Museolauantai Turussa

Viikko sitten palatessani Tukholmasta jäin kökkimään Turun satamaterminaaliin pariksi tunniksi ja kellon lähetessä kymmentä siirryin Turun linnaan. Kylttyyriväki oli kirjamessuilla ja museoissa rauhallista.

Linnassa kiinnosti kesällä avautunut näyttely Outo luonto, joka oli kyllä altavastaajan asemassa Epäihmisyyden museon jälkeen. Ajatuksena nykytaiteen ja museoesineiden yhdistäminen kiinnosti. Käytännössä teokset eivät avautuneet ja näyttelytekstit olivat asiallisen tylsiä. Ei yllättävää, ei oivaltavaa. Eläimet ovat kotieläimiä, saalista, apureita, lemmikeitä, tarujen aiheita ja tieteen kohteita. Blaa-blaa.

Hätkähdyttävin oli pelikaanihavainto.

"Hänet näkee harvoin Saksassa, mutta Intiassa hän esiintyy ylen määrin. Ja yksi heistä tuli vuonna 1605 Suomeen Turun linnan luo, ja ui siellä joitakin päiviä linnan ympärillä, ja kiljui tapansa mukaan kunnes tuli ammutuksi, ja sen nahka lähetettiin kuninkaalle, ja on siellä vielä tänä päivänä. Selitin sen saapumisen merkitsevän vieraan joukon saapumista meren yli tyhjän säkin kanssa, jonka he tahtovat tässä valtakunnassa täyttää, mikä myös tapahtui." - Sigfridus Aronius Forsius vuonna 1605 Turun linnan edustalla nähdystä pelikaanista.

Tämä ei tainnut olla mukana viime vuonna lukemassani Timo Vuorisalon kirjassa Kolme simpanssia Nummenmäellä. Turkulainen eläinkirja.

Linnasta lähtiessäni katsahdin aikajanaan ja totesin (yllättymättä), että Kustaa III:n Turun matka oli mainittu, mutta Kustaa IV Adolfin 1802-reissu, jolla käytiin linnan luona, ei. Mitä halutaan muistaa...

Linnan jälkeen suuntasin Forum Marinumiin. Muistaakseni en ole siellä aiemmin käynyt ja perusnäyttelynsä uudistuksesta pyöri blogi, jonka lukemisesta ei jäänyt mitään mieleen.

Lipun Museokortilla lunastettuani olin järkyttynyt havaitessani, ettei museossa ole säilytyskaappeja. Ollenkaan. Miksi? Jätin oman reppuni lipunmyyjän tiskin alle ja katselin myöhemmin kun toinen kävijä kantoi mukanaan täysikokoista matkalaukkua selkärepun lisäksi. Luulisin, että ilman olisi ollut hauskempaa.

Tosin oliko tarkoitus olla hauskaa? Heti aluksi törmäsin Suomen laivan rakennuksen historiaan esitettynä neljällä pitkällä tekstillä ilman mitään kuvia tai piirroksia. (Kuvani keskellä.) En jaksanut lukea kuin alun, enkä ymmärtänyt osaa termeistä.

Pitkiä tekstejä oli paljon myös uusitussa perusnäyttelyssä. Ainoa niiltä vapautettu alue oli perämoottorihuone, jonka koko sisältöä ei saanut yhteen kuvaan.

Verrattuna Kotkan ja Rauman merimuseoon täällä tuntui olevan enemmän esineitä ja merisota oli saanut huomattavan sijan. Mutta monissa huoneissa oli vaikea hahmottaa, missä teemassa mentiin. Ja tekstiä riitti.

Paitsi siitä yhdestä asiasta, josta olisin sitä kaivannut. Ainakaan en onnistunut löytämään mitään esittelyä L. Törnrothin meriaiheisille piirroksille, joita oli enemmän kuin nämä kaksi.

Poislähdettyäni luin ulkoseinästä perusnäyttelyn mainoslauseen "Kerron sinulle tarinani...", joka ei vastannut mitenkään kokemustani. Henkilöbiografioita (eli lisää pitkiä tekstejä) oli toki pitkin näyttelyä, mutta tarinoilta ne eivät otokseni perusteella vaikuttaneet.

Lopuksi kävin Wäinö Aaltosen museossa tutustumassa Pietarin valtiollisesta uskontojen historian museosta lainattuihin teoksiin. Itse museossa en ole Pietarissa käydessä älynnyt käydä. Toivottavasti saan joskus mahdollisuuden, sillä ainakin tämä valikoima oli upea.

Mutta vaikeaselkoinen kattaessaan useita kulttuuripiirejä ja uskontoja. Näyttelyn seinätekstissä todettiin, että

Ymmärtääksemme uskontoa käsitteleviä taideteoksia meidän on syytä erotaa toisistaan uskonnon harjoittamiseen tarkoitetut kulttiesineet ja muut uskonnollisia aiheita kuvaavat taideteokset. Lisäksi voidaan kysyä, vastaako teos uskonnollisen yhteisön tarpeita vai kuvaako se uskonnollista aihetta ulkopuolisen silmin. Taiteen tekijällä, tekohetkellä ja teoksen tilaajalla on merkitystä sen sisällön tulkitsemissa.

Erinomaisia pointteja. Mutta näyttelyssä kävijälle ei annettu huoneryhmittelyä kummempaa apua tulkintaan. Ainakaan oma sivistykseni ei riittänyt täyteen ymmärrykseen. Eniten mietitytti 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa vanhauskoisista tehdyt maalaukset. Seinätekstin mukaan ryhmä "nousi uudenlaiseen arvoon, koska siinä nähtiin venäläisyyden elävän kaikkein autenttisimpana". Mutta uskonharjoittajia ei suinkaan esitetty maalauksissa positiivisessa tai arvostavassa hengessä.

Lisää Kustaan sotaan jääneitä tai sen aikana kadonneita

Muutaman vuoden takainen sanomalehtiharavointini (*) oli jättänyt muutaman Kustaan sotaan jääneen väliin. Siis paikkausta.

Kertaalleen armeijasta eronnut Gustaf Björk matkusti kuormarenkinä vuonna 1789 Kalajoelta kohti armeijaa Venäjän rajalla. Tämän jälkeen ei vaimonsa ollut saanut elonmerkkejä. Kuulutus miehen perään julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 6.12.1792.

Sitten poikkeuksellisempi tapaus. Vapaaehtoisena sodassa ollut Matts Lax oli joutunut sodassa venäläisten vangiksi. Hän pääsi palaamaan kotiin vuonna 1790, mutta ei löytänyt sieltä vaimoaan Maria Bobergia. Tästä ei sittemminkään ollut kuulunut mitään. Matts mieli uuteen avioliittoon, joten asiaansa kuulutettiin sanomalehdessä Posttidningar 24.5.1794.

Kajaanin vapaaehtoispataljoonaa rintamalle seuranneen Henrik Lepistön uskottiin joko karanneen Venäjälle tai kuolleen. Hänen vaimonsa suunnitteli uutta avioliittoa ja poismuuttoa Iisalmesta vuoden 1795 lopulla ja ilmoitus sanomalehdessä Inrikes tidningar julkaistiin 26.1.1796.

Rakuuna Henrik Backsten oli jäänyt vangiksi Kustaan sodan meritaistelussa 1790. Kuulemma kuollut pian tämän jälkeen Venäjällä, mutta koska tästä ei ollut virallista todistetta, uutta avioliittoa Pernajassa suunnitteleva vaimonsa/leskensä Anna Maria ilmoitti asiaansa sanomalehdessä Inrikes tidningar 7.6.1797. "Änk: Anna Maria Baksten" vihittiin Pernajassa avioliittoon 8.10.1797.

Leipurin kisällin paikan sodan vuoksi jättänyt Anders Hagberg (myöh Hack) jätti vaimonsa Lena Maria Roosin vuonna 1788 Tukholmaan. Sittemmin tästä ei ollut tietoa. Uuden avioliiton aikeessa julkaistiin asiasta kuulutus sanomalehdessä Posttidningar 4.2.1796.

Beata Zachrisdotter Heikkinen oli vastaavalla asialla pari vuotta myöhemmin ja hänen ilmoituksensa Pohjanmaan rykmentin sotilaasta J. Canon julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar 21.3.1797. Beata  ja "Sold.af öfv.leut.comp. Johan Canon" oli vihitty Raahessa 9.3.1780. Todennäköisesti toinen avioliitto on Limingan vihittyjen listassa 21.1.1799, sulhasena "Såld: Jakob Gatt".

Viimeiseksi hieman erilainen kuulutus. Kustaan sodan aikana Liivinmaalta kotoisin oleva mies Jöran Simonsson oli karannut Ruotsin puolelle ja päätynyt rengiksi Uskelaan Ilolan rälssitilalle. Hän suunnitteli avioliittoa Hedvig Henriksdotterin kanssa. Ilmoituksen teksti näyttää viittavan vuoteen 1791, mutta se julkaistiin sanomalehdessä Inrikes tidningar vasta 21.11.1798. Pari vihittiin Salon seurakunnassa 27.12.1798.

*) Viisi, jotka eivät palanneet Kustaan sodasta 23.11.2010
Oliko Michael Ståhlman elossa? Kuoliko suutari Johan Ekström Hangossa? 10.1.2011
Artjärveläiset sotilaat hinkuivat naimisiin heinäkuussa 1792 9.6.2011
Sotilaita odottivat Lellaisissa ja Paneliassa 1793 28.6.2011

Kustaan sotaan jääneet 10.12.2011

Kalvoja, tietokanta ja tallennetut kahvit

Eilinen oli Helsingin päiviä, jolloin ohjelmaa olisi ollut yhtäaikaa kahdessa tai kolmessakin paikassa yhtäaikaa. Päädyin hyvin asiallisiin esityksiin, osin tarkoituksellisesti.

Helsingin kaupunginmuseon viime kuussa aloittamat keskiviikon iltapäivien museotreffit kuullostivat kevyeltä ja seuralliselta. Arkeologiaa oli luvassa ja museonjohtaja mainosti aamulla, että "#Kaupunkiarkeologia on jännittävää!".

Olin pikkasen pettynyt, kun olennaisesti kyse oli organisaatioyksikön kalvosulkeisista. Viestitkin tuntuivat masentavilta. Viereisen korttelin (Burtz-Bock-Hellenius) pihalta oli viime vuonna löytynyt 1700-luvun puolivälin pihakiveys, joka oli rakennustyön tiimellyksessä purettu. Tieinventointi on tekemättä. Ensimmäisen maalmansodan linnoitusten täysinventointiin ei ole rahaa. Adoptoi monumetti -toiminta on jumissa virkamiesten pöydillä. Museoviraston rekisteriportaaliin ei ole ehditty viedä Krimin sodan linnoituksia. No, vastahan siitä on pari sataa vuotta.

Tämän jälkeen oli ihan kiva kuunnella Arkistolaitoksen Diplomatarium Fennicum -esittelyä. On saatu Beta-versio (eli osa suunnitelluista toiminnallisuuksista) julki. Omatoimitestailulla huomasin olennaiseksi eroksi sen, että nyt onnistuu kokotekstihaku. Demossa näytettiin, että on myös mahdollista katsoa samalla näytöllä alkuperäistä ja toimitettua versiota. Ja jopa tarkkaa valokuvaa sinetistä rinnan julkaisuun piirretyn kanssa.

Haun tehostamiseksi ja vähän muunkin mahdollistamiseksi on olennaista, että asiakirjojen henkilö- ja paikannimille saadaan jonkinlainen kirjoitusmuodot yhdistävä systeemi. Tätä suunnitellaan ja visiona on jopa paikannimien yhdistäminen koordinaatteihin. Haasteita riittää. Syksyllä tietokantaan pitäisi tulla ensimmäiset uudet dokumentit Tallinnasta ja Vatikaanista. Muitakin lisäyksiä on tunnistettu ja lisää etsitään.

Kotiin päästyäni katsoin Kansalliskirjaston Kupolisalissa järjestetyn kulttuuriperinnön digitalisaatiota käsittelevän aamukahvitilaisuuden tallenteet Periscopesta (saatavilla jonkin aikaa, ei ikuisesti). Samu Nyströmin esitys pätkässä Aamukahvit Kupolisalissa jatkuvat parasta antia. Hän kertoi Finnan käytöstä valokuvien osalta kiittäen avautuvia mahdollisuuksia sekä kritisoiden resoluutiota ja määrittelytietoja. Ja sivumennen kertoi nykyopiskelijoiden kutsuvan arkistotyötä paperin ääressä luomututkimukseksi.

Optisen lennättimen käyttö rauhan aikana

1802-projektin puitteissa avasin Anders Fredrik Skjöldebrandin englanniksi julkaistun matkakertomuksen A picturesque journey to the North Cape. (On suomeksikin, mutta ei verkossa.) Matkan hän teki Acerbin kanssa vuonna 1799. Eteläinen Suomi ei saa montaa sivua, mutta hätkähdin heti alkuunsa mainintoihin lennättimestä (telegraph).

Toki muistan optisen lennättimen olemassaolon, vaikka sen maininnasta blogissa on näköjään jo 5 vuotta. Mutta ajallisesti se ei ollut kiinnittynyt ja pääsi näin yllättämään.

Skjöldebrandin mukaan lennättimien sarjalla pidettiin yhteyttä Suomeen, kun jääolosuhteet tekivät matkustamisen mahdottomaksi. Wikipedia-sivun mukaan "Verkko kattoi aluksi linnakkeet Tukholman ympäristössä, mutta sitä laajennettiin 1796 Ruotsin Grisslehamnista Signilskärin kautta Eckeröön Ahvenanmaalle." ja "Suomessa linjaa jatkettiin Eckeröstä Uuteenkaupunkiin ja Turkuun." Milloin? Jos lennätin olisi ollut Turussa käytössä jo 1802, olisi siellä tiedetty oitis kuninkaallisen seurueen liikkeelle lähdöstä, mitä ei Porthanin kirjeen perusteella tapahtunut.

Turkulaisissa sanomalehdissä "från Telegraphen på Eckerö" saatiin tieto Norrköpingin valtiopäivistä (Åbo Tidning 8.2.1800). Lennättimen kautta saatiin tietää, että meri Ruotsiin päin oli täynnä ajojäätä (12.1.1805, 19.1.1805). Viestin saapuminen Eckeröstä Turkuun on kestänyt melkein pari viikkoa eli tällä välillä ei ole ollut lennätintä alkuvuodesta 1805. Eikä vielä huhtikuun alussakaan, kun edelleen meressä oli ajojäätä, mutta viesti Eckeröstä Turkuun sentään saatiin kulkemaan alle viikossa (6.4.1805, 13.4.1805)

Lennätinlinja ei ollut saavuttanut Turkua vielä vuoden 1807 alussakaan (14.3.1807). Ja nyt kun tarkemmin luen verkkosivuja (kuten Tekniska museetin) tulen ymmärrykseen, ettei linja tainnut koskaan Eckeröstä itään lähteäkään. Näkyy selvästi myös postimerkissä vuodelta 1979. Tukholmasta oli tärkeämpiä viestintäsuuntia.

Rahakabinetissa opittua

Tukholman arkistoreissuni päätteeksi poikkesin toista kertaa kuninkaalliseen rahakabinettiin. Nyt aikaa oli pari tuntia, mutta silti tuntui vaikealta saada kaikki käytyä läpi. Niinpä vain muutamia poimintoja aikajärjestyksessä.

1) Ravattula tuli mieleen 1100-1400 -luvuilla käytössä olleen Dverstorpin kirkon rahalöytöjakaumasta, jota kuvasivat pienoismallissa eri kokoiset pallukat.

2) Södermanlandissa 1586 kulkenut saksalainen kauppias oli huomannut talonpoikien säilyttävän varakkuuttaan hopealusikoissa, joita saattoi olla jopa 50 (!) yhdessä taloudessa. Ja tämä siis vuoden 1571 hopeaveron jälkeen. Ei vaan meillä Suomessa?

3) Huomaatteko mitään erityistä näissä 1750-luvun rahansiirtoseteleissä?

No, rahasummathan on kirjoitettu myös suomeksi

Ja nimenomaan kirjoitettu, mistä tulee taas mieleen se numeroiden osaaminen.

4) Kiky-päätöksellä 4.11.1772 hävitettiin kalenterista 23 pyhä- eli lepopäivää. Tämän kunniaksi tehtiin mitali, jota tuskin jaettiin niille, jotka saivat enemmän työaikaa.

Mitä kuninkaalta anottiin kesällä 1802?

Se, mitä viime viikon arkistoreissulla Riksarkivetista sain irti, oli Kustaa IV Adolfin kesäreissun aikana käsittelemien anomusten päätöspöytäkirjat (Inrikescivilexpeditionen inklusive Kammarexpeditionen 1714-1719: Konseljprotokoll i original, huvudserie). Niissä oli noin 180 suomalaisten tekemään anomusta. Periaateessahan anomuksen olisi voinut lähettää kuninkaalle milloin vain, mutta käytännössä se oli helpompaa kun hän oli fyysisesti lähempänä.

Niin helppoa, että innostuttiin pyytämään lähes kuuta taivaalta. Takaisin menetettyä torppaa. Kruununtilaa, joka oli jo jollain muulla. Näihin verrattuna verohelpotukset olivat realistisia, mutta useimpiin alamaisiin anomuksiin tuli joko kieltävä vastaus tai todettiin, ettei kysymys kuulunut kuninkaan suoraan toimintavaltaan.

Tutuin nimi hakemuksissa oli Matts Henriksson, joka oli kyseisen arkistopäivän aamuna esiintynyt blogissani!

Kaikissa pöytäkirjan kohdissa ei ollut näin tarkasti paikkatietoja, joten en voi olla varma oliko joukossa kokemäkeläisiä. Harjavallan apupappi Fredrik Solinius pyysi itselleen tuplattuja virkavuosia, jotka olisivat auttaneet paikanhaussa, ja vaimolleen paikkaa Tukholman sairaalassa. Kuninkaan valta ei kuitenkaan riittänyt sote-alueiden rajojen ylitykseen.

Tässä ja oikeastaan kaikissa muissakin olisi ollut hienoa päästä lukemaan varsinaisten anomusten perusteluja.

Ilmeisesti kaikkia anomuksia ei esitetty kirjallisesti. Muusta päätöksenteosta erillään on Maria Mattsdotter Tammelasta saanut luvan uuteen avioliittoon.

Ja Juvan kirkkoherran Johan Poppiuksen leski Eva Catharina Krook on saanut kolminkertaiset armovuodet kun kuningas oli Juvan pappilassa.

Tällaista sitä arkistoissa on säilynyt. Aivan mahdotonta käydä täydellisesti läpi ajatellen tiettyä aluetta tai tiettyjä ihmisiä.

Miten arkistomatkaan valmistaudutaan huonosti

Olin tämän viikon lopulla kaksi päivää Tukholman arkistoissa. Reissun valmistelut eivät menneet parhaalla mahdollisella tavalla, joten itselleni muistoksi ja muille mahdolliseksi opiksi läpikäynti.

Aloitin Megamokalla. Minulla oli ostettuna tarjousristeily, ajattelin, ettei yhdessä päivässä arkistossa mitään ehdi, ja ostin jatkoksi hotelliyön ja paluun. Tarkistamatta missä ja milloin arkistot olivat auki. Ei näin!

Vasta ostokseni tehtyäni menin Riksarkivetin sivuille tarkistaakseni aukioloajat ja sain sätkyn. Remontissa!

Kun jatkoin lukemista huomasin, että asiakaspalvelu remontin aikana on Krigsarkivetissa. Joka on pienen kävelyn päässä Siljan terminaalista eli alkuperäisellä tarjousristeilylläkin olisi voinut ehtiä tekemään jotain järkevää. Ja säästää pari sataa euroa. Pahus.

Remontikuvion takia asiakirjat pitää tilata etukäteen eikä päivän mittaan voi tehdä paikkotilauksia. Tämän takia tein ensimmäisen asian melkein oikein eli lähetin hyvissä ajoin tiedustelun Riksarkivetiin. (Tästä olisi tietenkin pitänyt aloittaa.) Sen lisäksi, että kysyin oliko jo tuntemani aineisto saatavissa Krigsarkivetin tiloihin, tiedustelin erään artikkelin kryptisen lähdeviitteen perään ja utelin mahdollisesti muuta aiheeseeni liittyvää.

Vastaus tuli parissa päivässä. Tärkein lähdeaineistoni ei ollutkaan Riksarkivetissa! Vaan Slottsarkivetissa, joka on auki vain tiistaisin! Tohelointini hintalappu kasvoi edelleen.

Ei auttanut kuin yrittää ottaa kaikki irti jo maksetusta matkasta. Tilasin Riksarkivetista kaiken mitä keksin ja kirjasin muistiin mahdolliseksi lisätekemiseksi Stadsarkivetin katsastamattomia materiaaleja. (Verkkosivuillaan on nykyään paljon ihania digitoituja korttihakemistoja.) Tarkistin myös kaupunginarkiston aukioloajat. Mutta unohtui tarkistaa osoite ja merkitä se mukaan otettavalle kartalle. Luotin muistiini, joka (kuten niin monta kertaa aiemminkin) petti ja otin monta ylimääräistä askelta Kungsholmenilla perjantaiaamuna. (Ennen Kungsholmenia olin tarkoituksellisella kiertoreitillä ja näin m.m. ekaa kertaa egyptiläiskuvioin koristellun kaupunginkirjaston. Kuva Fredrik Bruno, RAÄ)

Aivan nappiin ei mennyt siis juuri mikään (enkä edes ala kertomaan miten juoksutin kaupunginarkiston henkilökuntaa turhaan), mutta parempi näin kuin seisoa tumput suorana tuijottamassa Riksarkivetin remonttia.