Nimellä E. K-der allekirjoitettu kirjoitus lehdessä Työläisnainen. Sosialidemokraattisen naisliiton äänenkannattaja 17/1909:
Olen syntynyt K— n pitäjässä. Äitini jäi leskeksi oltuaan viisi vuotta naimisissa. Meitä oli kolme lasta, joista kaksi tyttöä ja yksi poika. Poika kuitenkin kuoli ennen isänsä kuolemaa.
Oli köyhät vuodet, vuosina 1866—67. Ei ollut talollisillakaan selvää leipää, mitäpä meillä sitten olisi ollut. Äitini laittoi meille leipää suolaheinistä ja herneen varsista, johon sekoitettiin ruisjauhoja sekaan, niin että se pysyi koossa uuniin pantaessa, mutta pieninä palasina tuli se sieltä pois. Äitini kehräsi, kutoi sukkia pappilaan ja sieltä sai hän paikaksi ruisjauhoja, läskin kuoria, luita ja herneitä. Asuimme talojen saunoissa. Talvipakkasilla oli surkeata. Ovi täytyi olla auki. Uunin edessä istua värjöteltiin. Yhtä puolta palelsi, toista poltti ja silmiä kirveli. Kun talonväki kylpi niin oli äiti aivan läpimärkä kuumuudesta. Sittenhän se taas meni kun se aika oli ohi. Niin ahkerasti työskenteli äitini, että hän lepäsi ainoastaan vähäsen yösydämmellä ja kuitenkin meillä ei aina ollut leipääkään.
Äitini kertoi minulle pienenä, kuinka jumala on suuressa rakkaudessaan antanut meille koettelemuksia. Kun hän tuli kirkosta, oli hänen tapansa kertoa, miten lohduttavasti pastori taas sanoi. Useimmiten hän toisteli niitä sanoja: "huokeampi on kamelin käydä neulan silmän läpi, kuin rikkaan tulla taivaanvaltakuntaan. Kärsikäät niin teidän palkkanne on juuri taivaassa". Ja näin olin minäkin päättänyt antaa koko elämäni Jumalalle.
Sisareni kuoli. Ajat muuttuivat paremmiksi. Tulivat hyvät viljavuodet, mutta äitini ja minun elämäni ei paljoa parantunut, sillä työpalkat olivat niin huonot. Selvä leipä oli meillä, mutta rahaa ei äidillä juuri ollut usein. Maitoa sai ainoastaan harvoin, ja siksi äiti ruisjauhoista imelti, jota tehtiin niin veteläksi kuin velli ja hapatettiin. Sitä syötiin leivän kanssa ja se oli meidän keittoa sekä maitoa.
Yksitoista vuotiaana lähdin maailmalle leipääni hankkimaan. Rukoilin illat ja aamut ja kiitin jumalaa jokaisesta päivästä. Jouduin herrasperheisiin ja tulin siinä ilmapiirissä näkemään kaksi kovin vastakkaista näkökohtaa. Palvelin pääkaupungin hienommissa perheissä, joissa kävi paljon avunpyytäjiä. Usein kertoivat nuo onnettomat kärsimyksistään ja kurjuudestaan minulle, joita kuunellessani muistui mieleeni omat lapsuuteni kärsimykset. Olin vieläkin säilyttänyt uskon, että ei hiuskarvaakaan putoa ihmisen päästä ilman herran tahtoa ja että ihmisen elämän kohtalon on jumala jo syntymästä määrännyt, sekä että jos itse sitä koetamme parantaa on se synti.
Luin paljo tieteellisiä kirjoja ja niistä rupesin tuntemaan maailman luomishistoriaa, sekä ettei jumala ole maailmaa kuutena päivänä luonut. Sydämmeni koveni ja huomasin ettei siinäkään ole perää, kun sanotaan: "avukses huuda minua hädässäs niin minä tahdon auttaa sinua. Anokaat niin teille annetaan". Nyt huomaan että ne jotka ovat kärsineet syntymästä hautaan asti, kiittäneet joka leipä palasta minkä kovalla työllä omat ansaineet ovatkin enimmin kärsineitä, niinkuin äitivainajanikin. Niin, ehdottomasti olen tullut ajatelleeksi, että se jumala ei ole sellainen jumala kun meille on opetettu. Se ei ole rakkauden jumala, se vaan on paremmin vihan jumala, jota kostaa kolmanteen ja neljänteen polveen. En käsitä miksikä ne olisivat juuri köyhät jotka eniten tekisivät syntiä jumalaa vastaan, koska heitä kovin usein täytyy kurittaa. Kuka sitten, jos ei juuri köyhä käänny rukouksissaan taivaallisen isän puoleen apua pyytäen, sillä heillä ei aina ole ruokaa eitä asuntoakaan. Jumala näyttääkin vaan olevan rikkaitten jumala, joka heille yltäkylläisesti jakelee armolahjojaan ja meitä köyhiä hän yhä kurittaa ja rangaisee. Näin ollen ei voi uskoa sellaiseen Jumalaan, joka niin vääryyttä tekee. Ne sanat eivät pidä paikkaansa: "Avukses huuda minua hädässäs niin minä tahdon auttaa sinua".
Pois kaikki haaveilut! Meidän täytyy itse taistella etujemme puolesta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti