Syyskuu loppui ja lokakuu alkoi

24.9.

• Sanna Aro pettyi Supisen "arkeologiseen" romaaniin Säde. 

25.9.

• Parhaillaan varauksessani olevista kirjastokirjoista on pisin jono (=192) Merete Mazzarellan suomeksi käännetyllä uutuudella Elämä sanoiksi.
• Kas, @SKS_finlit listaa Kulttuurien tutkimuksen väitöksiä. Olisi ollut kiva löytää aiemmin, mutta hyvä että nyt. 
• Historieätarna löytyi netistä. Väittävät, että luokkaretket 1600-luvulla kiellettyjä eli höpöä mukana.
• Dick Harrison ei käsittele aihetta ”Finsk” trolldom? erityisen syvällisesti. Mainintoja on keskiajalta 1800-luvulle.
• Muotinukke vuodelta 1600 on ihana! 
• Orionissa. R&A-ohjelmistossa hieman epäilyttävä leffa Englannin sisällissodasta: A Field in England.
• Toisinaan on terveellistä katsoa leffa, josta ei tajua mitään. Kai. Täytynee kuitenkin googlailla selityksiä nähdylle. 

26.9.

• Hanna Pudas suosittelee Leena Virtasen kirjaa Noitanaisen älä anna elää. 

 27.9.

• Marjanmyyjältäkin voi löytyä apua tutkimusongelmiin! Yrittävä voi onnistua.  
• Koulut eivät halua luurankoja kaappeihinsa | Yle Uutiset | yle.fi 
• Dick Harrison mainitsee blogissaan KOKEMÄEN. Nyt on oikeaa asiaa Suomen loistavasta menneisyydestä.
• Teppo Ylitalo peruu sanat "enää ei kannata rakentaa seiniä museota varten saati ylläpitää niitä" 
• Itseni oloisia naisia mennyt 3 kpl alaovesta sisään. Olemmeko kaikki yläkerrassa 10 min päästä alkavalla kurssilla?

28.9.

• Kuka on Kotiseutuliiton takan päällä? 
• Verkkoluento saamelaisalueen lähteistä. Arkistopedaa livenä, verkossa, Suomessa!

 30.9.

• Get a Whiff of Olden Days With High-Tech Archaeology  
• The Wrongly Attributed Statement: "The knockoff is better—and we made it."
• Big Digital History: Exploring Big Data through a Historian’s Macroscope - free to read, comment, critique [...] use.
• Euroopassa niin paljon kokonaisia keskiaikaisia käsikirjoituksia, etteivät fragmentimme kartalla? [Ilmoitin linkin sivustolle, lupasivat päivittää.]
• Eläintarhan entiset asukit jatkavat ikuista elämää varaston hyllyssä | Yle Uutiset | yle.fi
• Areenaa kuunnellessa ilouutinen. Kansanvalistusseuran kalentereja ollaan digitoimassa! [Julkinen Sanan jakso Säilöttyä mediaa Mikkelin arkistoissa]

1.10.

• Hietalahdessa pop-up näyttely ulkoilmassa. [Kuvattu työmatkan aamupimeydessä.]

• Luvassa historian tunnilla tehtyä animaatiota. 

 2.10.

• Osku Pajamäki: Julkisen rahoituksen osuus Guggenheim-hankkeessa ei ole laskenut  
• Mielenkiintoinen juhlaseminaari. Varsinkin Ylikankaan näkemys viimeaikaisista suuntauksista historiantutkimuksessa. 
• Opittu tänään Kansallisarkistossa: Aarre ei ole Astiassa. (Eikä tietenkään Vakassa.)
• Kansallisarkisto on minulle kuin kantakapakka. Tänään näin 4 FB-kaveria ja sain viidennen väikkärin kotiin kannettavaksi.
• Nyt SHS+Glossa ja keskiajan hyvinvointi. Yksi tuttu naama, joka oli myös viime viikon saagaillassa. Yleisö puoliksi iäkästä.
• Sain tuoreen Remeksen bestseller-lainaksi kirjastosta. Luin sivulle 85 runsaassa 1/2 tunnissa ja nyt olen känny kädessä. Ei hyvä.
• Blogikommentit ovat kivoja. Mutta lyhytkin varustettuna bloginpitäjän arvostaman tietokirjailijan nimellä... Se on lukenu mun jutun?!

3.10.

• Pekka Tikka luki Timo Vihavaisen Ryssävihan.  
• Vammaisena Suomessa elämäkertakeruu 1.10.2013–31.3.2014 
• Kaupunkiarkeologinen väitös Oulusta ohitti tarkkailuni.
• Tulossa väitös "Kalojen kuninkaan tie sukupuuttoon :Kemijoen voimalaitosrakentaminen ja vaelluskalakysymys 1943–1964"
• Tulossa väitös "Kuvalla voi olla merkitystä : Suomen ja Espanjan väliset suhteet vuosina 1917–1946" 

4.10.

• “Malcolm Gladwell Is Underrated”
•  Pertti Vuorinen käyttää titteliä tietopalvelija, syystä. Kun poistuu KA:sta, historiantutkimuksen laatu laskee oitis. 
• Miehet eivät viihdy kouluissa eivätkä työväenopiston kursseillakaan? Tilastot vahvistavat vuosien mutu-tuntuman.

Kontrafaktuaalista historiaa lapsille

Syksyn kirjauutuuksiin kuuluu Aino Havukaisen ja Sami Toivosen Tatun ja Patun kummat keksinnöt kautta aikojen. Vaikutti historialta, joten varasin kirjastosta. Aiemmista sarjan kirjoista tunnen vain Suomea esittelevän.

Niinpä tuli yllärinä se, minkä olisi pitänyt olla selvää jo otsikosta. Kyse oli _Tatun ja Patun_ keksinnöistä eikä historiallisista keksinnöistä, jotka oli esitetty viivapiirroksin kunkin aukeaman reunassa.

Lapsilukijoille lienee itsestään selvää, että aukeaman pääasiana esitetty asia on feikkiä. Avustavan lukijan pedagogisista taidoista riippuu se, paljonko Havukaisen ja Toivosen kuvaan ja tekstiin piilottamista faktoista saa kiinni. Kivikaudella(kin) tosiaan kommunikoitiin ja tarvekaluja työstettiin nahasta ja luusta. Egyptiläiset söivät hunajaa, granaattiomenoita, taateleita ja munia. Silkkitien tuotteet ovat mukana Kiinan muurilla.

Virkistävän tuore aihenosto oli ranskalainen puutarhanhoito 1700-luvulla. Mitenköhän todellisuudessa leikkasivat ruohonsa? Viimeisimmät kirjan aiheet kommentoivat elementtirakentamista ja kännyköitä. Jugu Jugu 200g hälypuhelimessa oli jotain omasta lapsuudestani tuttua, vaikka se kuului Outolan keksintöihin.

Jälleen kerran historiasta ponnistava fiktio kertoo myös historiasta.

Kuvaote Tatun ja Patun FB-sivulta.

Salmiakista, historiallisesti

Suomalaisten salmiakkihimo sai näkyvyyttä tällä viikolla BBC:n sivuilla. Ilmiön historiasta Mark Bosworth toteaa

No-one is sure when ammonium chloride and liquorice were first combined, but by the 1930s it was being produced in Finland and a number of other countries as confectionery.

Mahdollisesti Jukka Annalan Salmiakki kertoisi lisää, mutta kirja ei ole käsillä. Ines Lukkasen blogitekstissä kerrotaan asiallisen oloisesti

Salmiakki oli alun perin lähinnä lääkintäkäytössä salmiakkispriinä jota saatettiin pirskottaa keuhkotautipotilaan rinnalle, tai salmiakkimikstuurana jota otettiin limaa irrottavien vaikutustensa vuoksi. Salmiakkijauhetta ja pieniä apteekkarin salmiakkipastilleja sai myöhemmin ostaa kotiin vietäväksi, ja suomalaiset kehittivät mieltymyksen niiden makuun muunkin kuin kröhää vastaan taistelun vuoksi.

Lääkintäkäytössä eli "pehmittävänä aineena" salmiakki esiintyy Lönnrotin Suomalaisen talonpojan koti-lääkärissä (1839). Varhaisin suomenkielinen maininta sanomalehdissä salmiakista on Oulun Wiikko-Sanomissa 23.9.1854.  Otsikon "Tietoja jokapäiväisessä elämässä tavattavista aineista" alla kerrotaan salmiakista, että

Sitä löytyy vähin luonnon valmistamaakin tulivuorten seuduilla, mutta enin salmiakki saadaan kuitenkin tekemällä, erittäinkin Englandissa, Franskassa ja Saksassa. Se on valkiata, läpi kuumottavaa, äikiän makuista, vedessä sulavata, tulessa savuna katoavaa suolansukuista ainetta, jota vaskisepät tarvitsevat kattilan tinaukseen. Lääkkeiksi ja muiksi tarpeiksi kuluu sitä myös melkoinen.

Liekö muina tarpeina ollut huvikseen nauttiminen?  Salmiakki ja lakritsa olivat yhdistyneet kun Waasan Lehdessä 28.4.1886 Emil Asplund mainosti "Jo kauvan odotettua Salmiakki-Lakeritsaa". Turkulainen kauppapuoti myi salmiakkilakritsia ruokatavaroiden ja tupakan ohella kesällä 1888 eli kyseessä ei ainakaan enää ollut apteekkitavara (Sanomia Turusta 26.06.1888). Pohjanmaalla myytiin jouluksi 1897 "salmiakki-, remmi- ja nappilakritsaa" (Pohjalainen 21.12.1897).

Mutta salmiakkipastillit esiintyvät myös lääkkeiden joukossa (Louhi 12.3.1899)

Jyväskylän rohdoskaupassa salmiakkipastilleja myydään nimenomaan yskää varten (Suomalainen 8.1.1900). Tosin samassa kaupassa oli myös "suklaatia" ja anis-, salmiakki-, remmitankolakritsia (Suomalainen 18.5.1900)

Lakritsillakin oli kyllä tähän aikaan lääketieteellistä merkitystä. Kirjoituksessa Nuha ( Lahden Lehti 18.4.1903) todetaan

Näyttääkseni että olen kokeita harrastava mies, käytin nuhaa vastaan saunan löylyä, puhumattakaan, monta muuta keinoa. Voitelin talilla jalkapohjat, rasvasin nokan kärjen, haistelin sokerijauhoa nuuskan asemasta,  söin lakritsit, monenlaiset rintapastillerit, neilikat, inkiväärit, kalmanjuuret j. n. e. Join siirappivedet, salmiakki mikstuurat, eetterit, tärpätit ynnä monen moiset rintatipat, sekä lukemattomat pillerit ja pulverit, mutta ei sittenkään apua.

Useassa sanomalehdessä julkaistussa käännetyssä tarinassa Salmiak. Odessalaisen satamatyöläisen elämästä (m.m. Louhi 29.7.1905) kerrotaan nimihenkilöstä, että hän "on auttamaton juoppo. Hän ottaa ryyppynsä säännöllisesti salmiakkiin sekoitettuna." Salmiakkiviinaa!

Salmiakkipastillien mainoksia on sanomalehdissä niin pitkälle kuin niitä on digitoitu. Pienpainatteissa varhaisin osuma on Hellaksen hinnastossa vuodelta 1931. Nyt kyse selvästi makeisesta?

Suomensukuiset Pietarissa

Amerikkalainen Isabel F. Hapgood viimeisteli vuonna 1895 kirjan Russian Rambles, jossa hän kertoo ensisijassa kokemuksistaan Pietarissa. Ensimmäisen kerran mainitessaan suomalaisen (tai mahdollisesti suomensukuisen) Hapgood käyttää adjektiiveja "wooden-faced, blond". Puukasvoisuus on hänelle niin kiinteästi osa suomalaisuutta että sama sana löytyy pidemmästä pätkästä, joka käsittelee suomalaisia torikauppiaita:

The Finns at the market were not to be mistaken for Russians. Their features were wooden; their expression was far less intelligent than that of the Russians. The women were addicted to wonderful patterns in aprons and silver ornaments, and wore, under a white head kerchief, a stiff glazed white circlet which seemed to wear away their blond hair. These women arrived regularly every morning, before five o'clock, at the shops of the baker and the grocer opposite our windows. The shops opened at that hour, after having kept open until eleven o'clock at night, or later. After refreshing themselves with a roll and a bunch of young onions, of which the green tops appeared to be the most relished, the women made their town toilet by lowering the very much reefed skirt of their single garment, drawing on footless stockings, and donning shoes. At ten o'clock, or even earlier, they came back to fill the sacks of coarse white linen, borne over their shoulders, with necessaries for their households, purchased with the proceeds of their sales, and to reverse their toilet operations, preparatory to the long tramp homeward. I sometimes caught them buying articles which seemed extravagant luxuries, all things considered, such as raisins. One of their specialties was the sale of lilies of the valley, which grow wild in the Russian forests. Their peculiar little trot-trot, and the indescribable semi-tones and quarter-tones in which they cried, "Land-dy-y-y-shee!" were unmistakably Finnish at any distance.

Alla Nevan rantaa Pietarissa 1900-luvun alussa. Kuva George Eastman Museum, Flickr 

Asetustekstien kierrätysehdotuksia

Suomessa on tänä syksynä käyty keskustelua työttömyyskorvausta saavien työvelvollisuudesta. Ajatus tuntuu jossain määrin oudolta nykyihmiselle, joka ei enää muista edes viime sodan aikaisia määräyksiä. Mutta työhön pakottamiseen meillä on kyllä kulttuurihistorialliset perusteet, niin Ruotsin kuin Venäjän ajalta. (Toisin kuin oppivelvollisuuteen, joka on 1900-luvun hapatusta.)

Vuonna 1820 annettu asetus Isändäin ja Palkollisten keskinäisistä oikeudeista ja velvollisuudeista alkaa

Kaikki ne, jotka ovat täyttäneet Viisitoistakymmendä vuotta ja joilla ei ole Maan= eli Vuorten=viljelystä, Porvarin liikundota eli muuta luvallista toimitusta ja elatus=keinoa, eli Kruunun eli yhteistä palvelusta, eli jotka maalla ei ole naineet ja Hengi=lukuun kirjoitetut vissisä paikasa, kusa he työtä tekevät ja kunniallisesti itzens elättävät, eli joilla ei ole pieniä lapsia eli raaja=rikkoja eli vanhudesta viheliäisiä vanhempia holhottavana, eikä erinäisten Privilegiumein ja Päätösten kautta siitä vapautta, olkoot velkapäät itzellens vuosi=palvelusta toimittamaan, jollei heitä pidä maanjuoxioina pidettämän ja sentähden langetettaman taikka Värvingi=Säännön jälkeen siitä 7 p. Huhtikuusa 1802 Sota=palvelukseen, eli myös, niin kuin siihen kelvottomat, yhteiseen työhön, pidemmäxi eli lyhemmäxi ajaxi, säätyns ja muiden asianhaarain jälkeen

Tätä kierrättämällä tulisi siis huomioitua päivähoito, omaishoitajuus ja asevelvollisuuskin!

Ettei lainsäätäjiämme päästä syyttämään (ajan hengessä) plagioinnista, lisäaineistoa voisi valita vuoden 1852 asetuksesta laillisesta suojeluksesta ja kuinka suojeluksettomia persoonia menetettämän pitää ja vuoden 1865 asetuksesta joutolaisista ja niiden kanssa menettelemisestä. Etninen erottelu ei nykypäivään sovi, joten vuoden 1818 asetus pahanilkisten ja ymbäri maata kulkevaisten Ziguenari-Vaimonpuolten tuomitsemisesta ja lähettämisestä Spinhuusin työhön kannattanee jättää huomiota ja huomata, että vuoden 1842 julistus Mustalaislasten viemisestä Suomessa sotakantonistain bataljoonille ei ollut hyvä idea, sillä se lakkautettiin jo 1861.

Olisiko muissakin ajan asetuksissa hyödyllistä sisältöä? Vuonna 1827 annettiin julistus Suostumuksista joita tehdään Suomenmaassa oleskelevaisten Orjain suhteen. Viime aikoina on ihmiskaupan tapaisia ilmiöitä tavattu, joten ehkä kannattaisi sanoa uudestaan ääneen, että jos joku

jollen kullen Suomenmaan asukkaalle antaa orjaväkeä, olkoon sitten eli ommaisuuden oikeuden alle taikka omaksi, elikkä että pitää palvelioina, työntekiöinä eli muuna senkaltaisina, joka määrätyksi eli määräämättömäksi ajaksi; niin pitävät senkaltaiset Suostumukset pidettämän laittomina taikka luvattomina, ja ne asiassa olevat orjat tehtämän vapaaksi, ja saada luvan mieliänsä myöden valita itsellensä jonkun laillisen elatuskeinon eli Suomenmaassa elikkä muualla Venäjän Valtakunnan piirin sisällä

Lisää asetustekstejä on yllä linkitetyn Kotuksen korpuksen lisäksi digitoituna ainakin näissä:

• Samling af de i storfurstendomet Finland gällande och intill år 1855 utkomne författningar: Förra delen 1538-1799. 1855
• 1 1808/1812, 2 1813/1816, 3 1817/1820, 4 1821/1824,5 1825/1829, 6 1830/1834, 7 1835/1838, 8 1839,9 1840/1841, 10 1842/1844, 11 1845/1846, 12 1847/1848, Samling af plakater, förordningar, manifester och påbud, samt andre Allmänna Handlingar, hvilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. Trettonde delen. 1849-1850. 1851 , 14 1851/1852, 15 1853/1855, 16 1856/1857, 17 1858/1859,
• Sakregister I 1808-1859 
• Finlands författningssamling 1860/1861, 1864/1865, 1866/1867, 1868, 1869, 1870/1871

Lainsäädäntötyöhön liittyen vielä

• Hans Kejserliga Majestäts nådiga propositioner til Storfurstendömet Finlands ständer å Lantdagen i Helsingfors åren 1863-1864: äfvensom utskotts betänkanden och ständernes underdåniga svar i anledning af sagde propositioner II. Pag 616-105. 1865
• I. Pag 1-616. 1864
• Suomen Talonpoikaissäädyn keskustelupöytäkirjat, 1-2. 1865 
• Borgareståndets protokoll vid Landtdagen i Helsingfors, 1 
• Borgareståndets protokoll vid Landtdagen i Helsingfors, 2 
• Borgareståndets protokoll vid Landtdagen i Helsingfors , 3 
• Borgareståndets protokoll vid Landtdagen i Helsingfors, 4  
• Protokoll fördt hos vällofliga Borgareståndet å Landtdagen i Helsingfors 
• Protokoll fördt hos vällofliga Borgareståndet å Landtdagen i Helsingfors 
• Protokoll fördt hos vällofliga Borgareståndet å Landtdagen i Helsingfors 
• Protokoll fördt hos vällofliga Borgareståndet å Landtdagen i Helsingfors 
• Protokoll fördt hos vällofliga Borgareståndet å Landtdagen i Helsingfors
• Protokoll förda hos Finlands Ridderskab och adel vid Landtdagen i Helsingfors,1 
• Protokoll förda hos Finlands Ridderskab och adel vid Landtdagen i Helsingfors, 3

Aineettoman kulttuuriperinnön eloonjäännistä

Aamun lehtikatsauksessa mainitsemani Tommi Syrjäsen "Tarinaa Teekkarihymnistä" osoittautui 19-sivuiseksi lähdeviittein varustetuksi artikkeliksi. Syrjänen oli tehnyt huolellista työtä kirjallisuuden parissa ja tainnut saada apua Kansalliskirjaston digitointityöstä. Jäi kuitenkin mietityttämään olisiko SKS:n Kansanrunousarkisto tai joku musiikkiin erikoistunut arkisto voinut tarjota lisätiedonmurusia?

Mietityttämään jäi myös aineettoman kulttuuriperinnön synnyn jäljityksen hankaluus. Teekkarihymniä on laulettu runsaat sata vuotta kirjoitustaitoisessa yhteisössä ja silti on mahdotonta sanoa milloin ja miten laulu otettiin käyttöön. Puhumattakaan sen laulamiseen liittyvästä tapakulttuurista, jota Syrjänen ei tainnut mainita ollenkaan. Ainakin 90-luvulla hymni laulettiin vain keskiyöllä. Huone pimennettiin, noustiin seisomaan - monet tuoleille tai pöydille.

Mutta kauanko lauletaan ja millä sanoilla? Neekeri-sanan esiintyminen tekstissä on arveluttanut itseänikin. Syrjänen kommentoi artikkelinsa lopussa

Vaarana on, että hymnin sanat karkoittavat uusia fukseja – sekä maahanmuuttajia että kantasuomalaisia – pois teekkaritoiminnan parista. Kun koko juhlaväki laulaa yhteen ääneen rasistiseksi koettua laulua, voi moni teekkarinalku tuntea ettei ole tervetullut paikalle.

Syrjäselle (eikä itsellenikään) ole olennaisinta viisi tavua tekstissä vaan "järjetön laulu, jota lauletaan siksi, että sitä on aina laulettu." Eli perinteen ydin. Nyt. Sillä emmehän tiedä mikä merkitys laululla oli sen sanoittajalle ja käyttöönottajille, kun emme heitä edes nimeltä tunne.

Tarhapöllöä en löytänyt. Pöllön kuva The Library of Congress, Flickr

Lehtileikepinosta

Sanomalehtimyyjä Helsingissä 8.8.1942. SA-kuva 101479.

Hesarissa 18.9.2013 esiteltiin Helsingin yliopiston Anu Korhosen tutkimusaihe: huumorin historia. Eli markkinoitiin hänen tuoretta tietokirjaansa Kiusan henki - sukupuoli ja huumori uuden ajan alussa. Verkkosivuilla julkaistiin Korhosen valitsemat viisi härkskeintä vitsiä. (Tässä blogissa vanhat vitsit ovat yleensä 1800-luvulta.)

Samassa lehdessä Riku Korhonen varoittaa kirjoitusharjoituksesta, jossa kirjoitetaan itselleen kirje, jonka saa avata vasta vuosikymmenien kuluttua. Korhosen kokemuksen mukaan moinen "vain kasvattaa vierauden tunnetta, jota jotkut meistä muutenkin potevat". "Jopa käsiala tuntui kummalliselta ja lapselliselta. Ihmettelin, mistä sellaiset uhon ja optimismin sävyt ammentuivat."

Helsingin yliopiston suomenkielisten historianopiskelijoiden Kronikka II/2013 sisälsi nimettömän ja huolestuttavan kirjoituksen. Sen mukaan oppiaineen henkilökunta on tunnettua muistamattomuudesta. Kandintutkintoa lähestyvä kirjoittaja on kauhukseen tajunnut, että muistiongelmat ovat tarttuneet häneenkin. "Kun on koko ihmiskunta päässä, sinne jää vähän tilaa millekään muulle."

Jukka Korpelan mielipide Hesarin yleisönosastolla 19.9. ihmetytti suuresti. Siinä kritisoitiin saamen ja karjalan kielten kielipesätoimintaa. Hänen mukaansa on "eri asia paneutua aikuisiällä kuolleisiin ja pienkieliin kuin pakkosyöttää niitä lapsille". Kirjoitus sai kolme vastinetta 22.9.2013. Näistä yhdessä Sami Lakomäki pitää historioitsijalle erikoisena nähdä kielten katoaminen luonnollisena prosessina, joka tapahtuu ihmistoiminnan ulottumattomissa.

TEK-lehdessä 5/2013 esiteltiin 92-vuotias Paavo Korhonen, joka oli 27.7.1980 klo 13 aloittanut kivien keräämisen. "Tampereen kaupungin kiitelty kivimuseo on olemassa vain ja ainoastaan Korhosen lahjoituksen ansiosta."

Samassa lehdessä  esitettiin Tommi Syrjäsen teekkarihymnin alkuperästä keräämiä tietoja. "Syrjänen löisi roponsa likoon sen puolesta, että teekkarihymni syntyi Polin valmistumisen aikoihin 1902-1904. Tämä oli juuri se aika, jolloin alkuperäinen melodia oli pienimuotoinen hitti." Syrjäsen tutkimusartikkeli on linkitetty artikkeliin verkossa.

Suomi syö ja juo - hankkeen dokumentointi sai näkyvyyttä Hesarissa 22.9.2013. Jutussa Kansallismuseon "amanuenssit ovat tulleet Herttoniemeen dokumentoimaan trendikkään ruokapiirin toimia."

@MiguHki @LehtoVah Joo, ja pitää vielä sanoa että ansio tästä julkisuudesta kuuluu ensi sijassa @Ruokaosuuskunta'lle. Kiitos heille! #TAKO
— Antti Metsänkylä (@antmetsa) September 23, 2013

Åbo Akademissa väitellyt Arja Rinnekangas sai näkyvyyttä Hesarissa 24.9. Väitöskirja Das persönliche Glück auf dem unpersönlichen Markt tuskin saa kielitaidottomassa maassamme paljon lukijoita, vaikka materiaalina on "seksikkäästi" Helsingin Sanomien ja saksalaisen päivälehden kontakti-ilmoituksia koko 1900-luvulta.

Hieman erikoisesti käsiteltiin Hesarissa 25.9. autiotaloja ensisijaisesti korjausmateriaalin lähteenä. Mielestäni juttu kuvituksineen suorastaan kannusti ryöstöretkiin. Sai onneksi 28.9. vastineita mielipidesivulla.

Lokakuun Yhteishyvän kolumnissaan Timo Parvela kirosi Jakob Faggotin ajaman isojaon, jonka "seurauksena kadotettiin kyläyhteisöt, joissa ihmiset jakoivat tilaa, aikaa ja omaisuuttaan toistensa kanssa. Yhteiselon sijaan ruvettiin vahtimaan ylävirrasta valuvia kirveenlastuja." Näinkö? 

Arkistokurssilla

Olin perjantai-illan ja lauantaipäivän Suomen kotiseutuliiton järjestämällä Kotiseutuarkisto-osaajan kurssilla. Kotiseutuarkistojen kanssa minulla ei ole ollut juuri mitään tekemistä, mutta ajattelin, että kurssi voisi olla hyödyllinen. Enkä pettynyt.

Oulun maakunta-arkiston johtaja Vuokko Joki osoittautui erinomaiseksi esiintyjäksi ja opettajaksi. Hän painotti pitkin matkaa, että oleellista on materiaalin saaminen käytettäväksi, mikä tietenkin viehätti korviani. Ikävämpää oli kuulla useampaan kertaan mainintoja kustannuksista, ne kun käyttäjänä mieluusti unohtaisi.

Kurssi varmisti käsitykseni siitä, että missään eikä kellään ole ajantasaista listaa kotiseutuarkistoista, puhumattakaan niiden sisällöistä. Käytännön ohje Joelta oli ottaa yhteyttä kunnan arkistovastaavaan, jolla todennäköisesti tieto kotiseutuarkiston olemassaolosta ja mahdollisesti jopa sen sisällöstä. Kotiseutuarkistojen tietokanta ArVi on edelleen yhden perustajakunnan pyöritettävänä ja vasta 24 arkiston käyttöönottama. Sääli, mutta ymmärrettävää, sillä a) maksullinen ja b) vaatii luettelotiedon viemisen tiettyyn tietomalliin.

Kotiseutuarkisto-oppaan julkaisemista verkkoversiona saa odottaa vielä pari vuotta, sillä sen tietosisällön kuvailuun halutaan mukaan AHAA-opit. Kun viimeisin näkemäni maininta aiheesta oli twiitti

Kävin Hgissä kokouksessa. Tauoilla kuulin kovaa kritiikkiä AHAA-hankkeesta. Miksei asioista uskalleta puhua suoraan? Olisi kaikkien etu.
— Olli Alm (@ollialm) September 26, 2013

en pidätä henkeä odottaessani.

Sähköisen aineiston vastaanottamista Joki kehoitti harkitsemaan tarkkaan, sillä arkisto on vastuussa aineistosta "ikuisesti". Eli vähissä ovat paikat, joihin suku- ja paikallishistorian harrastajat voivat dumpata tietokantojaan.

Käytännön kautta arkisto-oppini saaneena uutta oli ajatella tarkemmin arkiston ja arkistonmuodostajan käsitettä. Pahoin pelkään, että täällä blogissa on sanaa arkistoyksikkö väärinkäytetty. ABC-kaavankin olen omaksunut mutu-menetelmällä ja sain vasta nyt perusteet ja opin sanan toisteet merkityksen.

Suurimpia oppituntien järkytyksiä oli ohje seuloa pois tilitositteet. Tuli onneksi esiin useita kertoja, sillä ei mennyt minulle heti jakeluun. Siis kaikki ne ihanat lappuset, joissa on tarkkoja tietoja tästä ja tuosta. Ja, joita oli Niilo Ahlgreninkin arkistossa niin paljon, etten jaksanut läpikäydä... ja siinäpä se syy seulontaan. Liian kallista säilyttää suhteessa hyötyyn.

Sain myös selityksen suojeluskuntien (ja lottien?) arkistojen moninaisille säilytyspaikoille. Jossain vaiheessa ne "piti" antaa sota-arkistolle, mutta pelättiin kohtaloa/käyttöä ja pidettiin paikkakunnassa "piilossa".

Hutkijaurallani olen törmännyt muutamaan kertaa järjestämättömiin arkistoihin. Nyt vasta ymmärsin, että todennäköisesti en olisi päässyt niitä selaamaan vaikka olisin yrittänytkin. Joen varoitusten perusteella arkisto ei voi antaa aineistoa käyttöön, jollei tiedä mitä siinä on. Vähintäänkin siis inventointi pitää olla tehtynä.

Mistä päästään muihin käyttörajoituksiin, joiden kanssa olen nykyään aivan solmussa. Eli en uskalla väittää tähän mitään.

Arkisto-kuva on SA-kuva 90306. ( P.S. Tunnistushaasteita tarjoaisivat kuvat "Negatiiveja , jotka ovat jääneet sot.virk. Kiveltä hänen sairaalaan jouduttuaan Ttus.RL:n arkistoon.")

Viikonlopun uutisten taustoitusta

1) Ilta-Sanomien juttu Kampin purku-uhan alla olevista puutaloista kiersi ahkerasti sosiaalisessa mediassa viikonloppuna. Aamun Hesari kertoi, että "Yli viisituhatta ihmistä allekirjoitti viikonlopun aikana nimensä adressiin, jossa vastustetaan Kaartin lasaretin puutalojen purkamista."

Kaksi kommenttia. Ensinnäkin Ilta-Sanomien otsikko

oli paskaa. Millään ei saa Helsingin keskustaa määriteltyä niin, että nämä olisivat "viimeiset 1800-luvun puutalot". Toiseksi, minähän "uutisoin" tästä jo keväällä 2011, miksei osoitettu mieltä silloin kun päätöksiä ei oltu tehty?

Museovirasto tiivisti oman näkemyksensä sosiaalisessa  mediassa (aikoihin eletty) tänä aamuna. Ote:

Museovirasto on tarkastellut korttelin rakennuskantaa ja piha-alueita kokonaisuutena. Olemme pitäneet uudisrakentamistakin mahdollisena, kunhan rakentamisen mittakaava pysyy hallittuna. Korttelin kehittämistä ja yksittäisiä rakennuksia koskevien selvitysten pohjalta Museovirasto ei ole edellyttänyt keskusteluiden kohteina olevan kahden rakennuksen suojelemista. On silti totta, että keskustan vanhoja puurakennuksia on kovin niukasti ja sattumanvaraisesti jäljellä, ja näidenkin rakennusten purkaminen olisi menetys.

2) Nykypäivä taisi olla ainoa suomalainen media, joka kertoi, että Oolannin sodan suomalaisten sotavankien muistomerkki vihittiin lauantaina Englannissa uudelleen. Englannissa asian oli noteerannut The Telegraph. Asia kiinnosti minua, sillä blogin pidon yhteydessä olen samaisia vankeja joskus käsitellyt.

Englannista ja Krimin/Oolannin sodasta puheen ollen, paikallinen sotamuseo on digitoinut Suomen rannikolta sotakuvia

• 'Kotka bridge, burnt July 26th 1855' [Finland]
• The parson and the pig: an incident at the burning of Kotka barracks, Finland, 27 July 1855   
• 'Church and Belfry at Hogland, Augt 24th 1855' [Finland]  
• 'Hogland, Augt 24th 1855' [Finland]  
• Coastal view four miles north-eastward of the Reskar Lighthouse, Baro Sound, Finland 

Kirja-aarteita ja -aarteista

Syksy edistyy ja jonain päivänä on se kamala sää, jolloin ei halua lähteä ulos edes käydäkseen kirjastossa. Mitä vaihtoehtoja on silloin tämän blogin arkistoissa koluamiselle? (Valokuva: George Eastman House, Flickr)

Project Gutenbergiin tulee jatkuvasti lisää suomenkielisiä kirjoja. Satunnaisten tarkistusteni perusteella vain ja ainoastaan yhden miehen eli Tapio Riikosen ahkeruuden ansiosta. [Korjaus 6.6.2014: ei ihan]

Suhteellisen äskettäin Kansalliskirjasto läväytti digitaaliseen arkistoonsa valikoiman tekijänoikeusvapaata kirjallisuutta otsikolla Kirjallisuuspankki. Tällä hetkellä 592 nimekettä, viimeisimmät päivitykset elokuun lopulla, joten ehkä päivittyy vielä tästäkin. Erillisenä kokoelmana Kansalliskirjasto tarjoaa Samuli Paulaharjun teoksia. Ja Aarteiden joukossa on 1800-luvun kirjallisuutta.

Näissä ei ole Jalmari Finnen kirjoja, mutta muistini mukaan niitä oli digitoituna jossain. Tuskainen haku ei tuottanut tuloksia, mutta Kotuksen korpuksia selaillessani löysin kirjat uudestaan. Suomalaisen kirjallisuuden klassikoita -korpuksessa on todennäköisesti päällekkäisyyttä edellä mainittuihin, mutta tietääkseni ainoa valikoima Kiljusten seikkailuja.

SKS:n digikirjasto ei ole laaja, mutta ehkäpä laadukas. Siihen ei ole linkitetty SKS;n digijulkaisuja: Kalevala, Elias Lönnrotin kirjeenvaihto ja Aleksis Kiven Nummisuutarit – digitaalinen editio.

Reijo Valta on kirjoittanut puhtaaksi jatkokertomuksia ja lyhyempiä lehtijuttuja. Wikiaineistossa on kaunokirjallisuutta suomeksi.

Ruotsinkielisen kirjallisuuden joukossa on Projekt Runebergissa muutama suomenkielinenkin kirja.

Litteraturbanken tekee Facebookiin houkuttelevia nostoja, kuten oikealla näkyvän 1758 painetun lasten lukukirjan sivun. Voinut hyvin olla käytössä suomalaisissa perheissä.

Kirja-aarteita on kuukausittain nostettu esiin myös Turun kaupunginkirjastossa, joka juhlii 150-vuotisuuttaan. Vaikka ei pääse paikan päälle ihailemaan kirjoja, voi niistä lukea korkealaatuisen oloisia artikkeleita verkossa. 

Vanhoja kirjoja on esitellyt myös Reijo Valta blogissaan:
Comeniuksen sarjakuvat ja Daniel Medelplan ja aapiskukko.

Niin ja Arkistolaitos julkaisi pdf-versioina Vanhat käsialat ja asiakirjat. Joista voisi vihdoinkin opiskella jotain hyödyllistä. Ellei olisi niin paljon muuta lukemista...

Jo mainittujen lisäksi  Suomen Kulttuuriperintökasvatuksen seuran verkkosivuilta 420-sivuinen e-kirja Kestävä kasvatus – kulttuuria etsimässä sekä Kulttuurin vuosikello-verkkomateriaali.

Lukematta on vielä Kotiseutuliiton Kotiseutututkimuksen ABC -nettikäsikirja ja Kotiseutu-vuosikirja 2013. Ja Jessica Parland-von Essenin ja Kenneth Nybergin Historia i en digital värld, jota pitäisi kommentoida nyt eikä vasta sen valmistuttua. Paineita.

Kirjallisuuden voileipiä

Viikolla tekemäni ruokapostauksen yhteydessä testasin sanahakua voileipä Project Gutenbergiin. Tuloksia tuli enemmän kuin odotin.

"Konttorissa, jossa lemahtaa viileältä ja leivältä ja homeelta ja viilimaidolta, istuu Malakias ja syö leipää, jyrstää. Voitakin on leipäviipaleen toisessa päässä, johon hän ei ole vielä hennonut käydä hampaineen. Korvosta kapustoi piimää palan painimeksi." Joel Lehtonen: Putkinotko

”Voi”, sanoi Aina, ”oi, jospa meillä nyt olisi suuret voileivät, ja lihaa päällä.”
Sen sanottuaan tunsi hän jotakin helmassaan, ja kun hän siihen koski, oli se suuri näkkileivästä tehty voileipä ja lintupaistia sen päällä. Samassa sanoi Teresia: ”olipa kummallista: minulla on voileipä kädessäni.”
”Minulla on myöskin”, lausui Aina. ”Tohditko syödä?” Zacharias Topelius: Lukemisia lapsille 1

"Ja Henrik meni kadun yli, nousi neljä-viisi rappuista, avasi lasioven, jossa kohta kilahti monet kellot, ja tuli hämärään huoneeseen, jossa oli maalaamattomia pöytiä ja jakkaroita, toisella puolella tiski, jonka takana näkyi vehnäsiä ja sokeroituja korvapuusteja, sekä sarja limonaadipulloja. Tiskillä oli kaksi lautasta, molemmat täynnänsä suuria ruisleipä-voileipiä puna- ja valkotäpläisien makkarain ja kiiltävän juuston kanssa. Oli yksi, jossa näytti olevan mustaa peuran lihaa. Sen otti Henrik, istui tuolille pöydän ääreen ja alkoi syödä." Arvid Järnefelt: Veljekset

"Hän tunnusti -- selkänsä vielä kihelmöidessä -- monta valetta ja pahaa työtä, mitkä hän oli tehnyt, ja hänen tunnollinen sydämensä puhkesi sanoihin: »kuinka hyvä te olette, äiti!» kun tämä antoi hänelle suuren voileivän -- herkun, jommoisesta hän ani harvoin oli saanut iloita, sillä »voi ei ole lasten ruokaa», oli hän usein kuullut isänsä sanovan." K. J. Gummerus: Vanhan pastorin muistelmia

"Sinä päivänä, jona hän osasi selvästi lukea kirjasta, oli Susanna muori niin mielissään, että antoi lapsille voileipää siirapin kanssa. Valtteri ei ollut koskaan ennen niin suurella mielihyvällä katsellut muorin pitkiä sormia." Zacharias Topelius: Lukemisia lapsille 2

"Muistan ikäni, kun ensikerran jätettiin pönkän taa koko kesäseksi päiväksi. Ruuaksi pantiin voileipä ja kupillinen piimää ja lyötiin salpa lujaan oven päälle. Koetin rukoilla ja itkeä, vaan se ei auttanut. Sinne jäin ja oven edessä itkerehdin siksi kunnes väsyin ja uni tuli. Kun heräsin, tuli sama työ eteen. Syöntiä en muistanut ollenkaan." Heikki Meriläinen: Korpelan Tapani

»Minun on kovin uni», sanoi Lilli, »en jaksa syödä muuta kuin vähäsen vain, pienen voileivän ja ehkä vähän piirakkaa ja kupillisen suklaatia. Mari, kaada kupillinen!» Theodolinda Hahnsson: Huutolaiset

"Eikä pitejäläisen tarvinnut pappilasta asialta palata tyhjin suin. Sieltä tarjottiin milloin isännille ryyppy, milloin emännille kahvikuppi ja lapsille voileipä. Sentähden sieltä jokainen mesimielin palasi kuin lämpimän lieden luota." J. H. Erkko: Kootut teokset IV: Kertomuksia ja kirjoitelmia

"Sisareni aikoo viedä voileivän suuhunsa. Silloin äiti kuiskaa jotain hänen korvaansa. Sisareni ojentaa kätensä ovea kohti, äitini astuu askeleen ovemma ja kerjäläisvaimo askeleen peremmä. Kun hänen tyttönsä näkee, että hänelle ojennetaan voileipää, syöksähtää hän eturuumiillaan niin pitkälle kuin pääsee ja on vähällä kaataa äitinsä tempauksellaan, tarttuu molemmin käsin voileipään ja avaa suunsa selälleen kuin linnunpoikanen, ja samalla katoo voileipä kielen yli kurkkuun, saaden aikaan raivoisan läkähtymiskohtauksen, joka päättyy surkeaan rykimiseen...." Juhani Aho: Muistatko

Kyyneleet tulivat silmiin viimeistä lukiessa.