Tigerstedtit Napparissa: 1918

Tammikuun 1918 lopulla kapteeni Tigerstedt kirjoittaa Helsingistä Nappariin, jossa oleskeli tuolloin Venäjän armeijasta eronnut Pierre-poika. Isänsä suosittelee suojeluskuntaan liittymistä.

Kokemäen kapinavahinkojen listauksessa on Napparista lyhyehkö lista, mutta täynnä sisällisodassa hyödyllistä tavaraa. Kaikista oli maksettu jotain.

Kolmet kenttäkiikarit, englantilainen satula, 10 metriä sinistä kangasta, kolme haulikkoa, itävaltalainen sotilaskivääri, kaksi ratsuväen karbiinia, 300 kiväärin patruunaa, 200 haulikon patruunaa, kaksi paria sotilassaappaita, työkärryt, 10 kilon säkki hauleja, 50 litraa petroleumia.

Vaikka talo näyttää säästyneen täysin (?!) elintarvikeluovutuksilta, perheellä oli erittäin hankala tilanne sodan loppuvaiheessa. Kapteeni Tigerstedt kärsi munuaisen vajaatoiminnasta ja hänet oli saatava Porin sairaalaan. Hevoskyyti oli epäkäytännöllinen, autoihin ei ollut polttoainetta ja junat eivät kulkeneet.

Kotiseutuneuvos Esko Pertola kertoo ratkaisusta:

"Paikallinen suojeluskunta tuli apuun. Napparin talon luona olevalle rautatien ylikäytävälle saapui eräänä varhaiskevään aamuna vanhanaikainen pumppuresiina. Siihen kannettiin sairas paareilla ja peitettynä. Neljän vahvan miehen painaessa tahdikkaasti vipuja matka Poriin alkoi."

Sairaalahoidosta ei ollut apua ja kapteeni Tigerstedt kuoli 6.6.1918 Porissa. Hänet on haudattu vanhempiensa sukuhautaan Kokemäen vanhimmalla hautausmaalla.

Kapteeni Tigerstedtin vaimo kuoli Kokemäellä vuonna 1930 ja heidän poikansa viljeli Napparia tämänkin jälkeen.

Lähteet:
TMA. Turun ja Porin lääninhallituksen lääninkanslian arkiston osa "Ek15 V. 1918 sodan vahinkojen arvioimista ja korvausta koskevat asiakirjat 1918-20. XI Loimaan piiri Huittinen-Keikyä"
Esko Pertola: Välähdyksiä Napparin talon monivaiheisesta historiasta. Kokemäen joulu 1999 s. 15-17

Keskiaikaista

Mielestäni on ollut hedelmällistä vertailla normannien tuloa Englantiin ruotsalaisten tuloon Suomeen. (kuva kirjasta The comic history of England ... With twenty coloured etchings, and two hundred woodcuts. By John Leech. British Libraryn digitointi, Flickr Commons)

Mutta viime viikolla päättynyt FutureLearn kurssi England in the time of King Richard III ei tarjonnut yhtään oivallusta. Ainoa arvokas tiedonjyvä/näkemys oli osallistujille lähetetyssä sähköpostissa:

First: water and ale. Water was indeed widely drunk in the Middle Ages, and the provision of a clean piped water supply to a town or household was often a priority, sometimes seen as a public good.[...] But drinking ale rather than water was advisable when the water supply was dodgy, as was frequently the case.

Sain kurssin "suoritettua" pikalukemalla materiaalin ja läpäisemällä viikottaisen monivalintatestin ilman suurempaa vaivaa. Muut innostuivat kirjoittamaan kommentteja eli ajattelemaan, millä tavalla olisi voinut saada enemmän irti?

Suomessakin on Rikhard III -faneja. Riikka Nikko on AMK-opinnäytteessään Kuolema päättää elämän, mutta ei yhteyttä pohtinut suhdettaan kyseiseen kuninkaaseen. Elävää suhdetta menneisyyteen tavoittelee myös Seija Heikkisen työ Elämyksellisyys keskiaikaisissa tapahtumissa Suomessa

Suomalaisten yliopistojen keskiaikaa käsitteleviä opinnäytteitä minulla ei ole varastossa yhtään, mutta keskiajallahan olimme osa Ruotsia... (ja Kalmarin unionia, mutta tanskaa ja norjaa en ala huvikseni tavaamaan edes otsikkotasolla):

• Hedman, Jörgen: ...de bultades till bättring: till frågan om Sveriges kristnande
• Hohenthal, Christian: Att ursäktas för sin börd En undersökning av påvliga dispenser för oäkta börd till klerker och klosterfolk i den svenska kyrkoprovinsen under perioden 1255-1372
• Ståhlberg, Andreas: Frälsesamhället: En studie av det svenska 1300-talsfrälsets ideologi såsom framställd i Erikskrönikan
• Lundblad, Bengt: Den digra dödens ekonomi: Pestens påverkan på donationer mellan lokalbefolknngen och johanniterklostret i Rekarnebygden under digerdöden 
• Petersson, Johanna: En moders sorg övergår ju varje annan: Familjerelationer ur medeltida mirakelberättelser
• Wallace Nilsson, Margaret: Axelssönerna (Tott): Ett ekonomiskt imperium inom gränsadeln i 1400-talets Norden
• Rüdeberg, Oscar: Hedervärda kvinnor och vördnadsvärda män: Kön och trovärdighet i tre sennmedeltida svenska mirakelberättelser
• Nora Maria Rodenburg: Seal and Deal. Cloth Production and Trade between the Netherlands and Scania during the Late Middle Ages and Early Modern Times
• André Ivarsson: "Du borde skämmas för din horas skull!" – En genusvetenskaplig studie kring ära utifrån ärekränkningsbrott i det senmedeltida Stockholm
• Julia Håkansson: "Ty utan allmogen får någon aga, de lyda oss aldrig i våra dagar" En studie i senmedeltida fursteidea
• Mikael Simonsson: Dagligt liv i Dalarnas medeltid - Ett försök att se dagligt liv och social struktur i ett gränsland
• Elin Nilsson: Medeltidsstadens början
• Thell, Kevin: Det medeltida Visby: en kritisk studie av disskusionen om stadens etablering
• Johan Gren: Rumslighet, funktion och symbolik - Medeltida skandinaviskt gravskick med fokus på barn i kyrkor
• Christina Karlsson: Finns det en social status på kyrkogårdar under medeltiden?
• Arleskär, Martin: Hospital och Helgeandshus: En studie av omsorgsväsende i medeltidens Sverige
• Magnusson, Lena: Den svenska nunnans medeltida liv: ett religiöst kall eller lättja och fåfänga?
• Fredric Wirbrand: Den skandinaviska belägringskonstens utveckling under medeltiden
• Sofie Renström: Olav den helige och hans kult
• Ahrling, André : Frihet och jord: En studie av frihetens gränser för bönder, jordfattiga och trälar i landskapslagarnas samhälle
• Wennerholm, Madeleine: Medeltida dryckesglas i Sverige: En fragmenterad historia
• Fredric Wirbrand: Mat på medeltida och tidigmoderna borgar
• Genet Göransson: Främlingsfientlighet i tidigmoderntid : en studie i Olaus Petris "En Swensk Cröneka"
• Holst, Oscar: "Dock benådades de till svärdet": En glömd historia om det legaliserade blodbadet i Kalmar 1525. 
• Steinvall, Alexander: Mot de rovgiriga och mordiska bondehoparna: En komparativ studie mellan upprorsmännensklagomål och krav under Dackefejden och det Tyska bondekriget
• Sundkvist, Hannes: Uppror: En begreppshistorisk undersökning av ordet uppror och dess uppkomst i Sverige mellan åren 1525 och 1543
• Nilsson, Astrid: Erik den helige - katolsk nationalsymbol i protestantiskt land

Ensimmäisen maailmansodan vanki

Jossain amerikkalaisessa sukututkimusblogissa mainostettiin eilen sivustoa, johon on digitoitu Kansainvälisen Punaisen Ristin materiaalia ensimmäisen maailmansodan vangeista.

Mukana on sekä sotilaita että siviilejä. Haku rajataan näiden sekä kansalaisuuden mukaan. Yritin saada esiin kaikki venäläiset siviilit, joiden joukosta olisi voinut haravoida suomalaisen näköisiä nimiä. En tässä onnistunut, mutta lähes tulkoon vahingossa sain esiin kortin, jossa on yhteys Suomeen. Suomen Turussa 14.10.1878 syntynyt merimies Karl Johan Johanson. (Englannin alamainen?)

Kyse on rekisterikortista ja näpyttelemällä lopussa oleva viitenumero hakuun esiin tuli pitkä lista nimiä saksalaisten vangitsemista siviileistä.

Pientä edistystä, joten rauhoituin ja tajusin, että kyseessä ei ole (?) täysin indeksoitu nimitietokanta vaan hakutuloksena on pinkka kortteja, joiden joukossa haettu nimi olisi, jos olisi. Jos on, niin klikkaamalla kyseistä korttia pääsee kiinni mahdollisiin lisätietohin.

Valitsemalla testaukseen pohjoismaisen sukunimen löysin vielä Haaparannassa syntyneen Englannin kansalaisuuden ottaneen miehen.

Sivusto soveltuu siis parhaiten tosi tarkoitukseen, kun on nimi jolla hakea. Digitointi on vielä osin kesken.

Mies ja viina

Kesän alussa ilmestyi artikkelikokoelma Näkymätön sukupuoli. Mieheyden pitkä historia, joka takatekstin mukaan on suunnattu tutkijoille, mutta ”palvelee kuitenkin erinomaisesti myös mieshistoriasta kiinnostunutta laajaa yleisöä”. Onkohan kaksijakoisen kohderyhmäajattelun perua se, että kirjassa on käytetty erinomaisen hankalia loppuviitteitä? Kun lähdeluettelot ovat sitten vielä omana osionaan, artikkeleittain, vaatii yksittäisen viitteen selvitys turhan paljon työtä.

Mieshistoriasta kiinnostuneeksi en itseäni laske ja kun puolet artikkeleista käsitteli 1900-lukua, merkittävimmäksi anniksi nousi Kustaa H. J. Vilkunan Viina miehen mitta: Vapaa-ajalla rakennettu miehekkyys 1550-1850. Suosittelen sitä luettavaksi kaikille arjen historiasta kiinnostuneille. Ja aineettoman kulttuuriperintömme suojelijoille.

"Hevonen, tappelut, uhkapeli ja ennen kaikkea alkoholi - tai paremminkin sen nauttiminen - yhdistivät miestenpuolta säädystä toiseen, myös pappeja". Oikeustapauksista ja rovastintarkastusten pöytäkirjoista Vilkuna luo kuvan ajasta, jolloin "Tarjotusta juomasta kieltäytymistä pidettiin syvästi loukkaavana ja täysraittiutta suorastaan omituisena ja epämiehekkäänä."

Vilkunan kieltä on ilo lukea. Artikkelissa hän ei avaa käyttämiään oikeustapauksia ja soisin näkeväni häneltä aiheesta laajemman - ja vielä suuremmalle yleisölle suunnatun - tekstin.

Aikarajauksen jälkeisiä tapoja voikin sitten poimia sanomalehdistä. Artikkelia lukiessa tuli mieleen nimipäivien vieton kuvaus. Oheinen kuva (Velikulta 3/1901) on artikkelin perusteella epärealistinen, naiset ja miehet eivät juoneet keskenään. Tai siis naiset eivät juoneet kun miehiä oli läsnä.

Aihetta sivuten opinnäyte naapurimaasta

• Engström, Alexander: Bacchus and social order: Noble drinking culture and the making of identity in early modern Sweden
  

Kaksi pysäystä Jokioisissa (2/2)

Jokioisten kartanonpuiston ainoa (näkemäni) patsas on Jokioisten ja lähiseutujen asukkaiden ja yhteisöiden sekä Suomen valtion 12.9.1965 pystyttämä "pysyvä muistomerkki ja kunnianteko suomalaisille torppareille". Hiljentymisen paikka.

Eräällä torpparilla oli osansa mielenkiintooni Jokioisten pappilamuseota kohtaan. Twitterisä Tuula nimittäin tuli maininneeksi, että Miina Sillanpää oli tämän nimenomaisen pappilan torpparin tytär. Museon seinälapun mukaan syntymäpaikallaan on luonnonmuistomerkki, mutta sitä en lähtenyt etsimään.

"Mm. ministeriajan salkku, silmälasit ja avaimia. Kirjahyllyssä kuolinnaamio ja käsikipsos sekä seppelenauhoja ja patsasluonnos" riittivät naishistorian kunnioitukseksi. Ullakon vitriini voisi kylläkin hyötyä jonkinlaisesta kohennuksesta? Ja ullakko valaistuksesta.

Ulkopuolelta pappilamuseo oli omalaatuisen näköinen.

Sisällä oli pappilan tuntua.

Paikalla ollut opas/vahtipoitsu ei innostunut oma-aloitteisesti selittämään mitään, enkä minä häntä viitsinyt tentata, joten vierailu jäi lyhyeksi ja melko tiedottomaksi. Oliko sivupöydän stereografinen kuva vähäpukeisesta naisesta tosiaan jonkun papin jäämistöstä? Eli millä periaatteella esineistö oli kerätty ja pantu esille?

Kaksi pysäystä Jokioisissa (1/2)

Kesällä mainostettiin SoMessa kovasti Museot.fi-sivuston karttaa. Se näytti ylenpalttisen tiheältä, kunnes tarkensi tiettyyn alueeseen. Yritin löytää itselleni uusia pysäyskohteita kakkostieltä Kokemäen ja Helsingin väliltä ja saalis oli perin pieni: Jokioisten pappilamuseo, joka on auki kesällä viikonloppuisin.

Sitä kohti lähdimme suunnistamaan sunnuntaisella reissulla. Avuksi oli VT2:n varressa ollut hannunvaakuva-merkki Elonkierrosta. Edellisen Jokioisten käynnin perusteella arvelin, että se oli Jokioisten kartanolla, joten lähdimme seuraamaan merkkiä ja pysähdyimmekin kartanolle. Elonkiertoa en löytänyt, mutta katselimme kartanon mielenkiintoisia rakennuksia ja puiston kasveja.

Rakennuksista olisi saanut lisätietoa äänioppaasta, jollainen oli mahdollisesti laatikossa, johon en kurkistanut. Enkä alkanut sekoilemaan seinällä mainostettujen QR-koodien kanssa. Mutta kotiin päästyä kuuntelin verkossa saatavilla olevat tiedostot ja totesin erinomaisiksi. Niitä kuuntelemalla olisi vierailusta saanut huomattavasti enemmän irti.

Jään miettimään onko "Elonkierto" todellakin hannunvaakunoiden alle kutsuvampi nimi kuin "kartanopuisto"?

Kansanvalistusseuran kalentereita ja sodan paikkoja

Tänään huomasin, että kauan kaipaamiani Kansanvalistusseuran kalentereita on ilmaantunut Kansalliskirjaston Aarteet-kokoelmaan. Hämäävästi kaikissa on tällä hetkellä vuotena 1880, vaikka ainakin pari ensimmäistä avaamaani ovat aivan toisilta vuosilta.

Esimerkkinä annista "Kaksi muistopatsasta 1808 ja 1809 vuoden sodasta" vuoden 1886 kalenterista.

Sodan paikathan ovat ajankohtaisia siksi, että Yleisradio on joukkoistamisella kerännyt havaintoja sotahistoriallisista kohteista. Lupaavat koostavansa näistä "useita juttuja ja laajan artikkelipaketin".

Väärinkäsitys vakavassa asiassa

Haravoidessani Project Gutenbergia sanalla Finland sain eteeni Matilda Joslyn Gagen kirjan Woman, Church & State. The Original Expose of Male Against the Female Sex. Yleensä Suomi on naisten asemaa käsittelevissä teksteissä positiivisessa valossa, mutta tässä ei. Gage viittaa Euroopasta syyskuusta 1892 tulleeseen sähkeeseen, jonka mukaan Suomessa miehensä murhaamisesta tuomitulle naiselle oli määrätty äärimmäisen raju rangaistus

Because the wife had also forged her husband's name for small sums of money, having under law, first been robbed by him of her earnings, the judgment of having her right hand cut off, was added to the original sentence. She was then decapitated, her body fastened to a stake, covered with inflammable material and burned to ashes. Although this wife was not burned alive, the barbarity of her punishment was most atrocious, and took place under the christian laws of the church and the state, in a Protestant country in the "year of our Lord," 1892.

Missään tapauksessa Suomessa ei ole ketään mestattu ja poltettu roviolla vuonna 1892. Totuudellisempaa tekstiä lienee sanomalehdissä, joihin pääsin käsiksi arvaamalla, että Gagen 'rouva Sanio' oli rouva Sainio. Hänen saamastaan hovioikeuden tuomiosta löytyikin lukuisia uutisia syyskuussa 1892. Tampereen Uutisia 21.9.1892 lyhenellen

Turun hovioikeuden päätös, toukokuun 24 p:ltä, lehtori N. Sainion murhassa on näin kuuluva: [...] tuomita Aina Maria Sainion väärennysrikoksesta kunniansa menettäneeksi ja vetämään sakkoa neljäkymmentä talaria kuudella kahdeksatta markalla kahdeksallakymmenellä pennillä sekä puolison myrkytysmurhasta kuolemaan valmistuneena mestauspaikalla paikkakunnassa, missä rikos tehtiin, kadottamaan oikean kätensä, mestattavaksi ja roviolla poltettavaksi, johon kuolon rangaistukseen edesvastaus väärennys rikoksesta on laskettu; [...]

Eli ulkomailla oli ymmärretty teksti kirjaimellisesti. Tulkinta oli ollut esillä ennen Gagen kirjaa italialaisessa sanomalehdessä L'Epoca, Ranskan Le Matin:ssa sekä englantilaisessa naislehdessä The Qween (Suomalainen 4.11.1892) sekä tuoreeltaan The New York Recorder lehdessä 23.9.1892, jossa oli saanut heti seuraavassa numerossa New Yorkissa asuvalta suomalaiselta vastineen, jossa todettiin

Suomessa ei ole mitään rikosta rangaistu kuolemalla siitä pitäen, kun Suomi tuli erotetuksi Ruotsista 1808. Kuinka julma hyvänsä rikos on ollut, on se muunnettu elinkautiseksi vankeudeksi. Jokainen tietää Suomessa tämän. (Lappeenrannan uutiset 26.10.1892)

Pientä epätarkkuutta tuossakin, mutta kukaan Suomessa tuskin yllättyi esimerkiksi Keski-Suomessa 25.10.1892 julkaistusta uutisesta, joka oli varmaankin lyhyimpiä koko murhan käsittelyaikana. Sen vaiheista kiinnostuneet löytävät Wikipediasta koosteen.

Museot ja valokuvaus (Taas)

Viikko sitten Riitta Vanhatalo laittoi Twitteriin kuvan Yli-Kirran museosta Punkalaitumella. Siitä syntyi minikeskustelu.

@RiittaVanhatalo @ARoivainen Mutta kai huomasitte, ettei kaupallinen valokuvaus ole sallittu #museokyltit :-)
— Mari Jalava (@Ruokola) July 27, 2014

@Ruokola @ARoivainen Onneksi ei ole tarkoitus käyttää kaupallisesti, mutta voiko some olla harmaata aluetta.
— Riitta Vanhatalo (@RiittaVanhatalo) July 27, 2014

@RiittaVanhatalo @ARoivainen no ei kai. Minua ne kyltit naurattivat.
— Mari Jalava (@Ruokola) July 27, 2014

Minä en ymmärrä naurun aihetta. Onko jotenkin parempi, että museolla on kaupalliselle kuvanotolle hinnasto verkkosivuillaan ja kuvaajan pitää se itse osata etsiä? Tai että yksi kuvaa ilmaiseksi kun ei ota selvää säännöistä ja toinen joutuu maksamaan pelkästään siksi, että kysyy? SoMe onkin sitten toinen juttu...

Kysymys: jos galleria tai museo antaa luvan kuvata näyttelyä "omaan käyttöön", tarkoittaako se lupaa julkaista kuva sosiaalisessa mediassa?
— Tarja Haikara (@tarjahaikara) July 29, 2014

Niinpä! Tätä ollaan mietitty paljon myös Turussa @tarjahaikara.
— Eeva Holkeri (@eholkeri) July 29, 2014

@eholkeri Todellinen viidakko! Monissa on myös kyse taiteilijan ja taideteosten omistajien oikeudesta teokseen. Harva miettii julkaistessaan
— Tarja Haikara (@tarjahaikara) July 29, 2014

@tarjahaikara @AMVilja Julkaiseminen ei ole omaa käyttöä. Se on julkaisua.
— Riitta Supperi (@RiittaSupperi) August 2, 2014

@tarjahaikara @K_KM_K Ei missään tapauksessa, some on julkista esittämistä. "Omaan käyttöön" tarkoittaa vain omaa käyttöä.
— Saara Hirvonen (@SaaraHirvonen) August 2, 2014

Tarja Haikara on profiilinsa mukaan töissä Serlachius-museoilla. Sen valokuvaus-säännöt ovat ilmeisesti uuden osan avaamisen jälkeen eläneet.

Hieno retki uuteen #Gösta :aan @Mänttä. Pisteet siitä että museossa sai valokuvata! pic.twitter.com/tOoKmpJYl3
— Tähti Poikajärvi (@Tahtitalvikki) July 5, 2014

@Tahtitalvikki Jännä, kun Werstaan porukka kävi heti avajaisviikonlopun jälkeen, Securitaksen kaveri kielsi erikseen kuvaamasta mitään.
— Kalle Kallio (@KalleKallio) July 5, 2014

@KalleKallio mielenkiintoista - nyt kuitenkin sallittu ilman salamaa. Tarkistin vielä vartijalta, että varmasti piti merkit paikkansa.
— Tähti Poikajärvi (@Tahtitalvikki) July 5, 2014

Mutta olikohan niin, että sai kuvata "vain omaan käyttöön"? Omat vinkkini kävijän näkökulmasta museoille ovat

1. Miettikää kuvauspolitiikkanne kertaalleen ja varmistakaa, että jokaisella kävijöiden kanssa tekemisissä olevalla on sama stoori.
2. Jos politikka on "vain omaan käyttöön", niin älkää jättäkö kommunikaatiota näihin kolmeen sanaan. Tavallisille ihmisille (kuten minä) kuvan jakaminen verkossa on kuin vanhanaikaisen kuva-albumin esittely kahvikutsuilla. Sitä ei mielletä "julkaisemiseksi".
3. Laittakaa kuvauspolitiikkanne verkkosivuille esille ja mielellään myös lipunmyyntipisteeseen. Kaikki eivät tule kysyneeksi ja olettavat, että jos kuvia saa ottaa, niillä voi myös tehdä mitä haluaa.
4. Jos politikka on "vain omaan käyttöön",  niin älkää [ruma sana] hypätkö mukaan seuraavaan #museoselfie-tyyppiseen kampanjaan. Olette ensin sanoneet ettei museossa otettuja kuvia saa jakaa verkossa ja sitten yhtäakkiä erityisluvalla saakin. Tällaisesta menee niin henkilökunta kuin kävijätkin sekaisin.

Palkittuja opettajia vuonna 1906

"Wilhelmina Juhontytär Wälilä Lapin pitäjästä, itsellisenvaimo, synt. 1828. On kotonaan noin neljänkymmenen vuoden ajan opettanut kristinoppia sekä sisä- ja ulkolukua paikkakunnan lapsille ja osaksi ulkoseurakunnastakin. Jo aikaisemmin on hän jo lapsesta asti ollut samassa toimessa Hinnerjoen ja Honkilahden kunnissa. On vähävarainen ja kivuloinen; näkö ja kuulokin ovat käyneet huonoiksi, mutta siitä huolimatta jatkaa hän vielä erinomaisen muistinsa avulla opetustyötään."

"Wilhelmiina Roos (synt. Sjöberg) Somerolta. Syntynyt v. 1829 Perttelissä, 14 lapsen äiti ja erään paperitehtaan työmiehen leski. On useita vuosikymmeniä (noin 40 vuotta) opettanut seutunsa lapsille lukutaitoa ja katkismusta, viime aikoina nuoren tyttärentyttärensä avulla. Oppilaita on hänellä tavallisesti ollut kolme tai neljä kerrallaan. Toimeentulonsa on hän saanut pääasiallisesti käsitöistään sekä opetustoimesta."

Vilhelimiina oli syntynyt 23.6.1829 Perttelin Kajalassa torppari Gustaf Sjöbergin ja vaimonsa Eva Mattsdotter Vilenin tyttäreksi. Torpparin tyttärenä hänet vihittiin Perttelissä 8.11.1846 Juvankoskella asuvan paperityöläisen Johan Vilhelm Roosin kanssa. Heidän ensimmäiset lapsensa kastettiin Perttelin seurakunnassa, mutta syksyyn 1850 mennessä perhe oli muuttanut Someron puolelle. Siellä mies kuoli vuonna 1873. (RK Somero 1857-1863, 1864-1870, 1871-1880)

"Engla Loviisa Sjögren, itsellisenleski Bromarvista, synt. 1831. Alkoi jo 27 vuoden ikäisenä kotonaan, pienessä mökissään opettaa erittäinkin sellaisia lapsia, jotka vanhempansa ja muut nuorison kasvattajat olivat huonopäisyytensä vuoksi jättäneet omiin hoteisiinsa, ja on usein saavuttanut heidän kasvatuksessaan hämmästyttäviä tuloksia. Hänen palkkavaatimuksensa ovat olleet mahdollisimman vaatimattomia: varakkaammilta vanhemmilta 1 mk. lukukaudelta, varattomilta ei mitään. Hyvän päivätyön on hän näin saanut tehdyksi terveytensä päivinä, mutta nyt alkaa jo vanhuus ja heikkous vaikuttaa häiritsevästi niin hänen opetukseensa kuin toimeentuloonsakin."

Engla Lovisa syntyi Tammisaaressa 19.9.1831 Tvärminnen Henriksbergin tilallisen Carl Eric Sjödahlin ja tämän vaimon Hedvig Hansdotterin tyttäreksi. Hänet vihittiin renkivouri Carl Sjögrenin kanssa Bromarvissa 6.11.1855.

Tekstilainaukset: Suomalainen Wirallinen Lehti 16.1.1906
Tunnelmakuva Tuulispää 24/1908
Tausta: Tammikuun 14. päivän rahasto