Lavastettu tupa Säkylästä

Kuva, jonka tässä näemme, on tehty sen tuvan mukaan, joka oli nähtävänä viimekesäisessä näyttelössä. Se ajatus silloin heräsi ylioppilaissa, että pitäisi, samassa kuin meidän maamme teollisuus ja taide asetettiin näkyviin, myös antaa näyttelössä kävijöille kuva Suomen kansan olossta ja elosta eri seuduilla. Toimesta tekoon! ylioppilaat kirjoittivat kukin kotipaikalleen; papat, mammat ja sisaret keräsivät yksi, kaksi rahoja; niillä ostettiin kaikenlaisia talonpoikaiselle elämälle omituisia kaluja ja pukuja; osa puvuista puettiin sitävarten teetettyin ihmis-vauvauin päälle ja asetettiin ynnä tarpeellisten kaluin kanssa tupiin. Näin syntyi ikäänkuin loitsuvoimalla - todellakin ainoalla maailmassa ihmeitä tekevällä loitsulla, nimittäin rakkauden voimalla, näyttelö Suomen maan talonpoikais-elämästä, joka runsaudellaan ja monipuolisuudellaan epäilemättä ihmetytti kaikkia ihmisiä. Ei kukaan juuri ollut aavistanutkaan, että meillä niin paljon olisi. 

Puvut ja kalut on pyydetty saada niin vanhalla ajalta kuin suinkin mahdollista. Se oli oikein tehty; sillä keinoin ovat nuot entisten aikain muistomerkit, jotka juuri tätä nykyä katoamistaan katoavat, antaen sijaa uusille muodoille, saatu säilymään historian omaksi. Hyvällä aistilla on myös valittu kuvatut tilaisuudet. Esimerkiksi tässä Säkylän tuvassa. Protestantin-uskon tuottava raamatunluku oli viiskymmentä vuotta takaperin vielä kansamme ainoana henkisenä harrastuksena. Perheen kuvaaminen hartaushetkenään näyttää siis sen silloisen elämän sisällisintä ydintä. Tätä nykyä jo on toisin. Hengellisen kirjallisuuden rinnalla on jo talonpoikankin hyllyllä ja pöydällä kaikellaista muuta. Jos nyky-aikaista tupaa pyhäpäivänä tahtoisi todellisuuden mukaan kuvata, niin ei olisi pukujen muuttamisessa vielä kyllin, pitäisi myös raamatun ääressä vietetyn aamupuolen rinnalle kuvata iltapuoltakin, jolloin isäntä istuu, Suometar kädessä ja lukee uhkaavasta Turkin sodasta sekä asevelvollisuus-keskusteluista valtiopäivillä, tiheä, harras, vaan ei yhtä hiljainen kuulijajoukko ympärillään. Tuo pieni veitikka silloin varmaan istuisi erikseen, huvitellen itseänsä Pääskysellään.

Suomen Kuvalehti no 104/1877

Kolme "uutta" blogia

1) Kesäyliopistokurssilla oli toinenkin bloginkirjoittaja: Anu K. Lokakuussa 2015 aloittamansa Kirjava historia ei ollut tullut aiemmin eteeni, mutta en ole tainnut hirvittävästi hakuja viime aikoina tehdäkään.

Esittelysanojensa mukaan Kirjava historia lupaa olla

sekoitus uusia kirjoja, vanhoja kirjoja, kirjoja historiasta ja historiakirjoja. Tarinoita vanhoilta kotinurkilta Pyhäjokilaaksosta sekä muualta Suomesta ja ulkomailta. Omien esi-isieni ja -äitieni elämää sekä tuntemattomien, kenties jonkun toisen esi-isien ja -äitien elämää.

Heti ensimmäisessä tekstissä opin uutta siirtolaishistoriasta Anun esittelemästä Oulaisten kirkkomaan hautamuistomerkistä. Enkä tiennyt tätä ennen Suomen lyhintä sukunimeä. Ivalojoen kultakausikin oli uutta tietoa. Siinä 1870-luvulla mukanaolleita on Kultahipun henkilötiedostoissa. Haapaveden kylpylaitoksesta oli kiinnostavaa lukea ihan muuten vaan. Erityisesti siirtolaisista kiinnostuneiden kannattaa tutustua tähän blogiin. Siitä voi tykätä Facebookissakin.

2) Jari Isokorven blogi Saapassissi on saanut alkunsa jo vuonna 2009. Saapaanheitännän joukossa on historiaa ilmeisesti Huittisten ympäristöstä. Kaikkia näitä ei ole luokiteltu Historian alle, joten löytäminen vaatii läpiluentaa. Viimeisen vuoden aikana esimerkiksi kerrottu Kiikan Ruotsilan kartanon torpparikapinasta 1830-luvulla: osa 1, osa 2, osa 3, osa 4, osa 5. Esivanhempani ovat asuneet aivan naapurissa, mutta episodi oli minulle aivan uutta tietoa.

3) Museoblogien kevään uutuus on Sagalundin, Fiskarsin ja Stundarsin Museipressen, jossa julkaistaan kolmen todellisen henkilön tekstejä, jotka ainakin kahden ensiksimainitun osalta ovat aina kyseiseltä päivältä, mutta tietenkin menneisyden vuodelta. Ainoastaan Fiskars tarjoaa suomennoksen eli mahdollisuus ruotsin treenaamiseen.

Kuva kirjasta Specimens of type, borders, ornaments, brass rules and cuts, etc. : catalogue of printing machinery and materials, wood goods, etc (1897)

Kävely 1680-luvun Helsingissä (4/4)

Jäimme eilen Senaatintorille kalman hajuun.

Jätä tämä ikävä ajatus ja kävele Aleksanterinkatua eteenpäin, kunnes Fabianinkadun ylityksen jälkeen huomaat jalkakäytävässä metallisen nauhan. Tämä on osa Tuula Närhisen teosta Kluuvinlahden fossiillit. Sen on tarkoitus muistuttaa Kluuvinlahdesta, joka vielä 1800-luvun alkupuolella ja tietenkin myös 1680-luvulla oli kaupungin vetistä todellisuutta. Vastaranta näkyi edessä nykyisen Kolmen sepän aukion kohdalla.

Lahden kiertämiseksi palaa Fabianinkadulle ja pysähdy kun pääset Pohjois-Esplanadille.

Vasemmalle päin katsoen näkisit 1680-luvulla kuivaa maata vain korttelin verran, sillä meri peitti nykyisen Kauppatorin matalana lahtena. Edessäsi horisontissa on Kasavuori, joka sai myöhemmin nimen tähtitorninsa mukaan, ja siitä oikealle Juhannusvuori, jonka päällä nykyään on Korkeavuorenkadun paloasema. Molemmat olivat asumattomia kuten myös ympäristönsä.

Lähempänä edessäsi - Runebergin patsaan puistoalueen ja Etelä-Esplanadin nurkassa - oli 1600-luvun lopussa Espoon tulli eli kaupungin raja kun lähdettiin kohti länttä tai tultiin sieltä. Jälleen voit kuvitella tullipuomille jonottavia kärryjä. Jos odotus oli venymässä pitkäksi, oli tulijoiden mahdollista poiketa kapakkaan, joka oli kätevästi tullin vieressä. Ajankulua tarjosivat myös joutilaat kaupunkilaiset, joilla oli tapana kerääntyä tullille, jossa oli mahdollisuus kuulla tulijoilta uutisia ja joskus nähdä erikoisempia matkalaisiakin.

Kohti Espoota kulkevan tien tarkka seuraaminen olisi hankalaa, joten jatka Pohjois-Esplanadia kohti Mannerheimintietä ja käänny sitten sille kohti pohjoista. Kluuvinlahti jatkuu lähellä tien oikeaa reunaa. Sen leveydestä saa käsityksen kun Musiikkitalon jälkeen Hakasalmen huvilan pihalta löytää paikan, jossa vastapäisten rakennuksien välistä näkyy ratapiha ja sen takaa Kaisaniemen kasvillisuus eli Kluuvinlahden vastaranta.

Menneisyyden lahti lainehtii Mannerheimintien vieressä kunnes se Finlandia-talon jälkeen kohtaa edelleen olemassa olevan Töölönlahden. Tänne asti riitti kaupunkilaisten peltotilkkuja ja niitä oli myös vastarannalla nykyisten Eläintarhan huviloiden paikkeilla.

Olemme nyt reitin lopussa. Toivottavasti se on tarjonnut elämyksiä ja uutta otetta Helsingin menneisyyteen.

Lähteet

Hakaniemen maastosta sivulla 42 Jenny Emilia Warosen kirjoituksessa Elämää Helsingissä 1800-luvulla (Narinkka 1991. 1992) ja Janne Saarikiven artikkelissa Helsingin nimistön vaiheita Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen verkkojulkaisussa Kaupunkinimistön historiaa. Lisäksi tarkasteltu nykyisen päälle asemoituja karttoja sivustolla Historical Helsinki.

Helsingin keskustan vuoden 1696/1707 kartta kirjan Helsinki. Historiallinen kaupunkikartasto (2009) sisäkannessa ja sivulla 12. Karta on asemoitu nykyiselle Teemu Mökkösen raportissa Helsinki - Helsingfors. Kaupunkiarkeologinen inventointi (2002, pdf)

Laivasillasta, residenssirakennuksesta ja Kasavuoresta, Juhannusvuoresta, Espoon tullin kievarista, kaupunkialueen ulkopuolella olevista pelloista sivuilta 322-332 Eino E. Suolahden osuudesta kirjassa Helsingin kaupungin historia I. (1950). Ranta-aittojen käytöstä turkulaisiin tuomiokirjakirjauksiin perustuva tiedonanto Veli Pekka Toropaiselta 15.6.2016.

Tervasaaresta ja tervakaupasta Seppo Aallon kirjassa Kruununkaupunki. Vironniemen Helsinki 1640-1721 (2015), esimerkiksi sivuilla 67-68, 348, 352. Samassa kirjassa tullien käytännöistä ja ympäristöstä sivuilla 320, 323-324. Kaupunkielämästä maaseudulta tulleen talonpojan näkökulmasta sivuilla 175-211 Lars Levanderin kirjassa Landsväg, Krog & Marknad (1976, alkup. 1935).

Helsingin vienti ja tuonti vuonna 1685 sivuilla 213- 215 kirjassa Bertil Boëthius & Eli F. Heckscher: Svenskt handelsstatistik 1637-1737 (1938)

Helsingin kirkon maalaukset mainittu sivuilla 38-39 kirjassa J. G. Sparwenfeld’s diary of a journey to Russia 1684-87 (2002). Ajan kirkkomaalauksista sivuilla 99-103 Hanna Pirisen tutkimuksessa Luterilaisen kirkkointeriöörin muotoutuminen Suomessa. Pitäjänkirkon sisustuksen muutokset reformaatiosta karoliinisen ajan loppuun (1527-1718) (Suomen muinaismuistoyhdistyksen aikakauskirja 103, 1996)

Tuula Närhisen teoksen Kluuvinlahden fossiilit esittely sivustolla HAM - julkiset veistokset.

Kävely 1680-luvun Helsingissä (3/4)

Jäimme eilen Meritullintorille.

Jatka Aleksanterinkadulle ja pysähdy Mariankadun kulmassa.

Ritarihuoneen takana kulkevan Hallituskadun ja Mariankadun risteysalueella ei nyt kasva mitään, mutta 1600-luvun lopulla siinä oli maaherran residenssin puutarha. Risteyksen vieressä olevien Mariankadun talojen paikalla oli itse residenssi. Nytkin Mariankatu kulkee ylämäkeen eli residenssi rakennettiin näyttävälle paikalle. Vaikka se tehtiin puusta niin kaksikerroksisena ja punaiseksi maalattuna se on varmasti tehnyt vaikutuksen, mikä oli tarkoituskin.

Aikansa wow-arkkitehtuuria resurssien rajoissa. Nekin kaupungissa käyneet maaseudun asukkaat, jotka vain hämärästi ymmärsivät, mitä asioita maaherralle olisi voinut esittää, ovat tulleet ihmettelemään rakennusta ja sen sisäänkäynnin edessä seisovia vartiomiehiä.

Jatka sitten länteen Aleksanterinkatua kunnes olet Senaatintorin kulmalla.

Kuvittele torin keskelle, Aleksanterinpatsaan kohdalle, rivi rakennuksia pohjoisesta etelään. Itäpuolelle jäävä alue, joka on sinua lähempänä, oli 1680-luvulla Helsingin tori. Sen pohjoisreunalla oli kaupungin raatihuone, jonka viereen päättyi aiemmin mainittu Hämeentie.

Jatka Aleksanterinkadun reunaa Senaatintorin toiseen kulmaan.

Tämä puoli nykyisestä Senaatintorista oli kirkkomaa, jonka pohjoisreunassa oli kaupungin puinen Pyhän Hengen kirkko. Puisesta 1600-luvun kirkosta saattaa ensimmäiseksi tulla mieleen varsin ankea rakennus, mutta Helsingissä kirkkoa valaisi 6 kattokruunua ja kirkon sisäseinät olivat kauttaaltaan koristemaalattu uskonnollisin aihein. Malli oli saatu Ruotsista, jossa kirkkoihin reformaation jälkeen toteutettiin suuria kuvakertomuksia.

Kattokruunujen talikynttilät sytytettiin tietenkin vain jumalanpalveluksien ajaksi eli ne toivat melko ohimenevän tuoksun sisätilaan. Jatkuvampi ja kesäaikaan ajankin ihmisiä häirinnyt haju syntyi kirkon lattian alle haudatuista kuolleista helsinkiläisistä.

Kävely 1680-luvun Helsingissä (2/4)

Käännyimme eilen Unioninkadulta Liisankadulle.

Pysähdy hetkeksi Snellmaninkadun kulmaan ja katso katua alas eli etelään.

Ensimmäinen poikkikatu vasemmalle on Vironkatu. Tämän kulmauksen paikkeilla Hämeentie kohtasi Hämeen tullin eli varsinaisen kaupungin rajan. Jos haluat, voit kuvitella risteykseen tullitarkastusta odottavat maalaiskärryt eli elintarvikekuljetuksen, mutta tullien tunnelmaan pääsemme perusteellisemmin kierroksella myöhemmin.

Pienen mutkan jälkeen Hämeentien loppu kulki nykyisen Snellmaninkadun kohdalla Kirkkokadun ja Hallituskadun välisen korttelin ja päättyi sitten torille. Reittimme tulee sinnekin myöhemmin, mutta jatka nyt Liisankadun päähän kunnes näet Tervasaaren.

Halutessasi voit käydä tutustumassa siihen kävellen. Tämä ei olisi ollut mahdollista 1600-luvun lopulla, jolloin puolet Liisanpuistikostakin oli veden alla.

Tervasaarta käytettiin 1600-luvulla nimensä mukaisesti tervan varastointiin. Saari oli paloherkälle tavaralle hyvä säilytyspaikka ja sieltä tynnyrit oli myös helppo saada lähteviin laivoihin. Moneen otteeseen tervan kauppaa säänneltiin ja yhteinen varasto oli osa valvontaa.

Meren ja tervan tuoksu lienee helppoa kuvitella ilmaan. Nykyinen Pohjoisranta oli veden alla 1600-luvun lopulla, mutta seuraa sitä siitä huolimatta. Rannan muoto on sama ja siinä missä nyt kävelet oli rivissä kymmeniä ranta-aittoja, joissa säilytettiin kauppatavaroita, tyhjiä säilytysastioita ja veneiden tarvekaluja. Ennen niiden kohdalle pääsyä sinun olisi menneisyyden Helsingissä pitänyt keplotella yli tulliaidan, joka määräyksiä noudattaen oli läpäistävissä vain tulliporteilla.

Pysähdy Meritullintorille, jonka nykyisessä nurkassa oli tuolloin kuivaa maata ja nyt syytä seisahtaa tärkeän kohteen vuoksi.

Missä Aleksanterinkatu nykyään loppuu alkoi Helsingin laivasilta, joka oli kaupungin ainoa satama. Vuonna 1683 sen todettiin olevan niin huonossa kunnossa, että käyttö vaati äärimmäistä varovaisuutta. Älä siis kuvittele eteesi kovin vankkaa laituria. Mutta voit hyvin ajatella siihen juuri kiinnitettävän Hollannista tullutta alusta, sillä yleensä kerran kesässä tällainen kaupunkiin saapui. Helsinkiläisillä ei 1680-luvulla ollut myytävänään kuin tervaa, mutta yhden vuoden tuontitavaroissa saattoi silti olla 26 kiloa pippuria, 30 kiloa inkivääriä, 550 kiloa tupakkaa, 136 kiloa kuivattuja viikunoita, luumuja ja rusinoita, 1400 pomeranssia eli hapanappelsiinia ja 550 sitruunaa .

Nämä kaikki eivät tulleet suoraan Hollannista vaan laituriin kiinnitettiin purjehduskauden aikana tietenkin myös laivoja, joilla oli tultu Tukholmasta tai Turusta, ja niitä, jotka olivat menossa Tallinnaan tai Viipuriin. Mutta kukaan ei mennyt Pietariin, sillä kaupunkia ei tällöin vielä ollut.

Kävely 1680-luvun Helsingissä (1/4)

Kuten lupasin/uhkasin, julkaisen historian popularisointikurssille tekemäni harjoitustyön.

Tervetuloa reitille, jonka varrella on nähtävissä häivähdyksiä Helsingistä, joka on kadonnut jo kauan sitten. Reittikuvauksessa eletään kesää, mutta mikään ei estä tekemästä kierrosta muinakin vuodenaikoina.

Aloitamme tuolloisen kaupungin ulkopuolelta, Hämeentien ja Siltasaarenkadun risteyksestä. Tähän olisit päätynyt tullessasi Helsinkiin Hämeenlinnan suunnasta Hämeentietä tai poikettuasi sille Viipurista ja Porvoosta päin tulevalta suurelta rantatieltä, jota nykyään usein kuninkaantieksi kutsutaan.

Katso kohti Hakaniemen toria Toisen linjan suuntaisesti ja yritä kuvitella, että Hakaniemi oli tosiaan niemi suunnilleen SAK:n rakennuksen ja Maailmanrauha-patsaan välissä. Siitä vasemmalle oli lahti, joka jatkui Suvilahteen eli vanhojen kaasukellojen luo. Lahden takana näkyi Sörnäisten niemi, jonka päästä nyt lähtee Itäväylä, ja sen takana siinsi Vanhankaupungin lahti, jonka takaa saattoi vielä erottua Viikin ja Herttoniemen rantoja ja kasvillisuutta. Jos et kuvittelussa onnistu, älä lannistu, sillä tämä on reitin vaikein osa.

Rentoudu ja palaudu suorituksestasi ajattelemalla 1600-luvun lopulla Hakaniemeen kulkeneita kaupunkilaisten lehmiä. Vaikka et olisi nähnyt näitä nautaeläimiä kuin maitopurkin kuvissa, niin voinet luoda mieleesi kokonaisuuden, jossa lanta haisee, lehmät ammuvat ja paimenet juoruavat ja valittavat. Muista valita kuvaelmaan sää: sataako vai paistaako?

Käännä sitten katseesi kohti Pitkääsiltaa. Nyt reitti sitä kohti on suoraviivainen, mutta 1600-luvun lopun kartassa ja todellisuudessa ei. Tuolloin Siltasaari oli vielä saari ja sinne vievä silta oli rakennettu kapeimmalle mahdolliselle kohdalle niin, että se lähti tästä etuoikealle eli luoteeseen. Saarella piti vastaavasti kulkea vasemmalle eli kaakkoon, ennen kuin pääsi suunnilleen nykyisen Pitkänsillan alkupäähän. Tätä reittiä on mahdoton nyt seurata, joten kävele sillalle ja sen yli. Pysähdy Unioninkadun vasemmalle puolelle rakennusten 45 ja 43 väliin

Olet nyt sillä kohdalla, mihin 1600-luvun lopun silta ylittäjänsä toi. Meri oli kauttaaltaan korkeammalla Helsingin rannoilla.

Oikealla oleva Kaisaniemi oli 1680-luvulla niin käyttämätöntä aluetta, että kartanpiirtäjä jätti sen tyhjäksi. Vasemmalla ovat ja olivat Siltavuoret, joiden kallioilla sijaitsi kaupungin hirsipuu. Tämä sijoitettiin aina päätien viereen, mutta kaupungin ulkopuolelle.

Vanha Hämeentie jatkui sillan jälkeen kaupungin tullin kautta torille, mutta ei nykyisen Unioninkadun tapaan vaan niin mutkaisesti, että sen seuraaminen rakennusten läpi on mahdotonta. Joten käänny seuraavasta kadunkulmasta Liisankadulle. Sen kohdalla ja reunoilla oli 1600-luvulla helsinkiläisten peltotilkkuja ja kaalimaita.

Kustaa IV Aadolf Helsingissä 30.6.-1.7.1802

Kirjoitin blogikirjoitussarjan jälkeen kirjan Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802, jossa enemmän tietoa tästäkin osasta matkaa.
Posttidningar jättää jälleen aukon Kustaa IV Adolfin kronologiaan. Edellisessä osassa hän oli 27.6.1802 edelleen Parolannummella, mutta 12.7. julkaistu kirje alkaa soudusta Viaporiin 30.6.1802. Neoviuksen Suomalainen Ajantieto-kokoelma (1911) on tulkinnut viimeiseksi päiväksi Parolassa 27.6., mutta Helsingissä olon ensimmäinen päivä 29.6. on saanut kysymysmerkin jälkeensä. Kuninkaallinen seurue on kadonnut historiankirjoitukselta kahdeksi päiväksi?! Eirik Hornborgin Helsingin kaupungin historia II (1950, s. 461.-2) ei auta, sillä se mainitsee vain kuninkaan myöhemmän käynnin samana kesänä.

Mutta siis 30.6.1802 soudettiin Viaporiin. Ja tietenkin ammuttiin 128 kunnialaukausta saavuttaessa. Kuninkaallinen seurue vieraili telakalla ja varastoissa sekä lääkärin luona. Sitten Jägerhornin rykmentti esiintyi paraatikentällä. Toiselle saarelle siirryttyä nähtiin toinen paraati. (Kuva Kustaanmiekasta kirjasta Finska Kriget 1808-1809)

Keskipäivän aterian tarjosi Cronstedt. Iltapäivällä kuningas tarkasti linnoitusta vielä useita tunteja. Palattuaan kuningattaren luo palattuaan he "pitivät hovia" ja Viaporin naiset esittäytyivät. Lähtiessä laukaistiin taas 128 kertaa.

Seuraavana päivänä eli 1.7.1802 kuningas tarkasti vielä yhden armeijayksikön ja sitten seurue jätti Helsingin. Maanteitse, sillä ensimmäinen pysäys oli jo Malmilla, jossa nähtiin sinne leiriytyneen leskikuningattaren rykmentin paraati.

Keskipäivän ruoka nautittiin Viikin kuninkaallisessa latokartanossa kreivi Klingsporin luona. Viikin latokartanon tilan historian (Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston julkaisuja 2004:15, pdf) mukaan tila oli tuolloin sotilasvirkatalo. Nykyisen päärakennuksen paikalla sijainnut päärakennus oli kuningasparin vierailun aikaan Klingsporin rakennuttama kaksikerroksinen, josta eri lähteistä poimitut tiedot eivät saumattomasti istu yhteen.

Ensin todetaan että päärakennuksen "alakerrassa oli salonki seitsemine kaksinkertaisine lasiovineen, yläkerrassa kuusi kamaria sekä eteinen. Neljässä kamarissa lasitetut kaakeliuunit. Salonki toimi tanssisalina. Rakennus oli rakennettu ristipuista ja tiilestä." ja että "päärakennukseen tehtiin suunnilleen vuonna 1800 huomattavia lisäyksiä." Mutta seuraavalla sivulla

"Noin vuonna 1800 rakennettiin kartanoon kaksikerroksinen rakennus, jonka sivut olivat lähes 11 metrin pituiset. Sen alakerrassa oli suuri ”salon de balle”. Meillä harvinaista ristikkotekniikkaa – salkorunko ja sen väleissä tiilimuuraus – kokeiltiin tässä rakennuksessa, mutta se ei näyttänyt vastaavan tarkoitustaan, koskapa talo jo vuonna 1810 oli pahoin rappeutunut." 

Eiköhän molemmat kuvaukset koske samaa rakennusta, joka on ollut paraatikunnossa 1802. Rappeuduttuaan rakennus paloi 1830 eli siitä ei ole mitään jäljellä, mutta "Pihaa reunustavista nykyisistä siipirakennuksista lännen puoleinen, satulakattoinen punainen asuinrakennus on 1700- luvulta."

Millään Viikin historiaa esittelevällä verkkosivulla, jonka avasin, ei mainita kuninkaan vierailua kesällä 1802. Juha-Matti Granqvistin summeeraus kuninkaan ja isäntiensä jälkimaineesta selittänee ison osan unohduksesta:

Runeberg kuvaa kuningas Kustaa IV Aadolfin harhamaailmoissaan eläväksi pölvästiksi, armeijan ylipäällikön marsalkka Klingsporin pelkuriksi ja Viaporin komendantin vara-amiraali Cronstedtin maanpetturiksi.