Ruotsin vallan ajan värvätyt joukot

Leikatessani ja liimatessani tekstiä vanhasta Hohenthal-kirjasta SSH-käsikseen mukana oli alaviitteitä "Aminoff 1971", joille ei ollut vastinetta kirjallisuusluettelossa. Klassinen hups, mutta minulla oli mielikuva teoksesta ja verkkohaulla sille löytyi nimikin. Kun C. G. Aminoffin Nyuppsatta truppförband i Finland 1770-1808. Administrativ historia och personal (Historiallisia tutkimuksia 82. 1971) sitten oli käsissäni alkuperäisen asian sijaan mieleen tuli Zelowin kasakat. Ja kyllä, niistä oli kirjassa kaksi sivua tekstiä, joihin olisin mieluusti viitannut Sund-kirjassani.

Olisin säästänyt tuolloin huomattavasti päänvaivaa, jos Arkistojen portin artikkelissa Ruotujakolaitoksen aikaiset värvätyt joukko-osastot olisi Aminoff kirjallisuuslistassa. Kyseinen sivu oli osa Portti-katsaustani tammikuussa, jolloin huomautin, että sivulta Ruotsin ajan sotilasasiakirjat en löytänyt linkkiä edellä mainittuun. Tällä kertaa Zelowilla haettuani avasin Portin sivun Teema: Palvelus armeijassa, jossa on oma osionsa Ruotujakoinen armeija ja värvätyt joukko-osastot, joka on pitkälti päällekkäinen, mutta ei tietenkään identtinen ensiksi mainitun kanssa. Argh.

Tammikuussa värvättyjen yhteyteen kaipaamani maininta parista värvätystä rykmentistä tehdystä kortistosta LÖYTYY Teema-sivun osion lopusta, jossa väitetään että "aineisto löytyy Vakka-tietokannan tarkennetusta hausta esimerkiksi hakusanalla perustutkimustoimikunta." Tämän toimenpiteen kun näkisi. Elokuun alkupuolella Kansallisarkiston Rauhankadun toimipisteen luettelohuoneessa päivystänyt katsoi kanssani Vakkaa, johon on luetteloitu vain osa perustoimikunnan arkistosta, ja neuvoi minua tekemään vapaamuotoisen Astia-tilauksen. Myöhemmin hän löysi arkistoluettelon paperisena. (Esimerkki kortista tässä blogitekstissä.)

Jos uskoo sivua Ruotujakolaitoksen aikaiset värvätyt joukko-osastot ovat relevantit lähteet sotilasasiakirjat ja kirkonkirjat. Jos taas uskoo Kaarlo Wirilanderia, joka jonkin verran sotilasaineistoista tiesi ja Aminoffin kirjan Genokseen arvosteli, niin

Nimenomaan rahapalkkauksen varassa toimineesta henkilöstöstä kysymyksen ollessa - kuten nyt tässä - palkka-aseman huomioon ottaminen olisi kuitenkin pakosta vienyt tekijän tiettyjen lähdesarjojen pariin nimittäin läänintileihin, joista saatavat tiedot ehkä olisivat poistaneet hänen luetteloistaan eräitä ruotsinajan loppukauden soturien huolimattomasta 'rulliin' merkinnästä johtuneita aukkokohtia ja kysymysmerkkejä. Aminoffin käsittelemien 'uusmuodostelmien' synnyttyä suureksi osaksi Itä-Suomessa, niistä aiheutuneet vuosimenot ja palkansaajat joutuivat siis lähinnä Kymenkartanon ja Savon (eli Heinolan) ja Savon ja Karjalan (eli Kuopion) läänien tileihin merkittäviksi (Savo-Karjalan maakunta-arkisto, Mikkeli).

 Tietääköhän enää kukaan mistä kohtaa läänintilejä tällaista tietoa löytyy?

Elokuun loppupuoli

18.8.

• Seurasaari soi kerää Hallaan yleisöä, joka mielellään istuisi museopenkilläkin. Yksi istui kieltomerkin päälle. #museot
• Seuraavaksi kesän eka ja vika kesäteatteriesitys Weekend festarin tarjoamalla taustamökällä. #seurasaari
• Suositus myös Seurasaaren kesänäytelmälle. Vanhanaikaisen harrastajateatterin hengessä perinnehuumoria. [Hieman pidempi arvio blogitekstinä]

19.8.

• Tänään Seurasaari soi jouhikolla. Vähemmän väkeä kuin eilen.
  [Penkkien sijaan Pertinotsan pirtissä aiheutti ongelmaa museoitu pöytä, johon vieressäni istunut (vieras) mies epähuomiossa nojasi. Pöytälevy oli irtonainen ja keikahti.
  Ilmeisesti ikuisesti muistan parin vuoden takaisen Kardemimmien Seurasaari soi -keikan. Kahiluodon kartanon sali oli tupaten täynnä ja yksi mies nojaili maalattuun tapettiin pilaten keskittymiseni. Kai tapetti on rekonstruktio, mutta silti.]

• Yleisöstä kysymys jouhikon soittajalle (Ilkka Heinonen): "soittiko ne ennen noin rajusti?" Sillä ennenhän kaikki oli rauhallista ja hiljaista... [Hidasta olisi ehkä ollut parempi sana tuohon kuin hiljaista. Ei jouhikon ääni kovin kuuluva ole]

21.8.

• "Suomalaiset. Yhteistä historiaamme" Silmäilin ekat sivut, huomasin Suomen kansan liikkuvan kohti pohjoista ja lopetin.

• Suomi-brändäystä 1862?

23.8.

• Suomen museoala on saanut tubettamiseen @Tapio_onthemove erinomaisia ohjeita, toivottavasti menevät perille. Ja kannattaa myös katsoa British museumin YT-kanavaa.
• SKS-kierroksen jälkeen Mikko Moilanen ja miekka. #taiteidenyö

• Ruiskumestarintalon lasten musan jälkeen Visa Immonen ilman haastattelijaa tulevasta Koroinen-kirjasta. #taiteidenyö [Immosta oli kuuntelemassa kourallinen porukkaa verrattuna tungokseen, jonka näin ikkunan läpi Helsingin henkien esittelyn aikana. Ihmiset eivät vaan ymmärrä hyvän päälle.]

24.8.

• Odottelemassa Tietokirjaraadin alkua. Toivottavasti yhtä tiukka kuin lapsuuden Levyraati. @katleena on jo paikalla, missä @kasperstromman? [Nääh, löysää markkinointipuhetta koko tilaisuus. Kuten arvasin.]

25.8.

• Vuosien varrella @Kansallisarkist on ollut usein henkilötietosuojapsykona aivan tarpeettomasti, mutta nyt ovat laittaneet verkkoon aineistoa, josta minä kauhistun. (Varsinkin kun löytyi tutulla sukunimellä hakien.) [Purkauduin tämän jälkeen keskellä yötä blogitekstin verran. Ei kommenttia Kansallisarkistolta twiittiin eikä blogitekstiin, tietenkään.]

26.8.

• Onko Suomi vielä markkinatalous, jossa Barbeja on nähtävissä jokaisessa lelukaupassa? [Oli Kansallismuseon Barbie-näyttelyn viimeinen päivä. En käynyt kertaakaan sisällä. Tuoko yhden näyttelyn positiivinen muisto lapset museoon myöhemmin uudelleen? Hiinä ja hiinä.]

27.8.

• Toisessa some-kanavassa kaksi historiantutkijaa metsästää toimittajalle asiantuntijahaastateltavaa. Olisi niillä kai jotain muutakin tekemistä.
  [Jenni Lares totesi: "No näinpä. Valitettavaa, että jos itse ei ehdota tilalleen jotakuta toista, haastatellaan juttuun luultavasti jotakuta ei-tutkijaa tai mennään mutulla." Toiseen tapaukseen liittyen samaan aikaan tuttu tutkija ei ollut halunnut haastateltavaksi, mutta katui valintaansa kun ehdottamiensa tutkijoiden sijaan ruutuun päätyi epämieluinen.]

28.8.

• Sain toisen kerran uusittua Suomen rakennehistorian lainan @HelMet_kirjasto . Eikö tänä vuonna ilmestyneen kirjan nimi ole kutsuva? (Pääsin juuri sijalle 43. Moilasen viikinkimiekkoihin.)
• Tietokirjoja neuvotaan aloittamaan kerronnallisella kohtauksella. Nykyään lähinnä ärsyynnyn kun löydän sellaisen kirjan avatessani. [Jos seuraavalla yrityksellä pääsen alkurivejä pidemmälle, niin kirjasta myöhemmin blogissa.]

29.8.

• Perspektiivin laajennusta. Ekaa kertaa Aleksanteri-instituuttiin, jossa luvattu puhua Konstantipoli-panoraamasta Venäjällä 1800-luvulla.
  [Kyseinen panoraama oli esillä Pietarissa 1828-29, jolloin Venäjä kävi sotaa Turkkia vastaan. Alina Novikin esityksestä kävi ilmi, että tämä 60 metrin pituinen maalaus oli sijoitettu erityiseen rakennukseen. Jotta tällainen on saatu taloudellisesti kannattavaksi, vaadittiin suurkaupungin väki. Eli muutamaa vuotta sitten ihmettelemäni Suomeen tuotu kosmorama ei ole ollut panorama vaan blogitekstissäkin arvailemani pömpeli.]

31.8.

• Pauli Jokinen sanoo @kaupunginmuseo sta sen mitä olen jankuttanut avaamisesta asti. Mutta ei huomauta, että edes vaihtuvat näyttelyt eivät ole kertoneet kaupungin vanhemmasta historiasta.
• Timo Suvanto ja valokuvan paikantaminen
• Sulholle lakanat epätavallisesta kankaasta
• Auringon alkuperä ja selityksen lumo
• Paskapuhetta 1500-luvulta
• Finnish silence is a myth
• Propagandan historia [Sami Eerolan kirja-arvio]
• Itsenäisen Suomen kulttuurihistoria [Sami Eerolan kirja-arvio]
• TUTKIJAN PÄIVÄ kuvin: kairausnäytteitä ja karttajuttuja

Reformaatiota, katekismuksia ja kirjakauppaa

Eilen alkoi SKS:n tiloissa kaksipäiväinen Networks, poetics and multilingual society in the early modern Baltic sea region, jossa puhuttiin ihan mielenkiintoisia juttuja.

Kutsuttuna esitelmöijänä Jason Lavery aloitti aamun puhumalla Agricolasta ja Suomen kansankielisestä reformaatiosta. Lähtötietoni olivat niin hatarat, etten erottanut missä kohtaa tuli uutta tietoa, mutta ainakaan Laveryn esitys Agricolan apulaisjoukoista ei uponnut Simo Heiniseen, joka keskusteluosuudessa puolusti Agricolan yksinäistä ja ahkeraa neroutta. Blogin tarkkaavaiset ja pitkäaikaiset lukijat muistavat, että olen Paavali Juusteenin jälkeläinen eli näkymykseni on minullakin.

Minusta oli hyvä, että Lavery totesi ääneen sen, että Agricolan tuotanto vaati todennäköisten apureiden lisäksi resursseja eli lähdekirjallisuutta ja painatusmahdollisuuksia. Nämä eivät olleet 1540-luvulla itsestäänselvyys. Hieman yllätti, että painatuksen taloudellisessa puolessa tuntui olevan monta kysymysmerkkiä.

Refrormaatiopuolessa yllätti Tukholman suomalaisen seurakunnan perustaminen niinkin aikaisin kuin 1533. Seurakunnan historiikki ja paimenmuisto ovat olleet myöhempien aikojen takia käsissäni. Seuraavalla kertaa pitää lukea alkusivutkin. Millä muskeleilla seurakunta perustettiin?

Tämä oli edelleen mielessäni, kun kuuntelin seuraavassa sessiossa Tapio Salmisen esitystä Uudeltamaalta Tallinnaan muuttaneista. Salmisen mukaan 1500-luvun alkupuolella kaupungin talouksista 11-12% oli "ruotsalaisia", joten oliko jo saman vuosisadan aikana olemassa ruotsalainen seurakunta, jonka 1631 sai kuninkaalta uudet tilat? Ei ole Salmisen tutkimusaihe, joten jää edelleen kaivelemaan.

Lounaan jälkeisessä sessiossa Tuija Laine kuvasi 1600-luvulla Ruotsin valtakunnan uskonnollisille vähemmistöille kirjoitettuja katekismuksia. Tai tarkemmin sanoen Lenape-kieltä puhuville Amerikan alkuperäisasukkaille katekismus kirjoitettiin vasta kun Ruotsi oli siirtomaastaan luopunut eli vuonna 1696. Inkerinmaalaisille kirjoitetuista katekismuksista toinen oli tuttu kiitos Samuli Suonpään twiitin, joka innosti suht-äskettäin verkkohakuihin.

Kolmas vähemmistöryhmä olivat saamelaiset, joille 1619-98 kirjoitettiin 8 kirjaa. Ainakin kaksi ensimmäistä olivat kieleltään aivan käsittämättömiä ja ilmeisesti etelässä ei edes ymmärretty, etteivät kaikki saamelaiset puhu samaa kieltä. Toivoa sopii, että oppi edellä menevä luterilainen käännytys ei koskaan saanut sellaisia muotoja, joita ruotsalaiset karoliinivangit todistivat ortodoksien Siperiassa. Jos joskus uskallan, luen Lapin historiaa lisää.

Päivän toinen kutsuttu puhuja oli Andrew Pettegree, joka aihe hollantilaisista kirjakauppiaina Itämerellä ei ihan hirveästi houkutellut. Mutta osoittautui mielenkiintoiseksi.

Ensinnäkin Pettegree kertoi Universal short title cataloguesta, joka etusivunsa mukaan kertoo olevansa tietokanta kaikesta irtokirjaimin painetusta 1500-luvun loppuun asti. Pettegreen mukaan aikarajausta on jo siirretty 1600-luvun puolelle ja tavoite on vuodessa 1700. Kirjastotietokannoista USTC eroaa kahdella merkittävällä tavalla. Ensinnäkin mukana on yksittäiset sivutkin ja toiseksi myös painotuotteet, joista ei ole jäljellä yhtään kappaletta.

Kuullostaa liian hyvältä ollakseen totta ja Skandinavian osalta Pettegreen mukaan on työtä tekemättä. Totta puhui, sillä hakulomakkeen maakentässä ei edes ole Ruotsia valittavana. Toivottavasti seuraavatkin hankerahoituskierrokset onnistuvat.

Harjoituksen vuoksi totesin, että painopaikka Stockholm tuottaa toki 432 tuloksta ja kaivoin tietokannasta myös esiin Olaus Magnuksen Pohjoisten kansojen historian versioita. Parilla sivulla (esim. tässä) oli ihan vieras kuva, mutta joiltakin sivuilta löytyi linkit kirjan digitaaliseen versioon. Koska USTC:n tarkoitus on seurata yksittäisiä painoksia tämä voi olla sellaista hakevalle käytännöllinen hakupaikka.

Hollantilaisten kirjakaupasta Köpiksessä 1600-luvulla jäi mieleen nopeasti kasvaneet kirjakokoelmat, jotka taisivat olla usein näyttöä eikä käyttöä varten. Hollantilaiset trokasivat tanskalaisille muille käsiin jääneitä arvoteoksia ja painoivat itse minisivuille halpistuotantoa. Molemmat kulkivat kätsysti Itämerelle laivoissa, jotka muuten olisivat (puu?)tavaraa hakemaan mennessään olleet tyhjiä.

Juutinrauman tullien fanina oli tietenkin pakko tarkistaa löytyykö sieltä kirjoja ja jos, niin miten mitattuna. No, kuten arvata saattaa: rahaksi arvioituna.

Kuva Dirck de Bray (1607 - 1678), Rijksmuseumin kokoelmat

Täydennysosia

1) Testatessani pari vuotta sitten aikuislukion oppituntia se tulkattiin viittomakielelle ja lopun yleisökysymyksenä oli kuurojen osallistuminen viime sotiimme. Luennoitsija ei osannut vastata. Nyt elokuussa FB:n kuurojen historia -ryhmässä oli luettelo 10 Lapin sotaan vapaaehtoisena osallistuneesta kuurosta. Käydyssä keskustelussa mainittiin myös linnoitustöissä olleita sekä Kansa taisteli -lehdessä 12/1967 (pdf) julkaistu Reino Karhusen artikkeli Averin - kuuro sotilas. Talvisodan vapaaehtoinen, epävirallisesti.

2) Viime viikonloppuna oli venetsialaisten aika. Ennen kuin ehdin työntämään tekstiäni vuodelta 2015 esille ja kehumaan Helsingin aloittaneen juhlinnan, eteeni tuli Ylen juttu vuodelta 2013, jota en blogitekstiä kirjoittaessani ollut löytänyt. Helsingin oli minua ennen nostanut esiin K.H.Renlundin museon arkistoassistentti Merja Passoja, jolta artikkelissa on lainaus "1840-luvulla kreivi Musin-Puškinin tiedetään järjestäneen venetsialaisia Helsingin Meilahdessa nimellä Fete Venete."

3) Armeijan ruuasta jatkosodasta jaoin muistitietoa, mutta siitä on myös tutkimusta eli Anneli Pranttilan väitöskirja "Rintamamiesten muonitus Suomessa sotavuosina 1939–1945" (2006),  jota kiitettävästi linkitettiinkin viime viikon keskustelun aikana.

4) Pääsin käymään Rikosmuseossa syksyllä 2015. Tuoreessa Kalmistopiirin jutussa Sofia Paasikivi kertoo museon ihmisjäänteistä.

5) Tekstiini Kansallismuseon arkuista siellä työskentelevä museoammattilainen Hanna Forssell totesi "Kiinnostavia tietoja ja Salomon Wilskman oli tosiaan mielenkiintoinen persoona! Arkut ovat vanhaa näyttelyä ja pian alkavan uudistamisen yhteydessä varmasti mietitään miten laajat esinetiedot olisivat parhaiten kaikille saatavilla, esim. Finnassa kuten esihistorian näyttelyssä." Uskaltaisinkohan testata esihistorian näyttelyn uudelleen nyt kun esinetietojen pitäisi olla Finnassa....

6) Kirjoittaessani ksylografeista jätin mainitsematta, että tottakai puupiirroslaattoja tetiin Suomessa jo ennen 1800-lukua. Näistähän voi lukea Anna Perälän kirjasta Tiedon ja taidon kuvat : Suomalaisten painotuotteiden puupiirrokset ja niiden tekijät 1647-1713. Aiheesta varhaisilta ajoilta on myös tullut tällä väliin eteen ulkomailta videot Isaac Newton's Woodblocks - Objectivity #178 ja Inside the Collection: A best-selling book and a 16th-century woodblock

7) Kuvituksena yllä on Hugo Simbergin Guido-pojalleen tekemiä ex libriksiä Kansallisgallerian kokoelmista. Löysin ne helmikuusta 2017 Twitterissä pyörineeltä @taidebot-tililtä. Sieltä kerrottiin (ylläpitäjä Petri Pusan toimesta) 21.8.2018

"Taidebot ei ole enää kesällä saanut selville taiteilijan nimeä aiemmin toimineella kyselyllä. Miksi näin? Kysytty palvelun tarjoajalta. Miksi teoksen tietojen yhteydessä ei ole suoraan taiteilijan nimeä selkokielisessä muodossa? Niinpä."

Ja 26.8.2018 "Taidebot on ajettu alas ainakin toistaiseksi. Järkevän sisällön tuottaminen on liian työlästä monessakin mielessä erityisesti kun vertaa täysin omatoimisiin valokuvabotteihin kuten @signebrander tai @helsinkikuvaa."

Aineiston avaaminen ei ole pelkän lisenssin esiin läiskäisyä. Mistä puheen ollen...

8) Edellisissä täydennysosissa nipottamiini Hotelli- ja ravintolamuseon ruokalistakuviin sain Finnan puolesta pari päivää myöhemmin (syy ja seuraus?) vastauksen "Hotelli- ja ravintolamuseosta kerrotaan, että kyseinen aineisto on yksi ensimmäisistä, joita HRM on Finnaan aikoinaan tuonut. Paitsi että Finna on tässä ajassa kehittynyt paljon, myös HRM:n luettelointikäytännöt ovat sittemmin tarkentuneet. Edelleen ruokalistat ovat kuitenkin haasteellisia luetteloida, sillä käytössä oleva kokoelmanhallintajärjestelmä Musketti ei tue riittävästi arkistoaineistojen luettelointia. Niinpä museo luetteloi ne esineiksi ja ajoitus laitetaan esim. kontekstitietoihin. Selvitämme museon kanssa, miten aineistotietojen näkyvyyttä Finnassa voisi jatkossa parantaa. Kannustamme myös tarjoamaan aineistoista aina mahdollisimman hyvälaatuiset kuvat, mutta usein Finnassa näytettävien kuvien laadun parantaminen edellyttäisi museoilta melkoisesti lisätyötä ja käy siksi hitaasti kertaalleen jo julkaistujen aineistojen osalta."

Kyllä internet on ihana asia 1600-luvun tutkijalle!

SSH-projektin verkkolöytöjen teosta voisi kirjoittaa oman kirjansa, mutta dokumentoin tähän yhden erikoisimman ja tuoreimman. Siis tältä aamulta, kun päähäni pälkähti hakea kirjaan käyttökelpoista kuvaa kaupungista "Königsberg in der Neumarck". Tavallisella Google-haulla tuli esiin tuloksia, joita en muistanut nähneeni Masekow-tekstiä kirjoittaessani, joten availin niitäkin välilehtiin.

Näin yhdelle päätyi sisällysluettelo vuonna 1702 julkaistuun saksalaisten hääsaarnojen kokoelmaan. En kylläkään tainnut lukea otsikkoa vaan hain selaimen haulla sanaa Köningsberg, jonka ensimmäinen esiintymä oli hääsaarnassa kuparisepän ja kuparisepän tyttären välillä. No, tästähän innostuin. Jos Köningsbergin lähellä on kupari/messinkituotantoa, niin ehkä sieltä voisi olla kotoisin myös jostain Saksasta Norrköpingiin päätyvä Schildt, jonka pojantytär menee Köningsbergissä syntyneen Hohenthalin kanssa Norrköpingissä naimisiin?

Aika kaukaa haettua, mutta saarnatekstiä huvikseni (?) tavatessani, tulin tietenkin ajatelleeksi, että vähänkö olisi ollut upeaa, jos tällaisesta kokoelmasta olisi löytynyt SSH-projektin immeisiä.

Sivistääkseni itseäni palasin sitten sisällysluetteloon ymmärtääkseni kirjan tarkoitusta hieman paremmin. Kiitettävästi tähän digitointiin oli kirjoitettu yksityiskohtainen sisällysluettelo, joka mahdollisti alkuperäisen osumankin. Ja nyt kun sitä puolihuolimattomasti silmäilin, huomasin nimen...

HOHENTHAL!

Kuten kuvasta ehkä erottuu, morsiamena häissä oli Gottfried Hohenthalin leski Annen Marien Breyin. Valitettavasti saarnakokoelmalle ei ole ollut tarpeen tallentaa häiden ajankohtaa ja paikkaa. Kirjan otsikosta päätellen jälkimmäinen todennäköisesti Küstrin ja toinen 1700-luvun kirja kertoo, että saarnojen kirjoittaja ja pitäjä Johann Hänfler vaikutti siellä vuodesta 1684.

En ole käyttänyt muistikapasiteettiaani esi-isäni Joachim Hohenthalin sisaruksiin, mutta Torvald Hohenthalin Genos-artikkelin mukaan joukossa on vuonna 1654 syntynyt Gottfried Hohenthal. Olisi ehtinyt hyvin naimisiin ja kuolemaan ennen vuosisadan loppua.

Wikipedian mukaan Küstrinin vanha linnoitus ja keskusta tuhoutuivat toisessa maailmansodassa, mutta käyttäen nykyisen puolalaisen kaupungin Kostrzyn nad Odrą koordinaatteja se sijaitsee noin 50 kilometrin päässä Königsbergistä eli muutto sinne on ihan realistinen.

Mistä todistaa tietenkin myös se, että päädyin paikannimellä hakemalla saarnakokoelmaan, jossa - nyt tarkistettuani - on neljä Küstrinissä vihittyä königsbergiläistä.

Karoliinien päiväkirjoista

Benderistä kirjoittaessani mainitsin tilanneeni kirjastosta karoliinipäiväkirjan. Tarkoitin yhtä osaa August Quennerstedtin toimittamasta sarjasta Karolinska krigares dagböcker jämte andra samtida skrifter. Se tuli tutuksi kirjoittaessani Viipurista Venäjälle viedyistä karoliineista.

Kutakin osaa on 1900-luvun alussa painettu vain 200 kappaletta, joten olin ja olen kauhuissani, että Kansalliskirjasto antaa varastokappaleensa kotilainaksi. Minä en ole uskaltanut niitä rakennuksensa ulkopuolelle viedä ja luonnollisesti kirjaa selatessa tuli taas mieleen toive, että joku ne digitoisi.

Ja kas, pari päivää myöhemmin verkkohaku heitti Project Runebergin sivuille, joilta sarja löytyy! Iloa ja harmistusta yhtäaikaa. Miten tämä on mennyt ohi? Ilmeisesti digitoisti ei ollut käytettävissä Siperian vangeista kirjoittaessani vaan on hiljaisesti ilmaantunut syksyllä 2016.

Nimien kirjoitusasut vaihtelevat ja OCR ei ole täydellinen, joten yksittäisen henkilön hakeminen kannattaa tehdä kuhunkin osaan sisältyvän henkilöhakemiston avulla. Itse teksteihin pitää soveltaa vahvaa lähdekritiikkiä, mutta niistä voi olla suunnatonta iloakin. Kuten itselläni, kun löysin ne pari ripettä esi-isäni Siperian vankeudesta. Pitää kuitenkin muistaa, että sarjassa ei ole kaikki karoliinipäiväkirjat. Niitä on julkaistu muuallakin ja jotkut taitavat edelleen olla julkaisemattomiakin.

Mutta nyt minulla ei ole mitään tekosyytä olla käymättä läpi sarjasta kaikkia Benderiin liittyviä tekstejä... SSH-projektin aikataulu vaan venyy venymistään.

P. S. 1. Muistutuksena peruskirjallisuudesta verkossa myös karoliiniupseerit kansien välissä. Nykyään Lewenhaupt helpoimmin Litteraturbankenissa.
P. S. 2. Kuvituksena esitätini aviomiehen Johan David Swartzin Kaarle XII:stä maalaama muotokuva.

Kartanoläänejä ja kirkkoja, 1. luento

Elämästäni puuttuu aikataulut sekä ihmiskontaktit ja lempisananlaskuni on "rahalla saa ja hevosella pääsee", joten investoin avoimen yliopiston keskiajan historian+arkeologian kurssiin Kartanoläänejä ja kirkkoja Varsinais-Suomessa. Ainakin muutaman viikon ajan pysynen viikonpäivistä kärryillä.

Eiliseltä Georg Haggrënin avausluenéolta rälssin kartanoista ja yhteiskunnan kerroksista en odottanut paljoa uutta tietoa, mutta sain tajunnan räjäytyksen: Rauma ja Lappi sen ympärillä ovat jossain välissä kuuluneet Satakunnan sijaan Varsinais-Suomeen! Ikinä ollut moista kuullut.

Ruotsalaisten tulosta Suomeen minulla oli jotain muistijälkiä, mutta kun Haggrén totesi heidän asettuneen jokilaaksojen ohella merestä nousseelle rannikolle, johon periaatteessa olisi voinut muuttaa kuka vaan, katsoin asialliseksi kysyä, että mistä tiedämme ruotsalaisen oikeuden alueiden olleen ruotsalaisten asumia. No, paikannimistä tietenkin.

Paikannimistä ja keskiajasta palasi mieleen Johanna Halosen esitys viime vuoden nimistotutkimuksen päivillä. Se liittyi maanomistuksen muutoksiin samoin kuin Haggrenin teesi keskiajan alun kartanolääneistä, jotka ovat sittemmin hajonneet. Se, että pohjoismaisen perintöoikeuden puitteissa maaomaisuudet hajoavat, on helposti ymmärrettävissä. Mutta miten alueet alunperin muodostuivat? Kun "vain harvoin on tiloja yhdistetty". Ei (kai) maannousun tuottamaa maata jätetty koskemattomaksi odottamaan potentiaalisia siirtolaisia? Vai oliko Varsinais-Suomessa väestöpula - samaan aikaan kuin yleiseurooppalaisesti väestökasvu ajoi kolonialismiin? Joen varsilla asuttiin jo rautakaudella - ovatko tulijat ottaneet ne maat rahalla vai hevosilla? Niin paljon kysymyksiä, niin vähän lähteitä.

(Olivatko muuten ruotsalaisten Virossa asuttamat alueet autioita? Joko Jonathan Lindströmin ei kirjassaan Biskopen och korståget 1206 - Om krig, kolonisation och Guds man i Norden tästä mitään maininnut tai olen asian unohtanut.)

En tiedä oliko minulle uutta vai unohtunutta, mutta yllätyin yksinkertaisesta todisteesta sille, että vierekkäiset tilat oli aikanaan perinnönjaossa pilkottuja: niiden välillä ei solmittu avioliittoja. Sillä katolisen kirkon määräykset. Niistä kuuntelin juuri äskettäin juttua Matthew Vesterin esitelmässä Early Modern European History: Familes in Early Modern Europe, jonka yleisönä oli brittilukiolaisia. Vesterin osallistavat kysymykset kävivät hermojeni päälle, mutta joukossa oli mielenkiintoisia pointteja. Olikohan jotain maiden testamenttaamisesta kirkolle? Siitä tuli eilen yleisökysymys.

Kuvituskoosteen ainekset Kyläkirjaston kuvalehdestä 6/1897 (tästä, tästä), kirjasta Stockholm under Medeltiden och Vasatiden (tästä) ja Johan Knutsonilta (tästä).

Yhden neidin elämä

SSH-käsiksessä olin kuitannut esitätini Anna Gustavan elämän siirtämällä hänet isän kuoleman jälkeen Munsalaan ja jättänyt sinne. Kun toista Hohenthalia metsästäessäni kokeilin FamilySearchin rippikirjaindeksointeja, huomasin osumista vetäneeni mutkia suoraksi. Tuottaisiko naimattoman elämän läpikäynti rippikirjoista lisätietoa?

Claes Jacob Hohenthalin kuollessa vuonna 1790 vaimonsa ja 11-vuotias tyttärensä asuivat Uudessakaarlepyyssä jossain viinanpolttimon tienoilla. (Sijainti ja paljon mielenkiintoista lisätietoa tällä sivulla.) Talouteen kuului myös vaimon sisko. Rippikirja 1788-94 s. 106 kertoo naisten muutosta Munsalaan, jossa puolestaan rippikirja 1786-92 s. 47 todistaa asettumisesta Munsalan kylään ilmeisesti talon Puss maille. Usein olen suositellut tilattomien maantieteelliseen sijoitukseen henkikirjoja, joten nielenpä omaa lääkettäni ja totean, että tila onkin Trött (1791 (9524:130), 1793 (9532:151), 1795 (9542:130), 1796 (9547:130), 1797 (9553:143), 1798 (9560:143), 1799 (9568:153), 1801 (9582:153), 1802 (9591:157), 1803 (9598:182), 1804 (9605:180)).

Trött, vaikka sarjan kanssa päällekkäisessä rippikirjassa 1798-1803 n:o 27 naiset on merkitty Munsalan kylän Flakabackan sivulle. Kumpaa uskoa? Trött on ja pysyy vielä uudella asettelulla kirjatussa vuoden 1805 henkikirjassa (9612:238). Ja ettei syytettäisi slarvauksesta myös vuonna 1807 (9624:267).

Ei ainakaan vaikuta siltä, että triolla olisi joku erityinen suhde yhden talon isäntäväkeen.

Vuonna 1810 aloitetussa rippikirjassa 1810-16 naiset on merkitty Munsalan Ohlsbrännosin tilalle, mutta Anna Gustavan ja äitinsä kohdalle on merkitty lähtö Veteliin. Siellä oli kuollut Anna Gustavan veljen vaimo ja apua tarvittiin lasten ja talouden hoitoon. Anna Gustava ja äitinsä ovat Laasasen puustellissa vuodesta 1813 rippikirjoissa 1809-15 s. 42 ja 1816-22 s. 41. Kummallakaan ei ole merkintää poismuutosta, mutta ilmiselvästi sen aika on tullut kun Anna Gustavan veli solmi uuden avioliiton 21.6.1822.

Anna Gustava yritti tässä vaiheessa itsenäisempää elämää ja löytyy Kokkolan kirjainsivulta 186 rippikirjassa 1820-1830. Tämä lienee ollut lyhyt vaihe, sillä vuoden 1822 aikana hän muutti Vöyrin varapastorin talouteen tai ainakin tämän rippikirjasivulle 1819-1825 s. 257. Varapastorin rouva kuului samaan von Essen -sukuun kuin Anna Gustavan tädin aviomies, mutta sukulaissuhteensa ei ollut niin läheinen, että selittäisi tämän sijoittautumisen, joka kesti vuoteen 1825. Rippikirjassa 1824-30 s. 46 Anna Gustava on äitinsä kanssa Munsalan kappalaisen sivulla.

Anna Gustavan täti oli jäänyt asumaan Munsalaan ja ainakin rippikirjan 1817-23 mukaan Ohlsbrännosin tilalle, joka merkittiin myös viimeiseksi asuinpaikakseen hautausmerkintäänsä. Sen mukaan tämä kaivosinsinöörin tytär oli kuollut 10.5.1824 ruotuvaivaisena. 1700-luvun puolelta minulla on käsitys, ettei säätyläisiä otettu köyhäinhoidon piiriin, mutta tässä näin.

Anna Gustavan äidin kuollessa 24.11.1826 merkintää ruotuvaivaisuudesta ei tehty.

Yksin jäänyt, nyt 49-vuotias Anna Gustava ei muuttanut veljensä, velipuolensa tai muunkaan sukulaisen luo. Hän yritti saada valtiolta rahaa isänsä sotilasuralla 1828, mutta epäonnistui. Hän ei kuollut vuonna 1835, kuten Bergholmin sukukirja väittää. Hän on Munsalan rippikirjoissa Munsalan kylässä 1845-53 s. 267 Gästgifvarsin sivulla, 1845-1853 s. 315 Backin sivulla ja 1854-1860 s. 480 Gästgifvarsissa, jossa Anna Gustava kuoli, kuten Finlands Allmänna Tidning 2.10.1856 todistaa.

Sukukirjan mukaan seurakuntalaiset kustansivat hautakivensä köyhille antamansa avun tähden. Kun samassa kirjassa kuolinvuotensa on väärin, en tiedä ottaako tätä tosissaan. Vuonna 2007 kävin Munsalassa enkä hautakiveä löytänyt.

Mitä ihmettä Kansallisarkisto?

Naismuistiin mahtuu se, kun Kansallisarkisto henkilötietolain pelossa jätti verkkoon avaamatta lainhuutokortiston, joka ulottui osin 1920-luvulle. Hyvin muistan myös huolen, jolla passinhaltijain kortistoa 1904-1918 pidettiin lukkojen takana kunnes tänä vuonna tuli maaginen sata vuotta täyteen. (Kuten vuosi sitten totesin, samaan aikaan oli jo auki 1918 oikeusjuttuja. Tähän ilmeiseen ristiriitaan en koskaan saanut selitystä, mikä selittänee osaltaan kummastustani kirjoitukseni varsinaisesta aiheesta. Mihin päästään pian.)

Aina on ollut suurin huoli aineistoista, joista ihmiset ovat helposti haettavissa. Ja arkaluontoisisia tietoja pitäisi lain hengen mukaan eniten varjella. Eikä avata ainakaan, jos ihmiset voivat vielä olla elossa.

Aidosti siis järkytyin, kun eilen illalla törmäsin Kansallisarkiston digiaineistoissa Korkeimman oikeuden tuomiotaltioihin. Toki oikeuden päätökset ovat julkisia, mutta onko todellakin tarpeellista satunnaisella sukunimihaulla osua tietoihin kaukaisten sukulaisten varkauksista? Eikä kyseessä ollut vain ensin näkemäni listaus tuomioista, vaan tarkemmin tutustuen huomasin tarjolla olevan - otsikon mukaisesti - tuomiot.

Esimerkki, josta MINÄ olen peittänyt nimet, mutta joka on viitetietojen perusteella löydettävissä, kuten ammattilaiset asialliseksi katsovat.

Kun taas esimerkiksi Asutushallituksen virkatalo-osaston arkiston Anomusdiaarit vuosilta 1922-23 ovat "näyttörajoitettua ja on katsottavissa Kansallisarkiston tutkijasalien asiakaspäätteillä ilman kirjautumista.