HELSINKI KESÄLLÄ.
»Totiveen, biffin kaupunki,
Sa tuhatlyhtyinen!»
1. Helsingin maantieteellinen asema kesällä.
Helsingin saattaa sanoa olevan kesällä samassa paikassa maapalloa kuin talvellakin eli 25° idässä päin Greenwichistä ja vähän pohjoisempana 60 leveys-astetta, mutta niin voi sanoa ainoastaan sillä ehdolla, että sanalla »Helsinki» tarkoitetaan Helsingissä olevia taloja, koululaitoksia ja virastoja, ja että koululaitoksilla ja virastoilla taas tarkoitetaan väljiä huoneita ja kaupungissa olevia vahtimestareita.
Muussa tapauksessa täytyy pitää Helsingin maantieteellistä kesä-asemaa hyvin epämääräisenä. Se on siirtynyt kaikille läheisille saarille ja rannikoille. Se on siirtynyt sisämaahan ja kylpylaitoksiin sekä Suomessa että ulkomailla... Mutta niin epämääräisestä Helsingistä on mahdoton kirjoittaa mitään tieteellistä kokonaisuutta. Sentähden minä seuraavassa tarkoitan Helsingillä samaa kaupunkia kesällä kuin talvellakin.
2. Helsingin ilmanala kesällä.
Ilmaa Helsingissä sanotaan kesällä »vaihtelevaksi.» Mutta minun kokemukseni mukaan se on aivan säännöllinen.
Jos katsot pilvetöntä taivasta ja siihen luottaen menet kävelylle ilman sateenvarjoa, saat olla vakuutettu siitä, että tulet takaisin likomärkänä.
Mutta jos varovaisuuden vuoksi kumminkin otat sateenvarjon, saat sitä käyttää suojana rutikuivaa hiekkaa ja tuulen lennättämiä kiviä vastaan, ja kuitenkin ovat silmäsi soraa täynnä, kun tulet kävelyltä. (Kävelyllä minä tarkoitan semmoista liikuntoa, joka tehdään huviksi ja virkistykseksi).
Muutamassa tapauksessa ei kuitenkaan voi ilmaa edeltäpäin niin tarkoin arvata kuin sunnuntaisin, jos silloin on ilmoitettu joku kansanjuhla pidettäväksi tahi huvimatka tehtäväksi. Silloin voi olla jotenkin varma siitä, että tulee sade.
3. Muutamia erinomaisia mukavuuksia Helsingissä.
En tiedä toista kaupunkia Suomessa, jossa saa olla niin huoleti saappaittensa sivistyneestä ulkomuodosta kuin Helsingissä. Vaikka saappaasi kiiltäisivät kuin mätäkuun aurinko, on kuitenkin ihmisiä, jotka ovat valmiit niitä kiillottamaan neljäkymmentä kertaa tunnissa. Istuhan penkille johonkin kaupungin viileään ja varjokkaaseen puistoon, niin heti on edessäsi poikia, selässä eriskummainen sätös, ja jokainen sanoo: »skuuputsare!» -- tarkoittaen sillä että he maksua vastaan kiillottavat saappaasi.
Sanomalehtien tilaamisesta et myöskään tarvitse pitää vähintäkään huolta, sillä alinomaa kohtaat poikia, joiden lakissa on ostettavan sanomalehden nimi ja kainalossa itse ostettava sanomalehti.
Soittoa saat kuulla sekä silloin kun sinua haluttaa että silloin kun sinua ei haluta. Posetiivin sydäntä liikuttava sulosointuinen ääni on nautintoa, josta koskaan ei voi loppua toivoa. Näiden soittajien taiteellinen innostus ja hellä huolenpito lähimäistensä taidetarpeesta on kummastuttava. Vaikea on minun antaa sen tarkempia tietoja heidän sisällisestä elämästään, heidän sydämestään. Sen vaan voin sanoa, ettei heidän sydämensä missään suhteessa voi olla mustempi kuin heidän ulkomuotonsa. Itse posetiivin säveliin olen äärettömästi innostunut. Monasti olen ajatellut aivan samaa kuin Pielaveden mies posetiivia kuullessaan: »voi tuon ilkeän märäntää, kun soittaa koreasti!»
Kaikista näistä mukavuuksista on vielä sekin etu, että ne ihmeellisesti auttavat pääsemään pienistä rahoista.
4. Puolue-olot Helsingissä.
Ihmiset Helsingissä jakaantuvat kahteen puolueeseen: karhuihin ja karhuttaviin. Kumpaisillakaan ei ole rahaa.
Minä puolestani kuulun jälkimäiseen puolueeseen. En ole viikkokausiin nähnyt muuta rahaa kuin näyteseteleitä pankkien ikkunoissa. Olenkin käynyt niitä katsomassa joka päivä, etten kokonaan unhottaisi rahan ulkomuotoa, jos sitä vielä joskus maailmassa sattuisi käsiinsä saamaan.
Siihen aikaan kun täälläkin vielä olivat olemassa vanhat puolueet, suomen- ja ruotsinmieliset, väitettiin että ylioppilaat ottavat liiaksi osaa puoluetaisteluihin. Ylioppilaat taas valittivat, ettei heillä yleisissä asioissa ollut kylliksi sananvaltaa. Mutta kun on ilmestynyt uusi puolue, karhuttavien puolue, niin jokainen tunnustaa, että etumiehinä siinä ovat juuri ylioppilaat. Elleivät _karhut_ tunnustaisi heitä tuon puolueen etevimmiksi sankareiksi, niin -- sen parempi -- saisivat olla karhuamatta!
Karhujen puolueessa on naisilla etevä asema, nimittäin vanhemmilla naisilla, etupäässä ruokamuoreilla ja pesumatameilla. Karhuttavien puolueeseen myös kuuluu osa naisia, mutta nuoria ja kauniita, semmoisia joilta velotaan paalipukujen ja korutavarain hintoja. Senvuoksi ovat kaikki naiset erinomaisesti ihastuneet tähän uuteen puoluejakoon, kun hekin kerran saavat toimia julkisuudessa ja »taistella».
Toiselta puolelta taas kaikki ne, jotka naiskysymyksessä kannattavat vanhan-aikaisia mielipiteitä, ihailevat tätä puoluejakoa. Sillä se saattaa naiset taistelemaan keskenään: vanhemmat naiset nuorempia vastaan. Se seikka tietysti ehkäisee ja tekee mahdottomaksi naissankarien suunnitteleman yhteishyökkäyksen miesten ylivaltaa vastaan.
Voitteko arvata, minkä ilon tämä puoluejaon aate tuotti räätälilleni! Kun hän tuli minua velkomaan, koetin rahan puutteessa huvittaa häntä tällä keksinnölläni. Tietysti se heti herätti hänessä toivon päästä vastapuolueen eturiviin. Kun hän, joka hamasta nuoruudestaan on saanut nöyränä kulettaa paikasta paikkaan laskuja, joita ei kukaan maksa, -- kun hän voi toivoa pääsevänsä »karhupuolueen» edusmieheksi valtiopäiville, isolle päiväpalkalle, -- niin kuohahti hänen povessaan vuosikymmeniä levännyt miehuus ja toimintahalu. Hänen katseensa kirkastui, ja paikalla hän julisti antavansa anteeksi kaikki vanhat velkani, repi rikki rätingin ja meni.
5. Juutalaisvainoa Helsingissä.
Luulen melkein että jokainen rehellinen suomalainen sanalla »juutalaisvaino» ymmärtää sitä kuin juutalaisia vainotaan, mutta minä tarkoitan sillä sanalla sitä että juutalaiset vainoovat muita ihmisiä. Eikö minulla olisi yhtä hyvä oikeus kuin muillakin käyttää sanoja missä merkityksessä tahdon?
Joka kolmannen askeleen perästä, minkä Helsingin kaduilla ottaa, taikka vähän harvemmin, täytyy pysähtyä -- kunnioituksesta naissuvulle. Edessäni seisoo vähä väliin mustasilmäinen ja mustanenäinen Israelin tytär, joka välttämättömästi tahtoo sinua puhutella. Hänen, niin sanoakseni, kansallisuudestaan ylpeilevän nenänsä alta kuuluu aina tuo sama kysymys: »Haar herrn gamla kleeder att selja?» (Onko herralla vanhoja vaatteita myydä?)
Joka ainoalle heistä olen pitänyt pienen esitelmän siitä aineesta, että minä en ole juutalainen, eikä minulla siis ole vanhoja vaatteita myydä; että minun vanhempanikaan eivät olleet juutalaisia, vaikka heidän esi-isänsä joskus ovat tulleet Aasiasta ja vaikka minun sivistykseni sentähden perustuu aasialaiselle pohjalle, niinkuin juutalaistenkin. Mutta tämä yhtäläisyys sivistyksessä ei voi minua tehdä juutalaiseksi, sillä aasialaiselle pohjalle perustuu kaikkien kansojen sivistys -- jos ei oteta lukuun Tammisaarelaisia. Kunniasanallani olen vakuuttanut, että tämä on totta. Todistukseksi olen ottanut ulkomuotoni, joka vähemmän kuin kenenkään muun ihmisen, vivahtaa juutalaiseen. Varmemmaksi vakuudeksi olen vielä maininnut muutamia nimiä, joiden omistajien sanotaan asuvan maan alla. Mutta kaikki ponnistukseni ovat tähän asti olleet turhat. He luulevat, että minulla sittekin on vanhoja vaatteita myydä. Aina vaan kuuluu juutalaiskysymys: »Haar herrn gamla kleeder att selja?»
Ja kuitenkin on kristinuskoon kastettuja ihmisiä, jotka puuhaavat juutalaisille vielä parempaa tilaisuutta sortaa maan onnettomia alkuasukkaita!Kaapro Jääskeläinen (oik. August Bernhard Mäkelä): Iloisia juttuja I (1908)
En luokittelisi neljättä osaa "iloiseksi jutuksi", mutta kuvannee aikaansa. Suomen juutalaisten (aseman) historiaa Wikipedia-sivulta poimittuna:
Venäjän armeijassa palveluksensa päättäneille juutalaisille sotilaille annettiin uskontoon katsomatta 1858 oikeus perheineen asettua asumaan Suomeen. Vuonna 1862 säädettiin passiasetus, jonka mukaan passin saaneet juutalaiset saivat oleskella maassa vain määräajan.Juutalaisten asumisoikeuksia ja toimeentulomahdollisuuksia kavennettiin 1889 olennaisesti. Noin tuhannesta juutalaisesta neljäsosa muutti pois tai karkotettiin. Suomen itsenäistyttyä 6. joulukuuta 1917 juutalaisille taattiin täydet kansalaisoikeudet. Eduskunta hyväksyi asiaa koskeneen lain 22. joulukuuta, ja laki tuli voimaan 1. tammikuuta vuonna 1918. Moshe Kotschak sai ensimmäisenä juutalaisena Suomen kansalaisuuden 10. syyskuuta 1918. Ensimmäisen maailmansodan aikana juutalaisten liikumisoikeutta rajoitettiin.
