Kokemäeltä Amerikkaan, osa 74

Kokemäkeläisen Juho Mäenpään 24-vuotias tytär Rosa Wilhelmiina Mäenpää tuli Liverpoolista lähteneellä Arabic-laivalla Bostonin satamaan 9.7.1914. Hän asui vuodet 1914-1925 ilmoituksensa mukaan Massachusettsissa, josta hän löytyykin palvelijana vuoden 1920 väestönlaskennasta Bostonin lähistöllä sijaitsevasta Natickin kaupungista.

Rosa sai passin Yhdysvalloista 5.1.1925. Euroopassa, enemmän kuin todennäköisesti Suomesssa, käynnin jälkeen Rosa palasi Bostonin satamaan 13.9.1925 Liverpoolista lähteneellä Cedric-laivalla. Tuolloin oli kotimaahan jännyt kaipaamaan veli Veini Kokemäelle sekä sisar Hilma Haapasaari. Rosa ilmoitti matkustajaluettelossa vierailun pituudeksi: epävarma.

Lähteet:
Ancestry.com. Boston Passenger Lists, 1820-1943
Ancestry.com. 1920 United States Federal Census ( 1920;Census Place: Natick, Middlesex, Massachusetts; Roll T625_716; Page: 3A; Enumeration District: 347; Image: 8.)

Runonsäkeitä sukututkijoille

Jak. Juteinin Runon Tähteitä, painettu vuonna 1844:

Ei isän ansio arvoa anna,
kuin itse hullusti huikennellaan,
peritty peldokan laihoa kanna,
jos kyndö kesällä unhotellaan.

Eipä esivanhemmasta
synny arvon alaisuus;
järjen valo ombi vasta
suurin vapasukuisuus.

Valtamerien välisestä Euroopasta

Amazonin toivelistalle olin tallentanut Barry Cunliffen kirjan Europe between oceans. Themes and Variations: 9000 BC-AD 1000. Mutta onneksi ennen kuin se päätyi ostoskärryyn, huomasin, että kirja oli tarjolla myös Helsingin alueen kirjastoissa edulliseen 50 sentin varaushintaan. Eli Rikhardinkadulta kävin hakemassa kovakantisen möhkäleen.

Ensivaikutelma Euroopan esihistorian esityksestä oli positiivinen. Ei tosiaankaan rajoituttu tarkastelemaan vain Välimeren aluetta vaan koko Eurooppa oli mukana. Suomikin hetkellisesti. Nuorakeramiikkakulttuurin levinneisyyskartta (s. 168) nostatti satakuntalaisen tunteet pintaan: kuuluimme hetkellisesti eurooppalaiseen kulttuuriin. Enkä tarkoita sillä samaa Eurooppaa kuin Klinge.

Toinen kartta, jossa Suomessa oli elämän jälkiä oli Mälarnin rannoilla tehtyjen pronssikirveiden löydöt (s. 263, 1300-800 eKr.). Ruotsalaisten vientituotteet olivat pääasiassa päätyneet Volgan mutkaan, mutta muutama kappale jäänyt sekä Länsi- että Itä-Suomeen. Samansuuntaiset kauppareitit viikinkien aikaan (s.469) ohittivat tuttuun tapaan Suomen. (BBC:n radio-ohjelmassa In Our Time with Melvyn Bragg oli muuten vähän aikaa sitten jakso viingeistä Volgalla. Kestin kuunnella, vaikka haastattelija on mielestäni superärsyttävä jankuttaessaan "Could you just..." vähintään kymmenen kertaa per jakso.)

Mutta pääasiassa Cunliffen "Itämeren ympäristö" tai "Pohjolan alue" käsittelivät Tanskaa. Kirjallisuuslistan vilaisu viittasi siihen, että enimmäkseen tanskalaista kirjallisuutta oli näissä kohdissa käytetty. Tarkistus hakemistoon todisti, että kieliryhmistä oli tekstissä mainittu baski, kelttiläinen ja indo-eurooppalainen. Mitäs muista.

Paksussakaan kirjassa, joka käsittelee Euroopan kokoisen alueen ei voi olla kaikkea. Mutta reiän (tai pikemminkin puuttuvan nurkan) löytäminen vie meikäläisen ajatukset siihen, että jokin muukin asia saattaa olla tarpeettoman epätäydellisesti esitetty.

Miehensä hävittänyt Helena

Porvarin vaimo Helena Lindberg on Raumalla 4.5.1813 päivännyt alla olevan ilmoituksen, joka julkaistiin sanomalehdessä Posttidningar 4.11.1816.

Helenan huolena oli aviomiehensä Johan Lindberg, joka oli jo 1807 lähtenyt paikkakunnalta ja jopa valtakunnasta antamatta kuulua itsestään. Helena halusi uuteen avioliittoon ja miehen perään kuulutettiin vielä kerran.

Helena o.s. Lilja oli synnyttänyt 1.4.1803 Hedvig-tyttären. Kummeissa Maria ja Ulrika Lilja, Helenan sisaria? Hiskistä löytyy raumalainen porvari Eric Lilja, jolla on 31.5.1777 syntynyt tytär Helena. Rauman talosivuston mukaan Eric omisti Katulan vuonna 1800. Tällä tiedolla perhe on helppo löytää rippikirjasta 1795-1800 (jossa tyttäret Lena, Ulrika ja Maria) ja 1801-1806, jossa Lena vedetty yli ja ehtoollismerkinnöissä kahden vuoden tauko. Pienestä lisämerkinnästä kohdallaan en saa selvää.

Rippikirjassa 1807-1812 Katulassa on Ericin leski Hedvig Marcusdotter Laihiander (s. 7.11.1745, joka löytyy Kokemäen Köönikästä lähteneestä Laihiander-suvusta), joka kuoli lokakuussa 1811. Hänen lisäkseen Lena Lilja ja tytär Hedvig Lindberg. Heidät on merkitty Katulaan myös rippikirjassa 1813-1819, jonka merkintöjen perusteella Lena jättää tyttärensä Ulrica-siskonsa hoiviin ja muuttaa itse Östmannin taloon Henrik Johan Östmanin vaimoksi. Tämä oli jäänyt leskeksi vuonna 1815. Sanomalehti-ilmoitus siis tehnyt tehtävänsä ja Helena uudessa avioliitossa.

Rippikirjassa 1820-1827 Lena on Östmannissa ja tytär Hedvig sekä sisko Ulrika Katulassa. Seuraavassa rippikirjassa 1827-1833 on Östmannin sivu tuhruinen, mutta syntymäajan perusteella Lena toisella rivillä. Hedvig ja Ulrica ovat muuttaneet Kujalasta sivulle 8 eli Östmanniin.

Rippikirjassa 1834-1840 Helena on leski, enemmän tai vähemmän tarkasti toista kertaa. Ulrican kuolema on merkitty sivun vihoviimeiseen ruutuun, Hedvig varmaankin kuollut tai naitettu edellisen kirjan epäselvällä sivulla. Hiskin mukaan "Handels borg Isaac Korsman":n 31-vuotias vaimo Hedvig Lindberg kuoli lapsivuoteeseen 20.2.1835.

Genoksen vanhassa artikkelissa oli muuten hieman tietoa Helenan toisesta aviomiehestä:

Henrik Juhana, syntynyt Östmanin talossa maalisk. 26 p. 1777, vihittiin avioliittoon jouluk. 12 p. 1799 Anna Kristiina Demoënin kanssa, joka kuoli tammik. 26 p. 1800 18 vuotiaana, oltuaan naimisissa vain 6 viikkoa. Henrik Juhana Östman vihittiin toiseen avioliittoon uuskaupunkilaisen Maria Ertmanin kanssa, joka kuoli 22-vuotiaana marrask. 7 p. 1808 synnytettyään kesäk. 23 p. samaa vuotta Henrik-nimisen pojan, joka kuoli kesäk. 22 p. 1809. Henrik Juhana Östman vihittiin kolmanteen avioliittoon neito Maria Lagerin kanssa lokak. 29 p. 1811.

Mutta oli sitten vielä neljäskin avioliitto. Vihittyjen listaa on nopea selata edellisen vaimon kuolemasta eteenpäin ja 11.12.1817 löytyy oikea merkintä, jossa Helena todetaan laillisesti erotetuksi ensimmäisestä miehestään. Eli sen verran onnellinen loppu tälle tutkimukselle.

Korullisesti

Pari viikkoa sitten joulupukin apulainen kyseli lahjatoiveita. Ekana tuli mieleen Kalevala Korun uutuus MySaga ja idean esitettyäni tonttu vastasi tutulla tavalla: "käyttäsit nyt niitä entisiäkin". Ennen lisäargumentointia oli syytä tehdä inventaario (hämärässä, ettei tontut vahdi):


Vaivaiset 10 Kalevalakorua (ei puhuta niistä muista...) ja yhtä käytän joka päivä. Minusta 10% käyttöasteessa ei ole mitään valitettavaa. Mutta tontut ovat tonttuja.

Ja Kalevalakorut lemppareitani, joten varasin ja lainasin tietenkin kirjastosta uutuuden Kuutar ja ikiturso, jossa Seija Lindström ja Unto Salo ovat "rakastetuimpien kalevalakorujen jäljillä". Kirja alkoi erittäin lupaavasti, nimiösivun vieressä oli piirros komeasta soljesta allaan teksti "Kokemäen löytö" ja sivulla 13 Teljän neito -rannekoru. Mutta kaikki ei ole siltä mitä näyttää. Takasivujen kuvatiedoista paljastuu, että piirros esittää oikeasti Euran Luistarista löytynyttä solkea. Kirjan varsinainen teksti (s. 26) kertoo, ettei Teljän neito perustu mihinkään suomalaiseen löytöön.

Kirjassa esiteltiin toki myös koruja, jotka perustuvat arkeologisiin löytöihin. Mutta ei suinkaan uskolllisesti niitä seuraten. Toisinaan tämä olisi ollutkin mahdotonta löydön kunnon takia, mutta joissakin koruissa aihetta oli tietoisesti paranneltu/muutettu. Olen tainnut olla turhan sinisilmäinen kansallismielisen tuotannon suhteen luullessani koruja tarkoiksi kopioiksi.

Kokonaisuutena kirja oli kaunis, mutta rakenteeltaan sekava. Fiktio ja fakta olisi kannattanut taitollisesti erottaa toisistaan selvemmin. Kuvien selventävät tekstit oli koottu loppuun erilliseksi osioksi, josta olisi voinut muutaman sanan irroittaa kuvateksteiksi lukemisen helpottamiseksi.

Silkkaa nipotusta: Hämäännyin täysin aukeamalla 36-37, jossa esiteltiin Kirmukarmun soljen innoitusmateriaalia. Mistään kohtaa kirjaa ei nimittäin löytynyt kyseisen soljen kuvaa. Sivulla 29 Kalevalakoru 2 on Urjalan Niemumäen lapiojalkasolki, seuraavalla Urjalan Nuutajärven lapiojalkasolki. Kummatkin nimet ovat hakemistossa, mutta ilman kk-numeroa, joka on osassa viitteitä. Mutta puuttuu myös Hattelmala-soljelta.

Kuvien ja tekstien perusteella heräsi halu nähdä perusteellisempi katsaus Suomen (tai sen osan) korulöydöistä ja niiden yhteyksistä ulkomaailmaan. Joko tehty?

Ajan-Tieto eli Muisto-Kirja merkillisimmistä tapauksista

Vanhoissa painotuotteissa ei aina ole ihan sitä mitä odottaa. Kalentereissa oli artikkeleita historiasta ja maataloudesta ja vuoden 1845 virsikirjassa listaus Ajan-Tieto eli Muisto-Kirja merkillisimmistä tapauksista, joka on kirjoitettu puhtaaksi Kotuksen Varhaisnykysuomen korpukseen.

Mikä oli merkillistä (mikä tarkoittanee merkittävää) vuoden 1845 perspektiivistä? Poimintoja Ison vihan ja Suomen sodan väliltä:

W. 1723 muutettiin sekä Pispa että Gymnasiumi Wiipurista Porwoon kaupunkiin.
W. 1726 rupeisit sen jo W. 1668 Stockholmisa asetetun Pankin Transportti-sedelit Ruotsisa ja Suomesa rahasta käymään.
W. 1736 ulosannettiin Ruotsin Uusi Laki-Kirja, jota wieläkin, meidän nykyisen armollisimman Esiwallan säännöstä, Suomen maasa seurataan ja pyhänä pidetään.
W. 1741 alkoi Ruotsin waltakunta onnettoman sodan Wenäjätä wastaan, jonka sotajoukot ennen pitkää Suomenmaan waltaansa saiwat, waan sen taas jätit, sitte kuin
W. 1743 Rauha Turusa tehtiin, ja waltakuntain raja länsi-puolellen Fredrikshaminaa muutettiin.
W. 1746 aljettiin Swartholmin Linnaa, sen uuden Lowisan kaupungin turwaksi rakentamaan, ja
W. 1748 perustettiin se wahwa Sweaborin Fästningi.
W. 1753 Maalis kuun alusa wastaanotettiin Ruotsisa ja Suomesa uusi Ajanluku, eli se niin kutsuttu Calendarium Gregorianum, jonga johdatuksesta sekä wuoden, että joka kuukauden alku on meille 12 päiwää warhempi, kuin muisa Wenäjän maakunnisa, jotka siitä wanhasta ajanluwusta wielä kiini pitäwät.
W. 1757 meni Ruotsin ja Suomenmaan Armeija Pommerin sotaan, josta kotia palatesansa sotamiehet myötänsä toit, ja sitten lawiammalta tutuksi saatit maa-perunain istuttamisen ja wiljellyksen meidän maakunnisamme.
W. 1776 jakoi eli tasotti Ruotsin Kuningas Gustaw III:s Suomen maan kuuteen Maaherran Lääniin; ja asetti myös samana wuonna uuden Howrätin Wasan kaupunkiin.
W. 1788 Läksi hän Wenäjätä wastaan sotaan, joka loppui
W. 1790, koska rauha tehtiin Wääräläsä.

Ja Venäjän vallan ajalta:

W. 1810 wapautti Keisari Suomen asuwia joksikuksi ajaksi heidän welwollisuudestansa sotamiehiä ulostekemään, kohtuullista wakansi-weroa wastaan.
W. 1811 laskettiin koko Wiipurin Lääni, joka jo kauwan aikaa oli Wenäjän ollut, Suomen maan yhteisen Hallitus-Raadin, Turun Howrätin ja Porwoon Hippakunnan ale.
W. 1817 wietettiin yli koko Suomen maan yhteinen ja julkinen Juhla, sen 300 wuotta sitten Lutherukselta tehdyn Uskon-opin parannuksen muistoksi; ja säättiin myös silloin 4 Kommitteeta, joiden tulee toimittaa uuttaa Wirsi-kirjaa, uutta Käsi-kirjaa, uutta Kirkko-lakia ja uutta Katekismusta.
W. 1819 matkusteli Keisari Aleksander ympäri koko Suomen maan. Samana wuonua muutettiin Keisarillinen Suomen Senaatti eli Hallitus-Raadi Turusta Helsingin Kaupunkiin, joka niin muodoin nyt on Suomen Pääkaupunki.
W. 1822 paloi suurin osa Oulunkaupunkia.
W. 1827, 4:tenä päiwänä Syyskuusa hiljan illalla alkoi Turusa tulipalo, joka yhtäkkiä leweni ympäri, häwitti yli 700 taloa ja näin kiwiraunioksi muutti melkeen koko kaupungin, niin että liki 10,000 ihmistä tuli huoneettomaksi ja puutteen alaisiksi. Silloin paloi Turun wanha Tuomio-kirkko torninensa, Akademian uusi huone kirjoinensa, Howrätti, Raastupa niin myös kaupunkin ainoa silta. Sen jälkeen päätti Keisari, että Akademia piti Turusta muutettaman Helsingin kaupunkiin, ja sen siaan Gymnasiumi Turkuun asetettaman. - Suuret tuulipalot owat myös w. 1831 Hämeenlinnan, w. 1838 Pietarsaaren ja w. 1840 Haminan kaupunkeja paljon häwittäneet.
W. 1828 alkoi taas sota Wenäjän ja Turkin maan wälillä, joka seuraawana wuonna lopetettiin.
W. 1833 tehtiin Suomen ensimäinen höyrylaiwa (Ilmarinen) Saimaan, ja w. 1837 ja seuraawina wuosina hankittiin usiampita muita höyrylaiwoja Suomen meriwesille, osittain reisaawia, osittain kaluja ja lastia kuljettamaan.
W. 1835 ruwettiin uutta fästninkiä Aalantiin eli Ahwenanmaan rakentamaan.
W. 1838 alkoi Englannin Pipliaseura omalla kustannuksellansa pränttäyttää Suomen kansalle, tarwista myöten, Uusia Testamenttejä, joista (ilman mitä omilta pipliaseuroiltamme on saatu) jo 25,000 Suomalaista eksemplaria owat Suomessa präntätyt ja kansalle ilman maksota jaetut.
W. 1839 asetettiin uusi Howirätti Wiipuriin.
W. 1840 wietti Suomen Akademia 200 wuotta ennen tapahtuneen perustamisensa muistojuhlan.

Vanhempaa perspektiiviä löytyy Reijo Vallan blogista: Laurentius Petrin Ajantieto (1684) ja Tammelan pastorin kronikasta

Triosta kvartetti

Mitä minä sanoin! Kertauksena: että on se kumma, etten löytänyt jatkokertomuskokoelmaani juttua Suomen sodasta. Hakiessani vuoden 1859 Mehiläinen-lehdistä koristusta tänne blogiin silmäni sitten osuivat tekstiin, joka näytti faktajutulta, mutta paljastui jatkokertomukseksi Miekkaruoho. Aiheena Suomen sota! Onneni jatkui ja puhtaaksikirjoittamisen aloittamisen sijaan vähän googlailin ja löysin koko tekstin Jyväskylän 2008 valintakoemateriaalista. Josta selvisi myös, että jutun oli kirjoittanut Elias Lönnrot! Ote:

"Kaikkea tätä olen tahtonut ", jatkoi Tervonen, " teille muistuttaa erinomattainki nyt kun sota on syttynyt Suomeen, niinkuin jo lienette kuulleet. Minä en sano maamme sivistyksen ja valistuksen, maamme uskon ja vapauden olevan tässä sodassa vaarassa. Mutta sitä vastaan on Suomen kansan elämä ja olo satunnon nojalla, jos Venäläiset voittavat. Heidän kanssa tullaan likempään yhteyteen kuin tähän asti, ja heidän suuri joukkonsa voi ikäänkuin niellä ja sulattaa itseensä Suomen vähäisen kansan. Te oletta vielä nuoret, ettekä voi käsittää perinpohjin tämän alkaneen sodan seurauksia, jos ne pahimmalle puolelle rupeavat kallistumaan.Mutta sen käsitätte, sen ymmärrätte, että uljuus ja urhollisuus on jokaisen kansan kunnia ja velvollisuus. Kehoittakaatte sentähden Suomalaisia, missä heitä tapaatte, urhollisuuteen omaa itsiänsä, omaa hallitustansa, maan lakia, asetuksia ja uskoa kohtaan."

Fiktiota Suomen sodasta edustaa myös Johan Olof Åbergin Erkki Ollikainen. Historiallis-romantillinen kertomus Sandels'in sotaliikkeistä Itä-Suomessa v. 1808. Suomen sodasta asialinjan puolelta tarjolla Carl Johan Ljunggrenin Skildring af krigshändelserna i Öster- och Västerbotten 1808-1809.

Lönnrotin saavutuksiin palaten, alla Kansan ystävän kansikuva 8.4.1882, pari päivää Lönnrotin 80-vuotissynttärien jälkeen.

Oppia saanut nuori nainen Turussa

Tukholmassa 18.1.1796 syntynyt Edla Ulrika Karolina Kuhlman asui Turussa vuodet 1817-23. Hänet oli adoptoinut 31.3.1817 tätinsä mies, Turun hovioikeuden varapresidentti Karl Gustav Sylvius (aat. Feuerstern). Tämän tiedon sain Genoksen artikkelista.

Sanomalehti Keski-Suomi täydentää kuvaa 18.05.1893 julkaistulla tekstillä kertoen, että

Presidentti opetti nuorelle tytölle latinan kieltä, jota tyttö halulla luki ja johon hän erinomaisen hyvästi perehtyi. Joka ilta, kun presidentti oli lopettanut Virkatyönsä, kutsuttiin Edla hänen kamariinsa, jossa hän tuntikausia sai lukea ääneen Liviuksen, Horatiuksen, Virgiliuksen, Ovidiuksen y. m. klassikoiden teoksia. Kun lukeminen oli lopetettu, meni Edla keittiöön valmistamaan "teevettä" tai olutjuustoa kasvatusvanhemmilleen, kattoi pöydän ja oli heille avullinen aterian aikana. Sen johdosta että Edlan kasvatus-isän nimi oli Sylvius ja tyttö osasi latinaa, alkoivat ylioppilaat ivalla nimittämään häntä roomalaisen vestaalin mukaan Rhea Sylviaksi. Siitä tyttö ei tiennyt mitään. Hän eli suuressa hiljaisuudessa ijäkkäiden kasvatusvanhempainsa luona eikä juuri nähnyt muita ihmisiä kuin heitä ja heidän hyyryläisiänsä. Näiden joukossa oli sittemmin tunnettu kirjailija "Kapteeni Puff", jonka vanhemmat asuivat Sylviuksen talossa. "Kapteeni Puffin" kynästä ilmestyi sittemmin "Små berättelser och tidsbilder af kapten Puff", jossa tekijä kertoo, että nuori Edla kirjoitti hänelle latinankielisen onnentoivotuskirjeen hänen menestyksellä suoritetun ylioppilastutkintonsa johdosta. Suurella vaivalla sepitti vasta leivottu ylioppilas vastaukseksi kirjeen, tietysti myöskin latinaksi, ja hänen ja Edlan välillä syntyi siten pitkällinen kirjevaihto tällä kielellä. "Siitä oli minulle suurta hyötyä", kertoo kapteeni Puff, "sillä Edla osasi paljon paremmin latinaa tuin minä, ja hänen ansiokseen voin suureksi osaksi lukea sen että muutamia vuosia myöhemmin saatoin ilman surua ja vaivaa filosoosillisessa tiedekunnassa loistavalla menestyksellä kirjoittaa pro exercition aineesta "de mortuis nil nisi bene".

Kapteeni Puff löytyy ylioppilasmatrikkelista ja hänen muistelmistaan varmaan sama sisältö kuin sanomalehtijutusta, jota on tuskin tyhjästä väsätty lähes sata vuotta tapahtumien jälkeen. Keski-Suomi jatkaa

V. 1819 vietettiin Turussa promotioni, jolloin presidentti Feuerstern seppelöitiin riemumaisteriksi. Edla oli myös kutsuttu juhlaan ja hän saapuikin sinne puettuna valkoiseen, antiikin kuvapatsaiden puvun mukaan leikatttuun hameeseen ja laakeriseppele päässä. Hän, raukka, ei tiennyt mitään senaikuisista muodeista, hän tunsi ainoastaan antiikin pukuja. Tietysti hänen ulkomuotonsa herätti oudoksumista ja ivaa, ja Turun kielikelloilla oli pitkäksi aikaa paljon puhumista hänestä.

Keski-Suomi lopettaa masentavasti

Ken tietää, mitä hänestä olisi voinut tulla, jos hän olisi saanut kehittää tietojansa järjestettyjen opintojen kautta yliopistossa.

Tänään on julkistettu kirja Turun naisista, kunhan sen käsiini saan, tarkistan onko Rhea Sylvia päässyt mukaan.

Hakusana-analyysiä

Kiitos Jessican blogitekstin, katselin pitkästä aikaa Google trendejä. Aivan kuten muistinkin englanninkielisen sukututkimuksen (genealogy) suosio laskee silmissä.
Ja sama suomeksi:

Mutta tilastoissa, niinkuin kaikissa muissakin lähteissä, täytyy tietää mitä on katsomassa. Selitysteksteistä palautuu mieleen, että käyrässä ei ole kyse hakujen absoluuttisesta hakumäärästä vaan suhteellisesta osuudesta kaikista google-hauista. Eli vuonna 2004 sukututkijat olivat suurempi osa hakijamassaa ja tekivät yksinkertaisempia hakuja?

Hauskoja nämä kyllä voivat olla. Alla kaavio hakutermillä Kyläkoski. Milloinkas tämä blogi lähtikään pyörimään...

August Alexander Granroth

Sarjassa Kuvia miehistä, joista en ole koskaan kuullut vaikka olivat joskus merkittäviä: August Alexander Granroth

Turun lehti 31.3.1892, josta kuva, halusi kunnioittaa kuvallisella muistokirjoituksella merimiestä, joka "saa alituisesti taistella mahtavia luonnonvoimia vastaan". Granroth oli hoitanut työnsä kunniakkaasti, mikä lienee arvostuksen ansaitsevaa joka aikakaudella.

Muistokirjoituksen mukaan "August Aleksander Granroth oli syntynyt Turussa v. 1848. Jo nuorena antautui hän merimiehen uralle ja purjehti noin kymmenkunta vuotta Amerikan merillä. Perämiehentutkinnon suoritettuaan purjehti hän perämiehenä muutamia vuosia, jonka jälkeen hän hyvillä arvolauseilla suoritti kaptenintutkinnon."

Muistokirjoituksia löytyy muistakin sanomalehdistä. Granrothin toiminnasta talvisessa meriliikenteessä oli kuvausta Hämäläisessä 23.2.1889, josta ote:

Helppo on ajatella minkälaisen vaikutuksen sellaisessa tilaisuudessa teki matkustajihin, varsinkin naisiin, kaptenin käsky päivällisen aikaan, että kaikkien piti lähteä laivasta jäälle. Lautasilta pantiin alas ja sitä myöten lähtivät jäälle matkustajat ja laivaväki, samalla kun oikealta puolelta laskettiin pelastusvenheet alas. Siinä nyt seisottiin maata näkemättä keskellä merta, petollisella ajojäällä, joka saattoi viedä vaikka minne - varmimmin syvyyteen! Komeaalla Express'illä liehui silloin hylkylippu. Todistukseksi jään petollisuudesta mainittakoon, että eräs matkustaja vaipui polvia myöten veteen kahden jääkappaleen väliin. Kaikki toivo näytti kadonneen.

Sillä toivottomuuden hetkellä tuli pelastus. Kapteni oli aivan odottamatta huomannut suuren railon ja hänen käskynsä, että piti nousta laivaan takaisin, tuli oikealla hetkellä, sillä kun kaikki olivat päässeet laivaan, huomattiin, että se jää, jonka päällä matkustajat olivat seisoneet, oli eronnut laivasta.

Kerättyä

Yllä kuvatekstinsä mukaan Epäjumalan puun kaataminen. Julkaistu Mehiläisessä 4/1859, aikaan, jolloin Suomessakin oli vielä pyhiä puita.

Kirsi L oli kesäkuussa käynyt katsomassa Täällä Pohjantähden alla ja totesi

Jos haluamme ymmärtää historiaa, olipa se oman maamme lähimenneisyys – joka on mielestäni missä tahansa maassa kansalaisen perusvelvollisuus ja myös oikeus – tai ajassa tai maantieteessä kaukaisempi historia, mikään ei voita romaania. Voit lukea kuinka monta kuivakkaa opusta tahansa, mutta romaanikirjailija herättää aikakauden henkiin tavalla jolla tietokirja ei pysty. (Tämä ei muuta sitä, etteikö myös tietokirjasta voisi tehdä vetävää – esimerkkejä on.)

Hannu Väisänen arvioi Kalaksikukossa kolme vaihtoehtoishistorian kirjaa.

Turun ylioppilaslehti oli esitellyt paikallista viikinkiajan elävöittämisseuraa. Tarjosivat myös katsauksen Turun Kakolaan. Ja arvostelun Erik Wahlströmin kirjasta Kärpäsenkesyttäjä: "Teoksen rikkonainen moniäänisyys haastaa historiallisen totuuden yksitulkintaisuuden."

Mikaeli oli lokakuussa kirjoittanut Välihuomioita historiaan liittyvistä aiheista. Toivottavasti kirjoittaminen ei vielä täysin loppunut, varsinkin kun tuntuu ajattelevan oikeilla (lue: kanssani samoilla) linjoilla: "Eli kenelläkään yksilöllä pitäisi olla oikeutta tuomaroida sitä, kenen tutkimukset sisäpiiri kelpuuttaa ja kenet jätetään tylysti ulkopuolelle."

Esko Rahikainen kertoi Helsingin yliopiston kirjaston verkkolehti Verkkarissa eläkeajan suunnitelmistaan:

Mihinkä tässä nyt jään, töitä jatkan, kirjoitan ja nuuskin arkistoja, teen tutkimusta. Minua kiinnostavat hyvät tyypit, unohdetut ihmiset, mielenkiintoiset tavalliset ihmiset ja heidän kohtalonsa.

Reijo Valta oli lukenut yhdysvaltalaisia kirjastoluetteloita suomalaisin silmin.

Aaro Sahari tekstimainosti merihistorian julkaisua.

Torsten Kälvemark oli på svenska iloinnut YLEn Elävän arkiston annista.

Claes Carlsson-Klauzner oli kerännyt vanhoista valokuvista partamalliston (på svenska, mutta kuvat pääosassa). Hän oli myös kuunnellut Ruotsin radion ohjelman, jossa Märta Tikkanen kertoo tuoreesta perhehistoriaan pohjautuvasta kirjastaan. Ja arvioinut Englundin Poltavan merkitystä.

Salla Brunou palautti muistiin Aapo Rapin Metin, joka on minustakin erinomainen.

Jukka Kemppinen esittelee Anssi Ruusuvuoren kirjaa Puukko yhdessä ja toisessa osassa.

Kari Rydman kirjoitti kaksi tekstiä vanhojen esineiden kohtelusta: Hyvä, Berlusconi! "Asiantuntijat" suksikoot suolle! ja Aikamatkaaja-antiikkikauppiaan dilemma.

Pikkumuseon haasteissa esinelainauksesta.

Minna Kristiina jatkaa historiallisen viihderomaanin kirjoittamista:

Eniten pelottaa oma kokemattomuuteni. Miten voisin kuvata maailmaa, jossa uskonto on läsnä joka hetkessä, kun itse en ole minkään seurakunnan uskovainen? Miten välttyä historiallisten faktojen esittelyltä, joka tekee tekstistä puuduttavan ja opettajamaisen luennon? Miten varmistaa, että kaikki kirjoitettu olisi edes jotenkin voinut olla totta esittämässäni ajassa? Keskiajan ihmisen nahkoihin sukeltaminen on mahdotonta ilman aikamatkustusta ja sitähän ei kai ole vielä keksitty, mitä...

Kokemäen Kinon tarjontaa alkuvuodesta 1928

"Kino esittää Teljassa tänään ja huomenna klo 8 ip Universal-erikoisfilmin "Gentlemanni Amerikasta" ja pilaparodian "Jäätyneitä sydämiä". Varsinkin ensimainittu filmi on erittäin jännittävä, pääosassa Kert Gibson." (Lalli 12.1.1928) Kummallakaan elokuvan nimellä ei löydy tietoa Elonetistä.

"Kinossa menee ensi sunnuntaina klo 5 ja 8 ip 8-osainen filmikertomus "Naisen kunnia" pääosissa Alice Teary ja Conway Tearle. Elokuva, joka on täynnä vihaa ja rakkautta, pitää jännittävällä juonellaan ja huimaavilla tilanteillaan yleisön mielenkiinnon hereillä alusta loppuun. Toisen kerran esitetään "Naisen kunnia" ensi keskiviikkona kello puoli 8 ip." (Lalli 28.1.1928) Elonet kertoo Naisen kunnian olleen alkuperäisnimeltään The Great divide. Leffan filmijuliste löytyy Wikipediasta.

"Kinossa esitetään huomenna sunnuntaina klo puoli 8 ip. 7-näytöksinen Paramount-filmi "Kultainen nuoriso", joka on filmattu Zane Greyn samannimisen romaanin mukaan. Tämä filmi on mielenkiintoinen kuvaus New Yorkin kiehtovista huvitteluista ja kaukaisen lännen yksinkertaisesta ja terveestä elämästä, joiden välillä päähenkilöt käyvät ankaraa taistelua. Pääosissa esiintyvät Lois Wilson ja Richard Dix."(Lalli 4.2.1928)

Viimeksi mainitun näytöksen tuntomerkit sopivat mykkäelokuvaan Call of the Canyon vuodelta 1923. Kesto tunti ja kymmenen minuuttia. IMDB:n tietojen mukaan Suomen ensi-ilta: 19.01.1925. Verkkosivujen perusteella alla oleva YouTube-pätkä on kyseisestä filmistä, josta melko äskettäin löytyi Venäjältä kopio.