Melkolan mysteerit

Jatkoa Pahkavuoren arvoitukseen ja Juvan dilemmaan.

Jacob Hansson osti Melkolan tilan sukulaisiltaan 1630 (Ramsay s. 390). Kauppaa ja siihen liittyviä sukulaisuussuhteita on setvitty SukuForumin ketjussa Karkun Rainio-Dönsby.

Ajassa taaksepäin hypäten tila oli ollut Grels Henrikssonilla vuodesta 1558 (SAY Halikko 1540-1559 s. 140). Tämän(?) “Hustru Margareta frelsis enckia och besitter sielf” vuonna 1571 (SAY Halikko 1560-1579 s. 106).

Vuonna 1587 (KA 1473:12v) Melkola oli Jöran Mattsonin säteri.

Vuonna 1589 (KA 1495:180) samoin, mutta lisäksi selviää, että Jöran suorittaa ratsupalvelusta eikä kuulu rälssiin.

Vuoteen 1591 mennessä tila on jäänyt Jöranin (?) leskelle, jolla se oli vielä vuonna 1597 (SAY Halikko 1580-1599 s. 89).

SukuForumilla esitetty puhtaaksipuhtaaksikirjoitus vuodelta 1597 (?) alkaa

“Hinrich Marcusson till Nummis uplät sin k. broder Hans Marcusson till Mällckola sin lott och modernes annee(?) och gamble frelse i förbenänte Mällckola igenbekommandes en skatte jord i Nummis by...

Melkola oli Dönsby-sukuisen äitinsä perintöä? Vanhaa rälssiä? Vuosina 1599-1602 Melkolaan on kirjattu Hans Marcusson, joka on Ramsayn taulukon mukaan edellä mainitun Jacobin serkku (Ramsay s. 91). "Jacob Hansson" ilmaantuu Melkolaan Hansin hänen jälkeen (SAY Halikko 1600-1619 s. 89). Onko tämä Hans Marcussonin vai Hans Gregerssonin poika?

Ja miten tila päätyi Rainion perillisille, jotka sen sitten 1630 myivät?

Juvan dilemmat

Kirjoitin keskiajan esseeni Karjaan Dönsbystä. Pysyin tiukasti keskiajalla, mutta tarkastaessani Laguksen teosta Undersökningar om finska adelns gods och ätter (1860) mielessä alkoi taas kaivertaa Pahkavuori ja vähän muutkin suvun jäsenillä pyörivät tilat.

Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen historiallinen kartta-arkisto (kokoelma) -
Senaatin kartasto - [Halikko] (IX 20)

Ajatusten kirkastamiseksi ja muistiinpanoksi kronologinen katsaus Juvaan, joka lähteestä riippuen on joko Halikossa tai Marttilassa. Tai Tarvasjoella. Vaihtelu virkistää.

Wikipedian mukaan

"Juva on kylä Halikon kunnan pohjoisosassa Vaskiolla. Kylä sijaitsee Halikonjoen alkupäässä sen läntisellä puolella. [...] Kylässä oli 1500-luvulla kaksi tilaa, joista toinen kuului Perniön Melkkilän kartanolle."

Ramsayn mukaan Juvan tilan omisti Silfverspåre-suvun Jakob Olofsson, kunnes hän 24.2.1556 luovutti sen kuningas Kustaa I:lle vaihtokaupassa. (Ramsay s. 391 ja s. 418) Tämän alkupisteen tuntee myös nimettömäksi jäävä kirjoittaja lehdessä Tarvas kotiseutulehti 2/2000. Hän jatkaa

Saatuaan Juvan kartanon vesiputouksineen tällä tavoin haltuunsa kuningas Kustaa Vaasa teki siitä kiireen vilkkaa yhden niistä monista kuninkaankartanoistaan, joiden määrä oli yhtaikaa palvella, sekä keskitetyn paikallishallinnon keskuksina, että takapajuisen Suomen maataloudellisina mallitiloina. [...] Vanha kuningas Kustaa Vaasa vieraili vastavalmistuneessa Juvan kartanossa kesällä 1558. [...] 29.6.1568 Juhana III antoi Juvan Ruotsin laivaston laivapäällikölle Hannu Eerikinpojalle.

Etelä-Suomen maakirjassa 1587 (KA 1473:38v) on Juvan Anna, jolla on lampuoti Kasavuoressa (?).

Saman maakirjan toisella sivulla (KA 1473:12v) Juvaan on yhteys kolmella ihmisellä: Hans Eriksson till [?], Anna ja Eric Bertilsson till Mälkilä. (Vuonna 1589 samat nimet (KA 1495:180) )

Ensiksi mainittu on Brinkkala-suvun Hans Ericsson, joka sai Juvaan 20.6.1568 läänityksen (Ramsay s. 56) ja jonka osuutta Tarvas kotiseutulehti yksinomaan seuraa :

Isän vielä eläessä 1604 Juva oli siirtynyt Svantte Hannunpojalle. [...] Hänen jälkeensä läänitettiin Juva Krister Hannunpojalle 1611. [...] Krister Hannunpojan kuoltua kartano joutui hänen leskelleen Birgitta Kruusille, mutta hänkin kuoli jo 1618. Nyt kartanon peri Hannunpoikien sisar Kristiina, joka oli naimisissa ruotsalaisen Svenstorpin herran Pentti Birgerinpojan kanssa.

Tästä osasta ei näy jälkeäkään SAY:ssä 1560-1579, jossa Juva on jaettu kahteen osaan. Vuoden 1571 kohdalla toisessa on Erik Bertilssonin lampuoti. Erik lienee sama kuin maakirjan 1587 Erik Bertilsson till Mälkilä (Melkkilä), joka on Slang-sukua (Ramsay s. 409).

Toisessa puolikkassa on vuonna 1571 Hans Grelssonin lampuoti. Ottaen huomioon myöhemmät vaiheet, kyseessä lienee Silfverpatron suvun Hans Gregersson, jonka uskottu kuolleen vuoden 1565 paikkeilla (Ramsay s. 390). Jos maakirjassa 1587 esiintyvä Anna on hänen leskensä, jolle Juvan puolikas on merkitty säteriksi vuosina 1586-1589 (SAY Halikko 1580-1599 s. 88) voiko Ramsayn oletus kuolemasta vuoteen 1573 mennessä pitää paikkansa? 

Ramsayn tulkinnan mukaan Sifverpatron-suvun Hans Gregressonin poika Karl Hansson "omisti" Juvan (s. 390). Juvan puolikkaan osalta on kirjattu vuosina 1591, 1592 ja 1597, että "Carl Hansson frelsis man besitter sielf" (SAY Halikko 1580-1599 s. 88). Vuonna 1600 Juvaan on kirjattu Karlin veli Jacob Hansson vaimoineen (SAY Halikko 1600-1619 s. 88).

Vuonna 1618 aatelin maista tehdyssä listauksessa (Lagus s. 43) Jacob Hansson kertoo, että hänellä on äitinsä isänisän Henrik Dönissonin ja tämän veljen Jönsin rälssikirje. Hän itse on “till Pahkavuori” ja rälssitiloinaan Saari Perniössä, Kaukelma Halikossa, Melkola, Ahala sekä Saari Viipurin (? p.o. Halikon?) pitäjässä sekä Juva Marttilassa. Vuonna 1622 Jacobin säteri on Juva ja Melkola (*) on sisarensa säteri (Halikon voutikunnan maakirja 1622-1622 (KA 1834:68v)).

Juva on Jacob Hanssonin säteri vielä vuonna 1634, mutta vuonna 1639 se on poikansa (?) Hans Jacobssonin (SAY Halikko 1634-1653 s. 94).

(*) Melkola on oma sekasotkunsa, josta tulee tämän jälkeen oma postauksensa.

Kotiseutututkimuksen ABC: N, O ja P

Nimien asiantuntijana tunnetun Sirkka Paikkalan Nimistö-osio kattaa sekä paikan- että henkilönnimet ja esittelee niiden arkistokokoelmat Kotuksessa ja SLS:ssä. (Muualla ei ole? Yksi asia on saatu Suomessa täysin keskitettyä?)

Paljon linkkejä, joista ainakin yksi on lakannut jo toimimasta. Karttanimistä olisi ollut luontevaa sisäinen linkitys Paikkatieto-osioon, mutta on jo tullut todettua, ettei moinen hypertekstimäisyys kuulu tämän julkaisun tyyliin.

Mutta monista muista osioista poiketen Paikkala tarjoaa vinkkejä siitä, miten nimistö liittyy kotisetututkimukseen:

Paikannimiä, niiden taustoja ja nimiin liittyviä tarinoita voi esitellä kotiseututyössä julkaisuin, näyttelyin ja järjestämällä opastettuja kulttuurikierroksia tai kävelypolkuja, joiden varrella oleviin opasteisiin sijoitetaan lyhyitä tekstejä. ... Täydennyskeruuta voi tehdä edelleen ja myös omatoimisesti.  ...

SKS:n kansanrunousarkistossa toimiva Juha Nirkko kirjoittaa otsikolla Ihminen, aika ja tilanne sekä tutkimuksen laajentamisesta kontekstilla että sen rajaamisesta näkökulmalla. Fiksua ja lukemisen arvoista.

Otsikko Luova- ja tietokirjoittaminen vei ajatukseni "Creative non-fiction" -suuntaan eli odotin saavani ohjeita hyvään kirjoittamiseen. Etusivu kuitenkin täräytti toiseen todellisuuteen: "Kirjoittajan vastuulla on: käsikirjoituksen aikatauluttaminen yhdessä kustantajan kanssa ja sovituissa aikatauluissa pysyminen"

Saressalon tutkimusprosessin yhteydessä kaipailin aikatauluja ja tässä niitä nyt on. Mutta kuinka monella kotiseutututkimuksella on kustantaja? (Jäljellä on vielä osio, joka voi tämän paljastaa.)

"Kirjoittajan ohjeista" toivuttuani huomasin, että vasemalla oli tarjolla vielä Elina Makkosen Kirjoittaminen prosessina, joka paljastuu isoksi kokonaisuudeksi. Miksi materiaali on tällaisessa järjestyksessä?

Makkosella on asiaa yllin kyllin. "Myös omakustanteen tekijän tai tekijöiden olisi hyvä hankkia julkaisulle toimittaja, sillä toimittaminen on todella tärkeä työvaihe." Joo, tuskaisen tietoinen olen tuosta.

(Makkosen tekstiin on jäänyt viitenumeroita, joille ei tällä kertaa ole edes lähdeviitteitä.)

(Arviointi perustuu sivuston tilaan 20.11.2014.)

Uusimaa keskiajalla, essee

En tiedä mitä kurssin esseen piti olla. Mutta kirjoitin määrätyn määrän sivuja Uudestamaasta keskiajalla ja palautin tänä aamuna: 42 päivää ja 16 tuntia ennen määräaikaa.

Huomenna kilokaupalla kirjastokirjoja kannettavana takaisin.

Kuvat jälleen Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.

Kosmorama?

Turun ulkomaalaisten kortiston minulle vieraiden/uusien sanojen joukossa oli kosmorama. Kosmoraman omistaja Joseph Scarselli tuli Turkuun Uudestakaupungista 27.3.1839 ja lähti Viipuriin 7.5.1839. Hän oli uudelleen Suomessa vaimonsa Christinan kanssa kahdeksan vuotta myöhemmin. Tuolloin mainitaan hänen syntyneen Parmassa 51 vuotta aiemmin. Pari vuotta tämän jälkeen oli kosmoraman kanssa liikkeellä 64-vuotias tanskalainen Ludvig Rehne.

Sanomalehdistä löytyy lisätietoa molemmista. Saksan ja Ruotsin kaupungit kiertänessä Scarsellin kosmoramassa oli 23 näkymää m.m. Pietarin talvipalatsista, Madridista, Berliinistä, Kaananin häistä ja mytologisista kuvaelmista (Åbo Underrättelser 6.4.1839). Kun valikoimaa oli tarpeeksi moni jo käynyt katsomassa, siihen lisättiin jotain uutta (Åbo Underrättelser 20.4.1839).

Kesällä Viipurissa ja Porvoossa oli taas esillä ensin vain 23 näkymää (Wiborgs Annonce Blad 22.6.1839, Borgå Tidning 3.8.1839). Mutta ainakin Porvoossa valikoima täydentyi ensimmäisen viikon jälkeen (Borgå Tidning 10.8.1839). Paikalliset eivät olleet täysin ihastuneita: "Bland många obetydliga stycken som af honom förevisas, finnas äfven åtskilliga af utmärkt skönhet." (Borgå Tidning 17.8.1839 ). Syyskuussa kiertue pysähtyi Helsinkiin ja pysyi siellä ainakin lokakuun alkuun (Helsingfors Tidningar 14.9.1839, 2.10.1839 ).

Kosmoramassa oli siis kyse maisemista. Mutta esitettiinkö ne suunnattomilla kankailla, kuten englanninkielinen Wikipedia antaa ymmärtää, vai laiteessa, johon kurkittiin sisälle? Scarsellin toisen tulemisen ilmoituksissa puhutaan kabinetista, mikä viittaisi jälkimmäiseen, joka sopisi myös paremmin kiertävään esittämiseen. Siis ehkä jotain tällaistä? (Lähde: George Cruikshank's Omnibus)

Sanomalehti-ilmoitusten lisäksi esityksiä markkinoitiin julistein/lehtisin, joita Åbo Akademi on digitoinut kokoelmaksi Offentliga nöjen i Åbo under 1800-talet. Joukossa on Scarsellin vuonna 1839 Vaasassa painattama mainos, jonka kuvauksesta on selvää, että kyse oli pienistä maalauksista, joita tavalla tai toisella katsottiin. Ja saatiin käsitys Liverpoolin ja Manchesterin välillä kulkevasta junasta, Berliinin teatterin sisäänkäynnin tunnelmasta, Amsterdamin katunäkymistä...

Erittäin vaikea on kuvitella miltä kokemus on kuviin tottumattomasta tuntunut ja mitä kuvista on ymmärretty. Ainakin se, että maailmassa oli muutakin kuin Suomen maisemat.

Kuva "A steam train on the Manchester and Liverpool Railway Wellcome L0012267 (digital overlay)" by Wellcome Library, London - Derived from PD works as linked below and restored by Fæ.. Licensed under Creative Commons Attribution 4.0 via Wikimedia Commons

Joulukuun alkua

29.11.

• Anneli mietti entisajan joululahjoja ja haki niitä digitoiduista sanomalehdistä

30.11.

• Amerikkalainen tekee (ja lausuu!) himmelin #kulttuuriperinne #globalisaatio

1.12.

• Pihi nainen kävi Vantaan Saksalaisten sotilaiden hautausmaalla 

2.12.

• Revontulihavainnot Suomessa, 1748 - 2009  
• Amazonin mainospostia kannattaa lukea. Tuotti tusinan @HelMet_kirjasto varausta.
• Selailin eilen uutta pyhiinvaelluskirjaa ja nyt löytyi gradu Pyhän Henrikin tiestä. Jotain ilmassa?
• Tilasin Isoviha (traileri) ja Napuen taistelun DVD:t. Suomalaista elokuvatuotantoa tuettu 50 eurolla + postitus.
• Kun opiskelija pitää heil-tyylisesti kättä pystyssä lähes minuutin, on täysin selvää, ettei luennoitsija katso yleisöään.

3.12.

• Tieteiden yönä jos voisi olla kuudessa paikassa yhtä aikaa... 

4.12.

• FB:ssä tiedotettua. Vuoden kunniamerkeistä 2,6% naisille. Kuvaako merkityksettömyyttämme?

5.12.

• Taksikuski: "Että eikö sitten presidentin linnaksi rakennettukaan?"  

7.12.

• Ja taas on aineisto "pölyttynyt arkistossa" (HS C5). Ei odottanut, ei säilynyt...
• Vanhaan blogitekstiin tuli (asiallinen!) kommentti "Parapsykologiselta instituutilta". Elää ja näkee.

8.12.

• Ajattelin testata @kungbib tarjoushintaista digitointia. Rekisteröitymisessä tittelivaihtoehdot Hr. ja Fr. Jälkimmäinen Fru vai Fröken? [Testaus ei onnistunut. 10 euroa piti maksaa, mutta sain laskelman 144 euron hinnasta.]
• Argumentit vai akateeminen asema?

 9.12.

• Suomalaistutkijalle ensimmäistä kertaa merkittävä arkeologiapalkinto | Yle Uutiset | yle.fi
• Kurssin viimeinen luento ja salissa on muutettu pöytien paikkaa! Miten päin tässä nyt istuu?

10.12.

• Haatasen haastattelussa Sisätölle Vasa-laiva on "heidän" projektinsa ja voimme hymähdellä "länsinaapurille". Heh vaan

11.12.

• Pomo selittää pääsevänsä mukaan ilvesjahtiin. Elävää kulttuuriperintöä tämäkin.
• Hei te artikkelikokoelmien julkaisijat! Verkkosivuille mahtuu mainiosti koko sisällysluettelo (tai linkki siihen). Ei tarvi pantata tietoa.
• Kasvisruokaa kaikille. Vuonna 1913.

12.12.

• Vain sukututkija voi aamutuimaan kysyä ventovieraalta ihmiseltä "oletko tehnyt DNA-testin"?
• "Meitä kiellettiin puhumasta koltansaamea"
• "När faran stod för dörren" eli Suomi oli miehittetty jo 10 vuotta aiemmin, mutta mitä pienistä
• Suljettussa FB-ryhmässä ilmoittautui opinnäytteen tekijä. Ei lupaa kysyäkseen vaan muuten vaan. #tutkimusetiikka
• "Pieni katsaus sotakirjoituksiin"

13.12.

• Laura Honkasalo teki lapsuutensa joulukuusen koristeita. 

 17.12.

• Kyllä ruotsalaisiakin kuoli I maailmansodassa.
• Mainio pätkä poseerauseleistä. #muuttuvakulttuuri

18.12.

• Venny Soldan-Brofeldtin piirros Uudesta kuvalehdestä 12/1894 lumen puuttesta kärsiville. 

Pitkin ja poikin Helsinkiä

a) Helsingin kaupunginarkisto on uusinut Sinetti-arkistotietojärjestelmänsä. En ole testannut uutta käyttöliittymää paljoa, mutta ensi vaikutelma oli positiivinen: kadunnimellä haku tuotti suoraan relevantteja tuloksia.

b) Juuso Lehtisen sivusto Helsinki ennen "esittelee Helsingin historiaa kuvien, videoiden ja karttojen muodossa"

 c) Arcada AMK:n video Kampin ja Narinkkatorin historiasta on YouTubessa. Yleisradio on kartoittanut Helsingin yleisiä saunoja. Helsingin rakennusviraston julkaisuista kaupunkihistoriaa sisältävät

• Vanhan piilipuun alla, Lasipalatsin isoriippapajun muistokirja 
• Sibeliuksen ja Topeliuksen puistojen historiaselvitys ja suunnitelma
• Villa Jyränkö 
• Torikorttelit – katu- ja torialueiden päällysteet – rakennushistorian selvitys

d) Applen tai Androidin käyttäjät voivat ladata puhelimeensa OpenHouseHelsingin arkkitehtuurioppaan. Samoilla tuotteilla voi käyttää Helsingin kaupunginmuseon Kävellen Helsingin historiaan sovellusta.

e) Rakennusvirasto on saanut keskustan patsaat puhumaan. QR-linkit avautunevat useimmilla älykännyköillä. Hieman hooposti patsaat puhuvat suomea ja englantia, vaikka monet olivat eläessään ruotsinkielisiä. Tätä kommentoi Svenska Yle.

f) Helsingin kaupunginosien kotikaupunkipolkuja on 26. Kaupungin sivuilla on kotiseutupyöräilyreittejä. Avoimen yliopiston sivuilla on Virtuaalinen arkkitehtuurikävely Helsingin keskustaan.

Paljon on siis paikkoihin liittyvää tietoa. Edelleen haikailen yleisempää käyttöliittymää, jolla kaupungilla liikkuessa pääsisi hetkeksi ympäristön historiaan. Mutta kaikki haluavat tehdä omaa ja "kiinnostavaa". Ylen Kultakuumeen jaksossa kuulin ensikerran rahoitusta parhaillaan keräävästä Antroposeeni-monitodellisuuspelistä. Sen verkkosivun mukaan

"Dynaamisen äänimaiseman ja lisätyn todellisuuden avulla kaupunkilegendat, kummitusjutut, todelliset ja kuvitellut tapahtumat heräävät eloon aidoilla tapahtumapaikoilla."  

Todellisuus ei riitä? Mistä saankin aasinsillan opinnäytteeseen... Seppälä, Milla: Från Alexandersgatan till arbetarstadsdelarna – gator och stadsdelar i Kjell Westös roman Där vi en gång gått

Kuvat

• Hugo Simbergin otos Snellmaninkadulta "noin 1895-1899".  (Kansallisgalleria CC BY 4.0) 
• Pikku-Pekan näkemys Helsingin uimanäytöksestä. Velikulta 19/1904
• Senaatintorin Stockmann 1920 (Tuntematon kuvaaja. Stockmann-museo. CC BY 2.0)
• Mannerheimintien alkupää 1946. (Yle Elävä Arkisto)

Perinteisiä käsityksiä ruuasta

Pari vuotta sitten lueskelin läpi sananlaskuja etsien ruokalajien mainintoja ja niiden välisiä arvoeroja. (Tulokset löytyvät kirjastani Suomen naisellista historiaa.) Äskettäin huomasin, että Pekka Hakamies oli tehnyt samaa tieteellisemmin ja laajemmin artikkelissa Ruisleipä ja muut ruokasymbolit (Kirjassa Suulla ja kielellä. Tulkintoja ruuasta. 2004 s. 79-91).

Sananlaskuista tulee selväksi, että hyvällä ravinnolla on yhteys työntekokykyyn. "Joka ei paljo syö, niin ei se paljo tee." Työ tuo siis toimeentulon. Ja koska syöminen on hyvästä, ei syömällä voi köyhtyä kuin hullu, joka "syö enemmän kuin tienaa".

"Nälkä ja uni ovat köyhän herkkuja." Ei työtä, ei ruokaa, mutta aikaa nukkumiseen, joka ei ole työntekoa.

Useat sananlaskut yhdistävät ripeän syömisen ja saman tahdin työnteon. Ei siis suosittu vetelehdintää ruokapöydässä.

Ruisleipä on mukana monessa sananlaskussa ja ilmiselvästi parasta mahdollista leipää. "Joka kauraleipää kiittää, se ei ruisleipee ole maistanakkaa."

Muun ruuan laadukkuuden merkki oli rasvaisuus ja suolaisuus. Silakassa oli usein suolaa, mutta sitä ei arvostettu ruokana. Alhainen status oli myös puurolla ja vielä heikompi vellillä.

Liha on sananlaskuissa sekä elävää että syötävää ja Hakamiehen mukaan näitä on vaikea erottaa toisistaan. Molemmat koettiin myönteisinä.

Kuva kirjasta The New Book of Nonsense

10 (tosi) outoa asiaa Suomen historiasta

BBC History Magazine, joka podcasteissaan toistetun väitteen mukaan on Ison-Britannian myydyin historialehti, julkaisi lokakuussa verkkosivullaan artikkelin 10 strange historical facts about Finland. Se on tekstimainontaa syksyllä ilmestyneelle Jonathan Clementsin kirjalle An Armchair Traveller's History of Finland, joka toivottavasti päätyy jossain vaiheessa käsiini.

Kymmenen "faktan" listassa ensimmäinen on poimittu Heimskringla-saagasta eli tositiedoksi luokittelu on kyseenalaistettavissa. Kakkosena on oravannahkojen käyttö rahana. En muista koskaan kuulleeni tämän tiedon lähdettä, mutta usein se on kyllä toistettu totuutena.

Kolmanneksi on poimittu Suomen oma Eeva&Aatami-tarina. Jotain kautta Clements on kuullut, että kansanperinteen mukaan Espoossa oli mustan surman jälkeen enää yksi tyttö ja munkki, jotka "joutuivat" uudelleenkansoittamaan pitäjän. En voi sanoa kuin, että syksyllä kuuntelemillani Uusimaa keskiajalla -luennoilla tällaista ei kerrottu ja väitettiin ettei suoria todisteita mustan surman tulosta Suomen puolelle ole.

Neljäntenä listalla on aselaiva John Grafton, jonka olemassaolosta minulla on havaintoja toisistakin medioista. Kuten esimerkiksi Wikipediasta. Viides fakta on, että suomalaiset keksivät Molotovin cocktailin. Kuudes, että 10% maa-alastamme on "hukassa". Seitsemäs, että Kalevala oli inspriraationa Tolkienille. Kahdeksantena kieltolakimme. Yhdeksäs nosto attribuoi teollisuutemme synnyn skottilaiselle eli James Finlaysonille. Tästä voisi varmaan kirjoittaa kokonaisen esseen. Mikä on teollisuutta, mikä ratkaiseva käänne.

Kuuden aidon faktan jälkeen kymmenes kohta palaa keskiajan hämärämpiin osiin toteamalla, että suojeluspyhimyksemme Henkka on englantilainen.

Aika outo kuva näistä Suomen historiasta muodostuu. Muuten loistammekin näkymättömyydellämme lehden verkkosivuilla. British princess who scandalised the royal family päätyy hetkeksi Suomeen ja Wikipedia tarkentaa Haikon kartanoon. 

Hämmästymistä ja outoutta tavoitellut kuva kirjasta 'The Brownies at Home'. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons.

Helsingin kamaluutta valitettu jo ainakin 100 vuotta

Kaikuja Kajaanista julkaisi 10.6.1909 tekstin Maalainen hyvässä Helsingissämme, joka sisältää monia tuttavieni esittämiä näkemyksiä kotikaupungistani. Seuraava marisija saa linkin tähän tekstiin ja pyynnön keksiä jotain uutta valitettavaa.

Minulla ei tavallisesti ole ollut kunnia asuskella kaupunkipaikoissa, vielä vähemmän tässä päältä siloisessa, mutta sisältä haisevassa Helsingissä. Mutta kun kohtalo sattui tänne viskaamaan vähäksi aikaa, on tähän täytynyt tutustella tahtoipa taikka ei.

Kun maanukko pistäytyy vaunustaan ulos Helsingin asemahuoneen edustalla, niin kylläpä on vähänkuin puulla päähän lyötynä. Rautatievaunujen hyrinä, voimavaunujen toitotus, ajurirattaiden ratina kivikatuja vastaan ja kelloa kalisteleva omnibus eli raitiovaunu surinallaan sen tekee. Tähän tulee mustanaan tulvivan jalkaväen muurahaismainen kihinä. Ei täällä sanota päivää jokaiselle vastaantulijalle, sillä kyllä siinä urakkaa riittäisi. Taitaisi pian siihen suivautua. Paras onkin sen vuoksi, että jättää ne hommat ja heittäytyy kylmäverisenä ihmisvirtaan.

Mutta ei ilman päämäärää. Sillä jos hakemalla häätyy hankkimaan kattoa päänsä päälle, niin siinä voi olla suuria vaikeuksia täällä. Sillä siltä näyttää, että kuta useampi katto on ja kuta parempia, peltiä taikka paperia ne ovat, sitä vaikeampi niiden alla on tilaa saada. Siellä maalla on asia aivan päinvastainen. Missä kerran vaan katon löytää, siellä kyllä saa myöskin sadetta pitää.

Mutta eivät vaikeudet vielä siihen lopu että saa asunnon. Sen käyttäminen, siinä asuminen vaatii erityisen taitonsa. Sietääpaä kokolailla harjoitella ennenkuin siinä saa jonkunmoisen kätevyyden. Ensinnäkään että ei eksyisi omassa talossaan, sillä siksi monimutkaisia portaita, käytäviä, kammioita ja lokeroita se sisältää.

Ja kaikki lukossa. Ellei sinulla ole avaimia taskussasi, saat soittaa ja kolistella aika lailla ennenkuin ovi avautuu. Päiväsaikaan se vielä käy päinsä, mutta jos yö tavoittaa, et avaimetta pääse minnekkään. Silloin ei auta muu kuin yöksi majataloon jos sellaisen satut löytämään.

Muita pikku merkillisyyksiä siellä myös on aikalailla. Saman katon alla paitsi keittiöitä ja kamareita (pirttejä ei täällä ole) aitat, saunat ja nollakamarit joissa "kuivikkeena" on — vesi.

Sanoin että ei ole pirttejä eikä siis pirtin orsiakaan, minne ripustaa sukkansa ja saappaansa kuivamaan. Minä olen kuivannut sukat jalassani, mutta saappaat saavat olla sinänsä.

Syödä täytyy myös täälläkin. Selvin tietysti on, että on omassa kontissa komua, silloin ei tule hätää. Tämä on sangen hyvä jo välilläkin, sillä sääli sen kukkaroa joka joutuu asemillamme syömään taikka juomaan. Puolen kämmenen laajuisesta voileivästä saat maksaa halvimmassa, siinä huonomman kansan tarjoilussa 20—30 penniä ja jos maitolasin tahot, on siitä eri maksu, joka tekisi litralle hintaa jonkun markan. Kurssi on sama Helsingissäkin. Markan ja puolitoista maksaa päivällinen.  Kaikki muu sitä mukaa. Ja kun menet ruokapaikkaan, niin ei siellä syömämiehet tunne toisiaan eivätkä kysele toistensa aloista. Eihän siellä edes rehdisti pöydässä istuta. Suurella pöydällä
keskellä huonetta on eväät (mene tiedä mitä kaikkia nimeltään lienevätkään) ja siitä sitten kukin konkkii kuppiinsa (ei ne ole niitä kotoisia pahkateoksia) mitä mielensä tekee ja syö sen oman pikkupöytänsä ääressä. Kotoista tunnelmaa puuttuu täydelleen.

Kyllä muutenkin ihmiset omat ventovieraita toisilleen. Saman talon asukkaat eivät tunne toisia eivät nimeksikään. Et tiedä kuka seinäsi takana on, et kuka kerrosessa pääsi päällä, et kuka jalkaisi alla. Mahdottomuus se olisikin, sillä talot omat suurelta osalta 5-6 kerroksisia ja sitä mukaa laajojakin. Siten yhdessä ainoassa talossa voipi asua satamääriä henkilöitä.

Suurena vitsauksena, jonkunlaisena välttämättömänä pahana näkyy täällä, kuten kaupungissa yleensä, olevan usein uudistuvat majanmuutot. Näinä päivinä on juuri parhaillaan ollut yleinen majanmuutto. Sehän tulee siitä, että asukkaat enimmältä osalta omat vuokralaisia. Muutosta parempaan päin on nykyvuosina jonkun verran tapahtunut, kun on ruvettu muodostamaan asunto osakeyhtiöitä. Tällainen yhtiö rakentaa talon ja siihen yhtynyt saa sitten talosta oman huoneuston. Kyllä se luonnollisesti maksaa, mutta se etu yhtiöön kuulumisesta on, että majanmuutosta saa olla huoleti.

Velikullan 24-25/1904 kuvassa helsinkiläiset ryntäävät katsomaan kahden koiran tappelua. Rakennuskuvan lähde Helsingin kaiku : kuvallinen viikkolehti no 51-52/1904

Suklaiset suukot ja Wikipedia

YouTubessa tilaamani kanava julkaisi eilen täysin typerän videon, jossa kaksi englanninkielistä aikuista jaksoi vääntää vitsiä siitä, että saksalaisen tuotteen nimen osa (joka on myös saksalainen sukunimi) on englanniksi "tuhma". Katsomiseen tuhlattuja minuutteja en saa takaisin, mutta ne johdattivat minut hakemaan kyseisen tuotteen eli nykysuomeksi suukon historiaa Wikipedian eri versioina.

Suomenkielinen Wikipedia sanoo, että "Suukko on ympäri maailmaa eri nimillä tunnettu makeinen, jonka alkuperä juontuu juutalaiseen kremboon." Englanninkielinen artikkeli krembosta puhuu europpalaisista vaahtokarkkimakeisista, jotka olivat suosittuja Palestiinan brittiläisessä mandaatissa (1920-1948). Ne saivat siellä hepreankielisen nimen, joka viittasi pohjoisafrikkalaisiin. Tämä kulkeutui sittemmin takaisin Eurooppaan.

Englanniksi on erikseen artikkeli Chocolate-coated marshmallow treats eli "suklaalla kuorrutetut vaahtokarkkiherkut". Sen infolaatikossa alkuperämaaksi ilmoitetaan yksiselitteisesti Tanska. Varsinaisen tekstin mukaan lähtökohtana pidetään 1800-luvun alussa Tanskassa tehtyjä kermapullia - flødeboller. Artikkeli ei kerro paljoakaan alkuhistoriasta, mutta mainitsee, että Saksassa Schokoküsse on mainittu jo 1829.

Tanskaa kirjoittavat eivät ole innostuneet hehkuttamaan herkun alkuperäismaan kunniaa. Artikkeli Flødebolle on todella lyhyt. Saksankielisen Wikipedian artikkeli Schokokuss kertoo (Googlen kääntämänä) ensimmäisten suklaasuukkojen myyntipaikaksi ranskalaiset leipomot 1800-luvun alussa.

Ranskankielisessä Wikipediassa artikkelin otsikko on yllättävän englantilainen: Whippet. Siinä alkupisteenä pidetään vuotta 1901 ja paikkana Kanadaa, sillä kirjoitus kuvaa tuotetta eikä sen yleisempää konseptia. Silmäilin artikkelin loppuun ja opin, että Itävallassa herkusta käytetään nimeä Schwedenbombe eli ruotsalaispommi.

Ruotsinkielisessä Wikipediassa artikkeliin skumboll on löydetty lähde, jonka mukaan herkku keksittiin Tanskassa vuonna 1807. Hollanti on ensimmäinen Wikipedia-kieli, jossa perinteinen nimi näkyy otsikossakin: negerzoen. Historian osalta siinä on tehty kompromissi, jossa mainitaan sekä Tanska että Ranska. Tanska luojana ja Ranska modernin tuotteen ensimmäisenä tarjoajana.

Tässä vaiheessa alan kaipaamaan kipeästi digitoituja lehtiä 1800-luvun lopulta. Edes yhden kondiittorin mainos... Testailin Europeanan sanomalehtihakua ja havaitsin, että Mohrenkopf eli maurinpää esiintyi saksankielisissä teksteissä usein, mutta tuskin kertaakaan leivonnaisena. Mahdollisesti oikea maininta herkusta löytyi sanomalehdestä Algemeen Handelsblad 15.4.1893, jossa lueteltiin Amsterdamin leipomoita.

Oman Kansalliskirjastomme digitoimat pienpainatteet vahvistavat suomenkielisen Wikipedian tiedon: Neekerin suudelmat olivat turkulaisen Hellaksen valikoimissa ainakin vuosina 1929-1930 ja lisähinnastossa 1931 todetaan, että valmistus on lopettu. (PopuLAARI-blogissa on esitetty Hellaksen mainos vuodelta 1929.)

Merijal Oulussa myi sekalaisten karamellivalmisteiden joukossa neekerin pusuja vuonna 1933. Hinnastossa 1936 tuote on otsikon Rakeita alla eli kyse jostain muusta kuin edellä käsitellystä. Vastaavia haasteita on muissakin kirjallisissa lähteissä, mutta silti yllätti, että verkkolähteissä tämän herkun historia oli yhtä höttöä kuin sen oma sisältö.

P. S. Vieläköhän Brunbergin tehtaalla näyttää tältä?