Paluu Jonasbergiin

Viime syksynä tarkastelin Etu-Töölön koilliskulman Villa Jonasbergia valokuvista ja lähteistä, jotka kertoivat enimmäkseen 1870-luvun ravintolatoiminnasta. Rikkaamman kuvan sain Heikki Paunosen kirjasta Stadin mestat. Ikkunoita Helsingin ja sen asukkaiden historiaan ja nykyisyyteen. Osa 2 (2010). Hakusanan Tölikan Vennu kohdalla, sivulla 941:

Varsinaisesti Tölikan Vennun [Arbetets Vänner i Tölö] yhdistystalona tunnettiin kuitenkin Villa Jonasberg Töölönkadun ja Apollonkadun kulmassa, Töölönkatu 12:n tontilla. Huvilan tontti ulottui ennen katujen rakentamista Läntiselle Viertotielle asti. Villa Jonasberg oli viimeisiä Töölön Villoja. Talo oli 1860-luvulla isorokkosairaalana ja sen jälkeen ravintolana ja sittemmin piirilääkärin asuntona. Lopuksi villaan asettui Tölikan Vennu. Arkkitehti Sigurd Frosterus osti Jonasbergin villan tontteineen vuonna 1913. Vanhan huvilan sijalle valmistui kivitalo vuonna 1927.

Todennäköinen lähde on Töölön kirjaston näyttelyvihkonen Entisaikain Töölö (1983), jossa "Suuri puutarhatontti oli myös Töölönkadun ja Apollonkadun kulmauksessa. Siinä ollut talo oli 1860-luvulla toiminut isorokkosairaalana, sitten ravintolana, piirilääkärin asuntona ja vuodesta 1895 Arbetets Vänner yhdistyksen Töölön osaston yhdistystalona. Vielä vuosisadan vaihtessa sen piha oli Töölön idyllisimpiä ruusutarhoineen ja muine istutuksineen." (s. 25) ja toistetaan, että "Töölönkadun ja Apollonkadun kulmatalossa toimi 1860-luvulla isorokkosairaala." (s. 39). Tätä yritin aikanaan verifioida, mutta kun Arbetets Vännerin osalta ei pitänyt paikkaansa oletin muunkin olevan väärinkäsitystä. Uuden yrityksen paikka. 

Osoitekalentereissa Arbetets Vänner i Tölö on vieläkin toisaalla perustamisensa aikaan ja vuosina 1910-1913 Läntisen Viertotien 50B:ssä. Vuonna 1914 osoitetta ei ilmoiteta ja vuodesta 1915 se on Töölönkatu 12. Sanomalehtien perusteella yhdistys toimi talossa vielä 1925 eli juuri ennen sen purkamista.

Aluelääkäri Elmgren ilmoitti sanomalehdissä osoitteekseen Jonasbergin vuoden 1901 alusta vuoden 1911 alkuun. 

Yhtä helppoa ei ole todentaa ja tarkentaa käsitystä isorokkosairaalasta. Eli en ole vieläkään löytänyt sille aikalaislähdettä.

Julius Frisk ja ulostava suklaajuoma

 

Pyrkijä 5/1939

Suomen elinkeinoelämän keskusarkisto jakoi eilen FB:ssä oheisen etiketin "Ruuansulatusta edistävä Suklaa-valmiste Tri Julius Friskin reseptin mukaan"/"Ulostava suklaa-juoma Tri Julius Friskin reseptin mukaan", jolle heillä ei ollut ajoitusta. Arvasin, että Kansalliskirjaston digitoinnit tarjoavat lisätietoa, joten tein perinteisen hutkimuksen.

Ensinnäkin - yllätyksekseni - Julius Frisk ei ollut kansainvälinen suuruus vaan suomalainen lääkäri. Aution ylioppilasmatrikkelin mukaan Frisk syntyi Kuopiossa 12.4.1868. Muistokirjoituksissaan keväällä 1931 tuotiin Friskin uran esiin osallistumisensa Suooren adressin vientiin 1899, muut yhteiskunnalliset harrastukset ja erityisesti kuorolaulu. Suklaasta ei ole mitään puhetta. 

Vuodesta 1906 Frisk oli yksityislääkärinä Helsingissä. Varhaisin löytämäni mainos suklaavalmisteestaan on hieman eksoottisesti Punkalaitumen sanomista 9.5.1913: "Heikko-vatsaiset huomatkaa! Tohtori Julius Frisk'in reseptin mukaan Karl Fazerin valmistamaa Chokoladia saapunut Punkalaitumen Apteekkiin." Oli kuin kaikkien olisi pitänyt jo tuntea Frisk ja tietää mihin suuntaan kaakaojuoma vaikuttaisi.

Punkalaitumen apteekkari taisi saada palautetta, sillä toukokuussa julkaistiin vielä kolme ilmoitusta, joissa oli enemmän tekstiä: "Mitä on Chokoladin? Chokoladin on ruuansulatusta edistävä Suklaa-valmiste. Chokoladin on miellyttävän makuinen, erittäin ravitseva, dieteettinen juoma..." 

Muualta ilmoitus löytyi vasta Hufvudstadsbladetista 23.11.1919. Siinä korostettiin ainoana ostopaikkana apteekkia, mikä selittänee vähäistä markkinointia.

Farmaceutiskt notisblad ja Finska apotekareföreningens tidskrift sisälsivät viimeiset Chokoladin-ilmoitukset vuonna 1923. Saman vuoden Fazerin hintaluettelo vahvistaa, että tuotetta myytiin vain apteekeille.

Uudisviljelijän irtaimisto 1786

Pomarkussa 19.10.1743 syntynyt Simon Johansson päätyi Kankaanpään puolelle, jossa hän 27.12.1767 meni naimisiin Leppäruhkan talon tyttären Carinin kanssa (kiitokset valmiista tiedosta Lasse Iso-Iivarille). Kun heidän lapsiaan 1770-71 vietiin Leppäruhkasta kasteelle, Simon merkittiin räätäliksi. Titteli lienee pudonnut pois, kun Simon sai isännyyden iäkkäältä, vuonna 1714 syntyneeltä appiukoltaan (RK 1758-63, 1764-69, 1770-75,  1777-81).

Leppäruhka näyttää olleen Kankaanpään asutulla alueella
(Suomen karttakirja 1799)

Vai oliko Simon kuitenkin saanut (vain) mahdollisuuden uuden pellon raivaukseen? Jostain syystä häntä kutsutaan uudisviljelijäksi helmikuussa 1787 Vaasan lääninkansliassa laaditussa kuulutuksessa. Sen aiheena oli edellisessä syyskuussa Simonin ja Carinin taloudesta varastettu irtaimisto. Kangasmäärät ja maininta "valmiiksi tehdyistä" myssyistä viittaavat siihen, että Simon harjoitti edelleen räätälin työtä.

• 26 Riksdal specie i flere Mynt sorter
• en förgyld Silfwer Tumlare sprucken i brädden
• fem förgylda Silfwer Ringar, breda och krusiga
• twänne mindre [förgylda Silfwer Ringar]
• en Resselbössa, märkt med bokstäfwerne I. K. B.
• 16 alnar Wallmar med hwit ränning och blått inslag
• 43 alnar randigt Sarge
• 43 alnar randig Näsduks wäf
• 16 alnar blått Sarge
• en swart blå och grön Satins Tröija med band i bröstet
• en randig Camlots Kjortel och et Lifstycke
• en swart Sarges Kjortel
• en Skottygs [Kjortel]
• 4 randiga Parkums [Kjortlar]
• ett Bord täcke
• en Brocats Mössa
• en Moers [Mössa]
• fem färdige gjorde Siden Mössor
• 2:ne Siden dukar
• en Damascherad [duk]
• en swart Halsduk
• fyra gul och rödrandiga, en hwit Kammarduks, en röd och hwitrandig, en Nättelduks, en röd och hwit Cattuns och 2:ne hwita Nättelduks Förkläden
• 2:ne par röda handskar, flera sorter siden band
• fem halsband Waxpärlor
• twå och et halft lifpund twättadt Ullgarn
• et til öfwerläder beredt Getskinn
• flere Servietter
• fem Lakan
• fem Skjortor
• jemte flere Simon Johansson tilhörige Handlingar

Täydennysosia

1) Taannoinen 1700-luvun virtuaalikonffa palautti mieleen Anna Maria Lenngrenin, jonka runoista aikaisemmin oli viehättänyt entisaikaa humorisesti kaipaava. Tämä ikiaikainen teema tuli vastaan SLS:n somepäivityksessä, jossa tehtiin nosto Topeliuksen kertomuksesta Hertiginnan af Finland (SLS ja Litteraturbanken). Kyseinen aloitus puuttuu suomennoksesta Talvi-iltain tarinoissa 3, joten alkuperäisellä kielellä  

Jag mins så väl min gamla mormor, hvars ungdom inföll vid pass under 88 års krig [Gustav III:s krig 1788-1790]; hon brukade, med all sin godsinthet, bannas ibland på hvad hon kallade nutidens förvända seder, och glömde då aldrig att prisa den gamla goda tiden, då allt var mycket bättre och gladare, mycket enklare och trefligare än nu; då man steg upp klockan 5, åt middag klockan 12, gick på kaffe klockan 2 och skildes klockan 7, för att, efter en stadig aftonvard vid sittande bord, gå klockan 8 till hvila i sängar med sparlakan. Ack ja, då visste man ej af nattlopp, polkor och sodavatten; vakade man, så skedde det i all anständighet en midsommarnatt; kom man till dansgille, så turade man om med den grandiösa menuetten och den raska polskan; drack man, så – ja, då drack man sötöl och kaffe på bit, hälften på råg och en fjerdedel på cichoria." 

Kustaa III:n hallinnon alkuajan kuva Carl Larssonin kirjasta Svenska kvinnan genom seklen (1907)

2) Arkistoyhdistykselle pitämästäni esityksen blogilyhennelmän jakoon Twitterissä tuli Kansallisarkistolta kommentti:

Digitaaliarkiston suorien linkkien käyttötarve on meillä Kansallisarkistossa hyvin tiedossa, ja uuteen Astiaan ollaan parhaillaan toteuttamassa uudelleenohjausta näille linkeille.

Erittäin hyvä uutinen - valitettuani asiasta jo kai lähes 10 vuotta. Jään siis jännityksellä odottamaan a) sitä, tuleeko Astian uusi versio verkkoon tämän vuoden puolella ja b) sitä, toimiiko linkkien uudelleenohjaus. 

3) Kun kirjoitin Kahvi-Maijasta, joka oli "Myös yliopiston jäsen", olisin toivonut löytäväni suorempia lähteitä. Töölöä hakiessani Ernst Laguksen toimittamassa kirjassa En gammal akademisk släkt enligt familjebrev, tuli silmille sivulla 85 syksyllä 1837 meno kahvilaan: "Den ena divisionen, varibland jag var, gick till kaffe-Maja"

4) Leikkaamani ja liimaamani pilapiirroksen päähenkilö Constance Ullner on viime aikoina näkynyt verkossa.

Sara Vatanen kirjoitti blogitekstin Constance Ullner – eläinsuojelija sadan vuoden takaa. Yleisradio on tehnyt puheeseen ja kuviin perustuvan sivun Paheksuttu, tupakkaa ketjussa polttanut Constance Ullner oli Suomen ensimmäisiä eläinoikeusaktivisteja, joka liittyy sarjaan Legendaariset lintututkijat, jonka kuudes jakso on Constance Ullner (1856-1926)- sulkamuodin rohkea vastustaja. Minna Pyykön maailman jakso on otsikoitu lähes samoin: Sulkahattumuodin kiivas vastustaja Constance Ullner.

Ruotsissa on digitoitu Ullnerin runokokoelma Julklapps rim / af osäker rimmare, 1881

5) Aikojen alussa etsin sanomalehdistä kansakoulujen äänimaailmaa eli urkuharmonien historiaa. Äskettäin Satu Sorvali oli myös Urkuharmonin jäljillä – E. Mäkisen tehdas 140 vuotta.

6) Suomen ruhtinattaren suomennokseen palaten, siitä puuttuu myös kokonaan alkuosan kuvaus hattujen sodasta, joka on perusteellisimpia löytämiäni ja sisältää jopa Helsingissä nähdyt kamelit. Nämä näin samoissa teksteissä, joista Töölön historian merkeissä hain kasakkakenraali Krasnahukia. 

Knappt stod armén i sitt läger, innan kosacker och husarer visade sig på Esbo sidan. Major Schauman, som med 100 dragoner af lifregementet var utsänd på Bemböle vägen att rekognoscera, stötte d. 12 Augusti vid postgården på 6 fanor kosacker och dref dem, efter en kort, men het strid, tillbaka. Här stupade brigadieren Krasnascheff, en 70 års gubbe, vildsint till lynnet, sade man, men tapper och rask som en yngling. Betäckt af ärr, fick han nu en kula i halsen och tre värjstygn i lifvet. Major Schauman, sade man, hade gjort det löfte att aldrig begära eller gifva pardon, dref Krasnascheff i ett kärr och lät nedstöta honom33). Brigadierens lik blef följande dagen på Ryssarnes begäran utlefvereradt och fördes under stor ståt med kameler till fiendens läger.

Kommenteissa näkyy, että kameleista oli tätä ennen kirjoittanut minulle tuntematon Tiburtius kirjassa Historia om Finska kriget 1741 och 1742, joka on digitoitu ainakin Saksassa.

Kun kuvan konteksti on (taas) hukassa

Viikonloppuna työstin artikkelikäsikirjoitusta, jonka kuvitukseksi sopisi yllänäkyvä painokuva Utsigt af Olhava i Ijo Socken Uleåborgs Län och Finland, jonka Kansalliskirjasto aikojen alussa digitoi Helmet-kokoelmaan antaen ajoitukseksi vuoden 1800. 

Vuosi 1800 oli artikkelini kronologiassa mielenkiintoisessa kohdassa ja muutenkin, sillä olin kirjoittamassa Tosi Tieteellistä Tekstiä, kaipasin lisätietoa kuvapainatteen taustasta. Miksi Carl Gustaf Gillberg oli Iissä? Liittyikö kuva vuodelta 1799 tunnettuun matkaansa saksalaisen Johann W. Schmidtin kanssa? Kenen ideasta ja kustannuksella piirrustuksesta Carl Fredrik Akrell teki kuvalaatan? Myytiinkö painokuvaa erikseen vai osana jotain kokonaisuutta?

Väikkärin lukulistalta poukkasi mieleen Sonya Peterssonin Konst i omlopp: Mening, medier och marknad i Stockholm under 1700-talets senare hälft (2014), josta selvisi, että yleensä painokuvat kustansi joku muu taho kuin taiteilija tai kaivertaja.

Sain omin voimin esiin myös Schmidtin matkakertomuksen Reise durch einige schwedische Provinzen bis zu den südlicheren Wohnplätzen der nomadischen Lappen, jonka digitoinnissa oli viehättävästi ohitettu kuvat. Kirjassa oli kuitenkin kuvista listaus, joka yhdessä kirjan tekstin vilaisun kanssa kertoi, että pohjoisimmillaan käytiin Dannemoran kaivoksilla. Eli tässä kirjassa ei ollut näkymää Olhavasta.

Alvin-portaalista löysin Gillberg/Akrell-kuvia Luulajan ja Tornion ympäristöstä eli suht läheltä Iitä. Mutta mikään googlaus ei tuonnut esiin vahvistusta näiden yhdistämiselle ja kuvien ajoituksetkaan eivät täysin mätsänneet.

Palasin tiirailemaan Kansalliskirjaston digitoimaa kuvaa ja totesin siitä erottuvan tekijöiden nimet, mutta missään ei näkynyt vuotta. Joten lähetin kyssärin kirjastoon ja sain heti maanantaiaamuna vastauksen, joka oli informatiivisempi, kuin olisin voinut toivoa. "Kuva sisältyy teokseen Special kartor och ritningar till beskrifning öfver Sverige. Första afd., 1806. Koko teos löytyy digitoituna:
http://nkfc.overtornea.se/?page_id=1320" Avot! (Mutta miksi tämä ei voinut olla jo osana kuvan kuvailutietoja? No, esimerkiksi siksi, että kuva on voinut olla myynnissä myös erikseen.)

Ylitorniolaisten digitointi oli ikivanha ja ruotsalaisten rakastamassa DjVu-formaatissa, mutta tarkkuus riitti varmistamaan, ettei mukana ollut muuta tekstiä kuin sisällysluettelo. Joka oli puhtaaksikirjoitettunakin ja arvailemani yhteys Alvin-digitointeihin vahvistui:

1. Karta över södra delarne af Sverige och Norge; 
2. Karta öfver Närke; 
3. Karta öfver en del af Göta Rike; 
4. Karta öfver Skåne; 
5. Utsigt af fjället Ruten; (Alvin)
6. Utsigt af fjället Wigeln; (Alvin)
7. Utsigt af Ljusnedals bruk i Härjedalen; 
8. Utsigt af fjällsträckningen emellan Härjedalen och Norge; 
9. Utsigt vid Peurjaure i Luleå Lappmark; (Alvin, 1801)
10. Costumer af en Sjockjoks Lapp och Lappska; (Alvin, 1801)
11. Costumer af en Sirkas Lapp och Lappska; 
12. Costumer af Kaitum och Turpun Lappar; (Alvin, 1801)
13. Costumer af en Torneå-bo och en bågskytt; (Alvin, "1800-talets början")
14. Båge i Lappmarken;  (Alvin, ilman tekijätietoja)
15. Finskt boningshus eller Pörte; (Nationalmuseum)
16. Utsigt vid Olhava i Ijo Socken och Uleåborgs Höfdingedöme.

Acerbin matkakirjan kuvituksesta tuttu ampuja toi heti mieleen Derek Fewsterin tutkimuksen ja googlailu osuikin väitöskirjaansa Visions of Past Glory. Siinä sivuilla 83-88 selvitetään kuvien taustoja. Tarkkaan katsoen muutamassa kuvassa on merkitä Gillbergin matkasta vuonna 1801 ja Fewster on löytänyt pari aihetodistetta käynnille samana vuonna Oulussa, mikä tekee Iissä poikkeamisen järjelliseksi. Eri asia on sitten se, miksi juuri Olhavasta oli setissä kuva. 

P. S. Yksi Fewsterin lähteistä oli Sara Wacklinin arkistoon kuuluvat luonnokset, joissa on teksti "Limingo dräkten: Erick Turka ifrån Uleå Socken och UleåSuu by" ja tieto, että ne oli jäljennetty Gillbergin vuonna 1801 piirtämistä. Fewsterin mukaan yksi luonnoksista muistuttaa vahvasti painokuvaa Finsk invånare från Torneå socken i Westerbotten. Sen mallina voisi siis olla Oulunsuun kylän Turkan talon Erkki.

Sotalippujen kohtaloita 1930-luvulla

Käsitykseni, jota en vaivaudu tässä välissä tarkistamaan, on, että rahapulassaan Neuvostoliitto myi kaikenlaisia museoaarteita länsimaihin ensimmäisinä vuosikymmeninään. Ainakin tähän sopii Hakkapelitan 39/1931 artikkelin alku

Neuvosto-Venäjä on pitkät ajat ulkomailla myyskennellyt vanhoja taideteoksia ja muita kallisarvoisia esineitä. Viime aikoina on tukholmalainen Bukowskin taidekauppa saanut Neuvostolalta myytäväkseen harvinaisen kauniin kokoelman hopeaesineitä, joita Ruotsin kuninkaat aikoinaan lahjoittivat Venäjän tsaareille. Myytävien joukossa on niinikään joitakin aseita sekä kolme suomalaista sotalippua, jotka ovat peräisin eräästä moskovalaisesta museosta.

Samassa huutokaupassa oli myynnissä myös "Viipurin kaupungin Pietari Suurelle kaupungin valloituksen jälkeen lahjoittama kultapikari", mutta valitettavasti tästä ei ole kuvaa eikä tietoa sen kohtalosta. Lipuista myyjällä ja huutokauppakamarilla ei ollut mitään tietoa. Tukholmassa käyneellä K. K. Meinanderilla "ei ollut tilaisuutta valokuvata niitä", joten hän piirsi yllä näkyvät kuvat. Niissä liput ovat ehjiä, mutta erityisesti kaksi vanhempaa olivat "hyvin repaleiset" ja toisesta "irtoaa palasia, kun sen kiertää auki". (Moniko kävijä pääsi kiertämään eestaas?!) 

Meinander ajoitti kaksi vuonna 1686 vahvistetun lippumuodon perusteella ja kolmannen 1749 vahvistetulla muodolla. Haastattelusta ei käy ilmi varsinaisia perusteluja esitykselleen, että Porin lippu menetettiin Pultavassa. Nuorimman hän epäili kuuluneen "niihin voitonmerkkeihin, joita venäläiset 1808 ryöstivät kirkoistamme ja veivät kotimaahansa. Varsinkin Hämeenlinnan rykmentti näyttää ripustaneen vanhoja lippujaan eri pitäjien kirkkoihin".

Meinanderin mielestä 

Oikeastaan ei ole soveliasta pyrkiä ostamaan vanhoja kunniakkaita sotamuistoja niiltä, jotka ovat ne kerran taistelussa itselleen valloittaneet. Muuan ranskalaisten vastenmielisistä menettelyistä maailmansodan jälkeen oli Berlinissä säilytettyjen, saksalaisten Sedanissa ja Metzissä 1870 valloittamien sotalippujen takaisinvienti. Emmehän me voisi asettaa esim. kunniapaikoille museoissamme sotalippuja, jotka olemme menettäneet Helsingin antautumisessa 1742, Mutta koska venäläiset nyt ovat lähettäneet myytäväksi alussa mainitsemani liput, on meidän velvollisuutemme saada ne haltuumme. Muussa tapauksessa ne voivat kulkeutua vaikka jonkun amerikkalaisen miljardöörin talon seiniä koristamaan.

Hakkapeliitassa 43 sitten kerrotiin, että Porin rykmentti oli hankkimassa "yhtä lipuista" itselleen ja lahjavaroja kerättiin Hämeen rykmentin lippuun. Hämeen rykmentin lippuja oli kaksi, joten on epäselvää, mitä tarkoitettiin. Toinen lipuista on ainakin saatu Suomeen ja valokuvattu Kansallismuseossa. Siitä on valokuva myös Museoviraston kokoelmissa.

Kuvaaja: Pietinen.
Museovirasto CC BY 4.0

Vapriikin kokoelmiin kuuluu puolikas Hämeen rykmentin lippua, mutta Finnassa näkyvissä tiedoissa ei kerrota sen provinienssista, vaikka ompelijakin on nimetty. 

Ilmeisesti kaikkia kolmea lippua ei ostettu, sillä Hakkapeliitassa 16/1932 todetaan, että "parisen lippua [...] ostettiinkin maahamme yksityisten lahjoittajien toimesta". Aihe oli ajankohtainen, sillä myynnistä innostununeena 

on neuvostohallitus lähettänyt Kansallismuseoomme loput, neljä sotalippua 1600-1700 -luvuilta, pyytäen niistä 30,000 Smk. kappaleelta. Kansallismuseomme ei katso kuitenkaan voivansa lunastaa määrärahojen puutteessa näitä kylläkin kalliita muistoja kallilla hinnalla, vaan toivoo, että varoissaanolevat kansalaiset lahjoittaisivat ne museolle.

Lippuja esiteltiin myös joissakin sanomalehdissä, mutta sanahaut digitoituun materiaaliin eivätkä kerro yhdenkään lipun ostosta, joten ilmeisesti liput palautettiin Neuvostoliittoon. Yhden lipusta vaadittu 30000 markkaa on nykyrahassa 11320 euroa.

Luwunlasku Suomen Biblia-Seurain Jäsenistä Talonpoikasesta Säädystä (2/7)

Viime sunnuntaina aloitettu puhtaaksikirjoitus jatkuu ja pysyy edelleen Turun lähistöllä.

Perniön Prowastin Piirikunnassa. Perniön Pitäjässä:

• Alenius, Anders Johan Perindö Talon Isäntä, Pys. Jäs.
• Bergroth, Joakim Säterin-Omistaja, Pys. Jäs.
• Himberg, Jonas Säterin-Omistaja, Pys. Jäs
• Lindholm, Carl rusthållari, Pys. Jäs.

Kemiön Pitäjässä:

• Berga, Matti Kuudennusmies
• Ekholm, Zakarias Kuudennusmies
• Högman, Isakki Rusthållarin-Omistaja
• Kihla, Anti Mikkelin poika Kuudennusmies
• Klints, Matti Isakin poika Kuudennusmies
• Klockars, Jacob Antin Poika Kuudennusmies
• Lindblom, Anti Kuudennusmies
• Lindblom, Johan Kuudennusmies
• Nissa, Isakki Kuudennusmies
• Rinman, Jacob Kuudennusmies

Halikon Pitäjässä:

• Achrenius, J. G. Rusthållari
• Granroth, Matti Rusthållari, Pys. Jäs.
• Åkerros, Fredrik Talon Isäntä Pys. Jäs.

Wehmaan Prowastin Piirikunnassa. Lapin Pitäjässä.

• Seikula, Isakki Erikin poika Kuudennusmies, Pys. Jäs.
• Wahala, Carl Fredrik Kirkon Isäntä (Kirkkowäärti) Pys. Jäs.
• Wahala, Erikki Erikin Poika Talon Isäntä Pys. Jäs.