Ruotsalaisten kuvia Suomesta 1874

Numerossaan 45/1874 Ny illustrerad tidning julkaisi kolme kuvaa Finströmin kirkosta Ahvenanmaalla, mutta vuosikerrassa ei ole muita kuvia Suomesta.

Ruotsalaisten kuvat Suomesta 1866

Parin vuoden tauon jälkeen ruotsalaisen kuvalehden Illustrerad Tidning numerossa 23/1866 ilmestyi Suomen puolelta ylle liimattu kuva Kastelholman linnasta.

Koska keräsin Kalmistopiirin artikkeleihin Tietoja Suomen sodan hautapaikoista, Alatornion sotilashautausmaiden tila 1800-luvun lopulla saman vuosikerran numerossa 38 minua kiinnosti myös kuva "suomalaisesta haudasta" parin pyssynkantaman päässä Alaluulajan kirkkomaalta.

Artikkelin mukaan paikalle oli haudattu 20-30 Suomen sodan sotilasta. Heistä ei ollut tarkempia tietoja, mutta hautapaikan kunnostukseen käytetty raha kerrottiin äyrilleen. 

Norrbottens museum

Innostuin lähettämään tiedustelun Norrbottens museumiin, jonka asiantuntija arveli kyseessä olevan paikan, joka on nykyään "ryssgraven i Gammalstaden". Koordinaatteja sille ei löytynyt, joten en voi verrata paikkaa kuvaan, jonka ristiä paikalla ei ainakaan ole. Jo vuonna 1933 kotiseutuyhdistys on fiksaillut paikalla olevaa kiveä eli se on ollut tuolloin vuosikymmeniä vanha.

Kesäretki Suomeen: Kastelholma

Maamme-pelin päivän kuva esittää Kastelholmaa, mutta edustakoon koko Ahvenanmaata ja sen ohitustakin, jotta tähän saadaan muutama linkki.

• Arkkitehti Ahvenanmaalta (10.9.2009)
• Tuomari, joka ei tullut perille. (24.10.2009)
• Suomalaisia sotavankeja (2.2.2010)
• Vierailulla Ahvenanmaalla 1850-luvun alussa (18.9.2011) 
• Saksalaisen taiteilijan matkasta 1791 (20.11.2019)
• Sotavankimme Ranskassa (7.2.2020)
• Merelle jääneet 1790 (15.2.2021)

Kevätretkellä Ahvenanmaalla (3/3)

Viimeinen päivä Ahvenanmaalla alkoi aurinkoisena ja inan lämpimämpänä kuin edelliset. Suuntasimme ensimmäiseksi Lemböten satamakappelille, joka näytti aluksi ihanan simppeliltä.

Mutta Ilari Aallon selostuksen mukaan kappeli on ehtinyt raunioitua ja ikkunarakenteita on modattu. Eikä ajoituksesta ole saatu mitään tolkkua.

Kakkoskohteen ajoitus taas oli harvinaisen selvä. Espoosta ja Helsingistä tutun linnoitusketjun tykkipatteri Kungsössä. Tai se mitä siitä oli jäljellä Kansainliiton tarkastajien käynnin jälkeen.

Enemmän ihmettelyjä herättivät pitkän suoran kivikasat, jotka Kari Hintsala paikan päällä tulkitsi tieksi, jonka kiveys oli jäänyt alkutekijöihin. Ahvenanmaan turistisivuston mukaan tämä on näköjään "kivetty 2-kilometrinen venäläisten sotilastie".

Näiden jälkeen meidät päästettiin vapaaksi Maarianhaminassa ja hikisellä pikamarssilla ehdin Ahvenanmaan museoon kymmenen minuuttia ennen seuraavaa retkeläistä. Joka sattui olemaan Kari Hintsala. Mutta (kuhan sanon) olin ryhmämme viimeinen museosta lähtenyt.

Tunnissa museosta ei tosiaankaan saanut kaikkea irti, sillä esineitä oli paljon ja monet mielenkiintoisia. Harmittavasti vain osassa oli esinetekstit itse vitriinissä ja monet isot osat piti selvittää painavasta laminoidusta kirjasta, jota oli museon hämärässä valossa hankala lukea. Esinetekstitkin jättivät toivomisen varaa. Vetolaatikosta löytynyt naisen jakku, jonka leikkaus minusta ja osaavammasta retkeläisestä huusi 1800-luvun alkupuolta, oli kirjassa ajoittamaton.

Itse selasin kirjaa saadakseni tietää oliko yllä näkyvässä asetelmassa esillä joulu- vai nuutipukin naamari. Kirja kertoi, että joko tai. (Nuutipukki on paikallisella ruotsilla julutsopare.)

Toisin kuin Pohjanmaan museossa näyttely kävi läpi Ahvenanmaan historian fossiileista nykypäivään. Esihistorian vitriineistä löytyivät edellisenä päivänä mainostetut Jättbölen savi-idolit ja sen ihmisluitakin selitettiin. Godbyn kumpukalmistossa mainitut savitassut olivat yllä osin kuvatussa ulkomaailman (vaikute)yhteyksiä kokoavassa vitriinissä, jossa huomion vei brittiläiselle alueelle ominainen iso ja koristeltu vaateneula. Näkyy paremmin tällä verkkosivulla, joka kertoo ajoituksen viikinkiajalle, toisin kuin museo.

Ensimmäisenä päivänä nähtyyn Eckerön posti- ja tullitaloon liittyi postitalonpoikien esineet, joiden joukossa hevoskyytitaulu (hästskjutstavla) oli hieman väärässä paikassa, sillä pienehköön puulevyyn oli kaiverrettu tilojen puumerkit siinä järjestyksessä kuin ne olivat kyytivelvollisia kestikievarilla. Ei (juuri) mitään tekemistä postinkuljetuksen kanssa. Ehkä ymmärsin kokonaisuuden paikan päällä väärin.

Ja tietenkin museossa oli esillä myös Frans Petter von Knorring, josta (ehkä ansaitusti) tuli oman retkikokemukseni teema.

P. S. Aiemmin olen ollut SKAS:n retkillä toukokuussa 2011 Suomen keskiajan kaupunkeja kiertämässä (osa 1 ja osa 2), toukokuussa 2016 Hämeessä sekä viime keväänä Hiittisissä.

Kevätretkellä Ahvenanmaalla (2/3)

Perjantaina alkanut retki jatkui lauantaina, jolloin ensimmäisenä ohjelmassa oli Borgbodan linnavuori, jonne oli kiva kivetä levännein jaloin ja auringon paistaessa. (Vuorelle asetetut puuveistokset jakoivat mielipiteitä.)

Vuorta ympäröi vesi kolmella puolella rautakaudella, joka on todennäköinen rakennusaika, mutta muuten tieto linnoituksesta ei ole tuntunut suuremmin kehittyneen jo 1600-luvulla paikallisen papin muistiinpanemasta.

Saltvikin kirkkoon emme päässeet sisälle, joten oli aikaa ihmetellä kahta muistokiveä, joista toisen tekstistä ei saatu selvää, kaatuneen hautamuistomerkin paljastaneita 1800-luvun ruumiin jäänteitä (ne muut, en minä) ja kirkon takaa löydettyä hallitalon paikkaa. Selvisi, että viimeksi mainitun tulkinnassa on arkeologien välillä jotain skismaa, mutta korvani eivät ehtineet ajoissa oikeaan paikkaan ymmärtääkseni enemmän.

Godbyn kumpukalmistoon ei ollut itäneen pellon läpi menemistä, mutta kummut näyttivät tieltäkin käsin huomattavasti "ruotsalaisemmilta" kuin edellisen päivän esimerkit. Lounaalla pääsin haastattelemaan Ihan Oikeaa Arkeologiaa eilen puheeksi tulleesta maannoususta ja selvisi, että sen määrittäminen ei ole kovinkaan suoraviivaista, jos haluaa olla tarkka. Maa nousee, mutta välillä nousee merikin.

Kastelholman linnassa kävi kuten jokaisessa linnassa: en pystynyt hahmottamaan rakennetta, puhumattakaan aikatasoista, joihin piti ottaa mukaan restauroinnitkin. Ja oli kylmää ja tuli muutama lumihiutalekin. (Blogia kaivellen löysin tiedon Kastelholman siipikarjasta 1500-luvun lopussa, mutta muuta suhdetta paikkaan ei ole näemmä muodostunut.)

Bomarsundin tapahtumista sain otetta jokin aika sitten kuulemastani radio-ohjelmasta, jota en nyt tietenkään löydä mistään. Pidempiaikainen suhde linnoituksen hävitykseen on tullut englantilaisten vangitsemien sotilaitten kautta, jotka alunperin kohtasin vuonna 2010. Amerikkalaisen yliopiston kokoelmistaan digitoimat kuvat Bomarsundin taistelusta ovat näköjään edelleen ilman CC-lisenssiä. Nyt paikan päällä kävimme katsastamassa yhden puolustustornin jäännökset

josta näkyi täysin (Uspenskin katedraalin raaka-aineeksi) kadonneen samantapaisen paikka niemen kärjessä. Päälinnoituksen suhteellisen vähäiset jäänteet näimme kahteen kertaan linja-auton ikkunasta ja pidemmän aikaa vietimme asuin- ja hyötyrakennusten perustusten lomassa.

Täällä hyökkäsin paikallisen asiantuntijan Rudolf Gustavssonin kimppuun. Selvisi, että näihin rakennuksiin ei ole tehty varsinaista kaivausta, vaikka arvata saattaa, että se voisi kertoa linnoitukseen sijoitettujen arkipäivästä. Lisäksi kuulin, että 1960-luvulla alueen poikki oli tehty tie jokseenkin surutta.

Pyörähdimme linja-autosta nousematta Finströmin kirkolla, jossa katseeni kiinnittyi kehutun tornin sijaan patsaaseen, joka esittää jo eilisessä tekstissä mainittua Frans Petter von Knorringia. Ansionsa eivät tosiaankaan rajoitu yhden muusikon tukemiseen eivätkä myöskään itselleni ensimmäiseksi mieleen tulevaan kirjaan Gamla Finland. Wikipediassa von Knorringia tituleerataan lähes peruskoulun esi-isäksi. BLF:n artikkeli on asiallisempi, mutta käyttää ilmaisua "Ahvenanmaan Chydenius". Näköjään hänestä on kirjankin kokoinen biografia, johon olisi varmasti kannattanut tarttua Kamariherraa kirjoittaessa.

Sitten vietimme 35 minuuttia Jomalan kirkolla. Sinnekään emme olleet menossa sisälle, joten kipitin kiltisti määrätyn 20 minuutin kohdalla linja-autoon ja ihmettelin, missä porukka viipyi. Tuttavan FB-päivityksestä sain hieman myöhemmin tietää, että olivat katsomassa kirkon takana rautakautista kalmistoa ja keskiaikaista asutusaluetta.

Viimeinen kohde oli Jättbölen kivikautinen asuinpaikka, jonka esittelijä valitettavasti uskoi, että me kaikki tunsimme ennestään sen kuuluisuudet: Suomen vanhimman luurangon, jonka ajoitusta puhuja tosin toivoi uudelleen testattavaksi, ihmisluita, joita oli käsitelty kuin ruokaa, ja savi-idoleita. Ainakin yksi meistä oli autuaan tietämätön, mutta eipä ollut ensimmäinen kerta, kun olin kivikautisella kohteella kärryiltä pudonneena.

Jättbölen analyysiä haittaa alueella taloudellisen edistyksen nimessä tehty tuhotyö 1920-luvulla. Siitä kerrottiin annetun tuomio, mikä herätti uteliaisuteni ja kaivelin illalla digitoituja sanomalehtiä.

Oheinen leike aloittaa pitkähkön selostuksen, jossa Jättbölen sanotaan olevan "vårt lands märkligaste, sannolikt äldsta germanska fornlämning" (kursivointi minun). Ilmankos ei 1920-luvun suomenkielistä lehdistöä asia kiinnostanut.

Kevätretkellä Ahvenanmaalla (1/3)

SKAS:in ja SMTT:n kevätretkeläiset rantautuivat eilen iltapäivällä Ahvenanmaalle, jossa ei satanut uhattua lunta vaan paistoi saarten brändiin kuuluva aurinko. Hotellilla poikkeamisen jälkeen suuntasimme luoteeseen, ohitimme pysähtymättä Hammarlandin kirkon, tienhaaran VPK-museon ja Ahvenanmaan Elviksen Gracelandin. Pysähdyimme vasta Käringsundin vierassatamassa, joka oli varsin kuvauksellinen.

Parhaimman kuvakulman sain mielestäni metsästys- ja kalastusmuseon (valitettavasti kiinni) pihalta, jossa oli ilmeisesti kalastukseen käytettyjä veneitä.

Sitten pysähdyimme Eckerön posti- ja tullitalolle, joka ei ylhäisessä yksinäisyydessäänkään onnistunut tekemään vaikutusta Helsingissä Engelin arkkitehtuuriin tottuneelle. Toisena suunnittelijana oli Charles Bassi, jonka perhe-elämästä olen vuosia sitten jakanut tietoa.

Mutta tietenkin oli hienoa olla paikalla, jossa kävivät suunnilleen kaikki kirjaan You Must Not Forget to Take Your Own Harness kokoamani matkustajat ja monet myöhemmin kohdatut. Kuten ahvenanmaalaisessa kodissa vieraillut. Ja vielä enemmän olisi sekä blogissa että paikan päällä pitänyt muistella lukuisia postitalonpoikia, jotka toisinaan henkensä uhalla välittivät viestejä. Ovat sentään saaneet muistomerkin.

Sitten ensimmäinen arkeologinen kohde eli Nabbergenin röykkiökalmisto.

Tätä oppaamme ja matkanjohtajamme Ilari Aalto oli mainostanut Ylellekin, jonka tiivistyksenä "Kalmisto on Ahvenanmaan suurin. Tasaisella kallionlaella on noin 80 erikokoista hautaröykkiötä, jotka on rakennettu siististi latomalla kulmikkaista kivilaatoista. Röykkiöllä on selkeä muoto. Kaivauksissa röykkiöistä on löytynyt palaneita luita." Ehdottomasti parhaillaan auringonpaisteessa.

Päivän viimeinen kohde oli Eckerön kappelikirkko, jossa aluksi ihailimme paikalleen jäänyttä Kustaa III:n aikaista virstanpylvästä, joka erottunee kuvan vasemmassa alakulmassa. (Paikaltaan sirrettyä mallistoa kartoitin Skansenilla.)

Ruotsalaisia kirkkoja muistuttava vahva torni oli kirkon tuorein osa, eli aluksi rakennus on ollut varsin pieni. Sisällä kuori oli suljettu köydellä, joten seinien haaleista maalauksista en erottanut mitään. Puisen ja keskiaikaisen kastemaljan ikuistaminenkin vaati akrobatiaa.

Bussissa viereeni istunut Ihan Oikea Historiantutkija älysi mietiskellä ääneen merenrannan sijaintia kirkon rakennusaikaan. Vaikka Aalto oli aloittanut opastuksen Ahvenanmaan nousulla merestä niin olin tämän oleellisen seikan jo autuaasti ehtinyt unohtaa. Kieltämättä kartta olisi ollut kiva.

Aallon selostuksen mukaan kaikkien Ahvenanmaan keskiaikaisten lähellä on viikinkiaikaisia kumpukalmistoja, joita on kuulemma saarilla yli kymmenen tuhatta. Erottuivat paikan päällä maastosta paremmin kuin kuvassani, mutta kyse ei todellakaan ollut Jellingin tapaisesta yhdistelmästä, vaikka taustalla todennäköisesti sama prosessi.

Auringon edelleen paistaessa tein Maarianhaminaan omatoimikoukkauksen. Olin Googlen kartan varassa ja satuin huomaamaan, että Kokemäenkartanon kamariherran veljen mukaan nimetty paikka lupasi "hyviä cocktaileja". Ei varsinaisesti asia, jonka olisin yhdistänyt kyseiseen kirkkoherraan. Tosin olihan hän kulttuurin ystävä, auttaen ahvenanmaalaisen tytön muusikon uralle.

Tulen morsian nähty

Ostin eilen lipun Tulen morsiameen täysin valmiina kärsimykseen. Siis huonon suomalaisen leffan katsomiskärsimykseen enkä kertomuksen kärsimyksiin. Ehkä ennakkoasenne auttoi, sillä olin positiivisesti yllättynyt elokuvasta. (Mikä ei tarkoita, että se olisi ollut "hyvä".)

Päähenkilön replikointi oli toki paikoin ihmeellisen kuuloista ja kielien sekoitus omituista. Kuulemma autenttisuuden tavoittelua, mutta ruotsiksi olisi tullut parempaa. Ja jos autenttisuutta olisi tavoiteltu niin jossain kohtaa elokuvaa olisi näkynyt päre tai useampi. Niiden sijaan tilat tuvasta selliin valaisi paksut kynttilät.

Muutakin omituisuutta amatöörihistorioitsijan silmiin tarttui. Oliko puolet lautamiehistä pappeja vai niin rikkaita, että pukeutuivat mustaan valkoisin kauluksin? Noitaoikeudenkäyntien erikoisuus, jota en tunne? Kuolemantuomioiden toteutus ei todellisuudessa tapahtunut yhtä ripeällä tahdilla kuin filmin tarinankerronta vaati.

En ole lukenut Leena Virtasen kirjaa Noitanaisen älä anna elää tai muutakaan yksityiskohtaisempaa Ahvenanmaan tapahtumista, joten fiktiiviseksi sanotun elokuvan eroavaisuudet tunnettuun tapahtumakulkuun eivät päässeet häiritsemään. Minusta oli luotu varsin uskottava kokonaisuus, joka kantoi jopa heikompien kohtauksien yli. Päähenkilö oli idiootti, mutta valitettavasti sekin on uskottavaa.

Ylen jutussa filmin ohjaaja Saara Cantell sanoo tarinan antaneen mahdollisuuden "käsitellä syyllisyyden ja sovituksen teemoja". Nämä olivat minusta lähinnä elokuvan epäuskottavampia osuuksia ja mielenkiintoista oli yksinkertaisesti se, miten ihmiset toimivat ja mihin se voi johtaa. Eli arkisempikin juoni olisi kelvannut, mutta koskapa 1600-luvusta kerrottaisiin muusta kuin noitavainoista. Tai hakkapeliitoista ja kuningatar Kristiinasta.

Niin ja tietenkin tykkäsin siitä, että elokuvan kiistattomin pahis oli pappi.

Kuvitus kuvakaappaus elokuvan sivuilta, jossa jostain syystä ei ollut tarjolla ainuttakan pressikuvaa.

Käsilaukun muistiinpanoista

Lauantaina 5.9. pidettiin Viipurin Suomalaisen Kirjallisuusseuran seminaari fennomaaneista hankkeineen. Ei minulle läheinen aihe, mutta lähdin kuuntelemaan. Hannu Takalan esityksessä hätkähdytti Viipurin museon palo talvisodassa. (Raunio taustalla SA-kuvassa 41101, kuvaaja Otso Pietinen) Vain pieni osa kokoelmista oli ehditty evakuoida. Lisäksi oli mielenkiintoista, että museota perustettaessa 1880- ja 1890- lukujen vaihteessa oli riidelty nimestä: suomeksi vai ruotsiksi. Nykyään tämä ratkaistaan kaksikielisesti, mutta tuolloin latinaksi! (Muista esitelmistä ei jäänyt ymmärrettäviä jälkiä muistiinpanoihini.)

AvoinGLAM-verkoston tapaamisessa 8.9. kuulin, että Hack4Fi pidetään uudelleen ensi vuonna helmikuun alussa. Toivottavasti tavoittaa monipuolisen osallistujajoukon ja tuottaa mielenkiintoisia ideoita.

SKS:n seminaarissa Kielletyt kirjat 10.9. oli kolme puhujaa. Kai Ekholm korosti kaiken olevan editoitua, käsiteltyä ja suodatetttua. Ollaan aina sensuurin ja sanavapauden välisellä harmaalla alueella. Juhani Salokangas näki vuoden 1971 virstanpylväänä, jolloin "kansa riistäytyi valistajien otteesta". Seitsemästä veljeksestä alkaen kansanelämän kuvauksia oli siloiteltu, mutta nyt alkoi ilmestyä Päätalon Iijoki-sarja. SMP:n nousu, Hymyn suosio, television merkitys.

Käännöskirjallisuutta tutkivan Alexandra Stangin esityksessä hätkähdytti Emile Zolan Nanan julkaiseminen suomeksi silvottuna kymmeniä vuosia alkuperäisen jälkeen (1880 & 1952). Tuolloin vielä suojeltiin (suomenkielistä) kansaa. Ja yleisökeskustelussa muisteltiin, miten Kekkonen oli herpannut 1960-luvulla SKS:n tiloissa pidetystä ulkovirolaisten kirjojen näyttelystä.

Eilen alkoi SLS:n syksyn esitelmäsarja Ockupation, annektering eller folkets val? Om transnationer och överlappande områden i Europa. Esitelmät voi katsoa netistä tapahtumahetkellä ja myöhemmin tallenteina. Molemmat esitykset ensimmäisestä illasta ovat kuuntelemisen arvoisia. Rainer Knapas otsikolla Karelen. Svärdets och kroksabelns land ja Janne Holmén (kyllä, se maratoonari, sipistiin takanani) otsikolla Öar skriver sin historia. Historieskrivning och identitet på öar i Östersjön 1800-2010.

Holménin esitys oli erittäin mielenkiintoinen. (Perustuu tuoreeseen tutkimusjulkaisuun Edquist, Samuel Edquist & Janne Holmén: Islands of Identity : History-writing and identity formation in five island regions in the Baltic Sea) Viiden saaren analyysistä hän oli vetänyt johtopäätöksen, että kriisitilanteissa turvallisuus ajaa vanhojen lojaliteettien ohi ja identiteetti muodostetaan uudelleen. Esim. Ahvenanmaa oli kuin mikä tahansa ruotsinkielinen alue Suomen suuriruhtinaskunnassa, kunnes sen vaikuttajat syksyllä 1917 pelästyivät Venäjän vallankumouksen leviämistä ja hakivat turvaa "ruotsalaisuudesta".

Sotien välinen historiankirjoitus korosti yhteyksiä Ruotsiin. Kun viimeinen yritys päästä Ruotsin osaksi oli epäonnistunut alkoi korostua Ahvenanmaan erillisyys ja erityisyys. Ahvenanmaalaisuus ei enää ole (Holménin mukaan) kiinni "etnisyydestä" tai kielestä vaan Yhdysvaltojen tapaan sitoutumisesta perustuslainomaisiin sopimuksiin ruotsin kielen ja kulttuurin suojelusta sekä demilitarisoinnista.

Tässä valossa kesällä suomalaisesta erillisenä julkaistu Ahvenanmaan muinaismuistotietokanta huomattavasti ymmärrettävämpi.

Palkittuja opettajia vuonna 1911

"Suutarinleski Sofie Karolina Gröning Tenholasta, synt. 1832 ja neljäkymmentä vuotta hiljaisuudessa toiminut pienokaisten alkuopettajana;"

"Nauvon meripitäjässä asuva 77 vuotias itsellisnainen Helena Grandell joka jo 25 v. ikäisestä tähän saakka on uskollisesti työskennellyt lastenopettajana;"

"Laivurintytär Edla Karolina Holm (synt. 1838) Inkoon Bjursin kylästä, lapsista saakka rampa, aikaisista nuoruudesta tähän asti uupumaton kotiseutunsa lasten opettaja;"

"Mäkitupalaisen leski Maria Yrjöntytär Kujanpää Ikaalisten Kurkela kylästä, synt. 1842, hänkin yli 50 vuotta toiminut palkattoman lastenopettatajan raskaassa, mutta siunausrikkaassa työssä;"

"Itsellisnainen Kreeta Juhontytär Vakkolan kylästä Askulassa, missä jo kauan ennen kierto- ja kansakouluja opettanut lapsukaisia; itse jo 81 vuoden ikäinen ja hyvin virkavapautensa ja kunniapalkinnon ansainnut."

"Torpanmies Heikki Savolainen (synt. 1839) Nilsiän Halunasta, kuudettakymmentä vuotta häärinyt lasten alkuopetuksessa, sen lisäksi pyhäkoulun ja virsikanteleen soiton opettajana;"

"Kyläkoulunopettaja Amanda Maria Haglund, 68 vuoden ikäinen neljänkymmenen vuoden kuluessa ohjannut pienen Getan serakunnan melkein koko nykyisen sukupolven opin teille ja sillä ansainnut armoa koko Ahvenanmaalla."

Tekstilainaukset: Helsingin Sanomat 14.1.1911
Tunnelmakuvana Daniel Nyblinin mv-valokuva Albert Edelfeltin maalauksesta Kalastamassa
Tausta: Tammikuun 14. päivän rahasto

Viikon mukavin sähköposti ja mysteerinen esine

Koska minulla on taipumusta unohtaa asioita ja erityisesti mukavia asioita, niin muistiin maanantaina vastaanottamani sähköposti, josta on edelleen hyvä mieli.

Luin viime viikonloppuna muistelmakirjaa. Siinä vilahti eräs laitos, josta on historiankirjoitus käynnissä. Missään tapauksessa historian kirjoittaja ei muistelmaa löytäisi ja mahdollisesti hänelle olisi siitä hyötyä, joten lähestyin häntä maanantaiaamuna sähköpostilla. Asiani liittyi ainoastaan lukemaani kirjaan ja vastaanottajan projektiin. Niinpä yllätyin suuresti ja iloisesti kun vastausviesti päättyi

Kiitos muuten myös erittäin hyvästä historiablogista! Aktiivista toimintaa ja mielenkiintoisia huomioita.

Uuuu! Hän (Ihan Oikea Historiantutkija) osasi yhdistää nimeni blogiini! Ja sanoi siitä jotain fiksua ja positiivista! Uskomattoman ihanaa.

Yritin löytää tätä tunnetta kuvaavaa kuvitusta puolisen tuntia, mutta epäonnistuin. Joten jatkeeksi hieman eri tunnelmalla ruotsalaisesta museokannasta kuva nuuskarasiasta (CC BY-NC-ND 3.0 NO). Se on osunut hakuuni, sillä esinetiedoissa lukee "Historisk händelse, ort med anknytning till föremålet: Finland (FI), Åland". Miten Ahvenanmaa liittyy nuuskarasiaan, jonka kuvituksena on nenäänsä tahkoava mies? Rajattua on museokantojen informaatio.

Kuvia Suomesta

Digitalt museum tarjoaa oheiset otokset norjalaisten ja ruotsalaisten museoiden kokoelmista. Kaikissa lisenssi, joka ei salli muokkausta eikä kaupallista käyttöä.

Ajallisessa järjestyksessä ensimmäinen on "Tuschteckning på beige siden uppspänd på träskiva spänt med snören på baksidan. Marint landskap med krigsfartyg och byggnader. Text: MINNE AF SEGERN VID HOGLAND D.17 JULI 1788" (Upplandsmuseet). Eli esittää Suursaaren taistelua Kustaan sodassa.

Utsigt af Nyby Glasbruk. 1801 (Nordiska museet). Museoviraston tietojen mukaan "Meren rannalla Iin Olhavassa 1784 toimintansa aloittaneen Nybyn lasiruukin rakennuksista on jäljellä 1840-luvulla rakennettu suuri päärakennus ja valtava kivinavetta, lasipruukista vain perustusten rauniot. "

Svensken Öfverlemnar Sveaborg åt Hans Rysska Kj:s Magister-troppar. Ritat af G. Widlund ( Upplandsmuseet) Viaporin kuvaus melko symbolinen?

 L Zachrisson: Kastelholms slott. 1820 (Nordiska museet)

Ferdinand  Boberg: Kyrkan och stapeln i Torneå. 1924 (Nordiska museet)

Lahjakas ja jalo-luontonen Hassel

Sarjassa kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut mitään. Tai en ainakaan muista kuulleeni: Henrik Hassel. Hänet ovat varmaan muutkin unohtaneet, sillä Kyläkirjaston Kuvalehti B-sarjan numerossa 2/1889 (28.2.1889) aloittaa juttunsa

Kuvasta jo lukia voi nähdä, että tämä mies on ollut lahjakas ja jalo-luontonen. Kun tähän lisään, että hänessä on asunut hurskas, palava isänmaanrakkaus, oikeudentunto ja ahkeruus, sanalla sanoen, että hän todellakin on ollut "kunnon mies" sanan parhaammassa merkityksessä ja vaikuttanut maassamme puoli vuosisataa, niin varmaankin olen herättänyt lukian uteliaisuudella kysymään: "Hassel? Aivanhan tuo on outo nimi, mitä hän sitten on tehnyt?"

Täyttä vastausta ei digitoidusta lehdestä löydy tai saattaa olla, että alkuperäisessäkin taittaja kämmännyt. Yhdellä sivulla ehditään kertoa, että Hassel oli syntynyt Ahvenanmaan Jomalassa vuonna 1700, käynyt koulunsa Strängnäsissä ja yliopiston Upsalassa, mutta tuli tekemään tutkinnon Turussa, joten löytyy ylioppilasmatrikkelista kuten isänsä ja isänisänsäkin. Hasselista tuli 1729 Turun akatemian "kaunopuheisuuden professori". Kuvalehden kirjoittaja kertoo

Hänen tuli opettaa latinan ja kreikan kieliä. Näitten aineitten opetus oli siihen aikaan saakka ollut jokseenkin huonolla, hyödyttömällä kannalla. ... Vanhojen kielten opetuksen sai hän virkoamaan uuteen elämään yliopistossa. Sillä samalla kun hän huolehti sekä vieraan että etenkin äidinkielen puhtautta, on hän luennoissaan kumminkin asettanut päämaalikseen niitten aatteitten opettamista, jotka ovat kätkettynä kreikkalaiseen ja roomalaiseen rikkaaseen kirjallisuuteen.

Aatehistorioitsijan vikaa siis.

Sotaisia uutisia maalis-huhtikuussa 1715

Päiväykset juuri sen jälkeen kun britit vaihtaneet vuotensa täsmäämään suomalaisen vuosiluvun kanssa.

Tukholma 26.2. (London Gazette 22.3.1715): "The last letters from the province of Westro-Bothnia advised, that they had intelligence 6000 Muscovite Dragoons were marching from Finland round the Bothnick Gulph, and that Part of those Troops were already advanced as far as Torno."

Tukholma 26.3. (London Gazette 9.4.1715): "Letters from Orground and the Places situate on the Bothnick Gulph, do all give an Account of great Fires having for two or three Days together been seen upon the Isle of Aland and the Coast of Finland, whence they conclude that the Muscovites have begun to burn and destroy the Towns and Villages both on that Island and on the Continent."

Sotaisia uutisia huhtikuussa 1714

Tukholma 18.3. (London Gazette 3.4.1714): "We have receiv'd advice from Finland, that the Muscovite Army was advanc'd near Vasa, where we have a Body of Five thousand Men, and as the Enemy is very much superior in Force, we are under great Apprehensions for our Troops in that Province."

Hampuri 10.4. (London Gazette 6.4.1714): "They write from Petersbourg, that the Czar had receiv'd an Express from Prince Galizen, with an Account, that he had attack'd the Swedes near Wasa, and had entirely defeated them after an obstinate Fight, which lasted four Hours. He had taken several Officers Prisoners, and had made himself Master of all their Artillery, together with a considerable number of Colours and Standards. The same Advices add, that the Czar was resolv'd to make the campaign in Person, and Prince Menzikoff was to command under him. His first Attempt would be upon the Isle of Aland, which being once reduced, there was nothing to hinder him from penetrating into the Heart of the Kingdom."

Hannover 10.4. (London Gazette 6.4.1714): "We have receiv'd advice from Petersbourg, that the Muscovite Army under the command of General Galizon, had attack'd the Swedes at Kyro near Wasa, and were twice repuls'd with considerable Loss. But being much superior in number to their Enemies, they brought up fresh Forces, and charg'd them a third time. The Swedes were entirely defeated, and Major-General Arenfeld, their commander, escap'd with great Difficulty, and retired to Carleby, with about Seven hundred Men that remained after this Action."

Berliini 10.4. (London Gazette 10.4.1714): "... from Petersbourg bring an account that the Muscovites have lately defeated a Body of Eight thousand Swedes in Finland, in which Action the latter are said to have lost Five thousand Men."

Hampuri 13.4. 10.4. (London Gazette 10.4.1714): "We are assur'd, that the Czar will give Leave to the Swedish Officers, whom he has taken Prisoners, to return home, provided they will oblige themselves by Oath, not to serve against him or his Allies, during the Course of the present War. They write from Stockholm, that an account was brought there of the Defeat of the Swedish Troops in Finland, which had occasioned a great Consternation among the People, and Orders were given to raise some new Forces for the Defence of that City."

Hannover 27.4. (London Gazette 20.4.1714): "We have receiv'd advice, that Major General Arensfeld had gathered together a Body of Two thousand Men at Carleby in Finland, and having been since reinforc'd by fresh Troops from Sweden, it was thought he might be in a Condition to oppose the Progress of the Muscovite Army, which had suffered very much in the late Action in that Province."

Tukholma 9.4. (London Gazette 24.4.1714): "The Muscovites have undertaken no Design since the defeat of the small Body of Men we had on the Frontiers of Finland; and Advice is come from thence, that Major General Arnfeld hath gather'd together the remains of his Troops at Gammel and Carlebi, in order to hinder the Enemy's Progress into the Country."

Vierailulla Ahvenanmaalla 1850-luvun alussa

Yllä Kökarin kirkko ruotsalaisen muinaismuistopuljun Flickr-kokoelmasta.

Kirjassaan The neighbours of Russia, and history of the present war to the siege of Sebastopol (1854) John Reynell Morell viittaa X. Marmierin matkaselostuksiin. Niitä voi lukea alkukielellä kirjasta Lettres sur la Russie, la Finlande et la Pologne, mutta, koska ranskankielen taitoni on heikompi kuin englannin ja epäilen saman koskevan myös keskivertoa blogini lukijaa, en yrittänyt siihen tutustua. [Lisäys 21.5.2023: Marmierin matka ajoittuu vuosiiin 1839-1846. Alla oleva jakso on hänen tekstiään.]

Morellilta lainaan kuvauksen pistäytymisestä ahvenanmaalaiseen kotiin. Lähinnä siksi, että siinä on herkullinen kansalaisuuskommentti.

I entered a peasant's cottage, of a very poor but cleanly appearance, the floors of which were strewed with sprigs of fir, and furnished with a few deal chairs. At the bottom of an alcove was a bed, covered with snowy-white sheets; and the walls were adorned with some rude paintings, daubed with red ochre and carmine, and representing the two popular heroes. Napoleon and Charles XII. I was ushered into this humble abode by the peasant in the most respectful manner, and whilst his wife went to fetch me a glass of milk, I chatted with him, and asked him if he was of Finnic origin. "No," he replied, with evident pride; "I am the son of Swedish parents."

This feeling of national superiority is very remarkable, appearing even in the most destitute class. The most numerous population in Finland is the Finnic; and Finland no longer belongs to Sweden, which is not likely to recover it, save by a prodigious revolution in diplomacy. Yet the Swedes scattered in Finland remember their glorious ancestry, and are proud of their name.

This worthy peasant told me the simple and touching story of his quiet and obscure existence, presenting one of those tranquil, peaceful pictures of human life, lost like a drop in the ocean of time. His ancestors had come into the Archipelago long before; they had cut down some of the wood, cleared some land, ana built a dwelling. As for himself, he had inherited a field of barley and potatoes; he had married a neighbour's daughter, who also brought him a little patrimony ; "and the sea is close at hand," he added, "that is one great resource and fortune. I have a good boat, and three stout lads who fear neither winds nor rocks."

Fredrik Vilhelm Radloffin kirja Beskrifning ofver Åland löytyy verkosta Googlen digitoimana. Lisää digitoituja kirjoja on Maarianhaminan kirjaston sivulla. Verkossa myös Charta öfver Åland vuodelta 1739 ja Charta öfver Åland vuodelta 1789. Ahvenanmaalaisia puumerkkejä on mukana Tuve Skånbergin väitöstutkimuksessa Glömda gudstecken. Från fornkyrklig dopliturgi till allmogens bomärken.
Alla kuva Lemböten kappelin rauniosta Kyläkirjaston Kuvalehden B-sarjan numerosta 1/1888.

Suomen linnoista kuvien kera

Eräs tuttavani totesi alle vuoden ikäisen tyttärensä kiertäneen jo lähes kaikki Suomen linnat. Jos lapsi ei ihan kaikkea saanut omaksuttua, muutaman vuoden kuluttua kertausmateriaaliksi sopii Raili Mikkasen ja Laura Valojärven Suomen lasten linnakirja. Aikuiselle lukijalle sitä ei ole tarkoitettu, mutta ei meiltä myöskään kielletty. Itse koin lukukokemuksen positiiviseksi.

Kirja alkoi parilla faktasivulla, joissa kerrottiin minkälaisia linnoja on ollut olemassa ja miten linnoista saadaan tietoa. Esiteltäväksi ei oltu valittu pelkästään linnalinnoja vaan kirjaa oli rikastettu kartanolinnalla ja linnoituksilla. Ilmeisesti tärkeä osa valintakriteeriä oli ollut, että paikoissa on mahdollista vierailla. Kustakin kohteesta oli aukeamallisen verran historiafaktaa ja tätä seurasi yksi tai useampi tarina, jotka useimmat oli kirjoitettu lapsen näkökulmasta.

Mikkanen on kirjoittanut paljon historiasta ja kaikki kerrottu tuntui uskottavalta. Alun Turun linnan tarinat olivat turhan tuttuja, mutta loppupuolella oli tuoreempiakin aiheita, joista teki mieli saada lisätietoa. Kuka oli Olavinlinnasta karannut Joachim Mitzloff? Koska kyse oli lastenkirjasta, lopusta valitettavasti puuttui kirjallisuusluettelo.

Valojärven maalaukset kuvittivat minusta kirjaa mukavasti ja huumorilla. Hesarin arvostelussa (13.6.2011) nipotettiin : "Nykyasussaan linnat eivät vastaa kokemuksiani. Esimerkiksi tiiliportaiden askelmista puuttuvat painaumat." Mutta eikös kuvitus liity tarinoihin, joissa liikutaan vuosisatojen takaisessa ajassa? Sen sijaan olisi kyllä voitu sivulla 51 käyttää hieman 1500-lukumaisempaa käsialaa, kun kuningas Kustaa mukamas kirjoittaa Erik-pojalleen 1556.

Kuvitus alla ei ole kyseisestä kirjasta vaan Arkistolaitoksen digitaaliarkistosta polulta

Rakennushallitus > Rakennushallituksen piirustukset II (kokoelma) > Linnat, kartanot, museot ja näyttelyhallit > 1-11. [Kastelholman linna]. (RakH II Iba. 76c/- -)