Marraskuusta joulukuuhun

12.11.

• Silmiä särkee. Ja sydäntä, sillä muut @FinInstLondon raportit näyttävät olevan "arkistoituina" Issuussa. [Tarkoitin siis, että URL:n ulkonäkö oli kammottava eikä luvannut pitkää säilyvyyttä kyseiselle raportille.]

13.11.

• Huomenna ekaa kertaa helmikuun jälkeen kävelymatkaa kauemmaksi. Päiväksi. Koen onnistumisen epävarmaksi.

14.11.

• Noora Hemminki: Viinanmyyntiä ja vedenpaisumusennustuksia: Teollisuustyöläisten rikollinen elämä kirkonkirjojen valossa
• Perillä. Kolme tuntia ennen oman esityksen alkua. Kyllä tää tästä? [Kyseessä oli Turun seudun sukututkijoiden 45-vuotisjuhlaseminaari, jossa olin kutsuttu puhuja.]
• Ohi on. Ei ikinä enää "kyllä" esitelmäpyyntöön eikä yhtään konffapaperiehdotusta. Ei. Lupaan ja vannon. [Ei mennyt montaa viikkoa, kun vastasin yhteen ehdotukseen "Tottakai!"]

19.11.

• Arkeologipäivät alkavat masentavasti Päivi Maarasen katsauksella 2010-luvulla vaurioituneista muinaisjäännöksistä Suomessa.
• Loistavaa. Museovirasto ei ole vienyt tietokantoihinsa tietoja niistä löydöistä, joita ei ole ottanut kokoelmiinsa. No, on "sentään" tallessa jotain tietoa vaikeasti hyödynnettävässä muodossa. #arkeologipäivät

20.11.

• Arkeologipäivät jatkuvat lapsiteemalla. Äänessä lähes ainoastaan naiset. #kuhansanon

22.11.

• Kysymys sukututkijapalstalla. #verkkosivut #pysyvyys [En itse ollut kiinnostunut sivuston kohtalosta, vain huvittunut nimen ja kohtalon ristiriidasta. Toinen twitteristi otti mukaan AlmaMedian, josta vastattiin: "Moi, tämä on ollut Alman paikallislehtien sivusto. Olemme myyneet kaikki paikallismediat Sanomille viime keväänä. Sieltä voisi kysellä, mikä on sivuston tilanne nykyisin. T.Anniina viestinnästä"]

25.11.

• Eilen kysyi yksi puolituttu väikkärin edistymisestä ja tänään toinen. Montakos päivää siitä, kun itkin, ettei _kukaan_ välitä _yhtään_? Pitäisi tässä iässä tietää, ettei mikään ole koskaan absoluuttista. [Kati Parppei totesi: "Siinä voi olla sekin, että monet ovat avautuneet kyselemisen ahdistavuudesta, jos väikkäri EI ole edistynyt. Jätetään sitten diskreetisti tinkaamiset sikseen." Vastasin "Niin kai fiksut tekee. Minä olen yleensä tinkaamassa kaikilta kuulumisia. Kun ihmiset eivät muuten sano mitään. (Mainitussa itkemisessä ei ollut kyse kysymättömyydestä vaan yleisemmästä olosta.)" Mihin Kati "Minustakin tinkaaminen on parempi kuin tinkaamattomuus. Noin lähtökohtaisesti. Tietyin poikkeuksin."]

26.11.

• MIKSI Itä-Suomen yliopiston julkaisuarkiston URN:t avaavat suoraan pdf:n, kun "missään" muualla ei! Ärsyttävää tehdä linkkejä ajatellen mobiilikäyttäjiä tms.[Kansalliskirjaston Esa-Pekka Keskitalo vastasi: "Tulen vetoamaan sinuun, kun joku (taas) haluaa muuallekin suoraa linkitystä." Juuri tällaiset kommentit ovat omiaan luomaan minulle harhakäsitystä vaikutusvallastani.]
• Kuinka hyvä esiintyjä @MullanAlta on? Niin hyvä, että kuuntelen esitystä jopa muinaisjäännöstyypistä, jota eniten inhoan. Ilarin mielestä "yksi kiehtovimmista". [Ilarin itkuhymiöllä varustettu vastaus: "Kukaan ei ole koskaan sanonut näin kauniisti mun esityksistä". Ja sitten vielä sanotaan, että vain valitan. Kuuntelin Ilaria myös pari päivää myöhemmin, kun hän yhdessä Panu Savolaisen kanssa esitteli hanketta Kattoristikkojen ratkojat SKAS:n kokousesitelmässä.]

27.11.

• 11.12. muodostui juuri superpäiväksi, jolloin ruudulla pitäisi olla ainakin kolme striimiä yhtä aikaa auki. Yksi summit, kahden tuttavan väitökset, joissa myös vastaväittäjät tuttuja ja aiheet erittäin kiinnostavia, ja päälle vielä arkeologian iltapäivä.
• Tänään oli tarkastettavana eilen Hesarille antamani tiedonanto/haastattelu ja sitten löysin artikkelini uunituoreen väikkärin(*) kirjallisuuslistasta. Jälkimmäinen huomattavasti hienompaa ja tärkeämpää. 
(*) K. Kajander: Talonpoika, herra, puoliherra.

2.12.

• Mia Korpiola kirjoitti vuoden 1929 kotimaisesta mykkäelokuvasta ”Neiti Nimismies”. Itse leffakin verkossa.
• Jos meillä olisikin kirjankokouksia eikä kirjastoja? (Wähän totuutta, kolmessa jako-luokassa : paljasta lupilupaisia satuja / kokoonpannut ja ulosandanut Herman Emanuel Hornborg. 1818)

3.12.

• Kyllä oli ennen kunnollista. Postilaukun kanssa sekoillut tuomittiin menettämään ensin kätensä ja sitten henkensä. (On kyllä mahdollista, että tuomio lieveni ylemmissä oikeusasteissa. Lähde: Inrikes Tidningar 11.1.1776)

4.12.

• Olipa ilo kuunnella (taas) esitystä, jossa ymmärrettiin sekä datan ongelmat että mahdollisuudet. Äänessä @EljasOksanen , jonka aloittamassa projektia Exploring Finnish and English Historical and Archaeological Datasets through Spatial Analysis
• Sanaston lainauskorvaussummassa ei ole kummasteltavaa, mutta jakauma! Missä h*lvetin korkeakoulukirjastossa on omakustanteitani js kuka niitä on lainannut? (Ekaan vastaa tietenkin 
@Finnafi)
[Korkeakoulukirjastoissa on kirjojani, sillä vapaakappaleoikeus. Kurkkasin Finnaan ja sain lisäsätkyn: "Finnasta näkee myös, että omassa yliopistossani (jossa vapaakappaleoikeus) kirjoistani tällä hetkellä 4/18 lainassa. Olen hämmentynyt ja hätääntynyt.".
Tilannetta ei auttanut mitenkään, että Johanna Ilmakunnas (Ihan Oikea Historiantutkija ja apulaisprofessori) vastasi alkuperäiseen "Niitä on ainakin @AboAkademi kirjastossa ja minä olen lainannut, muiden muassa." Enhän minä ole ajatellut, että niitä kukaan lukisi! (Eikä lainaaminen lukemista suoraan indikoikaan.)]
• [Video The Vikings were NOT White Supremacists] Suoria sanoja säästämättä ja pari minulle uutta hahmoa mainiten asia niin kuin se on. (Puhuja tekee väitöskirjaa jostain läheltä liippaavasta.)

Juureni Kokemäen Kyttälän Rantalassa

Kyttälä Senaatin kartoissa
käsiteltyä aikaa myöhemmin
Hyödynnetty Vanhatkartat-sivustoa

Kurkkasin eilen illalla SukuForumille, jonne Virpi Nissilä oli koonnut Kyttälän Rantalan 1600-luvun oikeustapauksia. Oman sukututkimukseni teosta on niin kauan aikaa, että piti kaivaa oikein Forsby-kirjani esiin ollakseni varma linkityksestä. Siihen olin esittänyt Forsbyn isännäksi päätyneen Kaarle Nikodemuksen isälinjaan liittyneen Rantalan pitäytyen varovaisesti parissa sukupolvessa (s. 19). Näköjään olen sittemminkin kuvitellut Rantalan avautuneen edessäni, mutta miten palat tällä kertaa asettuvat? (Pahoittelen useiden linkkien puuttumista Suomen asutuksen yleisluetteloon.)

SAY:ssä eli verokirjanpidossa vilahtaa vuosina 1582 ja 1586 Anders Matsson ja jatkuvammin vuodesta 1589 Jöran Mattsson vuoteen 1625. Nissilän tulkitseman oikeustapauksen (KA Kokemäen käräjät 22.3.1630: 75-75v) perusteella Jöranilla oli pojat Bertil, Eskil ja Jacob sekä tytär Margareta. Bertilin äidin tiedetään olleen Margeta Grelsintytär.

Seuraavan isännän nimi on Bertill Jönsson. Hän esiintyy tuomiokirjakortiston mukaan Huittisten käräjillä 1629 (Hui 1629 mm 3:17 2.). Hänen kaudellaan alkaa henkiverotus ja vuoden 1635 kohdalla näkyy vaimo Dordi, tytär Malin, poika Erik ja tämän vaimo Malin. Lapset lienevät parikymppisiä eli Bertill vähintään nelissäkymmenissä, syntynyt 1500-luvun lopussa. SukuForumille nimimerkki TH jakoi tiedon, että Dordi oli "Dordi Johansd Huittisten Loiman Pietilästä, Huittisten KO 11-14.11.1653 ja 2.6.1656".

Nissilän ja tuomiokirjan (KA Kokemäen käräjät 7.-9.9.1643: 351v-352v) ansiosta tiedämme Bertilin kuoleman ajoittuneen suunnilleen syyskuun 1. päivään 1643, sillä kahdeksan päivää myöhemmin setvittiin perintöään käräjillä ja asiaa jatkettiin joulukuussa (KA Kokemäen käräjät 4.-5.12.1643: 380v). Oikeusjutut vahvistavat Bertilin olleen juuri edellä mainitun Jöranin poika. Bertilin poikia puolestaan olivat SAY:ssä näkyneen Erikin ohella Jöns ja Henrik ja heidän sisariaan Malin ja Brita. 

Erik Bertillsson ottaa isännyyden verokirjanpidossa vuonna 1644. TH:n mukaan vaimonsa oli "Magdalena Michelsd Pumpulan Hiivolasta, Kokemäen KO 30.3.1647." Erikin täytyy olla syntynyt viimeistään vuosisadan ensi vuosina, sillä poikansa Mats ilmaantuu verotukseen Rantalan kohdalla 1646 ja jo seuraavana vuonna tällä on vaimo nimeltä Karin. Erik on merkitty kirjanpitoon vielä vuonna 1668, mutta jo vuonna 1663 isäntänä on Matts Eriksson, jolla on vaimo Kaisa ja elätettävänään isä Erik. Nissilän tuomiokirjatapauksen (KA Kokemäen käräjät 1.-4.3.1684: 10v-11).perusteella tiedetään Matsin äidin nimeksi edellä mainittuun Erikin vaimoon sopiva Malin Michelsdotter ja sisarikseeen Malin, Agnes, Agatha, Maisa ja Kirstin. Maisa oli emäntänä Kokemäen Öykkärin talossa. 

Vuonna 1674 Mattsin ja Karinin perheeseen on merkitty kolme poikaa: Thomas, Michel ja Olof. Vuonna 1678 ilmaantuu vielä Jacob. Seuraavana vuonna taloutta johtaa Olof Mattsson, jolla on äiti nimeltä Karin ja veli Thomas. Turvallista olettaa että kyseessä edellisen poika? Vuonna 1684 verokirjanpidossa isännyys siirtyy Jacob Mattssonille. Nissilän avaama tuomiokirjamerkintä vahvistaa, että isännyys oli siirtynyt nuoremmalta Olofilta Jacobille (KA Kokemäen käräjät 17.-20.2.1682: 69-70). Olof päätyi isännäksi Kakkulaisten Nikkoon.

Kolmas veli Thomas näkyy verokirjanpidossa vuosina 1685-1686. Ja sitten on SAY:ssä sekavia kombinaatioita, kunnes vuonna 1694 pelkistetty muotoon Jacob Mattsson & Maria h. & Marg br. h. Se, että Jacobin veljen vaimon Margaretan aviomies on näkymättömissä, selittyisi ainakin armeijan riveissä olemisella.

Verokirjanpidosta poiketen tuomiokirja (KA Kokemäen käräjät 13.-15.1.1690: 26-27) kertoo Nissilän välityksellä, että Thomas Mattsson oli Rantalan perintötilan omistaja jo vuonna 1690. Samaisen oikeusjutun mukaan Thomasin vaimo oli nimeltään Maria Sigfridsdotter ja sisaruksiaan jo mainittujen Olofin ja Jacobin ohella Bertil, Anders ja Michel, joka oli kuollut ennen vuotta 1690.

Siistityn sukujohdon ainoaksi ongelmaksi jää siirtyminen 1700-luvulle ja kirkonkirjoihin. SAY:ssä näkyy ylle leikatussa otteessa Jacobin jälkeen vuonna 1704 Johan Thomasson, jolla on äiti Margareta ja sisar nimeltä Brita. Nämä eivät istu mitenkään erityisen hyvin edellä esitettyyn, mutta Johan ja äiti Margareta ovat näkyvillä myös ensimmäisessä säilyneessä rippikirjassa. Mahdollinen selitys on SAY:n edellistä pätkää katsoen se, että Thomasin ensimmäinen vaimo Maria on vaihtunut melko pian vuoden 1690 oikeusjutun jälkeen Margaretaksi. Johan haudattiin 6.1.1760 78-vuotiaana eli oli syntynyt ~1688. Vaikka Margareta olisi todellisuudessa äitipuolensa, on hänet ajan käytäntöjen mukaan merkitä yksinkertaisemmin äidiksi. 

Töölön eli Hesperian saippuatehdas

Selvitellessäni Töölön tykistöpihaa en käyttänyt vuoden 1866 asemakaavakarttaa, jossa seutu nykyisen Hesperiankatujen itäpäässä näyttää tältä:

Tykistöpiha on tässä kartassa varsin epämääräinen, mutta toisella puolella tietä on selvästi merkitty sokeritehtaan ja Hesperian "huvipuiston" väliin saippuatehdas. Mikäs laitos tämä oli?

"Saippua-, suopa- ja kynttilätehtaan Töölössä" perusti lokakuussa 1837 kondiittori Conrad Clopatt ("luettelo teollisuusyrityksistä, jotka olivat ammattikuntalaitoksen ulkopuolella", Helsingin kaupungin historia III:1, s. 542-572). Helsingin kaupunginarkiston hakemistosta maistraatin pöytäkirjoihin näkyy, että sveitsiläisen maahanmuuttajan porvarioikeudet ja kansalaisuudenvaihdos ovat samalta vuodelta.

Kortista erottuu myös jonkun Töölön pellon vuokraaminen 30 vuodeksi. Tehtaan sijaintia jossain Töölössä todistaa myös ilmoitus Helsingfors Tidningarissa 5.2.1840. Finlands Allmänna Tidningissä 31.12.1845 julkaistussa (kahden sivun!) listauksessa Suomen tehtaista on Helsingissä kaksi saippuatehdasta: toinen Clopattin ja toinen Langéenin. (Langéenin yrittäjäurasta kirjoittamani blogiteksti odottaa julkaisujonossa. Mies vuokrasi kahta huvilaa Töölössä, mutta tehdas oli näkemieni lähteiden mukaan Siltasaaressa.) Samat tehtaat ovat Teknisk tidskriftin 5/1853 julkaisemassa Helsingin manufaktuurien listassa. Clopattilla oli tuolloin kolme työntekijää.

Helsingin kaupungin historian luettelon mukaan Clopattin tehdas siirtyi 5.8.1859 Aug. Fridolf Fohströmille, joka tunnetaan lähinnä ooperalaulaja Alma Fohströmin isänä. Vuonna 1861 Fohströmin kynttilä- ja saippuatehtaassa oli 5 työntekijää ja seuraavana vuonna 7 (Helsingfors Dagblad 27.4.1863). Jokseenkin samaan ajankohtaan osuu saippuatehtaalle erotettu tontti Hesperianpuiston kyljessä. Hakasalmen ja Hesperianpuistojen puistohistoriallisen selvityksen (pdf) mukaan Hesperian ravintolan palon ja Turuntien oikaisun yhteydessä Hesperian tontista lohkaistiin osa 61a saippua- ja kynttilätehdasta varten. Sen naapurina pohjoispuolella oli sokeritehtailija Kiseleffin huvila eli sijainti tuotantolaitokselle on hieman erikoinen. Olikohan tehdas ollut samalla paikalla jo aiemmin?

Ote Carl Adolf Hårdhin ehkä vuonna 1867 ottamasta valokuvasta (HKM, CC BY 4.0)
Keskellä Kiseleffin "huvila" ja oikealla sokeritehdas.
Huvilan vasemmalla puolella rannassa erottuu rakennuksia, jotka voisivat olla saippuatehdas.

Matti Klingen Pääkaupungissa (2012, s. 300) Kiseleffin huvila on "suuri kolmikerroksinen asuinrakennus, jonka fasadia koristi neljä pylvästä, ja jolta kohti katettu tie rannan uimahuoneelle". Kiseleffin puinen huvila syttyi palamaan iltapäivällä 16.7.1866 mahdollisesti katolle eksyneestä koemielessä ammutusta ilotulitteesta. Tulipalo ei levinnyt sokeritehtaaseen eikä saippuatehtaaseen (Helsingfors Dagblad 17.7.1866)

Maistraatin pöytäkirjoissa Fohström esiintyy hakemistokorttien mukaan vain kun hän on aikeissa vuonna 1866 perustaa Hesperian tontilleen kauppapuodin. Fohströmin muistokirjoituksen perusteella "joidenkin vuosien kuluttua" saippuatuotanto oli siirretty Hesperiasta Sörnäisiin Fågelvikin huvilalle (Helsingfors Aftonblad 9.8.1893). Muutokseen viittaa se, että vuoden 1878 ilmoituksissa esiintyy "Tölö Teknokemiska fabrik" (Esim. Hbl 27.4.1876 ja HD 3.2.1881) ja vuonna 1880 Tölö spritfabrik eli viinatehdas (esim. HD 20.4.1880). Kuitenkin vuosien 1879-1881 osoitekalenteiden perusteella Fohströmin pyöritettävänä oli "Hesperia tvålfabrik i Tölö". Viimeksimainitun vuoden lopulla Fohström teki konkurssin (Helsingfors Dagblad 24.12.1881). Helsingin kaupungin kunnallishallintokertomuksen (pdf) mukaan vuonna 1884 Fågelvikin saippuatehdasta oli järjestämässä kauppiaantytär A. M. S. Fohström, arvatenkin isänsä bulvaanina. Tehdas syntyi, sillä Kaupunginmuseon valokuva Fohströmin saippuatehtaasta on sijoitettu Kaikukadulle.

Apteekkarin poika
Carl Fredrik August
vuonna 1877
Museovirasto, CC BY 4.0

Näinä vuosina tontilla 61a oli Fohströmin ohella toimijana apteekkari Fredrik Wilhelm Langhoff, jolla oli maistraatin pöytäkirjan hakemiston mukaan vuodesta 1873 oikeudet viinankeittoon ja teknokemialliseen tehtaaseen, jotka yhdistyisivät helposti edellä mainittuun. Osoitekalenterien perusteella viimeistään vuonna 1881 Langhoff asui tontilla Hesperia 61a. Vuoden 1888 osoitekalenteriin hän ilmoitti saman osoitteen ja tittelin "apteekkari ja tehtailija". Sanomalehti-ilmoitusten perusteella tontilla oli ainakin viinakauppa (Hbl 20.11.1884) ja viinatehdas (Helsingfors 13.7.1882). Langhoff kuoli 21.3.1889. Hänen kanssaan Hesperia 61a:ssa oli asunut ainakin opettajatyttärensä Alma Charlotta Langhoff (Hbl 14.8.1886).

Jo yhtä aikaa Langhoffien kanssa huvilassa vaikutti V. Klotschkoff, joka piti siellä ainakin yleistä saunaa (Hbl 8.12.1882). Vuoden 1889 osoitekalenterissa hän oli tontin päävuokraaja. Vuonna 1929 tontin vuokraoikeudet kuuluivat leskirouva Eudokia Klotschkoffin perillisille, joten perhe oli tontin pitkäaikainen haltija (Kertomus Helsingin kaupungin kunnallishallinnosta vuonna 1929, pdf). Jostain syystä vuoden 1896 paikkeilla kuolleen kauppias Klotschkoffin perukirjaa ei ole kaupunginarkiston hakemistossa. En ole venäläisten tutkimiseen perehtynyt, ehkä heitä koskivat toiset säännöt. Valitettavasti perheestä ei verkkohauin löydy muutakaan tietoa. 

Juuri ennen kauppiaan kuolemaa tontille rakennettin uusi saippuatuotantolaitos, jota tuli pyörittämään pietarilainen saippuayritys Schukoff (Helsingfors Aftonblad 17.3.1894, Hbl 30.6.1894, Lördagsqvällen 14.7.1894). Yritys lienee jäänyt lyhytaikaiseksi, sillä suurehkoa tehdasrakennusta tarjottiin pian vuokralle (Hbl 19.2.1898).

Tuotantolaitos ei liene ollut Klotschkoffin huvilatontilla Turun tien varressa, jonne avattiin vuonna 1906 Kansankeittiö, jossa oli "Hyvä, ravitseva ruoka ja halvat hinnat" (Työmies 5.6.1906). Kansankeittiö oli toiminnassa edelleen kaksi vuotta myöhemmin, kun Signe Brander otti alla olevan kuvan, jossa Kansankeittiön kyltti on etualalla olevassa rakennuksessa. (Rakennus kuvattiin vielä 1920-luvun alussa, mutta on purettu vuonna 1927.)

Kuva: Signe Brander, HKM. CC BY 4.0

Branderin samana vuonna Kansallismuseon tornista ottamassa kuvassa Hesperia 61a:n ilmeisen useat rakennukset jäävät paljolti puiden taakse.

Signe Brander, HKM. CC BY 4.0

Tuotantolaitoksia lienee käyttänyt vuonna 1896 perustettu Helsingfors Färg- och Fernissfabrik, Ullrich, Anderzén & C:o, joka muutti Humalistosta Hesperia 61a:han vuonna 1909 (Adress- och yrkeskalender för Helsingfors jämte förorter 1909, Mercators handels- och industrikalender 1913). Tämä Helsingin väri- ja vernissatehdas oli samassa osoitteessa vielä vuonna 1925. Ilmoitusmateriaalin perusteella sen tuotteisiin näyttää kuuluneen legendaarinen kiillotusjauhe Sampo. 

Helsingin ja ympäristön osote- ja ammattikalenteri 1909

HS 14.1.1909

Työväen kalenteri 8/1915

Tontin isoin rakennus näytti 1910-luvulla pihan puolelta tältä:

HKM CC BY 4.0

Ja sivulta kaksi vuosikymmentä myöhemmin:

Signe Brander, HKM CC BY 4.0

Tontin loputkin rakennukset purettiin puistohistoriallisen selvityksen mukaan vuonna 1938 ja tontti liitettiin nykyiseen Hesperianpuistoon.

Suolamatkalla härkämiesten kanssa joulun edellä

Suomettaressa 9.3.1860 julkaistu M. T-e:n selostus.

Se on melkeen aina ollut ja kukaties vastakin tullee olemaan tavallista, että enin osa maamme sisustassa asuvaista noutavat suolansa Pohjanlahden rantakaupungeista. Ennen aikaan oli tämä matka tavallisesti tehtävä, jos suinkin mahdollista oli. ennen ”Joulun jaloa juhlaa” niin että suolat ja muut taipeet sekä ”kaupunnin tuliaiset” muka siksi kotiin kerkesivät. Etenki oli se keltahiihnainen kaupunnin ”majalakki” joulujuhlaksi saatava; se sitte aina oli talonhaltialla eli isännällä juhlan kunniaksi päässä, kotosalla, naapuriensa ja tuttaviensa seurassa ollessa. [Majalakeista kerättyä tietoa.]

Jos nyt sattui ettei suolain noutomatka tullut ennen joulua käydyksi, niin oli se heti juhlan mentyä eli joulun jälkeisinä päivinä alettava. Tässä kohdassa aina pidettiin omituinen sananlasku: ”syksystä suolan nouto, keväistä kasken poltto” arvossansa ja terävässä muistossa. Aina kuin tämä matka alettiin, ei se tyhjin suin tapahtunut; ”silloin oli juhla jaloimmallaan ja ilo ylimmällään”. Vieraskin silloin paikalla sattuneena sanoi saaneensa ”olutta, viinaa omalta eholta”. Pahat säät muka täten olivat miehissä poistettavat ja onnea ololta matkaan lähtijällä olutkannusta otettava. Kuin näin oli kaikki tehty, kukin saanut saalihinsa, lähdettiin matkalle kaikkien kotiinjääpien jäähyvästillä ja onnentoivotuksilla varustettuna.

Sattuiko nyt joukkoon, jossa tavallisesti oli kymmenittäin miehiä ja hevoisia, sillä ei silloin yksin lähdetty vaan koko paikkakunnan isännät lähtivät yhteen seuraan, ”härkämiehiä”, [eli niitä, jotka eivät olleet kaupunnissa ennen käyneet, ks. Härkämiehet ja härkäkannut kiusakivillä ja Härkämiehet ja härkäkannut karsikoilla] – niin ei useinkaan kauan matkaa jatkettu kuin taas otettiin eteen ”härkämiesten juhla” eli kuten sanottiin ”härkämiesten nostaiset”, joksi tilaisuudeksi aina valittiin korkein mäki kuin tiellä tiettiin. Tässä oli härkämiehen ”harkäkannut” nostais-juhlan kunniaksi kumppanillensa toimitettavat, sillä ei ollut hän kelvollinen muuten muitten seuraan. Härkäkannuja tyhjentäessä kaikui raikeita ilohuutoja ja onnentoivotuksia härkämiehelle matkan menestykseksi.

Mutta härkäkannuja muka ei saatu tiellä tyhjentää, vaan siihen oli aina tien suvussa paikka katsottava. Tavallisesti aina siihen paikka määrättiin, missä iso puu likinnä tietä nähtiin, niin sen juurella, johon härkämiehen oli tie polettava ja viitottava, härkäkannuja kallistettiin. Täällä maistettuina härkäkannut olivat onnellisemmat, mutta jos ne tiellä tyhjennettiin, niin meni kaikki onni, kuin tässä toivottiin, tien eikä härkämiehen hyväksi. Ennen kuin härkäkannuja tyhjennettiin, oli härkämiehen jotakuta syltä korkealle puuhun noustava. Jos puu oli oksaton, ettei muuten päässyt, niin oli se sinne miehissä autettava. Kuin härkämies näin oli ylennetty eli nostettu kelpaavaksi muiden kumppanien joukkoon, niin alkoi härkäkannun kallistaminen.

Kukin aina maisteltuaan lausui siihen tilaan valitut ja sopivat sanat. Ensimäinen aina tavallisesti alkoi seuraavalla tavalla:

”Nyt on kaattu härkäkannut,
Matkajuomat maistettuna,
Tässä juhlassa jalossa,
Joukon kanssa julkisesti,
Jost’ on meillä nyt jokaisen
Toivo runsas rinnassamme,
Että soisi suuri Luoja
Tämän matkan mainioimman,
Ensikerran aljettuas,
Olla onneksi sinulle”
j.n.e.

Toisilla taas itsekullakin vuorollansa oli ominaiset värssynsä, jotka useinkin kuuluivat näin:

”Kuin ol’ muillenki osamme
Näistä juhlajuomingista
Vakasesti valmistettu,
Niinpä meki mielin suomme
Sulle, miesi muukalainen,
Tälle tielle tnntematoin,
Menestystä mieltäs myöten,
Onnea ololta vielä,
Tällä tiellä turvaksesi,
Matkamainion kuluksi”
jne.

Kuin näin koko matkaseurue oli puheensa puhunut, sanonut sanottavansa, leikattiin vuosiluku ja ”härkämiehen” nimi-merkki puuhun, jonka juurella pidot pidettiin ja härkäkannut kallistettiin, muistoksi ja todistukseksi miten milloinkin matka-seuraan yhtyi uusia jäseniä. Ei vielä juhla täten päättynyt. Kaupuktiin tultua oli vielä härkämiehellä läksy läpimentävä. Täällä muka oli niin monta kannua olutta, kuin monta kello löi kaupunkiin päästyä, kumppanillensa laitettava. Harvoin viina näissä tuli kysymykseen. Tätä juodessa taas iloittiin ja laulettiin tilan ja asian mukaisesti.

Sattuiko vielä tällä matkalla ken kuorma kaatumaan, senki oli oivalliset nostais-kannut laitettavat. Ei tässäkään tilassa, kuorman nostettua, iloa puututtu nostais-kannuja kallistaessa. Nostais-kannuja eivät kuorman omistajat kieltäneetkään vaan antoivat mielelläänki kuormansa kunnialla ylös saatua. Silloin kuin ei tyhjillä rekilöillä, kuten nykyaikoina, ajettu kaupunkiin, niinpä miesvoimaa nostaessa tarvittiinki. Silloin aina tavallisesti pantiin kuormaksi 3 à 4 tynneriä jyviä, useimpia leivisköitä voita, lihaa, talia ja muuta, joilla kaupunnista suolaa, rautaa ja muita tarpeita sekä rahaa vuositarpeihin saatiin, jota vastaan nyt on monenkin vuotinen leipänsä kaupunnista ja muualta hankittava. Silloin vietiin kaupunkiin kalua ja tuotiin rahaa, nyt täytyy viedä rahaa ja tuoda kalua.

Suolan hakijat silloin otettiin kaupunnissa suurella kunnioituksella vastaan ja heitä kohdeltiin kuin ”pispaa pappilassa”. Paitsi muuta ylöspitoa, niin kuin ruokaa, juomaa ja muuta semmoista, annettiin heille piit, sännit, tulikivet, tupakat, piiput, neulat ja naskalit, sekä tuo jo mainittu ”majalakki” ja huivi eli esiliinavaate, emännällenki mielihyviksi. Ajan vaatimusko vaiko muutos ihmisten mielissä lienee nämäki matkat muuttanut ja muodostanut nykyiselle kannallensa?

11. kuukausi jatko-opiskelijana

Parhaista aikomuksista ja suunnitelmista huolimatta lokakuun lopun seminaaripaperin käsittelystä syntyi kahden viikon tauko totiseen toimintaan. Ensin odottelin viikon istuntoa ja sitten toisen ohjauspalaveria. 

Aikaa tuli vietettyä m.m. YouTuben "katso myöhemmin" -listaa (taas) lyhentäessä. Törmättyäni Tara Brabazoniin listani lyhentymisen sijaan piteni, sillä tämä dekaani ja kokenut ohjaaja oli tuottanut yli 200 noin puolen tunnin infopakettia. Putkeen katsottuna 

mm. How to upset your supervisor,  Who are the most challenging students to supervise, Quick fixes to improve your academic writing, How to increase the speed of your PhD, Drafting, revising and editing your thesis and research, Note taking during a PhD, What PhD examiners are looking for when they read your references, Most common corrections from a PhD examination, Ten drafts to submission

tuli hieman toistoa, mutta mikäs sen tehokkaampaa tiedon omaksumiselle. Brabazon mm. korosti, että tutkimuksen ensisijainen lukija on (suomalaisittain) esitarkastaja. Mistä muistin, että alkuvaiheessa työtä käytin mielikuvaa eräästä tietystä historiantutkijasta vastaväittäjänä, jolle tehdyt valinnat on pystyttävä perustelemaan. Syksyn etäväitösten jäljiltä pätevyydessään pelottavien vastaväittäjien joukko on laajempi, mutta yritän pitää heidät mielessä teippaamatta nimiään työtilaani kuten Brabazon ehdotti.

Mieleen jäi myös Brabazonin neuvo kuvitella tekstin lukijan olevan kännissä ja väsynyt eli kaipaavan säännöllisin väliajoin muistutusta siitä, mikä on tekstin pointti ja merkitys. Erittäin relevanttia, sillä kirjoituskurssin pienryhmäläisten palaute vaikeaselkoisuudesta sai vahvistusta seminaarista ja ohjaajilta. Eikä ollut uusi huomio muutenkaan.

"The boy craftsman;
practical ad profitable ideas
for a boy's leisure hours" (1905)

Ohjauspalaverissa hyväksytin vertauskuvallisen elefantin paloittelusuunnitelmani ja selvästi helpotti oloa kun sain noin vuodeksi toimintasuunnitelman, jossa on sopivasti, mutta ei liikaa aikapainetta. Eli sitten kirjoittamaan lisää ja toivottavasti paremmin. 

Suunnitelmat ovat kuitenkin vain suunnitelmia ja kuukauden viimeiset päivät kuluivat jälleen toimettomuudessa. Tällä kertaa joku sairaus vei voimat ja eilen, kun tuskin jaksoin istua ylhäällä varttia kerrallaan oli viimeinen päivä kirjoittaa kirjoituskurssin viimeinen varsinainen tehtävä. Juuri tällaisia tilanteita varten yritän tehdä hommat ajoissa ja tämänkin olisin voinut hoitaa jo alkukuun tyhjäkäynnissä, mutta kun en...  

(Tämä blogiteksti oli viimeistä kappaletta lukuunottamatta valmiina ennen sairastumista. Prioriteetit, nääs.)

9 tragediaa 1700-luvulla eli lisää yhteenkasvaneita kaksosia

Sanomalehdistä 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa löysin 18 mainintaa yhteenkasvaneista kaksosista ja sittemmin jotain lisätietoja. Jälkimmäisiin sisältyi pari 1700-luvun sanomalehtileikettä, mutta ne olivat Ruotsin puolelta. Mutta vuosisadan loppupuolella piti joka seurakunnasta lähettää Taulukkolaitokselle vuosittain tietoja, joihin tämän tapaiset erikoisuudet kuuluivat. Seurakuntien raporteista muotoiltiin (ajasta riippuen) hiippakunnan tai läänin tasolla koosteet. Nämä läpikäynyt Elis Sidenbladh löysi Suomen puolelta 9 mainintaa yhteenkasvaneista kaksosista ja tallensi nämä kirjaansa Sällsamma händelser i Sverige med Finland åren 1749-1801 och i Sverige åren 1821-1859 ur uppgifter af prästerskapet. (1908)

Varhaisin on Karjaalta. "1755 Nylands och Tavastehus län. I Karis socken har en bondehustru födt ett missfoster af qvinkön, som haft 2:ne fullkomliga hufvuden och halsar, varit mycket stort och långt och ägt alla öfriga kroppslemmar, som ett nyföddt barn tillhöra. Efter moderns berättelse skall det lefvat till födslostunden." Lapset, joilla oli yhteinen vartalo kauloista alaspäin elivät äidin kertomuksen mukaan syntyessään, mutta eivät saaneet kastetta. Eikä Karjaalta näytä olevan muitakaan kastetietoja vuodelta 1755.

Lapinjärvellä syntyneillä kaksosilla oli yhteinen pää, mutta yhteensä 4 kättä ja jalkaa. "1758 Savolax och Kymmenegårds län. En dragonhustru i Lappträsk socken i Kymmenegårds län har födt 2:ne så ihopvuxne barn att det enas rygg varit fast vid det andras mage, haft 4 händer och 4 fötter, men ett hufvud."

Kiskon Sorttilassa kuolleena syntynyt on dokumentoitu tarkasti. "1759 Nylands och Tavastehus län. Ingo prosteri. En bondehustru i Sortila by och Kiskå socken den 18 april framfödt ett dödfödt foster, som väl haft ett hufvud med ansigte, tvenne ögon, näsa och munn, men utom tvenne öron i sitt rätta läge, tvenne örlappar bak i nacken, fyra axel- och skulderblad, fyra armar och händer, två emot ansigtet och två emot nacken, tvenne ryggar och fyra lårben och fötter; till buk och mage har intet tecken synts, emeda låren varit straxt under axlarna skilde från hvarandra, skolandes modern något före födslen kännt fostret vid lif."

Lokakuussa 1770 Kruunupyyssä kuolleena syntyneillä tytöillä oli yhteinen alavartalo, mutta neljä kättä ja kaksi päätä. "1770 Österbottens län. Den 5 okt. födde en hustru i Kronoby ett dödt missfoster, hvilket hade tvenne hufvuden, fyra händer och 2 fötter. Till nafvelsträngen syntes två människor, men sedan nedåt endast en. Till könet var detta missfoster en qvinna."

Keuruulla huhtikuussa 1771 syntyneet kaksoset, joilla oli yhteinen alavartalo, ehdittiin viedä kasteelle.
"1771 Åbo och Björneborgs län. I Keuru socken och by har en inhyses karls hustru d. 19 april födt tvenne flickebarn, hvilka vid nedre delen af ryggen varit sammanvuxna och hängt tillhopa. Dessa hade blifvit befordrade till dopet, men aflidit nästan på en gång, sedan de lefvat tvänne dygn."

Kastemerkinnässä Valpuri ja Maria ovat kuin tavalliset kaksoset

samoin kuin hautauskirjauksessa

Pyhäjoella keskivartalosta yhtyneet kaksoset syntyivät kuolleina. "1774 Åbo stift. En hustru vid Haapajärvi kapell i Pyhäjoki socken har födt dödfödda tvillingar af qvinkön, hvilkas magar varit ihopvuxna."

Myös Pudasjärvellä tyttökaksoset syntyivät kuolleina, mutta pappi on kuvannut ulkoiset ominaisuutensa tarkkaan. "1780 Åbo stift. I Pudasjärvi d. 30 nov. framfödde en bondhustru dödfödde tvillingar, bägge flickebarn, tillsammanvuxne, men hvardera hade sitt särskilda hufvud med ansigtet vändt emot hvartannat. Det ena barnet hade tvenne händer, med hvilka det höll om det andra; men det andra barnet hade allenast en hand, som det likaledes höll om det förra; dock hade man anledning att tro, att den andra handen var invuxen emellan bägge dessa kroppar, så att den icke kunde synas. Dessa foster voro ifrån axeln nederåt fastvuxne i hvarannan, dock kunde tydligen erfaras, att de hvardera hade särskild rygg och bröst, men en mage och en nafvelsträng, derför ock magen var mycket bredare än vanligt är. Hvardera hade tvenne fötter; voro af medelmåttig storlek och tycktes vara fullgångna."

Kalajoella kuolleina syntyneet tytöt olivat yhtyneet vatsan kohdalta, mutta vartalonsa olivat muuten kokonaisia. "1782 Åbo stift. I Kalajoki skall en hustru framfödt ett missfoster: tvenne liflösa flickebarn, försedda med särskilda hufvud och öfriga lemmar, men fastvuxne vid magen."

Pöytyällä toukokuussa 1799 syntyneet tytöt ehdittiin viedä kasteelle. "1799 Åbo län. Virmo prosteri. Den 29 maj framfödde bondehustrun Justina Michaelsdotter ifrån Hafveri i Pöytis församling 2 i lifvet sammanhängande döttrar, hvilka samma dag döpta dagen derefter blefvo döde."

Justiinan ja Elisabethin kastekirjauksen marginaalista näkyy, että kyseessä ei ollut tavalliset kaksoset. Merkintä on päätynyt Hiskin tallennuskommentteihinkin, mutta valitettavasti niihin ei voi tai minä en ainakaan osaa kohdistaa hakua.

Myös hautausmerkinnnässä on fraasi "i lifvet sammanhängande".

Kutilan Rikrooli

Johan Anders Ögnelood syntyi Tenholassa 3.1.1729. Palveltuaan Uudenmaan ja Hämeen rakuunarykmentissä hän erosi armeijasta 17.7.1771 saaden samalla ylennyksen luutnantista kapteeniksi. Häme-wikin tietojen mukaan tämän jälkeen hän "omistautui Kutilan kartanon hoitoon ja liiketoimille" ja "sai kartanon nousemaan rappiosta kukoistukseen, omisti lopulta kolme kartanoa: Kutilan, Kankaisen ja Kutisen."

Kutilassa oltiin asuttu jo aiemmin ja siellä syntyi Ögneloodin ainoa tytär Beata 17.8.1758. Tämä oli aikuinen äitinsä kuollessa kesällä 1798.

Inrikes Tidningar 14.8.1798

Kaksi vuotta myöhemmin Ögnelood sai sotaneuvoksen arvon, Häme-wikin mukaan kiitoksena alaisilleen antamasta avusta.

Posttidningar 2.1.1800

Arvonimeä Ögnelood ei kauaa ehtinyt käyttää, sillä hän kuoli helmikuussa 1804.

Inrikes tidningar 16.3.1804

Vaikka sotaneuvoksena Ögnelood oli vain murto-osan elämästään, tällä tittelillä hänet Kalvolassa muistettiin vielä 1900-luvun alussa. Edv. Mikkola tallensi näistä pari ja kirjoittamansa artikkeli  "Riikrooli" ilmeistyi Suomen Kuvalehdessä 44/1928. 

Sotaneuvos Ögnelodh on jättänyt jälkeensä kummalliset tarinat. »Tarpeenniemen Mummu», joka muutamia vuosia sitten kuoli yli 80 vuoden vanhana, kertoi »Riikroolista», joksi kansa nimitti sotaneuvosta, vallan ihmeellisiä asioita. Nimi »Riikrooli» muodostunee ruotsalaisesta sanasta krigsråd, mikä on suomeksi sotaneuvos. Kun hämäläisen kansan kieli ei taipunut lausumaan nimeä ruotsalaisessa muodossa, niin se pyöräytti siitä nimen »Riikrooli». ...

»Riikrooli», niin sotaneuvos kuin olikin., oli jäsenenä siinä salaliitossa, joka väijyi Ruotsin kuninkaan Kustaa III:nen henkeä. Kuri sitten eräässä juhlassa, kevättalvella. 1792, ammuttiin kuningasta niin, että hän kuoli parin viikon perästä, rupesi maa polttamaan »Riikroolinkin» jalkojen alla, ja hän tuli kipin kapin Kutilaan. Mutta muutamien aikojen perästä tulivat vangitsijatkin tänne. Se oli kuitenkin turhaa, sillä »Riikroolia» ei löydetty mistään. Hän oli pukeutunut, kuten tarina kertoo, havunhakkaajaksi ja naputteli mekko päällä kuusenoksia kartanon navetan seinustalla sillä aikaa, kun hakijat nuuskivat rakennuksia ja kellareita. 

Tyhjin käsin palasivat hakijat emämaahan, Ruotsiin. Mutta kapinoitsijoita ei niin vaan lakata etsimästä. Ruotsin miehet tulivat toisen kerran. Taaskin turha matka, sillä »Riikrooli» oli tälläkin kertaa viisaampi. Hän oli »kuollut» ja kuopattukin omaan komeaan puutarhaansa. Hautaristikin oli jo valmiina tallin ylisillä. Hakijat menivät taaskin ilman saalista Tukholmaan. Missä oli »Riikrooli»? Hän naureskeli iloisten kumppaniensa kanssa kartanon kellarissa, sillä hänen tilalleen oli haudattu kartanon mullikka upeassa, kultakirjaimin somistetussa arkussa. Tarina veistää jatkoksi, että sotaneuvosta ei koskaan saatu syytettyjen penkille, vaan että hän eli vapaana miehenä elämänsä ehtooseen asti. Hautaristi ajelehti kauan aikaa kartanon tallin parvella, kertoen totisille torppareille satua omituisesta ukosta. 

Toinen kertomus juontaa myöskin Kutilasta alkunsa. Se on tarina »Sofia-neidistä». Milloin sellainen henkilö on elänyt, emme varmuudella tiedä, emmekä myöskään tunne hänen nimeänsä. »Riikroolin» aikana tai vähän myöhemmin hänen on pitänyt elää, mutta mitään varmuutta siitä ei ole. Omituinen neito vaan oli ollut, päivät pitkät oli kulkenut »Sofialaakson» (nyk. Vesomäki) metsikössä. Hänen tähtensä on metsän halki johtava oikopolkukin ristitty omituisella nimellä: »Rakkaudenpolku.» Sen polun viereen, niin taasen taru veistää, hän hautasi kauniit kihlaesineet, jättäen kai samalla raskaan surunsakin maan mahtavan kannettavaksi.