Tilan osan vuokraaja on torppari?

Täysin erillään Avellan-suvun papereista on Kansalliskirjaston käsikirjoituskokoelmissa

Ekonomiska Anteckningar för hela Willilä, Halfva Källfjerds och Halfva Linaharja Rusthållen med Underlydande AugmentsHemman samt Tomten och Åkrarne i Björneborg. 

"Köpt å auktion i Lill Raumo by å Liinaharja Rusthåll 15.6.1864. Karl A. Waldinen" Eo V 5

mutta tilojen nimistä tuli oitis Avellanit mieleen. Enkä erehtynyt.

Kaarlo A Waldinen-Hardikainen oli käyttänyt tyhjäksi jääneen sivun runoon vuonna 1864 ja Adalbert Valdinen oli kirjoittanut suomennoksen Eräs tapaus merellä. Näiden ja muutamien muiden sekalaisen ja osin erikoisen merkinnän oheen oli onneksi jäänyt alkuperäinen vuosien 1804, 1805 ja 1806 muistikirja, jossa otsikon mukaisesti käsiteltiin Ulvilassa sijaitsevia tiloja vuokraajineen ja torppineen.

Siitä, kuka kirjaan oli kauniilla käsialallaan kirjoittanut, en saanut selvää. Arvelisin, että Avellanit ja Branderit, jotka erilaisin yhdistelmin näinä vuosina tiloja omistivat, ovat palkanneet tilanhoitajan, joka on pitänyt tarkkaa kirjaa.

Itse tilat eivät minua kiinnostaneet, mutta selaillessani tulikin yht'äkkiä vastaan tuttu tilan nimi Kuorila, jonne esiäitini Anna Elisabet Sarenin sisar päätyi Kokemäeltä.

Skörböle eli Kuorila oli mukana siksi, että se oli Villilän augmenttitila, jolta tämä rustholli keräsi vuokran. Muistikirjan pitäjän näkökulmasta tila oli jaettu kolmeen "torppaan", joista yksi oli edellä mainitsemani esitädin lapsien eli "framledne HäradsBokhållaren Weckmans arfvingar" hallussa ja nämä maksoivat vuosivuokransa rahana.

Tämä näkyi vielä myöhemmin tilikirjauksena.

Yleensähän tilavuokria ei selviä kuin käräjälle viedyistä riidoista, joten tämä oli mielestäni hieno löytö. Teoriassa olisi voinut löytyä tarkoituksellisestikin, sillä luonnoksistani löysin ties kuinka vanhan muistiinpanon siitä, että Kuorilaa oli myyty Villilän ohessa ilmoituksissa Finlands Allmänna Tidning 27.4.1846 ja Åbo Underrättelser 2.10.1857.

Tekstini Kuorilasta oli jäänyt luonnokseksi, sillä sen aloittamisen jälkeen selvisi, että Weckmanien jälkeläisten joukossa on sukututkija. Mutta kun tuli työtä tehdyksi niin julkaistaan rippeet. Eli Kuorila pitäjänkartalla Ulvila (1143 05 Ia.* -/- -) :

Ja Kuorila 1800-luvun henkikirjoissa, joihin ilmaantuvan sanan torppari olin tulkinnut alenevaksi säätykierroksi, mutta ei sitten ehkä kuitenkaan. (Vuonna 2014 (ilmeisesti) keräämistäni linkeistä Kansallisarkiston digitointeihin "vain" vuoden 1860 henkikirjan linkki oli rikki. Muutkin hajonnevat aikanaan, mutta kun kylät ovat henkikirjoissa aakkojärjestyksessä en viitsinyt lisätä asiakirjatunnuksia ja sivunumeroita.)

• 1810
• 1815
• 1820
• 1825
• 1830
• 1835  
• 1840 
• 1845 
• 1850 
• 1855
• 1865  

Johanna Erkkilän lapsuuden muistot

Huittisten vaivaistalossa kuoli 6.12.1891 Johanna Erkkilä 98-vuotiaana. Muistokseen kirjoitettu juttu ilmestyi Satakunnassa 15.12.1891. Siinä kerrottiin, että hän oli

syntynyt Ulvilan Pappilassa, jossa vanhempansa silloin asuivat. Isä oli sanotun Pappilan lampuotina. Johannan kummina oli ollut silloisen Ulvilan provastin rouva, jolta vainajalla vielä ikänsä ehtoopuolella oli kumminlahjana — niinkuin vainaja itse sitä kutsui — muistossa ruotsalainen pöytärukous: "I Jesu namn gå vi till bord" j. n. e., jonka rukouksen "pruustinna" hänelle oli opettanut. Tähän ruotsalaiseen ruokarukoukseen liittyi omituinen muisto, joka vainajalla näytti olevan hyvin elävänä mielessänsä. Kun Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf vuonna 1802 matkusti Suomessa ja tällä matkallansa poikkesi Ulvilan pappialaankin, pani edellä mainittu "pruustinna" kummatyttönsä Johannan lukemaan tuota ruotsalaista rukousta kuninkaan ja kuningattaren kuullen, kun ruoalle ruvettiin. Muutenkin muisti Johanna vielä hyvin elävästi sekä noiden korkeitten vierasten ulkonäön ja vaatetuksen että senkin, kuinka he matkaa tekivät ja kuinka tuota silloista hallitsijaperhettä mainitussa Pappilassa vastaan otettiin.

Tämä muisto olisi siis kuulunut kesäsarjani Satakunta-osaan, mutta on jo päässyt siitä muokattavaan käsikirjoitukseen. Tosin hieman sen totuusarvoa syö se, että 18.7.1794 syntyneen Johannan kummina ei ollut kirkkoherran rouvaa, ja isänsä oli rippikirjojen mukaan vuonna 1802 Ulvilan pappilan torppari (Ulvilan RK 1802-1807 s. 116).

Kesällä 1804 perhe muutti Tyrväälle Ketolan Korkeamäkeen (Tyrvään RK 1807-1813 s. 182, 1814-1824 s. 192).

Vuodelta 1808 oli Johannalla muistossa sekä päivä, jona sota julistettiin, että muutamia muitakin tapauksia. Niin muisti hän, että tuo päivä, jolloinka sodan julistus tapahtui, oli laskiaissunnuntai. Isoäitinsä oli hänelle silloin sanonut: "Sinä olet jo 17 (oli kai vain 14; Johanna muuten piti itseänsä vanhempana, kuin kirkonkiriat osoittivat) vuoden vanha tyttö, ota nyt pussi selkääsi ja lähde pakoon!" Kaksi viikkoa viipyi sitten Johanna pakopaikassansa, eräässä suon ympäröitsemässä saaressa. Siihen aikaan asui hän Tyrvään pitäjässä. Paljon oli tuona talvena lunta, ja kurjuutta lisäsi elatuksen puute. Niistä ajoista puhuen huokasi Johanna: "Kyllä silloinkin Jumalan puoleen huudettiin!" — Suomen sotaväkeä oli asettunut pohjoispuolelle Vammaskoskea ja kanuunain suut käännetyt eteläpuolelta sanotun kosken tulevaa vihollista vastaan, mutta sillen tuli käsky upseereilta, että kanuunat olivat vieritettävät koskeen, koska vihollinen muka Suomen sotaväkeä vastustaessaan helposti saattaisi vahinkoa tuottaa kylän asukkaille.

Kirkonkirjoissa meni sekaisin Johannan syntymäpäivä, mutta vuosi oli johdonmukaisesti sama. Johanna meni naimisiin Huittisissa 19.5.1823 Takkulan torpparin Jacob Johansson Hyytinsuun kanssa. He asuivat yhdessä Sammun kylän Kyllyn mailla, kunnes Jaakko kuoli kesällä 1878. Rippikirjojen perusteella avioliitto jäi lapsettomaksi (Huittisten RK 1839-1845 s. 634, 1846-1852 s. 549, 1853-1859 s. 493, 1861-1867 s. 497, 1868-1877 s. 714, 1876-1883 s. 747, 1884-1893 s. 1317).

Kustaa IV Aadolf aterioi Merikarvialla

Kirjoitin blogikirjoitussarjan jälkeen kirjan Kuningasparin kesämatka Suomeen 1802, jossa enemmän tietoa tästäkin osasta matkaa.
Edellisen osan Kristiinankaupunkiin on Kustaa IV Adolfin vierailusta jäänyt konkreettiseksi muistoksi Lebellin kauppiastalon suuren salin iso ammesohva, jossa sanotaan hänen kesällä 1802 istuneen.

Sanomalehdessä Posttidningar 2.8.1802 julkaistussa kuninkaan matkaraportissa Kristiinankaupungin jäädessä taakse siirrytään rivakasti Ulvilaan ja sitten Huittisiin. Ulvilassa rovasti Lebellillä oli kunnia tarjota kuningattarelle ja kuninkaalle ilta-ateria sekä yöpymisen jälkeen aamiainen. (Lebellin isä oli kotoisin Kristiinankaupungista eli lienee olemassa sukuyhteys Lebellin kauppiastaloon.)

Mutta ennen Ulvilaa reitti kulki Merikarvian läpi. Sanomalehdessä Satakunta kerrotaan 24.7.1902, että "Lankosten kartanossa Merikarvialla" on "eräs vanha seinätaulu, jossa on seuraava kirjoitus"

Pöytä, jolta ateria kuninkaalle tarjottiin oli edelleen talossa. Sitä ja taulua ei mainitse sukututkija, jonka tiedossa on, että "Kiitokseksi vieraanvaraisuudesta, kuningas antoi heille lahjaksi hopealusikan. Lusikka oli suvun hallussa v.1933 asti, kunnes hävisi Oulussa."

Matkalla Ulvilasta Huittisiin ohitettiin Kokemäki ja sen 16 vuotta aiemmin valmistunut kivikirkko, joka on omistettu kuninkaan isälle ja ehkä ansaitsi pysähdyksen. J. A. Lindström toteaa (s. 199) Kustaa IV Aadolfin olleen katsomassa Kravin kanavan töitä heinäkuussa *1803*. Lienee todennäköisempää, että hän on pysähtynyt Ylistaron kylässä vuotta aiemmin ja nähnyt vielä aloittamattoman työn paikan. Tapio Salminen Kokemäen historiassaan lainaa Lindströmin käyttämän vuosiluvun ja jakaa muistitiedon kuninkaan vierailusta Vitikkalan säterirusthollissa (s. 71, 579).

Yöpymisestä Huittisissa on Reinhold Hausen Valtionarkistosta (kertomatta tarkemmin mistä sieltä!) löytänyt majoitusluettelon, joka julkaistiin SLS:n julkaisusarjan 75:nnessä osassa (Förhandlingar och uppsatser 29. 1915) ja on suomennettuna Raimo Viikin Suur-Huittisten historiassa II. Palvelusväen määrä ei käy ilmi, mutta sentään se, että joukossaan on kuusi kokkia, "pöydänpeittäjä" eli kattaja (?), kahvinkeittäjä ja musikantteja. Kirkkoherra perheineen tietenkin joutui hakeutumaan toisaalle yöksi, sillä kuningas ja kuningatar tarvitsivat kaksi huonetta kukin. Hovirouvat sentään jakoivat huoneen ja palvelusväki sai tyytyä siskonpetiin eli todennäköisesti lattiaan.

Lauantain Limnell: Herman Nikolai (s. 1855)

Pohjois-Suomi otti 12.10.1881 esimerkiksi vankien karkaamisesta kyytimiehiltä Rauman edellisillä markkinoilla kiinni otetun varkaan, Herman Nikolai Limnellin kertomuksen syksyltä 1879.

Limnell oli mainittuna aikana oleksinut työansiota varten Porin tienoilla, mutta kellonvarkaudesta joutunut kiinni ja Ulvilan nimismiehen passilla lähetetty Kakolan linnaan. Kun L. ja häntä kuljettava vanginvartia saapuivat Laitilan ja Nousiaisten keskivälille, valitti L. matkakumppanillensa sitä haittaa, jonka rautansa hänelle matkaan saattoivat; josta seurasi, että kohtelias vanginvartia vapautti hänet näistä haitallisista esineistä. Nousiaisten pitäjäässä muuttui uusi vanginvartia, mutta eipä tämäkään ollut niin kova, että olisi pannut L:iä uudestaan rautoihin. Ei, päin vastoin hän veljellisesti tarjosi vangille eväsviinaansa, joten ystävyys matkakumppanien kesken luonnollisesti paljon lujeni. Sentähen ei hämmästyttäne ketään, että ystävykset joutuessansa Turkuun eivät ensinkään halunneet mennä synkkään Kakolaan, vaan mieluummin ajoivat erääseen kaupungin olut-kapakkaan. Tässä jatkettiin hauskaa ryypiskelemistä useampia tuntia, kunne ystävykset, nautittuansa kylliksi, läksivät ajamaan takaisin päin. Mutta tultuansa Raunistulan kylään katsoivat he jo tarpeeksi kauan nauttineensa toistensa seuraa, jonka tähen he hellällä hyvästijätöllä ystävyksin erosivat toisistansa. Vanginvartia vaelsi kotiinsa, mutta L. läksi Säkylään. Oltuansa siellä renkinä puolitoista vuotta palasi hän Porin tienoille ja oleksi siellä eri työpaikoissa kunne hän mainitulla markkinaretkellänsä melskeisestä elämästänsä pantiin kiinni ja — tunnettiin.

Aikaisemmin (arvatenkin sama) Herman Nikolai oli saanut nimensä sanomalehteen Satakunta 25.8.1877 kun hänet kuulutettiin avioliittoon Amanda Mathilda Nordlingin kanssa Ulvilan kirkossa. (Pariskunta oli ottanut förskottia ja poika Johan Gustaf syntynyt 27.6.1876.) Ulvilassa 7.10.1855 syntynyt torppari Gustaf Adam Limnellin ja Regina Eriksd:r Roligin poika oli saanut kasteessa etunimet Herman Nikolai ja lienee edellä mainittu.

Perhe on Ulvilan rippikirjassa 1856-1862 Suosmeren Käyrän Näpin torpassa. Isä Gustaf Adolf on syntynyt Ulvilassa 18.6.1820 ja vanhempansa täten "Smed: Henr: Limnel " ja "Fredr: Adamsd:r". Tätä Henrikiä on setvitty SukuForumilla. (Ketjussa vinkattua Iso-Iivarin hakemistoa Limnell-kirjaan en tietenkään muistanut tätä kirjoitussarjaa laatiessani.)

Kuvituksena Daniel Nyblinin mv-valokuva  Karl Emanuel Janssonin maalauksesta Viimeinen tilkka (1869)

Tauluista museoon

Sarjassa Daniel Nyblinin teoskuvia, joista pitäisi keksiä jotain sanottavaa, jotta ei jää käyttämättä. Ilmaiseksi saatu, pakko hyödyntää...

Vasemmalla katsoo n. 1670-1690 ikuistettu asessori Johan Lagermarck, elinvuodet kuvan metatietojen mukaan 1620-1692. Mahdollisesti maalannut Jochim Lang. Perustiedot miehestä löytyvät Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista, jossa kylläkin mies syntyy n. 1622 ja kuolee 1691. Ulvilassa, eli olihan tässä sentään jotain kiinnostavaa: "Omisti Pietniemen Porin pitäjässä."

Niilo J. Avellanin tietojen mukaan omistus alkoi vuonna 1671, jolloin Hannu Hannunpoika Örneramin leski Katarina Falkenklou luovutti Pietniemen velkansa suorittamiseksi Lagerstamille, joka vielä tuolloin oli Vassenius.

Oikealle on Kuvataiteen keskusarkiston tarjoamien tietojen perusteella ikuistettu Lagermarckin vaimo Christina Maria Ekenberg (1637-1666) ja jollain ilveellä tiedetään, että taulu on maalattu 10 vuotta hänen kuolemansa jälkeen.  Ylioppilasmatrikkelissa ensimmäisen vaimon etunimi on pelkkä Maria, mutta kerrankos kaksoisnimistä on toinen jäänyt matkalle. Mutta kun vuonna 1676 oli jo kolmosvaimo menossa (ja edelleen elossa) niin miksi olisi maalattu ykkösvaimo?

Taidehistorioitsijat tietänevät ja ilmaisen tiedon hyödyntäjä jää miettimään rikkaalta ja luotettavalta näyttävän metadatan totuuksia.

P. S. Lagermarkeista jotain mielenkiintoista hapuillessani sanomalehtiarkistosta pulahti ulos Satakunnan Sanomat 25.10.1907, jossa Satakunnan museolle luovutettujen esineiden joukossa on aatelismiehen vormutakki, "jota on aikoinaan käyttänyt eräs luutnantti Lagermark Kustaa IV:nen Adolfin vihkiäisissä". Toivottavasti on tallessa, metatietoineen. Mielenkiintoisilta ja kulttuurihistoriallisilta kuullostavat myös

• Vääpeli Juhana Jaakko Rothin urhollisuudesta saama mitali, jonka toisella puolella on Ruotsin miekkatähdistön ritarimerkki, toisella ruotsiksi kirjoitus "urhollisuudesta taistelussa". Mitali on 10 pennin laajuinen, miekkatähdistön nauhassa rinnalla kannettava. Kerrotaan, että mitali oli neljän vuoden ajaksi unohtunut kenraali Aminoffin pöytälaatikkoon ja että Roth sai sen vasta 1815. Saatu lahjaksi Rothin perillisiltä.
• Svartholmanlinnan rautainen porttikilpi, jossa nähdään kohokuvauksessa esitettynä linnan torneja sekä haikara ottamassa ketun kurkkuun tarttunutta luuta. Kilpi on Loviisasta saatu ja on se aikoinaan kuulunut johonkin Svartholman linnan portin otsikkoon.
• Kaksi kappaletta Porin rusthollipataljoonan ruotusotilaan seinälle ripustettua puutaulua, joissaolevissa kirjoituksissa mainitaan sotilaan numero sekä mihin komppaniaan hän kuuluu.
• Karstulan tappelussa tunnetun everstin Otto Henrik von Fieandtin partaveitsi. Kuten tunnettu, asui Fieandt vanhuutensa päivät Rautalammin pitäjässä, josta sen näyttelijä K. Halonen on saanut ja museolle lahjoittanut.
• Kirja, joka sisältää Porin rykmentin tarkka-ampujakomppaniain tarkastuksissa 1805-09 kuluessa eri tarkastuspaikoissa pidettyjä pöytäkirjoja ja rullia. Kirja on kansiin sidottu, alkuperäinen käsikirjoitus ja seuraa sitä myöskin muutamia irtonaisia arkkeja.
• Erään kenraali Sandelsin Kuopiontakaista Savon puolustusta koskeva kirje.

Onnistunut laivanrakennus 1783

Ulvilan pitäjästä, joka ulottui tuolloin joka puolelle varsinaista Porin kaupunkia, raportoitiin 5.9. laivanrakennuksesta. Kirjoitus painettiin sanomalehteen Inrikes tidningar 2.10.1783. Yyterissä oli vänrikki Johan Lagermarck rakennuttanut turkulaisen H. Baerin laskuun (?) 287 lästin laivan, joka sai nimen Amphion. Varsinaisesta rakentamisesta vastasi vaasalainen rakennusmestari Jacob Cantlin.

Porin kaupunginhistoriasta selviää, että vuosina 1783-1807 Porissa rakennettiin kaikkiaan 24 alusta. Amphionin kuuluisa kaima oli Kustaa III:n paatti, jonka osa on tiirailtavissa Tukholman Sjöhistoriska museetissa. Turussa olisi Hiski-osumissa kaksi tai kolme Baeria, mutta yhdenkään etunimi ei ala h:lla.

Vaasalaista rakennusmestaria lähimpänä on Hiski-osumissa Mustasaaren Böhlassä 7.11.1770 isäksi tullut Jacob Kantlin. Tämä oli renki mennessään naimisiin 3.12.1769. Aikaisempaa sukupolvea edustanee Kokkolassa ja Uudessakaarlepyyssä vuosina 1734-45 lapsia saanut Jacob Kantlin/Cantlin.

Vänrikki Johan Lagermarck on uskottavasti useamman lapsen isänä Porin kastetuissa, asuinpaikkansa Päänäs, joka on suomeksi Pietniemi (kuten taannoin työläästi opin). Avellanin artikkelin mukaan Johan oli sukunsa kolmas isäntä Pietniemessä.

Alla Ulvilan pitäjä ja Porin kaupunki Arkistolaitoksen digitoimassa kartassa:

Maanmittaushallitus - Maanmittaushallituksen kartat - Alue- ja rajakartat - Charta öfver Ulfsby Socken uti Nedre Satakunda Härad och Björneborgs Län. (MH MH 15/- -).Yläkulman mukaan 1800-luvun alusta, Vakka-tiedoissa ei mitään ajoitusta. Turhanpäiväisiähän moiset metatiedot olisivat, puhumattakaan kartan luontikontekstista... Kyllä ammattilaiset tietävät ja amatöörejä vaan sekoittaisi ylimääräinen informaatio.

Torpparin vaimo, joka pääsi opiskelemaan

Palaan vielä ryöstöviljelemään Kirsi Vainio-Korhosen kirjan Ujostelemattomat. Kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa kätilömatrikkelia. Tismalleen samana päivänä kuin Pori-koosteessani mainitsemani Catharina Sandelin suoritti tutkintonsa ulvilalaisen torpparin vaimo Anna Henriksdotter (s. 1738).

Suur-Ulvilan historia I tietää kertoa, että kätilöasiaa oli käsitelty Ulvilan kirkonkokouksessa kesäkuussa 1778. Rovasti Lebell ja Obert Gripenberg olisivat halunneet lähettää koulutettavaksi enemmän kuin yhden naisen, mutta kun kustannuksiksi arvioitiin 33,5 hopea riksiä, pitäjän miesten mielestä riitti yksi. Halukkaita paikkaan oli useampia, mutta kenelläkään heistä ei ollut sen enempää kirjoitustaitoa kuin Anna Henriksdotterilla, eikä hänelläkään yhtään.

Tutkinnon 13.2.1779 suoritettuaan Anna palasi kotipitäjään ja huhtikuussa 1779 näytti todistuksensa koulunkäynnistä arvosanoineen. Hän kertoi avustaneensa jo muutamissa synnytyksissä ja näissä kaikki oli sujunut onnellisesti. Mutta jo olivat ehtineet jotkut pahansuopaiset juoruamaan Annan taitamattomuudesta. Rovasti antoi seurakuntalaisten ymmärtää, että moinen oli sopimatonta. Mikä tuskin riitti tuomaan tarvittavaa arvovaltaa torpparin vaimolle, joka oli tehnyt satakuntalaisen synnin: yrittänyt olla parempi kuin on.

Nimittäin Vaino-Korhonen tietää kertoa, että syksyllä 1779 Anna kieli Tukholmaan, että paikkakuntalaiset pitivät häntä parempana apuna "epäpäteviä henkilöitä", ja pyysi kollegiolta suojelusapua "kaikilta loukkauksilta". Ei tainnut auttaa, sillä paikallishistorian kirjoittaja ei ole Ulvilan papereista enempää mainintoja koulutetusta kätilöstä. Ura ja ansaintamahdollisuudet taisivat siis loppua alkuunsa, mutta ainakin Anna pääsi näkemään Tukholman.

Anna oli piikanen mennessään 16.12.1759 naimisiin Henric Johanssonin kanssa. Lasten kasteiden perusteella pariskunta löytyy Gammelbystä, jossa Henrik oli torpparina rippikirjoissa 1758-1763, 1764-1769, 1770-1775, 1776-1781, 1782-1787, 1788-1793, 1794-1799, 1796-1801 ja 1802-1807. Kahdessa viimeisessä Henric on jo merkitty vanhaksi torppariksi. Pariskunnan viidestä lapsesta kaksi kuoli sylilapsena (Juliana s. 4.3.1771 k. 16.3.1771 ja Johannes s. 12.7.1775 k. 4.6.1776) ja viimeinen tytär lähti kotoaan 1787.

Rippikirjaan on merkitty Henrikin syntymäpäiväksi 29.12.1731. Sitä vastaavaa kastetta ei Ulvilasta Hiskin tiedoista löydy, eikä myöskään vastinetta Annan syntymälle 26.8.1737. Mutta Suolistossa oli lampuoti Henrik Mattsonille ja Catharina Pährsdotterille syntynyt Anna tytär 26.8.1736. Ottaen huomioon, että syntymäaikoja ei ollut varhaisemmissa kirjoissa, tämä tuntuu todennäköiseltä Annan lähtökohdalta.

Henrik ja Catharina ovat rippikirjassa 1732-1737 ilman Annaansa. Seuraavaan kirjaan 1744-1750 on merkitty Anna-tytär, joka oli 12-vuotias vuonna 1749. Kirjassa 1751-1757 hän häviää vuoden 1753 kohdalla, syntymäpäivänään 17.8.1737?

Annan ja Henrikin avioliiton yhteydessä ainoa mainittu paikannimi on Suolisto, mutta kumpaakaan en onnistu löytämään sieltä rippikirjassa 1758-1763. Löytämättä jää myös heidän elämänsä loppu. Ravanninkylässä on Hiskin mukaan kuollut 13.11.1810 aivan väärän ikäinen "inh:hu: Anna Henricsd:r" ja 16.2.1814 suunnilleen oikean ikäinen "inhys: Henric Johanss:". Rippikirjasta en heitä kyseisestä kylästä löytänyt.

Viinanpoltosta kiinni jääneitä 1801 (2/2)

Viinanpoltosta jäätiin kiinni myös Porin läänissä. Inrikes tidningar 17.7.1801:

Euran Yläneeltä rusthollari Gabriel Gabrielsson Heikkilä ja lampuoti Johan Matsson Tuomola. Kokemäeltä torppari Johan Johansson Ronkalta. Ulvilan ja Merikarvian käräjiltä Siikaisten Leväsjoen kylästä talonpoika Thomas Thomasson Soini ja Hirvijärveltä torppari Jakob Andersson Kulola.

Alkoholista puheenollen... Leopold von Buch matkusteli 1806-08 Norjassa, Lapissa jne. ja hänen teksteistään käännettiin englanniksi pätkä Reflections on the inveterate Use of Brandy among the Finns. (The Universal magazine of knowledge and pleasure) Läpiluvun perusteella siinä Finns taitaa tarkoittaa Norjan puolella asuvia suomea puhuvia, joista oli täällä taannoin puhetta. Tai sitten ei. Von Buchin ja muiden kertomuksista on Samuel Morewood kirjaansa A philosophical and statistical history of the inventions and customes of ancient and modern nations in the manufacture and use of inebriating liquors: with the present practice of distillation in all its varieties: together with an extensive illustration of the consumption and effects of opium, and other stimulants used in the East, as substitutes for wine and spirits koonnut katsauksen pohjoisista juomatavoistamme ja toteaa m.m.

When Mr. Bullock, an Englishman, visited Finland in 1822, for the purpose of procuring a herd of rein-deer, he could effect nothing without brandy. One of the natives, finding he could not get a glass, told this traveller and his companion that "he wondered what sort of people they were not to have so much as a drop of brandy." Barrow, who lately visited Finland, confirms the observations of Mr. Bullock; he affirms that drunkenness is a habitual vice among the Finlanders; they drink votki raw, and in large quantities, so that they soon become intoxicated.

P. S. Tuoreemmasta alkoholikulttuurista kiinnostuneille sopii Leena Furuholmin gradu Eurooppalaista juomatapaa etsimässä ja ylellisyysalkoholismia taltuttamassa. Alkoholikeskustelu Suomessa ja Sveitsissä 1959-1968

Keskiajan kaupunkeja kiertämässä (2/2)

Sunnuntain aamulla ryhmämme kokoontui Tuomiokirkon portaille, mutta ei astunut pyhäkköön sisälle vaan kiersi kirkon myötäpäivään, kaivauspaikalta toiselle. Osa kuopista oli tuoreita ja pääsimme kurkistamaan mm. ajoittamattomaan kellariin, josta otin epäskarpin kuvan:

Minulle tämä kierros yhdistettynä edellisen päivän Aboa Vetukseen toi kylmän hien otsalle. Olen ainakin Flachsenius-kirjaan ja useampaan käsikseen kopsannut Turun historiasta kuvauksen puuhökkelikaupungista, jossa tarvottiin lannassa. Tähän pitäisi nyt sitten saada upotettua 1400-luvun lukuisilta tuntuvat kivitalot, jotka rapistuivat (kellareita lukuunottamatta) olemattomiin tuntematttomana ajankohtana. Kivettyjä katujakin oli jo 1500-luvulla.

Paikallisille löydöksistä oleellisimpia tuntuvat olevan 1200-luvulle ajoitetut auranjäljet, joiden todellinen merkityksellisyys ei ole tainnut minulle aueta. Maalaisjärjellä ajateltuna maatalous ja kaupankäynti ovat voineet olla rinnakkaisia elinkeinoja ja toinen ajan myötä voittanut toisen. Kaupunki oli pakko perustaa ihmisten ilmoille ja jos ihmisten ilmoilla oli viljelykelpoista maata, se oli viljeltyä. Varsinkin kun kyse ei ole puolustuslinnan ympärille syntyneestä asutuksesta. Mutta tässä on varmaan jotain, mitä en ymmärrä. Oikein.

Turusta siirryimme Naantaliin, jossa saimme myös asiantuntevan opastuksen kaupungissa kaivaneelta arkeologilta. Luostari ja kaupungin keskiaikaisuus selventyivät minulle huomattavasti. Minä kun en ollut tiennyt edes sitä, että täällä nunnaluostarin lisäksi oli munkkeja. Kierroksen päätteeksi poikkesimme Naantalin museoon, jossa oli pikaisen vilaisun perusteella kiva esillepano kaivauslöydöistä sekä eloisa ja iso pienoismalli luostarin elämästä.

Mutta parhaiten jäi mieleen arkeologin Indiana Jones -kertomus laskeutumisesta kahden seinän väliin katsomaan tämän ulospäin punatiilisen länsikuorin (kirkon vanhin osa) sisäpinnan maalauksia.

Raumalla olin arkeologisella retkellä viimeksi pari vuotta sitten. Tämän kertaisen matkanjohtajamme kotiseutuetukaan ei auttanut asiaa, 1400-luvun kaupungista on edelleen löytynyt vain vähän jälkiä.

Jälkien vähäisyydestä puheen ollen. Raumalta jatkoimme Ulvilaan, joka oli viimeinen kohteemme. Minulle olisi voinut aivan hyvin sanoa alla olevan peltomaiseman edustavan keskiaikaisen kaupungin paikan sijaan vaikka kiviaikaista kulttipaikkaa. Paitsi että kivikaudella paikka oli meren alla. (Ulvilan menneisyydestä tuoretta tietoa etsivien kannattaa etsiä käsiinsä kirja Ulvila maisemassa, jossa arkeologisten tutkimustulosten lisäksi esitellään mm. pitäjän vanhoja karttoja ja kirkon sisustusta komein värikuvin.)

Pysäys Ulvilan kirkolla

Juhannussiirtymän yhteyteen osui mahdollisuus pysähtyä Ulvilan kirkolle. Liian hyvä mahdollisuus ohitettavaksi, kun täälläkin yksi esi-isä saarnasi ja kirjoittamaton kirja kaipaa kuvitusta. Gregorius Thomae poistui ajasta muistoihin vuonna 1662, joten hän on ehtinyt nähdä vuonna 1660 valmistuneen saarnastuolin ja mahdollisesti jaksanut kivutakin sinne sanoja sanomaan.

Kesäopas tuli tarjoamaan palveluksiaan, mutta en halunnut todistajia kamera-aktiviteetilleni, joten en kuunnellut kertauskurssia. (Vaikka todennäköisesti olisi kannattanut). Edelliseltä käynniltä erinäisiä vuosia sitten muistin hyvin koristeeksi asennetun hirvensarven. Vuonna 1803 hirvet olivat Satakunnassa niin harvinaisia, että tällainen oli tarpeeksi arvokas kirkkoon.

Oppaalta olisin ehkä sanut kuulla jokaikisen hautausvaakunan tarinan (tai sitten en). Tämä setti oli erikoisemman muotoinen:

Ulkona retkikumppani raportoi hieman kirkkotarhan ulkopuolella olevan muistokiven esittävän Aurora Karamzinia. Luulin hänen vitsailevan, sillä olin juuri edellisenä päivänä maininnut samasta kirjasta, josta kirjoitin tänne. Mutta ei, kyllä se oli Aurora. Jonka yhteys Ulvilaan on minulle tuntematon, uudelle historialliselle romaanille tilausta?

Johan Saren, kuolemaan asti koottuna

Vuosia sitten olin tehnyt Hiski-haun kartoittaakseni Sareneja, joita voisi liittää Kiikalan kirkkoherra Laurentius Sareniuksen jälkeläisiin. Ulvilasta löytyi Johan Saren, joka sai pojan Simeon 24.11.1749. Löysin hänet vaimoineen Lammaisten Keskipereestä, mutta jäljet eteenpäin ja taaksepäin puuttuivat.

Kokemäen käräjiä läpikäydessä osui silmiin Johan Gabrielsson Saren, mikä tuntui lupaavalta, sillä juuri Gabriel Saren, Laurentiuksen pojanpoika, on esi-isäni. Muutama kuukausi sitten minuun otti yhteyttä Sarenius-yhteyttä etsivä sukututkija, joka oli löytänyt Gabriel Sarenin ja Maria Jobbin Johan-pojan syntymän Turusta 20.5.1723.

Sukuyhteyden näin saatua vahvistusta rustasin tiedustelun SatakuntalaisSuvut-listalle. Sitä kootessa tein vielä Hiski-tarkistuksia ja huomasin Ulvilasta Gabriel-pojan syntymän 9.1.1765, vanhempina "fäh: Johan Gabrielss:" ja "Wallb: Andersdotter". Mutta kastemerkinnän Soinila-kylässä ei rippikirjan puolelta tärpännyt.

Alle 24 tunnissa sain vastauksen! Johan ja Valpuri ovat Ulvilan Masian rippikirjan 1744-1750 sivulla, Johan ammatiltaan sotilas. Seuraavassa rippikirjassa Johanilla on sukunimi Frimodig, joka oli edellisessä rippikirjassa saman sivun toisella sotilaalla. Hämäävästi nyt syntymäaikana 18.6.1725. samoin kuin seuraavassa Ulvilan rippikirjassa. Joko jossain vaiheessa on tapahtunut sekaannus tai Gabrielin ensimmäinen Johan-poika kuollut ja toinen ehtinyt syntymään Tyrväällä (mikä tekee tiukkaa muut lapset huomioiden). Tämä varaus muistaen, mitä saadaan ulvilalaisesta tietää?

Erään listalaisen ansiosta, että:

Johan Gabrielsson Frimodig otettiin rekrytointikatselmuksessa 8.2.1750 sotamieheksi PJR:n Euran komppanian Masian ruotuun nro 104 (Kurittu ja Muntti). Läsnä linnoitustöissä Helsingissä kesäkuussa 1754 ja toukokuussa 1755. Läsnä tarkastus- ja päästökatselmuksessa 14.3.1758: ikä 30 vuotta, palvelusaika 8 vuotta, syntynyt Turun läänissä, naimisissa. Sai eron palveluksesta tyrän vuoksi tarkastuskatselmuksessa 22.2.1762.

Johanin edeltäjä ruodussa oli Mårten Mickelsson Frimodig ja seuraaja Olof Eriksson Frimodig (ent. Uhlsberg).

Seuraavassa Ulvilan rippikirjassa Masian kohdalla Frimodig-nimi on tosiaan toisten käytössä ja Johan sekä Valpuri poistuneet. Perhe löytyy seuraavaksi Nakkilan rippikirjasta. Siellä he ovat vielä seuraavassakin ajanjaksolla, jolloin muuttomerkintä vuonna 1769? (Rippikirjoissa näkyvät lapset ovat Matz s. 12.9.1752 , Andreas s. 8.11.1755, Anna Lisa s. 11.12.1758, Hedvig s. 25.11.1761 ja Gabriel s. 9.1.1765. )

Luin itse muuttokohteen Euraksi, mutta listalla minua auttanut näki sanan Cumo, joka oli tietenkin järkevämpi vaihtoehto. Lähdin selaamaan Kokemäen rippikirjaa takaapäin ja löysin perheen vuonna 1770 Kakkulaisten Hyytin sivulta. Jossa eivät ole enää seuraavassa kirjassa, mutta...

... vaikka itse en viitsinyt hakea, niin s-postikaveri jaksoi. Rippikirjassa 1772-77 Kakkulaisissa, 1778-87 Kakkulaisissa, 1791-96 Kakkulaisissa. (Olisi sitä ehkä voinut yhden kylän käydä läpi?) Viimeksimainittuun on Johanille merkitty kuolinvuodeksi 1789 ja Walborgille 1791. Hiskin Kokemäen haudatuista ei sopivia merkintöjä löydy etunimellä eikä paikalla hakemalla.

Sunnuntaiksi Suomesta kuvia

Kiinteitä muinaisjäännöksiä Ulvilan kihlakunnassa. Bidrag till kännedom om Finlands natur och folk 33 (1880)

Vanhojen hautojen äärellä

Eiköhän jokainen ole kuullut Pälkäneen vanhaa kirkkoa mainittavan? ... Kun permanto kauttaaltaan puuttuu, ovat haudat jääneet avonaisiksi. Pälkäneen kirkkoon astuessa luulisikin tulevansa johonkuhun pedonluolaan, eikä ihmis-vainajien lepopaikkaan. Kuolleet ovat kiskotut haudoistaan. Tuohon on pieni arkku viskattu ja sen ruumiin jäsenet kopistetut sinne ja tänne. Tuossa arkussa ei ole kantta ja siinä lepäävältä ruumiilta ovat rievut revityt hajalle ja pää poissa! Holvihaudat ovat ammollaan näyttääkseen katsojalle häväistyjä leposijojaan. Niitten ovi-aukkojen ulkopuolella on kokoontunut luita, multaa ja särkyneitä hautakiviä, joista kirjoitukset ovat kuluneet. Sanalla sanoen ylt'ympäri näkyy hävityksen jälkiä. Mutta ei siinä kyllä että ihmisten hahmoja kirkossa raadellaan, niitä kuljetetaan myös pitkin kyliä. Niinpä nähtiin muutamia vuosia sitten eräänä aamuna luuranko pystytettynä erästä kirkonkylässä olevaa aitaa vasten. Nähtiinpä myös pääkalloja ojassa maantien vieressä eräitä virstoja kirkosta. Huhu käy kansassa, että ihmis-luita vietiin yöllä kuormittain johonkin luumyllyyn. (Tampereen Sanomat 20.12.1879 )

Eräällä haudalla nähtiin seuraava kummallinen päällekirjoitus: "Tässä lepää Maija Kaisa Juhantytär, synt. joulukuun 4 p:nä 1826, kuollut heinäkuun 28 p:nä 1845. Hän kuoli varsin sopimattomalla ajalla, ihan heinänkorjuuaikana." (Sanomia Turusta 30.10.1883)

Käydessäni [Hattulan kirkossa] vieritettiin iso alttarin eteinen kivi sijoiltaan ja kurkistettiin lattian alle. Pian nähtiin, että 3-4 arkkua oli ladottuna päällekkäin, lähinnä oli lasten ruumisarkkuja ilman mitään multaa. Muutamia avattiin, jotka olivat vuosilta 1636 ja 1687, erään vanhuksen y.m. arkussa ei ollut ollenkaan vuosilukua. Pukineet olivat hyvin säilyneet, kukkaset oli kädessä, muutamalla seppele päässäkin, mutta tuskinpa olisi kasvoja kukaan tuttavakaan tuntenut. Kyllä mahtoi silloin olla myrkyllinen ja epäterveellinen haju kirkossa, kuin noin, niinsanoakseni paljaaltaan vaan sinne pantiin. (Hämeen sanomat 30.07.1886)

Jouduin Turussa olemaan tyhjäntoimittajana useita tuntia, jolla ajalla pistäysin tuomiokirkossa. Katselin sen sisustaa ja etenkin äskettäin siistittyä kuningatar Kaarina Maununtyttären hautaholvia ja kuoria sekä muita siellä löytyviä muinaisajan muistoja. Kävin myöskin tuomiokirkon alustassa katsomassa siellä olevia satojen vuosien vanhoja ihmisruumiita, jotka vielä ovat täydessä ihmismuodossa. Kehoitan jokaista Turussa kävijää, joka ei ennen ole niitä katsomassa ollut, uhraamaan aikaansa sen verran, että ehtii käydä sanotun kirkon alustassa, sillä varmaa on, että aika, jonka tämä käynti vaatii, tulee kyllin palkituksi. Näitä ruumiita katsellessasi varmaankin huomaat, kuinka vähäpätöinen on ihminen kaikessa mahtavuudessaan. (Satakunta 17.9.1889)

Muinaismuistoja Ulvilan kirkossa. Tällä viikolla on maisteri Yrjö Blomstedt ollut tutkimassa Ulvilan ijäkkään kivikirkon permannon alustaa. Kaikkiaan löydettiin viisi tavallaan säilynyttä hautakiveä, joista ehjin on Anolan herran Axel Kurjen hautakivi, johon on piirretty parikymmentä Kurki-suvun vaakunakilpeä ja ilmaisee muuten, että Axel Kurki kuoli vuonna 1630. Kivi pystytettiin kirkkoon alttarin vasemmalle puolelle seinää vastaan. Sen alta haudasta löydettiin kuuden ihmisen luurangot, hopeasta tehty N-kirjain, kaksi kultaista helmeä ja silkkinen päähuivi. Alttarin oikealle puolelle pystytettiin taas Sunniemen herran Götrik Fincken hautakivi, jossa on Fincke- ja Boije-sukujen vaakunoita sekä ruotsiksi raamatunlause: "Niin rakasti Jumala maailmaa, että hän antoi ainoan poikansa j.n.e." Haudassa sen alla on levännyt, paitsi Götrik itse, myöskin hänen puolisonsa Katharina Boije. Kivi oli niin murtunut, että se on täydytty panna puiseen kehykseen. Haudasta sen alla tavattiin luurankoja, silkkivaatteita, tukkaa y.m. Kolme muuta kiveä nostettiin niinikään permannon lata ja asetettiin seisomaan kirkon eteiseen, seinää vastaan. Niissäkin näkyy jälkiä runsaista vaakunapiirroksista, vaan muuten ne ovat niin kuluneita, ettei niistä paljon tolkkua enää saa. Yhdessä on kumminkin vuosiluku 1375; toisessa luulee erottavansa jätteen jostakin nimestä "Tolfe" tai jotakin sellaista. Tarkempi tutkimus antanee ehkä selvempää valoa näistäkin kivistä. Paljon muita hautakiviä on permannon alla ollut, vaan ne ovat aikojen kuluessa niin rikkimurretut, ettei niistä tule sen parempaa selkoa, kirjaimia näkyy joissakuissa palasissa vielä olevan. Ihmiskäsi on selvästi niitä rikkonut ja käyttänyt niitä seinien tilkitsemiseen. (Satakunta 3.8.1893)

Vanhoja ruumiita on Tyrvään vanhan kirkon alla useita kymmeniä. Useat ruumiista ovat katolisajalta ja aikanaan olleet pappeja, kuten pukujen jäännökset osottavat (messukasukat y.m.). Vaikka ne niin muodoin ovat ainakin 400 vuotta maanneet hautaholvissa, ovat ne kuitenkin niin hyvin säilyneet, että useoilta saattaa vielä erottaa aivan selvään kasvojen piirteet, kulmakarvat j.n.e. Viime viikolla otettiin ne kaikki ulos ränsistyneistä arkuistaan ja puhdistettiin sekä toimitettiin uudestaan suljettuihin arkkuihin, joissa ne nyt saavat rauhassa säilyä vanhan käyttämättömän kirkon alla tulevien sukupolvien katseltaviksi ja tutkittaviksi. (Uusi Suometar 30.6.1896)

Kolerahautausmaa vuodelta 1831 täällä Helsingissä sijaitsee Hietaniemellä, aivan sikäläisen asfalttitehtaan vieressä. Miten lukuisasti siihen on koleraan kuolleita haudattu ei enään voi sanoa. Ainoastaan yhtä hautaa kaunistaa muistokivi, johon on vainajan nimi piirretty. Hautauspaikka on kerrassaan huonossa korjuussa. Siitä on vuosien vieriessä vedetty hiekkaa muualle, niin että siihen haudattujen luut nyt ovat näkysällä, tienoon lapsien leikkikaluina ja jokaisen tallattavana. Paikan rauhoittamiseksi ei ole tehty mitään. Päinvastoin näyttää siltä kuin olisi sitä raastettu kaikin tavoin. Sen vieressä on roskan kaatopaikka. (Päivälehti 19.7.1896)

Löydettyjä muinaisaikaisia ruumisarkkuja. Clouberg'in perillisten kartanossa Torikadun 2:ssa Viipurissa likasäiliötä kaivettaessa on näinä päivinä noin puolentoista metrin syvyydestä löydetty ruumisarkkuja useampiakin, joissa arkkujen laudat ovat vielä eheitä ja enää vaan mustuneita luita. (Kaskisten Lehti 30.09.1904)

Pappila vai pappila

Satakunnan museo on aloittanut uuden julkaisusarjan Luontotalo Arkin julkaisuja kirjalla Vihreä perintö - Satakunnan historialliset puistot ja puutarhat. Sivun 13 kartasta näin, ettei mukana ollut "omia" juttuja... paitsi "Tuorsniemen pappilan puutarha."

Hanna Jaakola aloittaa sen esittelyn sivulla 21 viittaamalla pappiloiden puutarhakulttuuriin. Lopussa puhutaan pappiloiden puutarhojen katoamisesta. Kuitenkin tarkasti tekstiä lukemalla huomaa, ettei Tuorsniemen Pappilan tila ollut koskaan pappila eli papin virkatila. "Asukashistoriasta käy ilmi, ettei Tuorsniemen pappilan tila ollut aina pappien omistuksessa." "1600-luvun loppupuolella tila sai nimekseen Pappila." Miksi sekoittaa pappilakäsitettä mukaan ollenkaan? Puutarha, josta puhutaan, oli Eversti af Lefrénin toteuttama 1800-luvun alkupuolella.

Gregorius Thomae Arctopolitanuksen (suku)tutkijoille tämä Tuorsniemen tila on merkityksellinen, sillä erinäisissä esityksissä sanotaan hänen vaimonsa Agneta/Aune Matintyttären olleen "Tuorsniemestä". Käsitys on voinut muodostua esim. vuoden 1680 käräjäpöytäkirjasta, jossa Kotivuoren litteroinnin perusteella sanotaan "Kyrckioheerden i Birckala Högwällärde Mag: Isaacus Stenius lät nu första gångon opbiuda Torssnääs Ryttare hemman som honom förmedelst sin Hustro H:o Catharina Greelsd:r efter hans Swärmodher till arfz fallit är."

Kuitenkin, lainaten edelleen Kotivuoren työtä, Ulvilan käräjiltä 1639, "Begerade Kyrckieherden i Biörneborgh Wördigh och Wällärde her Grels Thomæ optage eeth ödes hemman i Torsnäs ... der Påfuall Ollsson senest hafuer Skathadt af"

Ei tietenkään ole mahdotonta, että Gregorius olisi halunnut tämän autiotilan haltuunsa siksi, että vaimolla oli sinne sukusiteitä. Siitä ei vaan ole mitään todisteita.

Jos kaukaiset sukulaiseni eli Gregoriuksen jälkeläiset innostuvat hakeutumaan entisen "sukutilan" maille, niin Jaakolan artikkelista ei saa kovin suoria ohjeita. Viimeisellä sivulla (s. 25) todetaan "Tuorsniemen pappilarakennuksesta on edelleen olemasssa eteläinen pääty." Tarkoitettaneen sivulla 23 mainittua "Tuorsniemen Pappilan päärakennusta", joka on nykyään Friisin tilan päärakennus, jonka rakenteista osa on 1780-luvulta. Silloin tilan omisti Porin pormestari Lars Sacklén.

Kivalteri Heikki Hannunpoika Porin kreivikunnasta

Otanpas vaihteeksi esille 1600-luvun miehen, joka a) ei asunut Kokemäellä ja b) on esi-isäni.

Porin kreivikunnan kivalteri hukkui kesällä 1660. Uudeksi valittiin Heikki Hannunpoika, joka oli ollut jo kauan kreivin tallin palveluksessa. Hän osasi maan molempia kieliä, mistä oli hyötyä kivalterin vastuulle kuuluvissa oikeusasioissa.

Porin kreivikunta oli kuningatar Kristiinan Gustaf Hornille läänittämä kokonaisuus tiloja Ulvilassa, Kokemäellä ja Huittisissa. Horn kuoli vuonna 1657 ja Heikki Hannunpojan kivalterina ollessa alueen hallinta oli Hornin lesken Sigurd Bielken käsissä. Tukholmasta asti kävi kivalteri hakemassa valtakirjansa vuonna 1663. Kivalteri ei kuinkaan ollut kreivikunnan päämies vaan läänittäjän eduista huolehtivat ensimmäisinä kreivikunnan vouti ja inspehtori.

Koiviston kartanossa kirjoitti vouti Hans Haansson 1.1.1661 asiakirjan, jonka nojalla Yyterissä sijainnut autioksi jäänyt 4 ¾ veroäyrin ja ¾ manttaalin tila, jota vänrikki Mårten Sigfridsson oli asunut, annettiin ”brevvisaren” Henrik Hanssonille. Vuonna 1663 on Yyterin tilalle verokirjoihin merkitty Henrik Hansson, jolla oli vaimo Brita. Seuraavana vuonna hänellä on titteli Gewaldier eli kyse on kivalteri Heikistä. Tilan kohdalla lukee ”kreivillinen lahjoitus”.

Yyterissä oli tähän aikaan kolme tilaa. Yksi oli Munck-suvulla ja kaksi, joissa yhteensä 9 äyrinmaata, kuuluivat Hornin saamiin lahjoituksiin.

Titteli kivalteri putoaa Heikin kohdalta verokirjoissa pois 1676. Kuitenkin vielä 1678 ja 1679 vouti kirjoittaa kivalterista nimeltä Henrik Hansson. Tämä oli tuolloin ollut tottelematon ja/tai noudattanut käskyjä leväperäisesti.

Vuoden 1680 tileissäkin on vielä maininta Heikistä kivalterina. Tämä ”on ollut aivan korvaamaton verojen karhuamisessa sekä kihlakunnan käräjillä ja tuomioiden toimeenpanossa, vankien edestakaisin kuljettamisessa jne". Seuraavana vuonna puhutaan Porin raastuvanoikeuden pöytäkirjassa kivalteri Henrik Hanssonin tontista, mikä viittaa hänen muuttaneen kaupungin puolelle.

Porissa haudattiin 16.5.1686 kivalteri Hindrich Hansson. Ruuthin Porin historia summeeraa jatkon: ”Hänen poikansa ottivat nimekseen Sillström. Vanhin heistä muutti kaupunkiin vuonna 1679 ja muut myöhemmin. Suku eli täällä vuoteen 1808.”

Lähteet:
SAY Ulvila 1654-1673, 1674-1693
Alex Paltschikin tutkimukset. Kansallisarkisto.
Mauno Jokipii: Porin kreivikunta. Historiallinen arkisto 54. 1953 s. 105-170
Janne Haikari: Isännän, Jumalan ja rehellisten miesten edessä. Vallankäyttö ja virkamiesten toimintaympäristöt satakuntalaisissa maaseutuyhteisöissä 1600-luvun jälkipuoliskolla. Bibliotheca historica 121. 2009
Niilo J. Avellan: Entisen Ulvilan pitäjän maatilat II . Satakunta-kotiseutututkimuksia 3.
Ruuth: Porin historia

Myöhempi lisäys: Kotivuoren ylioppilasmatrikkeliin on litteroitu Ulvilan käräjiltä 4.–6.7.1674 f. 22 kohta "een saak angående Johan Nilsson i Härpä, som skall han med Löfwerij och Trolldoom omgåtz och ibland annat brukat ett låås emellan twenne Qwarnsteenar när han går för Rätta, på dett han eij må i sina ehrander tappa eller succumbera, hwilket låås hans broder Simon honom ifrån tagit hafwer och fördt dett till sin broder Anders i Biörneborg, dhen sedan låset Gewaldigeren Henrik Hansson lefwererat hadh" sekä Porin RO 28.3.1681 s. 20 "Opstegh Rådman Nilss Larsson och efter sin Systers Sal: Gulsmedens Jacob Brasks Enckias ifrån Åbo dygdesamma Hustru Sara Larssdotters skriftelige begäran af d: 23 hujus fordrade af Grefskaps Gewaldiern Henric Hansson först 8 D:r Kopp:r M:t."

Kansalainen Blum perheineen

Helsingin Kansalliskirjaston mikrofilmatusta kirjallisuudesta löytyvät kirjat "En prestgård i N-d, af en finsk medborgarinna" ja "Minne och hopp till Finlands ynglingar : ord af en finsk medborgarinna". Lukusalin hakuteoksen mukaan tämän "suomalainen kansalainen" oli Fredrique Blum.

Kirjasta Biograafisia tietoja Suomen naisista eri työaloilla löytyy hänestä perustiedot: "Vanhemmat: kapteeni J. Blum ja Catharina Christina Le Bell. Asui tämän vuosisadan alkupuolella Thorsnäs’issä Ulvilassa. " Tuorsniemen sijasta löysin koko perheen muutamasta rippikirjasta Yyteristä, mutta valitettavasti hukkasin kyseisen muistiinpanovihon lapsilistoineen.

Hiskin perusteella kornetti Johan Petter Blum on 8.3.1768 mennyt naimisiin neito Catharina Christ: Lebellin kanssa Ulvilan seurakunnassa. Lapsia heille: Catharina Ulrica s. 1.8.1777 Masku, Magn. Friedrich s. 3.9.1779 Taivassalo, Sophia Albertina s. 21.12.1781 Taivassalo, Anna Frederica s. 15.1.1784 Taivassalo, Michel Adolph s. 3.5.1785 Taivassalo. Kansalainen Anna Fredrikan sisaret pääsivät laadukkaisiin naimisiin: Sophia Albertina vihittiin 15.9.1808 paroni Georg Henric Lybeckerin kanssa, Renata Elisabet vuonna 1788 Henrik Gustaf von Knorringin kanssa ja Eleonora Maria Amerikan vapaussodassa kunnostautuneen Johan Grönvallin kanssa.

Niilo J . Avellanin artikkelissa Entisen Ulvilan pitäjän maatilat II (Satakunta kotiseutututkimuksia 3) todetaan, että Yyterin säterirusthollia hallitsi Ulvilan kirkkoherra Mikael Lebell "kuolemaansa asti v. 1786. Se joutui tällöin kirkkoherra Lebellin vävylle, kapteeni Juhana Petter Blumille, joka tammikuun 19 p:nä 1791 osti sen perinnöksi. Yyterissä elivät sitten huolettoman lapsuutensa päivät kapteeni Blumin pojat: Lapualla sankarikuolemaan käynyt luutnantti Maunu Fredrik Blum sekä J. L. Runebergin Kuorma-renki runossa ikuistama vänrikki Mikael Aadolf Blum. Kapteeni Blum lienee kuollut v. 1797. Hänen leskensä ja lapsensa omistivat rusthollin vuoteen 1802, jolloin he elokuun 6 p:nä 25,000 taalerista myivät sen sukelluskomisari Isak Fellmanille ja rovasti Abraham Fellmanille."

Anna Fredriquen sisko Ulrica Catharina kuoli 15-vuotiaana Yyterissä 14.1.1793, isänsä 63-vuotiaana 18.3.1797 ja äitinsä 71-vuotiaana 27.3.1821. Anna Fredriquen oma elämänkohtalo on jäänyt Yyteristä lähdön jälkeen epäselväksi, asiasta keskusteltiin jokin aika sitten SukuForumilla.

Mitäkö Runeberg kirjoitti Kuormarenki-runossa? Cajanderin käännöksen mukaan:

Mies ol' ohjihin jo käynyt kärryin luo.
Blume silmiään ei usko,--Speltkö tuo?
Spelt, jok' ajoi kautta Suomen kyyryllänsä,
päätä korkeampi nyt on entistänsä.

Suora on kuin nuoren ryhti vanhuksen,
lumiharmaat hapset valuu harteillen;
nenä puhtaaks, leuka sileäks on tullut,
kirkkaamp' yöll' on muoto, kuin on päiväll' ollut.

Nuori Blume joutui aivan ymmällen:
"Mikä ihme tehnyt on tuon muutoksen?
Sinä, kaikkein nokisin ja laiskin muinen,
olet ensinnä nyt puhdas, kiiruhuinen!"

1300-luku fiktiona

Wsoy:n kirjailijakirjeistä löytyi Juha Ruusuvuoren mietelmiä keskiajasta kirjoittamisesta (täältä ja täältä). Tarkoituksena on markkinoida tuoreita sarjakuva-albumeita. En kuitenkaan klikannut sivuilta tarjottuun verkkokirjakauppaan, vaan varasin opukset kaupunginkirjastosta.

Sarjakuvien pohjana käytetty Ruusuvuoren Ryöstetty pyhimys oli joskus hyllyssänikin, mutta en sitten pitänyt siitä niin paljoa, että olisin jättänyt myymästä eteenpäin. Kirjastosta kannetut albumit olivat sarjakuvia vähemmän lukeneelle vaikeita seurata. Kolmososassa lyhyesti vilahtanut Ulvila oli Satakunta-intoilijalle paras kohta.

Mutta kuvista palasi mieleeni aikoinaan Porin Kaupungin Sanomista talteen keräämäni jatkokertomus Vuosien sadoista, joka löytyi kotikoneelta. Sekin sijoittuu 1300-luvun alkuun, mutta läpi paistaa (niinkuin tyypillisesti historiallisessa fiktiossa) oma aika, eli julkaisuvuosi 1862. Tapahtumat poistuvat Suomesta Saksaan turhan pian, mutta alusta näyte:

Suuri kansan-paljous liikkui Kokemäen joki-reunalla. Se oli helmikuussa v. 1322. Pakkanen oli erinomaisen kova, mutta kylmään oli joka mies tottunut Suomen-maassa.

Syy mainittuun kansan paljouteen oli se, että nykyisin oli pidetty juhlaa Ulvilan uudessa kirkossa, johon väkeä liki-seuduilta oli kokountunut ei ainoastaan synteinsä tähden ja juhlan vietäntöön, vaan myös kaupan tähden.

Oli näet tavallista, että kun rahvas tuli kirkolle eli kaupunkeihin, jonkun ”pyhän” muistoa viettämään ja saamaan synnin päästöä, niin pidettiin myös samassa markkinoita. Ne ovatkin saaneet alku-nimensä niistä ”messuista”, joita papit pitivät pyhäin ylistykseksi.

Sentähden ovatkin ”markkinat” niin juurtuneet kansan mieleen muinaisista ajoista, ettei niitä, nykyaikana tarpeettomia väen kokouksia, saada häviämään.

Ulvilan kirkossa oli vietetty Marian kirkonkäymisen juhlaa, jona kynttilät ylennettiin alttarilla, jonka tähden se juhla myös on nimetty kynttilän-päiväksi.

Vaan messuin välillä oli kauppiasten juhla.

Niitä oli tänne ilmaantunut Turusta, joka silloin oli miltei ainoa kaupunki Suomessa.

He myivät maakunnan väelle suolaa ja – koreillus-tavaraa, jonka perään naisilla siihen aikaan oli yhtä suuri ahku kuin nytkin, ehkä itse tavara lienee ollut nykyistä erilainen. Vaan löytyi silloinkin kaupaksi monenmoisia renkaita, sormuksia, priskiä, solkia ja helmiä. Vaate aineita ei suurin ostettu, kun käytiin kotona kudotuissa pukumissa. Kuitenkin osasivat naiset jo silloin koreilla ulkomaan hopeisissa ja liinasissa.

Kauppiaat puolestansa ostivat melkein ainoastaan metsän-nahkoja, joista tässä maassa oli suuri rikkaus, vaan jotka menivät kauppioille mitättömiin hintoihin, ehkä niistä ulkomailla maksettiin suuret rahat.

Tässä oli nyt myytävänä saukon ja tuhkurin, näädän ja kärpän, oravan ja ketun-nahkoja, myytiinpä suden ja karhun ja ilveksen nahkojakin.

Kuormia tuli ja kuormia meni Turun ja Kokemäen välillä.

Kertoisimme väärin jos sanoisimme kaikkien kauppiasten olleen Turkulaisia. Kokemäellä oli jo aikaa ollut vireä kaupan-liike, ja puhutaanpa jonkinmoinen kaupunkikin siellä olleen. Varmaan sopii päättää siellä olleen kauppiaitakin asumassa, jotka omilla aluksilla kuljettivat tavaroita Kokemäen jokea myöden merelle, Ruotsiin ja ehkä aina Saksan maalle.

Mutta näin talvella ja kelin aikana tuli Turkulaisia heidän kilvallansa kauppaa tekemään ja tulipa niiden muassa joku saksalainenkin, niinkuin useammat Turun kauppamiehistäkin lienevät olleet Saksalaisia.

He majailivat näin matkoillansa talonpoikain kodissa, vaan itse kauppansa he tekivät ulkona, laudoista kokoon lyödyissä vara-majoissa, niinkuin nykyisillä markkinoilla tapa on.

Yhdessä tuvassa, lähellä sitä paikkaa, johon kauppiaat olivat asettaneet vara-majansa, asui niinikään saksalainen. Hän oli nyt itse kauppansa rehkinässä, vaan hänen vuorooma huoneensa ei kuitenkaan ollut asujamesta tyhjä; siinä oleskeli nuori vaimonen henki. Ellei suuri valkia olisi palanut liedellä, olisi huone ollut aivan pimeä; siihen aikaan nimittäin ei löytynyt klasi-akkunoita, vaan puu-ikkunat, joita avattiin ja suljettiin

Se tuvassa olia avasi yhden ikkunoista, mutta pakkanen ulkona ja lämmin sisällä, loi semmoisen höyryn kulkemaan edes ja takaisin, ettei mitään sopinut nähdä. Hän siis puettihe talvi-vaatteihinsa, ja näemme hänen pian ulkona.

Se oli nuori, aivan nuori neito. Hänen yllänsä oli kallis flanderin verkainen haljakka, saukon nahkaisella sisustalla ja reunoilla; se oli tiveästi suljettu hänen ympärillensä kiiltävillä soljilla. Hänen kasvoissansa oli ihana nuoruuden ja terveyden muoto, ja ne saivat vielä helevämmän verevyyden ilmasta.

Neito astui keveillä askelilla kauppa-majoja kohden ja läheni yhtä niistä, jossa vanhahko saksalainen oli täydessä kaupan tohinassa miesten ja naisten kanssa, jotka hänen majaansa piirittivät.

Hän osteli metsän nahkoja rahalla taikka vaihetteli niitä sota- ja metsä-aseihin, joita hänellä oli kaikenmoisia, niinkuin joutsia, miekkoja, vasamoja y. m. Hänellä oli liion nais-koristuksia, joita pojat ostivat tytöilleen.

Koko tarina...
Miekan ostaja - Porin Kaupungin Sanomia no 1 (4.1.1862)
Pyhän Henrikin juhla - Porin Kaupungin Sanomia no 2 (11.1.1862)
Klaus Götrikkinen - Porin Kaupungin Sanomia no 4 (25.1.1862)
Agnes Lichtenau - Porin Kaupungin Sanomia no 5 (1.2.1862)
Merellä - Porin Kaupungin Sanomia no 6 (8.2.1862), no 8 (22.2.1862)
Tappo-kedolla - Porin Kaupungin Sanomia no 9 (1.3.1862), no 10 (8.3.1862), no 12 (22.3.1862)
Luostari-neito - Porin Kaupungin Sanomia no 13 (29.3.1862)
Tähtien tutkija - Porin Kaupungin Sanomia no 16 (19.4.1862), no 17 (26.4.1862)
Yömatka - Porin Kaupungin Sanomia no 18 (3.5.1862)
Behmgerichte - Porin Kaupungin Sanomia no 19 (10.5.1862)
Jumalan tuomio - Porin Kaupungin Sanomia no 20 (17.5.1862)
Pääte - Porin Kaupungin Sanomia no 21 (24.5.1862)

[Lisäys 26.1.2016: Anton Wilhelm Lindgrenin novelli "Klaus Götrikkinen" ilmestyi Mansikoita ja mustikoita albumin 4:nnessä vihossa 1863]

Puhtaaksikirjoitusta

Carneval-keksilaatikon (tai siis sen sisällön) voimilla sai eilen (!) puhtaaksikirjoitettua viime viikon (!) torpparimuistiinpanot. Siis ne josta sain vielä tolkkua.

Ilman sokeria olin sitä ennen kirjoittanut oikeaan tiedostoon muistiin Tuokko-laatikosta löytyneet viitteet kaksinkertaiseen esi-isääni Kalle Simonpoika Souppaaseen. Samassa Tuokko-laatikossa oli myös kortit, joiden viitteillä voi varmistaa Kokemäen Kyttälän kahden talon varhaisten sukupolvien isä-poika –suhteet. Valitettavasti ei vaan riittänyt kummankaan kohdalla SAY:n selvään aukkoon asti.

Muistiin olin kirjannut myös viitteen Kokemäen käräjiin 1689 (mm 18: 34, linkki SSHY:n jäsenille), jossa esiintyi Erich Penssell Haistilasta. Haistila kiinnostaa, mutta muistissa on myös tiedustelu Forumilla Erik Pentzelstiernasta. Vähän samanoloinen nimi, mutta SAY:n mukaan Pentzelstierna vaikutti Kakkulaisissa jo 1680, joten todennäköisesti ei ole sama henkilö kyseessä.

Kirjastosta on lainassa Anu Pylkkäsen kirja Puoli vuodetta, lukot ja avaimet. Nainen ja maalaistalous oikeuskäytännön valossa 1660-1710 (1990). Täytyy skarpata ja lukea kunnolla, kun yksi esimerkkialueistakin osuu Ala-Satakuntaan. Toistaiseksi olen vasta selannut ja löytänyt pari ripettä edellämainittuun Kalle Simonpoika Souppaaseen sekä monia mielenkiintoisen oloisia tuomiokirjapätkiä. Kyllä niissä vaan on sukulaisuussuhteita, vaikka itseäni ei ole onnistanut. Hain eilen SSHY:n jäsensivuille digitoiduista tuomiokirjoista yhden ongelmatilani& -isäntäni Tuokko-viitteet esille ja jutut olivat pelkkää sotilasasiaa.

Pylkkäsen esimerkki sisarosuuksien jakamisesta kiinnitti ensin huomioni kahdella samannimisellä sisarella (s. 175-176, Eurajoen syyskäräjät 1681) . Sukulaisuussuhteista puolestaan selviää:
Vanhemmat (molemmat kuolleet) Påfwel Eskilsson ja Malin Erickzdotter [Iso-Iivarin mukaan Panelian Tynin isäntäpari]
Lapsia:

• Helga Påfwelsdotter, aviomies Sigfredh Mattsson Paneliasta [Iso-Iivarin mukaan Panelian Tynin isäntäpari]
• Lisbetha Påfwelsdotter, aviomies Nils Sigfredsson ”ifrån Waimala by och Lappo sochn” [SAY:n pohjalta Vaimalan Karran isäntäpari näyttää sopivalta. Vaimala sittemmin Eurajokea?]
• Margaretha (den äldre) Påfwelsdotter, aviomies Mårten Jacobsson Paneliasta [SAY:ssa Panelian Heinilä vahva kandidaatti. Iso-Iivarin luettelosta taitaa puuttua 2 sukupolvea välistä?]
• Britha Påfwelsdotter, aviomies Thomas Nilsson
• Margaretha (den yngre) Påfwelsdotter
• Carin Påfwelsdotter, kuollut, elänyt naimisissa Lammaisten kylässä Ulvilassa, poika Bengt Johansson 3-vuotias. [SAY:n perusteella Lammaisten Keskipere on vahva kandidaatti. Isäntä Johan Bengtssonilla vaimo Kaisa vielä 1680, mutta Walborg seuraavana vuonna. ]