Lauantain Limnell: Herman Nikolai (s. 1855)

Pohjois-Suomi otti 12.10.1881 esimerkiksi vankien karkaamisesta kyytimiehiltä Rauman edellisillä markkinoilla kiinni otetun varkaan, Herman Nikolai Limnellin kertomuksen syksyltä 1879.

Limnell oli mainittuna aikana oleksinut työansiota varten Porin tienoilla, mutta kellonvarkaudesta joutunut kiinni ja Ulvilan nimismiehen passilla lähetetty Kakolan linnaan. Kun L. ja häntä kuljettava vanginvartia saapuivat Laitilan ja Nousiaisten keskivälille, valitti L. matkakumppanillensa sitä haittaa, jonka rautansa hänelle matkaan saattoivat; josta seurasi, että kohtelias vanginvartia vapautti hänet näistä haitallisista esineistä. Nousiaisten pitäjäässä muuttui uusi vanginvartia, mutta eipä tämäkään ollut niin kova, että olisi pannut L:iä uudestaan rautoihin. Ei, päin vastoin hän veljellisesti tarjosi vangille eväsviinaansa, joten ystävyys matkakumppanien kesken luonnollisesti paljon lujeni. Sentähen ei hämmästyttäne ketään, että ystävykset joutuessansa Turkuun eivät ensinkään halunneet mennä synkkään Kakolaan, vaan mieluummin ajoivat erääseen kaupungin olut-kapakkaan. Tässä jatkettiin hauskaa ryypiskelemistä useampia tuntia, kunne ystävykset, nautittuansa kylliksi, läksivät ajamaan takaisin päin. Mutta tultuansa Raunistulan kylään katsoivat he jo tarpeeksi kauan nauttineensa toistensa seuraa, jonka tähen he hellällä hyvästijätöllä ystävyksin erosivat toisistansa. Vanginvartia vaelsi kotiinsa, mutta L. läksi Säkylään. Oltuansa siellä renkinä puolitoista vuotta palasi hän Porin tienoille ja oleksi siellä eri työpaikoissa kunne hän mainitulla markkinaretkellänsä melskeisestä elämästänsä pantiin kiinni ja — tunnettiin.

Aikaisemmin (arvatenkin sama) Herman Nikolai oli saanut nimensä sanomalehteen Satakunta 25.8.1877 kun hänet kuulutettiin avioliittoon Amanda Mathilda Nordlingin kanssa Ulvilan kirkossa. (Pariskunta oli ottanut förskottia ja poika Johan Gustaf syntynyt 27.6.1876.) Ulvilassa 7.10.1855 syntynyt torppari Gustaf Adam Limnellin ja Regina Eriksd:r Roligin poika oli saanut kasteessa etunimet Herman Nikolai ja lienee edellä mainittu.

Perhe on Ulvilan rippikirjassa 1856-1862 Suosmeren Käyrän Näpin torpassa. Isä Gustaf Adolf on syntynyt Ulvilassa 18.6.1820 ja vanhempansa täten "Smed: Henr: Limnel " ja "Fredr: Adamsd:r". Tätä Henrikiä on setvitty SukuForumilla. (Ketjussa vinkattua Iso-Iivarin hakemistoa Limnell-kirjaan en tietenkään muistanut tätä kirjoitussarjaa laatiessani.)

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuva  Karl Emanuel Janssonin maalauksesta Viimeinen tilkka (1869)

"Näkökulmia yksiäänisyyden purkamiseen"

SKS:n kevään uutuuksia oli Kirjoitettu kansakunta. Sukupuoli, uskonto ja kansallinen historia 1900-luvun alkupuolen suomalaisessa tietokirjallisuudessa. Sen artikkeleista kiinnosti sisällysluettelon perusteella eniten Mervi Kaarnisen katsaus isänmaamme historiaa 1900-luvun alussa kirjoittaneista, akateemisen maailman ulkopuolisista naisista. Näitä olivat Hilda Käkikoski, Maila Talvio ja Ester Hällström.

Kaksi jälkimmäistä kirjoittivat Kansanvalistusseuran elämäkertasarjan osia. Sarjalla "fennomaanijohtajat loivat ja rakensivat suomalaista suurmieskulttia". "Tavoitteena oli, että uuden kirjasarjan vaikutuksesta jokaisessa talossa ja mökissä tunnettaisiin kotimaiset suurmiehet ja ymmärrettäisiin vaalia heidän muistoaan." (Siis vähän niinkuin tämä Enni Mustosen aloittama sarja Syrjästäkatsojan tarinoita...)

Johdannossa toimittajat Marja Jalava, Tiina Kinnunen ja Irma Sulkunen toteavat kirjan lähtökohtana olleen "luopuminen historiallisen yhtenäiskulttuurin ideaalista ja huomion kiinnittäminen niin moninaisiin historian kirjallisiin esitysmuotoihin, joiden kautta menneisyyttä on tulkittu akateemisen historiatutkimuksen ulkopuolella."

Johdantotekstin perusteella on huomaamattani viime vuosina voimistunut suuntaus, "jossa historia ymmärretään laaja-alaiseksi kulttuuriseksi ilmiöksi. Tästä näkökulmasta historia ei ole ensi sijassa akateeminen erikoisalue vaan jokamiehenoikeus, jonka tuottamiseen kaikki ihmiset tavalla tai toisella osallistuvat." Ymmärtänette, etten ollut uskoa silmiäni.

Ja sitten vielä tunnustetaan "koko harrastajahistorioitsijan tai amatöörin" käsitteen ongelmallisuus. Eli "Varsinkin miespuolinen historiankirjoittaja saattoi olla akateemisesti sivistynyt, yliopistossa toimiva ammattitutkija, mutta hänen koulutuksensa ei ollut varsinaisesti historian alalta."

En muuten tiennyt, että Juhani Aho oli opiskellut yliopistossa historiaa. Johdannon kirjoittajien mukaan se "näkyi hänen tavassaan kerätä ja analysoida teostensa tausta-aineistoa, vaikka hän esittikin tutkimustuloksensa kaunokirjallisessa muodossa."

Tunnelmakuvat 1 ja 2 ottanut Pekka Nikrus, jaettu Flickrissä.

Johan Jacob Ahlbergin elämästä

Johan Jacob Ahlberg syntyi vuoden 1774 paikkeilla muistitiedon mukaan turkulaisen liikemiehen pojaksi. (Suomalaisen seurakunnan kastettujen listassa on 4.7.1773 syntynyt Jacob Johan, jonka vanhemmat "Borg: Joh: Ahlberg" ja "Ulrica Wisen".)

Samaisen kertojan mukaan Johan Jacob isänsä kuoltua muutti Tukholmaan opiskellakseen ranskaa. Ranskanopettajaltaan hän sai lipun niihin kohtalokkaisiin naamiaisiin, joissa kuningas Kustaa III murhattiin oikealla näkyvässä asussa. (Kuva: Hollger Ellgard, Wikimedia)

Kun parikymppinen Johan Jacob oli oppinut niin paljon ranskaa, että pärjäsi maailmalla, hän sinne lähti. Muistokirjoituksensa (Åbo Underrättelser 23.1.1855) mukaan hän värväytyi armeijaan Pohjois-Saksassa ja liittyi sittemmin Coburgin prinssin ja Yorkin herttuan johtamiin joukkoihin. Wikipedian mukaan tämä herra komensi brittien armeijaa ja joukkonsa olivat mukana sodassa, jossa ranskalainen kenraali Pichegru hyökkäsi Hollantiin 1794-95. Tässä vaiheessa Ahlberg oli muistokirjoituksen kirjoittajan mukaan varmasti mukana.

Yhtä varma Åbo Underrättelsin kirjoittaja on siitä, että Åbo Tidningarin toimittaja oli 18.1.1855 väärässä väittäessään Ahlbergin olleen Napoleonin joukoissa. Miten lie perheen muistitiedon luotettavuuden laita. Sen mukaan Ahlberg oli

"Napoleonin veljen, Jerômen palveluksessa. Vapaaehtoisena hän otti myös osaa Waterloon taisteluun Englannin puolella ja haavoittui, saaden pajunetinpiston reiteensä. Lopuksi hän joutui erään nunnaluostarin portinvartijaksi ja 40-vuotiaana palasi Suomeen." 

Suomeen saapumisen voi todentaa Turun ruotsalaisen seurakunnan kirkonkirjoista, joissa huutokaupanjohtaja ja kaupungin kasööri Jacob Johan Ahlberg menee 30.11.1815 naimisiin neito Gustava Fredrika Laurenin kanssa. Heille syntyy Joh. Gustaf 11.9.1816, Fredrica 23.3.1818, Frans Victor 5.5.1820 (kuollut 27.6.1820), Adolf Wilhelm 14.12.1821, Frans Leonard 5.10.1824, Carl Herman (haudattu 3-vuotiaana 18.8.1829). Ahlbergin vaimo kuoli 36-vuotiaana 15.1.1831. Kuten edellä todettiin, Johan Jacobin muistokirjoitusten aika oli tammikuussa 1855.

Pariskunnan lapsista aikuiseksi eli ainakin ylioppilaaksi päätynyt Johan Gustaf ja Adolf Wilhelm, joka

"oli varattomuuden vuoksi pakotettu lopettamaan koulunkäyntinsä ja tuli merikapteeniksi. Hän kynti laivallaan valtameriä aina Intiaan saakka ja oli poissa kotoa joskus viisikin vuotta yhteen menoon. Hän oli hiljainen ja säännöllinen kuin kello kaikissa toimissaan. Luovuttuaan vanhoilla päivillään merimiesammatistaan hän toimi tullivirkamiehenä Hangossa."  

Turun ruotsalaisen seurakunnan kastettujen listaan merkittiin hänen ja vaimonsa Carolina Sofia Lindeströmin lapsista Axel Wilhelm s. ?.4.1855 ja Adolf Johan s. 12.9.1856. Jälkimmäisen pojan kohdalla on huomautus "Döpt å Avasberg i St. Carin". Tämä sopii tietoon, että Carolina

"oli kotoa käsin varakas, hänen isänsä omisti Kuusiston salmen rannalla sijaitsevan Auvaisbergin kartanon, jossa tytär ensimmäkseen asui naimisiinkin mentyään."

Carolinan ja Adolfin Axel-pojasta tuli myöhemmin näyttelijä ja näin hänen sukumuistonsa päätyivät Helmi Krohnin kirjaan Kulissien takaa. 20 suomalaisen näyttelijän lapsuus- ja nuoruusmuistoja (1924), josta minä ne tähän kopioin. Axelin urasta Wikipediassa ja teatterimuseon sivulla.

Kymmenen päivän automatkasta 1920-luvulle

Vesa Sisätön ja Jukka Halmeen tuoreesta Kotimaisia pakinoitsijoita -kirjasta sain innoituksen varata kirjastosta Valentinin kirjan Herra MacKee matkustaa Suomessa (1929). Jos kerran ulkomaalaisten matkustuskuvaukset ovat olleet antoisia, miksei myös suomalaisen kirjoittama kirja ulkomaalaisen retkistä?

Kirja oli  nopeasti luettu sekä sivumääränsä että sujuvan tekstinsä ansiosta. En saanut tuntumaa siitä, kuinka todennäköisesti suomalaisen ja amerikkalaisen miehen yhteistä autoreissua kertova kirja perustui tositapahtumiin. Kuvasi kuitenkin humoristisesti kieltolain Suomea, jota riitti Sortavalaan asti. (Autokavalkadi yllä oikealta ajalta, mutta Ruotsin puolelta. RAÄ, Flickr)

Tuohon aikaan majataloissa oli  "tavallinen pika-annos: keitettyjä munia, sianlihaa, viiliä, perunoita ja jotakin muuta pientä pureskeltavaa, joka nälkäisen matkailijan suuhun maistuu erinomaiselta". Kiertomatkalla huomattiin, että

kun olimme Lahdessa, saimme tamperelaista pilsneriä. Lappeenrannassa saimme lahtelaista. Sortavalassa joensuulaista ja Joensuussa sortavalaista. Joka paikassa sanottiin, ettei tämä meidän oma pilsnerimme ole oikein hyvää, mutta meillä on vieraspaikkakuntalaista. 

Historiantutkimuksellisesti jopa kinnasneulakudonnan mainintaa merkittävämpi oli käynti pikkulassa. MacKee raportoi suljetun oven takaa.

- Tämä on arkisto, sanoi MacKee. - Täällä on vanhoja kirjoja laatikko täynnä.
- Älä! Mitä niissä sanotaan?
- En ymmärrä muuta kuin vuosiluvut, mutta yksi on vuodelta 1898.

Suomalaisen silmin kyseessä oli "suuri läjä vanhoja kestikievarin päiväkirjoja viime vuosisadan loppupuolelta". Tämä minä-kertoja innostuu kun "joulukuussa, oli kyydittävänä ollut: "Leena Rusanen, piika". Hän oli ollut matkalla "Kuopijoon"."

- Katsos, Leena Rusanen, piika, on ollut palveluksessa täällä päin ja jouluksi hän on päättänyt lähteä kotiin Kuopioon. Hän on maksanut 14 penniä kilometriltä niinkuin muutkin ja varmasti on matkaan kulunut puolet hänen vuosipalkastaan, ehkä enemmänkin. Eikö siinä ole erikoista? Muut matkustajista ovat olleet kauppamatkustajia, virkamiehiä, yksi asioitsijakin näkyy olevan joukossa, mutta sitten tulee Leena Rusanen, kirjoittaa nimensä päiväkirjaan ja matkustaa Kuopioon. Hienompi matka kuin meidän automatkamme, MacKee! Kannattamaton, mutta suuripiirteinen yritys, jota olisi voinut selostaa sanomalehdissä yhtä hyvin kuin jonkun lentäjän retkeä maanosasta toiseen. Sitäpaitsi: mikä rehellisyys arvonsa ilmoittamisessa. Halvin arvo siihen aikaan. Ei mikään talousapulainen, eikä kuukerska, vaan yksinkertaisesti ja koruttomasti: piika.

Yksi paikka, johon kaipailemani kestikievarien päiväkirjat ovat voineet päätyä, on siis pikkula. Olivatko ne siellä matkalaisten lukemistona vai muuna pikkulatarpeistona, sitä ei Valentinin teksti paljasta.

Jos kutsut sukututkijan häävieraaksi...

No niin, kesän häät juhlittu. Ensimmäisissä meni naimisiin kaksi kokemäkeläistä ja häiden jälkeisenä sunnuntaiaamuna innostuin surffaamaan Iso-Iivarin isäntäluettelossa ja SSHY:n digitoimissa kirkonkirjoissa niin, että aamiaisen syöminen unohtui. En ollut edes varma siitä, oliko morsian kotitalonsa 1900-luvun alun isäntäparin jälkeläinen, mutta kun hutkimus vaan on niin hauskaa. Varsinkin kun se päätyi tunnissa 1600-luvulla vaikutusvaltaiseen perheryppääseen, jota olen lähestynyt viime vuosina monesta eri suunnasta.

Toisissa häissä sulhanen oli tuntemattomampaa alkuperää, mutta saman sukunimen käyttäjä kuin ex-heilani, jonka kanssa en ole puheväleissä. Kun Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu  kertoo sukunimen suhteellisen harvinaiseksi oli minulla kirkkoon mennessä ylimääräistä jännitystä mielessä. Ja helpotukseni suuri kun tuttuja ei sulhasen puolella näkynyt.

Mutta nyt sitten kutkuttaisi kuitenkin tietää, että ovatko kaikki sukunimen käyttäjät sukua keskenään... SSS:n sukunimimuutoksiin minulla ei ole enää pääsyä, mutta sanomalehtikirjaston haku pelittää hyvin ja yllättää tuloksilla, joissa perustellaan valittu nimi! Moista kaipaisi moni.

Kansan Lehti 15.5.1906:

Todennäköisesti tämän Augustin poika Kuka kukin on 1954:ssä ja 1967:ssä.

Uusi Suometar 11.1.1907:

Viittaus isoisään tarkoittaa että kolmikko on joko sisaruksia tai serkkuja keskenään. Heistä Johannes on ylioppilasmatrikkelissa. Hän on myös Kuka kukin on 1954:ssä ja samalla sivulla todennäköisesti Kallen poika ja Kallen tytär toisaalla samassa kirjassa. Seuraavan sukupolven edustaja Kuka kukin on 1978:ssa.

Johanneksen syntymäpäivällä ja paikalla päästään Kylmäkosken kastettuihin, joissa on viite rippikirjan sivulle 45. Lapsissa on Hilma ja Kalle ja houkuttelevaa olisi ajatella, että perheen vanhin poika Augusti olisi ylemmän ilmoituksen mies.

Perheen isä on syntynyt Akaalla, josta tosiaan löytyy sukunimen niminen torppa. Kastettujen lista paljastaa isänsä sukunimeksi Palin ja asuinpaikaksi Kylmäkosken. Menee liian työlääksi tarkastaa, mistä tämä ilmoituksen isoisä on kotoisin, mutta vaikuttaa siltä, että muutamassa sukupolvessa on torpasta ponnistettu Kuka kukin on -materiaaliksi.

Mutta eivät olleet ainoita nimen valinneita. Suomalainen Wirallinen lehti 12.5.1906:

Verkon sukupuun mukaan tämä porukka on Ruovedeltä.

Mitä pahaa Anders sanoi?

Torniossa syntynyt nuorimies Anders Tomasson istui porvari Eric Mårtenssonin tuvassa Tukholman Södermalmilla juomassa olutta. Sisään tuli tullikirjuri Staffan Rolofsson, joka halusi tarkistaa porvarin vaimon panimotoiminnan tullimaksujen kuitit. Ne olivat kunnossa ja Staffan olisi poistunut paikalta ellei eräs Mats olisi tarjonnut hänelle oluttuoppia.

Jostain syystä Anders harmistui tullikirjurin käynnin pidentymisestä. Hän turvautui äidinkieleensä ja sanoi ääneen "Joda häffwu wittu" /"Joda häfuu wittu". Tukholmalainen oikeuskirjuri on ilmeisesti tuntenut viimeisen sanan parhaiten, keskimmäinen lienee ollut häipyä-verbin joku muoto. Ellei siten hevonen-substantiivin, sillä yhden todistajan version mukaan Anders oli suomeksi "pyytänyt" tullikirjuria suutelemaan paikkaa "heffwu witto".

Missä määrin paikalla olijat suomea ymmärsivät ei selviä oikeuspöytäkirjasta, sillä yllä lainatut ilmaisut eivät olleet oikeudenkäynnin syy. Tullikirjurin vihdoin poistuttua oli Anders tuhahtanut Matsille, "miksi tuollaisen kårffknechtin kanssa olutta juot".  Tästä tullikirjurin rienauksesta Mats riensi kielimään viranomaisille.

Koska kuningas oli 25.11.1623 asettanut tullin työntekijät erikoiseen suojelukseen kyse ei ollut mistään pikkujutusta. Siitä huolimatta, että Staffan ei ollut kuullut pahaa sanaa, ja Anders vetosi heikkoon alkoholinsietoonsa, oikeus päätyi tuomitsemaan asetuksen mukaan. Ellei kuningas antanut armoa, Anders sai yhdestä sanasta kuolemantuomion.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv Del XV 1626 (1990) s. 20-22, 132-135, 309
Kuva oluthanasta Peter Sillén SHMM

Viehekalastajia Imatran koskella

Viehekalastuksesta en ymmärrä mitään. Mitä mahtoivat ajatella ne perussuomalaiset, jotka 1800-luvun puolivälissä seurasivat niitä englantilaisten touhuja, jotka päätyivät Greville F.:n kertomuksen Down and up again toiseen lukuun? (Luettavissa vuoden 1868 Sporting Review:stä) Kertoja kuvaa aluksi seurueen kulkuneuvoa:

My friend very wisely determines to go as comfortably as was possible. So he sent on board the steamer for Wybourg a snug and cozy English travelling-carriage, which contained all our luggage, rods, and provisions. The carriage was well furnished with ropes, to allow four Finnish ponies to be harnessed to it.

Seurue majoittui Imatralle ja illallisen yhteydessä kosken pauhu muodostui niin suureksi houkutukseksi, että kertoja ryntäsi kalastamaan.

Kalastusta kuvataan sitten pitkä pätkä. Paikalliset apumiehet kuvataan ystävällisiksi, rehellisiksi ja matalapalkkaisiksi. Ainoa ongelma oli yhteisen kielen puute:

All we know of Finnish was Lura Kalla, which, means a big fish, and they stared at us strangely, and seemed to say to us strangers: "Who the devil are you calling big fish!" and Latana Pergola, which had to be uttered as a term of impatience, pointing first to our fishing-rods and then to their boats. When we made them comprehend, they were willing enough.

Kyllähän suomalaiset tottelemaan saa, kun sanoo "saatana perkele".

Imatran kosken kuva I. K. Inhan otos SLS:n tarjoamana. Koski ei tietenkään jäätynyt talvella, minkä todistaa toinen SLS:n kokoelmien kuva.

Kamera ei valehtele, viikko 1

Kun yksi kurssi alkaa tuntua jo rutiinilta, on aika aloittaa toinen? Maanantaina lähti käyntiin Coursera-kurssi Camera never lies kuvien käytöstä ja tulkinnasta historiassa. Tällä kertaa järjestäjänä on englantilainen eikä amerikkalainen yliopisto ja lastentarhatyylin sijaan edessä on kuivahko puhuva pää. Kurssin järjestelyt ja rakenne on selvästi heikommalla tasolla.

Ekan viikon oppimistavoitteina oli ymmärtää kurssin tavoitteet ja sen rakenne, alkaa ajattelemaan reagointiaan kuviin sekä modernissa että historiallisessa kontekstissa ja omaksua kriittisempi suhtautuminen modernin median kuviin. Näihin pyrittiin pätkiin jaetulla noin tunnin luennolla, sen tukimateriaalilla ja reflektiokysymyksillä.

Luennosta silmiä avaavin osuus käsitteli kuvien muokkausta niin mainoksissa, politiikassa kuin uutisraportoinnissakin. Esimerkit oli poimittu sivustolta Four and Six, jossa näköjään olisi paljon luettavaakin. Hakusanoilla Finland ja Finnish ei palaudu mitään, mutta eiköhän Suomessakin ole jotain joskus yrittänyt.

(Toisessa luennon osassa vilahtanut British Cartoon Archive sisältää pilapiirroksia, joissa Suomikin esiintyy.)

Reflektiokysymykset ovat huomattavasti hankalampia ja vaativampia kuin ADLS-kurssin viikkotehtävät. Kysymyksiin voisi vastata keskusteluforuumilla. Mikä on järkevää, kun kurssille on ilmoittautunut yli 40000 ihmistä? Kun kurssista ei (ilman rahaa) ole luvassa suoritusmerkintää, syntyy houkutus jättää miettiminen (eli oppiminen!) väliin...

Kuvitus: Smithsonian institution, Flickr Commons

Arkeologian salaisuudet, viikko 4

Coursera-kurssi Archaeology's Dirty Little Secrets on jo puolivälissä. Neljännen viikon teemana oli ajoittaminen. Luennossa tuotiin esiin, että ajoittaminen voi olla joko suhteellista tai absoluuttista.

Suhteellisessa joku on aiemmin kuin toinen, mutta ei tiedetä kuinka pitkä aikaero on. Tällaista suhteellista ajoitusta saadaan esimerkiksi kaivauksen kerroksista. Jolleivat kerrokset ole sekoittuneet, tuorein on päällä ja vanhin on alla. Mutta kerrosten paksuudet eivät kerro suoraan/luotettavasti siitä, kuinka paljon aikaa on kulunut. Toinen suhteellisen ajoituksen lähde on esinelöytöjen tyypit. Kullekin kulttuurille voidaan muodostaa aikasarja hitaasti muuttuvasta muotoilusta.

Aikamääriä saadaan kolikoista sekä fysiikan tekniikoilla. Jälkimmäisistä luennoitsija esitteli kursorisesti dendrokronologian, radiohiiliajoituksen ja termoluminenssin. (Syvällisemmin radiohiilestä esim. Oxfordin yliopiston tallentamassa Dr Thomas Highamin luennossa Carbon Dating: The Science of When Things Happen)

Harjoitustehtävissä olisi ollut mahdollisuus luokitella laukkunsa sisältöä neljällä eri tavalla tai kirjoittaa jostain väärennöksestä. Valitsin kolmannen vaihtoehdon, jossa analysoitiin fiktiivinen kaivausraportti.

Kuva arkeologisesta kaivauksesta Ahvenanmaan Saltvikissä vuoden 1906 paikkeilla (Riksantikvarieämbetet, Flickr Commons)