Arkistoaineisto Finnassa, tapaus Matilda Rotkirch

Kuukausi sitten SLS tiedotti otsikolla "SLS publicerar konstnären Mathilda Rotkirchs arkivmaterial på nätet". Stensbölen arkistoon kuuluva taitelija Rotkirchin aineisto oli digitoituna viety Finnaan. Aikaisemmista ei kuvallisista aineistoista tuli oitis mieleen Hotelli- ja ravintolamuseon luku- ja hakukelvottomat ruokalistat. Miten SLS on pärjännyt?

Ensimmäiset miinuspisteet tulevat siitä, että tiedotteessa ei ole suoraa linkkiä mainostettuun kokonaisuuteen. Onneksi en ollut jättänyt tiedotetta homehtumaan kovin pitkäksi ajaksi, sillä SLS:n Finnan etusivulla oli vielä nosto linkkeineen. Ilmeisesti Rotkirchin aineistolla on yksi ainoa signum, jota oli käytetty yleisenä hakutekstinä. Arkistorakenne ei siis ole osa Finnaa tai ainakaan sitä ei ole hyödynnetty näkyvästi.

Haulla esiin tulee 8 yksikköä: piirustuksia, muistiinpanoja ravintoloista, listaus Rotkirchin tauluista, asiakirjoja 1840-41 matkasta, muistoalbumi, päiväkirja ja kaksi luonnoskirjaa. Monisivuisten kokonaisuuksien selaaminen ei Finnassa ole mikään ilo, mutta mahdollista. Suurennos pelittää, sillä esimerkkikuvassa olevat ravintolamuistiinpanot on jaettu 2156 x 4000 -luokkaa edustavin pikselein. Kaikki kuvat on lisensoitu CC BY 4.0.

Perinteiseen tapaan minkään aineiston koko ei ole näkyvissä. Esimerkiksi muistoalbumin kohdalla tämä olisi suhteellisen olennaista, sillä albumit ovat usein pieniä, mutta eivät kuitenkaan aina. Kuvista päätellen kyse ei ole tavanomaisesta sidotusta muistoalbumista, sillä sivut näyttävät irtonaisilta ja erikokoisiltakin, mistä olisi ollut kiva nähdä maininta kuvauksessa. Kyseinen muistoalbumi on ajoitettu vuosiin 1830-1840, kuvattu kolmikielisesti sanoin "runot" & "piirustukset (taide)" ja liitetty henkilöön "Matilda Rotkirch". Muistokirjan luonteeseen kuuluu, että tekijöitä on useita ja ovat ilmeisesti tunnistamatta.

Esimerkiksi tässä sateen yllättämiä kuvaavassa piirroksessa on kuitenkin signeeraus. (Finnassa siihen ei voi luoda suoraa linkkiä.) Nimekkäin muistokirjan täyttäjä on todennäköisesti Johan Albrecht Ehrenström, joka allekirjoitti Riilahdessa ranskankielisen pätkän 10 päivää ennen 77. syntymäpäiväänsä. Helsingin kaavoittajan kynästä on ehkä/todennäköisesti syntynyt myös karttakuva. Asiasanoitus ei auta tämän ääreen.

Digitoinnista on SLS:ssä pitkä kokemus ja osaaminen. Satunnaista selaajaa voi ihmetyttää kymmenien tyhjien sivujen kuvaaminen ja esittäminen, mutta näin se vaan pitää tehdä. Finnan sivulla oleva minikuvakaruselli osoittautui näissä kohdissa hyödylliseksi, kun sisältöä hakevana saattoi hypätä tyhjän ohi.

Pienikokoiseen aineistoon tutustuminen Finnassa ei ollut mahdottomuus. Hyväksi ja mukavaksi en kokemusta kutsuisi. Esimerkiksi Stensbölen muusta arkistosta jo digitoidun 238-sivuisen perukirjapinkan selaaminen ei houkuttele hiukkaakaan. SSHY:n ja Kansallisarkiston käyttöliittymät voivat tuntua antiikinaikaisilta, mutta niissä sivun sisältö on koossa, joka on usein ymmärrettävissä sellaisenaan. Finnan tirkistelyikkunan käyttö veisi hermot hyvin äkkiä.

Vanhempansa Pernajan Trännäsissä pahoinpidellyt

Turun maaherra allekirjoitti 26.10.1771 kuulutuksen, jolla haettiin yhteensä kymmentä miestä. Näistä kaksi oli Pernajasta, mikä lienee silkkaa sattumaa. Ensiksi mainittu 28-vuotias renki Hans Widlöf oli Idlaxin tilalta ja syytetty avioliiton ulkopuolisesta suhteesta. Hänen epäiltiin lähteneen Tukholmaan mukanaan sekä sarkaiset että "sinistä kangasta" olleet vaatteensa.

Toinen mies oli 34-vuotias Gustav Eriksson, Trännäsin lampuoti. Syy etsintäänsä oli selvä, hän oli pahoinpidellyt vanhempansa (med hugg och skag öfwerfallit sin Fader och Moder). Sen sijaan nimensä ei taida olla oikein, sillä Pernajan sotkuisessa rippikirjassa 1766-71 ainoa ja iältäänkin sopiva Gustav tilalla on patronyymiltaan Jacobsson.

Vieraspaikkakuntalaista ilahduttavasti Pernajan kylät olivat henkikirjoissa aakkosjärjestyksessä, joten oli melko vaivatonta todeta Gustav Jacobssonin olleen lampuotina sekä 1761 (8879:86) että 1767 (8904:114), mutta henkikirjasta 1771 (8917:114) tila puuttuu ja 1773 (8925:114) siellä on uusi viljelijä. Merkinnät eivät kuitenkaan selvennä perheen rakennetta. Vuonna 1708 syntyneet rippikirjan Jacob Johansson ja Cath. Mattsdotter, joita epäilen Gustavin vanhemmiksi, ovat ilmeisesti ikänsä takia välttäneet henkiveron maksun.

Etsintäkuulutuksen mukaan Gustav oli kooltaan pieni ja hento, tummaihoinen (swartlätt i ansigtet) ja mustahiuksinen. Lähtiessään hänellä oli sinisestä kankaasta (joka edellä mainitun rengin kuvauksen perusteella on jotain muuta kuin perussarkaa) vaatteet. Lisäksi liivi kalmingista, musta kapusonki ja punainen kaksinkertainen yömyssy (Calmincks Lifstycke, swart Carpus jemte röd dubbel Nattmössa) . Mukaansa hän oli ottanut parikymmentä plootua (några och 20 Plåtar i Penningar), sarkaisen takin (en Wallmars Råck) ja uuden haulipyssyn. 

Heikommallakin varustuksella on karkuun lähdetty.

Victoria & Albert -museon tiedot ja tiedottomuus

Jätin eilisestä twiittikokoelmasta pois muutamia päiväyksellä 9.2.2021. Tuolloin "Testasin @V_and_A uuden kokoelmahaun ja opin, että Maamme-laulu ilmestyi 26.8.1854 lehden Illustrated London News musaliitteessä kuvitettuna Kaivarin huvilalla."

Jatkoin kaivelua ja totesin "Esineosaamista @V_and_A: suomalainen ryijy on "carpet"". Kokoelmissaan olevat kolme ryijyä (tämä, tämä ja tämä) muistan löytäneeni vanhastakin kokoelmaselaimesta, mutta en harmistusta väärästä nimestä. Nyt huomasin napin, josta saattoi antaa palautetta ja annoin palaa.

Vauhtiin päästyäni kiinnitin myös huomiota siihen, että "messinkihinkkaukset" (brass rubbing) Suomesta olivat selvästi Pyhän Henrikin sarkofagista, mutta se ei näkynyt verkon esinetiedoista ollenkaan.

Molempiini valitusvirsiini tuli vastaukset tänä maanantaina (vihjaa sisäisestä vaatimuksesta max. kahden viikon vastausaikaan). Tietenkin erittäin kohteliaita. Kopsaan tähän muistoksi siitä, miten voisi osata kirjoittaa.

Ryijyistä:

I’m writing to thank you for your comments on the catalogue entries on Explore the Collections for the three ryijys or rugs in the V&A textiles collection.

I have amended the records on our database to include your helpful explanation of the purpose of these rugs and the amendments should show as updated online tomorrow. As you will see, I have left the term ‘carpet’ as an alternative description to help with broader online searches.

It is very helpful to have this kind of information to help improve the records as often we only have the details that came when the objects were acquired many decades ago and it is an ongoing task to research and update the catalogue.

Thank you again for taking the trouble to get in touch.

Kuvista:

Many thanks for your enquiry and you are quite right, these are rubbings from the original sarcophagus in Nousiainen. This is recorded in our register of 1917 but is not on the new cataloguing system yet. I will update it now so the change will appear on the new collections website within 48 hours. They are over 5 sheets (E.1678-1917 to E.1682-1917) and were given by a Dr M.R. James. I wonder if that was Montague Rhodes James, the classic ghost story writer and medieval scholar from Cambridge University in the late 19th, early 20th century. I know he visited Scandinavia and set various stories in Sweden and Demark so it would be quite exciting if he had made these himself whilst visiting Finland. I will have to wait til I am back in the building next month to look into that as I only have access to so much information when working from home! I will also make a note of the fact there is a replica in your National Museum if I can find its object number.

Tammikuun loppua ja helmikuuta

26.1.

• [Litteraturbankenin Litteraturkarta herätti kysymyksen] Vieläköhän muutaman vuoden takaiset sivustot, joissa kaunokirjallisuutta linkitettiin Suomen paikkakuntiin, ovat pystyssä? [Kukaan ei vastannut ja tätä koostetta tehdessä googlailut eivät tuota eteen hämärästi muistamiani sivustoja, joita oli ainakin kaksi.]

30.1.

• [HS Lasten Uutisten video Millainen Suomen ensimmäinen lastenlehti] Hesari kertoo lapsille puppua. Jo ennen Lasten Suometarta ilmestyi Eos. Ilmeisesti siis tarkoitettu ensimmäistä _suomenkielistä_ lastenlehteä, joten sopisi myös ääneen sanoa.

1.2.

• [Tyler Waltonin video Reading a Finnish history book in one sitting] Helsingissä asuva amerikkalainen tavasi Klingeä 3 tuntia ja mieleen jäi Olaus Magnuksen esitys jäästä, iso- ja pikkuvihan olemassaolo sekä yhden muistomerkin vaiheet. #hyötysuhde
• Eikö julkaisuarkistojen latausprosessissa voitaisi tehdä jotain tiedostojen nimien siivousta/salausta?

2.2.

• [The National Archives UK:n video Unboxing the Archive: Tally Sticks] Englannissa käytettiin keskiajalla tikkuja kuitteina, joista muutamia on arkistoitu. [Myöhemmin helmikuussa sain Tukholman kaupunginarkiston esittelemistä suksista inspiksen kysyä FB:n Arkistolistalla, onko Suomen arkistoissa esineitä. Kaikenlaista löytyi.]

4.2.

• Juuri kun luulin kerranneeni kaikki variaatiot. [Viitaten blogitekstiin Miksi saan itseäni kutsua? Nyt?] 

8.2.

• Pekka Hannula kaipaa tietoa Vilho Penttilän huvilan naisfiguureista Viherlaaksossa.

11.2.

• Kiva, että _ihan_ kaikkia koordinaatteja ei tarvitse hakea yksitellen.

13.2.

• Englantilainen kirosana suomalaisessa huumorilehdessä tuskin olisi suomennettuna tullut painetuksi.

14.2.

• UKK ei päätoimittajana 1927 pehmoillut kirjoittaessaan yliopiston kirjaston tilasta. Tulikohan vironkielinen kirjallisuus myöhemmin luetteloitua?
• Lea Toivolalta pitkä katsaus Jan Guilloun trilogiaan Tie Jerusalemiin, Temppeliherra, Pohjoinen valtakunta, Arnin perintö
• "...suoraa plagiointia, itseltä plagiointia ja karmeita virheitä lähdeviittausmerkinnöissä. Voi siis olla että tekstin ja siihen merkatun lähdeviitteen välillä ei ole mitään yhteyttä, asiaa ei ole mainitussa lähdeteoksessa..."
• Olipa kerran rouva Ilma Matkailija. Porissa.
• Elämäkerrat lapsille ilmeisen haasteellisia. [Oli summeeraukseni J.J. McCulloughin videosta Is being "fair and balanced" always good?]

16.2.

• Ihanaa, että Taidehalli jatkoi ryijynäyttelyn aikaa ja tarjosi @museokortti sisäänpääsyn ennakkovarauksen vaivalla.
• [Sanna Stålnacke twiittasi "Täällä on paljon fiksuja tyyppejä nimimerkkien takana. Olisi kiinnostavaa kuulla, miksi olette päätyneet nimimerkin käyttöön ja mitä pitäisi tapahtua, että voisitte esiintyä omalla nimellänne?" Tähän kommenttina] Kirjoitin tänään väikkäriin pätkää 1700-luvun nimettöminä julkaistuista lehtikirjoituksista. Tapa jatkui 1800-luvulla. Omalla nimellä esiintyminen on tuore ilmiö eli voisi kysyä myös motivaatiota siihen.
Cajsa Wargin laskiaispulllat englanniksi ja liikkuvana kuvana [eli kanavan Tasting History with Max Miller video Semlor: The Dessert That Killed A King]

19.2.

• Tänään puolustaa väitöskirjaansa @miikka_vuorela . Eka oikiksen väitöstilaisuus minulle, joten kaavut ovat uusi näky.
• Lektiossa @miikka_vuorela hyvä muistutus: rikostilastot kertovat tehtyjen rikosten määrän sijaan siitä, mihin on puututtu.

20.2.

• [Vastauksena Suzie Thomasin kuulumiskyselyyn] Thanks, I'm fine and hope you are too. I am working on a thesis chapter that will be looked over in a seminar session at the beginning of March. Already "done with" the books in this pile:

21.2.

• Väikkärin kirjoitus taas takkuaa, kun oletan, että se mitä luontevasti tulee ei ole "oikein" eikä "tarpeeksi akateemista". Mutta turha sitä tässä vaiheessa miettiä, kun parin viikon kuluttua tutkijaseminaarissa kumminkin kuulee.
• Digitaalinen historiantutkimus käytännössä: tarkistat kirjaston lainaustiedoista onko kaivattu kirja jossain päin omaa asuntoa.

Ruotsi 1700-luvulla (peruskouluversiona)

Viimeistä viedään, sillä en minä Bernadottelandian 1800- ja 1900-lukua jaksa Ruotsin historiasta käydä läpi. Neljä osiota 1700-luvulta toki.

Uusi vaakuna, uusi maa. Kyse ei ole Ruotsin sopeutumisesta suuren Pohjan sodan jälkeiseen olomuotoon vaan ensimmäisten toisuskoisten sopeutumisesta Ruotsiin ja Ruotsin sopeutumisesta heihin. Otsikkokuvan vaakuna on osa synagoogan tooran säilytysastian koristelua.

Käsittely pyöri esineen ja toisaalta ensimmäisen oleskeluoikeuden saaneen juutalaismiehen ympärillä saavuttamatta kovin mielenkiintoisia syvyyksiä. Wikipediaan kurkkaaminen vahvisti, että Aaron Isaacilla oli perhekin. Ja kertoi hänen käynnistään Suomessa Kustaa III:n sodan aikana.

Aihe ei ole minulle täysin vieras (sillä esim. Varhaiset Suomessa kastetut juutalaiset), mutta en ollut aiemmin tiennyt, että (tietenkin!) maahan asettuvilta juutalaisilta vaadittiin huomattava omaisuus. Linkitys nykypäivään on ilmeinen ja tällä kertaa se näkyi myös lopun fundeerausvirikkeissä: Mitä vastaavaa on nykyajan siirtolaisuudessa?

Kustaa III:n kansalliskuteen olen kohdannut väitöskirjatyöni aineistossakin eli ajan sanomalehdissä. Ilahduttavasti sanomalehtitekstit (ei minun tutkimuskohteeni vaan Dagligt Allehanda) ovatkin osa esitystä. Seitsemällä esimerkillä kerrotaan miten aikalaiset (julkisesti) kommentoivat kansallisasun ajatusta. Kuvaa Dagligt Allehandan sivusta ei ole mahtunut mukaan. Eikä sanomalehden (mahdollisesti) luomaan julkisuuden piiriin palata fundeerauksissakaan.

Funderauskysymys "Vad var svenskhet?" tuntui nykytietämykselläni varsin vaativalta ja (itsestäni liikoja luulematta) teini-ikäisille oppilaille lähes mahdottomalta. Relevanttia pohjamateriaalia oli lähinnä Kustaa III:n sitaatin virkkeet "Jag vill att ni ska vara som era förfäder: tappra, kloka, lydiga, ömsinta, trogna kristna och goda medborgare. Om ni alla klär er svenskt kommer ni också bete er svenskt." Jotka olivat kyllä mielenkiintoiset. Varsinkin kun kuningas itse ei samaisen materiaalin perusteella kunnostautunut ruotsalaisittain pukeutumisessa.

 

Ruotsalaisen orjasaaren alaotsikko kysyy "mitä eroa on ihmisillä?" Saman olisi voinut esittää aiemmin Lappia käsitellessä tai Uuden Ruotsin kohdalla 1600-luvulla. Jälkimmäisen kohdalla kaipaamani kolonialismi saa nyt uuden mahdollisuuden. 

Teksti kuitenkin rajoittuu saaren suhteellisen pieneen populaatioon. Ruotsi vain "seurasi" muiden siirtomaavaltojen tapaa ja sääti erityisen lain ihmisryhmien oikeuksien erotteluun. Tarkkaan lukemalla huomaa, että osa musista orjista oli syntynyt Afrikassa eli mahdollisesti Ruotsin kaudella saarelle ostettiin orjia? Tässä(kin) olisi ollut mahdollisuus laajentaa asiaa laajempaan kontekstiin. Mutta ei. Fundeerattavaksikin annetaan vain saaren elämä.

Viimeiseksi kauniit vanamoin koristellut astiat. Käsittelemällä Carl von Linnén asiastoa saadaan mukaan paljon kansainvälisyyttä. Astiat ovat Kiinasta ja von Linné omana aikanaan oppineiden piirissä tunnettu läpi Euroopan.

Jos ei tiedä ennestään mitään Itä-Intian komppaniasta tai jaksaa ihmetellä sitä, että Kiinassa osattiin jotain, mitä Ruotsissa ei, osiosta voi saada jotain irti.

Esinekuvissa Kustaa III:n murhaan liittyvä paroonin säilötty vatsan sisältö olisi ansainnut oman osionsa.

Loppulausunnon aika. Alun ihastukseni haihtui melko pian, sillä osioiden tasossa oli huomattavaa vaihtelua. Lähtökohtana esineet kuitenkin pääsääntöisesti toimivat. 

Teksti perustuu sivuston tilaan 19.12.2020.

Hammasharjoista 1800-luvulla

Suometar 28.1.1865

1) Oulun viikko-Sanomissa 10.11.1860 jatkuneessa kirjoituksessa Mitä inhottavata on ihmisessä hampaiden puhdistamisen tarkoituksena on välttää pahanhajuinen hengitys.

Ehkä hampaita puhdistetaankin hieromalla hammaspulverilla ja sitävarten tehdyllä harjalla sekä muuten viruttamalla, jääpi niihin kuitenkin aina vähän ruoka-aineita, jotka mätänevät haisemaan. Mutta kun päivittäin ja useita kertojakin päivässä hampaat hierottaisiin ja siivottaisiin puhtaalla spiritusviinalla, johon pannaan hyvin vähä etikkaa eli tulikivi-eeteriä, eli otekolognilla [siis eau de cologne] ja hammasharjalla. Mutta kun kaikilla ei voi olla näitä aineita, ei se suinkaan pahenna, jos joka päivä pesee ja siivoaa hampaansa ja suunsa vedelläkin niin puhtaaksi kuin suinkin voipi. Tätä varten onkin tehty hammasharjoja, joilla hierotaan hampaita puhtaiksi ja niitten välistä sinne tarttunut ruoka pois niin visuun kuin mahdollista on. 

2) Kesäkuussa 1865 leskirouva Öhmanilta varastettiin muun arvotavaran ohessa hammasharja (Sanoma Turusta 14.6.1865). Salvumiehen leski Sofia Swalberg ilmoitti helmikuussa 1868 Turun poliisikamarille, että häneltä oli kadonnut hopiainen hammasharja (Sanomia Turusta 14.2.1868). Helsingin poliisikamariin tuotiin hammasharja löytötavarana (SWL 14.7.1868)

3) Kasku sanomalehdessä Tieto-Sanomia Suomen Kansalle 29.11.1871:

Matkalainen oli kerran tuttavansa talossa vieraana. Eräänä päivänä kun perhekunta oli jo ruokasaliin kokoutunut, ei vieras sivu-huoneesta niin pian joutunutkaan. Piika, joka sai hakeaksensa häntä, tapasi vieraan juuri työskentelemässä hammasharjallaan, jota konetta ei piika ollut ikänään nähnyt. Piian palattua kysyi talon rouva: "tuleeko herra?" — "Kyllä kai", vastasi piika; "jopa hän teroitteli hampaitansa".

Uusi Suometar 27.7.1881

4) Joulukuussa 1878 syntynyt Katri Bergholm (o.s. Ignatius) muistelee kirjassaan Kuultua ja elettyä, että 1880-luvun lopulla tai 90-luvun alussa koulutoveri Enni Palmroth

asui opettajamme Elina Ingmanin luona, joka asui yhdessä sisartensa, opettajatar Aina Ingmanin ja Käsityökoulun johtajattaren Junia Ingmanin kanssa. Heidän luonaan asui muutamia täysihoitolaisia, niitten joukossa Enni Palmroth, josta nämä ystävälliset tädit niin huolehtivat, että pitivät huostassaan hänen rahansakin, joita sitten antoivat Ennille hänen tarvitessaan.

Kerran Enni oli mennyt pyytämään rahaa ostaakseen hammasharjan. Eräs näistä tädeistä piti tätä ostosta aivan turhana ja sanoi: "Enni voi nyt ensiksi käyttää Johannes Weikkolinin hammasharjaa. Hän osti sellaisen ja käytti sitä vain vähän aikaa. Sitten vasta, kun näemme, että Enni todellakin käyttää hammasharjaa säännöllisesti, vasta silloin saat ostaa oman!"(s. 309-310)

Strömsten ja plantaasinsa

Mikropaikallishistoriaharjoituksessani olen selvitellyt maita Töölön Taipaleen eteläpuolella, itäpuolella, koillispuolella, pohjoisessa ja kauempanakin. Länsi eli Strömstenin plantaasi on jäänyt paitsioon, sillä siitä on vähiten sanottavaa. Mutta on sitä tikusta ennenkin tänne juttua väännetty.

Ote 1866 asemakaavakartasta

Varhaisin löytämäni liitos Strömstenin ja Töölön välille on hakemiston Maistraatin pöytäkirjat 1809 - 1874 Paikannimihakemisto A - Å Töölö-kortin merkintä siitä, että 21.8.1837 kulta- ja hopeaseppä Strömsten on saanut ilmaiseksi käyttöönsä 25 vuodeksi suomaata (en mossa) Töölöstä. Tarinan tämän takana aukeaisi pöytäkirjaviitteellä "§ 9. p. 1065". Asiaa kuitenkin mutkistaa se, että todennäköisesti samainen suomaa Taivallahden rannalla siirtyi kaksi vuotta myöhemmin lasimestari Sjöbergille (1839 20/7 §2). Ilmeisesti aloitin liian kaukaa, sillä 1840-luvun alun kartassa (Maanmittaushallituksen uudistusarkisto : (B7Helsinki:31/19-27)) Strömstenin plantaasia (59a) ei ole vielä erotettu Taipaleen (59) ja Edetin (58) välistä.

Teoriani siitä, että plantaasi on saanut nimensä kultasepältä, perustuu vuoden 1847 osoitekalenteriin, jossa tämä asuu "omassa huvilassaan" Töölössä. Hakemistosta Maistraatin pöytäkirjat 1809-1874 Henkilöhakemisto Sa - Ö näkyy, että Fredrik Strömsten sai porvarisoikeudet 6.12.1813 ja luopui niistä 19.5.1847, mikä sopisi muuttoon keskustan ulkopuolelle.

Porvariksi pääsyn jälkeen Strömsten vei 31.3.1814 vihille Maria Charlotta Korkmanin ja perheeseen syntyi ainakin 5 lasta seuraavan 10 vuoden aikana. Sanomalehdissä perhe esiintyi kun kulta- ja hopeasepän leski Margaretha Sandbergin kuoltua tuli julkisuuteen, että tämä oli testamentannut kaiken omaisuutensa Strömstenin lapsille (FAT 25.10.1825). Paitsi, että asia ei ollut näin yksinkertainen, sillä leskellä oli ollut miehensä kanssa aiempi yhteinen testamentti, jonka perusteella edunsaajia olivat ottolapset Carl Grönqvist ja Stömstenin vaimo Maria Charlotta Korkman (FAT 15.12.1825). Perinnölle löytyi muitakin ottajia ja siitä käytiin oikeutta vielä 6 vuotta myöhemmin (FAT 29.11.1831).

Henkikirjoissa Strömstenin ilmaantuvat Töölön kohdalle vuonna 1850 (U:42 f754). Vaimo kuoli 69-vuotiaana 18.4.1857. Hänen jälkeensä ei tehty perukirjaa. Fredrik Strömsten kuoli 22.8.1860. Perukirjassaan (HKA 4128) ei mainita tonttia, rakennuksia eikä työvälineitä. Tavaraa on sen verran, että leskimiehellä on todennäköisesti ollut oma talous. Eläkepäivien ilona lienee ollut kalastus, sillä kuolinpesään kuului vanha ruuhi ja kalaverkkoja.  

Maistraatin rakennuslupapiirustukset, 
Alue 59a, Strömstens Plantage

Strömstenin nimi eli paikannimenä vielä 1900-luvun alussa. Lauri Koskivaara kirjoitti muistelmaansa Kun Helsinki oli nuori ja pieni. Muistikuvia poikavuosilta.(1968)

Asumusten ja Eteläisen Hesperiankadun väliin mahtui noin 100– 150 metrin levyinen peltolaakio, joka ulottui alhaalta Kivelän nurkalta lähes Turuntielle saakka. Tätä laakiota kutsuttiin Strömstenin plantaasiksi, mutta me tunsimme sen mustan mullan seutuna. Siellä oli näet todella paksu ja muheva multakerros, johon tiet ja polutkin olivat uponneet syvälle. Alueen pinta oli silloin paljon matalammalla kuin nykyisin ja nousi loivasti pohjoista kohti. Eteläauringon hellimänä se oli mitä otollisinta maata juuresten ja vihannesten viljelyyn. Lähes koko laakio oli katettu lasilavoin. Varhaisin muistikuvani on että tätä aluetta viljelivät venäläiset puutarhurit, kurkku- ja kaaliryssät, ja se siirtyi vasta myöhemmin suomalaisten käsiin. Tämän seudun pojat taisivat verottaa puutarhaa aika lailla ja täytyy myöntää että läpikulkuretkillämme me “ulkoseurakuntalaisetkin” muutaman kerran lymysimme porkkananvarkaissa…