lauantai 15. marraskuuta 2014

Pohjoisesta kirjoitettua

Charles John Cutcliffe Wright Hynen kirjassa Through Arctic Lapland (1898) liikutaan useassa luvussa Suomen Lapissa, joka Hynelle oli venäläinen.
Over night—under the blaze of a twelve o’clock sun—we had commissioned a man to find us carriers, and in the morning we crossed the river below that lonely Russian chapel, we and our goods, and in ten minutes the real troubles of the journey had fairly begun.
Never were such carriers. They were all able-bodied Finns, though one (and he was the strongest) had a hump like a Brahmin cow, another had a hare-lip, and the headman possessed a most virulent squint; but they were the most impracticable creatures that ever slouched over the face of the earth. Our luggage was not heavy; two negro carriers on the Congo or the Gold Coast would have capered with the whole lot of it; but through a wish for long quick marches, we had made it up into three light loads. There were two sacks, and a canvas-covered box containing a few tins, some cartridges, and four pounds of cake tobacco.
Now we both knew something about packs and loads in other parts of the world; but the Finn carrier was new to us, and his ways were strange; and it is always dangerous to introduce customs from a distance for consumption in a country whose difficulties you do not understand. So although we made suggestions, we did not insist on them, and the carriers muddled on with the preparations in their own way.
The neat, rectangular, canvas-covered box was eliminated first. We had looked upon it as an ideal “load”; in Africa there would have been a vigorous scramble for it; but the Finns said it was impossible to tackle anyhow. They scouted all suggestions of slinging, or carrying it hammock fashion, and fetched out another sack and made a re-stowal. Naturally the bundle so contrived was about as impossible to carry on human shoulders as a live porcupine would have been. So a blanket was taken out of one of the sacks and used as a pad. And next the sacks were objected to, and their contents split up, till finally our possessions were made into seven bundles of much fragility.
They worked hard over making this muddle; they took two mortal hours over it, and frequently called upon us for assistance; but finally they limbered up with the help of abundance of thongs of reindeer hide and rope, and we put backs to the river and set off on our march.

Tuoreempaa ja tutkitumpaa Lapista
Sekä erityisesti Tornionjokilaaksosta

Kuvat:
"Peter Parley's common school history. Illustrated by engravings" (1857). Internet Archive, Flickr Commons
'Das kleine Kind vom Tragbett bis zum ersten Schritt. Ueber das Legen, Tragen und Wiegen, Gehen, Stehen und Sitzen der kleinen Kinder bei den verschiedenen Völkern der Erde'. British Library, Flickr Commons
'Finland in the Nineteenth Century: by Finnish authors. Illustrated by Finnish artists. (Editor, L. Mechelin.)'. British Library, Flickr Commons
Alex Federleyn valokuva Torniosta n. 1900-1910.  Åbo Akademis bibliotek, Flickr CC BY 2.0

perjantai 14. marraskuuta 2014

Jag älskar Riksarkivet!

Raportissani ArkivDigitalin käytöstä mainitsin ohimennen esiäidin ostamasta perintöoikeudesta. Näiden kanssahan on ollut minulla aiemmin erinäisiä vaiheita, joita en jaksa blogin arkistosta kaivaa enkä muutenkaan muistella. Mutta laitoin kuitenkin tuoreeltaan Riksarkivetiin sähköpostia.

Odotin geneeristä ohjeistusta tai selostusta etsintämahdollisuuksista, joten aloin ihmetellä kun ei vastausta kuulunut. Selitys viipymiseen oli äsken saamassani viestissä. Minulle oli tehty tutkimusta - ilmaiseksi!
Jag har sökt i Kammarkollegiet, Kansliet efter skatteköpskonceptet i serien BIVa: 3, Koncept till skatteköp 1705-1712, för Christina Schildts köp av skatterätt till del av gården Spolestad 1706 men tyvärr inte funnit detta. På ett registerkort i serien BVI b2 står det skrivet att brev saknas för detta skatteköp. Jag har också sökt i serien AIa: volym 94 (Renskrivna protokoll jämte register från 1706) utan att finna något. Däremot har jag i Första provinskontorets arkiv, Skatteköpshandlingar V2 1706 funnit tre sidor rörande Schildts skatteköp. I bifogad PDF-fil sänder jag dig kopior av nämnda handlingar. Jag hoppas att du ska få nytta av dem.
Liitteessä oli skannattuna 1700-luvun perussotkuista käsialaa, josta äkkiseltään erotan vain esiäidin nimen. Mutta a) olin siis tulkinnut edellistä lähdettä oikein ja  b) nyt minulla on lisää tulkittavaa.

Ja on perjantai!

Kuva Nasjonalbiblioteket, Flickr Commons

Taalainmaan tytöt kiertävinä korukauppiaina

"förfärdigar tagelringar" ? Teksti, jonka merkitys ei auennut, kiinnitti huomioni  Turun ulkomaalaisten kortistoa selaillessani ja aloin kerätä kyseisiä kortteja virtuaalisesti talteen. Huomattuani, että sanan tagelring (~jouhisormus) yhteydessä esiintyi myös sana hårarbete, keräsin myös kortit, joissa mainittiin pelkästään se. Kaikkiaan näitä kortteja löysin 18 kappaletta vuosilta 1832-1853. Kaikissa tulijat olivat ruotsalaisia.

Aikajärjestykseen asetettuna kehitys tagelring > hårarbete oli korteissa selvä. Vuosina 1832 tullut "förfärdigar tagelringar" ja seuraajansa "säljer tagelringar", mutta vuosina 1839-1840 termit esitetään rinnakkain ("förfärdigar tagelringar samt andra hårarbeten") ja vuodesta 1845 eteenpäin puhutaan vain hiustyöstä.

Mistä oli kyse? Annukka Parkkisen AMK-työstä Hiuskorut : Historia ja konservointi tekstiilikonservaattorin näkökulmasta ja Anna Sparrin harjoitustyöstä (pdf, 1997) saa perustiedot. Hiuksista ja jouhista on tehty koristeita kauan. Ei ole selvinnyt miksi käsityö sai erityisen otteen Ruotsin Våmhusissa ja Morassa, josta monet nuoret naiset lähtivät eri puolille Eurooppaa käsityötaitoaan harjoittamaan.

Sparr mainitsee, että Suomeen ja muualle Venäjällä suunnatuilla matkoilla naiset pukeutuivat paikalliseen perinneasuunsa, mutta Englannissa kauppa kävi paremmin siistissä kaupunkiasussa. Olisi voinut kuvitella, että kulkevista naisita olisi ollut jotain kommentointia Suomen sanomalehdissä, mutta  ainoa löytämäni pätkä kuvaa pietarilaisten reaktiota isohkoon määrään perinneasuisia naisia (Helsingfors Dagblad 8.11.1870).

Sanomalehdissä maininnat jouhisormuksista ovat vähäisiä. Ne olivat niin arvokkaita, että koristelemattomankin varkaus kannatti mainita (FAT 23.10.1832, Åbo Underrättelser 21.6.1850). Saattoivat myös olla koristetuja helmillä (FAT 20.8.1845). Nordiska Museet ystävällisesti kaivoi virtuaalisesti kokoelmistaan esimerkin (Foto: Eriksson, Elisabeth / Nordiska museet. CC BY-NC-ND 2.5 SE ).

Mitä sitten oli hårarbete? Jatkeena tagelring-sanaan todennäköisesti hiuskoruja, mutta sanomalehdissä samaan aikaan myös kampausten tekoa. Ja ainakin myöhemmin vuosisadalla Taalainmaalta tulleet ovat tehneet ja markkinoineet hiuslisäkkeitä (Wiborgs Tidning 19.4.1871)

torstai 13. marraskuuta 2014

Marraskuuta

30.10.
 1.11.
  • Tiedoston muokkauspäivä on armoton mittari. Elokuun 19.! (Sentään tänä vuonna.)
  • Tietotekniikka on ollut miesten ala vasta 80-luvulta alkaen. Mainio Planet money -jakso.
3.11.
  • Miten murteista puhutaan eli Kansanlingvistisen sanakirja verkossa. Tiedote. Sanakirja.
  • Juuri kun olin saanut jonkinlaista itsevarmuutta 1700-luvun käsialojen tulkintaan, luin otsikosta 'Byylands' enkä 'Upplands'. Ja jatkuu.
4.11.
5.11.
 7.11.
8.11.
  • Kaisa-talossa marraskuun näyttely ensimmäisen maailmansodan esityksistä sarjakuvissa.  
10.11.
11.11.
  • Selasin 10 lehtivuosikertaa pöydällä istuen K4:ssä, sillä kehutussa Kaisa-talossa @HULib kellariin ei ole riittänyt tuoleja. Pian lattialla?


  • Ensin tuli leffateatteriin Nooa ja vedenpaisumus. Nyt joulukuussa on luvassa Mooses ja Eksodus. Voi tätä sekularisoitunutta aikaa.
12.11.
13.11.
  • Ilpo Ahola kertoo Talvivaaran konkurssista - vuonna 1907. @NatLibFi sanomalehtidigitoinnit paljastavat menneisyyden!
  • .@uusisuomi julkaisee Päivän museoautoja, mutta niillä ei ole yhteistä asiasanaa eli linkkiä?

"Tämä ei ole mikään tavallinen taidenäyttely"

Ennen kuin (virtuaalisesti) tartuin Velikullan numeroon 8/1903 olin yhdistänyt Sigurd Wettenhovi-Aspan ainoastaan innovatiiviseen menneisyyden tutkimukseen. Miehen imago meni uusiksi, kun lehdessä oheiseen kuvaan liittyi teksti Vapaasta taidenäyttelystä
Tämä ei ole mikään tavallinen taidenäyttely. Se on aivan erikoinen taidenäyttely. [...]
Oikeastaan ei se ole näyttely ollenkaan. Se on kuvakirja, jossa miellyttävällä (?) - kysymysmerkki ei ole minun vaan latojan - tavalla tutustutetaan meitä sekä vanhempaan että uudempaan ajantietoon. Jos hra Asp saa vielä elää ne kahdeksan vuotta, joista hän kataloogissaan puhuu ja joiden aikana hän aikoo tehdä sellaisella tavalla työtä, ettei "kenelläkään ihmisellä ole siitä käsitystäkään," - silloin käyvät kaikki sellaiset kirjat kuin Weberin historia, Vänrikki Stoolin tarinat y.m. tarpeettomiksi.
Siinä on meillä esim Napoleon Helenan saarella. [...] Siinä on joukko kiinalaisten päitä, jotka ihmettelevät, miksi heidät on mestattu, kun heidät olisi aivan yhtä vähällä vaivalla voitu hirttääkin...
Näyttelystä oli luonnollisesti arvioita myös päivälehdissä, ainakin Hufvudstadsbladet 10.4.1903, Päivälehti 16.4.1903, Uusi Suometar 17.4.1903 ja  Rauman Lehti 25.4.1903 kirjoittivat siitä.

Arvioita on käyttänyt gradunsa Vapaat taidenäyttelyt 1896-1903 eurooppalaisessa ja suomalaisessa kontekstissa - Sigurd Wettenhovi-Aspan rooli lähteenä Elisa Lindell. Itseäni olisi kiinnostanut tämän viimeiseksi jääneen näyttelyn historiankuvaus. Lindellin tekstin perusteella se ei ollut näyttelyssä yhtä voimakkaana teemana kuin Velikulta antaa ymmärtää. Mutta
Aspan historiamaalauksista osa perustui hänen tekemäänsä runosikermään Sotatuomarin sotamuistoja, jota oli inspiroitunut Aspan isoisän sotapäiväkirja. Muun muassa taulut 1808 ja 1809 olivat saaneet innoituksensa tästä runosikermästä.

keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Kun lapsia voitiin valmentaa tulevaisuuteen

Suurin osa EOD-verkoston minua kiinnostavista kirjoista ja painatteista on ollut 1700-luvulta. Poikkeuksiin kuuluvat kaksi kirjaa, jotka sopivatkin esiteltäväksi yhdessä.

Tukholmassa 1871 painettu Militärisk Bilderbok för gossar on juuri sitä mitä otsikko sanoo. Sotilaallisia kuvia pojille, jotka näkivät niissä yhteyden omien leikkiensä ja aikuisten maailman välillä.

Oliko tarkoitus viihdyttää? Antaa ideoita leikkeihin? Valmistaa mahdolliseen sotaan?

Jälkimmäinen olisi ollut hyödyllistä monessa maassa - mutta ei Ruotsissa. Eli aivan helppoa ei lasten valmentaminen tulevaisuuden toimiin ollut 1800-luvun lopullakaan.

Mutta sotaakin pysyvämpää on ruuan tarve eikä sen laittaminenkaan ole vielä loppunut. Nykyajan lapsille suunnatut keittokirjat kuvannevat molempia sukupuolia, mutta Helsingissä 1909 painettu Edit Reinilän Kokbok för lekstugan on kansikuvansa (alla) mukaan tarkoitettu tytöille.

Silmäilemällä sisältöä en huomannut suurta eroa muihin ajan keittokirjoihin. Leipätaikinoissa nesteen määrä oli vähennetty 2 desiin, mutta ohjeiden selostukset eivät olleet erityisen yksityiskohtaisia eli käyttäjiltä odotettiin jo jonkinlaista kokemusta tai osaavan auttajan läsnäoloa.


tiistai 11. marraskuuta 2014

Uusimaa keskiajalla, 4. luento

Tämän viikon luennolla en kysynyt (muistaakseni) mitään. Selitys on raadollinen eli se, että putosin kärryiltä. Kartan hahmotuskykyni on olematon ja jos siihen pitää vielä liittää ajassa muuttuvat rajat ja rannat, olen hukassa. Haggrénin selitykset muinaisista suurtiloista eivät siis auenneet eivätkä myöskään tulleet ymmärretyiksi.

Olin myös varsin skeptinen kun aivan luennon viime minuuteilla vaakunakoristeinen pronssihela ja isohko rakennuksen pohja teki Espoon Mankbystä jotain muuta kuin pelkän talonpoikaiskylän. Mankbyn vieressä kun kulki suuri rantatie ja matkoilla putoaa yhtä ja toista. Samaisen Folkunga-suvun (jos kyseistä termiä halutaan käyttää) yksi jäsen (esi-isäni, tottakai) hukkasi sinettinsä Viroon, mutta ei se tarkoita, että kyseinen pelto olisi viljelyksessään?

Luennon aiheena oli maallinen rälssi, josta luulin tietäväni aika paljon. Mutta en ollut tullut ajatelleeksi, että (tuolloinkin) ratsupalvelusta saattoi aktiivisesti tarjota, jos resursseja oli. Kaikkia ei tultu kotoa hakemaan.

Asiallisesti tuli luennolla selväksi myös flöte-vero, jonka perässä juoksin maanantaina kuin päätön kana ja käytin yhden "kysy keskiajasta tietävältä tuttavalta" -kortinkin. Voisi ajatella, että tuhlasin energiaa turhaan, mutta käsite aukesi kyllä aivan toisella tavalla kun oli yrittänyt sitä itse ratkoa.

Sillä pointtinahan ei ole istua luennoilla ja kirjoittaa nimi läsnäololistaan, vaan oikeasti ymmärtää. Minkä takia olen innoissani aloittamassa esseen kirjoitusta. "Hiukan" hirvittää kirjoittaa itselle vieraasta ajasta ja paikasta niihin erikoistuneelle tutkijalle, mutta eikös ne itsensäkehittäjät jankuta jostain epämukavuusalueelle menosta?


Kuvat jälleen Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.

Kaksi kasarmia ja leiri

Viime kesän kävelyillä pyörähdin pitkästä aikaa Kruununhaan itäreunalla ja hetken ihmettelin mitä ihmettä Sotamuseon massiivisessa rakennuksessa on alunperin ollut. En lähtenyt ottamaan selvää, mutta vastaus tuli vastaan Kansanvalistusseuran kalenterista 1884 (Kansalliskirjasto, Aarteet) - kuvien kanssa.
"Elisabetin torin varrella Helsingissä kohoaa komea tiilirakennus ja sen takana muitakin, jotka täyttävät koko kortteerin. Täällä on Uudenmaan pataljoonan asunto."
"Ent. Asevelvollisen" artikkelissa Asevelvollisten uudet kasarmit ja vähän asevelvollisten elämästä rakennus esiteltiin perusteellisesti. 

Lisäksi kerrottiin, että
Likellä tätä kasarmia, vaikka toisessa kortteerissa on rakennettu muhkea kolmikertainen huoneus, pataljoonan upseeristoa varten; siinä on myöskin kanslia ja asuntohuoneita nainutta alipäällikkökuntaa varten.
Jollain kävelyllä voisi tuokin osua silmiini?

Lopuksi artikkelissa oli kuva "eräästä leiripaikasta", joka sattui olemaan Mäntyharjulta. Sen käytöstä kirjoittaja ei kerro, sillä "Reservin harjoituksista on juuri näinä aikoina puhuttu ja kirjoitettu niin paljon, ettei liene tarpeellista siitä sen enempää kertoa."
Aihepiiristä kiinnostuneille muistutukseksi Kansalliskirjaston artikkelihakemiston osuus Sotalaitos ja sotahistoria.

maanantai 10. marraskuuta 2014

Kansikuvia Vilho Pekosesta

Sarjaan kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut, liitetään tällä pätkällä Vilho Pekonen, josta ylioppilasmatrikkelissa teksti
6.6.1884 PEKONEN Antti Vilho 21538 (Savokarj.). * Mikkeli 5.1.1862, vanht ajuri Adolf Pekonen ja Anna Haatanen. Yo St Michels lyc. Jur. yo →1894. Viipurin poliisimest. 1912-. † siellä 27.4.1916. – Pso 1898 Edla Aurora Nyman.
Tuulispään numerosta 7/1906 mies saa lisäväriä runosta "Laulu Pekosesta", jossa m.m. todetaan
Lukon taaksi Pekos-Wilho
Pisti poikaa monta,
Taispa siinä sakiss' olla
Monta viatonta.

Komsariuksen eteen vihdoin
Aukes vankikoppi,
Ehkä siellä selviääpi
Moni kallis oppi.
Kurkistin sen verran sanomalehtiin, että vankeuden syyksi selvisi virkatehtävien ohessa väärennetty lasku (esim. Keski-Savo 19.12.1905). Tarina jatkuu pienellä hyppäyksellä Wiipurin Sanomissa 8.4.1908, jolloin Suomessa kansalaisluottamuksensa menettänyt Pekonen on löydetty Pietarissa käyttämässä nimeä Andrei Ivanowitsh Golko. Sitten Pekonen pääsi pois vankilasta ja esiintyy Tuulispään 32/1910 kannessa saatuaan 16000 markkaa korvausta Senaatilta. (Samaan viitataan myös kansikuvassa 40/1910.) Salaisesta päätöksestä on kitkerää tekstiä ainakin Savossa 11.8.1910.
Tuulispään kansikuva numerossa 43/1911 antaa ymmärtää, että senaatti teki näinä vuosina muutakin salaa.

Pekosen vankila-aikaan viitataan vielä Tuulispään 5/1911 kansikuvassa, jonka on tehnyt ajankohtaiseksi Pekosen nimitys poliisimestariksi Viipuriin.

Pekonen uudessa virassaan on kuvattuna Tuulispään kannessa 36/1911.

Vilho Pekonen-Golko
valtakunnan etujen suojelijana
Viipurissa.
Motto: ,Mihin ehtii vielä, jos elää saa!

Pekos-Ville Viipurissa
komentaa ja määrää,
revolveri kädessänsä
hitosti hän häärää.

Pekos-Villen virkaura
nopeasti nousi,
ensin laski myötätuulta,
sitten vastaan sousi.

Pekos-Ville tiilenpäitä
lukemassa nähtiin,
nöyrä selkä armon tuotti,
miehen puki tähtiin.

Nytpä Villen onnen päivä
kirkkaimmillaan hohtaa,
santarmit ja poliisit ne
tulehen hän johtaa.

Pekos-Ville pääsevänsä
kuvernööriks luulee,
siksi virkavallan käskyt
nöyrästi hän kuulee.

Päätellen Tuulispään 2/1912 kansikuvasta kaikki Viipurissa ei sujunut vallanpitäjien tahdon mukaisesti. Tekijänoikeudellisista syistä elämänsä loppu jää kuvaamatta.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Tunnistatko Helsingin klassikkorakennukset?

Vuonna 1841 painettiin Helsingistä komea kartta, jonka reunoilla oli kuvat kaupungin kivirakennuksista. Useimmat ovat edelleen olemassa ja hyvin tuttuja, mutta kun mukana ei ole yhtään ympäristöä, ei tunnistaminen ole itsestään selvää. Vai onko sinulle?

Leikelty digitoinnista, jonka ohjeistettu viittaus
“Plan af Helsingfors 1841 = Plan Helsingforsa 1841 goda,” DIGI - Yleisten kirjastojen digitoitu aineisto , viitattu 7. lokakuuta 2014, http://digi.kirjastot.fi/items/show/7003.