Lapista tutkimusta ja muuta

1) Kuva on kirjasta The world described in easy verse (1822). Lapin asukkaita kuvaava runo alkaa nykysilmin hieman epäkorrektisti

Of stature small is this ill-favour'd race,
Simple in manners, and uncouth in face.
So honest, that no bolt secures their door,
Brave, though averse to war, and kind though poor.

2) Saamelaisten sukututkimuksen haasteista sain tuntua Gudrun Norstedtin esitelmästä Lappskattelanden och deras innehavare

3) Tiedeverkkolehdessä Politiikasta Rauna Kuokkanen vastasi kysymykseen "Miksi Saami ei ole maa vaikka Suomi on?"

4) Antroblogissa julkaistiin Petra Rautiaisen kirjoitus Köyhät, kurjat ja eksoottiset. Imagen blogeissa Kukka Rannan kirjoitus Miksi suomalaiset leimaavat saamelaisia?

5) Tutkimusjulkaisuja, graduja ja väitöskirjoja:

• Jälkiä lumessa. Arktisen Suomen pitkä historia
• Bergman, Inela & Edlund, Lars-Erik: Birkarlar and Sámi - inter-cultural contacts beyond state control: reconsidering the standing of external tradesmen (birkarlar) in medieval Sámi societies
• Marklund, Bertil: Det milsvida skogsfolket Skogssamernas samhälle i omvandling 1650-1800
• Thorsjö, Olof : Den inhemska andra: Svenska prästers bilder av samer från 1600-talets mission till den så kallade Lappmarken
• Kukkonen, Riitta: Lappalaiset suomalaisissa kansantarinoissa
• Alix Capdeville: L'histoire du livre saami en Finlande: ses racines et son développement de 1820 à 1920
• Kotljarchuk, Andrej: Scandinavian and Finnish settlements on the Kola Peninsula: history and the sites of memory
• Eriksson, Viktoria: Samiska björngravar och dess återspegling av relationen mellan människa och djur.
• Joy, Francis: Sámi Shamanism Past and Present and the Desecration of the Sacred in Finland
• Saari, Ritva: Saamelaisuuden myyttiset representaatiot matkailuyritysten internet-sivulla : mainoskuvien semioottinen analyysi
• Daniel Weyermann: Political Legitimacy and Ethnocultural Justice. Essays on Public Reason, Democratic Citizenship, and the Rights of Cultural Minorities 
• Mattanen, Tiina: Saamenpukua omivat puhetavat ja niiden vastadiskurssit epäaitoa saamenpukua käsittelevissä verkkokeskusteluissa
• Hautajärvi, Harri: Autiotuvista lomakaupunkeihin - Lapin matkailun arkkitehtuurihistoria

Kerran kuulutetut 1779-1786

Lisää suomalaisten peräänkuulutuksia (ja muita mainintoja) Dagligt Allehandasta.

9.8.1779: Taivassalosta kotoisin olevaa Anna Catharina Hermolinia pyydettiin ilmoittautumaan saadakseen uutisen sukulaisistaan. Taivassalon pitäjänapulaisen tytär?

4.8.1779: Eva Christina Barkman Vaasasta oli kuulutuksen kohteena, sillä läheinen sukulainen halusi tavata ennen poislähtöään.

7.10.1779: Vihittyjen palstalla kerrottiin Uudenkaupungin kauppiaan Mattias Östmanin menneen Tukholmassa naimisiin Christina Norströmin kanssa.

14.7.1780: Oman etunsa tähden pyydettiin Maria Lucretia Hedbergiä Turusta ilmoittautumaan Tukholman Södermalmilla. Erikoisten etunimiensä ansiosta on helppo todeta hänen syntyneen Turussa 10.7.1752 damastinkutojan tyttäreksi.

16.7.1781: Helsingistä vuonna 1743 paossa olleita konstaapeli Zacharias Göckertiä, merimies Adam Göckertiä ja neiti Greta Göckertiä kuuluttaa sisarensa, joka ei tiedä yhdenkään elossa olosta. Ainakin Zacharias palasi pikkuvihan jälkeen Suomeen ja sai Hämeenlinnassa tyttären 24.3.1749.

6.11.1782: Osittain anonymisoitu ote Tukholman (?) raastuvanoikeudelle osoitetusta kirjeestä. Mukana Suomesta Tukholmaan tullut Ulrika Hertman, joka on perinyt Tunisiassa kuolleen veljensä.

12.8.1783: Sebastian Roll kuuluttaa vaimoaan Greta Ekbomia. Pariskunta oli avioitunut Tukholmassa 14.11.1770 ja vaimo jäi kaupunkiin, kun mies muutti Suomeen syksyllä 1772. Nyt Sebastian Roll asui Sipoossa Massbyn tilalla. Vaimo löytyi melko nopeasti, sillä Massbystä vietiin kasteelle pariskunnan 10.10.1784 syntynyt tytär!

5.7.1784: Oman etunsa vuoksi pyydetään raumalaista mermiestä Gustaf Sourander ilmoittautumaan.

4.4.1785: Vänrikki Nils Stålhane oli kuninkaalta saanut rälssivapauden rusthollilleen Tuusulan Vanhassakylässä ansioistaan, jotka haluttiin nyt tuoda julkisuuteen. Stålhane oli ottanut tilan viljelykseen huonoikuntoisena 1741. Vielä 1744 tila elätti vain 26 henkeä. Nyt peltoa on moninkertaisesti, torppia 20 ja väkeä 167, joista 89 maksaa henkirahaa.

Aateliwikin perusteella tila oli isän perintöä.

4.2.1786: Suomesta kotoisin olevaa tyttöä Maria Elisabeth Bergman kuulutetaan.

28.7.1786: Lohjalla Kittfallin tilalla syntynyt Anders Lindström oli karannut Tukholmassa räätälin opista. Epäiltiin lähteneen takaisin Uudellemaalle. Tuntomerkit: "wid afwikandet warit klädd uti grå Walmars-Tröja, gula Skinnbyxor, hwita strumpor, Skor med Tennspännen uti samt Hatt på hufwudet, skall wara ungefärligen 16 års ålder, liten til wäxten, fetlagd fråknig i ansigtet, ljusa hår och ögonbryn". Jos pojasta oli tietoja, ne piti ilmoittaa poliisikamarille, sillä Anders oli ennen lähtöään myynyt luvatta vaatekerran.

Niin on maailman meno, vanhat vaipuu unhotukseen

Ote Johan Reinhold Bergstadin matkakirjeestä Pietarista 7.3.1845 (Suometar 1.2.1850)

Porvoosta läksimme 2:na, Haminassa vähän viivähdimme 3:na ja Viipuriin tulimme 4:nä p:nä Maaliskuuta. Hvvin ilonen ilta täällä oli meillä Herra Lehtor Ståhlbergin luona. Siella oli koottuna kaikki Viipurin tietoniekat ja olletikkin Suomen kielen harrasteliat, joita, niinkuin tiedät, siinä kaupungissa on iso joukko. Enimmiten sentään minua ilahutti nähdä Tohtor Juteinin. Nyt hän on vanha ja nouseva nuoriso melkein ei enään tiedäkkään, mitä se mies on aikanansa ollut. Mutta viis, kuustoista vuotta sitten hän kyllä oli tuttu yli koko Suomen maan. Hyvinhän sinäkin muistanet, kuinka meidän paikoillamme Juteinin lauluja joka kylässä laulettiin. Minäkin sain hela-vartisia veitsiä, puuhevosia ja muita poikalapsellen mieleisiä kaluja, kun näitä kylän pojille kirjottelin; sain vielä Pekonkin nimen, kun olin ahkera Pekko poikaa laulamaan. Tämä kaikki juohtui nyt minun mieleeni, ja sen sivussa tuntu surulliselta, että kansa taitaa niin pian unhottaa mitä kerran on sydämmellisesti rakastanut. Onko saatu jotakin parempaa Juteinin laulujen siaan? Ei suinkaan. Mutta niin on maailman meno, vanhat vaipuu unhotukseen.

Ei nykyäänkään muisteta yli kymmenen vuotta vanhaa kirjallisuutta, mutta olisin luullut asian olleen (aivan) toisin, kun suomenkielistä kirjallisuutta oli hyvin rajatusti tarjolla.

Toinen mielenkiintoinen kohta lainauksessa on tuo korvausta vastaan kopiointi. Vaikka tunnettaisiin kirjan myyntimäärä ei olisi tietoa todellisesta levikistä.

Pätkässä mainittu runo Pekko tarkoittanee runoa Isän ja pojan laulu. Bergstad oli vain vuoden vanha isänsä kuollessa, mikä on voinut vuorolaulua yksin laulaessa tulla joskus mieleen.

"oi, murheita muistaa ken vois laulajan?"

Sarjassa kuvia naisista, joista en mitään tiedä. Fyrenistä 17/1906 Suoma Konkola

Perusverkkohaku kertoo, että Antti Favén on maalannut naisesta taulun Rypäleitä syövä tyttö. Panu Rajala on kirjassaan Tulisoihtu pimeään - Olavi Paavolaisen elämä todennut, että "Hänen vuokraemäntänsä Suoma Rentola ymmärsi taiteita, tämän veli oli oopperalaulaja Severus Konkola ja tyttärestä tuli näyttelijä Rauha Rentola." Taiteiden ymmärrys ei siis kummunut omasta laulajan urasta vaan perheenjäsenistä?

Suoman veljellä, isällä ja isänisällä on Wikipedia-sivut. Suomaa ei niillä ole (tätä kirjoittaessani) mainittu. Tädillään on profiiliteksti Naisten ääni -sivustolla. Sekä Rajalan tekstissä esiintynyt tyttärensä Rauha että poikansa Antti ovat Kuka kukin on teoksessa 1978.

Suoman laulu-urasta verkossa taitavat kertoa vain sanomalehtien vuoden 1902 paikkeilla alkavat konsertti-ilmoitukset, jotka pian päättyvät kun joulukuussa 1908 julkaistaan kihlaus Jämsän v.t. kirkkoherra Antti Rentolan kanssa. Pari vihittiin 14.7.1909.

Myös Antti Rentolalla on Wikipedia-sivu. Siinä Suoman nimi sentään on mukana.

Mihin lapset pystyvät?

Dagligt Allehandassa 7.12.1772 julkaistu kirje päätyi vanhuuden, raajattomuuden ja kuurouden jälkeen lapsiin. Koko jutun teemana siis oli se, että kaikki pystyvät työntekoon. Varsinainen hyödyn aikakauden juttu.

Jag har sedt 3, 4 och 5 ärs Flick- och Gåsse-Barn läras och wänjas, at spinna Blån- Lin- och Ull-Garn, med mera: at samla och sp[?]ita allehanda slags Fjäder: at samla Sten ifrån åker, Ångar och Betes-hagar, i Korgar, Bårar eller Skotte-Kärror, antingen til Taktäcknin på Näfwer, at nyttjas i stället för den wanliga Torfwen eller Färgstockar, eller til Gatuläggning i stora Byalag: äfwen at samla 2 a 3 sorter Kalk-Sten til Kalk-Bränning i murade Tegel-Ugnar: at samla Spillning och Gödsel efter allehanda slags Kreatur, jämte rutit Trä, Qwistar och Stubbar, Winter och Sommar, i små Korgar, Kälkar eller Skott-Kärror, och likafullt morgon och afton samt därimellan hållas til Gudaktighets-Öfningar. Jämwäl wänjas Barnen til arbetsamhet och slit därmedelst, at de tillhållas, at med små Hand-Yxar å Stubbar eller Hugg-Stockar, så wäl Sommar som Winter, hugga Gran- Tall- Al och Björk- med felere slags Löfträds-Qwistar sönder i Ladugården til Strö, så wäl at gå på, som under Boskap, Hästar, Får och Getter, med mera alt til Gödselns ökande; ty en en förståndig Bonde, Jord-Brukare och Landtman, låter straxt med andra Hästen eller Ox-paret hemhämta alla Toppar, Grenar och Qwistar, de gröfre till Bränsle och de smärre till strö på Golf eller i Ladugården, enär han själf hemför det ena Lasset med Träd, som han kunnat nedfälla till Ankost, Slögde eller annat Behof.

Til icke förtigande af åtskilliga andra angelägna, nyttiga och nödiga Syslor och Giöromål, som Barn ifrån spädaste Åren kunna tilwänjas at förrätta, såsom Humlas och Humle-Blads plåckning af Rernorne till särskildta behof: Met- och Dagg-Maskars sökande til metande: Kryddgårds-Sängars rensan- och rengörande från Ogräs: Råg- Hwete och Korn-Ax upplåckande med håndren, eller hopsamlande med små Räffor, efter Skörds-Männen på åkren, med mera.

Kirjoittaja, joka siis asui Hollolassa, sanoo nähneensä 3-5 -vuotiaita tyttöjä ja poikia kehräämässä pellava- ja villalankaa sekä keräämässä ja käsittelemässä(?) höyheniä. Lapset keräsivät kiviä pelloilta niityiltä ja haoista koreihin, paareille tai kottikärryihin. (Kivet käytettiin tuohikattoihin painoiksi tai katukiveykseksi.)

Lapset myös keräsivät kalkkikiviä, eläinten jätöksiä, mätääntynyttä puuta ja oksia. Lapset saivat pienillä kirveillään hakata oksia eläinten alusiksi (tälle on sana, joka ei juuri nyt tule mieleen). Lapset pystyivät poimimaan humalan lehtiä, kitkemään kasvimaata, keräämään sadonkorjuun rippeet pellolta ja paljon muuta.

(Kuvakollaasin palat Rijksmuseumin kokoelmista. Tästä, tästä, tästä ja tästä.)

Luin kaksi lastenkirjaa

Aloitetaan alta. Tartuin kirjaan Suomen keskiaika lapsille epäillen, sillä en ihastunut tekijäparin Carlos da Cruz ja Janne Haikari aiempaan kirjaan Kuninkaantiestä. Sittemmin näin siitä useita lausuntoja lasten ihastuksesta eli aikuissilmäni haritti väärään suuntaan. Entäs nyt?

Ihastuin ensi aukeamalta (eli näyttää huonolta lapsiyleisön kannalta). Ensinnäkin kirja on kronologinen eikä tiivistä vuosisatojen keskiaikaa yhdeksi mössöksi. Lisäksi kronologiaa ei kuluneesti aloitettu ristiretkistä vaan Rurikin noususta Novgorodin hallitsijaksi. Puolet aloitusaukeamasta on Valamon luostaria eli Suomea ei rajoiteta pysyvästi asutettuun eteläiseen rantakaistaleeseen. Tätä vahvistaa pieni kulmapala saamelaisista.

Toki mukana on myöhemmin ristiretket, Olaus Magnus -hyödyntämiset, linnat, Naantalin luostari  y.m. Sekä tuoreina arkeologisina löytöinä Ristimäen kirkko ja Janakkalan miekkamies! Mitään ilmeistä aukkoa en sisällöstä keksinyt. Tarkempi ja osaavampi lukija saattaa lyhyistä lauseista löytää jotain nipotettavaa, mutta minä en.

Laila Kohosen Miehuuskoe 1917 ei myöskään ollut suuren innostuksen kohde ennen kannen avaamista. Muistaakseni olen joistakin Kohosen kirjoista tykännyt ja joitain jättänyt kesken. Kirja on isotekstinen ja kuvaton. Päähenkilönsä iästä päätellen suunnattu noin kymmenvuotiaille.

Mutta miellytti 45-vuotiasta. Kohosen isän muistelmiin perustuva tarina Savonlinnasta tuo sopivin mutkin esiin loppuvuoden 1917 sekavuuden. Omatkaan pohjatietoni eivät ole aukottomat, mutta auttoivat tietenkin ymmärtämisessä. Kertomuksen lasten maailma voi tuntua kirjan varsinaiselle kohdeyleisölle hyvin oudolta.

Se, mikä pikkasen tökki, oli kertomuksen lapsien kielipoliittisuus, vaikka tälläkin on todellisuus takanaan. Päähenkilö oli tietenkin hyvis ja Vilho-nimeään myöten suomalainen. Venäläisperäinen Petja oli kiva, mutta petti ratkaisevalla hetkellä. Kartanonomistajan pojanpoika Birger ei tarjonnut omenoitaan eikä pitänyt koirastaan ja teki muutenkin ikäviä. Ruotsinkieliseksi häntä ei mielestäni mainittu, mutta kovasti oli Suomea Ruotsiin liittämässä, jos Venäjästä päästäisiin eroon.

Kirja päättyy joulukuuhun, mutta Kohonen on upottanut sisällissodan ainekset tekstiinsä. Punakaartin ja suojeluskunnan perustamisen ohella luetaan eri lehtiä ja mukana on irtisanottu torppari. Tämän perustalle olisi helposti rakennettavissa oppitunti tai useampi.

Viime hetken kesäretki Sastamalaan

Kokemäeltä käsin lähdin torstaina Sastamalaa m.m. katsastamaan näyttelyitä, jotka päättyvät tänään sunnuntaina. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Matkalla tein pienen ylimääräisen kierroksen ja otin auton ikkunasta tämän kuvan.

Myöhemmin ihmettelin otosta kännykän ruudulta ja piti suurentaa ennenkuin muisti palasi.

Vitikkalan kesäkahvilaan en ehtinyt, sillä se oli vasta avautumassa.

Sastamalassa eka kohde oli Sastamalan seudun museo, jossa esiteltin Tyrvään Mantan uraa. Hänellä on kosketus sukuhistoriaani, sillä isomummuni mainitsee äänitallenteessa siskolleen haetun apua Mantalta ja taisi samassa yhteydessä mainita muun avun vähäisen tarjonnan. Tämä tuotiin esiin  näyttelyn ekassa huoneessa, jossa myös oli ryhmiteltynä eri kansanparannuksen muodot. Taulaaminen eli polttohaavalla parannus oli minulle uutta.

Taaemmassa huoneessa kerrottiin Mantan elämä aikajanalla. Oppia hän oli saanut isältään ja parannustoimi kannatti niin, että Manta (esityksen mukaan) vaurastui. Huoneessa oli esillä myös Mantan saamia kirjeitä (enimmäkseen läntisestä Suomesta), joita on tallella museon kokoelmissa noin 700.

Näyttelyn kolmannessa huoneessa sai eläytyä parantajaksi ja parannettavaksi sekä sekoittaa itselleen rohdon. Yksinään edellinen ei onnistunut ja jälkimmäinen ei innostanut.

Jaatsissa ja Galleria Akselissa tutustuin Emil Danielssonin taiteeseen, joka yhtä maalausta lukuunottamatta ei ihastuttanut. Nimien samankaltaisuuden takia olin kuvitellut Danielssonilla olevan yhteys Elin Danielsson-Gambogiin, mutta henkilökunnan kanssa keskustellessa selvisi ettei olekaan.

Erityishoukutus reissuun lähtöön oli Juha Hurmeen Sanamyrsky, joka näyteltiin puolessa tunnissa Pukstaavin pihamaalla neljän näyttelijän toimesta.

Päähenkilö oli Algot Untola Porissa noin 1907-1909. En tiedä hänestä juuri mitään, joten nyt koko kuvani miehestä rakentuu tälle pätkälle, jossa persoonansa esittäminen vaati kaksi miestä. Yksi pointti oli ainakin, että sileä ja yhtenäinen elämän kuvaus ei voi olla totuudenmukainen. Muistettavaa, jos saan aikaiseksi palata Petter Sundin pariin.