Varhaisia ulkoseinien muistotauluja

Englanninkielinen Wikipedia-sivu muistokylteistä on hieman epätasapainoinen ja aihe maailmanlaajuisena onkin liian laaja käsiteltäväksi yhdellä sivulla. Suomenkielinen versio muistolaatoista on puolestaan asiallinen, mutta historiaton. Kansalliskirjaston digitoinneista selvisi sanalla muistolaatta, että käytäntö historiallisten ihmisten elämisen eikä erityisten tapahtumisen muistamisesta tunnettiin Suomessa matkakertomuksista viimeistään samoihin aikoihin kuin Lontoossa alkoi sinisten laattojen kiinnittäminen. 

Pieni Jena sisältää suuria muistoja, muistoja kirjallisuuden ja tieteen sankareista, jotka omat täällä eläneet ja vaikuttaneet kauemman tai lyhyemmän ajan. On ryhdytty siihen hyvin tarkoituksen-mukaiseen keinoon laittaa seiniin pieniä muistotauluja, kukin sisältävä jonkun mainion miehen nimen, joka täällä on asunut sekä vuosiluvun, milloin hän on täällä oleskellut. Kun siis kävelee pitkin Jenan katuja, saapi aina muistutuksen siitä henkisestä suuruudesta, joka täällä on ollut kokoiltuna, ja kävelijä rupee kunnioittamaan tätä ulkonäöltään varsin vähäpätöistä kaupunkia. Klopstock, Göthe, Schiller, Leibnitz, Fichte, Hegel, Otto v. Guericke, Wilhelm ja Alexander von Humboldt — kas siinä muutamia niistä suurista nimistä, jotka täällä kohdataan. (Kirje Saksanmaalta. Kirjallinen kuukauslehti 1/1867)

Mainintoja vastaavasta löytyi sanomalehdistä satunnaisesti. Esimerkiksi Uppsalassa käynyt noteerasi talon, jonka ulkoseinään kiinnitetty muistotaulu kertoi Carl v. Linnén asumisesta (Turun Lehti 16.10.1894). Virossa viranomaiset eivät sallineet Fr. R. Kreutzwaldin muistopatsaan pystyttämistä Võruun, joten ylioppilaiden seura kiinnitti marmorisen taulun taloon, jossa asuessaan merkkimies kirjoitti Kalevinpojan (US 5.2.1901).

Poliittiset syyt saattoivat siis hidastaa tavan omaksumista Suomeen, jossa ensimmäiset löytämäni laatat ovat 1900-luvun ensimmäisiltä vuosilta. Saarijärvellä apteekkari A. Lindholm teetti omalla kustannuksellaan Porvoon Iris-tehtaassa fajanssisen taulun, jossa valkoisilla kirjaimilla sinisellä pohjalla oli teksti "Näiden seinien sisällä asui Maamme Laulaja v. 1823-24". Tämä kiinnitettiin kunnan vaivaistaloksi päätyneeseen rakennukseen, jossa J. L. Runeberg ylioppilasaikanaan kotiopettajana asui.  (Suomalainen 23.9.1901) 

Kyseessä ei ollut ainutlaatuinen tuote Iris-tehtaalta. Porvoossa vastaavat siniset kaakelit kiinnitettiin 1809 valtiopäivien muistoksi vanhaan kymnaasitaloon, entiseen kelloseppä Wickmanin taloon ja Rannströmin taloon Jokikadun varrella sekä kolmee rakennukseen, joissa J. L. Runeberg oli asunut. (US 5.7.1900) 

Kuitenkin kuin uutena ajatuksena kiersi lukuisissa sanomalehdissä alunperin Luonnon ystävässä ilmestynyt lehtori A. J. Melan ehdotus:

Kulttuurimaissa, joilla on enemmän historiallisia muistoja kuin meillä, näkee usein ansiokkaille kansalaisille omistettuja muistotauluja talojen seinissä. Meillä ovat tosin vanhat talot katoavaisia. Puutalot väistyvät kivitalojen tieltä. Mutta voihan taulun aikanaan muuttaa uuden kivitalon seinään. Se talo, jossa Nordenskiöld ensiksi näki päivän valon, on vanha puutalo pääkaupungissamme, talo n:o 16 Annankadun varrella (Bulevardikatu 5). Eiköhän sopisi Helsingin kaupungin asettaa marmorinen muistotaulu sen talon seinään, ilmoituksella: "Tässä syntyi Adolf Erik Nordenskiöld Koillisväylän kyntäjä." (Suomen kansa 6.3.1902) 

Wikimedia

Lähes tulkoon sama teksti on tänä päivänä kyseisessä osoitteessa sijaitsevan rakennuksen seinässä. Mutta en onnistunut löytämään kyltille ajoitusta.

Keväällä 1905 Tampereella ehdotettiin, että Minna Canthin syntymätalo merkittäisiin muistotaululla ja katu nimettäisiin uudestaan muistokseen (Kansan lehti 8.4.1905) Esitys ei mennyt tuolloin läpi, mutta tammikuussa 1911 Suomalaisen naisliiton Tampereen osasto kiinnitti yksinkertaisen sinkistä valetun taulun kyseiseen rakennukseen, Puutarhakatu 8:n pieneen piharakennukseen, jonka pääty näkyi portille. (HS 12.1.1911). Wikipedia kertoo, että rakennus purettiin vuonna 1923. Nykyiseen osoittessa olevaan rakennukseen kiinnitetty muistolaatta ei ole alkuperäinen vaan vuodelta 1847. 

Vuonna 1911 kiinnitettiin myös Porvoossa muistotaulu, jossa oli teksti "Tässä talossa avasi Carl Oskar Malm Suomen ensimäisen kuuromykkäin koulun lokakuun 1 p. 1846" (Kuuromykkäin lehti 12/1911)

Porvoossa oli tietenkin paljon muutakin tauluilla muistettavaa, mistä sanomalehten Uusimaa pakinoitiin jo 29.11.1907:

Hbl:ssa on nimimerkki P. N(ordmann) ilmottanut äskettäin ilmestyneen T. Hartmanin Porvoon kaupungin historian toisen osan. En ole teokseen lähemmin tutustunut, koska kustantaja ei ole katsonut maksavan vaivaa sitä tämän lehden toimitukselle lähettää, ja ostamaan tuota kokoonsa nähden Suomen ehkä kalleinta kirjaa ole käynyt. Mutta sitä enemmän kiinnitti huomiotani ilmottajan ehdotus, että kymmenkunta Porvoon porvaria ottaisi kustantaakseen muistotaulut Porvoonjoen sillalle, jolla Tapani Löfving isonvihan aikaan taisteli, Linnanmäelle — ei mainita kenen kunniaksi — ja vihdoin tuomiokirkon kiviaidan sisään erinäisille Porvoon edesmenneille pormestareille ja korkean raadin jäsenille, joita ei sinne ole edes haudattukaan.

Tämä ehdotus se kuten sanottu vallan erinomaisesti kiinnitti huomiotani. Itse puolestani olen valmis sanomaan siihen "jaa ja ammen!" Meillä on Porvoossa vielä aivan liian vähän muistotauluja. Niitähän nähdään vain puolessa kymmenessä Runebergin entisessä kortteerissa, "keisarillisessa palatsissa" (ent. Solitanderin, nyk. Eliaesonin talossa), talonpoikaissäädyn ensimmäisessä kokoushuoneessa (ent. Orraeuksen, nyk. Berglöfin talossa), ja tietysti tuomiokapitulin ja museon seinissä. Mutta arvomme kulttuurikylänä vaatii enemmän, paljon enemmän muistotauluja.

Arvoisan kirjoittajan ehdotusta voitaisiin siis toteuttaa esim. seuraavalla tavalla:

Sillan korvaan pystytettäisiin seuraavalla kirjoituksella varustettu muistotaulu: "Tällä sillalla tappeli kuuluisa kivekäs Tapani Löfving ryssiä vastaan. Alkuperäinen silta on tosin palanut ja hävitetty, mutta lastu siitä on nähtävänä Porvoon museossa lasilatikon sisällä." — Linnanmäen uuden puusillan ensimäiseen pylvääseen kirjoitettaisiin: "Tämän linnan perusti mainehikas viikinki Borg Ingjalfsson suojatakseen valloitustaan kapinoitsevia hämäläistallukoita ja rosvoilevia novgorodilaisia vastaan. Borg haudattiin hänestä nimensä saaneen joen pohjaan, mutta yksi karva hänen verisestä karhunnahkapaidastaan (bärsärk) on säilytettynä kultakehyksessä Porvoon museossa." — Kolmas taulu vihdoin sijoitettaisiin kuten sanottu tuomiekirkon kiviaidan sisään sa varustettaisiin kirjoituksella: "Tällä paikalla muinen olleella penkillä tapasi pormestari Johan Hagert istua raatimiestensä ja oltermannkensa seurassa lauvantaisin iltapiippua polttelemassa. Piipunpesästä on kappaleita nähtävänä monesti mainitussa paikassa."

Kirjoitukset olisivat siis valmiit. Puuttuu vain nuo kymmenkunta Porvoon porvaria, jotka ne asianomaisiin paikkoihin kustantaisivat. Missäs olette, koko- ja puolimiljonäärimme?

*

Tohtori Matti Varonen kirjoitti paksun väitöskirjan vanhojen suomalaisten vainajainpalveluksesta. Jahka minä tästä niin pitkälle pääsen, niin valitsen läheisemmän aiheen.

Ilmestynyt: Muinaiskalujen etsijä Salomon Wilskman

Kalmistopiirissä ilmestyi eilen Muinaiskalujen etsijä Salomon Wilskman ensimmäisenä osana sarjasta, jossa esitellään viisi suomalaista muinaisesineiden kerääjää, jotka olivat aktiivisia 1800-1900-lukujen vaihteessa.

Tuoretta tutkimusta 1700-luvusta puheena ja linkkeinä

 

Suomen 1700-luvun tutkimuksen seura järjestää tänä iltana (16-18) verkkotilaisuuden, jossa muutaman viime vuoden aikana väitelleet pääsevät esittämään vartissa olennaisimman tutkimuksestaan. Yksi slotti on itselläni ja toivottavasti vielä menee muistinvaraisesti, vaikka työn esitarkastukseen jätöstä on jo kaksi vuotta.

Koska seuraavasta 1700-luvun väitöksestä ei ole varmaa tietoa, käytän tilaisuuden linkkivaraston tyhjennykseen. Edellisen listauksen tein Liisa Kunnaksen väitöksen yhteydessä viime vuonna. 

• Waldt, Filiph. Svenskar, västgötar eller vassbölingar? Föreställda gemenskaper bland allmogen under stora nordiska kriget
• Widegren, Hugo. The Friendly Turk: Perceptions of the Ottoman Empire by Swedes in Bender during the Great Northern War
• von Berlepsch, Simon. Från fältet till finrummet: Stora nordiska krigets påverkan på karriärutveckling och social rörlighet i den svenska officerskåren
• Peltoperä, Emmi. Isonvihan muistot perimätiedossa entisen Limingan suurpitäjän alueella
• Johansson, Annika Edit. Biskoparnas strategier i relationen till församlingar inom Linköpings stift under tiden 1731–1761
• Chen, Tzu Tung. Climate-associated human health effects. Lessons from historical malaria and mortality records in the pre-industrial Nordic countries
• Petersson, Adrian. Elakartade enigmatiska epidemier. En komparativ studie rörande den geografiska komponentens betydelse för sjukdomsincidens och dödlighet i epidemiska sjukdomar 1750–1810
• Andersson, Tommy. Urbana dödsfällor? - En jämförande demografisk studie av stad/landsbygd i Sverige år 1750–1800 med hänsyn till teorin ”urban graveyard”
• Wilke, Lars. De folkförödande städerna. Dödlighetskriser under 1700-talet i svenska städer och landsbygd
• Bouvin, Philip. Resa för järn: Svensk kunskapsinhämtning om järnhantering i 1700-talets Europa
• Grundberg, Cleo. Förnuftet i Guds tjänst: Trons förhållande till förnuftet under 1700-talet
• Stolpe Wikström, Nike. Medel att återställa kroppens och själens krafter? Om Carl von Linnés syn på växters inverkan på människans sinne(n) i Inebriantia år 1762
• Taveirne, Jitse. No Stone Left Unturned: Geological Practices in the 18th Century through the Network of Carl Linnaeus
• Rydström, Mikael. Social rörlighet under den Agrara Revolutionen. Tvååker socken i Halland 1768–1850
• Eklöv, Anders. "Wackra böcker stundom läsa…": Om attityder till kvinnors läsning i svenskt 1700-tal
• Strömberg, Vova. Lantmannens fina begärelser. Konsumtionen av tavlor i västra Sverige på 1700- och 1800-talet
• Ankartoft, Ludvig. Filipstads lasarett: En studie om Filipstads lasaretts uppkomst, funktion och skadebild.
• Wallström, Aina. Prosten och sockenstämman. Kontroll, konflikt och konsekvens i en mellansvensk landsbygd 1776 -1794 (Tekijä olisi hyötynyt Lauri Viinikkalan gradusta Vanhoillisuus ja valistus vastakkain? Seurakunnan ja papiston suhde pitäjänhallinnossa Pöytyällä ja Mynämäellä 1739– 1795 sekä Ella Mari Viitaniemen väitöskirjasta Yksimielisyydestä yhteiseen sopimiseen. Paikallisyhteisön poliittinen kulttuuri ja Kokemäen kivikirkon rakennusprosessi 1730–1786.)
• Vepsäläinen, Otto. Pappien väliset virkariidat Porvoon hiippakunnassa kustavilaisella ajalla
• Pettersson Schweitzer, Lina. The Talk of the Town: Gossip and the Urban Communities of Eighteenth-Century Stockholm
• Lasén, Sebastian. För Fädernesland, eller för Konung? En undersökning av motiven hos adliga officerare som anslöt sig till 1772-års Revolution
• Tingström, Emil. Franska revolutionen i svensk press: Textanalys av två svenska tidningars samtida rapportering av franska revolutionen
• Brewitz, Tim. Bellona och Kronprins Gustav Adolf: En historisk marinarkeologi kring serieproducerade krigsfartyg under sent 1700-tal
• Edlund, Estrid. Unraveling the Tactics of the Archipelago Fleet: A Historic Account of the Battle of Svensksund in 1790
• Saira, Mikko: Kanssaihmisten hyväksi : Turun Soitannollisen Seuran hyväntekeväisyyskonsertit porvarillisen julkisuuden rakentajana 1790–1808
• Orjasniemi, Esteri. Pohjoisen toiseuden luona : Kohtaaminen ja tiedonmuodostus Giuseppe Acerbin ja Edward Daniel Clarken matkakertomuksissa
• Fjellman-Lätt, Åsa. Tusende tack för kärkomna brev: - En studie av två generationer borgerliga systrars brevskrivande och relationsskapande under sekelskiftet 1700–1800 och 1800–1900.
• Andersson, Hannes. Att förklara ett misslyckat krig: Svensk krigspropaganda i den officiella pressen under det pommerska kriget 1805-1807

Ilmestynyt: Yhteinen Maailman Historia ja kirjoittajansa

Jyväskyläläisten Pohjoinen historiankirjoitus julkaisi henkilöhistoriallisen tekstini Yhteinen Maailman Historia ja kirjoittajansa. Tein tekstiä viime vuoden lopulla ja näköjään 9.12.2024 kirjoitin SKS:n arkistoon sähköpostin

Hei, 

 

kävin pikaisesti viime torstaina tutustumassa Johan Ahlholmiin liittyviin aineistoihin, jotka jäivät odottamaan mahdollista kakkoskierrosta. 

 

Näihin liittyen kysymys. Mikrofilmiltä luin kirjekokoelman kirjeen 365:81:1, joka filmin alussa olevan luettelon mukaan oli lähetetty M. A. Castrenille ja päivätty 10.11.1854. Myös itse luin päivämäärän vuoden 1854. Vasta kotona tarkistin Castrenin elämäkertaa ja huomasin hänen kuolleen jo keväällä 1852.

Muodostin hypoteesin, että kirje olikin päivätty vuonna 1851. Sen sisällöstä on tässä yhteydessä olennaista viittaus oleskeluun "Kiannossa" eli Ahlholmin ensimmäisessä papinpaikassa Suomussalmella sekä vastaanottajan onnittelu professorin viran johdosta.

Lukiessani tänä aamuna Lönnrotin kirjeenvaihdon verkkojulkaisua, totesin, että Ahlholm aloitti 15.9.1859 kirjeen hänelle muistellen aikaa Kiannolla juuri ennen Lönnrotin koleralääkärin tehtävää. Wikipedia tietää kertoa, että Lönnrot nimitettiin suomen kielen professoriksi vuonna 1854.

Näin ollen erikoisen päiväyksen vaihtoehtoinen selitys on se, että kirje oli Castrenin sijaan lähetetty Lönnrotille. Lönnrot on kiistatta ollut Suomussalmella Ahlholmin asuinvuosina 1825-1833, mutta en tiedä voiko samaa sanoa Castrénista, enkä juuri tällä hetkellä ehdi asiaa selvittämään.

Mielipiteitä, näkemyksiä?

Asiantuntijat tarkistivat ja "olivat samaa mieltä kanssasi: se on Lönnrotille osoitettu. Korjaamme tiedot tänne arkiston järjestelmiin. Kirje tullaan aikanaan lisäämään myös Lönnrotin kirjeet -verkkojulkaisuun http://lonnrot.finlit.fi/omeka/."

Olen kontribuoinut ainakin jotain suomalaiseen historiantutkimukseen.

Kevät: tytöt hyppivät

Pojat pelaavat jo "nappipeliä" ja tytöt hyppäävät "murkryytaa" (!?). (Kotkan sanomat 4.4.1888)

Pojat juoksivat kadulla roirosilla ja tytöt hyppivät nuoralla. (Teuvo Pakkala: Vaaralla. Kuvia laitakaupungilta. 1891)

Kesän lähestymisestä osottaa jo sekin, että pojat ovat "kuprulla" tai "känikällä" kaduilla ja tytör taasen hyppäävät "ruutua". Väliin näkee kymmenkunta pikkupoikaa seisovan katujen nurkissa ja lyövän kuprunsa seinää vastaan. (Kaiku 31.3.1897)

Ja laitakaupungilla ovat poikaset jo aikoja sitten suurella huudolla ja melulla "kuprujaan" seiniin koputelleet ja napeista tapella natistelleet, ja tyttöreuhkanat ovat "murkröönää" hypänneet, että hameet leiskuvat. (Louhi 19.4.1902)

Kun pojat heittävät "yglaa" ja "boblaa" päivän puolella katukäytävää ja tytöt hyppivät liidulla tehdyn kehän sisällä. (Tuulispää 41/1907)

Sen sanovat nappipelissä ritaantuneitten poikaviikarien vihaiset äänet ja reijät hoikkakinttuisten, yhdellä jalalla hyppivien pikkutyttöjen sukissa. (Kyminlaakso 4.4.1908)

Pikkupojat ovat ahkerassa työssä nappikuopan heitossa ja pikkutytöt hyppäävät "myrkruunaa" ja kun leivokin kuultiin viime sunnuntaina, niin eipä liene kun "kuu kiurusta kesään"! (Raahe 28.4.1909)

Kuivilla paikoilla heittävät pikkupojat nappikuoppaa ja tytöt hyppivät ruutua- (Kyminlaakso 2.4.1910)

Pieni tyttöparvi on pehahtanut portinpieleen, piirtää siihen tarvitsemansa kuvion roudittuneeseen maahan ja kuukkaa "myyryllä" iloisesti naureskellen ja reippaasti hyppien yhdellä jalalla, potkaisten aina kenkänsä kärellä "myrrykiveä" rannun yli. (Kaiku 4.4.1913)

... täällä jo pojat pelaa nappikuoppaa seinän vieremillä ja tytöt hyppää neliötä... (Satakunnan Sanomat 22.2.1914)

Joka kevät kun pienet munsöörit katujen etelänpuoleisilla rinteillä alkavat nappiputin peluun, kun kirjavahameiset pikkutytöt hyppivät "pataa"... (Turun Sanomat 1.4.1928)

Aurinkoisilla paikoilla heittivät oululaiset pojat nappia ja tytöt hyppivät ruutua, mitkä molemmat ovat pettämättömiä kevään merkkejä. (Satakunnan Kansa 12.4.1928)

Pikku tytöt hyppäävät nuoraa ja "myrkröönää" eli "myrryä, jota nykyisin kai myös neliöksi sanotaan, ja pojat ovat "potalla", "seinärahalla", tai "ristirahalla" tahikka uittelevat laivoja rapakoissa. (Kaleva 24.4.1936)

Kun sitten kävelemme taas takaisin arkiseen elämään, kaupunkiin, näemme pikkutyttöjen hyppäävän ”myrryä” eli ”myrkröönää", ja muistamme kuinka hirveästi sitä hypättiin silloin lapsena keväisin, ihan aamusta iltaan. Samanlaiset näkyvät meiningit olevan näillä Viipurin "tyttölöillä” kuin meillä siellä Oulussa, mutta "myrryä" he kuitenkaan eivät hyppää. Ei, he sanovat: "Käydään kittilää", ja - ihmeissämme pysähdyimme kun ensikerran tuon kuulimme. Eikä täällä myöskään koskaan olla ”piilosilla”, ”konkalla” tai ”väkisillä”, ”puukkotikasta” puhumattakaan. Täällä sitävastoin leikitään "kuuropeittoo”, ”konkan” vastine on ”omat nimet kirjoihin”, ja ”väkisillä” olo on ”tippaa”. Ja muistuu mieleemme se keväisen illan riemu, jolloin leikittiin ja juostiin siellä kotikaupungissa emmekä millään malttaneet lopettaa ennenkuin oli ihan nukkumaan menon aika. Ja valoisaa oli, niin valoisaa! Oli kevät. Pohjolan lyhyt uinuva kevät! (Kaiku 24.4.1937) 

Kalle Sandell, Tampereella esiintynyt taiteilija

Lainaus artikkelista, jonka toisen osan perusteella muistellaan Tamperetta 1880-luvun loppupuoliskolla tai 1890-luvun alussa. 

Italialaiset posetiivarit olivat siihen aikaan hyvin suosittuja, kertoi vanha tamperelainen. - Missä ikinä heitä vain liikkui, oli perässä myöskin suuri lapsilauma seuraten heitä pihasta pihaan. Kaunein taulu, mikä pitkän elämäni varrella on syöpynyt sieluuni, oli juuri posetiiviin naulattu, ja se kuvasi etelämaalaista palatsia pylväskäytävineen ja sitruunapuineen. Varmimpana kevään merkkina kaupungissa pidettiin aina ensimmäistä posetiivaria.

Muutamat suomalaisetkin olivat ryhtyneet harjoittamaan täta jaloa ammattia, ja heistä oli varmaankin yliveto tamperelainen Sandellin Kalle. Yhteen aikaan olivat Sandellin Kallen "pirut" kaupungin nuorison suosituimpana puheenaiheena.

Kalle kulki kaduilla tärkeän näköisenä särmit ja "pirut" kainalossa, ja perässänsä nuorukainen, joka kantoi posetiivia. Kun hän saapui johonkin pihaan, soitettiin ensin juhlallisesti muutamia kappaleita ja sitten vasta ryhdyttiin näyttelemään. Särmit vedettiin ympyrään keskelle pihamaata ja katselijaväeltä kerättiin sitten viiden pennin pääsymaksu. Näiden alustavien toimenpiteiden jälkeen alkoi itse näytös. Ja se oli monelle tamperelaiselle suuri elämys, sillä "pirut" tanssivat hyvin ja tekivät monenlaisia hullunkurisia temppuja.

Sandellin Kalle oli hyvin ylpeä ja oman tärkeytensä tunteva mies. Hänellä oli yllänsä oikeat komeljanttarin trikoot ja hän osasi suorittaa taitoa kysyviä silmänkääntö- ja taitavuustemppuja sekä kumarrella taiteilijan tavoin yleisölle. Jos joku pikkupoika uskalsi mennä häntä puhuttelemaan, niin hän vastasi koppavasti: "Ei jummarra, ei jummarra. Iittali, iittali ... "

Jo aikoja sitten on Sandellin Kalle piruineen hävinnyt Tampereelta. Viimeksi hänet kuulemma nähtiin Heinolan markkinoilla, jossa han esiintyi ulkomaalaisena taiteilijana ja sai suurta suosiota osakseen.

M —i L—a: Vanhan Tampereen huumoria. Posetiivareita, "traakeja" ja nappikuoppaa. Aamulehti 10.5.1936

Lisää posetiivejä teksteissä

• Posetiivarit pappiloissa ja muuallakin
• Posetiivien paluu
• Helsinkiläisen ajurin muistelmia
• 1859: marakatti

Yhteinen merkkipäivä vuonna 1861

Vuonna 1861 rahakeräys Porthanin patsasta varten oli (jälleen) käynnissä. Keräyksen vauhdittamiseksi Suomalainen Kirjallisuuden seura oli "kääntynyt Suomen kaupunkien pormestarein kautta kaupunkia kehoittamaan viettämään Porthanin syntymäpäivää, 9 p. marraskuussa, joilla kuilla huvituksilla ja näin kokoamaan täyttöä tähän vielä puuttuvaan summaan.[1] Vielä ei eletty kansanjuhlien aikaa ja yhtäaikainen sekä valtakunnallinen aktiviteetti kansalaistoimintana oli uusi asia.

Kaupungien ulkopuolellakin kutsuun vastattiin ainakin Iissä.

Marraskuun 9 päivää, Porthaanin syntymäpäivää, vietettiin täälläkin juhlallisesti, jota varten edeltäkäsin kulkivat nimilistat. Ehkä keli oli huono, keräysi kuitenkin paljo osakkaita, joita oli pitkil täkin matkoilta tullut. Juhlasalin perä oli kaunistettu läpikuultavalla laitoksella, jossa kullalta paistavan lyyrän sisällä oli Porthanin nimi punaisilla puustaveilla hopio-jännetten päällä. Lyyrän alla oli Porthanin kuva kannistettuna luonnollisella laakeri-seppeleellä, jonka ympärillä oli kaksi viheriäistä laakeri-oksaa. Laitoksen päällä loisti sininen taivas tähtineen. Molemmin puolin laitosta oli kuusia, jotka yhteensä sitä varten laitetun ja vaatteella peitetyn jalan kanssa olivat puhuma-istuimena. 

— Vierasten tultua alettiin juhlallisuus puheella: "Ansaitseeko lempeämme oma Suomenmaamme?" — Sitte nousi istuimelle puhuja, joka lyhyesti kertoi Porthanin vaikuttavaa elämää ja tointa ja puhe lopetettiin maljan esittelemisellä sen suuren mies vainaan muistoksi, ja se tyhjettiin hurraten. Kohta senperästä piti eräs vanha puhuja lyhyen ylistys-puheen Porthanista. Sitte nousi yksi suomalainen maanomistaja istuimelle ja esitteli maljan isänmaamme kunniaksi. Sen perästä laulettiin suomeksi: Maamme. 

Tällä välillä oli tanssit ja leikit huvituksina, eikä tämä iloinen seura eronnut ennen kuin puolen yön jälkeen, jokaisen tytyväisenä ollen illan viettämisestä. Mielten ja tarkoitusten puolesta oli tämä illan vietto kokonaan erilainen tavallisista kokouksista, se nähtiin käytöllisestikkin niistä runsaista apuvaroista, joita tässä jätettiin. Ehkä tulo-raha oli esitelty 50 kop. herroilta ja 25 kop. rouvasväeltä, joista keräysi 15 ruplaa, oli isänmaanlempi kuitenkin niin suuri, että ainoastaan muutamat pysähtyivät tähän maksoon, vaan usiammat antoivat niin runsaasti, että rahoja kokousi yleensä 41 ruplaa, joka on paljo kyllä maanpaikalle, jossa ei ole paljo seuraa, varsinkin kun jo ennenkin on täällä koottu samaan tarkoitukseen. 

— Viimeksi kiitti yksi osakkaista suomeksi talonisäntää huoneesta ja juhlallisuuden toimittamisesta, sillä tämä kaikki pidettiin erityisen miehen kostannuksella, sillä vaikea olisi muutoin ollut muistojuhlaa saada toimeen, kun sen laittajat asuivat hajallaan pitäjäässä. — Näin vietettiin tämä juhla, joka kaiketikkin kauvan tulee elämään sen viettäjäin muistossa, samassa kuin se suosittaa tuntoa, että he voimainsa jälkeen ovat olleet avullisina siihen yhteiseen tarkoitukseen.[2]

Ja

Tampereella vietettiin 9:s p. Marraskuuta, samatekkuin epäilemättä useimmissa maamme kaupungeissa, juhlallisesti. Kello 7 ehtoolla kokoontui suuri joukko kaupungin asukkaita ja vielä muutamia maalaisiakin seurahuoneesen, jossa pidettiin sekä suomeksi että ruotsiksi muistopuhe Porthanista, luettiin ja laulettiin isänmaisia runoja, tehtiin soitantoa j. n. e. Seurahuoneen sali oli yli ympäri kaunistettu viherillä kuusilla, ja puheistuimen ylitse hohti Porthanin nimi Suomen vaakunan alla. Rahaa aiottua muistopatsasta varten sanotaan kootuksi vähintäkin 150 ruplaa hop.[3]

Kansalaisten järjestämästä juhlasta voitiin esittää julkista kritiikkiäkin. Hämeenlinnasta tätä oli kahdessa tekstissä, lainaus lyhyemmästä:

Suuresti petyimme molemmat, kun luulimme suomalaisuuden asiaa tässä tilaisuudessa ajettavan omalla kielellä. Alusta näytti kyllä kaikki suotuisalle, paitsi että huoneen perältä pilkotti ruotsalainen vuosiluku. Mahdotoin väen paljous kaikista säädyistä näytti sulaavan yhteen yhdeksi kansaksi, ja keskinäistä puhetta kuuli sekä suomen- että ruotsinkielellä. Seurahuone oli somaksi kaunistettu ja muistutti tavallansa päivän merkitystä. Viheriäisen metsän ylipuolella seisoi Suomen vaakuna ja metsän edessä pylvään päällä Porthanin rintakuva. Juhia aljettiin ihanilla soiton sävelillä ja joukko lukiolaisia lauloi sitte suomalaisen kansalaulun "tuoll' on mun kultani". Nämät kaikki viittasivat että suomalaisuus piti saaman nauttia oikeuttansa. Mutta puhe Porthanin ansiosta, joka nyt seurasi, oli — ruotsinkielinen. Jo entisestä kiitetty puhuja toht. Lindström edestoi siinä kyllä ylevältä puolelta Suomen kansan ja kielen oikeudet, kuvaten miten ne kansat, joitten kieli on sorrettu, vaipuvat syvimpään synkeyteen. Minusta oli puhe kuitenkin ikäänkuin hautaluku suomalaisuudelle. Oudon kielen vuoksi en millään tavalla voinut pitää sitä tarkoitukseensa vastaavana, vaikka se muuten olikin aivan hyvä. Moni kyllä sanonee, että olisi vääryyttä puhua suomea niille, jotka eivät sitä ymmärrä. Mutta siihen vastaan, että ruotsia ymmärtämättömäin luku juhlallisuudessa varmaan oli suurempi kuin suomea osaamattomain. Sillä tunnethan jo entiseltä Hämeenlinnan porvariston ruotsintaidon. Erittäin korville suloinen oli puheen jälkeen seuraava laulu, jossa joukko vallasnaisiakin otti osaa. Laulu tunki sitä enemmän sydämeen, koska se nuotiltaan oli suomalaisillekin tuttu: "oi kallis maamme." [4]

 

Muilta paikkakunnilta tarjolla on valmis kooste:

Helsingissä vietettiin Porthanin juhla yli-opiston juhlasalissa, joka oli niin täpötäynnä väkeä, että monen täytyi kääntää porstuassa takaisin. Kansselineuvos Rein piti ruotsinkielellä puheen Porthanin ansiosta ja merkillisyydestä sekä yleensä että erittäinkin suomalaisuuden kannalta katsottuna. Laulun ja soiton säveleet kaikkuivat väkevästi illan koroitukseksi. Muun ohessa laulettiin kaksi Porthanin kunniaksi sepitettyä laulua, toinen ruotsinkielinen prov F. Cygnaeuksen tekemä, toinen suomenkielinen maist. J. Krohnin tekemä. Porthanille nostettavan muistopatsaan hyväksi jäi tilaisuudesta säästöä 341 rupl. 15 kop. Ilman sitä on pääkaupungissa nimilistoilla samaan tarkoitukseen koottu markansuuria lahjoja, mutta kuinka paljon tällä tavalla on varoja karttunut, ei ole vielä sanomalehdissä ilmoitettu. 

 

Turussa oli 700 henkeä kokoontunut seurahuoneesen, joka oli somaksi tilaisuuteen kaunistettu. Soitto-yhdistys huvitteli saapuville-tulleita useammilla soitantonumeroilla, laulu-yhdistykset ja lukiolaiset lauloivat ruotsalaisia ja suomalaisiakin lauluja, h:ra J. A. von Essen kuvasi ruotsinkielisessä puheessa Porthanin elämän, vaikutuksen ja merkillisyyden Suomen kansalle, ja kreivi K. Mannerheim luki Porthanista vuonna 1839 sepitetyn ruotsalaisen runon L. Stenbäckiltä Juhlallisuuden kautta kerääntyi 323 rupl. 48 kop. [...] 

 

Porvoossa vietettiin Porthanin juhla lukion juhlasalissa, joka oli mukavasti koristettu. Toht. Nordström esitteli ruotsinkielellä Porthanin elämän ja vaikutuksen merkitystä Suomen kansalle, sekä luki tilaisuuteen kirjoitetun ruotsalaisen runon. Tämän ohessa vaihetteli laulua ja soittoa. Rahaa karttui noin 60:en rupl. paikoilla. [...] 

 

Lovisassa annettiin Porthanin syntymäpäivänä kauppaneuvos Sucksdorffin salissa seuranäytelmä, joka vapa-ehtoisten lahjain kanssa tuotti 87 rupl. säästöä. 

 

Viipurissa oli, laulu- ja soittokunnan jäseniä lukematta, vähän viidettä sataa henkeä kaikista säädyistä koossa seurahuoneessa Porthanin muistoa viettämässä. Suomalaisia ja ruotsalaisia lauluja laulettiin satalukuisessa lauluparvessa ja soitantoa teki tavallista suurempi soittojoukko. Rehtori Ahrenberg esitteli ruotsinkielellä Porthanin jaloa vaikutusta kansamme kaikiin omituisiin rientoihin, mainiten samalla myöskin muutamia toisia Suomen muistettavia miehiä. Loppupuoli iltaa kulutettiin tanssi-iloilla. Laulut ja soitantonumerot annetaan toistamiseen teaterihuoneessa halvemmalla pääsymaksolla. 

 

Kuopiossa olivat tulleet yhteen noin 200 henkeä, niitten joukossa paitsi kaupunkilaisia muutamia vallassäätyisiä maaseuduilta. Tuomioprovasti Borg piti puheen (ruotsin- vai suomenkielelläkö?) Porthanin arvosta sekä entiselle yli-opistolle Turun kaupungissa että koko Suomen maalle ja sen nykyiselle kansalle Tähän oli liitettynä laulua ja soittoa, jonka ohessa nuoriso huvitteli hypyllä. Säästö nousi 117:een rupl. 50:een kop. 

 

Oukussa vietettiin tämän juhlallisen päivän iltä soitannolla ja laululla sekä elävän kuvataulun esittämällä. Kansaa oli koossa 324 henkeä ja rahaa kerääntyi 132 rupl. 50 kop. 

 

Vaasassa oli Porthanin muistoksi toimitettu soitantoa ja laulua, yli-alkeiskoulun rehtori Hallstén esitteli ruotsalaisessa puheessa Suomen sivistyshistorian vaiheet ja henkikirjoittaja Brander luki Runebergin: "Döbeln vid Juutas". Tässä yli-alkeiskoulun huoneissa vietetyssä juhlallisuudessa oli väkeä 250:en hengen paikoilla ja säästöä jäi siitä 105 rupl. Seuraavana päivänä pidettiin Porthanin muistopatsaan hyväksi tanssihuvit ja hoijakkaajo. [...] 

 

Pohjan Joensuussa pidettiin puhe Porthanin väsymättömästä vaikutuksesta ja isänmaan rakkaudesta sekä huviteltiin soitannolla, laululla, hypyllä ja eläväin tauluin katselemisella. Kansaa oli juhlassa kaupungin väestön suhteen koolta. 

 

Porissa selitti koulunopettaja Stenhagen puheessa juhlan tarkoituksen, pari soittonumeroa soitettiin ja loppupuoli iltaa vietettiin hypyllä. Sali oli kauniiksi koristettu ja väkeä koossa enemmän kuin yhteisissä tiloissa tuskin milloinkaan. Ilman sitä on samaan tarkoitukseen pidetty lastentanssit ja rahoja koottu tavallisuuden jälkeen valmistetuilla Martinpäivän päivällisillä. Kaikkiastaan on koottu 300:an rupl. vaalo. 

 

Uudessa Kaupungissa mainitaan kaupunkilaisia samana iltana kuin Porthanin juhlaa maamme kaikissa äärissä vietettiin olleen yhdessä muutaman yksityisen nimipäivää viettämässä. Pormestari oli esiintuonut nimilistan ja kehoittanut läsnä-olevia kirjoittamaan apuja Porthanin muistopatsaasen, koska muka muutkin kaupungit ovat siihen varoja koonneet. Keskustelu oli syntynyt, eikö olisi parempi panna yhteen rahaa kaupungin kirkonrakennukseen. Keskustelun päätös oli, että kirjoitettiin nimilistalle noin 20:en taikka 30:en rupl. paikoilla. 

 

Jyväskylässä olivat sekä virkamiehet ja porvarit että talonpoikiakin osallisia Porthanin muistojuhlassa. Puheita pidettiin suomenkielellä ja juhlan koroitukseksi lauletut laulutkin olivat suomalaisia. 70 rupl. koottiin muistopatsaan hyväksi. 

 

Fiskarsin pruukissa Pohjan pitäjässä vietettiin Porthanin juhla puheella ja lauluilla. Kaikenmoisia naisten ompeluksia sekä muitakin lahjoitettuja kaluja myytiin huutokaupassa ja muuten. 200 rupl. koottiin. 

 

Iisalmessa on 9:nä p:nä marraskuuta ristiäisissä Porthanin kuuvapatsaskassaan kerätty 14 rupl. 50 kop. 

 

Parikkalassakin on Porthanin juhla vietetty ja vähempi rahasumma koottu. [5]

Lähteet:

[1] Oulun Wiikko-Sanomia 02.11.1861 no 44

[2] Tapio 23.11.1861 no 47

[3] Hämäläinen 22.11.1861 no 47

[4] Hämäläinen 15.11.1861 no 46

[5] Hämäläinen 29.11.1861 no 48