Karamellipapereilla potkupallo tai sandaalit?

HKM

Tampereen Sanomissa julkaistiin 18.6.1915 nimimerkin Kalle Kawion kirjoitus Karamellipapereilla potkupallo.

Karl Fazerin karamellitehdas on kauan ollut ihmeissään. 

Sille on näet maaseudulta ja eritoten Tampereen puolesta saapunut kymmenittäin lähetyksiä, joissa on karamellipapereita. Ja jokainen lähettäjä huomauttaa, että he nyt odottavat "sitä potkupalloa, jonka tehdas on luvannut".

Tehtailija on tuimistunut konttoripäällikölle ja konttoripäällikkö Suomen kansan lapsille. Sitten lähettää vielä muuan täkäläinen kansakoulunopettajakin pussillisen rypistyneitä karamellipapereita ja äkäisesti kysyy, eikö sitä palloa ala kuulua. 

Mistä ihmeestä ovat tällaista aivoihinsa lainanneet! Kysytään meilltäkin, että "onko teidän lehdessänne kerrottu tällaisesta." Reportteri juoksee jotta nuppu tutisee kaupungille ja saa asiasta senverran selville, että täällä todella jotkut ovat keksineet sellaista, että Fazer lähettää potkupallon karamellipaperiensa lunnaiksi. Joku väittää siitä lukeneensa helsinkiläisistä lehdistä, niin että itse vastatkoot he puolestansa. Ja edelleen: että muuan neiti oli ostanut Nizza-karamelleja 500 kpl, jotta niistä höltiävillä papereilla muka saisi 12 mkan pallon. Terve!

Jos tällaisesta asiasta puhuttaisiin Itämaisen paperossitehtaan yhteydessä, niin asia olisi selvä, mutta nyt on huhu keksittyä. 

Niin että karamellipaperien keruun saa jo lopettaa.

Mysteeri ei ilmeisesti herättänyt suurempaa kiinnostusta, mutta siihen palattiin toisessa tamperelaisessa lehdessä.

Monien huomiota kiinnitti varmaankin viime keväänä pienten poikasten ja tyttösten into karamellipapereiden kokoamisessa. Mutta kun tarkemmin tuota kokoamista tarkkasi, niin huomasi, että kaikki paperit eivät noille pienille kerääjille kelvanneetkaan. Heillä oli siis jokin erikoinen tarkoitus tuossa meidän mielestämme mitättömässä työssä. 

Satuinpa kerran ja toisenkin kuulemaan poikasten tuumia. He olivat saaneet tietää, että eräs helsinkiläinen kanamellitehdas (nimi jääköön mainitsematta) lähettää potkupallon sille, joka lähettää karamellipapereita 500 kpl. Tiesivätpä toiset, että tehdas tai tehtaanomistaja lähettää sandaalit sille, joka kolmisen sataa paperia lähettää. Kysymyksessä tietysti olivat vain tehtaan omat karamellipaperit. Tämäkös poikia ja tyttöjä innosti. Kaduilta ja kujilta papereita visusti etsittiin. Ja kun niitä ei kyllin saatu, niin pyydettiin isältä sekä äidiltä karamellirahaa, jotta papereiden lukumäärä kasvaisi. Intoa oli. Tapahtuipa kerrankin, että koulussa eräältä pojalta tuollainen aarteisto aiottiin ottaa pois, koska hän oli sen kanssa vehkeillyt, mutta poika selitti asian ja sai kun saikin paperinsa pitää. 

Mutta se oli vasta riemun hetki, jolloin saatiin postikonttoriin kiikuttaa paperikääröä Helsinkiin meneväksi. 

Pakettimaksua meni 40 p. Monen kerääjän varat eivät tainneet tuohon summaan noustakaan. Silloin tietysti saatiin vanhemmilta tai lainattiin. 

Kului muutamia päiviä. Lähettäjät odottavat joka päivä potkupalloa ja sandaaleita. Odottaessaan he ovat rakentaneet jos jonkinmoisia onnen aikoja tulevan aarteensa kanssa. Mutta lähetystä ei vain kuulu. Viikot ja kuukaudet kuluvat, mutta aina vain turhaan he odottavat. 

Nyt eivät enää lapset kokoile kaduilta noita papereita. He huomaavat tulleensa petetyiksi. Heitä ei lohduta sekään, että joku sai. Heitä vaivaa kysymys, miksi eivät kaikki saaneet. Sehän meitä vanhempiakin vaivaa, mutta toisaalta liittyy siihen toinen kysymys, kuka on tuon kiihkon herättänyt, jos se ei ole tehtailijan puolelta alkanut. Se on monelta pienoiselta riistänyt pennoset välillisesti ja luoton vanhempien ja tovereiden puheisiin. Tekisipä mieli sanoa tuolle pettäjälle kova sana noiden monien kokoojatyttöjen ja poikien puolesta. Mutta eipä asia sanoista taitane parantua. Muistakoon jokainen vain, että lasten harhaan johtaminen kuuluu suurimpiin rikoksiin, joita siveellinen laki ei hyväksy. 

Noille poikasille ja tyttösille minun surulla täytyy sanoa: Maailmassa ei ole kaikki niin kaunista ja luotettavaa kuin luulette. Älkää siis tarttuko kaikkeen teille tarjottavaan ennenkuin vanhempienne ja opettajienne kautta saatte siitä selvyyden. He teille sittekin parhatta oppaita ovat. Pilke. (Aamulehti 23.7.1915)

Markkinointikeinona paperien keruu kuullostaa 1900-äluvun lopulla syntyneelle aivan järkeenkäyvältä. Se käytöstä ei kuitenkaan karamellipaperihakuihin tarttunut muita jälkiä kuin pohjoiseen keskittyvät ilmoitukset 1930-luvun lopulla. 

Kaiku 16.5.1937

Pohjolan Sanomat 21.11.1937

Pohjolan Sanomat 19.12.1937

Pohjois-Pohja 21.5.1939

Pohjolan Sanomat 11.6.1939

Karamellipaperit sisustuksena

HKM

Ei mahda tehdä vieraaseen edullista vaikutusta se järjestys, mikä vielä monin paikoin vallitsee asumusoloissa maaseuduillamme. [...] Emme kuitenkaan aijo tällä kertaa ottaa lähemmän puheen aiheeksi tätä ainetta koko sen laajuudessa, vaan ainoastaan erään pienen osan siitä, joka kuitenkin paremmin kuin moni muu seikka kuvastaa harhaan mennyttä kauneusaistia. Tarkoitamme sitä tapaa, jolla kansa vielä monin paikoin täällä Keski-Suomessakin koristaa asuntojensa seiniä kuvilla. Siinä astuu eteemme sellainen ihmeellinen sekamelska, ettei mokomalle liene muualla maailmassa vertoja.

Asuintupien eli pirttien seinät ovat toki onneksi yleensä säilyneet kuvatöherryksiltä, mutta astuppa "eteistupaan" tahi muuhun kamariin, niin jopa on seinällä irvistämässä vastaasi joukko kuvantapaisia, joiden useinkin luulisi esittävän itse paholaisen joukkokuntaa. Siinä punahousuista sotaherraa, Osman pashaa ja jos jonkinnäköistä väkeä, jotka ovat kaikkea muuta vaan ei niiden näköisiä, joita ne ovat esittävinään. Ja toisissa taas verisiä sotatappeluja, joista ei tiedä, onko se punaväri, jota niistä melkein tippuu, kuvaavinaan verta vai tulta vaiko yksinkertaisesti vaan punamultaa. Joskus on joukossa joku maisemakuvakin, josta ei pääse selville, esittääkö se vettä vai maata ja jossa kasvit ovat kuvatut jos jonkin muotoisiksi. Ota sitte vielä huomioon se seikka, että näihin kehyksettä ja lasitta oleviin kuviin kärpäsetkin ovat antaneet suosiollista apuansa ja vaihtelun vuoksi mustanneet niitä, missä puna-väri on ollut liiaksi räikeä, niin onpa edessäsi oivallinen taulunäyttely!

Tämä ei ole ollenkaan liijoittelua. Vieläpä voisi hyvällä omallatunnolla tähän lisätä kaikkinaiset konvehtipaperit ja paperrossilaatikkojen kannet, joita myös on tapana ripustaa seiniä koristamaan. Ja vieläkin lisäksi kaikellaiset talletettavat paperilappuset, joille ei ole keksitty parempaa säilytyspaikkaa kuin seinänrako, missä se sattuu olemaan niin suuri, että sitä saattaa tuollaisena hyllynä käyttää. (Kansamme kauneuden aisti. Suomalainen 1.10.1900)

Leena muistaa, että Manta oli vanha ja kumarainen ja harmaa. Hän käveli hitaasti ja ontui ja näki huonosti, sillä hän oli niin kovin vanha. Hänen pieni, ohut tukkansa oli kiinnitetty yhdellä ainoalla neulalla päälaelle. [...] Tupa oli pieni ja matala ja hämärä ia sanomalehdillä paperoidut seinät oli koristeltu säännöllisiin kuvioihin liimatuilla kirjavilla karamellipapereilla. Sellaista ei ollut missään muualla, ja se oli Leenasta ihmeen kaunista ja hienoa. Heillä olikin sellainen sanaton sopimus Mantan kanssa, että Leena ei heittänyt pois yhtään ainoata paperia, kun sedät ja enot ja mummot ja muut toivat hänelle pussillisen karamellejä, vaan antoi ne kaikki Mantalle, ja Manta liimasi seiniin. (-la.: Manta. Kotiliesi 7/1936)

Ei ole näet kansan mielestä oikea kuva muu kuin sellainen missä on räikeitä värejä, olkoompa se sitte vaikka konvehtipaperi tahi paperossi laatikon kansi. Ja sitä parempi, mitä käsittämättömämpää aihetta tällaiset kuvat esittävät: kunhan niissä vaan on kylliksi punaisiin pukuihin puettuja "sotaherroja" tahi itse sarvipäitä ja tulta ja savua. (Kuvat kotiemme seinillä. Itä-Suomen Sanomat 9.10.1900)

Omituisen huvilan rakensivat muuan Kytösyrjän loismiehen vaimo ja eräs naapurin poika kylän läheisyyteen. Rakennus oli vain havuista ladottu, lattia heinillä peitetty ja karamellipapereilla koristeltu aivan teyren kojun tapaan. Pitkin talvea tulivat kojun rakentajat tänne huoliaan haihduttamaan, milloin kelkalla ryömien, milloin taas suksilla hiihtäen. Mutta sattuipa kerran kolmanneksi saapumaan vaimon mieskin ja alkoi suksikepillä hutkia kojun rauhallisia asukkaita. Ankara tilinteko seurasi vielä vaimolle, eikä hän enää konsaan kuulu tämän perästä ryhtyvän mokomia teyren kojuja rakentamaan. Olkoon tämä varotuksena toisillekin. (Laatokka 3.5.1902)

Muuan vähävaraisen kesäasunto Savossa: Vasemmalla ulkokuva, oikealla sisäkuva. Tämä aitta on koristettu hiukan tavallisuudesta poikkeavalla tavalla. Humaloita ja katajapensaita on istutettu ulkopuolelle, mikä tekee sangen miellyttävän vaikutuksen. Mutta varsinkin herättää huomiota huoneen sisustus. Merkillisellä maulla on emäntä sinne lukuisat pikku esineet järjestänyt. Siellä on munankuoria, porsliiniastiain palasia, kengänsolkia ja jos jonkinlaisia kuvia, karamellipapereita y. m., yleensä sellaisia esineitä, jotka muut olisivat viskanneet rikkatunkiolle. Emäntä vie mielellään vieraansa tähän pikku aittaansa ja tarjoaa siellä kahvikupposen vierasvaraiseen savolaiseen tapaan. Ja vieras huomaa, että täälläkin, vähävaraisuudesta huolimatta asustaa onni, jota monet rikkaammat voisivat kadehtia. (Kodin Kuvasto 45/1915)

Maalaus! Niin, isännän kammarin seinillä on vielä kuvia Turkin sodasta, sekä kauniita karamellipaperia ja fiksuja enkelinkuvia. Voipa jossain vielä komeilla salin seinällä Tsaari-vainajan parrakkaat kasvot. Näin meillä suositaan taidetta!  (Kyrön Sanomat 28.1.1920)

Yksin on Nelma asunnossaan .. . Tuijottelee ikkunasta outoihin maisemiin .. . Ruohottuneihin puutarhoihin, joissa korjataan marjoja, missä niitä on päässyt kasvamaan ... Ja tuonne järvettömälle alangolle, joka alkaa pölyisen maantien takana. Tai tyttö hoitelee kukkaa ... ja kuluttaa aikansa muuten miten voi: siistii yhtämittaa kamaria . . . koristelee seinät kuvakorteilla ja karamellipapereilla, joita hän kiinnittää tapettiin neuloilla ja liisterillä. (Joel Lehtonen: Rakastunut rampa eli Sakris Kukkelman, köyhä polseviikki. 1922)

Oikealla: Karamellipapereilla tapisoitu mökki. Mökki on leski Gustava Nylundin omistama ja sijaitsee se Finbysså, Förbyn maalla. Vuosien kuluessa kcräämillään karamellipapereilla on mummo saanut nämä harvinaiset tapetit aikaan. — Valok. Aarne Karimo. (Suomen Kuvalehti 23.6.1923)