Kokemäeltä Amerikkaan, osa 114

Laivalla Ionian saapui 15.12.1906 Liverpoolista Vermontin St. Albansiin kaksi miestä Kokemäeltä. Molemmat ilmoittivat vastaanottajakseen Kustaa Nurmen, josta on kerrottu tämän sarjan osassa 76.

Juho Mäki (s. 20.1.1879 Kokemäki) oli ottanut passin 24.11.1906 ja hänen noteerattiin palanneen Kokemäelle vuonna 1913 seitsemän vuoden jälkeen.

Samana päivänä oli ottanut passin 27-vuotias Frans H. Wirta. Samalla välikirjaimella varustettu kaima on ottanut Minnesotassa Amerikan kansallisuuden, mutta nimen tavallisuuden ja tarkan syntymäajan puutteen takia varmoja jälkiä Fransin kohtalosta ei löydy.

Lähteet:
Ancestry.com. Border Crossings: From Canada to U.S., 1895-1956
Rippikirja Kokemäki 1891-1900 s. 729, 1900-1911 s. 515
Siirtolaisuustilaston aineisto, Kansallisarkisto

Viinanpoltosta kiinni jääneitä 1801 (1/2)

Ei siinä tarpeeksi että tuli käräjillä tuomituksi, piti asia vielä sanomalehdessäkin ilmoittaa. Ainakin näin talvikäräjillä 1801 luvattomasta paloviinan poltosta tuomittujen kohdalla. Yllä oleva julkaistu sanomalehdessä Inrikes tidningar 1.7.1801. Kyseessä olivat Mynämäen talonpojat Mats Henriksson (Sauko?), Henrik Mattsson Wiais Kaivattulasta ja Matts Johansson Laela Mäenkylästä sekä Korppoosta Eric Matsson Donas (kylä Öster Safwerkeit?). Ylimääräisillä käräjillä samasta synnistä sai sakkotuomion vielä Mynämäen Kaukurlan kylästä talonpoika Gabriel Matsson Kärvänen.

Hiski-haut eivät onnistuneet ensi yrittämällä, mutta yksi kerrallaan lähes kaikki miehet löytyivät lasten isinä.

Yksi Mynämäeltä. Matts Johansson Mäenkylän Laelasta on Kaisa Mattsdotterin kanssa saanut lapsia 5.10.1798, 14.2.1802 ja 26.11.1803. SukuForumin keskustelun perusteella talon nimelle on rinnakkaismuoto Laila.

Mynämäen Hiski-tuloksissa vilahtaa kylä Kaukurla, vaikka sitä ei näy seurakunnan esittelytiedoissa. Vuoden 1680 jälkeen kylään ei kuitenkaan ole merkitty yhtään kastetta. Mutta Mietoisista, joka on ollut Mynämäen kappeli, kylän kasteita löytyy. Mutta ei Gabrielia.

Kaivattula on kylä ainakin Mietoisissa. Ja siellä ovat syntyneet Henrik Mattssonin ja Chirstin Mickelsdotterin lapset 16.11.1790, 15.1.1795, 4.6.1797 ja 16.4.1800. Talon nimi muodossa Vias, Viais, Viiais. Kansalaisen karttapaikan perusteella nykymuodossaan Viiainen.

Sanomalehden Sauko voisi olla Mietoisten Soukko? Hiski löytää sieltä Matts Henrikssonin, joka saa vaimonsa Lisa Simonsdotterin kanssa varsin monta lasta vuosien 1810-1829 välillä. Heidät vihitty 30.10.1808, jolloin Mattsin tittelinä "Ungk. husv. "

Korppoon kylälista ei näytä lupaavalta, mutta jos kastettujen paikaksi laittaa 'sa' tulee haettujen kirjoitusmuotojen (Hakutulosten yläpuolella) joukkoon "Saverkeit, Safwerkeit, Saverkait i Houtskär" . Ja kyllä Houtskarissa, joka on Korppoon kappeli, on kylä Saverkeit. Ei tallennettuja kasteita, mutta vihittyjen listassa on 21.4.1794 kyseisen kylän Donas talosta "B. s. Eric Matthss." (Googlen mukaan pätkä "... 143.65 riksdaler at her disposal, or 39 per cent of the marital property (1796 27/8 Saverkeit village, Donas farm, Houtskar parish, South West Finland). ..." löytyy artikkelista Beatrice Moring: The standard of living of widows: Inventories as an indicator of the economic situation of widows (The History of the Family, Volume 12, Issue 4, 2007, Pages 233-249))

Siltä varalta, että joku on jaksanut lukea tänne asti pitäisi varmaan vetää jotain opetuksia Hiski-surffauksesta... Eli esimerkiksi, että henkilön voidaan ilmoittaa asuvan emäseurakunnassa vaikka hän todellisuudessa asuu kappelissa? Mikä olisi pitänyt minun kokemuksellani muistaa valmiiksi, mutta tulipahan hieman työläästi kerrattua.

Maataloushistoriasta

Suomen maatalousmuseo Sarkan viime vuonna julkaisema artikkelikokoelma Varhainen viljely Suomessa päätyi käsiini kaupunginkirjastosta vasta tänä kesänä. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, Georg Haggrénin artkkeli Raaseporin läänin maataloudesta tuli kuin tilattuna täydentämään Olof Ångerman-projektiani.

Arkeologiasta ja esihistoriasta kiinnostuneille kirjassa on paljon hyvää tietoa. Biologiaa ymmärtäville Hannu Ahokkaan artikkeli Suomivilja rukiin, kaskinauriin ja lantun geenikeskuksena antanee enemmän kuin minulle. Artikkelista huokui kansallismielisyys tyyliin "Suomi oli [..] historiallisesti 1000-luvulta alkaen viljavaroiltaan sotatoimin riistetty ja koloniallisesti verotettu maa.", joka hieman karisti sen luettavuutta/luotettavuutta silmissäni.

Viljelyn varhaishistoria ei ole tarttunut päähäni kovin tehokkaasti ja viime talvena kirjoittelin Eurooppa-keskeiseen yleisteokseen nojaten keskiajan talous -esseeseeni "Toinen merkittävä uutuus oli ruis, josta tuli pohjoisen ja itäisen Euroopan tärkein leipävilja." Hiljaa mielessäni ihmettelin rukiin viljelyn myöhäisyyttä, mutta koska kaikki hyvä on Suomeen tullut etelästä, jäin siihen käsitykseen, että näin oli myös rukiin kohdalla. Ahokkaan teksti korjasi tilanteen vakuuttamalla, että Suomen alueella rukiin viljely on alkanut jo 4000 vuotta sitten ja siemenviljaa laivattu Suomesta Eurooppaan. Mutta Haggrénin artikkelissa puolestaan 1500-luvulla rukiin viljely Suomessa vasta yleistymässä ja Uusimaa "jopa valtakunnan tasolla rukiinviljelyn edelläkävijä 1500-luvun alkupuolella."

Ilmeisesti pitäisi maataloutemme historiaa vielä lisää opiskella. Materiaalia on kirjaston lisäksi verkossa, josta löytyy, todennäköisesti aiemminkin linkittämäni, Helsingin yliopiston sivusto Muuttuva maaseutu. Historiallinen maatalous. Kesällä Mats Widgren mainosti pian ilmestyvää englanninkielistä Ruotsin maatalouden historiaa ja paljasti, että ruotsinkielinen 5-osainen kirjasarja on luettavissa verkossa. Lyhyempi katsaus on Herman Juhlin-Dannfeltin Lantbrukets historia : världshistorisk översikt av lantbrukets och lantmannalivets utveckling, joka muistiinpanojeni mukaan sisältää "hyviä kuvia mm. Holsteinilainen meijeri sivulla 552".

Aloitukseni artikkelikokoelmaa lähempänä on Sirkka-Liisa Seppälän Perinnemaisemien yhteys varhaiseen asutus- ja maankäyttöhistoriaa, jossa "esitellään miten perinnemaisemien synty- ja varhaisvaiheita voidaan tutkia paikkatietomenetelmiä hyödyntävän arkeologisen ja historiallisen kartta-analyysin avulla."

Rajanylitys 1919

Olisin voinut vannoa kehuneeni täällä Marcus Sedgwickin kirjaa Blood red, snow white, mutta tekstihaun perusteella en. Kirjan löysin hakiessani aikanaan lapsille ja nuorille kirjoitettuja historiakirjoja pääkaupungin kirjastokannasta. Mutta vaikka se alkoi sadunomaisesti, teksti muuttui pian selvästi aikuisille suunnatuksi kertomukseksi Venäjän vallankumouksesta, keskipisteenään Arthur Ransome. Minä ja moni muu ikäiseni tuntee hänet purjehduksesta kertovien lastenkirjojen kirjoittajana, mutta mies oli paljon muutakin.

Ottaen huomioon Ransomen monenlaiset ja muuttuvaiset sidonnaisuudet hänen kirjaansa Russia in 1919 tuskin kannattaa lukea sellaisenaan. Uskallaudun kuitenkin kopsaamaan rajanylityksen Suomesta Venäjälle:

... By Sunday night we reached Terijoki and on Monday moved slowly to the frontier of Finland close to Bieloostrov. A squad of Finnish soldiers was waiting, excluding everybody from the station and seeing that no dangerous revolutionary should break away on Finnish territory. There were no horses, but three hand sledges were brought, and we piled the luggage on them, and then set off to walk to the frontier duly convoyed by the Finns. A Finnish lieutenant walked at the head of the procession, chatting good-humouredly in Swedish and German, much as a man might think it worth while to be kind to a crowd of unfortunates just about to be flung into a boiling cauldron. We walked a few hundred yards along the line and then turned into a road deep in snow through a little bare wood, and so down to the little wooden bridge over the narrow frozen stream that separates Finland from Russia. The bridge, not twenty yards across, has a toll bar at each end, two sentry boxes and two sentries. On the Russian side the bar was the familiar black and white of the old Russian Empire, with a sentry box to match. The Finns seemingly had not yet had time to paint their bar and box.

The Finns lifted their toll bar, and the Finnish officers leading our escort walked solemnly to the middle of the bridge. Then the luggage was dumped there, while we stood watching the trembling of the rickety little bridge under the weight of our belongings, for we were all taking in with us as much food as we decently could. We were none of us allowed on the bridge until an officer and a few men had come down to meet us on the Russian side. Only little Nina, Vorovskv's daughter, about ten years old, chattering Swedish with the Finns, got leave from them, and shyly, step by step, went down the other side of the bridge and struck up acquaintance with the soldier of the Red Army who stood there, gun in hand, and obligingly bent to show her the sign, set in his hat, of the crossed sickle and hammer of the Peasants' and Workmen's Republic. At last the Finnish lieutenant took the list of his prisoners and called out the names "Vorovsky, wife and one bairn," looking laughingly over his shoulder at Nina flirting with the sentry. Then "Litvinov," and so on through all the Russians, about thirty of them. We four visitors, Grimlund the Swede, Puntervald and Stang, the Norwegians, and I, came last. At last, after a general shout of farewell, and "Helse Finland" from Nina, the Finns turned and went back into their civilization, and we went forward into the new struggling civilization of Russia. Crossing that bridge we passed from one philosophy to another, from one extreme of the class struggle to the other, from a dictatorship of the bourgeoisie to a dictatorship of the proletariat.

The contrast was noticeable at once. On the Finnish side of the frontier we had seen the grandiose new frontier station, much larger than could possibly be needed, but quite a good expression of the spirit of the new Finland. On the Russian side we came to the same grey old wooden station known to all passengers to and from Russia for polyglot profanity and passport difficulties. There were no porters, which was not surprising because there is barbed wire and an extremely hostile sort of neutrality along the frontier and traffic across has practically ceased. In the buffet, which was very cold, no food could be bought. ...

Elokuun keskivaiheilla tapahtui

12.8.

• Ei kukko käskien laula, ymmärtääkö Arkistolaitos vapaaehtoistyöstä mitään?
• Näemmekö joskus Suomessa arkistojen/kirjastojen yön? Sukututkijoille tai muille hulluille? (Ref)
  
• Törmäsin panttitilaan ja olisin mielummin jäänyt kokemusta paitsi. Tavallisistakin läänityksistä saa pääsäryn.

13.8.

• Juorunaihe v.1558: kappalainen pelehti kirkkoherran vaimon kanssa ja vouti kiristi rahaa hiljaisuudesta. Sitten jotain tylsempää.
• Taas on Hallenbergin väikkäri luennassa. Olenkohan mitään muuta samalla intensiteetillä käännellyt?
• Yalen nauhotettuja UT-luentoja, pääsin historialliseen Jeesukseen asti. Ateistille mielenkiintoista kuultavaa.

14.8.

• Karjaan Dönsby puristettu proosaksi, joka muuttuu epäsujuvaksi ja -selväksi nyt kun selkäni käänsin.
• Keskiviikon tenttiin luku alkaa nyt. Toivottavasti.

15.8.

• Katsoin tarpeelliseksi selittää luennoitsijalle ruotsalaisen cocktailin. Parantumaton räpäpää. Ja idiootti.

16.8.

• Vanhassa Slate-jutussa (kuuntelen) englantilaiset palkolliset vaativat rajoituksen lohen tarjoiluun. Sama tarina Suomessa, todisteet&totuus?
• Kännykässä 550 podcastia kuunneltavaksi ja blogi-idealaput hetkellisesti puristettu määrään 575. Pääasia on ettei jää ohjelmatonta aikaa.
• Horrible histories WDYTYA-parodia. Kaksi lempparia yhdessä, could not get better!
• Odotettu blogitilaston hyppäys löytyi eiliseltä. Mutta ei ulkoisten linkkien ansiosta, vaan väkeä veti sunnuntain SSS-nipotus. Suprise!
• Ei sitten ollut Kansallisarkisto vielä talviajassa. Kun oli paskat tunteet jo valmiiksi.
• Kiva olla luennolla: ulkona sataa kaatamalla.

17.8.

• Luen iltapäivän tenttiin. Enpäs, kun olen Twitterissä. Maupeou-kriisi odottaa.
• Materiaali luettu kertaalleen. Tenttiin 5 tuntia.
• Kävin tentissä ja Suomen pankissa. Molempiin olisi voinut laittaa enemmän eforttia, mutta ei vaan huvittanut.
• Yritin lukea Folletin kirjaa Fall of giants. Trilogian eka osa, 850 sivua. Taitaa löytyä ajalle muuta käyttöä.

18.8.

• HS mielipide C6:"Ainakaan itse en keksinyt yhtään ammattia, jossa tietoa enää haettaisiin painetuista kirjoista."
• HS Mielipiteessä myös kirjoittaja, joka halusi Suomen Pankin taiteen Atskiin. Siellähän ei ole varastossa mitään ja seinillä tyhjää tilaa?
• Kotimatkalla historiavapaasta aktiviteetista. Nais-DIt kävivät kurkistelemassa Mikkiksen toimistoa.
• Amazonin paketti odottaa postissa, onneksi en sula sateessa.
• Valinnan paikka. Kirja/dvd/Rööperifest? Jos kirja Nora Roberts/Loretta Chase? Dvd Horrible histories/wdytya?
• Erinomainen wdytya-jakso. Salainen perhe Yhdysvalloissa ja monta käännettä. Seuraava...
• 2. Wdytya-jakso, jossa moninaija, joka eli Hong Kongissakin. Getting better and better...
• 3. Wdytya-jakso oli irkku+juutalaishistoriaa, joten täytyy piristyä yhdellä Horrible histories pätkällä ennen nukkumaan menoa.

19.8.

• Joku muukin kuin minä oli havainnut Googlen sanomalehtiarkiston hävinneen. Tässähän voi joutua maksamaan toisaalla!

20.8.

• Ilta L. Chasen uutuuden kanssa. Mukavasti. Sitten wdytya, jossa papin vaimo jätti 10 lasta ja lähti U-Seelantiin. V. 1859.
• Nyt Hämeenlinnaan kuuntelemaan isoavihaa keskiajan keskelle.
• Palaamassa Helsinkiin ja katumassa Hämeenlinnassa sanottua. Elämä muuttuisi ihanaksi, jos pitäisin pääni kiinni. Tai pysyisin kotona.
• Kotona. Ajatus semmarapsan kirjoittamisesta blogiin maistuu työltä. Tekstistä tullee parempi, jos odotan innostusta.

21.8.

• Semmarapsa väsätty, Hesari luettu ja pyykinpesu käynnissä. Lepopäivä aloitettu.
• Juteinista leffa!
• Viimeinen wdytya-jakso dvd-pakista menossa. How time flies, when one is entertained. Paljon mielenkiintoista.
• EC:ssä Poll diaries oli rajumpi kokemus kuin odotin. Mutta kokemus.

22.8.

• Semmarapsa julkaistu ja esiintyjille linkitetty. Itsensä tykö tuominen alkaa kyllästyttää.
• Blogiin eilisestä festarielokuvasta. Kulttuurikeskus vaikutti kuolleelta, mutta Tapiolasalissa lopulta OK täyttöaste.
• Lukijapalautetta: "Jään joskus vilpittömästi ihmettelemään,miten ja mistä kaikkialta hän aineistonsa löytää,..."
• V****unnuin KA:ssa. Ke-ilta aukiolot eivät ala tässä kuussa ja arkistoammattilaiset eivät löydä Espoon perukirjoja.
• Yritän uudelleen bbc:n sarjaa A history of christianity. Ei hyvältä näytä ja olen vasta ekassa jaksossa.

Älykkäämmäksi emännäksi

Taloustaitojani ei ole kukaan erehtynyt kehumaan eli parantamisen varaa on varmasti. Joten aika tarttua vuonna 1855 julkaistuun opukseen Älykäs emäntä, eli Neuvoja koto-lääkkeisiin, henttojen vaateitten pesemiseen, niinkuin sametin ja hattujen, monenmoisen tahron poisottamiseen vaatteista, rottain ja muitten syöpäläisten poisahdistamiseen j. p. m. ynnä Lisäyksen kanssa, sisältävä vähäisen, mutta päälleluotettavan värikirjan, jossa neuvotaan 20 erinäistä väriä painamaan. Suomennettu jostain vieraskielisestä laitoksesta, mutta eiköhän tästä jotain hyödyllistä löydy.

"Paloviinasta ulkonaisesti käytettäväksi. ... 6:ksi Hammasten mätänemisen estämiseksi. Hampaat harjataan joka aamu eli ehto paloviinan kanssa." No, sitähän minäkin ajattelin kun parikymppisenä votkalla huljuttelin tulehtumaan pyrkiviä viisaudenhampaitani. En muuten nielaissut, miten lie 1800-luvun emännät toimineet.

"Että takaisin saada jalka-hijen." ... "Lainaa pidettäväksesi pari hikisiä sukkia siltä, jolla on väkevä jalka hiki, kukatiesi hiki takaisin tulee muutaman päivän sisään. " Nykyaikana ehkä kinttujen tunkeminen muovipusseihin kätevämpi keino tähän vaivaan. Huomattavaa: "Se on aivan vaarallista, että jalkahiki seisahtuu. "

Arkistoammattilaisten kannattaa hypätä seuraavan ohjeen yli.

Että tehdä vanhan valjentuneen kirjoituksen paperissa eli paperi-nahassa (pergamentissä) jällensä selväksi. Puoleen kortteliin vanhaan ranskan valkoista viinaa sekoitetaan 4 luodia survottua kalleppeliä ja puoli luodia sitruunin-spiritystä. Lasia, jossa tämä sekoitus tehtiin, huiskutetaan hyvin joka toinen tiima päivässä ja 15 minuuttia kerralla. Siihen selkiään tästä nesteestä kastetaan vähäisen pummulia, jolla sivellään sen vanhan kirjoituksen ylitse ja annetaan sitte koskematta kuivaa.

"Että karkottaa kärpäisiä. Ota pumppu-lehtiä ja polta niitä huoneessa, niin kuolevat kaikki kärpäiset siitä eikä yhtään heistä tule huoneesen niin kauvan kuin huoneessa on tätä savua. " No, se on kiva sitten siellä savussa istua? Mitä muuten ovat pumppu-lehdet? Niitä oli jo vuonna 1762, jolloin painettu Den Kloka och Husaktiga Gumman, hwilken, genom egen och andras förfarenhet, uptäcker hwarjehanda nyttiga och nödiga Hus-CURER, så wäl för människor som kreatur, jämte hwad eljest nödwändigt och nyttigt pröfwas at weta, uti et hushåll, så i städer, som på landet. totesi:
Eli nämä ohjeet taitavat olla aika vanhaa kierrätyskamaa.

Mutta hiukset pitäisi kyllä saada järjestykseen eikä niistä nykyajan geeleistä ole juuri mihinkään... "Että valmistaa hyvää pää-voidetta (pomaadaa). Ota naula tuorresta härän luun ydintä ja puolentoista naulaa lampaan talia, nämät sotketaan ja hakataan hyvin yhteensä, sitten sulataan ja siilataan liinaisen läpitse. Kylmettyneenä karvitaan ja sotketaan ne hyvin yhteensä puolella toista jumprua manteli-öljyä, myös lisätään siihen laventeli-, sedro-, bergamo- ja jasmini-öljyä hajun tähden. " Jos tuon toteuttaisi niin kyllä sitten älykkäänä pidettäisiin. Minä ainakin kunnioittaisin henkilöä, joka nyky-Suomessa saa käsiinsä lampaan talia. Kolmekymmentä vuotta sitten ei olisi kylläkään tuottanut ongelmaa. (Silloin isäni piti lampaita vapaa-ajan huvinaan.)

Lukeva nainen poimittu Gustave Dorén kokoelmasta Two Hundred Sketches Humorous and Grotesque

Sotaisia uutisia elokuulta 1713

Hannover 8.8. (London Gazette 4.8.1713): "We have receiv'd advice from Petersburg, that the Czar was embarking Four thousand Horse, and as many Foot, in order to be transported to Finland, least the Sweden, having gather'd their Forces together, should be in a Condition to Attack the Muscovites in that Dutchy."

Tukholma 13.7. (London Gazette 11.8.1713):


Samassa numerossa Varsovasta 26.7. tieto "We have recieved Advice from Petersbourg, that the Czar intended to set out from thence in a few Days with a considerable Number of Troops, in order to make an entire Conquest of Finland."

Kööpenhamina 19.8. (London Gazette 22.8.) :



Varsovasta 16.8. (London Gazette 29.8.) "We have received Advice from Petersbourg, that the Czar had Ten Men of War in that Harbour, that he expected Two more from Revel, and after their arrival intended to give Battle to a Swedish Squadron lying on the Coasts of Finland."

Lehtien ja kirjojen penkomista

Viime viikolla Kansalliskirjastossa onnistuin vihdoin saamaan ulos digitoituja sanomalehtiä vuosilta 1911-1917. Lehtisalin "aikakauslehtikoneilla" pitää vaan väkisten muuttaa sanomalehtihaussa oleva loppupäivä muuksi kuin mitä se on. Asia on hämännyt ja vaivannut minua jo varmaan vuoden verran, joten hyvä kun selvisi. Henkilökuntakin pääsee häirinnästäni eroon.

Vanhoista Aamulehdistä vuodelta 1914 selvisi, etteivät sukulaiseni kuuluneet Kokemäen eniten taksoitettuihin, mutta mummoni isoisä kelpasi vanhoilla päivillään pappilan virkatalolautakunnan jäseneksi. Mitähän sellaisen velvollisuuksiin kuului?

Kansallisarkiston kirjastossa pengoin sukututkimuslehtien laatikkoa uutuuksien toivossa. En suinkaan pettynyt vaan löysin enemmän kuin ehdin lukea. Tamperelaisten Orpana 2/2011 pursui hyviä juttuja, vaikka mukaan oli mahtunut myös meikäläisen sepustus, jonka johdosta sain lehdestä oman kappaleen myös postiluukusta. Yksi lehden laajoista jutuista käsitteli täällä vähän aikaa sitten mainitsemani Bernhard Crusellin elämää ja sukujuuria.

Turkulaisten Aninkaisessa oli Veli Pekka Toropainen innoittunut blogini viimevuotisesta esivanhempien Top 10-pätkästä kirjoittamaan paljon pidemmän version, jossa vilahti jopa Kokemäen Forsby.

Sukutiedostakin oli uusi numero tarjolla. Erehdyin lukemaan Klingen kolumnin, jossa hän ilmoitti kiusaantuvansa, kun sanaa penkominen käytetään arkisto- tai kirjastotyöskentelystä: "Penkominen viittaa lantakasaan tai muuten kokonaan toiseen elämänpiirin kuin menneisyyden tutkiminen." Jälleen yksi näkemysero minun ja emeritusprofessorin välillä. Varmaankaan hän ei myös arvosta minun rakastamaani Nykysuomen sanakirjaa, joka toteaa

penkoa v. kaivella, kaivaa, tonkia, pöyhiä, myllätä, myllertää, jtak etsiessään kääntää ylösalaisin. P. kätköjään, laatikoitaan. Santarmit p:ivat koko talon mitään löytämättä. Siat p:vat lättinsä nurin. P. haralla peltoa. P. perunamaataan [perunannostoa]. P. suo pelloksi 'raivata, perata'. P. vanhoja papereitaan, muistiinpanojaan. P. kirjastoja, kirjastoissa. P:i eväspaketin repustaan. P. onkimatoja roskakasan alta. - Kuv. P. vanhoja muistojaan. P. jtak asiaa. Juttua ei ole ryhdytty lähemmin p:maan. P. yhteiskunnassa ilmeneviä epäkohtia. P. jkn salaisuuksia, menneisyyttä. P. jtak tietoonsa. -- parhainkin asia, jos sitä vain p:i kylliksi syvälle, osoittautui lopulta aina pettymykseksi (Pekkanen)

Hienon vienosti epäilen, ettei Klinge pitäisi myöskään verbistä tonkia. Sen kohdalla Nykärissä on enemmän konkreettisia esimerkkejä, joskaan ei tunkiota, mutta myös "T:ii yökaudet kirjojaan. T. jkn elämää, menneisyyttä. Mitä niitä menneitä t:kimaan! Siinä asiassa olisi paljonkin t:kimista 'tutkimista, selvittämistä'. T. jtak tietoonsa."

Esimerkkinä kirjastojen tonkimisen iloista todettakoon, että samaisessa Sukutiedossa oli Tiina Miettisen juttu, jossa mainittiin Kristiina Gyllenstiernan kirjoittama lista lapsistaan. Kun olin Sukutiedon laskenut käsistäni, aloin käydä läpi julkaisusarjaa "Historiskt bibliotek utgifvet af Carl Silfverstolpe" ja osasta viisi löysin juuri tuon kyseisen listan! Samassa osassa oli muuten juttua Hans Fordellista, joka tuntuu olevan muutamalla ihmisellä (aina?) mietinnän alla, lievätkö tämän tekstin annin jo hyödyntäneet?

Creutz-painotteinen retki itään

Lauantaiaamuna starttasi kauden kuudes (tai 7. jos Saarenmaa lasketaan) ja viimeinen bussiretki, joka oli tällä kertaa Historian Ystäväin Liiton järjestämä. Rutinoituneena osallistujana jätin etukäteisselvittelyn tekemättä ja olin näin täysin suu auki saapuessamme Pernajan Malmgårdin pihaan. Onko Suomessa tällainen?
Sisätilan hienoudessa tunsin olevani lähes tulkoon mukavuusalueeni ulkopuolella. Vasta kun muistin, että esi-isäni n:o 1 oli ollut seinällä komeilleen Lorentz Creutzin kotisaarnaajana ja esi-isä n:o 2 toisen taulun miehen kanssa yhtä aikaa sotavankina Tobolskissa, helpotti hetkeksi. Mutta kun esittelykierrosta meille pitänyt kreivi Creutz veti alakerran kirjastossa hyllystä 1700-luvun kirjan, johon hänen esi-isänsä oli etukanteen merkinnyt ostopaikan ja hinnan (siis 1700-luvulla), olin taas maailmassa, johon en ole tottunut. Kuulemma on hyväksi kokea ennen kokematonta, joten suosittelen lukijoilleni lämpimästi kartanoon kesäisin järjestettäviä yleisökierroksia.

Kakkoskohteena oli Pernajan kirkko, joka oli kiva nähdä livenä taannoisen Agricola-dvd:n jälkeen. Aikaa ei ollut paljon, mutta ehdin ihailla 50% kirkon hautajaisvaakunoista. Creutzit mukana, tietenkin.

Kirkon jälkeen oli vuorossa Sarvilahden kartano, jonka omistaa Svenska Litteratursällskapet. Päärakennus on edelleen viimeisen omistajasuvun edustajien yksityiskoti ja saimme esittelyn itse emännältä. Juhlasalissa ihailimme jälleen Creutzien kuvia ja palasia historiaa, kuten pitkän varren päässä olevaa asetta (en uskalla arvata oikeaa termiä), joka oli kulkenut itsensä Kustaa II Adolfin hautajaiskulkueessa. Kaikki vanhalta näyttänyt ei kuitenkaan sitä ollut. Ruokasalin kaakeliuunien olisi voinut luulla olevan 1700-luvulta, mutta sotilaiden joukosta löytyi sisällissotamme osapuolet:

Lounastimme historiallisessa ympäristössä Loviisassa ja saimme kaupungissa kiertoajelun. Kaupunki vaikutti samalta kuin viime käynnilläkin.

Viimeinen kohde oli Ruotsinpyhtään ruukki. Högfors-katastrofin jälkeen (ks. kommentti) en uskalla referoida saamaamme mainiota opastusta, mutta ellen kaikkea (taas) väärin ymmärtänyt, alla olevissa kuvissa näkyy 2 yksityiskohtaista sepän sopimusta 1800- ja 1900-luvun vaihteesta, pehmusteita olkapäälle taakankantajille, spriin avulla kirjaan kopioituja laskuja sekä todella viehättävä 1700-luvun lopussa rakennettu kahdeksankulmainen puukirkko. Niin ja ruukin perusti Creutz-suvun edustaja.

Koottua

Sieniä Pienestä Tietosanakirjasta

Kaisa kertoi mitä iloa on blogin pitämisestä historiankirjoituksen yhteydessä. Kyseisessä työblogissa hän esitteli maatalousseuran pöytäkirjojen pitäjien käsialoja ja mietti lähteiden katoamista.

Krista aloittaa pian historian opiskelun Oxfordissa ja jakaa kokemuksiaan blogissaan. Siellä hän kertoi myös hakuprosessista, johon kuului m.m. History Aptitude Test,

jossa testattiin muun muassa esseen kirjoittamista sekä lähteestä tietojen hankkimista. Näitä ei voi kuitenkaan edes verrata suomalaisiin pänttäämistä vaativiin pääsykokeisiin, vaan pääpaino oli nimenomaan soveltuvuudessa, ja valmistautuminen oli lähes mahdotonta. Minun täytyi myös lähettää etukäteen koulussa kirjoittamani essee, jonka aiheena oli Caesarin salamurhan syyt. Valinta oli tosiaan vapaa, ja esseetä sai valmistella niin paljon kuin huvitti.

Hietzu kertoi inventointikurssin demopäivästä. Reija Satokangas siirtyi luennoitsijasta opiskelijaksi:

Istun luennolla ja opin. Mietin, miten aika kuluu paljon hitaammin “pulpetissa” kuin “kateederilla”. Eikä tarkoita, että olisin pitkästynyt, mutta luennoidessa puolitoista tuntia ei tahdo minulle koskaan riittää. Mietin muistiinpanojen tekemistä, mietin, miten opettajan on hyvä sanoa sanottavansa, jotta olennainen erottuisi. Ehkä tällä eka kerralla opinkin enemmän luennoimisesta kuin taiteen tutkimisesta.

Kuopion luonnontieteellisen museon blogissa kerrottiin uudesta näyttelystä, jossa "esitellään pieni osa Haminalahden kuuluisan lintumaalarin Matti Karppasen uskomattoman laajasta elämäntyöstä: luonnoksia, piirroksia, päiväkirjoja ja konservoituja eläimiä."

Tuula Levo kirjoitti kirjailijaelämäkerroista Panu Rajalan uutuutta esitellen.

Eva Ahl-Waris raportoi keskiajan arkeologian kurssilta på svenska. Paul-Kalle Hänninen osallistui samalle kurssille ja suorittaa muitakin opintoja. Eeva Maria Viitanen kertoi Pompejin kaivausten realiteeteista ja varsinaisesta työstä. Reijo Valta kuvasi Pikisaaren kaivauspaikkaa. Marko Leppänen sanoi jäähyväiset Englantilaiskalliolle.

Timo Montonen analysoi omakustantajan vaihtoehtoja.

Jan Granath sai tolkkua (på svenska) ruotsalaisten sukututkijoiden käyttämien digiarkistojen kuvien käyttöoikeuksista.

Pulmuilua sarjakuvablogin piirtäjä oli vieraillut Kansalliskirjastossa. Brages Pressarkiv piti avoimia ovia ja Jessica Parland-von Essen raportoi tunnelmista ja arkiston uutuuksista på svenska.

Juha kertoi vuonna 1792 teloitetusta aatelismiehestä.

Jens Nilsson on kirjoittanut puhtaaksi Leppävirran ikäkirjan 1715.

Illallisella Torniossa

Matthew Consett: A tour through Sweden, Swedish-Lapland, Finland and Denmark (1789)

I must now relate an Adventure, though of no great importance, yet as it amused us, I shall have your pardon for so doing. In the evening a stout Finlander laid his elbows upon the window, and without much ceremony called to us frequently for brandy. We nodded to him as we were drinking our wine, while he continued to repeat his former request in his own language Anna ma vino, Hurra Kultana, "Dear Gentlemen, give me brandy." Sir H. with great good nature complied with his request, and gave him two or three glasses which he seemed to enjoy very much, but still he called, Hurra Kultana. A few glasses more were given him, which made him drop his elbow from the window, and rather grow shorter. As his legs would not bear him up, he bent his knees against the wall, and by the help of his hands he supported himself, by holding fast by the window post; but still he called, Hurra Kultana. Two glasses more were given him, till at length he could say nothing but Kultana, Kultana, and gradually sunk from the window.

When his countrymen who were standing around saw him drop, they took him carefully up and carried him away. Word, however, was soon brought that the man was so ill that they expected his throat would soon be on fire, and if he did not recover before the morning, our post horses would be stopped and our Journey prevented.

Our anxiety was removed in an hour or two's time by the man's appearance once more upon the stage. He came into the yard and began to play several anticks, and to shew us how the Bear dances in the fields.

Samassa kirjassa ihailtiin kesiyön aurinkoa:

At twelve o'clock this night we saw the Sun in full beauty. The Horizon being remarkably clear, gave us a most delightful view of that, to us, extraordinary sight. Sir H. G. L. has caused an engraving to be made of this agreeable Scene. The Inhabitants of this climate no doubt reap many advantages from this circumstance during the Summer season ; but, alas ! a long and dreary Winter reverses the scene and involves them in continual darkness. Yet this is not quite so dismal as might be imagined. The aurora borealis appears with peculiar splendor in all northern countries and supplies in some degree the place of the Sun. The stars too in their clear frosty nights shed an agreeable light, and enable them without much impediment to follow many of their ordinary occupations

.