Paavali Juustenin vaimo Anna vanhempineen

Juusten-sarjaan pieni jälkikirjoitus. Ramsayn esityksessä Paavali Juustenin Anna-vaimon perheestä ei ole tolkuttomasti lähdeviitteitä ja se herättää runsaasti kysymyksiä. Ellei ole valmis uskomaan verkon puita, joissa Annan äidille esitetään sekä syntymä- että kuolemavuosi. Kas, kun ei päiviäkin.

Varmin (?) lähtökohta on tuorein aineisto eli äidiksi ja tyttäreksi tulkittujen Karinin ja Annan verovapaudet. Wilhelm Gabriel Laguksen kirjassa Undersökningar om finska adelns gods och ätter eller Jesper Matsson Krus’ förteckning öfwer nye och gamble frelsis landhböndher uthi Finlandh a. 1618 med biografiska, genealogiska, heraldiska, topografiska och kameralistiska anteckningar (1860) on lainaus otsikonsa mukaisesta listauksesta

sekä Laguksen keräämä (lähdetiedoton) seloste.

Eli Kustaa II Adolfin vieraillessa Viipurissa hän antoi 7.6.1614 piispa Paavali Juustenin perijöille verovapauksia. Kirje on puhtaaksi kirjoitettuna J. E. Waarasen toimittamassa kokoelmassa Handlingar upplysande Finlands historia under Gustaf II Adolfs tid I 1611-1614. Del IV. 1874 sivuilla 304-305. Sen alussa sanotaan piispalla vaimoineen olleen elinikäinen verovapaus kahteen tilaan: Ilola Äyräpäästä (2 veroyksikköä) ja Juustila Viipurista (puolikas veroyksikkö). Näiden veroja maksoi nyt Paavalin tytär Anna ja Per-pojan leski Anna Mattsdotter. Lagus kertoo toisaalla kirjassaan (s. 548) Kustaa Adolfin antaneen Kärstilän Anna-tyttärelle elinikäiseksi rälssiksi 30.4.1622 päivätyllä kirjeellään.

Hypätään ajassa taaksepäin.

Ramsay kertoo Karin Henriksdotterin jo leskeydyttyään 16.9.1567 saaneen elinikäiseen verovapauden Muolaan Ilolaan, Viipurin Juustilaan ja Tenholan Bergbyyhyn. Ilmeisesti tämän kirjeen tekstissä annetaan ymmärtää, että Bergby oli hänen sukuperintöään?

Hausenin Bidrag till Finlands historia IV:ssä (1912, s. 384) on referoituna, mutta ei lainattuna Juhana III:n 2.6.1569 päiväämä kirje, jolla on annettu Matts Mattsonin leskelle Karin Henriksdotterille elinaikainen verovapaus "Ylåla"an Äyräpäässä, "Kärsilä"än ja "Justula"an Viipurin pitäjässä sekä "Bergzby"hyn Tenholassa. Samaisen kirjeen teksti on kopioitu Äyräpään tileihin vuonna 1570 (KA 5348:41v). Karin nautti elinaikaista etuaan vielä vuonna 1582, jolloin Rannan tilikirjassa Kärstilä ja Juustila ovat verovapaita hänen nimensä alla (KA 5503:11).

Lisäksi Ramsay tietää (täydellisemmin Juusten suvun kohdalla) Karinin tyttäreksi tulkitun Annan Paavali Juustenin jälkeisen aviomiehen Erik Mårtenssonin saaneen verovapauden Muolaan Ilolaan 4.9.1587  ja miehensä kuoltua Anna sai 30.11.1597 verovapauden samaan tilaan "för den trogna tjänst hennes framlidne man Erik Mårtensson gjort hafver". Ei siis siksi, että se oli ollut aikoinaan hänen (mahdollisen) äitinsä verovapaus.

Mutta sukulaisuussuhteeseen viittaa siis muiden tilojen "periytynyt" verovapaus. Ramsay tuntee Annan vuotta 1614 edeltäviä verovapauskirjeet: 1601 Tenholan Bergbyhyn, 1607 vahvistus Ilolalle, 13.8.1609 uusi kirje Ilolalle sekä Kärstilälle ja Juustilalle (KA 5935:68). Ainakin viimeksi mainitussa hän on Sigfridsdotter, mutta miten yhdistäminen Sigfrid Mattsoniin on saatu aikaan, en ymmärrä. Enkä näe löytämissäni lähteissä myöskään varmaa yhteyttä Karin Henriksdotterin ja Paavali Juustenin Anna-vaimon välillä. Osaamisen puutetta?

Hommat ja työt

Kulttuuriympäristöblogissa julkaistussa Riina Linnan tektissä Liikkeelle! kehottaa Tekniikan museon väki kannustettiin tutustumaan näyttelyä varten tehtyyn "mobiilioppaaseen" jopa näyttelyssä käymättä.

Testaukseni mukaan oppaan Liikkeelle! -Valon ja voiman tekijät käyttö onnistui jopa kiinteältä tietokoneelta. Kivasti oli hyödynnetty YLEn Elävän arkiston antia ja vaikka käyttö vaati jatkuvasti valikkoon paluun, niin pian sivut oli plarattu läpi ja saatu käsitys 1940- ja 1950-luvun työelämästä.

Suurimman vaikutuksen teki sivu "Strömbergin naiset", jossa oli viisi valokuvaa seuraavilla kuvateksteillä:

1. Naisia konttoritöissä Helsingin piirikonttorissa
2. Naisia ja tyttöjä siisteissä sisähommissa [Kuvassa ryhmä poseeraa seisoen eikä näytä tekevän mitään]
3. Naisia kevyissä kokoonpanohommissa
4. Miehiä raskaissa töissä
5. Miehiä korkeaa osaamista vaativissa töissä

Onko kyseessä alkuperäiset kuvatekstit, jotka kuvaavat aikansa asenteita? Jos näin, olisiko asiasta voinut mainita? Jos ei, miten on mahdollista, että museo vuonna 2015 esittää naiset "hommissa" ja miehet "töissä"? Ovatko museolaiset varmoja, että kokoonpano oli "kevyttä"? Tai miesten työ "raskasta"?

Oheisen SA-kuva 5773 on kuvailutiedoiltaan köyhä:
"Vanhankaupungin tehdas. 1940.02.25". Mutta mallin mukaan (kuten koulussa usein harjoiteltiin) siihen osaan nyt kirjoittaa kuvatekstin "Nainen puuhailee miesten töissä."

Vappukuvaelmia

Kuinkahan monta konfettia tänä vappuna sirotettiin? Kadut niin kauneina hohtivat, pienillä pyöreillä erivärisillä kivillä laskettuina. — (Jos joku olisi niin yksinkertaista sukujuurta, ettei ymmärtäisi, mitä minä noilla "pienillä pyöreillä erivärisillä kivillä" tarkoitan, niin sanon hänelle vasten naamaa, että tarkoitan niillä konfetteja.) — Kuinkahan monta niitä sirotettiin?

Kun Kaartintori on alaltaan yksi tynnyrin ala, niin olisi hyvin helppo vastata kysymykseen, jos vaan tietäisi, montako neliömetriä on yksi tynnyrinala ja montako konfettia mahtuu neliömetrin alalle. Ikävä kyllä olen vielä niin väsähtänyt niiden aivolokerojen suhteen, joissa noita tietojani säilytän, etten jaksa viedä loistavasti alkamaani laskua pitemmälle. Jos olisi joku kansalainen, joka ei olisi väsynyt, niin olkoon hän niin ihanteellinen ja laskekoon. Me julkaisemme Tuulispäässä tuloksen.

Espiksellä oli väkeä vähä pirusti — tämä lausetapa ei kuulu ylempään tyyliin — ja suuri osa koetti olla mahdollisimman ja mahdottomimman sukkela. Ja olkoot mitä olivat, mutta sen minä sanon, että jos joku rehellinen kansalainen ostaa 70 ilmapalloa, tekee niistä korkean, ihastuttavan, ilmassa keinuilevan patsaan ja ajelee sitten ihmisten iloksi, jaa, jos hän sen tekee, niin sen minä sanon, että väärin on silloin tehty ihmiskuntaa, väärin lakeja, väärin omistusoikeuden pyhyyttä vastaan, lyödä nuo 70 ihanaa ilmapalloa rikki kepeillä, heitellä kivillä ja ampua patruunilla. Ja pitää sitä leikkinä ja olla iloissaan. (Tuulispää 5.5.1905)

Kaarlo Karin kuvat Tuulispäästä 6.5.1904. Alla Velikullan 9/1901 vappujuomakooste.

Ja vielä Espis 2/1909 ohjeistus.

Vapputunnelma pilalla

FB-päivitykseni puoli tuntia sitten

Paskat tunnelmat työn merkeissä.
a) Lähtevä kolleega, jonka
b) minulle siirtyvät työtehtävät tarkoittavat, että avoimen yliopiston "Johdatus kulttuuriperinnön tutkimukseen" ja sitä myöten myös kyseinen opintokokonaisuus jää suorittamatta, ja
c) työpaikan vapputilaisuus, jossa tarjottiin simana jotain aivan ihme litkua.

Ja paha mielihän on helppo levittää eteenpäin.

1908 #Kaivopuisto näytti tältä - huomenna taas vähän toiselta. Hauskaa vappua! Lisää kuvia: https://t.co/eN3tDcre0K … pic.twitter.com/to6iqp1AZx

— ValokuvataiteenMuseo (@valokuva_museo) April 30, 2015

@valokuva_museo Ei sillä, että olisin nipo, mutta Ursinin uimalaitos ja kuvan kalliot eivät ole nykyistä Kaivopuistoa. #Helsinki

— Kaisa Kyläkoski (@K_KM_K) April 30, 2015

@K_KM_K Kiitos tarkennuksesta! Se tosin vähän nyt pilasi meidän #vappu-viestinnän. Heh. ;)

— ValokuvataiteenMuseo (@valokuva_museo) April 30, 2015

Kallion kadut katon alla

Eilen töistä lähtiessäni näyttivät päivän sateet siinä määrin laantuneen, että suuntasin Kallioon. Sinne kutsui työväenopiston esitys, jossa oltiin J. K. Harjun jäljillä. Käsiohjelmaa lainaten

Suomalaisen kirjallisuuden seuran kansanrunousarkistossa on Harjun Jukan talteenottamaa perimätietoa yli 30 000 konekirjoitusliuskaa. Ne ovat asiantuntijoiden mukaan samaa luokkaa kuin Elias Lönnrotin ja Samuli Paulaharjun kokoelmat.

Esityksen oli tarkoitus kulkea konkreettisesti Harjun jälkiä Kallion kaduilla, mutta koska satoi ja oli kylmä, siirryttiin Opistotalolle. Mielelläni olisin kokenut suunnitellun reitin, mutta ryhmä selviytyi pikaisella aikataululla suunnitellusta sisäversiosta hienosti.

Lyhyissä kohtauksissa sivuttiin Harjun kokemuksia sodassa ja luotiin kuvaa 50- ja 60-lukujen asunnottomista alkoholisteista sekä laittoman viinan myyjistä. Suureen syvällisyyteen ei pyritty eikä pästy, mutta esitys herätti ajattelemaan niitä sotaveteraaneja, joita ei juhlittu.

Ensi viikolla on kaksi esitystä, suosittelen lämpimästi. Ilmainen, mutta pukeutukaa sään mukaan!

Työn ohessa selvitettyä

Tänään töissä vietimme poislähtevän tiimiläisen läksiäisiä. Pomomme oli järjestänyt ohjelman, joka pysyi yllätyksenä, kunnes käännyimme Hviträskintielle ja mahdollisuudet olivat vähissä.

Söimme erinomaisen lounaan ja saimme hyvän opastuksen Hviträskissä. Edellisestä sisällä olosta olikin vierähtänyt varmaan enemmän kuin kymmenen vuotta. Olisi saanut kuvata, mutta ottaen huomioon, että kyse on Museoviraston kohteesta, todennköisesti ei kuvia saa ilman erityslupaa/maksua käyttää, joten jätin puhelimeni laukkuun. (Interiöörikuvat eivät siis Hviträskistä vaan lehdestä Ateneum no 9-11/1901, jossa niitä on enemmänkin.)

Tiimimme oli suuresti huvittunnut Saarisen avioliitoista, joista en muistanut koskaan kuulleeni. Huvilan tulipalo oli toki tuttu asia, sillä siinähän paloi Hilda Rintasen "omaistensa elämää Kokemäellä kuvanneen romaanin" käsikirjoitus. Otin tilaisuudesta vaarin ja kysyin kierroksen jälkeen oppaalta, onko tulipalosta muistitietoa tms.

Ei suuremmin, oli vastaus, mutta lähetin (kun kerran alkuun pääsin) vielä tiedustelun perään. Siihen vastasi Pepita Ehrnrooth-Jokinen ja hän kertoi, että

Palon aikana Allan Hjeltin perhe asui siellä. Koko heidän omaisuutensa paloi, heillä oli vain yöpuvut päällä.  

Osoiterekistereistä olin jo selvittänyt, että Rintanen oli tuohon aikaan Hjeltin palveluksessa eli tämä oli tähän palapeliin erinomaisesti sopiva osa. Eikä tarvitse (ainakaan tämän tiimoilta) perehtyä Saarisen perheeseen syvemmin.

Valtiopäivien avajaiset

Perinteisesti valtiopäivät on Suomessa avattu alkuvuodesta. (Lisäys 7:59. Jälkijättöisesti tuli mieleen, että tämän olisi voinut tarkistaa. Vaalejahan pidettiin joskus heinäkuussakin.) Aikanaan kyseessä oli myös tilaisuus, joka herätti yleisempää ja isompaa mielenkiintoa, kuten tästä Alex Federleyn kuvasta "Säätyjen tulo kirkosta" näkyy.

Kuva julkaistiin Uudessa Kuvalehdessä 2/1894 samoin kuin alla oleva piirros "Valtaistuinpuheen jako".

Uusi Kuvalehti julkaisi numerossaan 4/1897 tämän Federleyn piirroksen valtiopäivien avajaisista.

Kiinnostus näkyy edelleen Helsingin kaiun kuvallisen viikkolehden 51-52/1904 piirroksesta "Säädyt menevät Nikolainkirkosta Keisarilliseen linnaan".

Tuossa oli kyse vielä säätyjen valtiopäivistä. Pari vuotta myöhemmin aloitti eduskunta, jonka ensimmäinen kokoontuminen oli myös kansasta kiinnostavaa, Velikullan 12/1909 piirroksen mukaan "Utelias kansa ensimäistä eduskuntaa töllistelemässä".

Piirros oli tarkoittettu vertailukohdaksi tuoreemmalle näkymälle samassa lehdessä.

 

Miltähän näyttää tänään?

Sitaatti yhtenäisen kansakunnan ajatuksesta

Äidinkielen tunnilla luetaan edelleen Vänrikki Stoolin tarinoita ja Tuntematonta sotilasta. Historian tunneilla käsitellään Suomen historian merkkipaaluja ja korostetaan kansallista tarinaa. Yhteiskuntaopin koko idea on hakata nuorten päähän ajatus yhtenäisen demokraattisen valtion säännöistä.

Tämä on tietenkin propagandaa, mutta ainakin sen tarkoitus on yleishyödyllinen. Yhtenäisen kansakunnan ajatus estää monia ongelmia. Saamme lukea uutisista joka päivä, mitä käy, jos samassa valtiossa asuvilla ihmisillä ei ole yhteistä käsitystä kansallisesta identiteetistä. Syyriassa ihmiset identifioituvat omaan lahkoonsa, ei "Syyriaan": seurauksena on sisällissota, joka ei tunnu loppuvan koskaan. Ukrainan itäosien separatismi on tietenkin pitkälti Venäjän ylläpitämää, mutta ennen sotaa monilla itäukrainalaisilla oli aidosti ennemminkin venäläinen kuin ukrainalainen identiteetti: he eivät ehkä halunneet osaksi Venäjää, mutta he eivät myöskään kokeneet olevansa "ukrainalaisia". Tämän vuoksi Venäjän oli helppo lietsoa konfliktia Ukrainan itä- ja länsiosien välille.

 Antti Värtö: Pohjantähden alla (Peruskoulupesula 25.3.2015)

Yleinen oppivelvollisuushan säädettiin vasta vuoden 1918 sodan jälkeen.

Suomalainen sotamies Parisissa

Teksti julkaistu Turun lehdessä 23.2.1884. Tositapaus tai ei, mielenkiintoinen kuvaus suomalaisesta miehestä.

Kun kuningas Kaarle XII eräänä aamuna piti sotamiesten katselmusta Liivinmaalla, sai hän kirjeen ministeriltään Parisista. Tämä kirjoitti Ranskan hovissa olleen keskustelun Narvan tappelusta, missä keskustelussa hänen ranskalainen majesteettinsa oli lausunut erinomaisen toivonsa saada nähdä niitä urhoja, joka olivat tapelleet kymmentä kertaa vahvemman vihollisen kanssa. Kuningas Kaarle luki kirjeen, pisti taskuunsa ja jatkoi katselmustaan. Kuningas saapui Porin rykmentin luokse ja katseli ilomielin suomalaisiaan. Kiiruusti käski hän erään urhoista astua esiin. Tämä oli valkotukkainen, leveähartioinen mies ruudinrikkoma koko kasvoiltaan, oikein sopiva edustaja jyrkästä, pelkäämättomästä  ja ykspäisestä kansaheimosta. Kuningas käski hänen heti lähteä sananlennättäjänä Parisiin, jonne hänen tuli viedä kirje Ruotsin ministerille. Eräs adjutanteista kirjoitti kirjeen, jonka kuningas seisoaltaan allekirjoitti. Saatujen käskyjen ja neuvojen mukaan saapui suomalainen ministerin hotelliin Parisissa. Ministeri silloin sattui juuri olemaan hovissa ja suomalainen, jolla oli käsky itse antaa kirje hänelle, antoi heti erään palvelijoista neuvoa itsensä sinne. Ministeri tuli etehiseen ja katseli isosella hämmästyksellä kirjeentuojaan ja käski hänen hiukan odottamaan. Hän palasi sisähuoneisin, jossa hovilaiset olivat koossa, ja kertoi kuningas Ludvigille että eräs Ruotsin soturi oli tullut Pariisiin. Hänen majesteettinsa käski heti että sotamies piti sisään kutsuttaman.

Kummastuksella katselivat kuningas ja muut ylhäiset sisään tulevaa miestä. Hänen yksinkertainen sininen takkinsa keltaisella vyöllä, jossa riippui jykevä, pitkä säilä, sekä hänen hirvennahkavarustuksensa ja suuret kintaat, nuo julman suuret saappaat, kaikki näytti niin eriskummalliselta. Naiset kokoontuivat vavisten yhteen, niinkuin jonkun villielävän nähden. Ei urhon silmäykset olleetkaan aivan lempeät. Hän tunsi luultavastk itsensä vähän hämmästyneeksi sen loiston ja komeuden tähden, joka tämän ainoan kerran hänen edessänsä loisti, mutta hän oli myöski vihainen siitä tunteesta, joka ei sovi soturille, ja se suuttumus juuri tekikin hänen kasvonsa niin jylhännäköisiksi. Sittenkun läsnäolijat olivat katselleet häntä vähän aikaa, käski kuningas hänelle tarjomaan jotain virvoketta. Naisväki olivat uteliaita näkemään miten tuo ihmeellinen olento söi, niin pian kun olivat siitä vakuutetut, ett'ei se söisi heitä itseään. Nyt tuotiin esiin eräällä pienellä tarjottimella pullo pienine ryyppylasineen sekä muutamia leivoskakkuja (makeisia). Mies silmäili vähän aikaa kummastuksella tätä hyvänä pitoa. Ruotsin ministeri sanoi hänelle, että hän saa nauttia ne. Silloin otti hän yhdellä kertaa kaikki leivoskakut eräästä pienestä vasusta, jossa ne olivat, mytisti ne yhteen könttiin ja tarttui pulloon. Ryyppylasin hän havaitsi kovin pieneksi. Hän mullisti yhdellä kertaa koko pullon sisällyksen kulkkuunsa ja söi leivoskkaut päälle niinkuin palasen nisuleipää. Kaikilla läsnäolijoilla oli sanomattoman hauska miehen raivoudesta

Kuningas käski kutsumaan erään miekkailunopettajan. Ministeri, jota näytti vähän hämmästyneeltä miehen kolkosta käytöksestä, hymyili, mutta ei sanonut sanaakaan, vaan antoi miehen toimia itsekseen. Miekkailunopettaja silmäili vähän aikaa vastustajaansa jollakin hämmästyksellä ja teki sen jälestä kohteliaan tervehdyksen, samalla kuin hän tarjosi hänelle miekkasinta (florettia). Mies katsoi kummastuksella miekkailunopettajaan, ymmärtämättä hänen tarkoitustaan eikä ottanut miekkasinta. Miekkailunopettaja, tehdäkseen itsensä ymmärretyksi, teki muutamia tuuppauksia miekkasimen kärjellä soturin rintaan. Tämä punehtui, mutta seisoi liikkumatonna, ainoastaan valkoisenharmaat silmänsä säkenöitsivät. Miekkailunopettaja, ruhtaistuna kuninkaan ja naisväen naurusta, alkoi paremmin työtätä liikkumattoman vieraan päälle.

Eräällä hyvin sukkelalla liikkeellä tuuppasi miekkailunopettaja häntä ihau nenän päähän. Samalla otti urho kaksi askelta vastustajaansa päin, sylki kouraansa ja kumiseva korvapuusti oli vastauksensa loukkauksesta.

Ei korvapuusti juuri tainnut rikkoa miekkailunopettajan korvanahkaa, mutta heitti hänen vähissähengin toiseen seinään.

Kun veri juoksi miekkailunopettajan suusta ja sieramista matolle, pyrähtivät markkiisittaret ja herttuattaret mikä minnekin; yleinen huuto ja säikähdys valtasi hoviväen. Myöskin Ruotsin ministeri oli säikähdyksissään,mutta kiirehti kuitenkin käskemän tuon hirmuisen miehen palaamaan pois Parisista.

Kaarle XII ei ollut tyytymätön urhonsa käytökseen, vaan korotti hänen aliupseeriksi.

Kuva Versaillesin tiedottajasta vuonna 1692 Rijksmuseumin kokoelmista.

Historian huumorintajuttomuudesta ja nimettömästä kirjasta

Siperian sotavankeuden työstö on edennyt tässä kuussa niin, että alan olla lähellä loppua. Mikä aiempien kokemusten perusteella tarkoittaa, että vielä on tekemättä enemmän kuin arvaankaan.

Mutta olen nyt saanut siivottua "käsittelemättömistä" materiaaleista runokokoelman Sånger af en svensk fånge i Simbirsk. En lopultakaan lukenut siitä kuin ensimmäisen runon, mutta se kyllä kannattikin lukea. Runoilija (ilmeisesti Georg Henrik von Borneman) selittää olettaneensa sodan vievän hänet Saksaan ja Ranskanmaalle:

Till Tyskland hade väl vår förta resa gått,
Hvar wij mångt ärligt glas af bruna öhlet fått.

Seen hade wij besedt Franckrijkes stålta städer,
Sant hufwudsta'en Paris; hwarsom man uti kläder

Hwar månad skifftar om; thet ena modet haar
Knapt början fått, förr än thet åter ända taar

Venäjällä sotavankina ja miettii Pariisin muuttuvaa muotia. Tyyli ei ole minusta erityisen valittava, joten tulkitsin säkeet huumorintajun osoitukseksi. Mistä tuli mieleen se, kuinka usein menneisyyden ihmiset tulee nähtyä lainkuuliaisuuden ja uskonnollisuuden lisäksi vakavina ja huumorintajuttomina.

Käsikirjoitukseni vakavin (toistaiseksi huomattu) puute on otsikko. Kirjan lähtökohtana on kuvata esi-isäni Gabriel Sareenin sotavankikokemusta. Osittain se on samaa kuin muilla Viipurissa 1710 vangituilla ja loppujen lopuksi työstin siellä vangituista upseereista ja virkamiehistä kirjaan liiteluettelonkin. Kirjan nimessä olisi siis hyvä olla mainittuna Viipuri, sotavankeus, joku vuosiluku ja ehkäpä myös Siperia.

Viipurista 1710 sotavankeuteen Siperiaan
Sotavankina Viipurista Siperiaan ja takaisin 1710-1722
Viipurista Siperiaan ja takaisin 1710-1722
???

Kommentteja ja hyviä ehdotuksia otetaan mielellään vastaan.

... coco yhteiselle Cansalle minun nöyrän anomuxen...

SukuForumin taannoisesta sortumisesta pelastin syyskuussa 2012 postatun tekstin. Valitettavasti niin huolimattomasti, etten voi tunnistaa lähettäjää, joka ei ilmeisesti kertonut missä oli tekstin nähnyt. On kuitenkin niin makeaa tekstiä ettei voi jättää uudelleen julkaisematta. Jossain kopioi+liitä -toiminnossa on tainnut sanoja liimautua yhteen, mutta näkemättä alkuperäistä en uskalla/viitsi lisäillä välilyöntejä.

Kyseessä on Henric Brandtin hakemus pitäjänkirjurin ja Tornion käräjäoikeuden tulkin virkaan vuonna 1755.

Lisäys 27.4.2015. Oli jäänyt googlailua tekemättä. Kiitos kommentoijan täytyy täydentää ja todeta, että teksti on julkaistu Genoksessa 1(1930), s. 35-36

Cunnialliset ja toimeliset miehet, Lautamiehet ja yhteinen Cansa Ala-Tornion pitäjäsä

Caikella sillä Kitolisuden muodolla, cuin yxi sidottu sydän taita ylös ajatella, tahdon minä miös vellvolisesti tuta ja ylistä, sitä hyvyttä ja rackautta, jollatämä culuisa Tornion Seuracunda jo yli colmekymmendä vuotta ontahtonut erinomaisella mielisuosiolla, cohdata minun racasta ennentätä Herrasa edesmennyttä Isä Wajnajatanin ja minun surelle jiälejuotunutta äitiäni nin myös minua sijtä osalisexi tehdä; toivotan sydämmellisesti teile ja teidän lapsilen sen edest sen corceiman, Isän runsasta Siunausta Ja nijncuin nyt, minun edesmennen Isä vainajani cuoleman cautta, sekä pitäjän Skrifwarin, että cäräjän Tulkin virca ja toimitus on tullut avoimexi ja juotilaxi, täsä culuisas Seuracunnas ja sen cautta myös minun päleni sitä rascambi murhe ja kuorma langenut, minun rackahan muorini ja sisareni edescatsomises ja pallveluxes kyllä nöyräsä warattomasa tilasa, kuin caicille tietävä on, sen tähden edesannan minä tämän cansa tälle cunnioitettavalle oikeuden istuimelle ja coco yhteiselle Cansalle minun nöyrän anomuxen, että heidän tavalisen mielisuosions ja cutzumuisens cautta tulla ylösasetetuxi sihen nyt joutilasna olevaisen pitäjän Skrifwarin ja käräjätulkin toimituxen ja wirkan. Sen wacutuxen cansa minun puolestanin, että minä parahauden jälkin minun Jumalalda suodun mitan ja leviskän jälken, tahdon, viriäst, ja uskolisest, tehdä ja toimitta ,caicki, mitä eriomaisexi ette yhtesexi palveluxexi vaditan. Josa uscaluxesa yhteisen=kansan mielisuision päle minä edesmenen.

sen cunnioitettavan Lautamiehen viran ja yhteisen cansan

Palveluxen culiainen pallvelia

Hen: Brandt