Ensimmäisenä vapaaherra Axel Cedercreutz kertoi suvustaan Köyliönkartanon herroina ja sen vaikutuksesta pitäjässä. Tämä kausi alkoi Herman Cedercreutzista, jonka elinaikana rakennettiin vuonna 1752 Köyliön kirkko Ludvikan mallin mukaan. Ludvikassa suku omisti pitkään ruukin.
Parin sadan vuoden katsaus oli tiivis, joten yksi konkurssihuutokauppa ei mukaan mahtunut. Mutta Cedecreutz tuli maininneeksi Kuopion kirkossa olleen Grotenfelt-suvun hautajaisvaakunan kohtalosta. Se oli heitetty 1970-luvulla roskikseen, mutta joku oli sentään älynnyt soittaa suvun jäsenille.
Maija Helamaalla ja Oona Jalosella oli puolitoista tuntia aikaa selostaa Raumalla ja Köyliön kirkon alla tehtyjä hautausmaakaivauksia. Raumasta olin kuullut äskettäin, joten keskityin erityisesti Köyliössä tutkittuihin kuuteen hautaan, joiden erikoisuus on 1700-luvulta säilynyt orgaaninen materiaali.
Niinpä voidaan sanoa, että näillä (pitäjän varakkaimpiin kuuluvilla vainajilla) oli viimeiselle matkalleen puettu usein silkkinen myssy ja nahkahansikkaat. Erityisesti hansikkaat kuullostavat oudolta.
Kahdessa haudassa oli päälle viisikymppinen nainen ja molemmilla hampaista oli jäljellä vain muutama. Myöskään nelikymppisellä miehellä hammaskalusto ei ollut hyvässä kunnossa.
Molemmissa kaivauksissa kyse oli rakennustyön yhteydessä esiin tuleesta kohteesta eli laskun on maksanut rakennuttaja. Tällöin Helamaan mukaan jo osteologinen tutkimus on rajatapaus työhön liitettäväksi ja DNA sekä isotooppitutkimus liian kalliita käytettäväksi.
Monikulttuurisuus näkyi Raumalla ilmeisinä ortodoksihautoina Venäjän vallan ajalta. Kahdesta hautakivestäkin tiedetään ortodokseja haudatun Vanhankirkon hautausmaalle ja kaivauksissa esiin tuli viisi hautaa, joissa oli ortodoksinen risti tai muu uskonnollinen esine. Todennäköisesti tositarkoituksella eikä matkamuistona, mutta mikäänhän ei ole varmaa.
(Kirkon alle haudatuista kiinnostuneille videovinkit Tiina Väreen kanavalta: Haudat vanhojen kirkkojen alla ja Pohdintoja kirkkoherra Rungiuksen mahdollisesta luustotuberkuloosista. Molemmissa puhutaan englantia, mutta tekstitys on suomeksi.)Seuraavassa esityksessä Mikko Heikkilä pyrki yhdistämään kielitieteen, arkeologian ja historian kertoman kristinuskon tulosta Satakuntaan. Viitaten m.m. Ridderstadin tuloksiin, hyvin tunnettuun (eli ei minullekaan uuteen) tietoon siitä, että monet keskeiset kristinuskon sanat ovat suomen kieleen tulleet Venäjältä ja piispojen kirjeisiin, joissa Suomi oli pakanallinen vielä 1100-luvun lopussa, Heikkilä veti johtopäätöksen, että Luistarissa ja Köyliössä 800-luvulla kristittyinä eläneet (tai ainakin haudatut) olivat saaneet uskonsa idästä. Ja ilmeisesti puhuivat suomea?
Osittain kuullostaa järkevältä ja katsoinkin kriittisellä silmällä Kansallismuseon esihistorian näyttelyn karttaa, jossa läntinen kristinusko oli pitkällä Suomessa ennekuin itäinen ehti edes Laatokalle. Mutta kun Luistari on niin erityinen ja erikoinen ja käsittääkseni kiinni skandinavisessa kulttuurissa, tuntuu, että päättelystä puuttuu vielä joitakin kriittisiä paloja.
Omalta osaltani päivän viimeinen esiintyjä oli Veli-Pekka Toropainen. Hän kertoi luterilaisen ajan alun perhe-elämästä, jota ohjasi Lutherin sanojen lisäksi kruunun intressit.
