865 ja Sannan äiti 16.5.1866. Sanna itse kuoli Munsalassa 11.11.1909 81-vuotiaana.

"Maija Kaisa Jernqvist, lastenopettaja Kangasalan Tursalossa, syntynyt 20 p. jouluk. 1828 litissä. Harjoitettuansa ensin muutamia vuosia lastenopetusta Tampereella ja sen lähipitäjissä, on hän jo kolmekymmentä vuotta vaikuttanut samassa toimessa Kangasalla, koskaan saamatta mitään vakituista palkkaa, tyytyen ainoastaan siihen pieneen maksoon, jonka on saanut oppilailtaan. Hänen merkityksensä mainitaan olleen erittäin suuren alkuaikoina, ennenkuin kiertokouluja vielä oli pitäjään perustettu, mutta senkin jälkeen on hän ollut tilaisuudessa tointansa jatkamaan, on voimiensa mukaan levittänyt kristillistä mieltä sekä oppilaisiinsa että kaikkialle, mihin hänen vaikutusvoimansa ulottuu."

Tekstilainaukset: 15.01.1896 Uusi Suometar (Samat esitetty Juha Vuorelan blogissa vuonna 2009)
Tunnelmakuva Daniel Nyblinin mv-valokuvaAlbert Edelfeltin maalauksesta Mansikoita (1890)
Tasuta: Tammikuun 14 p:vän rahasto