Helsingin vappu vuonna 1891

Nils Wasastjernan valokuva vapusta 1889
HKM CC BY 4.0

Santeri Alkio romaanissaan Keisaririkos. Kuvausjakso 1890-luvulta (1923) vapunpäivästä 1891, jolloin "Kaikki aamulehdet olivat kirjoittaneet siitä, että tänään se nyt todellakin alkoi venäläinen postimerkki liikkua Suomen postireiteillä Suomen postileimalla leimattuna." 

Tänään, Vappuna, ei Helsinki silti ollut mitenkään surupuvussa. Esplanadeilla ja Aleksanterinkadulla hälisi nuorta keväistä parvea aamusta alkaen, mitkä kevät- mitkä viimevuotisissa kesäpuvuissaan. Valkoiset ylioppilaslakit näyttivät valkoisilta ruusuilta näiden värikkäiden parvien vilinässä. Virta, joka noudatteli näitä "valkoruusuja", suuntausi kohti ylioppilastaloa. Esplanadilla jyrisivät ja loksottivat raskaat omnibusvaunut, joita vetäväin suurten hevosten rautainen jalanisku viritti jykevään tahtiin koko liikkuvan Helsingin. Sitä hämmensi ja hoputti säestyksenä pika-ajurihevosten nopeampi askel, mutta tasoitti ja tyynnytti kuormahevosten raskas, jykevä harvakseen lankeeva, seppämäinen kalke. Kaupunki humisi.

Yhtäkkiä soivat torvet Kappelissa. Suomen laulu. Vapputunnelmassa supattelevat kävelijät Esplanadilla vaientavat supatustaan, mutta jatkavat matkaansa. "Finspångilla" käy pari vanhemmalle puolen kallistuvaa herrasmiestä salkut kainaloissaan. Toinen niistä on Yrjö-Koskinen, vartalo hieman kumarassa. He keskustelevat hiljaa. Mutta kun Suomen laulun sävel raikuu, pysähtyy juttu, korva herkistyy, ilme käy totisemmaksi, kirkastuu pian hillityksi, sisälliseksi hohteeksi. Kun kappale on loppunut, nyökkää Yrjö-Koskinen päätään. Hän käy uudelleen kiinni katkenneeseen keskusteluun. Mutta sana nousee nyt kuin varmemmalta pohjalta. Toisen kasvoille nousee hymy. Silloin kajahtaa Porilaisten marssi. Rumpua lyödään. Keskustelu katkeaa uudelleen, hymy kirkastaa nyt myöskin Yrjö-Koskisen ilmettä. Hän suuntaa katseensa lavaa kohti ja pysähtyy taas. Vartalo suoristuu. Molemmat seisovat siinä muutaman silmänräpäyksen, ilmeisesti soiton lumoamina.

Pohjois-Esplanadilla on nuorenväen kulkue saanut vauhtia. Porilaisten marssi vaikuttaa sähköittävästi. Jalkaan tulee pontta ja tahtia, askel käy sotilasmaiseksi. Vartaloon tulee ryhtiä, pää nousee pystymmäksi, käsivarren heilahdus käy tahdikkaaksi, ja sormet puristuvat nyrkkiin. Vihdoin saa sielu virityksensä, niin että tekee mieli laulaa ja silmä käy kovaksi.

Ihmisvilinä on kasvanut. Siinä käy ristiin rastiin kaikenlaista väkeä. Työläiset ovat työmatkallaan. Tuossa työmies työtamineissaan käy läpi juhlapukuisen joukon uljaasti ja väistämättä, hyödyllisen kelpo työmiehen aatelisvaakuna koko olemuksessaan. Mutta kohta silmä tapaa toisen, joka ilmeisesti kärsii työpuvustaan tässä joukossa. Muutamia työläisnaisia puikkelehtii arkoina, ikäänkuin asunsa halpuutta häveten ja joukkoa vierastaen tässä kukoistavan nuoruuden kevättään juhlivassa parvessa. Paperisilpeiden kaupustelijat tarjoavat uutuuksiaan ja saavat innostuneita ostajia. Niitä käyttelee vielä säästeliäs aikakausi hilliten. Mutta kirjavan paperipyryn aiheuttama tuisku synnyttää sitä välittömämmän hilpeyden ja riemun.

Ylioppilastalon edustalla ovat suomalaiset ylioppilaat Alppilaan lähdössä. Ruotsalaiset ryhmittyvät hieman ylempänä. Neitosia monilukuisissa värivivahduksissa parveilee lähettyvillä. Väinämöinen korkealla korokkeellaan näyttää ikäänkuin elostuneen, ja Ilmarisen moukari melkein liikahtelee. Suomalaiset ylioppilasrivit alkavat jo liikkua, laulajat lippuineen etumaisina, parit ja parvet järjestyvät. Muu yleisö katuvierustoilla soluu hiljaa ja huomaamatta nuorisonuomaan.

Ilma on kolea, mutta aurinkoinen ja kirkas. Iloinen vire, jonka laulu ja ylioppilaskulkue on saanut aikaan, leviää kaduntäyteiseen ihmisvilinään ja kohtaa pian päivän yhteisen uhmatunnun. Se ilmenee laulunvivahduksessa, joukkojen kuiskeessa, silmien katseissa. Jokaisen laulun, sanan tai muun tunneilmaisun takaa kurkistaa suomalainen, jota näkymätön kaksipäinen kotka hätyyttelee. Kurkistajan ilmeessä ei nyt tällä hetkellä väreile hätä eikä pelko, pikemmin usko, joka kasvattelee hillittyä uhmaa. Mielikuvissa kangastelee tulevaisuus ja sen hämärtyvillä ääriviivoilla kaksipäinen kotka pakoon lyötynä. Suomalainen nauraa, laulaa, juttelee ja kuiskuttelee kuin konsanaan kaikessa rauhassa, aivan kuin postimerkkimanifesti olisikin hänen kansallisten unelmiensa kiinnekirja eikä mikään valtiokaappaus! [...]

Siinähän olikin Alppila. Ylioppilaat lauloivat jo hotellin parvekkeella. Kaikki istumapaikat oli jo ehditty varata. Kaltevilla mäkitöyryillä istui ja liikuskeli kuhisten ihmisiä. Tarjoilijat kantoivat simaa ja kahvia erikoisen kiireisesti. Toisia tarvitsevia tungeskeli ravintolan tarjoiluhuoneissa, ovissa ja portaissa, kaikkialla pyytäen simaa ja tippaleipiä. Laulu kajahteli raikkaassa aamuilmassa. Lukuisissa pöydissä pysähtyi rupatus, ja huomio kiintyi lauluun.

    "Kaikukohon laulu maamme, niinkuin ukko jyrisee!"

Joukkojen katseet eri ryhmissä alkavat saada sisältöä. Kädet ja vartalot liikahtelevat. Vapun suomalainen sielu alkaa lämmitä.

Kaksipäinen kotka hämärtyy tajunnan takamaille, mutta sen läheisyyden tuntee. Se lähentelee joskus sisäiseen näköpiiriin, jolloin suomalaisen joukkosielun tunnepohjista nousee usko ja uhma. Naisen usko ja miehen uhma. Siitä kantautuu taistelunhalu. Joukkotunne alkaa hahmoittua ja hengitellä, siitä alkaa kutoutua kansallistunnon aavistus…

"Laulusta me voiman saamme laulu syömmet aukaisee!" — — — — — — — — —

Laulu päättyy. Kämmenet läiskähtelevät poikkeuksellisen voimakkaasti. Siinä on uhmaa ja sytyttävää herätettä. Jossain liehahtaa sinivalkea vaate. Joukko sydämiä hulmahtaa sen mukana. Alppilassa liikkuu jotain, mitä ei näy.

Suomi on heräämässä. 

16. kuukausi jatko-opiskelijana

Huhtikuun hommien aikataulutus perustui siihen, että ehdotukseni hyväksyttiin Baltic Connectionsin työpajaan ja sain tästä hyvästä seurata muut osat konffasta ilmaiseksi. Tästä saisin opintopisteen, jos jaksaisin kirjoittaa Ohjaajalle rapsan koetusta. Lisäksi työpajassa saadut kommentit artikkeliaihiooni olisi hyvä käyttää heti hyödyksi ja mahdollisesti/toivottavasti saada teksti kuntoon, jota voisi julkaisuun tarjota.

Loppukuuksi oli siis ohjelmaa, joka ei liittynyt suoraan väikkäriin, joten oli hyvin toivottavaa saada ohjaajille lähetettävä teksti lähetyskelpoiseksi ennen työpajaa. Tähän ajankohtaan olin myös hirttänyt itseni lähettämällä maaliskuun lopussa ohjaajille ennakkovaroituksen. Todennäköisesti ei tehnyt heidän aikataulusuunnittelulleen mitään, mutta tuki omaani. Runsaan vuoden tarkemman tarkkailun perusteella elleivät tavoitteet ole tarpeeksi tiukat, sorrun toistuvasti haahuiluun ja löysäilyyn. Nytkin kävi niin, että kun olin saanut kriittisimmät osat kokoon muutamia päiviä ennen dedistä, aloin hahmotella tätä blogitekstiä sen sijaan, että olisin jatkanut loppuun.

Eli alkukuu meni sitten jossain määrin hikisessä kirjoitusputkessa. Kaikki työstettävät osat olivat tietenkin enemmän kuralla kuin ajattelin, kirjoittaessa kävi selväksi, että aineistosta piti lukea läpi uusia osia tai entisiä tarkemmin, mihin menee törkeästi aikaa, ja... sitä rataa. Varsin tuttua rataa, sillä ei tämä omakustanneproggiksistani olennaisesti eroa. Onpahan vaan hiukan isompi paketti ja mukana ripaus painetta siitä, että aikanaan tuotoksella on ainakin kaksi tai kriittistä lukijaa eli esitarkastajat ja vastaväittäjä.

Mutta tässä vaiheessa tekstin luettaminen ohjaajilla ei paineista. Kaikki tietävät työn keskeneräiseksi ja sitä se mitä suurimmassa määrin on. Huomattavan mielenkiintoista on nähdä miten minun käy loppuvaiheessa projektia. Eräs tuttavani työsti tässä kuussa väitöskirjaansa lähetettäväksi ohjaajien kautta potentiaalisesti esitarkastukseen ja intonsa loppuhinkkaukseen oli huomattava. Minusta ei ole vastaavaa löytynyt koskaan ja yläasteikäisenä pidin osana käsitöideni brändiä päättelemättömiä lankoja. Taipumus käy ilmi myös tämän tekstin alkupuolelta, jossa totesin, että relasin heti kun olennaisin oli koossa. Enkä odottanut ilmoittamaani palautuspäivään, vaan totesin turhaksi puristaa puuttuvista paloista ala-arvoista tekstiä ja lähetin aukkoisen version pari päivää etuajassa. (Toisin sanoen, jos tavoitteet ovat liian tiukat, luovutan. Säädä tätä sitten.)

Baltic Connectionsin työpaja osoittautui erinomaiseksi. Sain artikkeli-ideaani kommentit kahdelta alan asiantuntijalta ja kolmas lähetti myöhemmin kirjallisesti pitkän pätkän. Muidenkin esityksistä ja niiden saamasta palautteesta oli opittavaa. Kuten seuraavana aamuna YouTubessa videossa When Someone Tears Your Research Paper To Shreds In A Loving & Caring Way todettiin, kriittiset kommentit ovat välittämisen osoitus ja hyödyllisempiä kuin "hyvin menee" -hyminä. 

Konffapäivistä tuli rapsa kirjoitetuksi ja tein blogiin ohjelmasta muutaman noston. Loppukuun käytin artikkelityöstön ohella avoimen yliopiston kurssin suorituksiin, joista syntyi blogitekstejäkin (Logiikkapeli 1770-luvun Tukholmasta, 1700-luvun lasiesineiden käsittäminen). Varsin mukavasti mennyt kuukausi sai eilen upean huipennuksen, kun Twitterissä kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä kertoi pitäneensä kakkosluokkalaisille oppitunnin Töölön historiasta. Totesin, että olisin mielelläni ollut kuulemassa ja Heikkilä vastasi "Tutkimuksesi @K_KM_K olivat korvaamattomaksi avuksi - kiitos!" Uuuu!!! Aina kiva kuulla olleensa hyödyksi tai avuksi. Ainakin Töölöä koskevat blogitekstiluonnokset kannattaa siis työstää joskus julkaisukuntoon. Mutta prioriteettina väikkäri, sillä kaksi varmaa lukijaa. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla, nääs.

Kuva: Tuulispää 30/1913

Huhtikuussa

3.4. 

• Kungliga Biblioteketin lehtisivusto on aivan toivottoman huonosti tehty. (Mutta toivottavasti eivät uudista, sillä 20000 väikkäriä varten kerättyä URLia.) Ykkösesimerkkinä se, että sanahaku kohdistuu koko massaan ja aikarajauksen pääsee tekemään vasta sen jälkeen. [Sivusto oli antanut turhan monta virheilmoitusta ja hermostuin.]
• Oli "pakko" nähdä prinsessalle sopiva aapinen. [KB:n digitointi. Lovisa Öberg Ludvig Teodor: Hennes Kongl. Höghet Prinsessan Lovisas ABC bok med bilder., 1854 ] Kuvastossa m.m. varsin erikoinen kypärä Birger jaarlilla. Maunu Ladonlukolla on puolestaan korvaläpällinen kruunu. [Ekaan sain kommentin "Ämpärit ovat aina olleet muodissa." ja vastasin kolmannella kuvalla "Nääh, tällä viikingillä on päässään ihan muuta."]

4.4.

• Luen 1770-luvun lehtiin lähetettyjä muuttolintuhavaintoja ja ikkunani ohi lentää kaksi kookasta ääntelijää. Ei kai kiuruja? [Olen niin surkea lintujen kanssa, että ajattelen kurkea ja kirjoitan kiuru. Ja ne oli todennäköisesti niitä perkeleen hanhia.]

5.4.

• Esimerkki sähköisten aineistojen haasteista. Gradu vuodelta 2014 käyttää Kindlen versiota Simmelin kootuista teksteistä (huom. vuosi!) ja sen paikkamerkkejä. Onkohan sama versio vielä myynnissä? Ainakaan sitä ei saa kirjastosta.

8.4.

• Lähes viisi tuntia duunia. Tuloksena 2827 merkkiä suht-paskaa leipätekstiä ja 18 alaviitettä. Seuraavaksi seminaaria Valtio, professiot ja yhteiskunnalliset murrosvaiheet 1750-1930, sillä proffa antoi vahvasti ymmärtää, että linjoilla pitäisi olla. #tohtorikoulutettava #torstai [Seminaarista syntyi yksi blogiteksti.]

9.4.

• Sitä voi kirjoittaa ylimääräisenkin i:n saamatta kumpaakaan oikeaan paikkaan.

10.4.

• Ei päivää ilman @Finnafi ylläriä? Tällä kertaa "Linkki verkkoaineistoon" vei kirjoittajan Google Drivessa jakamiin pdf-lukuihin. Ilman linkitystä näitä ei todellakaan löytäisi, mutta institutionaalisissa julkaisuarkistoissa on vaan sitä jotain.

11.4.

• Tuntuuko, että maailma on monimutkainen paikka ja elämä hankalaa? – Neljä Helsingin yliopiston historioitsijaa (@rtaavetti, @SaanaSvard, @anulah ja @SakariSaaritsa ) esittelee vanhan kirjan, joka tarjoaa ymmärryksen avaimia aikaamme

12.4.

• Onko väitöskirjatutkijan, joka ei ole työsuhteessa yliopistoon pakko käyttää yliopiston PowerPoint-pohjaa? Kun en unohtanut tätä, voisinko "unohtaa" sen? 

14.4.

• [Museoviraston Ismo Malinen ilmoitti: "Korkeakouluharjoittelijoiden luetteloimat kuvat Suomen maatiloista, yli 1600 kuvaa 1920/30-luvuilta ovat nyt http://museovirasto.finna.fi'n kautta käytettävissä. Kuinka moni löytää vaikka oman sukutilan kuvan? ". Selasin.] IHAN tavallinen ja tunnistamaton kokemäkeläinen päärakennus asiasanoitettu kartanoksi. Sillä kuisti?

18.4.

• [Video: Reacting to the "History of the Corset" || Busting (very weird) corset myths] Viisi pukuhistorioitsijaa käsitteli YouTube-videon ja siinä sivussa puhuivat muutakin fiksua.

19.4.

• Ihanaa nähdä reipas graduntekijä hakemassa kommentteja tutkimussuunnitelmaansa @BalticConnects . Tuskin viimeinen kerta, kun hänestä kuullaan. 

20.4.

• Se tunne, kun etäkonffassa venäläisen esiintyjän sujuva puhe kuuluu selvästi ja englanniksi tulkkaajan ei sitten niin alkuunkaan. [Baltic Connectionsin pääkokemuksista blogiteksti]
• Riku Kauhanen arvioi kriittisesti Aapo Roseliuksen ja Tuomas Teporan kirjaa Muukalaisten invaasio – Siirtoväki Suomen ruotsinkielisillä alueilla.

22.4.

• En eilen ehtinyt kuunnella Maria Julkun esitelmää "Oulun ja Kajaanin linnat vallankäytön keskuksina Pohjois-Suomessa", mutta onneksi on (vielä?) tallenne YouTubessa.

23.4.

• Zoomissa (@jyu_hela ) tänään puolustaa Saara-Maija Kontturi väitöskirjaansa "Lääkärikunnan synty: Suomen lääkärit n. 1750-1850". Vastaväittäjänä@HHakosalo
• Väitös Jyväskylässä päättyi juuri sopivasti, kun piti jo siirtyä pienpainatteiden pariin Ruotsiin, jossa vaihteeksi oli unohdettu säätää Zoomissa mikit oletusarvoisesti kiinni. Onneksi en ehtinyt kuulua kuin näpyttelynä.
• Laatutasapaino välille "good enough" ja "shit in shit out" tarvittaisiin varhaismodernien pienpainatteiden digitointiin, kun niiden täydellinen luettelointi on täyttymätön unelma, todetaan ruotsalaisessa webinaarissa.

24.4.

• Anu kuunteli Atso Haapasen kirjan Ennen Auschwitzia. Suomen juutalaisten tarina. "Kirjaa suosittelen varsinkin nuorille lukijoille ja heille, joita pakolaispolitiikan laajemmat historialliset kaaret kiinnostavat."
• Sitä yrittää selvittää lasiastian muotoa ja löytää natsitervehdyksen mainoskäytön Vasabladetista 1933.
• Päivän väitös YouTubessa/Sibiksessä frakit päällä etäistä vastaväittäjää myöten. Samuli Korkalainen lauloi lektionsa aluksi! Väitöskirja The Standardisation of Lutheran Congregational Singing and Liturgical Melodies in Nineteenth-Century Finland and Ingria

25.4.

• Vuonna 1914 visioituna vuoden 1957 Helsingissä liikuttiin yksityisin lentokonein ja liikkuvin jalkakäytävin.

"Sertifikaatti"

Eilen mainitsemassani Alvin-selailussa tuli esiin useita täysin epäinformatiivisesti otsikoituja käsinkirjoitettuja asiakirjoja. Kun käyttöliittymä oli päättänyt tarjota minulle tietoa englanniksi, yksi näistä oli "certificate", jonka teksti oli niin lyhyt ja moderni, että viitsin tavata.

Kyseessä on (vanhemman) Zacharias Topeliuksen 8.8.1811 Tukholmassa päiväämä lääkärintodistus suomalaiselle merimiehenvaimolle Anna Helena Hultman. Meni hetki ennen kuin ymmärsin, ettei Topelius, jonka kotona minulla on ollut ilo käydä,  aina ollut lääkäri Uudessakaarlepyyssä. Kotivuoren ylioppilasmatrikkeli ei ole kohdallaan hirvittävän tarkka (Köyhäinlääkäri Tukholmassa 1809. Uudenkaarlepyyn kaupunginlääkäri 1811), mutta selitys Tukholmassa oloon on.

Anna Anna Helena Hultman oli vuoden 1810 alun tienoilla saanut halvauskohtauksen ja sairaalloisuutensa parantamiseksi kahdesti käynyt juomassa vettä Tukholman Djurgårdenin terveyslähteellä. Elokuussa 1811 hän oli niin parantunut, että pystyi Topeliuksen todistuksen mukaan matkustamaan Suomeen. Mutta minne siellä?

Hiskillä ja Familysearchilla löytyneistä on nimien puolesta vahvin ehdokas 4.5.1747 syntynyt Anna Helena Hultman, joka asui miehensä Lars Hjelmeruksen kanssa Tammisaaressa, kunnes tämän kuoltua vuonna 1810 muutti Iittiin. Mutta Lars Hjelmerus oli kauppias ja raatimies eikä merimies ja tämä Anna Helena syksyllä 1811 leski eikä vaimo.

Kartat ja tieto - kolme esimerkkiä

Intouduin äskettäin selaamaan Suomeen liittyvää aineistoa Alvinista. Tulos ei merkittävästi eronnut aiemmasta (ks. Alvin-löytöjä, ensinnäkin karttoja ja Alvin-löytöjä, muutakin kuin karttoja), mutta nyt kiinnitin huomiota moderneista kartoista poikkeavaan tiedonesittämiseen.

Charta öfver tracten omkring Artsiö och Salmela byar hätkähdytti kauneudellaan, varsinkin kun ymmärsin (mahdollisesti väärin) kartan sotilaalliseksi. 

Mukana oli Krook-suvun haaran selvittelyssä keskeinen Kinttula (ks. Gustaf Krook perheineen uusintakierroksella), josta saattoi laskea rakennustenkin määrän. Jokainen pusikkokin tuntui olevan mukana. Jostain heräsi kuitenkin epäilys siitä, että peltopalat eivät välttämättä edustaneet ihan tarkkaa todellisuutta. Kysyin historiallisten peltojen asiantuntijalta Kirsi Laineelta, joka vahvisti: "Piirtäjä on luonut pelloille sellaista symmetriaa ja säännönmukaisuutta, joka ei tuon ajan pelloille kuulu. Näyttäisi siltä, että siellä minne, hän on peltoa piirtänyt, on todella ollut peltoa, mutta kyse on ikään kuin karttamerkistä, ei viljelyn todellisuudesta"

Kun esitys on äärimmäisen yksinkertaistettu, kuten kartassa Afritning öfver landsvägars i Korsholms östra fögderi ungefärliga läge och sträckning, on helpompaa muistaa, että kyse on tiettyyn tarkoitukseen tehdystä tosiasioiden otoksesta. Tätä kartan ja kaavion tekijää on kiinnostanut pääreitit Korsholman itäisessä voutikunnassa. Kulkemiselle oli olennaista yksiselitteiset keskuspaikat eli kirkot ja tärkeimmät sillat. Yhdessä otsikon kanssa se, että karttaan on merkitty pitäjien rajapaikat, viittaa virkamatkakäyttöön, jolle sijainti ja etäisyydet riittivät vähemmän tarkkoinakin. Huomattavaa on, että alueelle ja (talvi)liikenteelle merkitykselliset järvet ovat täysin näkymättömiä. 

 Noin vuoteen 1790 ajoitetussa esityksessä w merkkaa Jyväskylää, jonne luoteesta tulktiin Alavuuden ja Ähtärin kautta kulkenutta tietä, joka teki tiukan mutkan Kuivasmäellä. Jyväskylästä pohjoiseen pääsi Hämeen läänin puolelta jatkuvaa postitietä, joka haarautui Laukaan Koivistossa Pohjanmaalle ja Kuopioon vieviksi haaroiksi. Lähellä risteystä on ö-kirjaimella merkitty Koiviston kestikievari. Jos sieltä jatkoi kohti Kuopiota piti pian ylittää "kapenkosken silda". Jyväskylästä koilliseen F:llä merkitty kirkkotie vei Laukaan kirkolle. Siltä saattoi kääntyä kohti Kangasniemeä uu-merkinnällä varustetun "Vuhtasildan" (vai kuitenkin Viihtasillan) kohdalla.

Mahdollisuuksien rajoissa on sekin, että kartantekijä on tallentanut tietoa, jota ei ole tiedoksi ymmärtänyt. Kartassa Project-charta till innevarande års recognoscering... : över trakten öster och nordöst om Helsingfors esivanhempieni asuinseuduilla lukee Assikala, Ruotsi Wessi, Wessi Ierwi, Wässivämas. Ovatko paikalliset tuplanneet konsonantin vai kartantekijä vaan ajatellut toisen ässän kuuluvan kirjoitusasuun?

P. S. 

• Anders Moliis-Mellberg: Gamla kartor och kartgåtor i Sydösterbotten
• Johanna Skurnik: Karttoja, kirjoja, karttapalloja ja atlaksia (Skurnikin englanninkielinen hankeblogi)

Naiset marssivat vuonna 1905?

 

Twitterissä tuli vastaan Juha Tarvaisen värittämä valokuva naisryhmästä ylittämässä Aleksanterinkatua. (Alkuperäinen julkaisu todennäköisesti FB-ryhmässä Vanha Helsinki värikuvina.) Värejä enemmän minua kiinnosti kuvailutieto. Alkuperäisessä kaupunginmuseon kuvassa (CC BY 4.0), jonka alkuperäinen kuvaaja on tuntematon, ajoitus on vuosi 1905 ja teksti "Naisten mielenosoitusmarssi mahdollisesti äänioikeuden puolesta. Kulkue matkalla Säätytalon edustalle mielenosoitukseen. Unioninkatu 27 - Aleksanterinkatu 28. Taustalla Stockmannin tavaratalo."

Jos ei tiedetä mistä marssista/kulkueesta on kyse, miten voidaan Aleksin ja Unioninkadun kulmasta päätellä kohteeksi Säätytalo? Jos kyse olisi merkittävästä tapauksesta, eikö siitä olisi useampia kuvia?

Mahdollisen vastauksen toivossa tein tietenkin haun sanomalehtiin. Naisten vaatteiden perusteella kyse ei ole talvesta. Hakusanoilla "naiset marssi säätytalo" tulee esiin useita marsseja, sillä ymmärrettävästi poliittiseen vaikuttamiseen pyrkivät päätyivät Säätytalolle. Ehkä siksi se oli lisätty valokuvan kuvailutekstiin? Mutta onko näillä arvailuilla mielenosoitusmarssista, äänioikeustaistelusta ja Säätytalosta informaatioarvoa? Johtavatko ne enemmän harhaan kuin oikeaan?

En kuitenkaan pystynyt lisäämään mitään tietoa, joten jääköön tuollaiseksi. Kuvakokoelmien Jukka Cadogan kirjoitti äskettäin kaupunginmuseon Työn alla -blogiin otsikolla Kuvakokoelmien yleisöpalaute voi johdattaa tutkijan moninaisille poluille Helsingin historiaan ja onnistui vakuuttamaan, että palautetta kannattaa antaa. Kuitenkin muistaen, että

Valitettavasti Helsingin kaupunginmuseolla ei ole mahdollisuuksia seurata useilla eri alustoilla elävää vuolasta internet-keskustelua. Siksi meille lähetetty kohdennettu palaute onkin ensiarvoisen tärkeää.

Twitterissä Kaupunginmuseo tarjoaa erityispalvelua Pekka Saurille, joka usein kommentoi bottien jakamia kuvia, mutta meidän muiden pitäisi jaksaa hakeutua virallisiin kanaviin. Itse olen tätä myös joutunut opettelemaan ja saatuani useimmiten Finnaan jätettyihin palautteisiin vastauksen olen niitä viitsinyt myös lisää jättää. Esimerkiksi kun Katariina Mustakallio ihmetteli Twitterissä valokuvan erikoista hillorakennetta näin sen vaivan, että hain kuvan Finnasta ja jätin huomautuksen. Kuukausi meni, mutta sain kuvapalvelun tutkijalta sitten viestin

Kiitos riemukkaasta palautteestasi. Kiva, että kerroit suoraan meillekin; itse en livertelyä seuraa. Tässä on tainnut luetteloija olla vähän suurpiirteinen: hillo tai hillosipuli, samapa tuo… Tarkensin kuvatekstiä vastaamaan todellista tilannetta. Muutokset näkyvät Finna-palvelussa muutaman päivän kuluttua.

1700-luvun lasiesineiden käsittäminen

En ole täällä vielä ollenkaan maininnut sitä, että vanhasta tottumuksesta ja Helsingin yliopiston tunnareiden ylläpitämiseksi ilmoittauduin avoimessa yliopistossa Georg Haggrénin vetämälle kurssille Tuhkasta designiin. Hieman kryptinen otsikko viittaa lasiin, jota tarkastellaan historian, arkeologian, taidehistorian ja museologian suunnasta. Koska väikkäri ei koskaan pääse unohtumaan, teen kurssin suoritteeksi sanomalehtipohjaista esseetä ja näin päädyin selvittämään 1700-luvun osoitetta Tukholmassa.

Se oli itse asiassa helppo tehtävä verrattuna tuotelistojen sanojen ymmärtämiseen, mutta suomalaisen lasiruukin osalta näitä on "onneksi" vähän. Paria sanaa selvittäessäni osuin Posttidningarissa 3.5.1759 kaksisivuiseen Kungsholman lasiruukin hintalistaan, josta varmaan saisi aikaan kanditutkielman. Hetken ihmeteltyäni muistin Haggrénin lähdekriittisen toteamuksen, että kaikki listojen esineet eivät välttämättä olleet tuotannossa. Kokonaisuudesta syntyi mielikuva jonkinasteisesta muoti-innosta tai kulutushulluudesta. 

Nimikkeiden selvitystä vaikeuttaa osaltaan se, että mukana on sekä kuluttajille suunnattuja esineitä että apteekkiin tai laboratorioihin tarkoitettuja. Kuningatarveden pullosta tuli ensimmäiseksi mieleen jälkimmäinen, sillä kuningasvesihän on suola- ja typpihapon seos. Kurkistus SAOBiin kertoi, että kuningatarvesi oli unkarilainen rosmariinin kukista tislattu neste, jolla oli lääkinnällinen käyttö. Eli kuului apteekkiin, mutta ei arvaamastani syystä. Mutta, jotta asiat eivät olisi liian helppoja, SAOBissa annetaan myös rinnakkaismuoto "eau de la reine d'Hongrie" ja tuotelistalla on erikseen samanhintainen "L'eau la Reine Flaska". Mikä mahtoi olla esineiden ero?

Viinilasien kohdalla vetävyys ei ole merkityksellistä, mutta olutlasien osalta ilmeisen tärkeää. Puoli tuoppia on 0,65 litraa. Kortteli on neljännestuoppi eli 0,3 litraa ja puoli korttelia siis 1,5 desilitraa. Siitä, kun olen istunut oluenjuojien kanssa on aikaa, mutta en kyllä muista kertaakaan nähneeni alle kahden desin annosta. 

Leikkeen hinnat koskivat puolikristallia. Täyskristallisia olutlaseja Kungsholmenin lasiruukki ei myynyt. Koristeltu (ritade) olutlasi maksoi riikintaalerin, eikä sen kokoa määritelty. Tavallisemmasta lasista tehty korttelin olutlasi maksoi 10 äyriä, puolen tuopin 18 äyriä ja kahvallisena 24 äyriä, jolla sai myös tuopin lasin ilman kahvaa. Jossain siis tarjoiltiin kerralla 1,3 litraa olutta.

Tavallisemmasta lasista tehtiin myös sitruunapurkkeja, joiden hintavariaatio viitaa erilaisiin kokoihin tai malleihin. SAOB ei tunne käsitettä eikä siitä tule mitään mielikuvaa. Googlailu tuottaa eteen kulhon, jonka kannen nuppi on sitruunanmuotoinen. Sellaista tuskin saisi 24 äyrillä.

Lasisia verhorenkaita!

Lasinen yöastia?! Kai yhtä kestävä kuin posliininen, mutta ajatus hajoamisesta käytössä tai käytettynä... Estetiikkaa ajatellessa pitää muistaa, että täysin väritön ja läpinäkyvä lasi oli harvinaista. Kurssilla vinkattu norjalainen kuvitettu Modellbok for Nøstetangens og Aas' produkter med prisangivelse (1763) antaa ymmärtää, että kyseessä on värillisestä lasista valmistettu esine.

Valitettavasti norjalaisen lasitehtaan valikoimaan ei kuulunut sitruunapurkkeja eikä niitä kahta esinettä, jotka esseessä ovat selvittämättä.