lauantai 7. toukokuuta 2022

Kaupassa 1862

Yli kymmenen vuotta sitten tein sanakirjasta Den Lilla Swenska och Finska Tolken = Ruottalainen ja Suomalainen Kielikirja blogitekstit Kestikievarissa 1862 ja Kyytimiehen kanssa 1862 (*). Sarjan jatkoksi nyt viiveellä kaupankäyntiä, joka sopii aloittaa tervehtimisellä.
Hywää huomenta! / Hywää päiwää! / Hywää ehtoota!

Kuinka woitte?

Wallan hywin. / En juuri hywin / Huonosti.

Kaupankäyntiesimerkki keskittyy kankaaseen

Mitä tämä werka kyynärä maksaa?

Tämä kangas kyynärä?

Kuinka paljo tahdotte tästä liina kyynärästä? (palttina)

Neljä hopia-ruplaa. / Hopia-rupla. / Wiisikymmentä kopeekkaa hopiata.

Se on liian kallis. Saanko halwemmalla?

Tinkiminen kuului siis asiaan. Kauppiaan puhuttelu ei vaikuta kovin kunnioittavalta sen paremmin teitittelynä kuin sinuttelunakaan

Mitatkaa minulle tästä! / Mittaa minulle!

Punnitkaa minulle! / Punnitte minulle!

Lukekaa minulle! / Lue minulle!

Viimeksi mainittu on suomennos ruotsin verbistä räkna ja tarkoittaa siis nykysuomeksi laskemista.

(*) Laura Yli-Seppälä on koonnut vastaavia havaintoja 1700-luvun sanakirjasta.

perjantai 6. toukokuuta 2022

Intialaiset kaksoset Pohjolassakin

6-vuotiaat kaksoset
Wikimedia
Radhika ja Dudhika Nayak syntyivät yhteenliittyneinä vuonna 1888 Intian itäosassa. He joutuivat englantilaisen promoottorin käsiin ja matkustivat tämän kanssa Eurooppaan vuonna 1892. Seuraavana vuonna kaksoset vietiin Yhdysvaltoihin ja he olivat esillä Chicagon maailmannäyttelyssä. Sen jälkeen he kiersivät Barnum & Bailey -sirkuksen mukana. (Wikipedia)

Jossain vaiheessa tytöt on tuotu taas Eurooppaan. Helsinkiin he päätyivät keskellä kesää 1895. Nya Pressenissä ja Hufvudstadsbladetissa ilmoitettiin 26.6., että "vain vähän aikaa" elävän yhteenliittyneet kaksoset olisivat esillä Fabianinkatu 27:ssa eli Etelä-Espan kulmassa kello kahdesta kymmeneen joka päivä. Seitsemänvuotiaat tytöt tekivät siis kahdeksantuntista päivää. 

Vaikka kyseessä oli tiettävästi ensimmäiset Helsingissä nähdyt elävät yhteenliittyneet kaksoset he eivät näytä herättäneen suurta innostusta tai kiinnostusta. Todennäköisesti ohjelma Helsingissä oli samantapainen kuin noin vuotta myöhemmin Helngborgissa, jossa paikallisessa sanomalehdessä julkaistiin kokemuksesta kirjoitus. Siellä impressario oli yksitoikkoisella äänellä kertonut tyttöjen elämäntarinan. Hän väitti, että tyttöjen kotikylän taikauskoiset asukkaat olivat pitäneet kaksosia pahan vallan työnä. Siksi heidät oli jätetty temppeliin ja sieltä päätyneet eteenpäin. Kuvauksen perusteella kaksoset eivät tilaisuudessa tehneet sen kummempaa kuin kävelivät yleisön joukossa.(Helsingborgs Dagblad 27.4.1896) 

Nya Pressen 26.6.1895


Wikimedia
Göteborgissa mainittiin kaksosten puhuneen useampia eurooppalaisia kieliä (Göteborgs Handels- Och Sjöfartstidning 28.2.1896). Näiden joukossa tuskin oli ruotsi ja suomi, joten pari päivää ensimmäisten esitysten jälkeen Hufvudstadsbladetin ilmoituksella haettiin tulkkia. (En ungman, kunnig i landets båda språk samt litet ryska eller tyska, sökes som tolk för tvillingarna Fabiansgatan n:o 27, träffas kl. 10-2 på dag.)

Helsingissä viimeinen esitys pidettiin 14.7. eli vierailu kesti lähes kolme viikkoa. Vasta marraskuun lopulla 1895 kaksosten esittämisestä ilmoitettiin Tukholmassa. Väliin mahtuisi siis pysäys jossain muussakin Suomen kaupungissa, mutta suora siirtyminen (takaisin?) Pietariin tai Tallinnaan on myös mahdollista. Helmikuun lopusta maaliskuun loppuun kaksosia mainostettiin Göteborgissa ja huhtikuun alussa he olivat Malmössa ja kuun lopussa Helsingborgissa.

Esiintyminen jatkui jatkumistaan vaikka paikat ja vaiheet ovat perusverkkolähtein epäselviä. Vuoden 1900 paikkeille on ajoitettu Moulin Rougen mainosjuliste, jonka mukaan kaksoset esiintyivät joka ilta. Ranskankielisen Wikipedian mukaan he olivat vuonna 1901 esillä Barnum-sirkuksen ihmistarhassa Pariisissa.

Uusi Kuvalehti 6/1902
Käynnin Helsingissä muisti ainakin muutama ihminen Suomessa. Kaksoset olivat uutisen aihe keväällä 1902, jolloin heille oli tehty erotusleikkaus. Lukutupa 5/1902 aloitti artikkelinsa "Yhteen kasvaneet Siamilaiset kaksoset, joita täällä Helsingissäkin muutama vuosi takaperin näyteltiin, ovat nyt leikatut erilleen Pariisissa". Leikkausta taustotettiin ikävää, mutta todenmukaista sanavalintaa käyttäen: "Nyt ne ovat olleet Pariisissa eräässä sirkuksessa, mutta kun toinen sairasti keuhkotautia, niin pelastakseen tervettä täytyi ne saada irtileikatuiksi. Omistaja ei luonnollisesti olisi tahtonut rahalähdettään menettää, mutta kun olisivat varmasti molemmat kuolleet, suostui hän leikkaukseen."

Kirurgi järjesti leikkauksen filmauksen ja valokuvia julkaistiin Suomessakin. Se, tehtiinkö näillä(kin) rahaa, ei käy verkkosivuilta ilmi. Lisätietoa olisi Thierry Lefebvren kirjassa Flesh and Celluloid: The surgical cinema of Dr. Doyen.

Dudhika Nayak kuoli leikkauksen jälkeen 16.2.1902. Radhika Nayak eli marraskuuhun 1903.


torstai 5. toukokuuta 2022

Korkeimmassa oikeudessa alkuvuodesta 1792

Saatuani eilistä juttua tehdessäni korkeimman oikeuden päätöskirjan 1792 alkupuolesta auki, huomasin hakemistossa monta suomalaista sukunimeä ja suomalaisia paikannimiä paikannimiä sekä erillisten otsakkeiden alla Turun ja Vaasan hovioikeudesta tulleita tapauksia. Poimimatta jäivät säätyläiset, joilla ei ollut erityisen suomalaista nimeä. Yhteensä tapauksia 31 ja näissä eivät siis olleet mukana serkusavioliittoluvat tai luvat kakkosavioliittoon, sillä niiden nimet eivät olleet hakemistossa. 

Eli mitä sitten. Heti ensimmäinen tapaus oli kuolemantuomion saanut nainen eikä hän jäänyt ainoaksi. Pöytäkirjassa oli näiden kohdalla tarpeeksi tekstiä perusasioiden selvittämiseksi, mutta käsiala oli 1700-luvun löysää mallia, jonka lukemiseen en ole tottunut, joten en ryhtynyt tavaamaan.

Rikosasiat olivat kuitenkin vähemmistössä. Tai ainakin monet jutut liittyivät rajoihin tai maanhallintaan. Kaksi tapausta juonsi juurensa isojakoon.

Ortodoksinen pappi Ilomantsista pääsi yllättämään pelkällä olemassaolollaan.

Herkepaeuksia päätyi Ruotsin puolellekin, mutta hakemiston yksilöt olivat Suomesta.  Anna Christina Herkeapaea yritti päästä irti jonkun toisen konkurssiasiasta (Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1792:1 (1792) Bild 7120 / sid 509 (AID: v791181.b7120.s509, NAD: SE/RA/1311)). Maanmittari Anders Johan Herkepaeus taas oli luvannut tullimies Myrmanin tyttärelle avioliittoa ja tämä Charlotta Catharina oli päätynyt maksamaan sakkoa avioliiton ulkopuolisesta sukupuolisesta kanssakäymisestä. (Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1792:1 (1792) Bild 14300 / sid 1049 (AID: v791181.b14300.s1049, NAD: SE/RA/1311)) 

Vai oliko lapsi toisesta suhteesta? Verkkosivun mukaan Anders Johan tuli Uuteenkaarlepyyhyn vasta vuonna 1789 ja Charlotta Catharina synnytti naimattomana 2.4.1789.

Pitkähkö selostus jää odottamaan lukijaansa. Minä kurkistin Hiskiin ja totesin, että tilanne kääntyi vielä jonkinlaiseksi onneksi. Herkepaeus ja Myrman menivät naimisiin 18.11.1794 Uudessakaarlepyyssä ja avioliitossa syntyivät pojat Josef 9.11.1797 ja Nikolaus 8.5.1800.

keskiviikko 4. toukokuuta 2022

Serkusavioliiton hyväksyntä "kuninkaalla"

Alkuinnostukseni jälkeen Christopher O’Reganin päivittäistä vuoden 1792 Dagligt Allehandan lukua on jäänyt runsaasti rästiin. Niinpä vasta eilen kuuntelin pätkän Kvinnans frigörelse från sin historia maaliskuun lopulta. Siinä O'Regan tarttui Dagligt Allehandan toistuvaan sisältöön, johon en ollut itse kiinnittänyt huomiota. 

Otsikon "1792 den 23 Jan., 13, 20 och 27 Februarii, samt 5 Martii, äro under Kongl. Maj:ts Höga Secret, följande Justitiä-Ärender Expedierade:" alta O'Regan poimi esiin naisten täysivaltaisuushakemukset. Innostuin kaivamaan lehden esiin ja pettymyksekseni totesin, että nimien yhteydessä ei ole paikkatietoa, joten suomalaisia ei ollut helposti poimittavissa. (Täysivaltaisuudesta olen kirjoittanut aiemmin: Neljä naimatonta sisarusta & Naiset eivät olleet täysivaltaisia)

Mutta listasta hyppäsi silmille kaksi selvästi suomalaista nimeä: Anders Henriksson Räisänen ja Margaretha Tackinen. Parin testihaun perusteella suomalaisia oli vastaavissa listoissa runsaasti, joten heräsi halu/tarve selvittää onko verkon kautta saatavilla lisätietoa näistä hovioikeutta ylempänä päätetyistä tapauksista. Riksarkivetin NAD ylitti jälleen kerran taitoni, mutta Google paljasti, että jotain oli Arkiv Digitalissa, johon olin törsännyt täksi vuodeksi tilauksen.

AD:n käyttöliittymä tarjosi alkuvuoden 1792 pöytäkirjan ripeästi eteen ja siinä oli jopa hakemisto. (Kurkkasin varhaisempaan kirjaan ja siinä ei ollut.) Räisästä ja Takkista ei hakemistossa kuitenkaan näkynyt, joten pääsin perille tuurilla ja ylimääräisellä aherruksella. (Olisi kannattanut kiinnittää enemmän huomiota DA:n otsikon päivämääriin.) Antti ja Kreetta löytyivät koosteluettelosta, 

eli serkusavioliittojen luettelosta (Nedre justitierevisionen. Högsta domstolen Prot:1792:1 (1792) Bild 6140 / sid 430 (AID: v791181.b6140.s430, NAD: SE/RA/1311)).


Kaikki listatut saivat kuninkaalta luvan avioliittoon, mutta yksi vällyjen alla förskottia ottanut pari joutui maksamaan rahasakon kotiseurakunnalleen. 

Edelleenkään en saanut tolkkua NAD:sta eli en löytänyt edes näitä pöytäkirjoja hakemistopuusta, puhumattakaan, että saisin selvää siitä, onko juttujen akteja tallella. Onneksi on Google, joka heitti eteen Kristina Beckerin opinnäytteen Dömd till döden – att forska om dödsdomar på Riksarkivet Marieberg. Siinä oli sitten sielua kylmäävä lause: "Gallringsbeslutet kom att gälla bestånden av revisionsakter och utslagshandlingar från tiden 1700-1789". Eli 1840-luvulla oli päätetty, ettei juttujen yksityiskohdilla kukaan mitään tee. Hetken kuluttua kaduttiin, mutta papereita oli ehtinyt kadotakin.

Teksti jatkuu käytännöllisellä opastuksella, jossa liikuttiin ihan täysijärkisesti diaarista itse papereihin, mutta millään hakusanakombinaatiolla relevantti arkistopuu ei auennut NAD:sta. Olo kuin vaihtoehtoisessa todellisuudessa.

Beckerin kirjallisuusluettelosta huomasin RA:n oman oppaan "Hitta i arkiven för Högsta domstolen och Justitierevisionen." Se löytyi verkosta ja osoittautui yhdeksi A4:ksi, jonka olennainen sisältö oli (kai) "Förteckning finns endast för perioden 1972-1981." Pääsi aika ruma sana. Olin tuhlannut aikaani vääntämällä ja kääntämällä NAD:ia, johon ei ilmeisesti edelleenkään ole syötetty koko arkistorakennetta!? Ei ole kaikki kunnossa Ruotsissakaan.

Ei auta itku markkinoilla. En myöskään Googlella, Hiskillä tai FamilySearchilla onnistunut löytämään Anttia ja Kreettaa. Mutta ehkä jollain blogin lukijalla on paremmat hakukeinot tai serkukset Räisänen ja Takkinen sukupuussaan? Solmittiinko avioliitto?

tiistai 3. toukokuuta 2022

Historia.Hel(sinki).fi

Jo joitakin vuosia sitten oli ilmassa havaittavissa ajatus Stockholmskällanin tapaisesta sivustosta Helsingin historian esittelyyn. Viime vuoden lopussa asukaslehti antoi ymmärtää sivuston jo olevan olemassa, mutta oikeasti se avattiin eilen kaupungintalon aulassa pidetyssä tilaisuudessa. Tukholmalaista esikuvaa ei salattu, mutta Laura Kolbe julisti Helsingin tehneen työn "paremmin". Esitysten perusteella sivuston on tarkoitus palvella aineiston esittelynä, kouluopetuksen inspiraationa/tukena, päätöksentekijöiden  tietolähteenä ja turistien tietopakettina. (Englanninkielinen versio on tulossa/suunnitelmissa.)

Esityksiä kuunnellessa oli jo selvää, että Tukholman mallia ei oltu seurattu. Stockholmskällan on itselleni ollut hyödyllinen ja mielenkiintoinen nimenomaan tuomalla esiin aineistoja ja seikkoja, joista en ole aiemmin kuullutkaan. Sen varsinaisia artikkeleita en ole edes huomannut. Mutta  "Helsingin tarinan kertovassa" Historia Helsingissä (också på svenska "Historia Helsinki", josta alkanee ulvonta) ei ole kyse ensisijaisesti aineiston esittelystä vaan "virallisen historian" kirjoituksesta. Opettajia projektissa edustanut kertoi haastattelussa modanneensa artikkeleista historiantutkijoiden käyttämää outoa sanastoa pois, mikä toi mieleen Ulla Koskisen esityksen viime viikolta. Päästyäni tietokoneen ääreen sain todeta, että teksti oli juuri sitä itseään eli taivaasta laskeutunutta totuutta, jota tukeva kirjallisuuslista on lähinnä kosmetiikkaa.

Esimerkiksi voi ottaa artikkelin nimettömäksi jätetyn kirjoittajan Kävelyllä 1600-luvun lopun Helsingissä, jossa ainoa lähdeviite on Aallon Kruununkaupunkiin. En epäile hetkeäkään, etteikö esitetty tieto siitä löytyisi, mutta kovin suoraviivaista se ei ole. Mitään sukua se ei (tietenkään) näytä olevan omalle versiolleni Kävely 1680-luvun Helsingissä (osa 1, osa 2, osa 3, osa 4), jossa käytin muitakin lähteitä kuin Aallon kirjaa. Sellaista se on, kun oli harrastelija asialla.

Helsingin esihistoriaan ei anneta yhtään kirjallisuuslähdettä enkä tunnista kumpaakaan kirjoittajaa arkeologiksi. Artikkelissa ei ole linkitystä esim. Kyppi-portaaliin eli lisätiedon ääreen. 

Nykyisestä korkeasta ja mahtavasta asemastani Opinahjon tohtoriopiskelijana voin sanoa, että artikkelin Sanomalehdet aloitus

Kun Suomesta tuli autonominen osa Venäjää vuonna 1809, Turkuun perustettiin maan virallinen lehti. Sitä ennen Suomeakin koskevia virallisia kuulutuksia oli julkaistu Tukholmassa ilmestyneissä virallisissa lehdissä.

saa puoli pistettä noteeratessaan Ruotsin ajan lehdet. Olisi mielenkiintoista tietää mistä kirjallisuuslähteestä puolitotuus on poimittu, sillä itse en ole todennäköisimmältä vaikuttavasta Tommilasta löytänyt mainintaa mistään kontribuutioista Suomesta. (Puolitotuus, sillä Helsingistä lähetettiin puolivirallisiin Posttidningariin ja Inrikes Tidningariin paljon muutakin kuin "virallisia kuulutuksia" ja tekstejä lähetettiin  myös virattomiin sanomalehtiin. Tätä tietoa ei kuitenkaan löydy valmiina kirjallisuudesta.)

Sivuston "viralliseen totuuteen" keskittyvä rakenne olisi jossain määrin pelastettavissa runsaalla artikkelimäärällä, jota tavallaan esityksissä luvattiin, mutta mitään lukua ei mainittu. Koska minulla ei ole kuin aikaa, kävin valikot läpi.

Alueet 3+2+1+3+1+0+0+0=10 

Käännekohdat 3+2+1+1+2+2+2+4=17

Ilmiöt 4+0+0+1+4+0+4+3+1+2+11=30

Ainakin yksi artikkeli oli linkitettynä kahteen paikkaan eli kokonaismäärä on alle 57, mikä ei päätä huimaa. Isoin klimppi on Mikko Huhtamiehen tuottama Merelle ja maailmalle. Nämä artikkelit ovat järjellisen mittaisia ja perustuvat arkistoaineistoonkin. Sitä ei vaan ole viitoitettu niin, että noviisi ymmärtäisi mennä oikeaan paikkaan ihmeteelemään eikä edes Kansallisarkiston asiakirjoihin ole linkkiä. Tai sehän on ihan ymmärrettävää, sillä niillä ei ole pysyviä osoitteita.

Huhtamiehen Vanhasta uuteen kaupunkiin ja Sörnäisten uusi Helsinki 1638 sopisivat myös Käännekohtien alle osioon Taantuminen ja siirto. Siellä on kuitenkin niiden sijaan tuntemattoman kirjoittajan Kaupungin taantuminen ja siirto Vironniemelle. Päällekkäisyys näin varhaisessa vaiheessa sivuston elämää tuntuu tarpeettomalta.

Ainoa osuus, joka Stockholmskällanista oli kopsattu suoraan, on karttavertailu. Valitettavasti siihen ei kuitenkaan oltu askarreltu vuotta 1878 varhaisempia karttoja. Tai ehkä se on vain hyvä, sillä vuoden 1900 kartta heitti Taka-Töölössä aivan samalla tavalla kuin Geoserver-esikatselussa, jossa muuten on mukana varhaisempia karttoja. Taipaleen rajat osuivat siis toisiin kohtiin kuin käsityönä tekemässäni versiossa. Mikä voisi olla omaa taitamattomuuttani, mutta selvää viturallaan oloa on se, että kun kohdistusrasti on vuoden 1900 kartassa Sokeritehtaan päällä, on se kaikissa myöhemmissä kartoissa liian pohjoisessa ja väärällä puolella risteystä.

Mikään asemoiduista kartoista ei ulotu esim. Vuosaaren päälle eli jos olisin sikäläisiä en kokisi tätä katsoessani olevani osa Helsingin historiaa. Karttoja tietenkin olisi olemassa ja esim. Vanhat kartat esittää Itä-Helsinginkin maaston Senaatin kartoista

Twitterissä valitettiin hakutuloksista, joten teknistä siivousta on vielä tekemättä. Omassa harhailussani onnistuin päätymään Senaatintorin versioon, joka oli ilmeisesti aikaisempi iteraatio. Nykyisessä sivustossa artikkeli on yhtä pitkä ja visuaalisesti sekava, mutta sentään tekstin väri on niin tumma, että sen näkee lukea. 

Kahvikeskustelussa kuulin, että saavuttavuusvaatimuksien täyttäminen olikin aiheuttanut vaivaa. Rohkenin myös tentata sivuston ylläpitoresurssointia, josta ei esitysosuudessa ollut mitään puhetta. Vastaus ei ollut kovin lohduttava tai vakuuttava. Uskon, että tekstiä työnnetään sivustolle lisää, mutta tuleeko sitä niin paljon, että sivustolle olisi järkeä palata? Helsingin korttelien nimet ja numerot käyn ilmeisesti jatkossakin tarkistamassa Wikipediasta.

maanantai 2. toukokuuta 2022

Pikakatsaus menneisyyden salasuhteisiin

 Jostain syystä sana salarakas kuullostaa minusta modernilta, joten hämmennyin Mehiläisen vuosikertaa 1839 selatessani tarinasta, joka alkoi 

Vaimo muuan piti salaukkoloita, joita oli kolme, yksi Olli ojan takoa, toinen Pekka pellon pientarelta, kolmas Niilo niitun päästä. Ja vaimo vihasi sentähden omaa miestänsä. Ja tuumasi kerran yhen salaukkonsa kansa, mitenkä hän saisi miehensä sokiaksi, ettei se olisi aina haittana toisten kanssa yhtä pitäissä...

Tätä seuraava tarina alkaa "Matti niminen joutomies piti yhtä tuumaa talon emännän kanssa, vaikka mies vielä eli."

Niin kuin olen jo vähintään vuosikymmenen pauhannut, etteivät (kaikki) menneisyyden ihmiset olleet sovussa ja siveydessä eläjiä, ja silti tuosta hämmästyin ja intouduin sitten lisähakuihin. Ensinnäkin selvisi, ettei tarinaoita oltu julkaisuaikanaan joka puolella hyväksytty. Alpo Silanderin artikkelista Valvojassa 12/1916:

Silloin muudan Siveyden Harjoittajaksi itseään nimittävä Helsingfors Morgonbladissa vaati, että lukijoita tulevaisuudessa säästettäisiin moisilta »hävyttömiltä loruilta». Borgå Tidning, jonka toimittajana oli lehtori J. E. Öhman, nousi Mehiläistä puoltamaan huomauttaen, että jokunen tuommoinen näyte kouluakäymättömäin kepeästä kirjoitustavasta ei ketään paljoakaan voinut vaivata. Kivahtipa hiukan itse Lönnrotkin. Lehteensä hän tekaisi pitkähkön puolustuksen ja selityksen uudempain kansanlaulujen painattamisesta ja arveli samalla, ettei osannut ymmärtää, mistä syystä puheenalaiset tarinat olisivat olleet hävyttömiksi tuomittavat.

Vakavammaksi veti C. H. Alopaeuksen katsauksen Suomen kirkko ja Porvoon hiippakunta vv. 1885-1890. (Vartija 9/1890) teksti

Kirkkoherrain antamista kertomuksista nähdään, että Pukkilassa on tapana pitää tanssipitoja, joiden jälkeen siveettömyyttä harjoitetaan. Kaartin seurakunnassa kerrotaan sotamiehistön pitävän salavaimoja. Nastolassa sanotaan vanhan pahan tavan, n. k. metsäkeijuissa huoruuden harjoittamisen, lakanneen. Kamalia kertomuksia kuuluu Kuhmoisista, joiden mukaan 10-vuotiset lapsetkin harjoittavat huoruutta, jota paitsi avioliittoa ei siellä pidetä pyhänä. Viimemainitun synnin sanotaan vallitsevan myöskin Leivonmäellä, Uudellakirkolla, Valkealassa ja Jyväskylän rovastikunnassa. Pyhäjärveltä kerrotaan, että siellä kahden vuoden kuluessa on 3 raskaudentilassa olevaa tyttyä eroitettu rippikoulusta, jota paitsi siellä on tapahtunut väkivallan teko eräälle 13 vuotiselle tytölle.

Kymmenen vuotta myöhemmin Suomen Kristillisen Naisliiton Edustajakokouksessa 20.6.1913  W. Sjöblomin alustus käsitteli naisten vaikeaa asemaa ja todettiin m.m.

"On aviomiehiä nykyäänkin äärettömän paljon, joilla on salavaimoja, jotka vaanivat miestä tilimaksupäivinä, joille pitää kuitenkin antaa usein suuremman osan palkasta, että asia vaan pysyisi salassa. Oma vaimo ja lapset saavat tyytyä siihen mitä jää ja olla hiljaa." (Tähti 12.9.1913)

Tähän kuvaukseen sopii C. A. Gottlundin Otava I:n kansanviisaus "Huorat hulluksi teköövät, salavaimot vaivaiseksi." Sananlaskut voi tunnetusti kääntää nurinniskoin, joten Kyläkirjaston kuvalehdessä 6/1901 sama sanaparsi todisteena siitä, että "mitä siveellisyyteen tulee, niin ovat suomalaiset siveitä ja menevät nuorena naimisiin."

Kuva: "American homes and gardens" (1905), Flickr Commons

sunnuntai 1. toukokuuta 2022

28. kuukausi jatko-opiskelijana

Työn päivänä kertaus huhtikuun tekemisestä. Otetaan vauhtia maaliskuun lopulta, jolloin löysin Alma Söderhjelmin kirjasta mainion lainauksen lokakuussa 1792 julkaistusta lehdestä Werldsborgare:

"Publicitetens Historia är ännu icke skrifven, men skulle blifva en ganska intressant och märkvärdig bok. Publicitetens Historia kan man anse som Människo-slägtets Skapelse Historia; det äter icke längre hö sedan den tiden."

Ei ole 1700-luvun (painetun) julkisuuden historiaa Ruotsissa vieläkään (minusta kunnolla) kirjoitettu. En menisi väittämään, että sitä voisi kutsua "ihmiskunnan luomishistoriaksi", mutta on se mielenkiintoista. Varsinkin (minusta), kun lakkaa höpisemästä Jürgen Habermasista ja katsoo sitä, mitä oikeasti tapahtuu. 

Tällaista pitää välillä mietiskellä, kun tutkimuskirjallisuutta kaivaessa toistuvasti huomaa, että oma kiinnostuksen kohde on ohitettu ja alkaa kyseenalaistaa tekemisensä järkevyyden. Se, että Söderhjelmin työ lehdistöhistorian parissa on Pohjolassa pääasiallisesti unohdettu ei varsinaisesti auta asiaa.

Väikkärin kirjoitustyö oli käynnissä lähes koko huhtikuun. Useita kertoja tuli mieleen vertaus (jonka esittäjän toivoisin muistavani) väitöskirjan teosta ryhmäprojektina, jossa mukana olevat ovat tekijän aiempia olemuksia. Nämä ovat tavanneet usein tehdä mitä kummallisempia älyttömyyksiä, mutta ilokseni huomasin, että olivat myös löytäneet tosi mielenkiintoisia aikalaistekstejä ja relevanttia kirjallisuutta. Ei tarvinnut "kuin" lisätä tekstiin.

Kirjallisuuslistan läpikäynnin suhteen otin vihdoin vanhat konstit pussista ja määrittelin edistysmittarin. Eihän 15 % paljoa ole, mutta parempi kuin stressata tuntemattomasta surkeuden tilasta. Ja jokainen rivi heilauttaa mittaria. Lisätyt rivit tietenkin alaspäin.

Ennen pääsiäistä sain viime syyskuussa lähettämäni artikkelin julkaisua puoltaneet vertaisarviot. Molemmissa oli neljä sivua pointteja, joista vain muutaman kanssa olin eri mieltä. Syytä olla todella kiitollinen. Aloitin työstön heti, mutta pian piti (vihdoin) alkaa tekemään kuun lopussa pidettävää tilausesitelmää. Väikkärinkin edistäminen oli mielessä, joten kätsysti, kun prokrastinoi kahta, niin teki kolmatta. Ja toivoi hommien oikeasti etenevän. 

Pääsiäisen jälkeen postiluukkuun pudonnut hylky kirjahankkeeseen tekemälleni ehdotukselle ei varsinaisesti masentanut, mutta kun perään blogin kommentoija epäili minulla olevan "luki-häiriön" ja joulukuussa lähettämästäni artikkelista tuli hylkyä hipovat eli "kannustamme kyllä kirjoittamaan kokonaan uusiksi" vertaisarviot ja toimituksen kommentit, itsevarmuutta ei ollut merkittäviä määriä kuun viimeisen viikon alkaessa. Viimeisen viikon, jonka ohjelmassa oli tallennettava tilausesitelmä "Kirjattuja ja kuulutettuja liikkujia sanomalehdissä" potentiaalisesti yli sadalle ihmiselle ja konffaesitys "Kotimaan uutisointi 1600-luvun lopun Posttidningarissa" tuttavien edessä. 

Olin pari päivää "mitä välii millään" -depiksessä, mutta kummasti olo helpottui jo siitä, kun tilausesitelmä ei mennyt aivan penkin alle. (En hirvittävästi yllättynyt siitä, että linjoilla ei ollut sataa(kaan) ihmistä, sillä ulkona oli kaunis kevätilta.) Sitten alitajunta teki tehtävänsä ja kertoi aamusuihkun aikana mitä kakkosartikkelin uudelleenkirjoitus vaatisi. Ja konffaesitys tuli pidettyä.

P. S. Väikkärintekijöiden blogistaniasta ei ole tuoreita havaintoja, joten linkitän yleistäväksi sisällöksi "Opiskelijoiden ohjaus yliopistossa" -podcastin jakson "Väitöskirjatutkijoiden ohjaus", jossa haastateltavana oli Kirsi Pyhältö. Lopussa annettiin lukuvinkiksi Summary Report on Doctoral and Supervisory Experience at the University of Helsinki (2022)

Avasin ja naurahdin lukiessani ylle liimattua taulukkoa ohjaajien ja ohjattavien näkemyksistä ohjauksen tiheydestä. Ovatko ohjaajat laskeneet yhteen kaikkien ohjattaviensa ohjauksen? Vai ovatko kiireisimmät/laiskemmat ohjaajat jättäneet vastaamatta? Tai pettyneimmät ohjattavat vastanneet innokkaammin kuin muut?  (Opinahjossa tehtiin vastaava kysely helmikuun alussa ja vastausvaihtoehdoissa oli huomioitu mahdollisuus "En ole käynyt ohjauskeskustelua viimeisten 12 kuukauden aikana". Raportointia odotellen.) 

Aiheeseen päästyä muistiinpanoihin tallettamani lainaus Kimmo Svinhufvudin vanhasta blogikirjoituksesta:

Ymmärrän tietysti, että kaikki ohjaajat ovat hyvin kiireisiä. Ainakin minä kuitenkin ajattelin, että esimerkiksi vastaanottoaika on sellainen ajankohta, jolloin voin jatko-opiskelijanakin mennä keskustelemaan ohjaajani kanssa tai soittaa hänelle, myös useamman kerran vuodessa.

Minun mielestäni hyvä väitöskirjaohjaus lähestyy ainakin joiltain osin mentorointia. Jos tavoitteemme on kouluttaa osaavia tohtoreita, ohjauksen tulee käsitellä muutakin kuin väitöskirjakäsikirjoitusta. Ja kyllä ohjausta pitäisi saada enemmän kuin kaksi kertaa vuodessa. Ainakin jos neljän vuoden tavoiteajasta puhutaan edes jossain määrin vakavissaan.

Ylempänä Carl Larssonin näkemys 1700-luvun naisesta, joka on August Strindbergin kirjan Svenska folket i helg och söken, i krig och i fred hemma och ute eller ett tusen år af svenska bildningens och sedernas historia II (1882) kuvitusta