Suometar 21.10.1859: "Näin kertoi minulle vanha äijä. Iitissä oli liki 100 vuotta siite Bonsdorff-niminen rovasti. Häneltä yhtenä päivänä tuli 18-vuotinen talonpojan poika pyytämään papinkirjaa, ilmoittaen olevan itsellänsä aikomus mennä kouluun papiksi lukeaksensa. "Parasta olisi", arveli pojalle rovasti, "että palaat kotiisi ja paimennat isäsi porsaita kuin että tingit ihmis-sieluja paimentamaan"! Nämä kovat sanat eivät poikaa hämmästyttäneet vaan hän vastasi tyrmistyneenä: "elkää, herra rovasti, huoliko. Vielä minusta tulee yhtä hyvä rovasti kuin teki olette"!
Tämä jyrkkä vastaus lienee sen vaikuttanut että rovasti otti pojan tykönsä ja antoi lastensa opettajan häntäki opettaa lukemaan ja kirjoittamaan omain poikainsa rinnalla, joita sitte välillä sai palvella. Opittuansa pappilassa ruotsinkieltäki, hän meni Loviisan kouluun, luki ahkerasti ja pääsi hyvin vähässä ajassa papiksi. Hollolan pitäjässä oltuansa ensin kirkkoherran ja sitte pitäjän apulaisena, hän viimein vanhoillansa pääsi syntymäpitäjäänsä Iittiin kirkkoherraksi, niinkuin oli kouluun aikovana ennustanutki. Hänen liikanimensä oli Lönneström."
[Bondsdorff-nimistä kirkkoherraa ei
Iitin pappisluettelo tunne, mutta David Lönneström löytyy.
Yo-matrikkeli tietää hänet talollisen pojaksi Padasjoelta, oli Hollolassa kirkkoherran apulainen vuonna 1773, pitäjänapulainen 1781 ja varapastori 1787. Iitin kirkkoherrana vuodesta 1818, kunnes kuoli 8.4.1819. Vähän täydellisemmät elämänkertatiedot
täällä. Jatketaan tarinaa.]
Suometar 28.10.1859:"Lönneström oli niinkutsutuita "vanhan kansan pappia": tieteitä hän ei paljo taitanut, vaan Jumalan sanan hän tunsi, oli uskollinen ja harras virkansa toimessa sekä vankka saarnaaja. Mutta kahta hän ei ikänään oppinut: ruotsia muka puhtaasti puhumaan ja aatelismiehiä suvaitsemaan. Oikein hän vainosi niitä aatelis-upsieria, jotka "Anjala-liittolaisina" olivat tahtoneet kuninkaansa pettää ja isänmaansa venäläiselle myödä. Niitä hän säälimättä soimasi ja sätti, sattuipa seuroissa tahi aina saarnastuolissaki heitä näkemään.
Näitä "Anjalaisia" asui silloin Hollolassa yksi överstluutnantti Tandefelt, joka ainoastaan kuninkaansa armosta oli saanut päänsä pitää. Sattuessa kerran Lönneströmin saarnavuorolla kirkkoon oli hän saanut kuulla niin korvat täyteensä että teki siitä oikeuden asian. Vielä kihlakunnassaki Lönneström koki näyttää toteen, että överstluutnantti oli isänmaan pettäjä, Jumalan ja ihmisen lain rikkoja. Viimein tuskissansa överstluutnantti rukoili luvallista kihlakunnanoikeutta, ett'ei kuultelisi tuommoisen miehen puheita, jolla ei ollut häpyä eikä päätä. Siihen Lönneström heti pisti, ett'ei hänen tarvinnutkaan hävetä, kuin ei ollut mitään hävettävää työtä tehnyt niinkuin överstluutnantti, joka oli kuninkaansa pettänyt, ja toisekseen sanoi itsellänsä olevan paremman pään kuin herra överstluutnantilla.
Vaan tämäkös kysymys pään paremmuudesta niin kipeästi koski överstluutnanttiin, että käski papin "huutia tietämään" ja takimmaiseen h-ttiin mennä, ähkyen kysymystä, miten tuhmalla papilla voisi olla parempi pää kuin vapaasukuisella aatelismiehellä? Vaan sitä ei L-m hämmästynyt mutta sanoi: "minun pääni on Jumalalta, vaan herra överstluutnantin pää on ihmisen lahja, koska hän nyt olisi päättömänä, jos ei kuningas olisi häntä mestauspaikalla armahtanut". Lönneström sai kuitenki saarnastansa 300 talaria sakkoa, vaan kuin ei siitä muutoin päässyt, kävi itse kuninkaan puheilla, joka maksoi omasta kukkarostansa sakon vaan kielsi Lönneströmin koskaan enää semmoisia saarnoja pitämästä."
[
Wikipedian mukaan "Anjalan liittoon osallistuneet upseerit pidätettiin 1789. Liikkalan nootin allekirjoittajat ja kymmeniä muita Anjalan liiton miehiä tuomittiin kuolemaan sodan aikana ja sen jälkeen. Silti ainoastaan Johan Henrik Hästesko todella teloitettiin. "]
Suometar 4.11.1859: "Lönneström ei myöskään säästänyt seurakuntalaistensa, erittäinki herrasväen turhamaisuutta vaatetuksessa ja muussa koreilemisessa. Niin sai hän kerran saarnastuolissa kuuluttaa, että yksi kapteini Hollolassa oli kadottanut "kalossinsa". Kuulutuksen täydellisesti luettua, L-m piti seurakunnalle seuraavan puheen: "vaan hyvä Hollolan miehet! Te ette mahda tietää, mitä nämä "kalposit" ovatkaan? Joo, kalopsit ovat semmoiset kengät, joita pidetään kenkien päällä. Mutta, rakkaat sanankuulijat! kellä on kengät kenkien päällä, sill' on velkaa velan päällä, kaksi äyrimaata äyrimaan päällä". Yli Suomen lienee se selitys tunnettu, jonka hän samote saarnastuolista antoi kadonneeksi kuulutetusta "ridikyylistä", että se muka on vallasnaisten käsivarressa kannettava "pilkka-pussi"."
[
Satakunnan museon sivun mukaan "Kalossin (ransk. Galoche) perusmalli kehitettiin Ranskassa jo 1400-luvulla, mutta kumikalossi syntyi vasta 1800-luvun puolivälissä."]
Suometar 18.11.1859: "Iitin kirkkoherrana ollessa oli Lönneström v. 1812 pitäjälle joulupitoihin kutsuttu ja jäi sinne yöksi. Samaan taloon oli illalla tullut kaksi, 1808 vuoden sodassa olleita Suomen upsieria, jotka olivat matkalle Venäelle sotimaan Venäen sotajoukossa Napoleonia vastaan. Nämä upsierit pantiin maata samaan huoneeseen kuin pitäjän kirkkoherra. Aamulla herättyänsä tahtoivat upsierit puhutella Lönneströmiä ja kysyivät puheen aluksi: "kenen kuva se on, joka riippuu seinällä kirkkoherran vuoteen kohdalla?" Kyllä L-m tiesi, kenen kuva se oli, vaan hän sai ei tietävänsä, ennenkuin nousee vuoteeltansa ja katsoo. Sen tehtyänsä hän lausui: "vai sinun kuvasi, sinä Napoleon veikko siinä riippuu! Ohoh! näyt olevan vielä yhtä aamutorkku kuin minäki olen. Vaan saapas nähdä, jos et sinä kuitenkaan taida opettaa meidän Suomen jäniksiä tanssimaan hypykkää!""
[Kustaan sodan jälkeisessä kiitosjumalanpalveluksessa Hollolassa Lönneström sanottiin todenneen Ruotsin armeijasta "ne syötiläiset juoksivat kasakseen, kuin näkivät vihollisen, niin kuin jänixet". Juttu meni hovioikeuteen asti.
H. Råbergh: Politiska trakasserier med präster under och efter 1788-90 års krig. Suomen Kirkkohistoriallisen Seuran pöytäkirjat liitteineen V. 1904-1905. 1908 s. 255-258]
Suometar 25.11.1859: "Lönneström ei rakastanut itse eikä suonut muidenkaan rakastavan turhaa ylellisyyttä nautinnoissa ja tavoissa. Historia ei mainitse, jos hän poltti tupakkiakaan, vaan varma on, että jos hän polttiki, niin se oli "nurkan-takaisia", oman pellon kasvaimia. Mutta hänellä oli poika, joka kävi Porvoon lukiossa ja oli opin-teillä oppinut sekä jo nuorena polttamaan tupakkia että myös halveksimaan kotimaan kasvattimia. Hän tiesiki olevansa Iitin rikkaan rovastin poika ja semmoisena tunsi hän velvollisuutensa olevan auttamaan kauppaliikettä ja teollisuutta, jonkatähden hän poltti puodista ostettua "kartuussi"-tupakkia ja säilytti tätä kallista tavaraa sahviani-kukkarossa. Vaan kuin hän tiesi vanhalta isältänsä puuttuvan ymmärrystä käsittämään näitä sivistyksen tarpeita ja hän oli helläluontoinen pahoittamaan isänsä mieltä, hän salaa löyhkyytti sivistyneitä savujansa eikä edes sallinut isänsä nähdä sitä kaunista ja pulskaa sahviani-kukkaroa.
Vaan seuraavasta sattumuksesta menivät pojan kauniit lapselliset tarkoitukset turhaan ja asia tuli ukolle ilmi. Kerran tullessa Porvoosta jouluksi kotia poika oli pudottanut viimeisellä hollivälillä Iitin kirkolle tullessa sekä kukkaron että tupakit tielle. Tästä hukasta teki poika ilmoituksen kuulutettavaksi saarnastuolista seuraavana pyhänä, jolloin oli sanottu ett'ei ukko Lönneström aikonut edes mennä kirkkoonkaan. Mutta ukkopa meni ja vielä saarnasiki sinä pyhänä. Viimein tuli poikansa kuulutus ilmoitettavaksi ja ukko luki: "viime perjantaina putosi viimeisellä hollivälillä yksi kaunis sahviani-kukkaro täynnä kartuusi-tupakkia: se hyvä ihminen"... siihen taukosi ukko ja hämmästyneenä tahtoi nähdä, kuka Iittiläinen näin tavattomia aineita viljeli. Nähtyänsä kuulutuksen alla oman poikansa nimen, ukko jatkoi: "se hyvä ihminen, joka tämän kukkaron tupakkinensa löytää, saapi - ne pitää!"""
