AR 9: Maailmanperintökohteen kaduilla ja kirjastossa

Kalmarin jälkeen jatkoin SSH-kirjaprojektiin liittyvään Karlskronaan, jossa yövyin kaksi yötä. Minulla oli siis runsaasti aikaa kävellä pienen keskustan katuja ja ihmetellä miksi tämä on maailmanperintökohde. Ei selvinnyt.

Rakennukset ovat kärtsänneet moneen kertaan. Tämän pytingin portaalin roomalaiset numerot joko lupasivat 1600-lukua tai luin ne väärin. Oikeasti rakennus on 1900-luvun alusta. Vastapäätä oli ihan oikea 1700-luvun bastioni, mutta sen koristuksena oli armeijan kuvauskieltokyltti. Laivaston historiaakaan en mielestäni nähnyt. Ehkä se oli suljetulla alueella?

Kokonainen päiväni kaupungissa oli lauantai ja satsasin sen kirjaston paikalliskokoelmaan enkä tällä kertaa edes ehtinyt kurkistamaan sukututkimusalueeseen, josta kirjastonhoitaja kyllä mainitsi, kun tarkistin tarjontaa etukäteen. Mahdollinen moka. Kansalliskirjastossa on Karlskronan historia ja pari laivasto-opusta ollut lainassa (eräpäivistä päätellen yhdellä ja samalla tyypillä, jonka kanssa mielelläni rupattelisin), joten paikkasin nyt Karlskrona-tietouttani niin paljon kuin ehdin.

Merkittävin ahaa-elämys tuli kun paikallishistoriassa selitettiin Kustaa III:nen lukuisia vierailuita kaupungissa. Kiitos 1802-projektin tuli mieleen kuninkaan kohtaamisissa jakamat huomionosoitukset. Joten tarkistin SSH-käsiksessä laajemmin käsittelemäni nanoserkun aateloinnin ja, kas, se tapahtui noin kuukautta myöhemmin kuin yksi kunkun Karlskronan keikka. Yhteys ei ole varma, mutta viimeistään aateloinnin jälkeen nanoserkku on ollut varmasti mukana ainakin jotenkin kuninkaan käynneissä. Eli saan tekosyyn liimata kirjaan kunkun kuvan.

Ja kuninkaan käynnit edelleen mielessäni ulkoilmaan päästyäni huomasin punaisen rakennuksen seinässä ison kyltin. Sen mukaan Kaarle XII asui tuossa rakennuksessa käynnillään 1.9.1698. Minä luulin 1790 palon ulottuneen tänne asti, mutta pelastuihan siltä myös Amiraliteettiseurakunnan puinen kirkko.

Yllätyin kirkon vaatimattomuudesta. Olin joko sekoittanut sen Italiasta vaikutteensa hankkineisiin torin reunan kivikirkkoihin tai nähnyt jonkun hämäävän vanhan piirroksen, jossa materiaalia ei ole haluttu tuoda esille. Kuten tämän, johon piirrettyä kohoumaa en paikan päällä todistanut.

KMB, RAÄ

Hyvä, että tuli selväksi. Sisälle ei ollut pääsyä eikä sukulaisten kahtia mennyt hautakivikään varmaan esillä.

AR 8: Arkeologiaa lääninmuseossa yllättävän paljon

Kalmarin toinen kohde oli myös suosituksen saanut Kalmarin lääninmuseo. Tiesin etukäteen vain, että esillä on huhtikuun lopulla julkisuutta saaneen Öölannin Sandby borgin löytöjä. (Ellet tunne tapausta, lue Kalmistopiirin artikkeli tai katso ruotsiksi puhuttu video.)

Avoimin mielin pääsymaksun jälkeen tutustumaan. (Norrköpingissä museot olivat ilmaisia, sillä suunnattu kai omille asukkaille.) Alakerran täytti Kronanin hylystä nostetut tykit. Ilmeisesti joku on näistä kiinnostunut?

Siirryin ylöspäin Sandby borgin pariin. Näyttely oli sopivan kokoinen ja hyvin tehty. Esineet vakuuttivat Öölannin rikkaudesta kansainvaellusajalla.

Suurin osa väitteistä esitettiin perusteluineen. Kuten, että ruumiiden ja tavaroiden paikalleen jättö viittaa siihen, että surmaajat olivat lähiympäristöstä ja pystyivät valvomaan, ettei paikkaan mentäisi. Naisten puuttuminen luurankojen joukosta on luontevinta selittää sillä, että heidät on viety vangeiksi yleisine seurauksineen. Vaikka muukin on mahdollista.

Saman kerroksen toisella puolella oli aika jännittävän ja jännitteisen asetelman näyttely kylmästä sodasta Kalmarin läänissä. Tavallisesta elämästä tuli jotain suurempaa. Valitettavasti minulla ei ollut aikaa tutustua tähän kunnolla, sillä vertailu Suomeen olisi varmasti ollut hauskaa/hedelmällistä. Skippasin myös valokuvanäyttelyn. Kolmas juttu alueella oli lapsille suunnattu kokonaisuus Kronanista. "Ai, tää jatkaa niitä alakerran tykkejä."

Joo, ja KOKO kolmas kerros oli Kronania. Erinomainen näyttely, mutta vaikka pariin otteeseen vakuutettiin esineistön olevan ainutlaatuisen rikasta, minusta kokonaisuus oli hyvin samanlainen kuin Vasa-museossa. Seinätekstien mukaan täälläkin suunnitellaan erillistä Kronan-museota ja olisihan se kiva, jos lääninmuseoon mahtuisi jotain muutakin?

Koska 1600-luku on kirjaprojektissani vahvasti mukana keskityin hakemaan paljoudesta itselleni merkityksellisiä esineitä.

Luulisi Vasa-museossakin olevan esillä täiharja, mutta tuntui uudelta jutulta.

Tämä trumpetaarin rintalaatta (tai mikä lie oikea termi) oli ehdottomasti näyttelyn tärkein juttu. Esi-isäni oli nimittäin trumpetistina ratsuväessä vain kymmenen vuotta Kronanin uppoamisen jälkeen. Oliko hänelläkin moinen? Kuka tietää?  Lähetin kotiin päästyäni tiedustelun Arméemuseumiin. Intendentti Martin Markelius vastasi, että yhdistäminen trumpetistiin on hyvin todenäköisesti virheellinen. Vastaavia käyttivät vain ylimmät upseerit. Mutta kumpaa museota uskoisin...

Vitriinin toisella puolella oli heikossa hapessa oleva trumpetti, joka tietenkin kiinnosti myös.

Ruotsin vanhin viulu oli ihan vaan yleisesti kiinnostava.

Ja tämä kenkä style. Hattukuvani ei tekstiilihuoneen hämärässä onnistunut enkä usko, että se olisi selventänyt 1600-luvun hattumuotoilun minulle aiheuttamaa päänsärkyä.

AR 7: Ajatuksia Kalmarin linnassa

Seuraava pysäys oli logistisista syistä Kalmar. Löytyy paikka kyllä sukutauluistanikin, sillä Gårdebyssä syntynyt Pommerista tänne (tai lääniin?) komennettu esi-isä Joachim Hohenthal näki täällä viimeisen hetkensä. Mutta sen miettimisen sijaan söin kaupungissa lounaan ja tutustuin kahteen tärkeimpää turistikohteeseen.

En ole linnafani, joten jos olisin saanut parkkipaikan toiselta puolelta kaupunkia, niin olisi voinut jäädä väliinkin. Mutta piti päästä vessaan ja joku oli Kalmarin linnaa kohteena suositellut.

Alku olisi voinut olla paras mahdollinen. Esitys naisvankilasta kuan ennen 1900-lukua. Eli oikea aika, oikea sukupuoli ja lemppariaihe. Tyylikin lavastettuine valokuvineen OK.

Mutta sitten aloin lukea tekstien rikostapauksia, joilla ei ollutkaan mitään yhteyttä Kalmarin linnaan. Pointtina oli esitellä entisajan "omistuisia" rankaisuja ja muita rikosoikeudellisia käytäntöjä. Yhteys tilaan oli olematon ja sitä korosti jokaisessa huoneessa olleet kaakeliuunit, jotka olivat siinä määrin koristeellisia, että tuskin kuuluivat vankilatiloihin.

Juuri tästä syystä inhoan "kotimuseoita" ja linnoja aivan erityisesti. Rakennus on jossain määrin "autenttinen", mutta se on myös autenttisesti monikerroksinen muotonsa ja käyttötapojensa suhteen. En pitänyt Hämeen linnan tyhjistä saleista, mutta en tykännyt tämänkään paikan ratkaisuista. Se, että en ymmärtänyt lentelevien pikkulintujen paikkaa renesanssikeittiössä oli pientä.

Oikeasti haluan kysyä vastaako tämä sisustus tutkimuksellisesti jonkun ajan todellisuutta? Vai onko se resurssien ja museorealiteettien rajoitteiden yhdistelmä? Eikö renesanssipalatseissa ollut mitään mattoja?

Toisessa huoneessa oli käytetty reilusti uustuotantoa. Seinien intarsiat 1500-luvun lopulta olivat vaan niin hyväkuntoiset, että oli vaikea uskoa niidenkään olevan vanhoja.

Plussaa: nopeampi kiertää kuin Turun linna, selvisin puolessa tunnissa ulos. Osa nopeudesta johtui siitä, että puolet yläkerrasta oli kiinni, sillä kesän näyttely aukesi seuraavana päivänä. Tästä huolimatta lippu oli täysihintainen (ja kallis), mistä miinusta.

AR 6: Taas menneisyyden maisemissa

Norrköpingistä etelään jatkaessani poikkesin taas sukututkimuksellisiin kohteisiin, joihin ei julkisilla liikennevälineillä pääse. Törnsfalls osoittautui rikkaamman oloiseksi kuin Gårdeby, mutta tiet olivat vielä kapoisempia, todella mutkaisia ja osin päällystämättömiäkin. Ajaminen vaati niin paljon keskittymistä, etten murehtinut menneisyyden tavoittamista vaan seuraavaan kohteeseen pääsyä.

Eka kohde oli Tönfallsin kirkko, joka on pohjimiltaan keskiaikainen, vaikka tornin katto huutaa 1700-lukua. Seinien sisäpuolelle on epitafier.se-sivuston (ja muidenkin lähteiden) perusteella ripustettu esi-isäni Caleb de Frumerien hautajaisvaakuna ja miekka. Niitä en päässyt näkemään, mutta olihan kirkko myös esivanhempieni muuten käyttämä rakennus. Niin ja Wikipediasta löytyi sisäkuva, josta näen, että vaakuna on arvokkaasti yksinään oikealla seinällä.

Ulf Klingström CC0, Wikimedia

Jatkaessani matkaa pääsin Dröpshultin tilalle, jossa Frumerie ja Ehrenmark -sukuiset esivanhempani elivät neljän sukupolven ajan. Täällä on joskus ollut maatilamajoitusta ja pitkäaikainen unelmani oli yöpyminen. Mutta vaikka sivuston tätä matkaa suunnitellessani edelleen löysin, niin sähköpostini ei mennyt perille. Fiilistelin siis tieltä lehmien seurassa. Tilan rakennukset puiden lomassa horisontissa.

Viimeinen kohde sarjassa oli Gladhammarin kaivos, jota tuli Falunista pyörittämään esi-isäni Jonas Sohlberg. Ja näin ollen kohtasi Dröpshultissa kasvaneen Katariinan. Ja koska kaivos ei kannattanut, Jonas päätyi Oravaisiin Kimon ruukin pehtooriksi ja mukana muuttanut tytär löysi (Pommerissa kasvaneen) Hohenthal-puolisonsa Pohjanmaalta. Eli ellei kaivosta olisi ollut ja ellei se olisi ollut kannattamaton, minua (ja erinäisiä muita yksilöitä) ei olisi olemassa.

Järkytyksekseni luin kaivoksen infokyltistä, että pari vuosikymmentä Sohlbergien lähdön jälkeen kaivoksesta löytyi kobolttia ja nousukausi alkoi...

P. S. Jonas Sohlbergin ja vanhempiensa sekä isovanhempiensa maisemia kävin katsomassa äitini kanssa kesällä 2010:

• Falun, stora stöten
• Falun, Dalarnas museum ja Kristine kyrka
• Falun, kulttuuripolku ja kaupunginkirjasto

AR 5: Norrköpingin museoissa

Saatuani kriittisimmät tutkimustoimenpiteet tehtyä suuntasin Norrköpingin kaupunginmuseoon, jossa onneksi sattui olemaan ilta-aukiolo juuri viimeisenä eli toisena päivänäni. Ei suurempaa yleisöryntäystä, joten saatoin ylhäisessä yksinäisyydessäni lukea seinätekstejä ääneen, mikä helpottaa ruotsin ymmärrystäni.

En odottanut massiivista museota eikä kaupunginmuseo sellainen ollut. Yläkerrassa oli vaihtuvana näyttelynä suomalaiset sotalapset (joista olin juuri samana aamuna lukenut jutun sanomalehdestä). Pysyvää näyttelyä oli kerroksessa kaksi huonetta. Toisessa esihistoriaa neljän arkeologisen kohteen ja "henkilön" kautta ja toisessa vastaavasti historialliselta ajalta neljä pointtia henkilöineen, jotka sai nappia painamalla puhumaan. Riisuttu malli toisaalta helpotti ymmärrystä ja toisaalta jätti harmisttavan paljon avoimia kysymyksiä.

Kuten, minkä tekstiilin kopio oli seinällä? Toi tietenkin mieleen Maskun alttarivaatteen rekonstruktion.

Ja kirjastotunneissani ei tullut vastaan perusteellista selvitystä taustakuvana käytetyn Suecian kuvan elementeistä. De Geerin talo pitäisi olla mukana, mutta missä? Ja mikä on Wåhltornet?

Jo edellisissä postauksissa vilahtaneet pienoismallit kaupungista keskiajalla ja 1700-luvulla sen sijaan auttoivat ymmärrystä merkittävästi. Otin kymmeniä kuvia, vaikka eiväthän ne vastaa kokemusta paikan päällä eivätkä ole julkaisukelpoisia.

Alemmassa kerroksessa oli joitakin kertoja nähty "kurkistelemme epärealistisen suurista ikkunoista käsityöläisten pajoihin" -installaatio. Juuri kun olin poistumassa alueelta viimeisellä seinällä esiteltiin välskärit. Ja väitettiin, että jo 1600-luvun puolivälissä parturit alkoivat olemaan vain partureita ja jättivät muun leikkelyn muille. Täyttä potaskaa yleensä ottaen sekä erityisesti Norrköpingissä, jonka stadskirurgie/barberare meni esiäitini kanssa naimisiin 1700-luvun alussa. Ihan omin silmin olen nähnyt molemmat termit häntä kuvaamassa alkuperäisissä lähteissä. Muistaakseni.

Feikkikaupungista tuli tietenkin mieleen Tampereen Werstas ja vielä enemmän siksi, että olin aiemmin kävellyt läpi kaksi tekstiiliteollisuuden koneita esittelevää hallia ja törmäsin vielä höyrypannuunkin. Minähän olin vasta tämän jälkeen menossa Arbetets museumiin, joka on toisella puolella vesiestettä?

No, onneksi en kiirehtinyt seuraavaan museoon vaan kiersin kaupunginmuseon kaupan rauhallisesti. Sieltä nimittäin löytyi esivanhempieni asuinpaikkaa Tyskebackenia esittelevä arkeologinen julkaisu! Joka ei ollut tullut vastaan Norrköpingin kaupunginkirjastossa. Luettelon mukaan pitäisi olla paikalliskokoelman huoneessa, jonka mielestäni kävin huolellisesti läpi. No, minun huolellisuutenihan on mitä on. (Mistä myöhemmin lisätodistus, kun huomasin, että kirja oli myös Helsingissä yhdessä kirjastossa. Miksei tullut Norrköping-hakuihin esille? Olisin voinut siitä etukäteen katsoa hienoa karttakohdennusta ja välttää kaupunkiympäristön hahmotusongelmat.)

Eli ostoksen kanssa Arbetets museumiin, josta en saanut mitään irti. Monet vaihtuvista näyttelyistä ei käsitellyt historiaa ollenkaan. Ja jotta museoiden välinen rajanveto olisi mahdollisimman epäselvä, täällä kerrottiin kronologisesti Norrköpingin 1900-luvusta, josta ei kerrottu kaupunginmuseossa mitään.

Pikkasen kirosin matkani suunnitelijan (eli itseni) huolimattomuutta (taas) kun selvisi, että pikkusaaren toinen museo olisi ollut aamupäivällä auki. Sitä saa, mistä maksaa. Suunnilleen.

AR 4: Kirjastoasiakkaana Norrköpingissä

Norrköpingin kaupunginarkiston lisäksi olin varannut aikaa kaupunginkirjaston paikalliskokoelmalle, sillä Falunissa vastaava oli erittäin hyödyllinen. Niinpä nuohosin arkistosta lähdettyäni pidempään auki ollutta kirjastoa useamman tunnin. Löytämättä mitään kovin kummoista. Hyödyllisin oli pääkirkon puhtaaksikirjoitettu ja yhdistetty hautalista, sillä alkuperäisiä en ole saanut tavattua.

Mielessäni oli 1800-luvun kirjasarja, josta minulle (muistaakseni) täältä kerran lähetettiin pinkka kopioita, mutta se ei tullut hyllyssä vastaan. Menin tarkistamaan luettelosta (minkä olisi voinut tehdä kotona!) ja selvisi, että vaikka kirjat käsittelevät Norrköpingin historiaa, ne ovat tallessa vain Linköpingin kirjastossa. Kaupungissa, jossa yöpyisin myöhemmin, mutta ilman kirjastoaikaa. Pahus!

Kun tietokanta oli esillä hain jotain muuta ja kirjastonhoitaja haki sen varastosta ilman mitään kommervenkkejä. Ja jätti sivuun, kun en ehtinyt loppuun.

Joten palasin seuraavana aamuna ja tarjoitus oli vain nopeasti tarkistaa kirjoista faktoja. Mutta kirjastossa(kin) pitää toki aina katsoa ympärilleen ja takaseinällä kutsui kyltissä sana SLÄKTFORSKNING. Kun ei ollut mitään kiirettä, kirjat palautettuani kiersin sinne ajatuksena selata jotain tuoretta opasta tai jotain muuta hyllystä löytyvää.

Mutta tämä ei ollutkaan ihan tavallinen kirjastohylly. Ensimmäisenä huomasin isohkot niteet, joiden selässä oli sana bouppteckningar eli perukirjat. Otin yhden hyllystä, avasin ja sanoin lähes ääneen "ahaa, täälläkö nämä ovat". Ilmeisesti vuosia, vuosia sitten olin kirjastosta kysynyt sukulaisiani ja minulle oli lähetetty tästä laitoksesta valokopsuja. Kyseessä on puhtaaksikirjoitus, johon on poimittu vain henkilösuhteet. Ja hakemistossa oli siis muitakin nimiä kuin perukirjan vainajan.

(Laajempaa tsekkiä tehdessäni huomasin hakemiston puutteelliseksi, mutta yritys oli tähän suuntaan. Ja kotona hakiessani perukirjoja ArkivDigitalista, huomasin sinne digitoidun perukirja luettelon niin puutteelliseksi, etten olisi sen avulla löytänyt perukirjoja, joista kirjastossa tein muistiinpanot! IMHO: mielummin yksi kunnon hakemisto kuin kaksi puuttellista. Ja opetus: hakemistosta löytymättömyys ei tarkoita välttämättä olemattomuutta.)

Originaali on originaali, mutta puhtaaksikirjoitettujen läpikänti on helpompaa. Eikä näitä ollut vain Norrköpingistä vaan myös lähistön kihlakunnista. Yksi nanoserkku löytyi äitinsä lapsettomana kuolleen sukulaisen perukirjasta. Teoriassa järjestelmällisellä tutkimustyöllä olisi tullut eteen, mutta käytännössä ei.

Hyllyssä oli myös lupaavan kuuloinen "Garström: Norrköpings minne" kuvattuna mikrokorteille. Pahaonninen ja ystävällinen kirjastonhoitaja osui lähistölle ja yhdessä pähkäilimme miten tietokone-skanneri -yhdistelmän sai päälle. Onneksi olen vastaavaa Kansalliskirjastossa käyttänyt, sillä kirjastonhoitaja tuntui olevan itselleen oudolla alueella.

Joten en kysynyt häneltä Garströmistä lisätietoa, enkä edes hyödyntänyt kirjaston langatonta verkkoa tiedon hankkimiseen. Lähdin vaan selaamaan korteja ja keräsin niistä nanoserkkujen porvariksiottopäiviä. Porvarilistat eivät valitettavasti oikeasti alkaneet 1600-luvulta kuten alaotsikko lupasi.

Kun sitten sain aikaiseksi verkkohaun sain havaita, että alkuperäinen aineisto on ollut Norrköpingin kaupunginarkistossa vuodesta 2000. Siis siinä arkistossa, jossa arkistonhoitaja älysi tarjota yhtä kortistoa, mutta ei sitten tätä. Herää kysymys mitä muuta heillä on, mistä eivät joko tiedä tai eivät halua kertoa?

AR 3: Arkistoasiakkaana Norrköpingissä

Herättyäni ensimmäistä kertaa Norrköpingissä lähdin oitis kaupunginarkistoon, jonka oven isosta kaupungintalosta olin paikantanut varmuuden vuoksi jo edellisenä iltana. En odottanut suuria, mutta kun nyt kaupungissa olin, ajattelin katsoa verkkosivuillaan ja vuonna 2014 arkiston kanssa vaihdetuissa viesteissä mainostettua verokirjanpitoa.

Minulle ei lyöty arkistoluetteloa ja tilauslomaketta eteen, kuten tavanomaista on, vaan istutettiin toimistoon konsultaatioon, jossa tarkistettiin mukanani tuomat muistiinpanot. (Oikeesti.) Arkistoluettelo oli asiantuntijan tietokoneella ja tokihan siellä kyseiset verot olivat. Arkiston työntekijä vaan tuntui olevan kovin vastahakoinen niitä minulle antamaan ja innostui varottamaan käsialan vaikeaselkoisuudesta. Mihin kuittasin "Ai niinkuin vaikeampaa kuin muissa 1700-luvun lähteissä?" No, ei.

Mutta koska olin siinä sitten jaaritellut tutkimuskohteestani ja olimme yhdessä todenneet, että kaupunkipalojen takia kaupunginarkistossa ei juuri mitään 1600-luvusta ole, niin yhtäkkiä ukkeli sanoi, että "niin meillä on Helmfridin, joka tutki 1600-lukua" kortisto.

Sisso! Moisesta ei ole kotisivuillaan mitään tietoa, joten en olisi osannut sitä kysyä. Mielessä oli jossain vaiheessa ollut, että pitäisi kysyä jäikö Helmfridiltä aineistoa, mutta unohdin.

Hylkäsin 1700-luvun verot oitis ja uppouduin useaksi tunniksi henkilökortistoon (yllä näkyvästä laatikkorivistä noin puolet). Helmfrid oli käynyt läpi renovoidut raastuvanoikeuden pöytäkirjat, ruukin saksankielisen kirjeenvaihdon ja jotain läänintilejä. Ensin kiukutti, sillä olin "turhaan" jo itse käynyt raastuvanoikeuden pöytäkirjat läpi hakemistojen perusteella.

Mutta ei työ mennyt hukkaan. Oman läpikäyntini ansiosta huomasin, että Helmfridin rajaus oli jättänyt joitain keissejä pois kortistosta ja toisaalta hän oli löytänyt tapauksia, jotka ilmeisesti eivät olleet hakemistossa esivanhempani nimellä vaan jonkun muun osallisen. Ja tietenkään en olisi ikinä yrittänyt lukea 1600-luvun liikemieskirjeenvaihtoa saksaksi. Oli kyllä kiva lukea, että esi-isä oli ruukin paras messinkiseppä!

Opetuksia:
1) Mene arkistoon, vaikka ei olisi oikeaa asiaa. (Tämä sai vahvistuksen myöhemmin samalla matkalla.)
2) Selvitä asioita etukäteen, mutta varaudu yllätyksiin.
3) Jos arkiston työntekijä on valmis auttamaan, puhu reippaasti enemmän kuin normaalisti.