Torppatietoja 1700-luvulta

Torppia ei 1700-luvulla ollut vielä kovin runsaslukuisesti, mutta Kokemäenkartanon tutkinnan yhteydessä opitun perusteella voi arvata, että niistä löytää melko niukasti tietoja. Oletettavasti harvinaisen poikkeuksen muodostaa Ylä-Satakunnasta 1700-luvun lopussa ja 1800-luvun alussa Turun akatemialle kerätyt tiedot.

Näistä kertoo Terhi Nallinmaa-Luoto artikkelissaan Gustaf Magnus Biörckbomin torppakuvaukset lähteinä Ylä-Satakunnan torpparilaitoksen historiaan (kirjassa Työ tekijäänsä kiittää. Pentti Virrankoski 60 vuotta 2.6.1989. Turun Historiallinen Arkisto 44. 1989). Tekstin perusteella torpista on kirjattu esimerkiksi torpan sijaintipitäjä- ja kylä, nimi, etäisyys kyläkeskuksesta, asukasluku, lehmien ja nuoren karjan sekä hevosten lukumäärä, vuotuinen kylvö, heinäsato aameina, viljelyskelpoisen maan ala, torpasta tehdyt päivätyöt ja sen maksama rahavuokra. On voitu myös selostaa torpan syntyhistoriaa ja sopimusta.

Artikkelista löytyy perustiedot vuoden 1788 selvityksestä ja luonnollisesti lähdeviitteet joiden kautta pääsee alkuperäisaineistoon käsiksi. Tekstissä on arvioitu torpparien ilmoitusten luotettavuutta. Hyvä muistutus lähdekritiikistä.

Naishistoriaa

Aamun NYT mainosti pienellä jutulla ensi tiistaina järjestettävää hautausmaakierrosta "Missä lepäävät Suomen suurnaiset?" TET-harjoittelijoilla ei suurempaa kunnioitusta aihetta kohtaan näytä olevan, lopettavat "He olivat jotain suurta. Kai." - No, jos oikeus koulutukseen, työntekoon, omiin rahoihin on jotain, niin kai sitten naisliikkellä oli jotain virkaa?

Unionin oma kutsu kierrokselle kuuluu:

Missä lepäävät Suomen suurnaiset? Naisasialiitto Unioni ry. ja Suomen vanhin naisten rauhanjärjestö WILPF järjestävät opastetun kävelyn tasa-arvo- ja rauhanliikeen edelläkävijöiden haudoille Hietaniemen hautausmaalla tiistaina 23.9. klo 17. Vierailemme mm. Maikki Fribergin ja Lucina Hagmanin haudoilla. Kokoontuminen Hietaniemen hautausmaan Vanhan kappelin edustalla, Mechelininkatu 2 e, Marian sairaalaa vastapäätä. Ei pääsymaksua.

Valitettavasti en itse ole tuolloin Helsingissä, olisi ollut ihan mielenkiintoista kierrellä ja kuunnella.

Naishistoriaa löytyy verkosta jonkin verran. Anna Kortelaisen kirjoittama Varhaiset johtotähdet – Suomen ensimmäisiä johtajanaisia sekä tiedenaisia esittelevä sivusto. Naisasialiitto Unionin sivuilta löytyy sekä yhdistyksen historiaa että mainos tuoreehkosta historiikista.

Parhaillaan on käynnissä arvonta vierailusta Tove Janssonin ateljeeseen 2.10.2008 - naishistoriaa sekin, jos sukupuolen mukaan lähdetään jaottelemaan. Muut Open House Helsinki tapahtumat ovat kaikille avoimia.

Suomalaisen siirtolaisuuden jäljillä

Reijo Valta kirjoitti New Yorkin Finntowneista. Itse en lue Demaria, joten tuli uutena tietona Mikko Majanderin juttusarja Suomalaisen siirtolaisuuden jäljillä. Ilmeisesti ollut käynnissä kesästä alkaen, verkosta löysin sarjan aloittaneen jutun Massachusettsin Fitchburgista.

New Yorkin suomalaisista löysin aikanaan tällaisen pätkän:

The Finlander is slow to anger. Near upper Fifth Avenue there is a cooperative
apartment-house built by Finnish socialists. When the Socialist party was
divided, some of these Finns joined the Left wing and some remained with the
Right. They promptly resorted to the law-courts, seeking control of other
properties they had hitherto held jointly, but the apartment-house
remained, with its tenants on the best of personal terms. (Konrad Bercovici: Around the world in New York )

Verkosta voi lukea kirjat:
Rauhankokous ja pääpiirteitä Amerikan suomalaisten raittiustyön historiasta (1908)
Suomalaiset Amerikassa (1899)
The Finn in America (1918)
Amerikan suomalaisten historiaa (1919)

Mitä teki piika Viipurissa?

Ote Viipurin kuvasta kirjassa Pehr Adolf Kruskopf: Finska vuer : tecknade efter naturen och lithographierade. 1837 (Helsingin yliopiston Helmi-tietokannasta)

Ulla Ijäksen gradu keväältä käsittelee työnjakoa Viipurissa 1820- ja 1830-luvuilla. Hän on erityisesti tarkastellut sukupuolten eroja, mutta tiivistelmän perusteella esitellyksi tulee myös eri yhteiskuntaluokkien ominaisuuksia.

Työt ja valta jakautuivat sosiaalisen aseman perusteella. Henkilökohtaisen taloudellisen edun nimissä viipurilaiset halusivat tehdä eroa itseään alempana yhteiskunnallisessa hierarkiassa oleviin. Maaorjat halusivat olla piikoja ja renkejä, rengit ja piiat halusivat työmiehiksi ja näiden vaimoiksi omaan tupaan, työmiesten lapset pyrkivät parempaan ammattiin kuin vanhempansa ja porvarit kouluttivat lapsensa virkamiehiksi.

Kyse ei ole henkilöhistoriasta, mutta Viipurissa asuineita tutkiville tarjonnee hyvää taustatietoa. Yksittäisiä ihmisiä ei ole häivytetty tekstistä kokonaan pois eli joku voi löytää henkilötietojakin. Gradu on kokonaisuudessaan ladattavissa ja luettavissa verkossa.

Suomalaisen muinaistutkimuksen ja kansatieteen alkeet

Kaapro Jääskeläisen (oik. August Bernhard Mäkelä) mukaan, julkaistu kirjassa Iloisia juttuja vuonna 1888:

1. Suomalaisten käsitys muutamista yleisistä asioista.
Maailma on Kalevalan mukaan syntynyt linnun munasta. Luonnollista siis on, että käsitys maailmasta vivahtaa käsitykseen linnusta. Puhutaan maailman silmistä. Muutamat ihmiset ovat maailman suussa. Huonolle jälelle joutuneet voi korjata maailman jaloista. Mutta maailman nenästä, korvista ja käsistä ei tiedetä. Samoin: puhutaan linnun silmistä, suusta ja jaloista, mutta ei nenästä, korvista eikä käsistä. Linnut tekevät pesäkseen ja muuksikin leposijakseen kuopan. Samoin lauletaan: »Maailma minua nyt paljokin vaivaa Ja minun eteheni kuoppaa kaivaa».

Maan pyörimisestä on suomalaisilla vanhuudestaan hämärä käsitys. Hämärä, koskapa he saatuaan silmiä hämärtävän iskun, huomaavat että maailma pyörii heidän silmissään.

Onni ei pure eikä puske, vaan onni potkasee. Ei se siis sovi koiran nimeksi, vaan hevosen. Vieläpä puhutaan onnen ohjista ja siitä että onni vetää jotakuta. Hyvä onkin istua onnen kelkkaan.

Valheella ovat erityiset kengät. Sanotaanhan: »en minä valheen kengillä kulje!» -- Mutta päättäen siitä että: »lyhyet ovat valheen jäljet», valhe käyttää matkoillaan puujalkoja.

Nälkääkin sanovat suomalaiset »nähneensä», mutta ei ole tietoja sen ulkonäöstä.

2. Muinaissuomalaisten yhteiskuntaoloja.
Virkamiehet näkyvät saaneen nimityksensä voitelemalla, niinkuin israelilaisillakin. Sitä todistavat säkeet: »Voilla voidan voudin rinnan, tuomarin sianlihalla, jottei tuomari toruisi eikä vouti vormahtaisi.»

Muutamat tutkijat arvelevat, että voita ja sianlihaa olisi käytetty rintatähtien ja kunniamerkkien asemesta. Ainakin olisi näillä merkeillä silloin ollut suurempi käytännöllinen arvo kuin nyt. -- Toivottavasti vastainen tutkimus ratkaisee tämän asian.

Naisten nykyisellä orjuudella ei ole perustusta entisyydessä. Naimattomat neitseet olivat kunnan kirjureina, henkiherroina j.n.e., koska puhutaan joutumisesta vanhan piian kirjaan.

Vanha runo kertoo että miehet: »Arvelevat akkojansa, kuulevat lutuksiansa, Pelkeävät piikojansa.» Näyttää naisilla siis silloin olleen oikeus antaa muitakin iskuja kuin silmäniskuja.

Oppineita on kahta lajia, niinkuin oppiakin: korkeata ja syvää. Korkeasti oppineita tietysti ovat tähteintutkijat ja torninvahdit. Syväoppisia taas merimiehet ja haudankaivajat.

Koululaitos on ennen ollut eläinkunnankin käytettävänä. Niiden aikojen kokemuksesta on syntynyt sananlasku: »Vaikea on vanhaa sutta kirjalle opettaa.» Vieläkin kuuluvat ahneet rovastit luettavan lehmiä.

Hulluinhoito on ollut huonolla kannalla. Eivät näy näitä onnettomia ihmisinäkään pitäneen, vaan juhtina. Sillä sanoohan vanha lause: »Hulluilla herrat kyntävät.»

3. Suomalaisten elinkeinoja.
Metsästys on ollut korkealla kannalla, sillä ikivanhoista ajoista on otuksien rauhoittaminen ollut tunnettu. Esim. riihtä tapetaan ainoastaan syksyisin ja talvisin.

Ampumataito on ollut suuri. Pakko olikin oppia ampumaan, sillä huonoja ampujoita pidettiin pilkkana. Nykyään pidetään pilkkana vain miesten kuvia sotaväen ampumaharjoituksissa.

Kalastus on vanha elinkeino. Siihen ovat suomalaiset niin tottuneet, että kalastajat mieluimmin asuvat jonkun lahden pohjassa, ahvenien seurassa.

Kauppatavarana näkyvät suomalaiset pitäneen m.m. omaa päätään, sillä usein on mies jossakin päänsä kaupalla. Kauppatarkoituksia varten kaiketi myös usein ihmisiä pannaan pussiin.

Mutta kun rahan korko on korkealla, on kauppa niin huonossa kunnossa, että sitä täytyy hieroa.

Koti-eläimiä ei juuri ole tarvittu, sillä suomalainen ajaa mukavasti hyvällä reellä. Muutamat, esim. Antti nimiset ajavat aisoilla.

Vetoeläiminä käytetään astioita, peliä, nauloja, huushollia y.m. Sanotaanhan: »tuo saavi vetää tynnyrin jyviä» (joka jo on sievä kuorma), »se peli vetää», »se naula veti», »voi kun se huusholli vetää.»

4. Suomalaisten elämäntarpeet: asunnot, vaatteet, ruuat y.m.
Rakennuksia ei suomalainen tarvitse. Hän on hyvin tyytyväinen pitkävartisissa saappaissaan, ehyissä sukissaan, ja voipi ilosta hypellä tervatuissa lapikkaissaan.

Juhlatilojen sattuessa tanssitaan valkeissa hansikkaissa.

Ulkohuoneet suomalaisia yhtä vähän huolettavat. Eivät he esim. tallia tarvitse, sillä hevoset saattaa panna huonoon kenkään.

Vaatteet ovat suomalaisille tarpeetonta mukavuutta. Usein voi matkoillaan maaseuduilla sydäntalvellakin nähdä paljaita talonpoikia.

Rahakukkaro on liikaa ylellisyyttä. Suomalainen voi panna koko vuotisen palkan suuhunsa. Mutta paljoa varmempi on panna rahansa viinaan, sillä niin väkevässä nesteessä se parhaiten säilyy.

Muutenkin on suomalaisilla suuri luottamus viinaan ja läheinen ystävyys. Mies on viinaan menevä ja viina on mieheen menevä. Tämän sopusoinnun kannalta on helppo selittää suomalaisten tavatonta:

Ruokahalua. Mies saattaa syödä kokonaisen puurovadin, puisen tahi savesta valetun y.m. astioita. Näitä ruokia keitettäissä tarvitaan semmoista kuumuutta, että pata kiehuu, takkiraudasta valettu pata.

Mutta usein tyytyy suomalainen miedompaankin ruokaan. Miestä voi esim. sanoilla syöttää. Ja joskus, kun intoutuu mies, voi hän syödä kokonaisen päivän (ei aurinkoa vaan aikaa).

Ihmissyönti. Vaikea on ratkaista kysymys, ovatko suomalaiset muiden pakanain tavalla olleet ihmissyöjiä. Siltä se vähän näyttää. Ei ennusta hyvää, kun mies toiselle sanoo: »älä suuhun tule, ennenkuin entisenkään nielasen!» -- Tosin sanotaan: »ei mies miestä syö!» Mutta sillä ei ole todistettu, eikö miehellä olisi tapana syödä vaimoja ja lapsia.

Sivumennen sanoen, ei ihmislihan syöminen niin kummaa ole. Niinkin hyviä ystäviämme ja niin viattomia olentoja kuin omia saappaitamme, voimme pitää ihmissyöjinä, milloin ne syövät ihmisten jalkoja.

5. Suomalaisten sukuperä, uskonto ja luonne.
Suomalaisten sukuperä on hyvin yhtäpitävä kehitysopin kanssa. Sitä todistavat sananlaskut: »Vaikka suku sutena juoksisi, kun itse ihminen olen,» ja »Susi isäni; karhu emoni: kun minusta mies tulisi!»

Suomalaisten uskonto ja vanhat jumalat ovat yleisesti tunnetut. Mutta huomattava on, että vieläkin tavataan paljon silmän palvelijoita.

Itsepäisyyttä osoittaa se, että suomalainen saattaa ikänsä asua vuoren alla eikä pyri poiskaan.

Ei hän myöskään pakene, vaikka räystäät tippuvat.

Vähäpuheisuuteen lienee syynä se, että Suomen mies syötyään panee leukansa tahi ainakin hampaansa naulaan.

Kevytmielisyyttä osoittaa se, että kalliita lamppuja ja kyntteliä pannaan tuleen. Moni on tunkenut tupakkansa ja pannut piippunsakin tuleen, vaikka ei ole ensinkään aikonut lakata tupakoimasta.

6. Luonnontieteellinen tutkimus suomalaisten ruumiista.
Luut eivät ole tärkeät suomalaisessa ruumiissa. Joskus jäävät ne kokonaan pois matkasta, jolloin syrjäisten täytyy huomauttaa: »korjaa luusi!»

Nahka on melkein yhtä tarpeeton. Urhoolliset miehet eivät näy sitä viitsineen itse kantaa, koska halveksien sanotaan: »Arka nahkansa kantaa!»

Pää on ankara ruumiin osa, sillä usein täytyy miehen itsensäkin pelätä päätään.

Omituista kyllä, näyttää suomalaisen pää olevan ontto, sillä miehellä voi olla lakki päässä, joskus kaksikin lakkia. Sopii suomalaisen päähän muutakin tavaraa, esim. silmälasia sankoineen päivineen. Samoin voivat he tukehtumatta pitää huivia kaulassaan j.n.e.

Moitittavaa huolimattomuutta on, ett'eivät tullivirastot ole ottaneet näitä asioita huomioonsa; sillä kätkemällä kalliita kappaleita erityisiin jäseniinsä, voivat suomalaiset harjoittaa laveata tullipetosta.

Päässä näkyy myös asuvan suomalaisen henki, sillä muut ihmiset kuolevat, jos heiltä kaula katkaistaan, mutta suomalaiselta pitää vielä lyödä pää poikki.

Sydämessä voisi henki asua yhtä mukavasti kuin esim. rautatievaunussa, sillä sydän on kovin rauhaton paikka. Milloin on sydän kulkussa, milloin suussa, milloin kintaan peukalossa j.n.e.

Silmät ovat vielä rauhattomammat, sillä ne ovat suuria urheilijoita. Kesällä silmät uivat kyynelissä. Talvella luultavasti luistelevat niiden jäätyneellä pinnalla. (Tämä ei kuitenkaan ole tieteellisesti todistettu).

Semmoisella luonnolla ne tietysti harvoin pysyvät kotona, ja omistajan on pakko lainata toisilta silmiä. Niinpä lapsilla usein ovat isänsä tahi äitinsä silmät.

Korvia suuresti säästetään ja lyödessäkin niitä kartetaan. Annetaan vain ympäri korvia.

Nenä on hyvin sitkeää laatua. Sitä saa niistää kuin kynttilää koko elämänsä ijän, ja kuitenkin se täysimittaisena seuraa omistajaansa hautaan. Myös voi suomalainen pistää nenänsä yhteen ja toiseen paikkaan ja taas asettaa sen sijallensa.

Suu on suomalaisella suuri, koska joskus kannattaa antaa toiselle suuta.

Kieli voi olla ulkona suusta. Silloin voidaan kieltä pieksää, jos haluttaa, ja myös kieliä kantaa.

7. Suomalaisten ruumiinkoko ja kasvojen muoto.
Suomalaisten ruumiillinen suuruus on hyvin vaihteleva. Toiset ovat hyvin suuria, toiset hyvin pieniä.

Sieväkokoinen mies on se, jolla on kymmenhenkinen perhe hartioillaan ja vielä appi ja anoppi niskassa.

Usein tavattava pituus on noin 6 tai 7 metriä. Sillä mitalla voipi seista »toinen jalka haudassa, toinen haudan partaalla», kun asetusten mukainen hauta on 2 tai 3 metriä syvä.

Mutta peräti pieniä ovat ne, jotka voivat seista oven raossa, sillä ovessa tavallisesti ovat ahtaammat raot kuin seinässä.

Pieni ja notkea ruumis täytyy olla sillä, joka voi hypätä toisen nenälle.

Erään tunnetun pikku elävän tavalla saattaa suomalainen huvikseen kiikkua toisen tukassa eli nivuksissa. Tämän huvituksen sanotaan olevan vaimoväellekin tunnetun.

Ihmeekseni kuulin kerran erään järkevän miehen sanovan: »Väistypäs vähän, että pääsen tuohon pöytälaatikkoon!» En olisi uskonut hänen sinne mahtuvan.

Hävyliäisyyden vuoksi tavallisesti hyvin vähän ja ihan viimeiseksi puhutaan kasvojen kauneudesta. Muinaissuomalaisten sankarillista ulkomuotoa kuvaa esim. nimitys partasuu. Nykyään on parta ulkopuolella suuta.

Sotaiset ja uhkaavat lienevät silloin miehen kasvot, kun voidaan sanoa: »tuolla miehellä on pää kuin partaveitsi!»

Edelleen säälinjalla

Resonoiden lauantaista referaattiani Hesari kirjoitti eilen otsikolla Vanhat lokikirjat paljastavat uutta ilmaston oikuista. Brittitutkijat olivat huomanneet, että sotalaivaston lokikirjoissa piili pitkä aikasarja säähavaintoja. Laivan upseerit merkitsivät muistiin ilmanpaineen, tuulen voimakkuuden, ilman ja veden lämpötilan ja muut sääilmiöt. Ja oletettavasti myös sijaintinsa.

Alustavassa tutkimuksessa on käyty läpi 6 000 lokia. Kaikkiaan niitä on tallessa vuosien 1670 ja 1850 väliltä yli 100 000. Tutkimusta on tehty myös Hollannin, Ranskan ja Espanjan aineistosta, joka on määrällisesti vähäisempää.

Julkaistu havainto on, että 1680- ja 1690-luvuilla Britanniassa oli tavallista enemmän kesämyrskyjä. Tutkimusta on päästy jatkamaan 1700-luvun puolelle ja on todettu, että 1730-luvulla Euroopassa oli samantapainen (keski?)lämpötilan nousu kuin viime aikoina.

Lisätietoa: Tutkimusprojektin sivut(hyvän näköinen linkkilista purjehduksen historiasta kiinnostuneille), Dennis Wheelerin artikkeli vuodelta 2005 , verkkojuttuja: TimesOnline, BBC, Guardian, WSJ

Ilmastomuutosten ymmärtämisen vaikeudesta jäi lähtemätön muisto lukiosta, kahdenkymmenen (hui!) vuoden takaa. Maantiedonopettaja kysyi tietääkö kukaan mikä on kasvihuoneilmiö. Taisin olla ainoa viittaja, ainakin olin vastaajana. Esitin jonkinlaisen version hiilidioksiidikerroksista ja totesin sen johtavan ilmaston lämpenemiseen. Opettaja sanoi minun selittäneen muutoksen syyn oikein, mutta suunnan väärin. Kasvihuoneilmiö viilentäisi lämpötilat.

Walitus

Sivun täytettä arkkiveisuvihkossa.

Lauantaikäynti Poriin

Eilen tuli tehtyä pikainen shoppailu&kulttuurireissu Poriin. Kulttuuria edusti käynti Satakunnan museon juhlanäyttelyyn. En odottanut kummoisia, joten olin positiivisesti yllättynyt.

Elämys puolella kokeilin sulkakynällä kirjoittamista. Tarjolla ei ollut musteen kuivatustarvikkeita (vai olivatko käsinkuivauspaperit imupaperin roolissa pöydällä?), joten teokseni ei kuivunut ennen poislähtöä ja täytyi jättää roskikseen.

Vaikka näyttely ei ollut suuren suuri, siihen olisi saanut uppomaan melkoisesti aikaa. Mietiskellä 1500-luvun olemusta, taas.

Autenttisista näyttelyesineistä hienoin oli Juhana Herttuan hevosen haarniska ja erillinen satula oli myös kiva nähdä. Kuninkaankartanon pienoismalliin en ehtinyt perehtyä tarvittavalla tarkkuudella.

Piti nimittäin päästä leikkimään viitoilla ja hatuilla...

Museon perusnäyttelyyn ehdin vain kurkata. Kävin sen melko huolella läpi muutama vuosi sitten, mutta tiedon sittemmin lisäännyttyä siitä olisi varmasti taas saanut lisää irti, jos olisi ollut koko päivä aikaa.

Mutta ei ollut. Piti lähteä lounastamaan paikalliseen Schönes Fräuleiniin. Ketjuravintolan kulttuuriarvon voin jättää muiden arvioitavaksi, mutta opinpahan, että kyseinen rakennus oli vuonna 1898 valmistunut Porin sähkölaitokseksi.