Yleisen näyttelyn avajaisten etäpesäke Tampereella

Tampereen sanomat 4.7.1876:

Suomen teollisuusnäyttelön avauspäivää muistivat täälläkin teollisuutta harrastavat tehdastot juhlittaa. Pellava-, paperi- ja verkatehtaan akkunoistansa kurottelivat kaikellaisia erimaiden lippuja ilmaan liehumaan yleisölle tietysti muistuttaen, että hekin puolestansa ovat taidetöitänsä tähän kotimaiseen näyttelöön lähettäneet. 

Pumpulitehtaalla ei näytty oltavan tietävinään koko asiasta, lienevätkö mitään lähettäneetkään sinne nä'ylle. 

Illalla, myöhäiseen yöhön, kaunistivat huvitulet paperitehtaan kadun ja rakennukset, jotta ihana oli katsella kiiluvia valkeita pohjolan kesän valkeana yönä. Myös laukauksia kuului ehtimiseen viime mainitun tehtaan komeasta puutarhasta.

Eiköhän paperitehtaan aktiviteettiin vaikuttanut eniten se, että tehtaan omistaja Frenckell oli yksi näyttelyn päätekijöistä.

Oheinen painokuva-arkki Tampereen rakennuksista on ajoitettu juuri vuoteen 1876. (Museovirasto, CC BY 4.0) 

Yleisen näyttelyn avajaiset 1.7.1876

Avajaisissa esiintynyt laulajatar
Museovirasto CC BY 4.0

Klo 12 lauvantaina avattiin ovet jolloin juhlallisesti puettu yleisö alkoi virrata huoneesen. Nuoret, juhlapukuihin puetut naiset ja soitto ja laulu-kunnat täyttivät pää-osaston kalteria.

Klo 1 1/4 j. p. p. astui näyttelyyn kunnian presidentti, Kenraalikuvernöri Adlerberg, seurattuna virkakunnilta juhla-marssin sävelien kaikuessa huoneesen. 

Kun nämät olivat sijoittuneet, lauloi laulukunta ja laulun loputtua astui johtokunnan esimies kamariherra K. A. von Born esiin ja kertoi ruotsinkielisessä puheessansa niitä onnen vaiheita, jotka olivat aatetta yleisestä näyttelystä kohdanneet ja miten se nyt oli kaikkien iloksi toteutunut.(Satakunta 8.7.1876)

Suomen Kuvalehti 88/1876
Museovirasto, CC BY 4.0

Hänen ylh. Kenraalikuvernööri julisti sitte parilla ranskan kielellä lausutulla sanalla Suomen ensimmäisen yleisen näyttelyn avatuksi.

Puheen vaiettua alkoi jälleen laulu - taas ruotsinkielellä, ja ulkona paukahteli tykin laukaus toisensa perään; ensimmäisen paukahtaessa nostettiin monilukuiset liput näyttelyhuoneen katolle liehumaan. - Lopuksi laulettiin "Vårt land" - tämäkin ruotsiksi - jota laulettaessa tykit paukkuivat.

Tähän päättyi itse juhlallisuus ja seura hajaantui näyttelyrakennuksen moniin osiin katselemaan mitä esille oli asetettu. - Eipä lie lukuisa se joukko, joka ei katkeralla mielellä kuullut ensimmäisen Suomalaisen yleisen näyttelyn avaamisessa sekä puhuttavan että laulettavan paljasta ruotsia, eikä ainoatakaan suomalaista sanaa. Yksin Dagbladetkin hämmästyy kuinka pitkälle se on saanut ruotsikiihkoiset asianomaiset johtajat. - Senkin mielestä tämä oli vika, jota olisi pitänyt välttää. - Mutta kärsi vielä, sitkeä Suomen kansa, että kieltäsi poljetaan. Päivä on koittava, ja se koittaa hyvinkin pian, jolloin sille annetaan se paikka, joka sillä oikeastaan on oleva! (Keski-Suomi 8.7.1876)

Suurennos SK:n kuvakollaasista

Tunnelmat ennen Yleisen näyttelyn avajaisia

Joka tuorstaina kesäkuun 29 p. - kaksi päivää ennen näyttelyn avaamista - katseli näyttely-huonetta, luuli avaus-juhlan määrä-päivänä melkein mahdottomaksi. Suuria kasoja tavara-laatikoita näkyi vielä melkein joka haaralla, kaapit poissa määrätyiltä sijoiltansa ja vasta puoleksi valmiina ja suuri osa vielä tyhjinä sekä osa koneita vielä kokoon panematta. (Satakunta 8.7.1876)

Joka viime perjantai-iltana uuteliaisuudesta meni näyttely-rakennukselle, hän ei voinut ajatellakaan että seuraavana päivänä kaikki voisi olla niin järjestyksessä, että avaamisjuhlaa voitaisiin viettää. Paljo oli aivan mullin mallin, huiskin haiskin. Epäilijöiden joukossa olin minäkin.  (Keski-Suomi 8.7.1876)

Mutta perjantai-ehtoona oli kaikki melkein kuin lumouksen kautta muuttunut. Kun viimeiset vasaran lyönnit yöllä vaikenivat ja puhdistamistoimet alkoivat, levisi kalterilla seisovalle katsojalle mitä kauniin ja jaloin näky. Se miellytti vielä enemmän seuraavana aamuna kun huone oli pesty ja kasvilla koristettu ja yksi ja toinen työntekijä levollisin muodoin liikkui siellä täällä kaappien joukossa katsellen töitänsä ja laskien niihin vielä kerran järjestävää kättänsä. (Satakunta 8.7.1876)

Veturi Kaivopuistoon

Tavaton ilmiö ilmautui eilen kaupunkiimme. Mikaelinkatua myöten pyrki kulkemaan uusi komea höyryveturi ja sitä seuraavat uudet rautatien-postivaunut. Vaan hitaasti kävi kulku, sillä ratakiskoja oli erältänsä vaan noin kymmenen sylen pituudelta edestä. Kun tämä matka oli kuljettu, täytyi ratakiskot taas muuttaa junan eteen, j.n.e. Illaksi ehdittiin vasta sanotun kadun ja Esplanaadin kulmaan. Yleisön on siis tänäänkin tilaisuus käydä katselemassa tätä ilmiötä, joka on yleisen näyttelyn enteitä, sillä tuo juna pyrkii näyttelyyn, missä sekä veturi että postivaunut tulevat tuottamaan kunniaa niiden rakentajalle, insinöri Engströmille, ja rautatien konepajalle.(US 31.5.1876)

Kyseinen veturi näyttelyssä Charles Riisin kuvaamana
Helsingin kaupunginmuseo, CC BY 4.0

Myöhemmin selvisi, että

Postivaunut ovat sisältä erinomaisen komeat, toisella sivulla varustetut läpikäytävällä ja muuten mukavasti sisustetut. Siinä on postitoimitushuone, eri huoneet postiljoneille sekä suurempi huone postilaukkuja varten. (US 18.8.1876)

Insinööri Engströmillä ei viitattu rautateidenkin parissa myöhemmin ansioituneeseen Adolf Engströmiin, vaan Carl Petter Engströmiin (1821-1895).  Aikakauslehti koneenkäyttäjille ja veturimiehille Suomessa näki tarpeelliseksi muistaa häntä numerossa 5/1905, kun kuolemastaan oli 10 vuotta.

Sen mitä Karl Petter Engström oli alaisilleen ja mitä veturimiehistö hänessä menetti, tietävät vain net jotka olivat palveluksessa sinä aikana, jolloin hän oli koneosaston johtavana sieluna. Valmiina äärimäisyyteen saakka puolustamaan alaisiaan ja pitämään huolta heidän eduistaan, herätti se asema, joka koneosastolla hänen aikanaan oli, kateutta rautatiehallinnon muissa osastoissa. Muutamat otteet niistä muistosanoista, jotka Järnvägsmannabladetissä toukok. 18 p:nä 1895 onnistettiin vainajalle, valaisevat parhaiten tätä seikkaa:

"Koneosastossa palvelevalle henkilökunnalle, varsinkin alemmille, oli Engström aulis esimies, joka aina katsoi heidän parastaan. Hän ei koskaan pelänyt mitään vaivoja eikä vastuksia, kun oli kyse varsinkin veturimiehistön parhaan edistämisestä, ja epäilemättä saa veturimiehistö ainakin osaksi kiittää hänen vaivannäköään verrattain hyvästä taloudellisesta asemasta, joka sillä nykyään on. Voipa hänen huolenpitonsa osastosta mennä melkein liiankin pitkälle, kun hän esim. riitaisuuksien syttyessä eri osastojen henkilökuntain välillä, äärimäiseen saakka koetti puolustaa alempiaan; vika ei voinut, hänen käsityksensä mukaan, olla muualla kuin toisissa osastoissa.

Suuri merkitys rautateidemme vuosikirjoissa on katsottava Engströmillä olleen sen ansiokkaan tavan vuoksi, jolla hän vaikutti veturimiehistömme kasvatukseen kelvollisiksi ja velvollisuuden tuntoisiksi yleisön palvelijoiksi, joka asia jokaisesta, joka tarkemmin on perehtynyt rautatieoloihin, on tärkeämpänä edellytyksenä rautatienkäytön menestykselle.

Auliudestaan, jolla konetirehtööri harrasti alempi ensa parasta, palkitsivat nämä puolestaan jakamattomalla kiitollisuudella, joka useissa tilaisuuksissa puhkesi julkisuudessa ilmoille".

Ollen jalomielinen, nuhteeton ja hyväsydämminen, jollaisia vain harvat ovat, saavutti hän alempiensa jakamattoman luottamuksen, jonka vuoksi veturimiehistö myöskin, tapahtuipa mitä tahansa, avoimesti ja rehellisesti voi uskoa itsensä ja asiansa hänen huostaansa, tietäen ettei tule pois ajatuksi, mielivaltaisesti käsitellyksi tai välinpitämmättömyydellä kuulluksi. Saman hengen ymmärsi hän istuttaa myöskin lähimpiin alaisiinsa esimiehiin, jonka kautta syntyi se avomielisyys ja jakamaton luottamus päällikkökuntaa kohtaan, joka vallitsi konetirehtööri Engströmin aikana.

Vanhimpain keskuudessa elää hänen muistonsa unohtumattomana. Nuoremmat tuntevat hänet vain korvakuulolta, sillä nykyään ei ole olemassa paljoakaan, joka hänestä muistuttaisi.

Rakennustöiden tila maaliskuussa 1876

Koska taas olisi aika Helsingin-kirjettä kyhätä, vaan kuulumiset tällä hetkellä ovat vähissä, päätin mennä näyttely-rakennusta katselemaan, jotta edes jotakin olisi kertomista. Läksin siis eilen tuonne Ulrikaporin puistoon, jota tavallisesti Runnipuistoksi sanotaan, koska sen ruotsalainen nimi on "Brunnspark". Sille, joka ei ole Helsingissä käynyt, täytyy selitykseksi mainita että tämä puisto on noin virstan päässä varsinaisesta kaupungista, etelään puskevalla niemekkeellä. Se on kesällä sangen kaunis paikka, jossa tuuheat puut tarjoovat kaupunkilaisille raitista varjoa ja vuorien huiput ihania näkö-aloja. 

Näkymä Kaivohuoneelta etelään vuonna 1876
HKM CC BY 4.0

Jo kaukaa näkyy näyttely-rakennuksen korkea keskikohta, vaan muut osat astuvat silmiin vasta kun puiston porttia lähestyy. Yht'aikaa on kumminkin aivan mahdoton silmillä käsittää koko tuota ääretöntä rakennusta, joka portin vierestä alkain oikealla ulottuu esimmäisen lehtokujan alipäähän saakka, missä se yhtyy siellä olevaan isoon ravintola- eli "runni"-huoneesen ja tämän kanssa yhdeksi ryhmäksi kietoutuu. Tämä mahtava rakennus ei tietysti vielä ole valmis, mutta niin pitkälle on sentään jo päästy että kaikki seinät ja suurimmaksi osaksi kattokin on paikallansa. Viime viikolla vietettiin kurkihirren nostajaiset tavallisilla juhlamenoilla, ja silloin kuuluu ruotsalainen lippukin jo liehuneen keskikohdan huipulla. Lattioita ei vielä ole, mutta, jos varovasti astuu, voi kumminkin rakennuksen sisälläkin kulkea. 

Menkäämme sisään ensimmäisestä ovensijasta. Se vie siihen korkeaan ja avaraan osastoon, joka nimenomaan on määrätty taideteosten ja opetus-tarpeitten näyttelyä varten. Tosin tässäkin vielä tarvitaan mielikuvituksen apua, vaikka tämä osa jo on likempänä valmistumistaan kuin rakennuksen muut osat, mutta katselia ei voi muuta kuin ilolla ylistää sitä hyvää aistia, jolla tämä osasto on rakennettu. Ei tarvitse edeltäpäin tietää mihin tarkoitukseen se on aiottu. Se ilmoittaa itse mikä virka sillä on. Sisustus muistuttaa Tukholman kansallis-museon kauniista etuhuoneesta. Pitkin molempia sivuseiniä ja peräseinää kulkee leveä parvi, jota somat, soikeat pilarit kannattavat ja kaunistavat. Tämä osasto on kaikin puolin onnistunut. 

Siihen liittyy vasemmalla toinen vielä avarampi, mutta matalampi ja yksinkertaisempi sali, joka pilareilla on jaettu eri osastoihin. Tästä tullaan sitten tuohon suunnattoman suureen keskikehään, joka kumminkin vielä on niin täynnä telineitä, ettei sen järjestyksestä voi täyttää selkoa saada. Se on niin korkea että peloittaa, muistaessa että koko tuo laitos on paljaista puu-aineista kyhätty. Nähtävästi tulee tämä keskikehä ylt'ympäri parvilla varustettavaksi, jotta ylhäältäkin sopii katsella sitä esineitten kirjavaa moninaisuutta mikä siinä tulee olemaan. 

Vastapäätä keskikehän valta-ovea, joka tietysti on lehtokujalle päin, alkaa valtarakennuksen kylkenä se avara osasto, joka on määrätty koneita varten. Se on aivan yksinkertaiseksi rakennettu, niinkuin sopiikin. Keskikehän vasemmalta puolelta noustaan leveitä portaita myöten siihen isoon ruokasaliin, jonka ravintolan-isäntä herra Kämp omalla kustannuksellaan on rakennuttanut ja joka on yhteydessä vanhan ravintolan kanssa. 

Näyttely-rakennuksen ulkomuotoa ei vielä sovi ruveta arvostelemaan, vaan sekin näyttää tulevan jotenkin miellyttäväksi. Lukija lienee jo väsynyt tähän pitkään kertomukseen puolitekoisesta työstä, jota hän kenties omilla silmillään toivoo saavansa valmiina nähdä. Suotava olisikin että te, hyvät maaseutulaiset, oikein miehissä tulisitte katselemaan maamme ensimmäistä teollisuus-näyttelyä, joka on osoittava kuinka pitkälle me tällä alalla olemme edistyneet. Oman itsensä tunteminen on hyvä asia tässä maailmassa.(US 29.3.1876)

Osakunnat innostuvat Yleiseen näyttelyyn

Kirjeessä Helsingistä 21.2.1876:

Aineellisella alalla puuhaa Helsinki nykyään kaikin voimin tulevan suvisen näyttelyn toimeen panemista. Kaivopuistossa rakennetaan näyttelyhuonetta suurella innolla, ja seinät ovatkin jo kohonneet melkein valmiiksi. Rakennus tehdään yhteen jatkoon kaivopuistossa olevan ravintolan kanssa niin että viimeiksimainittu jää sen eteläiseen päähän. Jos voi päättää siitä, mitä nyt jo näkee, niin luulisipa tästä tulevan hyvin mukava ja avara näyttely paikka, ainakin niin köyhälle pienelle maalle, kuin Suomi on. 

 

Näytteille pantavia esineitä onkin jo ilmoitettu toista tuhatta, muun muassa panee valtiokin näytteille höyryveturin sekä konduktöri- ja postivaunut, joita par'aikaa tehdään. 

 

Ylioppilaitten kesken puuhataan myöskin saada toimeen jotakin, joka edustaisi eri paikkakuntain kansallisuutta maassamme. Viipurilaisten osakunta on näet, päättänyt toimittaa näyttelyyn Itä-Suomalaisen talonpoikais-tuvan sisustaa, kaluineen päivineen. Tällaisia tuumia kuuluu olevan muissakin osakunnissa. Ainakin Länsi-Suomalaisten kesken on ollut kysymyksenä saada toimeen samanlainen näyttely, jossa edsutettaisiin Satakunnan ja Ahvenanmaan talonpoikais-asuntojen sisustaa. Hyvin toivottavaa olisi, että muutkin osakunnat panisivat toimeen samanlaisia näyttelyitä, sillä olisihan siinä oivallinen tilaisuus tutkia kansamme elämää eri osissa maatamme. (Satakunta 26.2.1876)

Tätä ennen olikin jo julkisesti kerrottu, että Viipurilainen osakunta aikoi "hankkia täydellisen kuvauksen karjalaisesta talonpoikais-tuvasta tarpeineen kaikkineen" (US 11.2.1876)

Pian "Pohjalainen ylioppilas-osakunta on myös ryhtynyt toimeen kansanelämää esittäväin kuvausten hankkimiseksi yleiseen näyttelyyn ja sitä varten Vasabladissa julkaissut kehoituksen tarpeellisten esineitten keräämiseen Pohjanmaalta." (US 6.3.1876) Uudessa Suomettaressa ilmestyi 17.3.1876 sekä Pohjalaisen että Hämäläisen osakunnan avunpyyntö.

Museovirasto, CC BY 4.0

Ainakaan satakuntalaiset eivät hidastelleet. "Länsisuomalainen ylioppilaskunta lähettää näinä päivinä muutamia jäsenistänsä Säkylän ja Köyliön tienoille kokoilemaan aineita sitä kansan elämää esittävää kuvaelmaa varten, jota mainittu osakunta puolestansa aikoo toimittaa yleiseen näyttelyyn." (US 15.3.1876)

Esineiden keruun ohella tutkimuskunta valokuvasi paikallisia pukuineen ja asetelmana, joka aiottiin luoda näyttelyyn. Lisäksi he ikuistivat itsensä: Takarivissä maisteri Fredrik Ignatius Färling, Thorsten Waenerberg ja valokuvauksen hoitanut Johan Jakob Reinberg. Edessä istuu tohtori Henrik August Reinholm.

Pohjalaisen osakunnan retkikunta lähti liikkeelle huhtikuun lopulla jäseninään kandidaatti Zachris Schalin, ylioppilas W. Wegelius ja taiteilija R. V. Åkerbom. Osan matkaa mukana oli myös vaasalainen valokuvaaja Julia Vidgren, jonka vuoden 1876 talonpoikaisotokset Finnassa liittynevät tähän. Schalin kirjoitti matkasta yksityiskohtaisen ja riemastuttavan selostuksen, jonka Toivo Vuorela toimitti julkisuuteen sanomalehdessä Vaasa 27.10.1934 ja 19.10.1935.

Ilmoittautumisaika Yleiseen näyttelyyn päättyi

Ilmoittautumisajan pituus ei ollut ratkaiseva asia näytteillepanoon innostumiseen, kuten Savitaipalelaisen paikalliskirjeen päätöksestä käy ilmi:

Nykyään työskentelevät maanviljelijät mudan ja havujen vetämisellä päivillä ja yön seuduilla tekevät monenlaisia käsitöitä, joihin kuntalaisillamme onkin jonkinlainen kätevyys ja into. Tuleeko sentähden kumminkaan ensikesäiseen näyttelyyn mitään laitetuksi, sillä Helsinki on meikäläisille aivan vähän käytännöllisessä yhteydessä. (US 15.12.1875)

Kuukautta myöhemmin Uudessa Suomettaressa todettiin, että

Ilmoitus-aika päättyy jo huomenna, ja vaikka näinä viimeisinä päivinä on ilmoituksia tullut vähän runsaammassa määrässä, ei niiden yhteinen luku vielä eilen ollut korkeampi kuin noin 800. Luultava on, että useita ilmoituksia vielä tehdään määrä-ajan lopuutuakin; mutta kaikessa sentään näkyy, ettei osan-otto tule olemaan niin yleinen kuin olisi syytä toivoa. Toisin olisi epäilemättä käynyt jos näyttely olisi lykätty tulevaan vuoteen, sillä meidän maassa ei ole totuttu jäniksen selässä ajamaan. (US 14.1.1876)

Lehtihän oli itse alunperin suositellut toista ajankohtaa. Pari viikkoa myöhemmin oli

ilmoittainnut 1,460 näytteillepanijaa, nimittäin 1:sessä luokassa 27, 2:ssa 48, 3:nnessa 85, 4:nnessä 108, 5:nnessä 102, 6:nnessa 109, 7:nnessä 30, 8:nnessa 171, 9:nnessä 30, 10:nnessä 94, 11:nnessä 131, 13:nnessa 92, 13:nnessa 32 ja 14:nnessä 401. 

- Näistä on Uudenmaan läänistä 361, Vaasan 308, Turun ja Porin 193, Hämeenlinnan 185, Viipurin 155, Oulun 108, Mikkelin 76 ja Kuopion läänistä 74. - Lattia-alaa on tilattu yhteensä 45,318 kuutiojalkaa ja seinä-alaa 24,602 kuutiojalkaa. (US 9.2.1876) 

Helmikuun lopussa vihdoin ilmoitettiin, että

Toimikunta on päättänyt ettei ilmoituksia näyttely-esineistä enää vastaan-oteta tulevan maaliskuun 15 päivän jälkeen. Tähän saakka on noin 1,500 ilmoitusta tehty. (US 28.2.1876) 

Muistakin järjestelyistä oli puhe

Moni on arvellut mitenkä tulevana suvena käy oleminen, kun ihmisiä luultavasti tulee kosolta näyttelyyn, mutta onpa tähän tarpeesen jo hankittu vähän varokeinojakin. Huhu tietää kertoa, että seurahuoneen iso sali jaettaisiin pieniin kammioihin näyttelyyn matkustajia varten. Sitä paitsi on näyttelyn johtokunta pyytänyt kaupungilta, saada rakentaa rautatien torille väliaikaisia majoja samaan tarpeesen. Muutenkin täältä suveksi lähtee väkeä pois maaseuduille, erittäinkin oppilaitoksista ja kouluista. (Satakunta 24.3.1876)

Tuolloin asemarakennus oli eri päin ja torin lounaisnurkassa, eli aukeaa tilaa enemmänkin kuin nykyään. (KA. Kaupunkikartat. Detalj-Plan af Helsingfors Stad, Upprättad i öfverenstämmelse med stadens planering och byggnadsart vid ingången af år 1878 [jäljenne näyttelyä varten] (Helsinki Ic* 163))

Majoituksesta torilla ei ole myöhemmin puhetta, mutta painokuva (Museovirasto, CC BY 4.0) esittää toteutunutta ratkaisua Seurahuoneella.