Ilmestynyt: Historiankirjoittajan kaksi väitöskirjaa

Esitarkastuslausuntoa odotellessani minulla oli kesällä m.m. aikaa silmäillä jatkokertomuskokoelmaani.  Historiallisen aiheen takia kiinnostuin kertomuksesta "Myrskyjen maininki", jossa kuvattiin oloja lahjoitusmailla suuren Pohjan sodan jälkeen. Kyseinen jatkokertomus ilmestyi tammikuusta 1885 alkaen Wiipurin Sanomissa. 

03.01.1885 NO 1, 07.01.1885 NO 2,  10.01.1885 NO 3, 14.01.1885 NO 4,  17.01.1885 NO 5, 21.01.1885 NO 6,  24.01.1885 NO 7, 28.01.1885 NO 8, 31.01.1885 NO 9, 04.02.1885 NO 10, 07.02.1885 NO 11, 11.02.1885 NO 12, 14.02.1885 NO 13 (loppu) 

Jatkokertomuksen kirjoittaja piiloutui nimikirjaimien J. W. R. taakse, mutta viimeistään Karjalattaressa 29.3.1894 paljastettiin koko nimi J. W. Ronimus. Karjalatar mainitsi aiemman jatkokertomuksen siksi, että lehdessä oli alkamassa Ronimuksen uuden teoksen "Antonio Bröijer. Historiallis-romantillinen kertomus vuodelta 1599" julkaisu. Sen tekstiä ei tarvitse kuitenkaan metsästää sanomalehdistä, sillä kertomus julkaistiin myös kirjana, joka puolestaan on nykyään luettavana esimerkiksi Project Gutenbergissä.

Kiinnostuin Ronimuksesta niin, että aloin kerätä elämäkertansa runkoa. Näin törmäsin hylättyyn väitöskirjaansa ja kirjoitin eilen Pohjolan historiankirjoitus -verkkojulkaisussa ilmestyneen tekstin Historiankirjoittajan kaksi väitöskirjaa.

Käsittääkseni Ronimuksen ensimmäisen väitöskirjan hylkäystä ei ole aiemmin tuotu esiin. Yliopiston pöytäkirjassakin päätös oli lähes piilotettu eli se piti hakea liitteenä olleesta lausunnosta. Tiesin lähteä tietoa hakemaan siksi, että Ronimuksen titteli ei muuttunut väitöstilaisuuden jälkeen. Tästä ei kuitenkaan voinut vetää suoraan johtopäätöstä väitöskirjan hylkäämisestä, sillä samana vuonna oli toinenkin väittelijä, joka ei saavuttanut tavoittelemaansa oppiarvoa. 

Ernst Laguksen väitöskirja hyväksyttiin, vaikka se "sisältää lukuisia virheellisyyksiä ja puutteellisuuksia kautta linjan. Monet kohdat ovat suoranaisia lainauksia Lundstedtin tutkimuksesta sekä Hollanden teoksesta." (P. Päivänsalo. Kasvatuksen tutkimuksen historia Suomessa vuoteen 1970. 1971, 106-107). Jää mysteeriksi jättikö Lagus tutkintoon vaaditun kypsyyskokeen tekemättä omasta aloitteestaan vai n. s. vahvasta kehotuksesta. 

Koska Helsingin yliopiston väitöskirjoja ei ole loputtoman paljon 1800-luvulta, voisi "joku" vertailla listaa ylioppilasmatrikkeliin ja tarkistaa löytyykö vielä joku kolmaskin Ronimusta tai Lagusta vastaava tapaus. H. K. Riikonen mainitsee artikkelissaan Väitöskirjat – ennakkotarkastuksia ja hylkäystuomioita vain kolme 1800-luvulla hylättyä väitöskirjaa, joista yksi liittyy virkahakuun eikä tutkintoon. Voisiko niitä olla kuitenkin enemmän?

Mikä auttoi ymmärtämään torppareita?

 

Sanomalehtimiesliiton albumissa Suomalainen II (1911) oli Kansallisten merkkihenkilöiden asuntokuvia. Yllä oleva kuva on professori Hannes Gebhardin työhuone, jonka hän esitteli seuraavin sanoin

Tämä kuva esittää huonetta, joka samalla on sekä vaimoni ja minun työhuoneeni, että vierashuoneemme, sillä kalliissa Helsingissä ei ole ollut varaa pitää erityistä vierashuonetta. Huoneen tekee meille erityisen rakkaaksi se, että olemme äskettäin vihdoinkin päässeet omaan huoneistoon, rupeamalla osakkaiksi erääseen tuttavien perustamaan yhtiötaloon (O.-Y. Oiva, Dagmarinkatu 5). 

Tämä omassa kodissa asuminen tuntuu näet erittäin hyvältä sille, joka kymmeniä vuosia on saanut asua vuokralla, varsinkin kun lisäksi on sattunut joskus joutumaan tavallista ahneemman ja rettelöhaluisemman talonomistajan käsiin. Mutta on sitä tällaisista vuokraoloistakin ollut hyötyäkin. Olen näet oppinut ymmärtämään torpparien asemaa paremmin kuin muutoin olisin ehkä ymmärtänyt, ja se taas on osaltansa vaikuttanut työhöni torpparien aseman vakaannuttamiseksi.

Lisää Ruotsin ajan palovakuutuksia

Tällä kertaa nykyisen Suomen alueen palovakuutusten listausta vakuutusasiakirjojen numeroista 4001-4250(*).

Digitoituina palovakuutuksia (sanallisia arviointeja ja piirustuksia) ei enää ole entisissä osoitteissa vaan Riksarkivet ohjaa nyt osoitteeseen Brandförsäkringsverkets stiftelse för bebyggelsehistorisk forskning. Panu Savolaisen esityksistä tiedän, että Turun palovakuutuksia on Turun kaupunginarkistossa.

Susikosken sahan kartta

N:o 4012 Häradshöfdingen Hr O. J. Ekmans Gård i Torneå Stad
N:o 4026 Jungfru Eva Christina Bönings Gård i Ekenäs Stad
N:o 4027 Krono- och Stads-Kassören Jacob Strandströms Gård i Ekenäs Stad
N:o 4048 Handelsmannen Mathias Seréns Nybyggnader och Förbättringar å dess Gård i Åbo Stad
N:o 4049 Hökerihandlanden Carl Schönes Gård i Åbo Stad
N:o 4050 Klädes-Fabrikören och Färgaren Carl Reinhold Normans Gård i Åbo Stad
N:o 4051 Hattmakaren Mäster Anders Lundströms Gård i Åbo Stad
N:o 4052 Tillbyggnad å en Klädes-Fabrikören och Färgaren Carl Reinhold Nordmans Gård i Åbo Stad
N:o 4066 Landtmäteri-Direktören Herr Joh. Magn. Gottskalks Gård och Fabriks-Egendom uti Björneborgs Stad
N:o 4067 Åbyggnader å Frälse Hemmanet Ala Lemo i Åbo Län, Pikie Härad och St. Karins Socken, tillhörigt Öfwer-Inspectoren wid Stora Sjö-Tullen Herr Lars N. Thuring [digitoitu]
N:o 4069 Fält-Kamreraren och Krono-Befallningsmannen Hr Bror Ulric Hasselblatts Sågwerk med derwid nödige hus, Palocki kalladt, i Cuopio Län och Leppäwirta Socken [digitoitu]
N:o 4070 Assessoren och Lands-Kamreraren Herr Gust. Salonii Särwerk, Susikoski, i Cuopio Län och Kärimäki Socken [digitoitu]
N:o 4098 Handelsmannen Carl Mennanders Gård i Åbo Stad
N:o 4099 Tillbyggnad å en Gård i Åbo Stad, tillhörig Kofferdi-Kapitenen Isac Torselius
N:o 4100 Råd- och Handelsmannen Adolph Lindskogs Gård i Jakobstad
N:o 4105 Hökaren Jacob Petrells Gård i Åbo Stad
N:o 4120 tillbyggnad och Förbättringar å en Gård i Åbo Stad, tillhörig Vice Lands-Sekreteraren Herr Johan Gustaf Collan
N:o 4121 Handelsmannen Johan Dals Gård i Åbo Stad
N:o 4122 Handelsmannen Anders Roos's Gård i Gamla Carleby Stad
N:o 4131 Tillbyggnader å Färgeri-Manufakturisten E. Stråles Gård i Borgo Stad
N:o 4147 Handelsmannen Carl Fr. Rahms Gård i Gamla Carleby Stad
N:o 4148 Tull-Inspektoren Christ. Hjertmans Gård i Gamla Carleby Stad
N:o 4157 Tullförwaltaren Ad. Fr. Clasens Gård i G. Carleby Stad
N:o 4161 Handelsmannen Eric Cohres Gård i Uleåborgs Stad
N:o 4162 Hofslagaren Mäster Lars Löfgrens Åbyggnader å tomterne N:o 54, 55 och 56 i Uleåborgs Stad
N:o 4178 Guld- och Silfwer-Arbetaren Mäster Gust. Elfwings Gård i Uleåborgs Stad
N:o 4183 Handelsmannen Joh Friemans Gård i Brahestad
N:o 4185 Handelsmannen Joh. Solitanders Gård i Borgo Stad
N:o 4189 Handelsmannen Johan Candelins Gård i Uleåborgs Stad
N:o 4190 Assessoren och Lands-Kamereraren Gustaf Salonii Gård i Kuopio Stad
N:o 4199 Färgaren Mäster And. Gust. Bredenbergs Enkas, Margareta Wickströms Gård N:o 25 i Uleåborgs Stad
N:o 4201 Kofferdi-Kapitenen Fredric Hedmans Gård i Uleåborgs Stad
N:o 4205 Handelsmannen Fredric Lindbäcks Gård i Gamla Karleby Stad
N:o 4211 Borgaren Isr. Salmbergs nybyggnader å dess Gård i Åbo Stad
N:o 4223 Borgaren Eric Fribergs Gård i Åbo Stad
N:o 4227 Byggnader å Bonden Henric Gustafsson Gestis ägande halfwa Skattehemman Sippola i Björneborgs Län, Nedre Satagunda Härad, Ulfsby Socken och Hjulböle By [digitoitu]
N:o 4238 Repslagaren Mäster E. Sundströms Gård i Ekenäs
N:o 4243 Handelsmannen C. W. Lindebergs Stenhus i Helsingfors

(*) Inrikes Tidningar 1803-05-11, 1803-05-17, 1803-05-18, 1803-07-20, 1803-08-19, 1803-08-24, 1803-10-19, 1804-09-19, 1804-09-21, 1804-09-26, 1804-10-02, 1804-10-03, 1804-10-05, 1804-10-12

Ryssän limput kolme kertaa

1) Helmikuussa 1864 Porvoosta kirjoitettiin venäläisten sotilaiden majoitusrasitteesta. Loppuvirkkeessä todetaan, että osa kaupungin köyhemmästä väestä on elänyt koko talven venäläisellä leivällä, jota he ovat saaneet ostaa halvalla hinnalla. (Borgåbladet 27.2.1864)

2) Hämäläinen pohti syksyllä 1883 asevelvollisten ruokajärjestystä: "Jokainen tietää, että suomalainen hamasta lapsuudesta on tottunut kuivaan sarvileipään, joka hänelle on terveellistä. Miksi häntä sotamiehenä pakoitetaan ensin leipomaan taikinaista ryssän limppua ja sitte syömään sitä. Miksi ei hänelle suoda samanlaista leipää kuin hänellä oli kotonansa. Olisiko hänen mahdottomampi opetella leipomaan läpileipiä kuin taikinaisia limppuja. Ehkäpä olisi, sillä huonoa työtä on taitamattoman helpompi tehdä kuin hyvää." (Hämäläinen 31.10.1883)

3) Lapsuuttaan 1890-luvun Helsingissä kirvesmiehen poikana elänyt muistelee seuraavasti

Kampin huvila-alueella oli leipään nähden merkityksensä ns. "ryssän limpulla". Venäläiset sotilaat myivät niitä Turunkasarmin eteläisellä portilla. Toisinaan kaupan käydessä heikommin kävivät sotilaat säkkeineen ovelta ovelle limppujaan kaupittelemassa. Suuria limput olivat, ja niitä pidettiin halpana leipänä. Selvästä rukiista leivottuina ne olivat tavallaan melko maukkaitakin. Hinnaksi noteerattiin yleensä 35-40 penniä kappale. Pienenä naskalina kävin minäkin monta kertaa niitä ostamassa. Kaupanteko kävi seuraavasti:

- Skolka stoi?

- Sorot penni.

- Niet, niet, tritsitpät penni.

- Soromno.

Ja niin limppu vaihtoi omistajaa. Kotona oli opetettu, miten on sanottava, eikä saanut maksaa tinkimättä. 5-penninenkin oli siihen aikaan rahaa.

Limppukauppa oli aivan avonaista. Arvatenkin sotilailla oli päällystön suostumus myydä säästöleipänsä, yhden miehen myydessä useamman säästämät limput. Saamillaan rahoilla sotilaat ostivat ruokapuodista hiivaleipää ym. 

 

(Harju, Johan Severi, synt. 27.1.1885 Isojoella. Isä kirvesmies Vilhelm Harju. Perhe muuttanut Helsinkiin kesällä 1887, josta lähtien vuoteen 1924 asui Helsingissä. [...] 20.7.1968. HKA. Helsinki-Seura ry. Ec:1 Muistelmia vanhasta Helsingistä [Kilpakirjoituskeräys 1968])

Millaisena verkkopalvelu avattiin?

Viime viikolla tuttavani FB:ssä huuteli Kansalliskirjaston historiallisen sanomalehtiarkiston avausajan perään. Minua ennen vastannut tarjosi tentatiivisesti vuotta 2004 ja lähdeviitettä artikkeliin Tuula Pääkkönen et al. "Digitized newspapers jotain". Oma tarjoukseni oli vuosi 2001 ja linkitin blogitekstini Milloin verkkopalvelut avattiin?, jossa oli mukana erilaisia lähdeviitteitä. Blogitekstissä oli myös huomio, että verkkopalvelun avaamisen määrittely voi olla haastavaa, sillä ensimmäinen versio voi olla vain luonnos tulevasta sisällöstä ja toiminnallisuudesta.

Saman argumentin keksi ensimmäinen vastaaja ilmeisesti blogitekstiäni avaamatta. Hän muisteli, että vuonna 2001 avatussa versiossa ei ollut ollenkaan sanahakua, vaan että tarjolla oli vain digitoidut kuvat ja digitaaliseen muotoon siirretty artikkelihakemisto. (Alkuperäisen hakemiston tekijöistä ks. Sanomalehtiä selannut Zelma Lindh, Sanomalehtiä selannut Toini Swan & Lisää sanomalehtiä selanneita naisia) 

Hmmm... Toiminnallisuudesta vuonna 2001 en sano juuta tai jaata palaamatta menneisyyteen Wayback machinella. Onneksi vanha URL on pysynyt muistissa ja tullut myös suhteellisen usein tallennetuksi. Varhaisin näkymä on tarjolla päivältä 26.10.2001. Tuolloisen etusivun mukaan kyseessä oli julkinen testausvaihe. Tarjolla oli toiminnallisuudet "Selailu | Haku | Laajennettu haku | Artikkelihakemisto | Palaute". Haku oli ihan tutun näköinen sanahaku eli tuttavan tuttavan muisti prakasi. 

Voidaan toki argumentoida, että testausvaiheen aikana palvelu ei ollut Ihan Oikeasti Auki. Teksti "julkinen testausvaihe" hävisi etusivulta välillä 3.12.2003-14.12.2003 eli erimielisyyden voi päättää toteamalla, että olimme molemmat väärässä ja palvelu avattiin joulukuussa 2003. Tuolloin, tai tarkemmin sanottuna 12.12.2003 "Sanomalehtikirjasto sisältää 70 nimekettä ja 413 000 sivua", kuten etusivulla myöhemmin luki. Määrää voi verrata siihen, että nykyiseltä etusivulta löytyvän uutisen mukaan vuonna 2022 digitoitiin 2,9 miljoonaa sanomalehtisivua.

Mutta mitä luki artikkelissa Pääkkönen et al.? Minun tiedonhakutaidoillani moista artikkelia ei löytynyt sen paremmin Pääkkösen tutkijaprofiilista kuin Googlen tuloksista. En siis tälläkään kertaa onnistu löytämään Kansalliskirjastossa työssä olevan näkemystä avausvuodesta. Myöskään toisinaan esityksissä vilautettuja käyttötilastoja ei googlaten löydy. Tiina Hölttä on graduunsa Digitoitujen kulttuuriperintöaineistojen tutkimuskäyttö ja tutkijat saanut tiedon muutamalta tuolloin tuoreelta vuodelta, jolloin kasvu ei näyttänyt räjähtävältä.

Viimeinen häpeäpaalussa seissyt?

Kuten Helsinki-muistelmien yhdistelmästä kävi ilmi, häpeäpaalut olivat kaupungissa käytössä vielä vuoden 1890 tienoilla, vaikka jalkapuussa istuminen oli päättynyt kirkoissa jo vuonna 1848. Maallisen häpeärangaistuksen paikka maaseudulla saattoi olla esimerkiksi "kirkolla petäjän juuressa" (Wiipurin sanomat 18.2.1894) Suomen kuvalehdessä 6/1932 oli tällaisen puun kuva Joutsenosta.

Sanomalehdistä ei ole vaikea löytää häpeäpaaluun tuomittuja 1880-luvulta. Hämmentävän monen väitettiin myös olleen viimeinen rangaistuksen kärsinyt. 

"Vankeinhoitomiesten muistoonpanojen" mukaan häpeäpaalurangaistusta käytettiin viimeisen kerran 9.2.1894. "Silloin seisoi Nummen mäellä lähellä Turun kaupunkia Paimion, Piikkiön ja Nummen pitäjien käräjissä 19 tammikuuta tänä vuonna toisenkertaisesta taskuvarkaudesta tuomittu työmiehen vaimo J. E. A. häpeäpaalussa yhden tunnin — muun rangaistuksen lisäksi. Paikkakunnan poliisimies ja joukko uteliasta yleisöä oli tässä historiallisessa toimituksessa saapuvilla. Uudessa rikoslaissa ovat kaikki häpeärangaistukset poistetut." (Päivälehti 8.8.1894)

"Kunnia" ei kuitenkaan kuulunut Turulle, sillä 3.3.1894 seisoi Tampereella tunnin häpeäpaalussa myös taskuvarkaudesta tuomittu nainen. "Toimituksessa oli läsnä kaupunginvouti, kaupungin vankilan hoitaja ja suuri joukko uteliaita katsojia, joista viimemainituista moni, vaikka lunta oli maassa, seisoi tantereella paljain jaloin huolimatta mitään jalkojen kylmentymisestä." (Tampereen uutiset 18.8.1894)

Häpeäpaalurangaistuksia jaettiin tämänkin jälkeen, mutta ilmeisesti niitä ei pantu toimeen (US 12.4.1894, Hämeen sanomat 24.4.1894)

Kukun Tuomaksen naissuhteet

Vampulan Tamareen kylän Kukku on ollut sukututkijoiden kiinnostuksen kohteena ainakin 1600-luvun osalta, mutta minun eteeni talo ja sen poika tulivat eteen selatessani Turun tuomiokapituliin lähetettyjä kuninkaallisia kirjeitä. Talollisen poika Thomas Simonsson oli päähenkilö 12.10.1757 päivätyssä kirjeessä (E I 8:243).

Thomas Simonsson oli syntynyt vapunpäivänä 1726 vanhempinaan Simon Thomasson ja Kaisa Jacobsdotter. Hän sai siis isoisänsä nimen ja kaksoisveljensä Simon isännimen. Ties minkälaista  Eesau&Jaakoppi-meininkiä ennemmin tai myöhemmin käytettiin, mutta Simonista tuli aikanaan talon isäntä ja suvun jatkaja, jolla on elämän loppuun asti täytetty Geni-profiili, toisin kuin Thomasilla.

Kukun talon piika Walborg Jacobsdotter synnytti 21.9.1756 pojan, jonka kastemerkintään tuli etunimen Michel ohella huomio, että isän sanottiin olevan Thomas Simonsson. Mies oli tässä vaiheessa 30-vuotias eli alaikäisyys ei estänyt avioliittoa, mutta sitä hän ei Walborgin kanssa solminut.

Lupaa avioliittoon hän kuitenkin kuninkaalta asti anoi. Tarve anomukseen juontui siitä, että Thomas oli ollut kihloissa Loimaan Ylistaron Mäenpään kylän  Anna Henriksdotterin kanssa. Kihlat oli purettu asiallisesti ja Anna oli jo 7.1.1755 mennyt naimisiin talollisen poika Matts Mattsonin kanssa. Oli vaan niin, että Thomas halusi mennä naimisiin Annan Maria-siskon kanssa ja sukulaisuussuhteen takia vaadittiin lupa kuninkaalta asti. Lupa saatiin ja sekä Loimaan että Vampulan vihittyjen listasta näkyy, että avioliitto solmittiin 28.12.1757. 

Loimaan Ylistaron Mäenpään Eskolan tutkijat ovat tehneet Geni-profiilit sekä Annalle että Marialle. Nyt Thomas on jäänyt ilman sukutaustaa, mutta selviää, että elämässään oli vielä yksi nainen eli 15.10.1758 syntynyt tytär. Tuomas kuoli Eskolassa 6.12.1763.