Viikon verifikaatti: 7498

Viikon verifikaatti 7498 vuodelta 1733 on Kokemäen osalta lähes identtinen edellisen viikon verifikaatin kanssa. Lukuunottamatta uutuutta krouvarien ja kestikievarien luettelo, joka on yllättävän pitkä. Varsinaisia kestikievareita ovat Harjavallassa Jöran Hoppu ja Ylistarossa Jacob Hindriksson [Parma?]. Muistutuksena muusta sisällöstä näyte rästiluettelon tarjoamasta lisätiedosta köyhyydestä:

Entäs sitten? Alussa on jälleen sisällysluettelo, jossa on mukana toinenkin kiinnostuksen aiheeni eli Turun linna vankeineen. Kertooko läänintili vankien määrästä tai peräti henkilöllisyydestä? Kyllä: VANKILISTA, jee! Päällimmäisenä Porista satulamaakari. Kyllä, tässä on jopa pitäjät! Valitettavasti kylläkin vangitsemissyyn (?) kanssa niin taitteessa, ettei kaikesta saa selvää. Helpompi on lukea oikean reunan sarakkeista vankilaan tulo- ja lähtöpäivä. (Edellisessä viikon verifikaatissa oli myös vankilista.)

Vuosi 1733 yhdistyy muistissani pönkkähameveroon (jota kerättiin kyllä parina muunakin vuonna). Porin kohdalla on sisällysluettelossa oikean näköinen rivi ja sen mukainen sivu on oikeaa asiaa. Pönkkähameisiin veroineen oli varaa kahdeksallatoista naisella, jopa kappalaisen vaimolla (esi-isän 1. vaimo).

Uudenkaupungin hameverosta julkaisi Lounas seuraavan tarinan 5.12.1888:

Kunink. asetus marrask. 8 p:ltä 1731, joka koski kaikellaisen ylellisyyden estämistä ja poistamista myönsi 1§:ssään naisille oikeuden kantamaan n. s. pönkkähametta, kun he vaan tästä ylellisyydestään suorittaisivat valtiolle 1 hopeataalerin veroa vuodessa ja tavallisessa henkikirjoituksessa panisivat hameensa kirjoille. Tämä asetus saapui kuitenkin Uuteenkaupunkiin niin myöhään, että 1732 vuoden henkikirjoitus jo oli pidetty. Sen vuoksi täytyi maistraatin kuuluttaa kaupungin kirkossa toukokuun 7 p. että seuraavana keskiviikkona oli pidettävä erityinen pönkkä-hameidenkirjoitus maistraatin edessä kaupungin uudessa raatihuoneessa. Kirjoitus pidettiinkin, mutta pitkäksi ei tullut sen vuotinen hame-kirja. Ainoastaan neiti ("jungfru") Juliana Charlotta Natthof astui arvokkaasti hyvin luvallisen maistraatin eteen, ilmoittaen, että hänen äitinsä rouva Sofia Juliana Natthof, aikoo ruveta tuommoista krinoliinia käyttämään ja oli suvainnut myös tyttärellensä samallaisen edun. Muita ei itseään ilmoittanutkaan. Marraskuun 28 p. pidettiin sitte taas, maaherran tätä tärkeätä hame-asiaa koskevan kirjoituksen johdosta, uusi kirjoille-pano Kutsuttuna tuli rouva Natthof, itse nyt raastupaan, mutta kuultuansa, että maksamansa hopeataalari ei oikeuttanut kantamaan pönkkähametta pitempää aikaa kun vuoden loppuun, hän ilmoitti itse puolestansa siinä tapauksessa luopuvansa koko kapineesta ja mitä tyttäreen tulee, niin hän muuttaa Turkuun eikä hänen hamettansa siis enää tarvitse täällä panna kirjoille. Muita halullisia ei myöskään ollut — eikä valtiolle siis paljonkaan hyvää herunnut hameista vuonna 1733.

1700-luvun ylellisyysverot eivät ala ja lopu tähän, mikä on yksi syy tähän projektiin. (On ne Kokemäenkin pönkkähameet ainakin kerran jossain olleet. Muistiinpano hukassa, ulkomuistista sanoisin, että vain kirkkoherran rouvalla.)

Entisajan alakulttuureita arkistoituna

Aamun NYT-liitteessä oli Olli Sulopuiston todennäköisesti tarkoituksella provokatiivinen artikkeli "uusateistien" verkkoaktivismista, joka rinnastettiin nukkien keräilyn tapaiseksi alakulttuuriksi. Ihan tavallisena ateistina aloin muistelemaan menneisyyden verkkokeskusteluja ja tietokoneen ääreen päästyäni aloitin niiden etsimisen.

Tiesin ja muistin, että sfnet.keskustelu-ryhmien arkistot olivat jossain vaiheessa Google Groupseissa, mutta aamun haut eivät tuottaneet tulosta. Vaikka löysin Jukka Korpelan tekstin, jossa sama sanottiin. Twitteröin:

"Kaikki" internetissä "ikuisesti", mutta ovatkohan 90-luvulla kirjoittamani sfnet-pätkät kuitenkin tavoittamattomissa?

Sitten ajatukseni lennähtivät jo news-ryhmien käyttöni alkuhetkiin ja kirjoitin FB-päivityksekseni

heitti twitterissä ilmaan haasteen 90-luvun sfnet-viestien löytämisestä. Onko "kaikki" internettiin kirjoittu tallella vai ei? Jännitystä ilmassa. ... En tiedä haluaisinko olevan vai ei, mutta aamun googlailun perusteella näytti heikolta. Olisi kyllä "coolia" lukea raapustuksensa syksyllä 1990 ryhmässä alt.angst. Muistaakseni muut eivät pitäneet minua tarpeeksi angstisena.

Tähän reagoi Reijo Valta (tuttu blogista Pois työpöydältä)

Kevätahdistusta näytät valitelleen tammikuussa 1991. Ei hirvittävästi ymmärtämystä herättänyt. (https://groups.google.com/forum/?fromgroups#!forum/alt.angst )

Vau! Internetin syövereissä todellakin on antiikkisia asioita. Mutta onko siellä myös se mieleeni painunut väittely jumalan kirjoittamisesta isolla kirjaimella? Kyllä - mutta en ollutkaan osallistunut siihen 1990-luvun puolella vaan keväällä 2000. Oltiinko silloin jo uusateisteja?

P. S. Twitterin puolella viestiini reagoi Jyrki Ilva, joka linkitti omaan asialliseen tekstiinsä Usenetin keskusteluryhmien sisällön säilymisestä.

Luin Historian lehteä

Teemu Siltasen twiitin kautta löysin Tampereen yliopiston historian opiskelijoiden ainejärjestölehden Historian lehti (HiLe) digitaaliset versiot. Niiden läpiselaus ei ollut täyttä ajanhukkaa.

Vanhin arkiston lehti on 5/75, jossa vieraillaan DDR:ssä ja tehdään yhteistyötä neuvostoliittolaisten kanssa. Erään infolaatikon mukaan "Patinan yleiskokouksessa perustettu tutkintovaatimuksien neuvostovastaisuuksia kartoittava työryhmä on pitänyt ensimmäisen kokouksensa." Vau! Numerossa 4/76 kerrotaan kohtaamisista Kiovassa. Numeron 2/84 kansi oli edelleen punainen, mutta sisällä enemmän asiaa ja ainakin yhden edelleen yliopiston henkilökuntaan kuuuluvan haastattelu.

Ehjähkö sarja arkistonäytteiden jälkeen alkaa numerosta 1/07. Numerossa 2/08 Jussi Lahtinen kirjoittaa museologian opinnoista:

Ajatus siitä, että museon tarkoitus oli loppujen lopuksi luoda museossa kävijälle suoranainen eksistentialistinen ahdistuksen tunne oli omassa maailmankaikkeudessaan nerokas. Toisin sanoen museoiden tärkein tehtävänä oli takoa ihmisen päähän ajatus, jonka mukaan museo-objekti tai menneisyyttä kuvaava valokuva oli loppujen lopuksi vain ja ainoastaan ihmisen toiminnan kautta kierolla tavalla muotoutunutta ainetta, osa historiasta nykypäivään selvinnyttä atomikokonaisuutta - ei mitään muuta.

Numerossa 4/08 Ville Vuolanto listaa viisi kirjaa, jotka jokaisen historianopiskelijan tulisi lukea: Sven Lindqvist: Nyt sinä kuolit. Pommien vuosisata (2000), The Greek Alexander Romance (1991), Ian M. Banks: Pelaaja (1994), Nils-Aslak Valkeapää: Aurinko, isäni (1992), Ludwig Wittgenstein: Varmuudesta (1975). Kuten linkityksestä luomaa, olen koskenut näistä vain yhteen. (Numerossa 1/09 vastaavan kirjalistan kokosi Marko Tikka. Elämäntapahistorioitsija ei ymmärtäne moisista mitään.)

Numerossa 3/09 Lauri Ronkainen puolusti populaarihistoriaa. Numerossa 4/09 Jenni Lares valoittaa historian elävöittämisharrastusta ja Jukka Vieri Korkeajännitystä. Numerossa 1/10 haastatellaan Tikkaa ja todetaan "Tikan mielestä on tärkeää, että historiantutkimuskin osataan ottaa työnä, ja sisällissodan tutkiminen on hänelle nimenomaan työtä." Uskotaan. Samassa numerossa on Koivusalon Täällä Pohjantähden alla -elokuvan arvostelu ja yksinäänkin koko selailu-urakan arvoinen Reetta Eirasen herkullinen arkistoturismin opas Helsinkiin, jossa Kansallisarkiston kohdalla todettiin

Neuvoja sai nyhtää ja ylpeytensä niellä useampiakin kertoja. Sedät eivät meinanneet tajuta, että asiani suhteen olin helpot tiet jo kolunnut ja tarkistanut. Pikkuhiljaa asia alkoi mennä onneksi perille.

Numerossa 2/11 Jussi Lahtinen kertoo miten opiskelijasta tuli kulttuuripätkätyöntekijä. Numerossa 3/11 opiskelijat jakavat kokemuksiaan kesätyöpaikoista. Numerossa 4/11 Antti Siika-aho selostaa Lenin-museon antia tutkijalle: käsikirjasto "sisältää huomattavan kokoelman V.I. Leniniä, Neuvostoliittoa/Venäjää ja Suomen työväenliikettä käsittelevää kirjallisuutta."

Numerossa 2/12 oli poikkeuksellisen asiapitoista sisältöä: proseminaaritöiden esittelyjä. Numeroa 3/12 ei oltu laitettu verkkoon. Numerossa 4/12 on mainiota katsausta Amsterdamin nähtävyyksistä, joista en löytänyt kuin murto-osan vuosien takaisella käynnillä. Lisäksi lehdessä Teemu Siltanen raportoi taannoisesta Suomen romanien historia –teoksen juhlaseminaarista ja Juha Viinikainen kertoo Pirkanmaan Elokuvakeskuksen eli PEK:n 30-vuotishistorian kirjoittamisesta.

Purku-klubin purkua

Eilisillan Purku-klubissa oloni oli kuin Liisalla ihmemaassa.

Outouden tunteen kuvaamiseksi aloitan keskeltä. Yleisöstä kommentoi ammatti(taide?)valokuvaaja, joka oli huolissaan/loukkaantunut siitä, että valokuvaajien arkistot päätyvät museoiden kuva-arkistoihin ilman taloudellista korvausta. Hän rinnasti tilanteen taiteilijoihin, jotka myyvät töitään museoihin. Minä taas ajattelin yksityisarkistoja, joiden käytöstä ei tarvitse maksaa mitään ja joista tuskin annetaan luovuttajille (merkittäviä) korvauksia. Ainakaan niitä ei enää saa arkistojen huomaan kuin valmiiksi järjestettynä. Kun taas kuva-arkistoihin päätyy materiaalia, joka on luetteloimatonta?

Erilainen viitekehys oli myös kysymyksessä kuvien myynnistä. Minä rinnastan ammattimaisten museoiden hallussa olevat kuvat muihin historiallisten kuvien kokoelmiin, kuten vaikkapa Vetelin kunnankirjaston kuvakansioihin. Mutta Kimmo Levä ja muutamat muut vertasivat museoiden kuva-arkistoja kaupallisiin kuvatoimistoihin.

Mystiseksi minulle jäi viittaukset kilpailuviranomaisiin ja oikeuskanslerin lausuntoihin. Sitoivatko ne niitä 7% valtiollisesti omistettuja museoita vai kaikkia? Ja miksi (edes) valtiollisesti omistettuja kokoelmia ei voinut rinnastaa Kansallisarkistoon ja Kansalliskirjastoon, jotka molemmat jakavat digitoimansa materiaalin ilmaiseksi? (Ja mihin ihmeeseen perustuvat tekijänoikeudettomien aineistojen käyttömaksut?)

Selväksi tuli, että kuvamyynnillä museot saavat sen verran tuloja, että voidaan palkata yksi tai kaksi henkilöä, joiden työajasta osa on käytettävissä muuhunkin kuin palveluun ja myyntiin. Kuvien myynnistä luopuminen vaatisi resurssien saamista muualta. Dah? Mutta mikä estää antamasta osaa kuvista ilmaiseksi? Ei sitten kuitenkaan (!) ilmeisesti mikään, sillä jos ymmärsin Vapriikin kokoelmapäällikkö Riitta Kelan puheenvuoron oikein, he ovat jakamassa jonkun satsin lähitulevaisuudessa. Ja SLS:stä kerrottiin tilaisuuden aikana Twitterissä, että lisää kuvia on tulossa maanantaina.

Museoväkeä oli sali täynnä ja he olivat innokaita selittämään oman myyntitoimintansa välttämättömyyttä tai muita ongelmiaan. Jossain määrin ulkopuolisia kanssani paneelissa edustanut Ari Häyrinen kaipasi alustuksessaan museomateriaalin jättämistä "roskalavalle", josta ihmiset voisivat tehdä löytöjä. Kukaan ei kommentoinut ajatusta.

Kansainväliseltä roskalavalta kuvituksena Project Gutenbergin digitoiman Lewis Carrollin Alice's Adventures in Wonderland kuvitusta. Taiteilija Arthur Rackham on Wikipedian mukaan kuollut 1939, joten hänen tekijänoikeutensa on rauennut. Ilmaiseksi ei ehkä saa parasta mahdollista, mutta monille meistä kelpaa heikompikin laatu. Niin ikävältä kuin se kuva-ammattilaisista tuntuukin.

Huomioita suomalaisista ja historiasta

Pilvi Torstin Suomalaiset ja historia tuli pitkältä tuntuneen odotuksen jälkeen pääkaupunkiseudun kirjastoon ja vuodenvaihteen jälkeen sain sen sieltä lainaksi. Innostus lukea laantui taannoisesta esitelmäillasta, sillä olen edelleen sitä mieltä, että kyselytutkimuksen otoksessa on todennäköisesti merkittävä vinouma. Pientä lisävahvistusta sain sivulta 25, jossa haastateltava toteaa kyselylomakkeen aiheen vaikuttaneen vastaushalukkuuteen. Dah?!

Negatiivisen alkuasenteeni johdosta kiinnitin huomiota kirjan avattuani siihen, että tuloksia oli turhaan (tai ainakin perustelematta) esitetty usein keskiarvoina, vaikka informatiivisempikin tapa oli olemassa (vrt s. 30 ja s. 76). Aineiston tilastollisen analyysin tasoa ei ole syytä epäillä, mutta jäin miettimään taustamuuttujien korrelaatioita ja yksittäisten luokkien suuruuksia. Oliko mahdollisesti kouluttautuneilla eniten kirjoja (esim. s. 23+25, 31)? Montako lisensiaatti/tohtori-tason ihmistä oli 1208 vastaajassa? Ja sekoittuuko kausaliteetti korrelaatioon, kun kirjoitetaan "kouluttautuneisuus lisäsi kiinnostusta menneisyyteen ja vahvisti menneisyydelle annettuja merkityksiä"?(s. 23)

Kirjasta löytyi (s. 11 ja 269) kaksi eri perustelua sille, että kysymykset koskivat vain 1900-lukua. Kuitenkin laillani useampi haastateltu oli jäänyt kaipaamaan aikaisempia historian vaiheita, jopa Rooman valtakunnasta asti.

Tummanpuhuvien silmälasieni läpi erottui muutamia mielenkiintoisia tuloksiakin. Sivulla 31 kiinnitti huomioni muita historia-aloja vähäisempi kiinnostus paikallishistoriaan. Olisi ollut kiva nähdä tästä ikäjaottelu, mutta ilmeisesti siinä ei ollut merkittäviä eroja. 

Historian harrastamisessa (s. 40-47) pistää silmiin yleisöluentojen olematon suosio muihin medioihin verrattuna. Selittynee osaltaan sillä, että ne ovat yleisempiä yliopistokaupungeissa, kun taas tv-ohjelmat näkyvät koko maassa. Tosin/lisäksi opiskelijaiässä olevat käyvät luennoilla kaikkein harvimmin. Tavallaan ymmärrettävää, mutta kuitenkin jotain jota jaksan hiljaa mielessäni päivitellä vanhuspitoisissa tilaisuuksissa istuessani. (Itse en käynyt opiskeluaikana Helsingin luennoilla, sillä asuin Espoon puolella ja panttasin seutulippuja kriittisiin tarkoituksiin. Kuten Kansallisarkistossa käymiseen.)

Sukututkimus ja sukuseurojen toiminta tuottaa vastaajien mielestä kohtuullisen luotettavaa tietoa (s. 54). Siihen nähden oli ikävä lukea, että Torsti oli todennut sukututkimukseen usein liittyvän vähättelevän sävyn (s. 46). Joka on tuttu toisaaltakin. Voi olisipa meillä valtakunnallinen seura, joka käyttäisi voimavarojaan nostaakseen sukututkimuksen positiivista näkymistä ja arvostusta...

Tutkimusväittämä, joka jäi taannoisesta läpiluvusta mieleen, ja, jonka vastaukset hain tarkoituksellisesti kirjasta esiin, oli "Suomen kansa on aina ollut olemassa ja kehittynyt erillisenä ryhmänä, jolla on oma asuinalue". Täysin tai osittain samaa mieltä oli 51,3% ja kuulun "täysin eri mieltä"-vastaukseni kanssa 9,0%:n vähemmistöön.  Ei ole yllättävää, että positiivisimpia vastauksia antoivat iäkkäät ja vähemmän kouluja käyneet. Eniten eri mieltä oli ikäryhmä 20-29, Vihreää liittoa vuonna 2007 äänestäneet ja lisensiaatti/tohtorit. (Jälleen kaipaisi lisätietoa taustamuuttujien korrelaatiosta.) (s. 207-213)

Vielä pienemmässä vähemmistössä olin väitteen "Suomalaiset ovat kautta historian olleet ahkeria ja työteliäitä" kanssa. Täysin eri mieltä oli kanssani 0,4%, osin eri mieltä 5,5%, ei eri eikä sama 8,3%, osin samaa mieltä 46,9% ja täysin samaa mieltä 38,8%. Suomalaisilla siis ainakin yhden ulottuvuuden suhteen (yltiö)positiivinen kansallinen identiteetti.

Työteliäiden suomalaisten kunniaksi kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuvat teoksista
Järnefelt, Eero: Pyykkiranta (1889), Halonen, Pekka: Niittomiehet (1891), Halonen, Pekka: Työ (1903), Westermarck, Helena: Silittäjättäriä (1883), Jansson, Karl Emanuel: Havuja hakkaava ukko (1871) ja Järnefelt, Eero: Kaski, luonnos (noin 1891)

Eilen teknisiä haasteita uudelleenjärjestelyistä ja kuvalöytö

1) Arkistolaitoksen digitaaliarkisto prakasi kesken käytön: 1700-luvun aineistot olivat yht'äkkiä järjestään käyttörajoitettuja. Heitin palautteen menemään ennenkuin huomasin, että kyse oli laajemmasta ilmiöstä. Tai luin digitaaliarkiston etusivulle jossain vaiheessa ilmestynyttä tekstiä "8.1.2013 Digitaaliarkiston kuvien julkisuusmäärittelyn kanssa on toimintahäiriö. Vikaa paikallistetaan ja se korjataan mahdollisimman pian."

Vastauksena palautteeseeni sain vinkin "Digitaalinen aineisto on pääosin selattavissa Astia-järjestelmän kautta." Astia on tähän mennessä tuottanut lähinnä pahaa mieltä, mutta testasin tämän pikaisesti. Ja kyllä, huolimatta sielläkin näkyvästä virheellisestä käyttörajoitusmerkinnästä, alhaalla oleva "Aineistosta on myös digitoitu versio"-linkki avasi parilla klikkauksella yksikön kuvien linkit samantapaiseen näkymään kuin Digitaaliarkistossa.

Yksittäiset kuvatkin aukesivat, hieman tavanomaista eksoottisempaan käyttöliittymään. Eksoottisempi on myös URL, jossa on yhden sijaan kolme parametriä: imageId=11062295 + aytun=1748821.KA + j=444 . Kun/jos Arkistolaitos jossain vaiheessa sulkee digitaaliarkiston nykyisen käyttöliittymän, tuleeko tähän asti talteen laitetuista linkeistä hyödyttömiä?

Esimerkiksi tuosta tilistä minulla on muistiinpantuna Ala-Satakunnan aloituskuvan linkki: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=11063046 . Jos kopsaan siitä kuvanumeron Astia-url:iin ja jätän muuta parametrit pois... niin saan kuvan esiin, ilman yläreunan asiakirjapolkua. Paree siis olla ylhäällä mistä asiakirjasta on linkkejä tallentanut. Ja toivottavasti pian löytävät ratkaisun pysyville URLeille, joista aloitettiin (?) keskustelua viime vuoden lopulla.

2) Työpäivän jälkeen oli ennen muut ohjelmaa aikaa lyhyelle pyrähdykselle Kansalliskirjastoon, jonka hakuteoshyllyssä Skrifter av SLS on kätevimmin tarkistettavissa. Tai siis oli ennen. Kuten täällä blogissa taisin mainita, sarjan osat olivat aiemmin muista sarjoista poiketen aakkosjärjestyksessä. Viime vuoden lopulla ne järjestettiin uudelleen sarjan osan numeroiden mukaan.

Tämän tietäen silmäni hakivat numeroa 229, mutta jumiutuivat osien 228 ja 230 tiukkaan väliin, johon ei mitään mahtunut. Päädyin hakemaan päivystäjiltä ammattilaisapua. Peräksiantamattoman kirjastotietokannan selailun jälkeen vastaus löytyi: Osa 229 on sidottu yhteen osan 220 kanssa.

Jatkossa kyseisen sarjan kanssa pitää siis tietää, että jos hakemaansa ei löydy kannattaa silmäillä pienempiä järjestysnumeroita, joiden joukkoon haettu voi olla sidottuna. Aikaisemman järjestyksen logiikan mukaisesti.

3) Haeskelin eilen AES-kirjaan isänsä sotavankivuosien Tobolskin kuvia. Europeana heitti minut jo unohtamaani Rijkstudioon, jossa täysiosuman saatuani klikkailin vähän sinne ja tänne. Keräsin kokoelmaani kolme uutta valokuvaa Suomesta ja tein yllättävämmänkin löydön: "Suomalaisia palvelustyttöjä" 1700-luvulta!

Portret van een Fins kamermeisje, Louis Marin Bonnet, 1768
Portret van een Moskovisch melkmeisje en een Fins dienstmeisje, Louis Marin Bonnet, 1767 - 1768

Näyttelykäynnistä ja lehtileikkeistä

Viime perjantaina oli Kiasman ilmaisilta ja poikkesin tarkastamaan näyttelyn Tosi kyseessä. Dokumentti nykytaiteessa, joka on auki 10.3. asti. En ottanut paperia ja kynää mukaan, joten en muista kenen teos teki suurimman vaikutuksen. Kyseessä oli parisenkymmentä tekstinpätkää maalattuna seinälle. Jokaisessa rinnastettiin maailmanhistorialle merkittävä tapahtuma ja samana päivänä tehty arkinen/henkilökohtainen huomio kirjeestä tai päiväkirjasta. Elämän monikerroksellisuutta yksinkertaisesti, mutta mielenkiintoisesti.

Käynnillä mukaan poimimassani Kiasman asiakaslehdessä näyttelyn summeerataan esittävän

"kriittisiä kysymyksiä totuudesta, aitoudesta sekä aidon ja kopion välisestä suhteesta. Teoksissa käsitellään vallan ja auktoriteetin kysymyksiä sekä pohditaan sitä, kenen tieto esitetään oikeana ja välittämisen arvoisena."

Helsingin kaupunginmuseon asiakaslehti Sofia kertoi numerossaan 1/2013 Senaatintorin luututkimuksista ja kesällä aukeavasta uudesta perusnäyttelystä "Hulluna Helsinkiin". Lehti on luettavissa paperin lisäksi verkossa.

Joulukuussa ilmestyi Hiidenkiven viimeinen numero 6/2012. Siinä kerrottiin Kontiolahti-seuran virtuaalioppimishankkeesta, jossa Second life -maailmaan on luotu kopio Kontiolahden kotiseututalosta. Kuullostaa lupaavalta, samoin kuin maininta Suomen Kotiseutuliiton työryhmästä, "jossa suunnitellaan ja toteutetaan kouluille ja yhdistyksille tarkoitettua virtuaalista ympäristö- ja kulttuurihistoriallista opetuspakettia". (Kontiolahden kotiseutukeskuksen sivuilla piti oleman lisätietoa? En löydä.)

Taloustaidossa 10/2012 Pentti Avomaa esitteli militariaa keräilyalueena. Lehden luonteesta johtuen juttu keskittyi siihen, mitä huutokaupoissa saadaan kaupaksi ja mihin hintaan. Ylen jutussa Kunniamerkki, ansiomerkki, mitali - mitä tehdä peritylle merkille? on sentään vähän monipuolisempi ote.

Albert Edelfelt: Talvi (1902) [Daniel Nyblinin mv-valokuva]

Joululomalla pääsin selailemaan paksuhkon pinkan syksyisiä Kokemäen ilmaisjakelulehtiä. Sydän-Satakunnassa 25.10.2012 kerrottiin Ylistaron Leikkimäestä ja kainalojutussa todetaan, että Kokemäellä on toinenkin Leikkimäki, jossa on muinaisjäänteitä. Toissakesänä kuulin, että näistä oli gradututkimus käynnissä, liekö valmistunut? Kyseisen yliopiston kirjastokannan perusteella ei.

Sydän-Satakunnassa 1.11.2012 Harri Vallin kirjoittaa Kullaalta Kokemäelle alkuvuodesta 1944 paenneista metsäkaartilaisista. Heistä kertonut tv-dokumentti oli esitetty marraskuun alussa, hups. (Ylen sivun kuvatekstissä metsäkaartilaiset ovat "porilaisia".)

Sydän-Satakunnassa 12.11.2012 kerrottiin Tapani Tikkalan kirjoittamasta kirjasta Rantalat - Kokemäeltä: Anna ja Jalmari Rantala suvun sukukirja. Lähtöhenkilöt Jalmari (1890-1951) ja Anna (1890-1956) asuivat Orjapaaden kallioilla. Lehtijutun mukaan kirjassa "on mielenkiintoista tietoa kyläkunnan elämästä, ihmisistä ja asumuksista", joten pitänee paikallishistoriallisesta kiinnostuksesta kurkistaa sisään, jos tulee kappale eteen.

Helsingin Sanomien vuoden ensimmäisessä Kuukausiliitteessä huomioitiin sivulla 12 terävästi Suomen kunnostautuneen pidempään ja useammin ulkomailla sotimisessa kuin rauhan luomisessa. Sivulla 59 Unto Hämäläisen teksti Aleksanteri I:n patsaasta Kansalliskirjaston pihalla on saanut otsikon "Häväisty keisari". Kahdelta professorilta on saatu lausunnot siitä mihin patsas kuuluisi.

Ja koska patsaita ei voi koskaan (?) olla liikaa, samana päivänä (5.1.2013) ilmestyneessä Hesarissa oli juttu "Talvisodan muistomerkki halutaan Kasarmitorille". Passiivilla annetaan käsitys laajasta kannatuksesta ja hanke onkin jo pitkällä. Sillä valtiolla ja kaupungilla on 1,7 miljoonaa euroa ilman parempaa käyttöä. Jos rahaa on talvisodan muistomerkinkin jälkeen, Erkki Perälä keräsi lisäideoita muistomerkeille. Kolmemetrinen patsas Nokia 2110:lle olisi ainakin näköispatsaana edullista ja helppoa toteuttaa. Ehkä Espalle, Nokian vanhan pääkonttorin eteen?

Vuodenvaihteesta alkaen

31.12.

• 80-luku 1/3: Jyrki J. J. Kasvin eka tietokone (Yle, Tästä elämästä)
• 80-luku 2/3: Heli Laaksonen keksi lapsena harrastukset itse (Yle, Tästä elämästä)
• 80-luku 3/3: Ruokaostoksilla 80-luvun tapaan (Yle, Tästä elämästä)

 1.1.

• Ylen mysteeri-mp3:ssa Pertti Lassila ja Irma Sulkunen puhuvat fiksuja kansankirjallisuudesta. Kuinkahan vanha ohjelma?  
• En kylläkään ymmärrä, miksi järjestään miesten kirjoittamia tekstejä on lukemassa ääneen nainen. 
• 1800-l uhrasimme puille ja uskoimme haltijoihin. Nämä koulussa feikkinä ja Jeesus totena. Miksi? #suomalaisuus
• Siksi, että suomalainen kulttuuri pystyy muuttumaan. Jopa hyväksymään uskonnottomuuden?  

2.1.

• Eka Suomessa? "Kiasmassa 1–2.2. järjestettävän Wikimaraton-tapahtuman tavoitteena on kartuttaa Wikipedian artikkeleita"
• ELKAn blogissa @ollialm pohdiskelee virtuaalisten ja varsinaisten arkistokäyntien laskemista ja tulevaisuutta 

3.1.

• "Smarthistory at Khan Academy is the leading open educational resource for art history. "
• Ostin tämän illan Kansallisteatterin Neuvostoliittoon lipun. Niin halpa, että voi jäädä käyttämättäkin. 

4.1.

• Suomessakin: En tavlas hemlighet - Del 8 av 10: Carl Cederström - Karl XII kommer hem. Sis. dramatisointia 1700-luvusta [katseluaikaa suunnilleen tammikuun 2013 loppuun]
• Eilinen Kansallisteatterivierailu oli suhteellisen onnistunut. Eli en lähtenyt kotiin väliajalla.

5.1.

• Orionin ohjelma selattu ja jotain kalenteriinkin merkitty. 13 vuotta viime käynnistä...  
• Piti lisätä yksi viite ja päädyinkin kirjoittamaan useamman tunnin. Toimisipa aina. 

6.1.

• Aamu meni karoliinivankien parissa Siperiassa. Lounaan jälkeen 1700-luvun pappiloihin Suolahden kera.  

7.1.

• Työmatkan kuuntelussa BBC Great Lives: Rasputin. Ukko on niin keskiaikainen, että vaikea muistaa,että eli 1900-luvulla.
• Biisin Rasputin kuulin varmaan 70-luvulla useimmiten suomennoksena. Kuka lauloi? Boney M -originaali
• "Kielentutkijoiden mielestä vanhoja kuntia ei kuitenkaan saisi heittää uudistuksessa pesuveden mukana."
• 300 seuraajaa! Juuri nyt. Ei välttämättä huomenna. 

8.1.

• Ensimmäinen kerta kun @EuropeanaEU sta oli oikeasti iloa ja hyötyä. Tobolskista 1700-luvulla löytyi parempia kuvia kuin muilla hauilla.
• Kyselyssä piti tietää kauanko asunut nykyosoiteessa. Ainoa arviointitapa: katuosoitteen haku omasta spostilaatikosta.
• Digitaaliarkiston tilastot julkistettiin 1) kesädippi kuin blogissani 2) ei kovin selvää trendiä.

• Vertailuluvut blogistani. Digitaaliarkistossa 10 kertaa enemmän vierailuja, nyyh! Pitäisiköhän lopettaa linkitys sinne?

Mikä oli Nilsin isänperintö?

Tukholman oikeuden eteen tuli 1.6.1622 Anders Thomasson edustaen Nils Stuttin sisaruksia Uudellamaalla. Stutt oli kuollut ja vaimonsakin mennyt jo uusiin naimisiin. Oliko jotain omaisuutta, joka olisi kuulunut Suomen puolelle?

Esiin tuotiin Nils Stuttin testamentti, jossa lähes kaikki oli jätetty vaimolle. Sukulaisille riitti 20 taalaria, sillä Nils ei Uudeltamaalta ollut saanut isänperintöä kuin 2 lehmää ja kolmanneksen hopeatuopista.

Mutta Anders Thomasson esitti asiakirjan, jonka mukaan Nilsin isänperintöä oli yksi härkä, kolme lehmää, kolme lammasta, hieho, 14 taalarin arvoinen hopeatuoppi, kolmen taalarin arvoinen hopealusikka ja puolitoista tynnyriä olutta.

Oikeus jäi odottamaan virallisempaa todistusta perinnön määrästä.

Stockholms tänkeböcker från år 1592 utgivna av Stockholms stadsarkiv, Del XIII 1622-1623. (1978) s. 296
Kuva Johnny Karlsson SHMM

Tutkimusta 1800-luvusta ja kuvia Jyväskylästä

Olen valittanut opinnäytteiden tulvaa 1900-luvusta. Jos nyt linkitän kaikki varastossa olevat 1800-luvun tutkimukset, putkahtaisikohan niitä sitten kaksi kertaa enemmän verkkoon hetken päästä? Jokainen näistä olisi kyllä ansainnut läpilukemisen ja oman postauksensa, mutta kaikkeen ei aikani ja energiani riitä.

• Lindgren, Susanna: "Kirkottamaton akka on kuin avonainen veräjä". Kirkottaminen ja valta modernisoituvassa Suomessa
  
• Mäntykorpi, Sanna: Nuoren tytön päiväkirja. Kokkolalaisen Olga Ahlströmin elämää 1860-luvulla.
  
• Eiranen, Reetta: Ihanteen varjossa. Jeanette Snellman ja filosofin vaatimukset
• Keravuori, Kirsi: Itseoppineet kirjoittajat, kirjeenvaihdon kulttuuri ja kirjeet egodokumentteina. Tutkimus Janssonin laivuriperheen kirjeenvaihdosta 1860- ja 1870-luvulla
  
• Kuparinen, Riitta: Seitsemän veljeksen rippikoulu
  
• Ruohola, Sirpa: Äidiltä tyttärelle. Koulutuskulttuurisia siirtymiä neljässä sukupolvessa
• Lakka, Mari: Pietarin rautatie ja sen rakentajat Nastolan pitäjän paikallisyhteisössä 1868-1870
  
• Turunen, Riina: Luottamuksen loppu : konkurssiin ajautuminen ja sen vaikutukset konkurssintekijän elämään Jyväskylän kaupungissa 1870-luvulla
  
• Niiles-Hautanen, Johanna: Hiljaisuus puhuu : Petäjäveden Vanha kirkko tarinoiden kertomana
• Haatainen, Teemu: Keskisen Pohjanmaan amerikansiirtolaisuus vuosina 1893-1945
  
• Kakko, Paula: Vertauskuvat osana maanalaisia poliittisia lentolehtiä sortovuosina 1899-1903
• Muhonen, Jenni: Taikauskoinen kansanperinne paheksunnan ja ihannoinnin kohteena : suomalaiset taikuustutkimukset 1700-luvulta 1920-luvulle
  

Viimeksi listattua opinnäytettä sivuten lopuksi kohtaus 1800-luvun Suomesta, lainattuna Sanan-Lennättimestä 5.9.1857.

Sitte on muutamia vuosia, kun pitäjään kappalainen helteisenä kesä-päivänä kävi sairasta puhuttelemassa eräässä sydänmaan torpassa Mikkelin pitäjästä. Puheensa pideltyä ja työnsä tehtyä, kävi pappi saunaan puolipäivä-levolle, sillä tuvassa oli liian vari, kun lehdeksiä siellä paraillaan kuivattiin. Pappi ei vielä lavalle nukkua ehtinyt, kun erinomaisen suhinan kuuli saunassa. Hän nousi ylös katsomaan ja näki pari käärmettä lattialla matelevan, joita kohta tappamaan rupeisi. Mutta tuskin ne olivat tapetut, kun useimpia uusia loikertelijoita lisäsi hänelle työtä. Hän tappoi mitä jaksoi, mutta sillan alta ja karsinasta ilmestyi niitä häijyjä aina enemmän ja enemmän eikä loppua papin työlle tullut. Hikipäänä keppiä liikuttaessaan, kuuli hän oven avautuvan ja näki emännän tulevan maito-allas kainalossa; vaan heti oli allas hämmästyksestä lattiaan pudotettu ja akan kasvot kalvakkaana huutaessaan: "voi onnettomuutta, voi häviöä!"— "Mikä nyt?" kysäsi pappi. — "Voi kuitenkil häviää nyt mökkimme ihan, kun kirkherra kaikki varjelevat tonttumme tappoi!" vastasi akka.

Jyväskylän konkurssien kunniaksi kuvituksena Jyväskylän seminaari Kyläkirjaston kuvalehdestä 6/1890 ja kirkko Kyläkirjaston kuvalehdestä 2/1883. (Verkossa on Jyväskylän hautausmaakierros ja verkkonäyttely Unon ja Volmarin matkassa.)

Kohdattua

Joululoman majoituspaikassa kuului katonrajasta rapinaa, joka viittasi allaolevan vekkulin (Muis, Albrecht Dürer, 1481, Rijksmuseum) sukulaisen liikkeisiin.

Tavallisuudesta poiketen yksi kirjablogilinkki lopun sijaan alkuun: Aimo Ruusunen luki Kaisa Kyläkosken kirjan Olof Ångermanin aika ja elämä!

Viime vuoden lopulla parikin seuraamani bloggaajaa sai gradunsa valmiiksi. Heidän jättämäänsä aukkoa paikkaa marraskuussa käynnistynyt blogi Rivien välillä , jossa on oltu m.m. arkiston uumenissa.

Tein pitkästä aikaa Storify-koosteen Twitter-keskustelusta, jossa opin, että jossain tietokantojen syövereissä pitäjänkartoilla on ajoitus "1749-1917". Parempi olla oikeassa kuin tarkka?

Ametsapuro avasi onnettomuusuutisen taustaa ja kertoi potkukelkkakilpailusta. Anneli ajatteli jouluun valmistautumista sata vuotta sitten Lempäälässä - joulun jälkeen. Otto Aura kertoi uudenvuoden vietosta rintamalla. Eva Ahl-Waris raportoi Jesse Keskiahon väitöksestä.

Willimiehen jäljillä kulkeva Jukka Siiskonen poikkesi vaihteeksi esihistorian puolelle ja raportoi Kauskilan kappelinmäeltä.

Kungliga biblioteketin Vagdagstryck esitteli på svenska triviaalikoulun (!) painetun (!) oppilasmatrikkelin 1700-luvulta (!). Oliko Suomen puolella vastaavia?

Hannu Salmi katsoi elokuvan Hella W. Reijo Valta esitteli Hanna-Kaisa Melarannan toimittamaa valokuvateosta Metsäkansa. Pekka Tikka avasi Outsiderin merkitystä lähihistoriallemme. Kai Hirvasnoro eteni Päätalon lukemisessa saksalaisten vankileiriin.

Löysin jälkijättöisesti pitkäaikaisen lukijani Oscarin kirjablogin Tulipahan luettua. Siellä oli käsitelty  Salme Vuorisen muistelma Eloni kirja, Erkki Tuomiojan SakariTuomioja, suomalainen sovittelija, Laila Hirvisaaren romaani Minä, Katariina sekä Jukka Niemisen legendaarinen Muinaissuomalaisten kadonnut kuningaskunta.

Aino-Maria Savolainen luki Gordon F. Sanderin kirjan Usein unohdettu Suomi. Sarka luki Antti Tuurin Rauta-anturan. Jenni S. luki Kaari Utrion Sunnevan. ROMISkatti luki Veikko Huovisen Viiksitrilogian: Pietari Suuri, Josef Stalin ja Adolf Hitler.  Riikka Miettinen arvosteli Mirkka Lappalaisen kirjan
Jumalan vihan ruoska: suuri nälänhätä Suomessa 1695–1697. Kirjavinkkien Irja luki Juhani Seppovaaraan kirjan Muistojen markkinoilla : sinivalkoisen arjen klassikot.

Kertausläksyjä

Jossain vaiheessa viime vuotta olin SukuForumin ketjusta huomannut Tyrväällä kastekummin, joka oli kotoisin "Orjanpaasista". Kun ainoa tuntemani Orjapaasi on Kokemäellä ja lempipaikkani, ajattelin, että asiasta pitää ottaa selvää.

Läksy 1: pidä silmät auki, mielenkiintoista tietoa voi olla missä vaan.

Siihen ei ollut juuri tuolloin aikaa, joten kopioin linkin ja tekstin talteen. Yleiseen blogin idealistaan, sillä se ei liittynyt mihinkään erityisempään projektiin. Olisi kyllä voinut päätyä  Kokemäki-kansioiden syövereihin, joihin olisi tavallaan myös kuulunut.

Läksy 2: jos mielenkiintoista tietoa löytyy tallenna se paikkaan, jossa se tulee vastaan uudelleen ja mahdollisimman oikeaan aikaan

Idealistan on tarkoitus pysyä järjellisen mittaisena, joten aikanaan tarkastelin pätkää uudelleen. Tein paikannimihakuja Kansalaisen karttapaikassa ja totesin, ettei Orjapaatta ollut Tyrväällä. Oliko kastekummi tullutkin Kokemäeltä asti? Vaikka Orjapaadella ei tuohon aikaan asunut (kai?) kuin köyhempää väkeä?

Kuka tuntisi Tyrväätä paremmin kuin moderni kartta? No tietenkin Ametsapuro, joka kirjoittaa blogia Tyrvääläinen sukua harrastamassa. Kirjoitin hänelle viestin.

Hei! Osaatko Tyrvään tuntijana auttaa eräässä roikkuvassa asiassa? Huomasin aikanaan SukuForumin kautta, että Tyrvään Varilasta 23.1.1722 kastetulla Helenalla on kummina "kenttävääpeli Sveno Lenning Orjanpaasista". Kokemäellä on Orjapaasi - onko Tyrväälläkin? Kansalaisen karttapaikka ei auta. Terveisin, Kaisa Kyläkoski

Läksy 3: kysy sellaiselta, joka todennäköisesti tietää

Mutta ennen kuin painoin 'lähetä'-nappia, tuli mieleeni, että mukaan voisi laittaa linkin alkuperäiseen tekstiin. Siis ei ainoastaan SukuForumin keskusteluun vaan myös kyseiseen kastemerkintään. Jota en ollut vielä itsekään tarkistanut...

Tarkan päivämäärän ansiosta kaste löytyi nopeasti jopa Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta. Sivut näyttivät hälyttävän sekavilta, mutta kun tiesi täsmälleen mitä hakea...

huomaa, että vaikka O:n ja j:n väliin on ilmaantunut ylimääräinen kirjan, kyse on kuitenkin Ojansuusta, jonka virkatalossa oma esi-isänikin ehti asumaan.

Läksy 4: ennen kuin kysyt, yritä itse

Läksy 5: jos suinkin mahdollista, tutustu alkuperäiseen lähteeseen