lauantai 11. tammikuuta 2014

Naisellista historiaa

Ei, en enää markkinoi kesällä 2013 ilmestynyttä kirjaani Suomen naisellista historiaa, johon olisin mielelläni käyttänyt oheista kuvaa oriveteläisestä naisesta (Nordiska museet, DigitaltMuseum), vaan ajattelin taas listata digitaalisina saatavilla olevia opinnäytteitä.

perjantai 10. tammikuuta 2014

Ajatuksia Amsterdamista (3/3)

Suomi ja Alankomaat. Ainoa mieleen tuleva yhteys ovat 1600-luvun kauppiaat. Vuosisata oli esillä Rijksmuseumissa, Amsterdam-museossa (kahteen kertaan) ja merimuseossa (selkeimmin). Hollannin ja Amsterdamin tuolloinen varakkuus tuli selväksi ja syntyi mielikuva, että raha-arkkujen (kuva Amsterdam-museosta) kansa on todennäköisesti katsonut suomalaisia kuin me nyt kehitysmaiden ihmisiä.

Vaikka Amsterdam-museossa oli esillä rakennusten paalutus ja yksi vanha tarkoitukseen käytety parrun pala, vasta merimuseon selostuksesta avautui ajatus tuhansista suomalaisista tukeista pitämässä Amsterdamin taloja pystyssä. (Kaupungilla kulkiessa silmäni osui kyllä aika moneen hälyttävän vinoon seinään ja julkisivuun.)

Onkohan kukaan muuten hyödyntänyt hollantilaisia lähteitä Suomen 1600-luvun taloushistorian tutkimisessa? Minkälaisena kokivat kaupanteon rannikollamme?

Museoarkkitehtuuri. Merimuseolle kävellessäni tuli mieleen Kotka ja Vellamo.


Taide ja konteksti. Rijksmuseumissa odotin olevan taidetta, joten yllätyin positiivisesti kun huoneissa oli myös toisinaan kyseisen ajan esineitä. Amsterdam-museossa puolestaan historiallisessa näyttelyssä oli lähes pelkästään maalauksia. Kontekstia taiteelle ja taide kontekstina.

Muistiinpanot. Yhdestä museosta voi pian käynnin jälkeen kirjoittaa blogipostauksen ilman muistiinpanoja. Viidestä pitkästä ei. Pitäisi tämäkin muistaa.

Elämykset. Merimuseossa oli 3D-kokemus, jonka piti oleman niin raju, ettei käynyt alle 8-vuotialle eikä klaustrofobiasta kärsiville. Uskallauduin mukaan ja päädyin porukkaan, josta suurin osa oli alle 8-vuotiata lapsia. Rahaa säästämättä viidessä huoneessa ei saatu paljoa aikaiseksi. Merellä on vaarallista ja sen sellaista. Lopussa näimme itsemme soutamassa ja kuvan tästä olisi voinut ostaa omaksi. Päädyin säästöratkaisuun ja valokuvasin pömpelin ruudun.

Huomattavasti suurempi elämys oli Malevich-näyttely. Siinä hienointa oli noin sata vuotta sitten (ks. yllä "Muistiinpanot") pidetyn taidenäyttelyn mukaelma, jossa musta neliö oli ortodoksien koti-ikonin paikalla.

torstai 9. tammikuuta 2014

Ajatuksia Amsterdamista (2/3)


Orjuudesta. Merimuseossa (yllä) oli osio historiallisesta orjakaupasta. Se päättyi reflektiokysymyksiin syyllisyydestä ja muistamisesta. Ruotsalaisethan ovat päässeet tähän(kin) kansainväliseen trendiin kiinni löytämällä ruotsalaisen orjalaivurin. Suomessa ei ole taidettu asiaa mainita eli lienee sitä Ruotsin historiaa, joka ei ole Suomen historiaa.

Suomestakin on toki löydettävissä aasinsilta orjakaupan esittelyyn ja tarvittaessa historialliseen syyllisyyteenkin. Pukeutuivathan esivanhempamme 1700-luvun lopulla ja 1800-luvun pääosan orjatyövoimalla tuotettuun puuvillaan, joivat orjatyövoimalla tuotettua kahvia orjatyövoimalla tuotetulla sokerilla makeutettuna. Onkohan tämä jo älytty tuoreimmissa oppikirjoissa?

Valaista. Toinen merimuseon näyttely käsitteli valaita. Opin m.m. sen, että hollantilaiset olivat II maailmansodan jälkeisessä elintarvikepulassa hyödyntäneet valaanlihaa isohkossa mittakaavassa. Onkohan sitä koskaan syöty Suomessa merkittäviä määriä? Ainakin olemme käyttäneet traanista tehtyä öljyä ja erinäisiä valaanluuesineitä.

Jonot ja hinnat. Ekana aamuna olin erittäin hyvissä ajoin lähestymässä Rijksmuseumia ja hämmästyin huomatessani ekat jonottajat jo ovella. Niinpä kävin pikaisesti hakemassa aamiaista ja popsin sitä sitten jonon viidentenä ihmetellen sekä "liputon" että "lippu on" jonojen kasvamista. Lähtiessäni museolta yhden maissa "liputon"-jono oli edelleen pitkä ja parinsa saman mittainen. (Hankkimalla lipun etukäteen välttää sisällä jonotuksen tiskille.)

Mistä tuli mieleen, mettä sisäänpääsymaksu voisi olla kalliihkon 15 euron sijaan vaikkapa 20 euroa. Ajattelin sitten saman ajatuksen toiseenkin kertaan seisoessani Stedelijk-museon jonossa. Päästyäni siinä oven lähelle huomasin, että Malevich-näyttelun ajan museon sisäänpääsy maksoi 20 euroa. Heh.

Käyttöliittymät. Amsterdam-museo ja merimuseo tarjosivat älyllistä haastetta tökkimisen, skannauksen, hipaisun, vääntämisen, painamisen ja kääntämisen muodossa. Suurimmasta osasta selvisin (*), mutta olisi kyllä kiinnostavaa tietää hyödyntävätkö museot näyttelysuunnittelussa käytettävyyden/käyttöliittymien asiantuntijoita.

(*) Sain m.m. aikaiseksi otoksen itsestäni Amsterdam-museon automaatilla. Julkisesti näkyvillä Flickr-tilillään, mutta "All rights reserved", joten ei voi esittää täällä.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Ajatuksia Amsterdamista (1/3)

Loppiaisviikonloppu kului Amsterdamin viidessä museossa. Kronologisen raportin sijaan irtonaisempia ajatuksia.

Digitaalinen vs. aito ja originaali. Viimeksi kun kävin Amsterdamissa Rijksmuseum oli remontissa ja auki vain pieni näyttely. Sen nähtyäni päätin palata oitis museon avautumisen jälkeen. Minua ei siis houkuttanut paikalle Rijksmuseumin ilmaiseksi jakamat digitaalikuvat eikä niiden olemassaolo myöskään tehnyt matkaa mielestäni tarpeettomaksi.

Miksei? Miksi olin superiloinen hiffatessani 2 päivää ennen matkaa Stedelijk-museon Malevich-näyttelyn, vaikka todennäköisesti jostain verkon syövereistä (esim Wikipaintings) olisin löytänyt yllin kyllin taulujensa kuvia ja Wikipedia-tekstistä samat olennaiset tiedot kuin näyttelyn seinältä?

No, siksi. Koska originaali on aito ja alkuperäinen. Fyysisesti läsnä. Oikeassa koossa ja todellisena.

Iso vs. pieni. Olin tyytyväisempi taannoiseen pieneen Rijksmuseum-näyttelyyn kuin tähän käyntiin. Vähän on joskus enemmän.


Kirkollisten rakennusten käyttö uusiin tarkoituksiin. De Nieuwe Kerk on ollut kirkko ja nyt näyttelytila, jossa katsastin Ming-näyttelyn. En voi sanoa kaivanneeni mahdollisuutta tutustua vielä yhteen eurooppalaiseen kirkkoon perustilassaan, mutta tuntui kyllä hassulta katsoa kiinalaisia eroottisia piirroksia noin sata vuotta nuorempien hautakivien päällä seisoen.

Ei kuitenkaan mitään uutta auringon alla. Amsterdam-museossa opin, että paikallisen uskonpuhdistuksen yhteydessä 1500-luvulla kaikista katolisista kirkoista ei tullut protestanttisia. Hollannin ymmärrykselläni yhdestä kappelista tuli asuntoja?

Amatööri ja ammattilainen. Lainaus Ming-näyttelyn seinätekstistä
The distinction between amateur and professional, or artist and artisan, greatly concerned the arbiters of taste during the Ming period. To produce objects commercially, to meet a popular demand, was deemed vulgar; whereas a gentleman making things for his own pleasure was seen as an expression of true creativity.

tiistai 7. tammikuuta 2014

Vuodenvaihteesta

20.12.
 21.12.
27.12.
 29.12.
30.12.
  • .@HelMet_kirjasto haun ehdotukset ovat ihania. Hain "Julkaise tai tuhoudu". Ei löydy, joten "Tarkoititko: rakasta tai tuhoudu?"
  • Lilja Tamminen kommentoi Guggenheimia ja museoiden taloudellisen vaikuttavuuden tutkimusta.
  • Vihdoinkin joku muukin kuin minä valittaa museoiden verkosivujen hämäävän geneerisestä nimeämisestä.
31.12.
 1.1.
 2.1.
3.1.
  • Työmatkan podcastista opittua: auringon alkuaineet selvitti Cecilia Payne (nainen). Eipä ole kukaan aiemmin kertonut.
  • Elkan YouTube-kanavalle tänään tullut muotoilun 3D-mallinnusta minielokuvina. Esimerkiksi Ullakon salaisuus
  • .@FruCharlotte raportoi HTF:n tuoreen numeron sisältävän rajun väitteen kansallispyhimyksestämme. 
4.1.
 5.1.
  • Arkistolaitoksen sivuilla ei näy tiedotetta, mutta havaintojen perusteella digitaaliarkistossa siirretty raja 125 vuodesta 100 vuoteen.
6.1.
7.1.

Fiikuksesta

Tyyne Tuulio on pakinaansa Fiikus (Tuulian pakinoita. 1931) dokumentoinut paloja huonekasvien historiaa Suomessa. Ensinnäkin
"Olen kirjaimellisesti kasvanut "fiikuksen varjossa", sillä lapsuudenkodissani oli jokaisella nimikko-fiikuksensa, ja fiikusten siunausta levitettiin meiltä kautta pitäjän." "Fiikuksen jäykät, kiiltävät, ikivihreät lehdet eivät löydä erikoista vastakaikua sielussani, ja omilla ikkunoillani kukkii (mikäli kukkii) sellaisia kukkia, joita lapsuudenkodissani hienostaan halveksuttiin, annansilmiä, verenpisaroita, pelakuita ja palsamiineja."
Fiikuksesta tulee digitoiduista sanomalehdistä runsaasti osumia, sillä "komea ja monihaarainen" sellainen oli usein myytävä tilanpuutteen tähden. Osumiin kuului myös Turun siemenkaupan luettelo, joka julkaistiin kaksikielisenä monikymmensivuisena Nya Pressenin liitteenä 5.2.1893.

Helsingin Sanomat 6.6.1909 tarjoaa riemastuttavan kuvauksen Helsingin muuttokuormista helluntaina, joka ilmeisesti oli yleinen vuokrasopimuksen päättymispäivä:
Kalukuormia, mööpelivaunuja. Transporttiafäärin kahden hevosen vetämiä jättiläis-retelirattaita, tavallisia halko- ja käsikärryjä ankaran hitaassa tahdissa jyrisemässä pitkin kaupunkia, lastattuina kaikella ajateltavissa olevalla irtaimella omaisuudella, kuin on: sängyillä, pöydillä, hillopurkeilla, matrassikääryillä, kastrulleilla, pakkilaatikoilla ja tietystikin fiikuksilla.
Helsingin Sanomien 4.7.1911 "Pienien tietojen" mukaan "Verenpisara, samoin kuin fiikus löytyy melkein joka kodissa, ehkä edellistä jo sentään on ruvettu syrjäyttämään varakkaimmissa kodeissa".
Muodit muuttuvat ja Tuulion lapsuuden jälkeen fiikuksestakin tuli "huonon maun ja poroporvallisuuden symbooli", kunnes 20-luvun lopussa "sen arkkitehtooniset edut on keksitty." Tästä Tuulio veti m.m. johtopäätöksen, että
"Fiikuksia ei pidä viedä pellolle edes auktoriteettien käskystä, jollei itse tee mieli, sillä katso, auktoriteetit voivat vuoden tai vuosisadan päästä saarnata uutta oppia."
Kuva fiikuksesta Sandy Poore (Flickr).

P. S. Huonekasvien historiaa myös seminaariraportissani kolme vuotta sitten.

maanantai 6. tammikuuta 2014

Tuoretta 1600-luvusta

Ilokseni Helsingin kaupunginkirjasto oli hankkinut kaksi viime vuonna Ruotsissa ilmestynyttä kirjaa, jotka olin jo ehtinyt luetteloida omalle toivelistalleni.

Artikkelikokoelma Usla, elända och arma. Samhällets utsatta under 700 år käsitteli otsikkonsa mukaan köyhyyden pitkää historiaa, mutta minua eniten kiinnostaneet artikkelit osuivat 1600-luvulle.  Samaa aikaa edusti myös Erik Peterssonin artikkeli Stormaktstidens lemlästade soldater - Livet efter kriget, joka jäi minulta lukematta, mutta vaikutti hyödylliseltä ajan sotilaista kiinnostuneille.

Malin Lennartsson (Råttfångaren, rövaren och rättvisan - Främlingen inför rätta i svenskt 1600-tal) analysoi muutamia oikeustapauksia Växjöstä ja veti johtopäätöksen, että paikallinen oikeus oli ankarampi vieraille ja armollisempi niille, joilla oli siteitä paikkakunnalla. Ei kovin yllättävää, mutta olisin silti kaivannut laajempaa lähdepohjaa väitteen tueksi.

Annika Sandén (I livets skuggdalar - Fattigdome och överlevnad i reformationstidens Sverige) esitteli otsikkonsa mukaisesti köyhäinhoitoa siirryttäessä katolisesta luterilaiseen ajatteluun. (Samoja teemoja on ilmeisesti Paavo Alajan väitöskirjassa, josta kuulin Ylen Tiedeykkösen pätkässä.)

Yllä olevassa kuvassa (Nordiska museet, Wikimedia) ei ole 1600-luvun köyhälistöä vaan pikemminkin sitä porukkaa, jonka Ranskasta tuotu kamaripalvelija olisi voinut Ruotsissa tavata. Mistä puhuen, toinen kirja oli Den franske kammartjänaren resa. Minnen från länderna i norr på 1660-talet. Ja minähän tykkään ulkomaisten matkakertomuksista.

Kamaripalvelijan henkilöllisyyttä ei tunneta. Hän tuli kesällä 1663 Pariisista Ruotsiin palvelijana ja viipyi pohjoisessa lähes vuoden. Hän kuvaa m.m. luterilaista jumalanpalvelusta ja hautajaisia katolilaisen silmin. Ranskalainen kiinnittää huomiota myös siihen, että naiset juovat lähes yhtä mielellään kuin miehet. Kutsujen vieraanvaraisuus jättää moittimisen varaa, jos vieraat eivät lähde kotiinsa täysin päissään.

Kirjasta ei löydy mainintoja Suomesta, mutta koska joku päivä toivottavasti saan aikaiseksi kirjoitaa esivanhemmistani, jotka vaikuttivat tuohon aikaan Tukholmassa, tekstistä on varmasti hyötyä.

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Talvihaasteet Helsingistä

Ylläoleva näkymä on Gustaf Sandbergin otos joltain Helsingin takapihalta ja SLS:n digitoima. Mutta mistä päin kaupunkia otettu? Tunnistaisikohan joku blogin lukija taustalla näkyvät talojen takapuolet?
Lupaavimmalta yksityiskohdalta symmetristen päätyjen lisäksi vaikuttaa tämä tornin tapainen.
Ja kun lunta vielä odotellaan on myös mahdollisuus maastoutua ja selvittää Projekt Runebergin marraskuussa FB:ssä heittämä haaste itäisestä Helsingistä. Typograftidningen raportoi vuoden 1890 numerossaan Helsingissä vietetyistä kirjanpainajien 450-vuotisjuhlallisuuksista. Niitä pidettiin jossain Jollaksessa ja
Till sist uppträdde på stenen typografen K. F. Lindström och föreslog att denna talarestol skulle utmärkas därmed att Typografernes förening skulle låta inhugga i densamma årtal och några ord, hvilka skulle föreviga denna fest som firats till åminnelse af Bokryckerikonstens 450 åriga tillvara. Detta förslag emottogs enhälligt.
Tuliko kaiverrus tehtyä ja onko se edelleen jäljellä? Kalliokaiverruksista Helsingissä tällä aiemmin tässä.